En tykkää mun anopista yhtään. Millaisia anoppeja teillä on?
Todella rasittava ihminen. Puheenaiheet ovat aina samat tavatessamme: työnhakuni sujuminen (olen akateeminen työtön huonosti työllistävältä alalta), mieheni täydellinen ulkomuoto ja muut hyveelliset ominaisuudet, minun painoni, mieheni paino, lastemme painot, olenko lihonut/laihtunut, onko mieheni lihonut/laihtunut, hänen omat painonvaihtelunsa, hänen painonsa nuorempana vs nyt, sekä terveellinen ruokavalio ja terveet elämäntavat.
Olisin tyytyväinen, jos ei tarvitsisi jutella tuolle naiselle kuin korkeintaan kerran vuodessa. Kauhean kuluttavaa vain hymistellä ja vääntää tekohymyä, kun oikeasti tekisi mieli sanoa suorat sanat. Etenkin tuo painosta jankkaaminen käy hermoilleni. Olen normaalipainon ylärajoilla, mutta harrastan liikuntaa ja mieheni tykkää minusta tällaisena kuin olen. Mielelläni laihtuisin, jos se vain kävisi niin helposti. Satun pitämään rennosta elämästä ja kahden lapsen kanssa aikaa ei hirveästi jää painontarkkailulle. On silti kurjaa, jos pitää aina jankata samasta asiasta ihmisen kanssa joka ei todellakaan ole eikä tule olemaan minun ravitsemusterapeuttini tai personal trainerini.
Avautukaa muutkin, jos anoppi ärsyttää!
Kommentit (77)
Älä sitten hymistele ja tekohymyile. Pölvästikin tajuaa silloin vaihtaa juttuja.
Ei ärsytä enää. Meni ja kuoli pois ärsyttämästä.
Kuollut, onneksi. Meillä jankattiin miehen siskoista ja anopin ruoista. Kamalia kaikki.
Lämmöllä muistelen anoppiani, jolla oli suuri ja lämmin sydän. Vaatimaton ja hientotunteinen, mutta samalla luja ihminen hän oli.
Tykkään tosi paljon anopistani ja hänen kanssaan on mukava keskustella. Kaikista miehen sukulaisista ja perheenjäsenistä en pidä, ja heitä en oikeastaan tapaa ikinä. Mies tavatkoon ilman minua, jos haluaa.
En jaksa edes avautua, koska niitä juttuja olisi oikeasti satoja. Missä anoppi asuu? Minkä ikäiset lapset? Itse en enää keskustele anopin kanssa ollenkaan. Olen toki kotona kun tulevat kylään kerran tai kaksi vuodessa. Silloinkin jätän kommunikoinnin minimiin. Itsepähän on välit pilannut. Onneksi asuvat helvetin kaukana, eikä tarvitse sen ämmän juttuja kuunnella sen enempää. Tsemppiä sulle.
En voi samaistua. Oma anoppini on aivan ihana. Oikeastaan korvaa minulle oman äitini, joka on alkoholisti. Vihdoin näen hyvän perheen mallin, jossa kaikki tunteet ovat sallittuja, kiitos anoppini.
Kuinka moni täällä anopistaan raivoava nuori nainen mahtaa tajuta, että jonakin päivänä on ehkä itsekin anoppi? Eikä tietenkään millään tavalla kamala tyyppi, eihän?
Vierailija kirjoitti:
Älä sitten hymistele ja tekohymyile. Pölvästikin tajuaa silloin vaihtaa juttuja.
Anopilla vaan ne samat jutut toistuu joka kerta, ihan niin kuin ei olisi muita kiinnostavia juttuja. Kertaakaan ei olla saatu mitään kunnon keskustelua aikaiseksi ko. aiheista, sillä vastaan yleensä melko lyhyesti edellä mainittuihin juttuihin esim. sanoin "niinpä niin", "juu", "enpäs tiedä" ym. Yritän siis kääntää juttua aktiivisesti pois, mutta joka kerta saan silti kuulla pitkän monologin samoista asioista, enkä kehtaa vanhaa ihmistä alkaa suututtamaankaan sillä, että sanoisin suoraan, ettei kiinnosta tipan vertaa. Ap
No mitäs, minulla on äärimmäisen puuhakas anoppi, joka rakastaa kukkien nyppimistä, multien pöyhöttämistä, siivoamista ja hänellä on lisäksi paljon ja erinomaisia ideoita siitä, mitä kaikkea taloudessa kuuluu tehdä, ja miten ne kuuluu tehdä.
T. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon
Tässäpä harvinainen ongelma. :D Mitäs luulet ap, löytyyköhän muita vai ei?
Vierailija kirjoitti:
En jaksa edes avautua, koska niitä juttuja olisi oikeasti satoja. Missä anoppi asuu? Minkä ikäiset lapset? Itse en enää keskustele anopin kanssa ollenkaan. Olen toki kotona kun tulevat kylään kerran tai kaksi vuodessa. Silloinkin jätän kommunikoinnin minimiin. Itsepähän on välit pilannut. Onneksi asuvat helvetin kaukana, eikä tarvitse sen ämmän juttuja kuunnella sen enempää. Tsemppiä sulle.
On sun elämä kovaa. Miehesi äiti tulee peräti kaksi kertaa vuodessa kylään. Kai sulle puuhataan jo kärsimyspatsasta teidän kylän osuuskaupan eteen?
Omassa äidissänikin on jo kestämistä, mutta anoppi vetää kyllä pidemmän korren sietämättömällä tungettelullaan. Siis kenen ystävät tai muut sukulaiset puuttuvat sinun painoosi? Ei varmaan juuri kukaan, mutta anopeilla tuntuu olevan oikeus tunkea nokkansa joka asiaan.
Mun anoppi ostaa mulle kalliita lahjoja. Vaihtaa ensin kuulumiset mun kanssa ja sit kyselee pojaltaan jotain. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa edes avautua, koska niitä juttuja olisi oikeasti satoja. Missä anoppi asuu? Minkä ikäiset lapset? Itse en enää keskustele anopin kanssa ollenkaan. Olen toki kotona kun tulevat kylään kerran tai kaksi vuodessa. Silloinkin jätän kommunikoinnin minimiin. Itsepähän on välit pilannut. Onneksi asuvat helvetin kaukana, eikä tarvitse sen ämmän juttuja kuunnella sen enempää. Tsemppiä sulle.
On sun elämä kovaa. Miehesi äiti tulee peräti kaksi kertaa vuodessa kylään. Kai sulle puuhataan jo kärsimyspatsasta teidän kylän osuuskaupan eteen?
Mutta kun tulevat, ovat meillä kolmisen viikkoa. Kuinka moni voi sanoa samaa? Paljastanpa myös, että kyseessä on venäläinen anoppi! Löytyykö kokemuksia? Niinpä...
Anoppi on kuollut joten "anoppini"on miehen 90-v isoäiti. Lapsemme ovat hänen elämänsä keskipiste ja kehuu aina miten villit poikani ovat niin hienosti kasvatettu ja ruokittu ja kuinka ovat fiksuja ja kauniita. Päivittelee miten nykyajan vanhemmilla on niin raskasta, kun pitää jaksaa käydä töissä ja lapsia pitää vahtia, hoitaa ja leikittää. Hänen lapsuudessaan lapset vaan sai olla miten sattuivat, kunhan eivät olleet tiellä, eikä ruokaa laitettu juuri, kun ei osattu eikä sitä ollutkaan. Maailman epäitsekkäin ihminen ja saa minut aina hyvälle tuulelle. Samaa ei voi sanoa omasta äididtäni, jonka kanssa en ole juuri tekemisissä.
Sanopa joku kerta topakasti, että painoni on yksityisasiani enkä halua keskustella siitä kanssasi. Voit myös todeta, että haluat kasvattaa lapset niin, että heidän painoaan ei heidän kuullen arvostella.
Jos ollaan miehen kanssa anopilla kylässä (ei ole 3 vuodessa kertaakaan käynyt meillä, ei omista edes ajokorttia) kahdestaan, on anoppi ihan perus mukava, sellainen asiallinen. Kun taas seurassa on muita, niinkuin lähes joka kerta, anoppi ei katso edes päinkään. Yrittänyt jotain anopin kanssa keskustella sellaisista asioista mistä esim. kolmistaan on tullut puhe, mutta anoppi ei ota kuuleviin korviinsa. Jotenkin outoa.. yleensä ne muut samassa seurassa on anopin perhettä, joka vierailee anopilla monta kertaa viikossa, nuorin poika jopa asuu siellä, eli ei ole kyse siitä etteikö kerkeisi näiden muiden kanssa olemaan tekemisissä, mutta silti heidän seurassa minua ei ole olemassakaan.
Keskustele sen kanssa.