Lue keskustelun säännöt.
G: kamalimmat anoppi/appi/käly/sukulaismies tarinat!
Eli nyt kerrotaan kauheimmista anopeista, kälyistä, serkun lapsista ja siskon koiran veljen isistä!
Omaa kälyäni en onneksi näe kuin 1-2 kertaa vuodessa, koska asumme ulkomailla ja näemme vain Suomessa, sillä hehän eivät rakkaasta kotimaasta poistu, vaikka meillä olisi ilmainen majoitus ja appivanhemmatkin olisivat avustaneen matkakuluissa, syinä mm etteivät puhu englantia eivätkä ala opettelemaan, täällä olisi outoa ruokaa, liian kuuma jne, Eivät siis vain tahto matkustaa eivätkä ole rajojen ulkopuolelle poistuneetkaan.
Joka kerta tavatessamme hän jankkaa samoja "miten vielä jaksatte ulkomailla asua, brassailette vain, tuleekohan nyt teidän mukana tauteja, olemme ihme maailmanmatkaajia jne".
Ymmärrän kyllä että jos ei tahdo reissata niin ei tarvitse, mutta kun hän tuomitsee meidät tästä että asumme ulkomailla. Asumme kyllä Euroopassa ja mieheni on hyväpalkkaisessa ammatissa, hän jaksaa ihmetellä kuinka ihmeessä voimme asua suurkaupungissa, ei ole lunta, ei ruisleipää jne. Mitään posiitivista hän ei ikinä sano. Jaksaisin selittää vaikka kuinka mutta muuten tulee romaani, joten teidän vuoromme, olkaa hyvä!
Kommentit (410)
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 15-vuotta. Tutustuimme alle 20-vuotiaana. Päällepäin mieheni perheellä näytti menevän kaikin puolin hyvin. Kun tutustuin hieman paremmin, alkoi totuus paljastua. Taloudellisen hyvinvoinnin ja kiiltokuvapinnan alla oli tilanne, jossa appiukko ja anoppi olivat todella vaikeita ihmisiä molemmat. Perheessä oli niin henkistä, kuin fyysistä väkivaltaa puolin ja toisin.
Pikkuhiljaa anoppi sai pakkomielteen lapsenlapsesta. Tämä on johtanut kymmenen vuoden painostukseen, jossa ei rajoja tunneta. Milloin hän tekisi mieheni eli poikansa perinnöttömäksi tai tuhlaisi rahansa (tähän vastasin aina, että hän saa tehdä rahoillaan mitä haluaa), koska ei ole lapsenlapsia tai hän saattoi poikansa kuullen todeta, että muuttavat ulkomaille, koska heillä ei ole täällä mitään. Jos olimme kahden hän painosti minua jättämään poikansa tietämättä ehkäisyn pois.
Viimeiset viisi vuotta mieheni on sairastanut työuupumusta, mutta tekee töitä vaativassa työssä. Ja itse sairastuin vakavasti ja pysyvästi. Anoppi eikä appi eivät ymmärrä tätäkään ollenkaan. Tämä ei ole anopin lapsenlapsipakkomielteeseen vaikuttanut. Kun sairastuin hän vain totesi kerran minulle, että muiden päivä menee pilalle, jos puhun sairaudestani. Ja, että jos en töissä pysty olemaan, niin kuulemma sossu pitää minusta huolen, niin ei tarvitse nälkään kuolla... Hän jopa vihjasi, että voisimme ehkä erota, kun olen sairastunut (lapsenlapsen saaminen näyttää vielä huonommalle). Joka kerta, jos näen anoppia hän vinoilee ja on pisteliäs. Anteeksi tuossa perheessä ei kukaan koskaan pyydä. Ihmisille voi laukoa päin naamaa mitä vain.
Nyt olen sairastuttuani päättänyt pitää etäisyyttä appivanhempiini. En jaksa enää kuunnella ilkeilyä tässä elämäntilanteessa. Olen ollut liian kiltti liian kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teiniaikojeni poikaystävän perhe. Olin tuohon aikaan 16-18-vuotias ja exä vuoden vanhempi. Aina tämän äidin luona käydessämme exän isäpuoli ja pikkuveli istuivat vain tietokoneillaan pelaamassa, ja äiti hoiti yksin kaikki kotityöt. Ja aina välillä kävi raivoamassa tälle isäpuolelle että tuus nyt jumalauta auttamaan sieltä, keitä ny edes kahvia kun on vieraita käymässä. Vastauksena aina "mm" "joo" "kohta" jne. Hän ei muutenkaan puhunut paljoa. Äiti tykkäsi joka ikinen kerta, kun olimme vierailemassa, haukkua exäni isän aivan lyttyyn. Sekin vielä, että exästäni tämä äiti ei loppujenlopuksi välittänyt juuri lainkaan, pikkuveli (silloin 12v) oli taas lellitty piloille.
Jatkan vielä. Jos exäni pyysi äidiltään rahaa lainaan, jotta voisi ostaa ruokaa, vastaus oli aina sama: "Ei mulla nyt ole, kun on rahasta tosi tiukkaa". Eikä exäni siis kovin usein pyytänyt rahaa, seurustelumme aikana ehkä 5 kertaa eikä mitään suuria summia, n. 10-20€. Kuitenkin pikkuveljelle ostettiin synttärilahjaksi Xbox ja sille pelejä, joululahjaksi arvokas älypuhelin. Muutenkin kävivät melko usein Tallinnassa ja Tukholmassa. Kolmisteen siis kävivät äiti, isäpuoli ja pikkuveli, exääni ei edes kutsuttu. Ja exäni siis sai 18-vuotislahjaksi karkkipussin ja 5€.
Rajanvetoa kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 15-vuotta. Tutustuimme alle 20-vuotiaana. Päällepäin mieheni perheellä näytti menevän kaikin puolin hyvin. Kun tutustuin hieman paremmin, alkoi totuus paljastua. Taloudellisen hyvinvoinnin ja kiiltokuvapinnan alla oli tilanne, jossa appiukko ja anoppi olivat todella vaikeita ihmisiä molemmat. Perheessä oli niin henkistä, kuin fyysistä väkivaltaa puolin ja toisin.
Pikkuhiljaa anoppi sai pakkomielteen lapsenlapsesta. Tämä on johtanut kymmenen vuoden painostukseen, jossa ei rajoja tunneta. Milloin hän tekisi mieheni eli poikansa perinnöttömäksi tai tuhlaisi rahansa (tähän vastasin aina, että hän saa tehdä rahoillaan mitä haluaa), koska ei ole lapsenlapsia tai hän saattoi poikansa kuullen todeta, että muuttavat ulkomaille, koska heillä ei ole täällä mitään. Jos olimme kahden hän painosti minua jättämään poikansa tietämättä ehkäisyn pois.
Viimeiset viisi vuotta mieheni on sairastanut työuupumusta, mutta tekee töitä vaativassa työssä. Ja itse sairastuin vakavasti ja pysyvästi. Anoppi eikä appi eivät ymmärrä tätäkään ollenkaan. Tämä ei ole anopin lapsenlapsipakkomielteeseen vaikuttanut. Kun sairastuin hän vain totesi kerran minulle, että muiden päivä menee pilalle, jos puhun sairaudestani. Ja, että jos en töissä pysty olemaan, niin kuulemma sossu pitää minusta huolen, niin ei tarvitse nälkään kuolla... Hän jopa vihjasi, että voisimme ehkä erota, kun olen sairastunut (lapsenlapsen saaminen näyttää vielä huonommalle). Joka kerta, jos näen anoppia hän vinoilee ja on pisteliäs. Anteeksi tuossa perheessä ei kukaan koskaan pyydä. Ihmisille voi laukoa päin naamaa mitä vain.
Nyt olen sairastuttuani päättänyt pitää etäisyyttä appivanhempiini. En jaksa enää kuunnella ilkeilyä tässä elämäntilanteessa. Olen ollut liian kiltti liian kauan.
:( Voimia, ja on ihan oikein että laitat(te) oman jaksamisen(ne) etusijalle. Ilkeileviä ihmisiä saa vältellä vaikka kuinka olisivat sukua.
Minulla ja joillakin muilla sukulaisillani on taito muuttua näkymättömäksi. Mun käly kulkee mun ohi niin kuin olisin ilmaa vain. Muutuin näkymättömäksi muutama vuotta sitten, kun kehtasit möläyttää, että kapselikahvinkeittimien kauppaaminen verkostomarkkinnoilla on varmasti ihan kiva harrastus, mutta eihän sillä mitään tienaa. Terveisiä vaan Joensuuhun!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Setäni kertoo jatkuvasti pikkutuhmia vitsejä, ja muutenkin puheenaiheet liikkuvat lähes ainoastaan pillu/kulli/paska/pieru -aiheisissa jutuissa. Hän on ollut tällainen niin kauan kuin muistan, ja esimerkiksi teini-ikäisenä ahdisti suuresti, kun hän kahvipöydässä alkoi kommentoimaan rintojeni kehitystä. Hänellä on tapana myös ostaa härskejä lahjoja, ja olen saanut häneltä mm. teini-ikäisenä joululahjaksi pornokaupan kirkkaanpunaisen babydoll ja pitsistringi -setin.
Näimme hänet viimeksi joulunpyhinä, ja olin silloin viimeisillänä raskaana. Voitte varmaan kuvitella, kuinka hänen kahvipöytäjuttunsa liikkuivat lähinnä siinä, että missäköhän asennossa ja kuinka monta kertaa mieheni on minua pannut, ja kylläpäs nuo tissitkin on kasvaneet, ei tarvitse paljon toppauksia käyttää.
Hyi helvetti mikä ukko.
Hyi että on sairas mies :O ja vieläpä SINUN setä ;O
En kyllä pilaisi pyhiä ja lomaa näkemällä tuollaisia sukulaisia. Välit poikki!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ex-anoppini sanoi, että jos heille tullaan kesämökille, on syytä tuoda omat ruokansa mukanaan. Toki ymmärrän, että eivät ole pihvejä varanneet kuin tietyn määrän, mutta anoppi ihan oikeasti kirjoitti nimen jokaiseen meidän tuomaan leipäpussiin, jukurttiin ja salaattiin. Me todella elimme omissa ruuissamme. Aina kun oltiin lähdössä mökiltä, hän pakkasi sievästi meidän yli jääneet ruuat mukaan. Tarkka nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ja joillakin muilla sukulaisillani on taito muuttua näkymättömäksi. Mun käly kulkee mun ohi niin kuin olisin ilmaa vain. Muutuin näkymättömäksi muutama vuotta sitten, kun kehtasit möläyttää, että kapselikahvinkeittimien kauppaaminen verkostomarkkinnoilla on varmasti ihan kiva harrastus, mutta eihän sillä mitään tienaa. Terveisiä vaan Joensuuhun!
Zinzino?
Vierailija kirjoitti:
Setäni kertoo jatkuvasti pikkutuhmia vitsejä, ja muutenkin puheenaiheet liikkuvat lähes ainoastaan pillu/kulli/paska/pieru -aiheisissa jutuissa. Hän on ollut tällainen niin kauan kuin muistan, ja esimerkiksi teini-ikäisenä ahdisti suuresti, kun hän kahvipöydässä alkoi kommentoimaan rintojeni kehitystä. Hänellä on tapana myös ostaa härskejä lahjoja, ja olen saanut häneltä mm. teini-ikäisenä joululahjaksi pornokaupan kirkkaanpunaisen babydoll ja pitsistringi -setin.
Näimme hänet viimeksi joulunpyhinä, ja olin silloin viimeisillänä raskaana. Voitte varmaan kuvitella, kuinka hänen kahvipöytäjuttunsa liikkuivat lähinnä siinä, että missäköhän asennossa ja kuinka monta kertaa mieheni on minua pannut, ja kylläpäs nuo tissitkin on kasvaneet, ei tarvitse paljon toppauksia käyttää.
Hyi helvetti mikä ukko.
Mitä vittua!? Hyi olkoon, tuo äijähän on ihan täysin sekaisin :o Ei ole normaalia nähnytkään tuollainen käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mammanpoikia kyllä riittää. Yksi esimerkki näistä on ollut oma isäni. Mummuni, hänen äitinsä, on oikea riivinrauta, minkä tiedämme vain me läheiset - kaikille vähän vieraammille hän esittää niin mukavaa että. Narsistihan hän on kaikin tavoin, sen olen tajunnut nyt vanhempana. Hän jaksaa aina mm. ihastella sitä, kuinka "kauniita" jotkut kahvipöydässä puheenaiheena olevat ihmiset ovat, kun taas meitä läheisiä hän ei kehu koskaan. Mitenkään syvällisemmin hän ei ihmisistä kiinnostu, näiden työstä tai muusta elämästä esimerkiksi. Isääni hän piti rautapihdeissään vuosikaudet sen jälkeen, kun tämä muutti kotoa pois; tämä jatkui myös veljeni ja minun syntymän jälkeen.
Muistan, että pidin jo pienenä erikoisena sitä, että mummu ei koskaan kehunut minua mistään (toisin kuin äitini vanhemmat, jotka aina ihastelivat tekemisiäni tai taitojani), korosti aina itseään ja haukkui äitiäni sekä minulle että veljelleni. Hän pitikin veljeäni aina hieman minua suuremmassa arvossa, tämä kun oli sentään poika. Äitini ei voinut sietää mummon törkeää käytöstä, isä ei ollut moksiskaan. Asiaa ei kuitenkaan auttanut ottaa puheeksi, koska silloin isäni raivostui aina. Vasta ihan viime vuosina hän on vihdoin alkanut ymmärtää, millainen mummu tosiaan on. Enää hän ei vaadi minua ja veljeäkään edes käymään mummun luona - ennen hän suuttui, jos emme näin tehneet.
115 jatkaa... Kaverini anoppi on myös erittäin riippuvainen molemmista pojistaan. Kaverin kihlattu on hänen esikoisensa, lähes kolmekymppinen, mutta siitä huolimatta paapoo kuin pikkulasta. Anoppi on muutenkin melko erikoinen, ei muun muassa juuri koskaan pistä nokkaansa ulos talostaan paitsi töihin mennessään. Hän asuu eri kaupungissa, mutta maanittelee jo kolme vuotta Helsingissä asunutta poikaansa muuttamaan takaisin samalle paikkakunnalle. Kaverin miehellä on siis hyvä työpaikka täällä, mutta siitä huolimatta tuo äiti etsii jatkuvasti työilmoituksia omasta kotikaupungistaan ja ilmoittaa aina pojalleen sellaisen löytäessään että "hei, tähän sun kannattaa tarttua!" Varmaan sanomattakin selvää että miniäänsä, kaveriani, hän ei voi sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ❤ . Yritän nyt pitää tiukasti välimatkaa, vaikka kiltille ihmiselle se on välillä vaikeaa (omatunto kolkuttaa). Ehkä tässä sairastumiseni myötä opin vähän itsekkyyttäkin. 😊
Viimeisin keskustelu anopin kanssa oli, kun hän halusi ehdottomasti tuoda matkalta tuliaisia meille. Ovesta sisään päästyään hän alkoi puhuman minulle siitä, että minun on mieheni kanssa parempi hankkia paljon ystäviä, kun meillä ei ole lapsia pitämässä meistä huolta vanhana. Että miettikää millainen kamala vanhuus teille tulee. Ja ulkonäöstäni tuli myös pisteliästä kommenttia sekä meidän kodista. Ei kysynyt miten voin tms. Yritin sanoa, että sairastelumurheet on nyt ollut päällimmäisenä, etten ole eläkevuosia ehtinyt nyt miettimään. Tapaamisen jälkeen ahdisti valtavasti. En ymmärrä ihmistä, joka toisella kädellä antaa ja toisella "lyö".
Välit omaan äitiini ovat ihan erilaiset. En ymmärrä tuollaista käytöstä. Nyt täytyy sitkeästi yrittää pitää etäisyyttä. 😣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-anoppi oli naamatusten mukava heti ensitapaamisella. Meni pari vuotta niin kuulin mieheni siskolta juhlissa hänen joudessaan liikaa että anoppi pitää minua "onnenonkijana". Tienasin kyllä vähemmän kun mieheni mutta pystyin maksamaan yhteiset kulut. Puhuin tästä miehelleni ja sovimme yhdessä että yritän puhua anopin kanssa ensin yksin ja jos ei tilanne muutu niin puhumme yhdessä. Puhuessani anopin kanssa hän myönsi olleensa ennakkoluuloinen minun suhteeni. Nykyään olemme ystäviä vaikka tienaankin vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ex-anoppi oli naamatusten mukava heti ensitapaamisella. Meni pari vuotta niin kuulin mieheni siskolta juhlissa hänen joudessaan liikaa että anoppi pitää minua "onnenonkijana". Tienasin kyllä vähemmän kun mieheni mutta pystyin maksamaan yhteiset kulut. Puhuin tästä miehelleni ja sovimme yhdessä että yritän puhua anopin kanssa ensin yksin ja jos ei tilanne muutu niin puhumme yhdessä. Puhuessani anopin kanssa hän myönsi olleensa ennakkoluuloinen minun suhteeni. Nykyään olemme ystäviä vaikka tienaankin vähemmän.
Miten tulojakauma heillä itsellään on? Tienaako ex-anoppisi yhtä paljon kuin ex-appesi?
Anoppini on ollut leski 20 vuotta. Mieheni oli 15 isänsä kuollessa. Uskon vaikuttavan asenteeseen miniää kohtaan. Haluaa varmasti suojella poikaansa ja taisi vetäistä ylilyönnin. Jonka siis myönsi. Nykyään hän on ihana anoppi.
Olen edellinen. Unohdin laittaa ex alkuliitteen. Ollaan siis ystäviä ja kutsutaan toisiamme epävirallisesti anopiksi ja miniäksi.
Vierailija kirjoitti:
Meidän appiukon luokse yhdelläkään naisella tai tytöllä ei ole mitään asiaa mennä housut jalassa, vaan aina pitää olla hame tai mekko päällä. "Mun luona akat ei pukeudu kuin miehet", on kommentti, jos joku nainen erehtyy housut jalassa paikalle.
Olen kuullut aivan samalaisesta ihmisestä äitini nuoruudessa.
Ex-kihlattuni isän vaimo (exän vanhemmat olivat siis eronneet). Aluksi oli mukava, mutta yhden viikonlopun aikana kaikki muuttui. Olimme hänen mummonsa syntymäpäivillä ja ex veti sitten ihan hirveät perseet. Yritin yöllä maanitella häntä nukkumaan, mutta ei auttanut vaan kaiveli kaapeista lisää juotavaa ja joi. Meluun heräsi myös hänen isänsä ja hänkin yritti saada känniläistä nukkumaan.
No, tätä tämä nainen päätteli (ilmeisesti), että minä olin kans juopottelemassa ja saimme exäni kanssa siivota kahdestaan juhlien jäljet (en tiedä, miten olin niin tossukka enkä kysynyt, että mistä hiertää). Tämän jälkeen 4 vuoteen hän ei kunnolla tervehtinyt minua, ei kysellyt kuulumisia, vaikka ex-appi jutteli minulle normaalisti ja kyseli mm. opiskeluista (opiskelin vielä samaa alaa, millä tämä nainen oli). Aina oli semmonen sitruunan syöneen näköinen. Exän muiden sisarusten ja sukulaisten asioista kyllä kyseli kiinnostuneena, samoin kuin heidän puolisoidenkin.
Ihme akka. Olin silloin nuori enkä uskaltanut kysyä, että miksi asenne minua kohtaan muuttui. No, hänellä oli mennyt välit omaan veljeensä ja pariin ystäväänkin, kun ei kaikki mennyt ilmeisesti hänen halujensa mukaan.
Nykyään on mukava anoppi ja mies myös :)
Apen "uusi" vaimo ei voi sietää minua vaikka ei edes tunne minua.
Pari kertaa kävimme heillä kylässä seurustelun alkuvaiheessa kunnes kuulin että mummeli oli selittänyt muille sukulaisille kuinka en sovi X:lle ja ei tule tämä juttu kestämään ym ym.
No en ole siihen torppaan enää jalallanikaan astunut (25 vuoteen)...ei tupata jos ei tykätä.
Eli yhä olemme yhdessä ja lapsetkin ovat jo melkein aikuisia.