Lue keskustelun säännöt.
Jätin nuoruuden elämättä poikaystävän ja arkuuden takia
28.03.2016 |
Ja nyt HARMITTAA. Olen kolmekymppinen, parisuhteessa, vakityössä ja omistusasunto löytyy eli asiat ovat siinä mielessä mallillaan, mutta kokemuksia minulla ei ole yhtään mistään. Pääsyy oli kontrolloiva poikaystävä, jonka kanssa nysväsin kotona ikävuodet 18-25. Tuona aikana sain opiskelut hoidettua kunnialla, mutta en hankkinut uusia ystäviä, kokemuksia tai mitään. Ehkä eniten harmittaa, etten lähtenyt vaihtoon vaikka se oli aina suuri unelmani. En halunnut jättää poikaystävää, ja olin muutenkin liian arka ja pelokas.
Lopputuloksena asun edelleen synnyinkaupungissani. Läheiset ovat käyneet opiskelemassa ympäri maailmaa, osa tekee työpätkiäkin ulkomailla. Minä en ole edes muuttanut kaupungista toiseen koko elämäni aikana. Olen edennyt mahdollisimman turvallista reittiä, ja nyt tämä elämä ja tämä kaupunki tuntuvat tukehduttavan minut.
Mutta on asunto, miehellä ja minulla työpaikat täällä, ja opiskelut opiskeltu. Olen töissä sellaisella alalla, että en saisi ulkomailta helposti töitä, ja koska alallani on myös Suomessa huono työllisyystilanne, ei olisi millään lailla järkevää jättää vakipaikkaa ja lähteä ulkomaille vaikka vuodeksi. Mutta janoan irtiottoa, oikeaa itsenäistymistä ja uusia kokemuksia niin paljon että pakahdun.
Olen hirveän katkera ja kateellinen ihminen nykyään, vaikka yritän keskittyä positiivisempiin asioihin. Kaikkien muiden elämät tuntuvat paremmilta kuin omani: monet ovat valinneet paremman alan kuin minä, ja vielä useampi on ottanut sen itsenäistymisaskeleensa silloin kun se oli helpointa, eli opiskeluaikana. Näistä kokemuksista puhutaan aina innostuneena kovaan ääneen, ja minua lähinnä itkettää. Olin liian pelokas aikoinaan, ja olen kai nytkin. Tosin pelissäkin on tämän ikäisenä jo enemmän. Sisaruksenikin asuvat kaikki ulkomailla ja luovat upeaa uraa, minä asun kotikaupungissamme ja urakehityskin on ollut itselleni erittäin suuri pettymys, vaikka vakipaikka löytyykin.
Kohtalotovereita?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
MIKSI haluat ulkomaille? Puhut itsenäistymisestä, mutta olethan työsskäyvä aikuinen, sinulla on omistusasunto... Mitä luulet siellä ulkomailla oikein tapahtuvan? Herään aamulla, syöt aamupalan, menet töihin, töiden jälkeen ruokakaupan kautta kotiin. Joskus käyt ehkä leffassa tai pubissa kavereiden kanssa. Jos siis onnistut saamaan kavereita. Jos olet reilusti yli 20-vuotias, minulla on sinulle huonoja uutisia. Sen ikäiset ovat naimisissa olevia perheenäitejä ja -isiä, he eivät hengaile sinun kanssasi, he menevät perheensä luokse töiden jälkeen.
Vaihtovuosi tai ulkomailla työskentely on hyvin kaukana leffoista ja romaaneista. Vähän eri kahvilat ja vaatekaupat siellä ulkomailla on, mutta ei siellä mitään vuosisadan romanssia esim. kohdalle satu. Jos olet ujo ja arka, kuten minä, olet sitä ulkomaillakin. Olen käynyt reppureissuilla aasiassa, shoppauslomalla New Yorkissa, Lontoossa useamman kerran ja en ole tutustunut yhteenkään uuteen ihmiseen. En yhteenkään.
Tässä kirjoituksessa on paljon asiaa. Minä olen ollut vaihdossa ulkomailla ja myös vapaaehtoistyössä. Kyllä se arki on aina arkea paikasta riippumatta. Aluksi tulee sellainen vähän kuin humalankaltainen olo, kaikki on uutta ja jännittävää. Mutta nopeasti se uutuudenviehätys päättyy. Samanlainen tunne mulla oli myös kun Suomessa vaihdoin asuinkaupunkia ja kun vuosien jälkeen muutin takaisin kotikaupunkiin. Samanlainen uutuudenviehätys ja jännitys oli aluksi myös kun palasi vuosien jälkeen sinne missä lapsena ja nuorena asui. Arki on aika samaa paikasta riippumatta.
Miten sinä tosiaan ajattelit vapaa-aikaa viettää ulkomailla? Itse olen onnistunut saamaan hyvin paikallisia kavereita, kun olen vieraassa maassa mennyt mukaan samaan harrastustoimintaan, mitä teen Suomessakin. Harrastaminenkin on oikeestaan hyvin samanlaista erimaissa. Mutta kyllä se vaatii itseltäkin sitä että uskaltaa itse mennä oma-aloitteisesti mukaan erilaiseen toimintaan ulkomaillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että kontrolloiva poikaystävä on osannut aika hyvin hallita menemisiäsi. Mutta oletko ajatellut entä, jos et ole kuitenkaan ollut valmis lähtemään vaihtoon tms. silloin? Siis olet juurikin silloin elänyt oman näköistä elämääsi ja vasta nyt vanhempana uuden suhteen myötä olet tullut rohkeammaksi myös toteuttamaan itseäsi. Ja ns. näät asiat eri tavalla nyt. Siis ajattelet, että sulla on jäänyt nuoruus elämättä, kun et ole tehnyt niitä asioita mitä kuvitellet halunneesi silloin.
Suurin virhe on myös selailla toisten sosiaalisen median tilejä, tulla kateelliseksi niistä ja alkaa haluta samoja asioita vain, koska kuvittelee että niitä kuuluisi haluta.
Mutta olet kuitenkin vasta 3-kymppinen niin mikään ei estä lähtemästä vielä maailmalle.