Lue keskustelun säännöt.
Jätin nuoruuden elämättä poikaystävän ja arkuuden takia
28.03.2016 |
Ja nyt HARMITTAA. Olen kolmekymppinen, parisuhteessa, vakityössä ja omistusasunto löytyy eli asiat ovat siinä mielessä mallillaan, mutta kokemuksia minulla ei ole yhtään mistään. Pääsyy oli kontrolloiva poikaystävä, jonka kanssa nysväsin kotona ikävuodet 18-25. Tuona aikana sain opiskelut hoidettua kunnialla, mutta en hankkinut uusia ystäviä, kokemuksia tai mitään. Ehkä eniten harmittaa, etten lähtenyt vaihtoon vaikka se oli aina suuri unelmani. En halunnut jättää poikaystävää, ja olin muutenkin liian arka ja pelokas.
Lopputuloksena asun edelleen synnyinkaupungissani. Läheiset ovat käyneet opiskelemassa ympäri maailmaa, osa tekee työpätkiäkin ulkomailla. Minä en ole edes muuttanut kaupungista toiseen koko elämäni aikana. Olen edennyt mahdollisimman turvallista reittiä, ja nyt tämä elämä ja tämä kaupunki tuntuvat tukehduttavan minut.
Mutta on asunto, miehellä ja minulla työpaikat täällä, ja opiskelut opiskeltu. Olen töissä sellaisella alalla, että en saisi ulkomailta helposti töitä, ja koska alallani on myös Suomessa huono työllisyystilanne, ei olisi millään lailla järkevää jättää vakipaikkaa ja lähteä ulkomaille vaikka vuodeksi. Mutta janoan irtiottoa, oikeaa itsenäistymistä ja uusia kokemuksia niin paljon että pakahdun.
Olen hirveän katkera ja kateellinen ihminen nykyään, vaikka yritän keskittyä positiivisempiin asioihin. Kaikkien muiden elämät tuntuvat paremmilta kuin omani: monet ovat valinneet paremman alan kuin minä, ja vielä useampi on ottanut sen itsenäistymisaskeleensa silloin kun se oli helpointa, eli opiskeluaikana. Näistä kokemuksista puhutaan aina innostuneena kovaan ääneen, ja minua lähinnä itkettää. Olin liian pelokas aikoinaan, ja olen kai nytkin. Tosin pelissäkin on tämän ikäisenä jo enemmän. Sisaruksenikin asuvat kaikki ulkomailla ja luovat upeaa uraa, minä asun kotikaupungissamme ja urakehityskin on ollut itselleni erittäin suuri pettymys, vaikka vakipaikka löytyykin.
Kohtalotovereita?
Kommentit (62)
Lähtekää lomamatkalle? Jo viikko tekee ihmeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin olin arka ja seurustelin kontrolloivan poikaystävän kanssa, joka keksi mulle mitä ihmeellisempiä sääntöjä. Sain muilta tytöiltä ihan hirveät syyllistykset, kun en alistunut poikaystävän oikkuihin ja alituiseen säännöstelyyn kulkemisistani. Sain aikaan sellaiset tappelut ihan normaalista kaupassakäymisestäkin ettei tosikaan, ja yleensä "sääntörikkomuksista" seurasi niin kauhea meteli että rauhan vuoksi melkein teki mitä vain. Eroaminen ei ollut helppoa, joten totuin tilanteeseen. Mun mielestä muuten henkisesti alistetun ihmisen syyllistäminen ei ole kauhean hienoa, btw. Sen takia itselläkin kesti todella kauan päästä irti huonosta suhteesta.
Esimerkiksi juhlimaan lähteminen ilman häntä oli ihan hirveä rikos, ja siitä saatiin maailmansota kun lähdin ruisrockiin "ilmoittamatta hänelle ajoissa", eli samana aamuna ilmoittaminen ei ollut riittävä. Halusin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja voi luoja sitä typerää mankumista; "Emmä oikein haluais" oli poikaystävän perustelu. Lopulta lähdin ja sain kuulla muiltakin miten olin kohtuuton poikaystävälleni kun lähdin pieneltä paikkakunnalta paskalukiosta toiselle puolelle maata arvostettuun koulutukseen, jonne oli vielä hirveän vaikea päästä sisään. Miksi olisin skipannut elämäni tilaisuuden?
En edelleenkään osaa pitää itseäni kohtuuttomana, en ainakaan mitä melkein-kohtalontovereiden juttuja nytkin lueskelen.
Kundi oli armeijassa samaan aikaan kun aloimme olla yhdessä. Hänen kiinniolonsa takia en olisi saanut nähdä arkiviikolla kavereita, käydä yksillä tai tehdä käytännössä mitään. Jos kävinkin, alkoi kauhea raivo puhelimessa ja viikonloppuna olin vähällä saada turpaani tai koko viikonloppu meni jonkun shown merkeissä. Koska eroaminen oli vaikeaa (mahdotonta), menin seuraavalle levelille: koska poikaystävä tarkisti aina puhelimeni sisällön, poistin puhelimestani kaikki puhelutiedot, viestit sun muut mitkä todistivat kavereitten tapaamiset. silloin se oli vielä helppoa sen aikaisissa puhelimissa, eikä tietyt aukot näyttäneet oudoilta. Jollen näyttänyt puhelintani, se oli poikaystävän mielestä sama kuin avoin sodanjulistus, ja siitä seurasi tuntikausien piina ja kysely - kunnes joko näytin puhelimen tai poikaystävä selasi sen läpi.
Kun poikaystävä yritti soittaa kontrollointipuheluitaan armeijan sotkusta, mulla oli puhelin äänettömällä kun olin kavereitten kanssa ajelemassa tai huoltoasemalla kahvilla. Vastasin myöhemmin kotiin tultua "oi, olin lukemassa, en huomannutkaan että soitit!" tyylisiä puheluita jotka menivät onneksi läpi. Pikkuveljeni kerran käräytti minut sanomalla että sen takia se ja se kävi meillä kahvilla, koska halusi hyvää kahvia. Se riita mikä siitäkin seurasi oli ihan kauhea, eikä suinkaan siksi, etten ollut kertonut vierailijoista vaan siksi että vieraat olivat ihmisiä joita poikaystävä oli kieltänyt tapaamasta.
En kokenut minkäänlaista tuskaa valehtelustani. Olin kaiken aikaa keräämässä voimiani pistääkseni poikki, koska pelkäsin myös terveyteni puolesta, joten en osannut pitää käytöstäni pahana. En ainakaan sen jälkeen, kun jo alussa näin miten kuvio meni: poikaystävä sai tehdä mitä halusi, säännöt koskivat vain minua. Olin kuulemma typerä nainen joten mun puolesta piti tehdä valintoja koska en osannut itse tiedostaa omaa parastani. Vai arvon leidit: olisiko minun pitänyt elää niin kuin poikaystävä sanoo vai elää niin että kerron kaiken mitä teen ja otan pahimmillani turpaani? En tehnyt mitään väärää, eli ollut pettämässä, tapasin vain ystäviäni. Joku sanoi ettei hänellä kestäisi luonne valehdella, että noudattaa poikaystävän tahtoa mielummin kuin riitelisi päivästä toiseen perusoikeuksistaan. Tämä samainen keittiöparisuhdepsykologi meni jopa niin pitkälle, että kun poikaystävä sanoi toiselta paikkakunnalta ettei kaverini saa liikkua asuntolahuoneestaan minnekään, niin hän ei tosiaan liikkunut. Kun kehotin kaveriani liikkumaan entiseen tapaan kavereineen ympäri kampusta tai kaupungilla mutta olemaan toitottamatta asiasta poikaystävälle, niin kuulemma luonne ei riitä sellaiseen valehteluun..
Erosimme pian pojan armeijan jälkeen, koska en jaksanut sitä mielisairastelua ja ulkonaliikkumiskieltoa enää yhtään. Lopulta jouduin poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta. Onneksi en perunut poikaystävän pyynnöstä opiskelupaikkaa toiselta paikkakunnalta - sain lähteä sinne, ilman riippakiviä ja kontrolloivaa taustaääntä joka yrittäisi ohjailla minua kotipaikkakunnaltaan käsin.
Joooo kyl reissaaminen ja bailaaminen on paljo hienompaa elämänsisältöä kuin lapsi :rolleyes: en kuitenkaan oleta kaikkien miesten olevan idiootteja yhden vastaajan takia.
Ei ole sen poikkiksen syy. Ymmärrettävää, että.perhettä ja suhteen jatkumista haluava haluava.poikkis toivoo vakiintununutta tyttistä.
Ei ymmärrettävästi halunnut, että lähdet maailmaa kiertämään. Miksi otit poikkiksen, kun olet noin levoton. Olisit ollut yksin.
Sisaruksesi ovat ulkomailla. No voi jee. Sekö on elämän tarkoitus päästä ulkomaille asumaan. Ketä tänne sitten jää Suomea pystyssä pitämään, kun kaikkien kannattaa lähteä ulkomaille.
Ootko miettinyt vanhempisei vanhuuden hoitoa. Sitä on vaikea järjestellä ulkomailta, jos kaikki olette siellä. Ja ei vanhempasi pysty olemaan lastesi kanssakaan kuin matkustamalla ulkomaille.
Ei se onnela ole olla ulkomailla.
Tunnen olevani marginaalissa, kun opiskelut ovat loppusuoralla ja vieläkään ei ole ollut kiinnostusta lähteä vaihtoon... En vain tajua, miksi siitä kohkataan niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kadehtia toisten elämää, tätä en ole koskaan käsittänyt. Et tiedä mitä ongelmia heillä on, sillä kaikilla meillä on omat ongelmamme. Sinulle on kehittynyt joku kiiltokuvamalli elämästä ja saavutuksista mitä pitäisi olla. Jos olet tyytyväinen nykyiseen parisuhteeseen niin mikä on ongelmasi. Onni on hyvä ihmissuhde ja jokapäiväinen leipä. Älä havittele kuuta taivaalta. Ei tämä Suomi sillä tavalla pyöri että kaikki lähtee ulkomaille.
Olisiko aika perustaa perhe, hankkia jälkikasvua niin saat elämääsi uutta sisältöä.
Lapsia sen takia että saa sisältöä elämään? Näinkö pinnallisia naiset ovat? Ei jumalauta.
Eijjjumalauta tosiaan mikä vastaus.:D Tän oli pakko olla trolli, ihan ku se putouksen täti pari vuot takaperin.
Lähde ulkomaille. Pakkaa kamasi. Ala riehua villisti. Tee ihan mitä tahansa lystäät, mutta lapset eivät ole parannuskeino elämättömään nuoruuteen vaan aivan päinvastoin. Ei tarvitse havitella kuuta taivaalta, ihan pala maanpäällistä elämääkin riittää. Suomi ei pyöri nykyisin muutenkaan, joten ei se sota yhtä naista kaipaa :D
Vierailija kirjoitti:
Tunnen olevani marginaalissa, kun opiskelut ovat loppusuoralla ja vieläkään ei ole ollut kiinnostusta lähteä vaihtoon... En vain tajua, miksi siitä kohkataan niin paljon.
Sehän olikin koko aloituksessa esiintyvä ongelma. Aletaan nyt kohkata siitä, miksi vaihdossa oleminen on niin epäsiistiä ja siitä ei tulisi edes haaveilla ja koska unelmasanelmatädilläkin oli huono amerikanreissu 90-luvun alussa piskeluiden merkeissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sen poikkiksen syy. Ymmärrettävää, että.perhettä ja suhteen jatkumista haluava haluava.poikkis toivoo vakiintununutta tyttistä.
Ei ymmärrettävästi halunnut, että lähdet maailmaa kiertämään. Miksi otit poikkiksen, kun olet noin levoton. Olisit ollut yksin.
Sisaruksesi ovat ulkomailla. No voi jee. Sekö on elämän tarkoitus päästä ulkomaille asumaan. Ketä tänne sitten jää Suomea pystyssä pitämään, kun kaikkien kannattaa lähteä ulkomaille.
Ootko miettinyt vanhempisei vanhuuden hoitoa. Sitä on vaikea järjestellä ulkomailta, jos kaikki olette siellä. Ja ei vanhempasi pysty olemaan lastesi kanssakaan kuin matkustamalla ulkomaille.
Ei se onnela ole olla ulkomailla.
Kyseinen poikaystävä oli kyllä sairaalloisen mustasukkainen, ja on sitä ilmeisesti nykyisessä suhteessaankin. En avaa aihetta enempää, sillä hänen vaatimuksensa minua kohtaan olivat niin klassisia (hän halusi päättää ystävyyssuhteistani, ei olisi halunnut minun opiskelevan...). Koska olen arka, minun oli helppo jäädä hänen käskyvaltansa alle kotiin. Kunnes sitten homma ei enää kertakaikkiaan toiminut.
Minulle olisi tärkeää päästä asumaan ulkomaille. Kaikille tällaista tarvetta ei luonnollisesti tule, mutta minulle on tullut. Tunsin näin jo nuorena, mutta en uskaltanut lähteä. Se oli oma valintani kyllä. Mutta nyt tämä kotikaupunkini tuntuu jo suorastaan sietämättömän tutulta ja pieneltä. Kaupungin vaihto Suomen sisällä auttaisi epäilemättä myös, mutta toisaalta, jos luovun työpaikastani, ja mieheni ehkä samalla omastaan jos hän päättää minua seurata, niin miksi emme sitten lähtisi samantien kauemmas?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sen poikkiksen syy. Ymmärrettävää, että.perhettä ja suhteen jatkumista haluava haluava.poikkis toivoo vakiintununutta tyttistä.
Ei ymmärrettävästi halunnut, että lähdet maailmaa kiertämään. Miksi otit poikkiksen, kun olet noin levoton. Olisit ollut yksin.
Sisaruksesi ovat ulkomailla. No voi jee. Sekö on elämän tarkoitus päästä ulkomaille asumaan. Ketä tänne sitten jää Suomea pystyssä pitämään, kun kaikkien kannattaa lähteä ulkomaille.
Ootko miettinyt vanhempisei vanhuuden hoitoa. Sitä on vaikea järjestellä ulkomailta, jos kaikki olette siellä. Ja ei vanhempasi pysty olemaan lastesi kanssakaan kuin matkustamalla ulkomaille.
Ei se onnela ole olla ulkomailla.
Kyseinen poikaystävä oli kyllä sairaalloisen mustasukkainen, ja on sitä ilmeisesti nykyisessä suhteessaankin. En avaa aihetta enempää, sillä hänen vaatimuksensa minua kohtaan olivat niin klassisia (hän halusi päättää ystävyyssuhteistani, ei olisi halunnut minun opiskelevan...). Koska olen arka, minun oli helppo jäädä hänen käskyvaltansa alle kotiin. Kunnes sitten homma ei enää kertakaikkiaan toiminut.
Minulle olisi tärkeää päästä asumaan ulkomaille. Kaikille tällaista tarvetta ei luonnollisesti tule, mutta minulle on tullut. Tunsin näin jo nuorena, mutta en uskaltanut lähteä. Se oli oma valintani kyllä. Mutta nyt tämä kotikaupunkini tuntuu jo suorastaan sietämättömän tutulta ja pieneltä. Kaupungin vaihto Suomen sisällä auttaisi epäilemättä myös, mutta toisaalta, jos luovun työpaikastani, ja mieheni ehkä samalla omastaan jos hän päättää minua seurata, niin miksi emme sitten lähtisi samantien kauemmas?
Ap
Taas mietit elämääsi miehesi valintojen kautta etkä sen mitä itse haluat tehdä.:o
Tiedätkö, että sinulla on valta omaan elämääsi ja henkilökohtaiseen elämääsi? Etkö vain voisi nyt ottaa keskusteluun miehesi kanssa että haluaisit ulkomaille mitä pikimmin ja katsoa mitä siellä on tarjolla? Jos mies ei seuraa, sitten teitä ei ole tarkoitettu jatkamaan yhdessä. Mutta älä pliis tee sitä, että jäät Suomeen vain siksi että mies ei halua lähteä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sen poikkiksen syy. Ymmärrettävää, että.perhettä ja suhteen jatkumista haluava haluava.poikkis toivoo vakiintununutta tyttistä.
Ei ymmärrettävästi halunnut, että lähdet maailmaa kiertämään. Miksi otit poikkiksen, kun olet noin levoton. Olisit ollut yksin.
Sisaruksesi ovat ulkomailla. No voi jee. Sekö on elämän tarkoitus päästä ulkomaille asumaan. Ketä tänne sitten jää Suomea pystyssä pitämään, kun kaikkien kannattaa lähteä ulkomaille.
Ootko miettinyt vanhempisei vanhuuden hoitoa. Sitä on vaikea järjestellä ulkomailta, jos kaikki olette siellä. Ja ei vanhempasi pysty olemaan lastesi kanssakaan kuin matkustamalla ulkomaille.
Ei se onnela ole olla ulkomailla.
Kyseinen poikaystävä oli kyllä sairaalloisen mustasukkainen, ja on sitä ilmeisesti nykyisessä suhteessaankin. En avaa aihetta enempää, sillä hänen vaatimuksensa minua kohtaan olivat niin klassisia (hän halusi päättää ystävyyssuhteistani, ei olisi halunnut minun opiskelevan...). Koska olen arka, minun oli helppo jäädä hänen käskyvaltansa alle kotiin. Kunnes sitten homma ei enää kertakaikkiaan toiminut.
Minulle olisi tärkeää päästä asumaan ulkomaille. Kaikille tällaista tarvetta ei luonnollisesti tule, mutta minulle on tullut. Tunsin näin jo nuorena, mutta en uskaltanut lähteä. Se oli oma valintani kyllä. Mutta nyt tämä kotikaupunkini tuntuu jo suorastaan sietämättömän tutulta ja pieneltä. Kaupungin vaihto Suomen sisällä auttaisi epäilemättä myös, mutta toisaalta, jos luovun työpaikastani, ja mieheni ehkä samalla omastaan jos hän päättää minua seurata, niin miksi emme sitten lähtisi samantien kauemmas?
Ap
Millainen poikaystäväsi sitten oli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sen poikkiksen syy. Ymmärrettävää, että.perhettä ja suhteen jatkumista haluava haluava.poikkis toivoo vakiintununutta tyttistä.
Ei ymmärrettävästi halunnut, että lähdet maailmaa kiertämään. Miksi otit poikkiksen, kun olet noin levoton. Olisit ollut yksin.
Sisaruksesi ovat ulkomailla. No voi jee. Sekö on elämän tarkoitus päästä ulkomaille asumaan. Ketä tänne sitten jää Suomea pystyssä pitämään, kun kaikkien kannattaa lähteä ulkomaille.
Ootko miettinyt vanhempisei vanhuuden hoitoa. Sitä on vaikea järjestellä ulkomailta, jos kaikki olette siellä. Ja ei vanhempasi pysty olemaan lastesi kanssakaan kuin matkustamalla ulkomaille.
Ei se onnela ole olla ulkomailla.
Kyseinen poikaystävä oli kyllä sairaalloisen mustasukkainen, ja on sitä ilmeisesti nykyisessä suhteessaankin. En avaa aihetta enempää, sillä hänen vaatimuksensa minua kohtaan olivat niin klassisia (hän halusi päättää ystävyyssuhteistani, ei olisi halunnut minun opiskelevan...). Koska olen arka, minun oli helppo jäädä hänen käskyvaltansa alle kotiin. Kunnes sitten homma ei enää kertakaikkiaan toiminut.
Minulle olisi tärkeää päästä asumaan ulkomaille. Kaikille tällaista tarvetta ei luonnollisesti tule, mutta minulle on tullut. Tunsin näin jo nuorena, mutta en uskaltanut lähteä. Se oli oma valintani kyllä. Mutta nyt tämä kotikaupunkini tuntuu jo suorastaan sietämättömän tutulta ja pieneltä. Kaupungin vaihto Suomen sisällä auttaisi epäilemättä myös, mutta toisaalta, jos luovun työpaikastani, ja mieheni ehkä samalla omastaan jos hän päättää minua seurata, niin miksi emme sitten lähtisi samantien kauemmas?
Ap
Taas mietit elämääsi miehesi valintojen kautta etkä sen mitä itse haluat tehdä.:o
Tiedätkö, että sinulla on valta omaan elämääsi ja henkilökohtaiseen elämääsi? Etkö vain voisi nyt ottaa keskusteluun miehesi kanssa että haluaisit ulkomaille mitä pikimmin ja katsoa mitä siellä on tarjolla? Jos mies ei seuraa, sitten teitä ei ole tarkoitettu jatkamaan yhdessä. Mutta älä pliis tee sitä, että jäät Suomeen vain siksi että mies ei halua lähteä!
Ymmärrän näkökulmasi, mutta toisaalta tässä vaiheessa olisi minulta itsekästä vain ilmoittaa että minähän lähden. Meillä on yhteinen asunto, molemmilla työpaikat ja muutenkin kaikki hyvin tässä kaupungissa. Olisi hienoa, jos voisin olla poissa vaikka 3-6 kuukautta, joku täällä heittikin ehdotuksen kielikurssista, mutta se vaatisi työpaikasta luopumisen. Tällaisen päätöksen voin silti periaatteessa tehdä yksinkin, jos tarve irtiottoon kasvaa suuremmaksi kuin tarve pitää työpaikasta kiinni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kirjoitit minunkin elämäntarinani. Arkaa ei auta vaikka kuinka neuvottaisiin tee sitä, tee tätä. Syytä itseäsi jne. Elämä on mennyt. Nuoruuttani ohjasi poikaystävä niin, että ystävät piti jättää samoin kuin harrastukset.En osannut pitää puoliani. Muutin kotoa suoraan poikaystävän kanssa yhteen ilman itsenäistymisvaihetta. Nyt olen eron jälkeen yksin velkoineni. Minäkin kadehdin toisten elämää, jollaista en saanut koska ystävät ovat jääneet. He olivat miehen puolelta, joten kun omat nuoruudessa jäivät ei ole mitään. Olenko katkera? Olen.
No jaa. Kaikki on suhteellista. Voisin sanoa et ystäviä mulla ei ole ollut 15 vuoteen. Koskaan en ole saanut kutsua illanistujaisiin tai ollut missään saunailloissa. Ei koulutusta juurikaan, työkokemustakin vähän ikäisekseni. Ulkomailla pari kertaa käynyt. Päivän iltapäivälehtikierrostakaan netissä tuskin pystyn lukemaan ettei tulisi haikea olo "niin tuotakaan en ole kokenut". Nyt syön makaroonia ja iltapalaks teen lettuja. Siinäpä se päivän ateria sitten onkin.
Voisin sanoa, et onnellinen olen viimeksi pitempikestoisesti ollut lapsena, 12:sta ikävuoteen saakka. Siitä on alkanut alamäkeni, pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan. Huonoja valintoja ja arkuutta. Ehkä ois helpottanu jos olis ystäviä ollut rinnalla mut aina ei kaikkee voi saada.
Pyrkiny kuitenkin ajattelemaan et tää on mun elämä ja pitää yrittää löytää jotain sisältöö mistä sais hyviä fiiliksiä. Onhan tässä vielä aikaa ja niin on sullakin AP. Muuta sinne ulkomaille, miks et muuttais? Ota riski, ainakin saat uuden kokemuksen ja olet yhtä kokemusta rikkaampi. Varmaan alussa olis hankalaa mut hei kyllä se siitä helpottuu.
M-30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko töissä mahdollisuus ulkomaankomennukseen? Voitko ottaa palkattoman vapaan? Secondmentin? Lopputilin ja uuden duunin ensin ulkomailta ja sitten Suomessa? Jatko-opinnot ulkomailla? Rantapummiksi? Joku muu, mikä?
Mies voi lähteä mukaan tai sitten olette kaukosuhteessa. Joku puoli vuotta tai vuosi ei tunnu missään, kun skypettää voi päivittäin ja lennot ovat nykyään niin halpoja, että matkustaa voi vaikka kerran kuussa puolin ja toisin.
Toiveesi ulkomailla asumisesta on todellisuudessa niin pieni ja helppo asia järjestää, että pistä nyt hihat heilumaan! Etenkin, kun tämä on sinulle selvästi iso juttu.
Vierailija kirjoitti:
Onko töissä mahdollisuus ulkomaankomennukseen? Voitko ottaa palkattoman vapaan? Secondmentin? Lopputilin ja uuden duunin ensin ulkomailta ja sitten Suomessa? Jatko-opinnot ulkomailla? Rantapummiksi? Joku muu, mikä?
Mies voi lähteä mukaan tai sitten olette kaukosuhteessa. Joku puoli vuotta tai vuosi ei tunnu missään, kun skypettää voi päivittäin ja lennot ovat nykyään niin halpoja, että matkustaa voi vaikka kerran kuussa puolin ja toisin.
Toiveesi ulkomailla asumisesta on todellisuudessa niin pieni ja helppo asia järjestää, että pistä nyt hihat heilumaan! Etenkin, kun tämä on sinulle selvästi iso juttu.
Kiitos rohkaisusta :) Työtilanteeni on sellainen, että lopputilin ottaminen on valitettavasti ainut vaihtoehto lähtemiselle. Jatko-opinnot voisivat olla hieno asia, jos vain rahoitus järjestyy ilman suurempia kitkutteluja :D Töihinkin menisin mielelläni, mutta tiedän että minun olisi vaikea löytää töitä omalta alaltani. Jotenkin olisi kivaa, että työskentely ulkomailla palvelisi "suurempaa tarkoitusta", eli kehittäisi ammattiosaamistani. Opiskelukin täyttäisi tämän tavoitteen.
Minustahan kaikki on kiinni: on vain tehtävä päätös ja sitten toteutettava se :) Uskon sitä paitsi, että parisuhteeni kestäisi n. puolen vuoden erossaolon hyvinkin.
Ap
Kyllä se nyt on niin että kun ulkomailla asuminen on sulle noin iso juttu, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa järjestää sitä. Muuten haikailet sitä koko elämäsi ja katkeroidut vielä pahemmin. Keskustele miehen kanssa ja käykää läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot, miten voisitte sen toteuttaa. Keskustele myös pomosi kanssa, millaisia mahdollisuuksia olisi pitää pidempi vapaa. Missä maassa haluaisit asua? Käy läpi työpaikkailmoituksia siitä maasta ja mieti, olisiko jotain, mitä voisit hakea. Onko työn oltava juuri oman alasi työtä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko töissä mahdollisuus ulkomaankomennukseen? Voitko ottaa palkattoman vapaan? Secondmentin? Lopputilin ja uuden duunin ensin ulkomailta ja sitten Suomessa? Jatko-opinnot ulkomailla? Rantapummiksi? Joku muu, mikä?
Mies voi lähteä mukaan tai sitten olette kaukosuhteessa. Joku puoli vuotta tai vuosi ei tunnu missään, kun skypettää voi päivittäin ja lennot ovat nykyään niin halpoja, että matkustaa voi vaikka kerran kuussa puolin ja toisin.
Toiveesi ulkomailla asumisesta on todellisuudessa niin pieni ja helppo asia järjestää, että pistä nyt hihat heilumaan! Etenkin, kun tämä on sinulle selvästi iso juttu.
Kiitos rohkaisusta :) Työtilanteeni on sellainen, että lopputilin ottaminen on valitettavasti ainut vaihtoehto lähtemiselle. Jatko-opinnot voisivat olla hieno asia, jos vain rahoitus järjestyy ilman suurempia kitkutteluja :D Töihinkin menisin mielelläni, mutta tiedän että minun olisi vaikea löytää töitä omalta alaltani. Jotenkin olisi kivaa, että työskentely ulkomailla palvelisi "suurempaa tarkoitusta", eli kehittäisi ammattiosaamistani. Opiskelukin täyttäisi tämän tavoitteen.
Minustahan kaikki on kiinni: on vain tehtävä päätös ja sitten toteutettava se :) Uskon sitä paitsi, että parisuhteeni kestäisi n. puolen vuoden erossaolon hyvinkin.
Ap
Mikä alasi on? Miten olisi palkaton vapaa ja sen aikana jokin vuoden koulutus, kuten MBA tai vastaava alallasi relevantti?
Voitko ottaa virka, vuorottelu-, tai opintovapaata? Voisitko lähteä vaikkapa kielikurssille tai vapaaehtoistöihin tms. Nykyään on hyvät mahdollisuudet kansainvälistyä se vaatii vaon rahaa.
MIKSI haluat ulkomaille? Puhut itsenäistymisestä, mutta olethan työsskäyvä aikuinen, sinulla on omistusasunto... Mitä luulet siellä ulkomailla oikein tapahtuvan? Herään aamulla, syöt aamupalan, menet töihin, töiden jälkeen ruokakaupan kautta kotiin. Joskus käyt ehkä leffassa tai pubissa kavereiden kanssa. Jos siis onnistut saamaan kavereita. Jos olet reilusti yli 20-vuotias, minulla on sinulle huonoja uutisia. Sen ikäiset ovat naimisissa olevia perheenäitejä ja -isiä, he eivät hengaile sinun kanssasi, he menevät perheensä luokse töiden jälkeen.
Vaihtovuosi tai ulkomailla työskentely on hyvin kaukana leffoista ja romaaneista. Vähän eri kahvilat ja vaatekaupat siellä ulkomailla on, mutta ei siellä mitään vuosisadan romanssia esim. kohdalle satu. Jos olet ujo ja arka, kuten minä, olet sitä ulkomaillakin. Olen käynyt reppureissuilla aasiassa, shoppauslomalla New Yorkissa, Lontoossa useamman kerran ja en ole tutustunut yhteenkään uuteen ihmiseen. En yhteenkään.
Lapsia sen takia että saa sisältöä elämään? Näinkö pinnallisia naiset ovat? Ei jumalauta.