perheessä pojan harrastus tärkeä, tytön ei.

Vierailija kirjoitti:

Jokaista vastausta en ehdi nyt lukemaan, mutta sähköpianoja (oikean kokoisia - voi soittaa kuitenkin kuulokkeilla - ei häiritse) saa käytettynä. Ostettiin tytölle pianonopettajan vanha. Ne on laadukkaita ja soittotuntuma on hyvissä kuin pianossa. Perhe ei häiriinny myöskään kun annatte myös kuulokkeet.

Sellainen perheellä kuulostaa olevan

Mutta ei riitä sukulaisille

A

Vierailija kirjoitti:

Ap, voisitko tehdä feikki sähköpostitilin ja lähettää ko. vanhemmille linkin tähän keskusteluun? Et jäisi itse kiinni, mutta nämä vanhemmat saisivat tästä ketjusta vähän näkökulmaa. 

Aivan. Ihmiset arvostaa tosi paljon palstaa. Kiittää ja sanoo, nyt ymmärrän. Ja muuttaa tapansa

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa tuo "näitä jalkapallo- ja jääkiekkovanhempia on olemassa"-lisäys? Yritätkö väittää, että vanhemmilla, jotka antavat lapsensa harrastaa jompaakumpaa näistä lajeista, on sisäänrakennettu jokin epäreiluus-asteikko, jota käyttävät muita harrastuksia kohtaan?

Epäreilut vanhemmat eivät ole harvinaisuus eikä sillä ole mitään tekemistä harrastuslajien kanssa.

Olen täysin samaa mieltä, mutta moni muu ei näköjään ole. Luultavasti moni saa pahaa verta aikaiseksi dissaamalla jotain lajia ja siihen menevää aikaa. Meillä on lapsilla omat harrastuksensa. niihin satsataan aikaa ja rahaa tarpeen mukaan. Niihin tosiaankaa ei mene yhtä paljon rahaa eikä edes aikaa, mutta silti kumpikin on tyytyväisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa tuo "näitä jalkapallo- ja jääkiekkovanhempia on olemassa"-lisäys? Yritätkö väittää, että vanhemmilla, jotka antavat lapsensa harrastaa jompaakumpaa näistä lajeista, on sisäänrakennettu jokin epäreiluus-asteikko, jota käyttävät muita harrastuksia kohtaan?

Epäreilut vanhemmat eivät ole harvinaisuus eikä sillä ole mitään tekemistä harrastuslajien kanssa.

Isi haluaa pojan hankkivan isille kultaa ja kunniaa johon isi ei itse kyennyt, monikohan lapsi oikeasti haluaa tuollaista järjetöntä elämää johon ei mitään muuta kuulu kuin potkupallo tai jääkiekko.

Saako lapsi olla lapsi ja elää omaa lapsuuttaan ilman urhiluhullutukiin pakottavia vanhempia.

Onkohan tässä ketjussa kaikki neuvot teilaaja itse kunnon soccer mom, jolle pojan peli on tärkeintä maailmassa mutta tytön harrastukset ei?

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksesta minulle pomppasi tuo "jalkapallo ja jääkiekko vanhempi" määritelmä. Oli onko tässä alunperin kysymys lajista vai lasten epätasa-arvoisuudesta? 

Kyllä vanhempien pitäisi olla tasa-arvoisia lastensa suhteen. Se, että vanhempi viihtyy paremmin katsomassa jalkapalloa kuin kuuntelemassa pianonsoittoa, pitäisi vähän piilottaa. Monessa perheessä taas ei arvosteta jääkiekkoa vaan juurikin soitto- tai maalausharrastusta. Ei voi määrätä mistä tykkää ja mitä arvostaa, mutta tasa-arvoa voisi odottaa.

Siis kyllä minä peräänkuulutan tuota tasaarvoista kiinnostusta lapsien harrastuksiin, ja niiden yhdenvertaiseen tukemiseen. Ei niin että toisen harrastukseen laitetaan vuodessa tuhansia, puhumattakaan ajasta millä tasolla vanhemmat ovat pojan harrastusta tukemassa. Kun taas tytön harrastusta ei tueta, ja valitetaan niistä pianomaksuista, jotka ovat vain murto-osa pojan harrastukseen menevästä summasta. Eikä viedä tyttöä kokeilemaan ratsastusta, vaan tuntuu että tekosyitä kyllä löytyy.. ja kuitenkin rivien välistä on luettavissa että kyse on rahasta ja vanhempien kiinnostuksen puutteesta, eli kun hevoset eivät kiinnosta, niin sinne kentän laidalle ei sitten mennä seisoskelemaan, mutta kestää kyllä seisoskella pojan matseja katsomassa.

Eli sama raha molempien harrastukeen, ja saman verran tukea ja kannustusta molemmille. Ei muuta. Sitä tässä ajan takaa. t.ap

Itaekin kävin joitain vuosia pianotunneilla ja voisin sanoa että on kyllä hankala kehittyä jos ei ole oikeaa pianoa jolla harjoitella kotioloissa. Opettajakin jaksoi marmattaa siitä että meillä oli vain sähköpiano (onneksi ei sentään urut), tuntuma siihen on niin täysin erilainen kuin oikeaan akustiseen, oikeassa pianossa ääni tulee eritavalla aidosti. Kehittymiseen ei todellakaan riitä 1 tunti viikossa opettajan kanssa vaan jos oikeasti haluaa kehittyä hyväksi, niin sitä tulisi saada harjoitella paljon ja omassakin rauhassa. Aina tuli läksyjä, kappaleita jotka pitää opetella seuraavaksi kerraksi.

Itselläkin into oli hukassa kun kotona olisi pitänyt vanhempien takia kuulokkeet päässä pimputtaa ja sillä opiston pianolla oli mukavampi soittaa.

Onko tuo nyt harrastuslajien välinen ongelma? Sukupuoliongelma? Mielestäni tuo on ihan tuon perheen sisäinen ongelma ja turha sitä on yleistää harrastuksiin tai muiden perheiden lapsiin. Tuossa aloittaja voi itse tukea ja olla kiinnostunut tytön harrastuksesta. Kysyä pääseekö tunnille mukaan kuuntelemaan , pyytää esiintymään johonkin yms. Niin tytölle tulee tunne, että joku välittää hänen harrastuksestakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa tuo "näitä jalkapallo- ja jääkiekkovanhempia on olemassa"-lisäys? Yritätkö väittää, että vanhemmilla, jotka antavat lapsensa harrastaa jompaakumpaa näistä lajeista, on sisäänrakennettu jokin epäreiluus-asteikko, jota käyttävät muita harrastuksia kohtaan?

Epäreilut vanhemmat eivät ole harvinaisuus eikä sillä ole mitään tekemistä harrastuslajien kanssa.

Isi haluaa pojan hankkivan isille kultaa ja kunniaa johon isi ei itse kyennyt, monikohan lapsi oikeasti haluaa tuollaista järjetöntä elämää johon ei mitään muuta kuulu kuin potkupallo tai jääkiekko.

Saako lapsi olla lapsi ja elää omaa lapsuuttaan ilman urhiluhullutukiin pakottavia vanhempia.

Ei ole pelkästään isä siellä kentän laidalla, siellä on yhtä paljon äitikin, eli molemmat vanhemmista käy jokaisen matsin ja molemmat kannustavat ja kannattavat yhtä lailla perheen poikaa. Ja yhtä vähän heitä kiinnostaa tytön harrastus, tai halu mahdollisesti aloittaa ratsastus harrastus. t.ap

Vierailija kirjoitti:

Hei täällä huutaa taas ap.

Onko täällä kuulolla ketään sellaista vanhempaa, jolla tilanne perheessä olisi aikalailla samanlainen kuin kirjoittamani aloitusviesti. Olis todella kiva tietää mikä tollasessa kuviossa on oikein meneillään.

Olen jo aiemmin sanonut, että muuten ovat kyllä hyviä vanhempia. Ihan oikeasti, kuuntelevat ja keskustelevat lasten kanssa paljon, mutta tämä asia tuntuu heille olevan aikalailla sokea piste. Ikävä kyllä. Tiedän, kuullostaa todella ristiriitaiselta, mutta tiedän kyllä asian olevan näin. En näe että kuitenkaan rakastasisivat noin ylipäätään tytärtään poikaansa vähemmän.. mutta eivät vaan jollain tasolla ota vakavasti tytön harrastusta ja halua harrastaa.. Tuo jalkapallo vie niin paljon perheen arjesta, ja suunnilleen kaikki menot suunnitellaan treenien ja pelien mukaan.

Haluaisin ihan oikeasti niin kovasti ymmärtää miksi asia on näin, vaikken sitä sitä hyväksyisikään. Kaivelee vaan.

Sinä varmaan tunnet miehesi sukulaisperheen asiat todella hyvin. Miten aikansa ja rahansa tarkalleen käyttävät

Meillä on jalkapalloileva poika. Aikaa kuluu paljon. Voi kai sanoa, että se on nykyisin miehenkin harrastus. Toimii joukkueessa. Tunteja kuluu joka viikko. Pelit ja leirit myös. Rahaa kuluu. Muttei kohtuuttomasti. Poika on aina tykännyt harrastuksestaan. Harrastanut 10 vuotta.

Tyttö soittaa pianoa. On joskus ratsastanut. Tanssii. Kuskataan ja käydään esityksissä. Piano on

Rahaa kuluu myös. Aikaa ei yhtä paljon

Kyllä kai se lapsen kiinnostuksesta lähtee. Eikä tarvi olla sama jokaiselle. Ei ainakaan

Et sinä sivusta tiedä kuinka perhe toimii. Miten asiat jakaantuu. Tuntuu oudolta tämä kiinnostuksesi ja arvostelu.

Eiköhän pääasia ole, että perhe itse tietää kuinka toimii. Ja onneksi sentään näet että molempia kohdellaan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo nyt harrastuslajien välinen ongelma? Sukupuoliongelma? Mielestäni tuo on ihan tuon perheen sisäinen ongelma ja turha sitä on yleistää harrastuksiin tai muiden perheiden lapsiin. Tuossa aloittaja voi itse tukea ja olla kiinnostunut tytön harrastuksesta. Kysyä pääseekö tunnille mukaan kuuntelemaan , pyytää esiintymään johonkin yms. Niin tytölle tulee tunne, että joku välittää hänen harrastuksestakin.

Toi olis kauheen kiva. Asumme 30km päässä toisistamme, ja meidän perheellä on vain yksi auto, jota molemmat miehen kanssa vuorotellen käytämme. Eli menee aika vaikeaksi minun puoleltani... Pitää ainakin kysellä että onko kenties jotain konsertteja joskus.. ainakin joskus tyttö on niistä puhunut.. Ainakin niissä ovat vanhemmat käyneet.  Käsittääkseni niitä on ollut kerran pari vuodessa... t.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksesta minulle pomppasi tuo "jalkapallo ja jääkiekko vanhempi" määritelmä. Oli onko tässä alunperin kysymys lajista vai lasten epätasa-arvoisuudesta? 

Kyllä vanhempien pitäisi olla tasa-arvoisia lastensa suhteen. Se, että vanhempi viihtyy paremmin katsomassa jalkapalloa kuin kuuntelemassa pianonsoittoa, pitäisi vähän piilottaa. Monessa perheessä taas ei arvosteta jääkiekkoa vaan juurikin soitto- tai maalausharrastusta. Ei voi määrätä mistä tykkää ja mitä arvostaa, mutta tasa-arvoa voisi odottaa.

Siis kyllä minä peräänkuulutan tuota tasaarvoista kiinnostusta lapsien harrastuksiin, ja niiden yhdenvertaiseen tukemiseen. Ei niin että toisen harrastukseen laitetaan vuodessa tuhansia, puhumattakaan ajasta millä tasolla vanhemmat ovat pojan harrastusta tukemassa. Kun taas tytön harrastusta ei tueta, ja valitetaan niistä pianomaksuista, jotka ovat vain murto-osa pojan harrastukseen menevästä summasta. Eikä viedä tyttöä kokeilemaan ratsastusta, vaan tuntuu että tekosyitä kyllä löytyy.. ja kuitenkin rivien välistä on luettavissa että kyse on rahasta ja vanhempien kiinnostuksen puutteesta, eli kun hevoset eivät kiinnosta, niin sinne kentän laidalle ei sitten mennä seisoskelemaan, mutta kestää kyllä seisoskella pojan matseja katsomassa.

Eli sama raha molempien harrastukeen, ja saman verran tukea ja kannustusta molemmille. Ei muuta. Sitä tässä ajan takaa. t.ap

Eli muodollisen oikeudenmukaisuuden periaate. Kaikille yhtä iso pala kakkua, halusi tai ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo nyt harrastuslajien välinen ongelma? Sukupuoliongelma? Mielestäni tuo on ihan tuon perheen sisäinen ongelma ja turha sitä on yleistää harrastuksiin tai muiden perheiden lapsiin. Tuossa aloittaja voi itse tukea ja olla kiinnostunut tytön harrastuksesta. Kysyä pääseekö tunnille mukaan kuuntelemaan , pyytää esiintymään johonkin yms. Niin tytölle tulee tunne, että joku välittää hänen harrastuksestakin.

Toi olis kauheen kiva. Asumme 30km päässä toisistamme, ja meidän perheellä on vain yksi auto, jota molemmat miehen kanssa vuorotellen käytämme. Eli menee aika vaikeaksi minun puoleltani... Pitää ainakin kysellä että onko kenties jotain konsertteja joskus.. ainakin joskus tyttö on niistä puhunut.. Ainakin niissä ovat vanhemmat käyneet.  Käsittääkseni niitä on ollut kerran pari vuodessa... t.ap

Mikä siis on ongelma? Miten miehesi sukulaisten elämän noin hyvin tiedät? Mikä tässä nyt sinua hiertää? Onko oikein huoli herännyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei täällä huutaa taas ap.

Onko täällä kuulolla ketään sellaista vanhempaa, jolla tilanne perheessä olisi aikalailla samanlainen kuin kirjoittamani aloitusviesti. Olis todella kiva tietää mikä tollasessa kuviossa on oikein meneillään.

Olen jo aiemmin sanonut, että muuten ovat kyllä hyviä vanhempia. Ihan oikeasti, kuuntelevat ja keskustelevat lasten kanssa paljon, mutta tämä asia tuntuu heille olevan aikalailla sokea piste. Ikävä kyllä. Tiedän, kuullostaa todella ristiriitaiselta, mutta tiedän kyllä asian olevan näin. En näe että kuitenkaan rakastasisivat noin ylipäätään tytärtään poikaansa vähemmän.. mutta eivät vaan jollain tasolla ota vakavasti tytön harrastusta ja halua harrastaa.. Tuo jalkapallo vie niin paljon perheen arjesta, ja suunnilleen kaikki menot suunnitellaan treenien ja pelien mukaan.

Haluaisin ihan oikeasti niin kovasti ymmärtää miksi asia on näin, vaikken sitä sitä hyväksyisikään. Kaivelee vaan.

Sinä varmaan tunnet miehesi sukulaisperheen asiat todella hyvin. Miten aikansa ja rahansa tarkalleen käyttävät

Meillä on jalkapalloileva poika. Aikaa kuluu paljon. Voi kai sanoa, että se on nykyisin miehenkin harrastus. Toimii joukkueessa. Tunteja kuluu joka viikko. Pelit ja leirit myös. Rahaa kuluu. Muttei kohtuuttomasti. Poika on aina tykännyt harrastuksestaan. Harrastanut 10 vuotta.

Tyttö soittaa pianoa. On joskus ratsastanut. Tanssii. Kuskataan ja käydään esityksissä. Piano on

Rahaa kuluu myös. Aikaa ei yhtä paljon

Kyllä kai se lapsen kiinnostuksesta lähtee. Eikä tarvi olla sama jokaiselle. Ei ainakaan

Et sinä sivusta tiedä kuinka perhe toimii. Miten asiat jakaantuu. Tuntuu oudolta tämä kiinnostuksesi ja arvostelu.

Eiköhän pääasia ole, että perhe itse tietää kuinka toimii. Ja onneksi sentään näet että molempia kohdellaan hyvin.

No kyllä minä olen aika suhteellisen hyvin perillä tästä pojan harrastuksesta, siihen menevästä ajasta ja rahasta, kun se on jatkuva puheenaihe noiden vanhempien puolelta. Jalkapallo on hyvä harrastus, ei siinä mitä. Mutta sitä tukea ja rahaa pitäisi löytyä myös tytön harrastukselle tai halulle harrastaa ratsastusta. Olenko minä hirveän väärässä?

Vierailija kirjoitti:

Junioriurheilu on sairasta ja tämä ketju vain vahvisti käsitystäni asiasta. Tekisi mieli perustaa oman uran jälkeen joku oikea HARRASTUSseura joka ei perustu korkeisiin lukukausimaksuihin ja treenaamiseen, vaan enemmän puulaaki systeemiin. Miksi muuten luulette, että puulaaki liigat nostavat suosiotaan vuosi vuoden jälkeen? No kun se on oikeasti sitä mitä lapset ja aikuiset hakevat. Kivaa hauskanpitoa urheilun parissa eikä mitään veren maku suussa treenaamista.

Suurin osa juniorharrastuksista menee niin pienellä budjetilla kuin mahdollista. Niissä maksetaan vain kenttävuokrat ja valmentajakin on jonkun isä. Jos pelaa kilpailuissa, kaikilla on yleensä samanlaiset pelipaidat. Eiköhän ne aika puulaakeja ole. Kilpaurheilu on erikseen ja jos lapsi on niin hyvä, miksi sitä ei päästettäisi kilpaurheiluun? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksesta minulle pomppasi tuo "jalkapallo ja jääkiekko vanhempi" määritelmä. Oli onko tässä alunperin kysymys lajista vai lasten epätasa-arvoisuudesta? 

Kyllä vanhempien pitäisi olla tasa-arvoisia lastensa suhteen. Se, että vanhempi viihtyy paremmin katsomassa jalkapalloa kuin kuuntelemassa pianonsoittoa, pitäisi vähän piilottaa. Monessa perheessä taas ei arvosteta jääkiekkoa vaan juurikin soitto- tai maalausharrastusta. Ei voi määrätä mistä tykkää ja mitä arvostaa, mutta tasa-arvoa voisi odottaa.

Siis kyllä minä peräänkuulutan tuota tasaarvoista kiinnostusta lapsien harrastuksiin, ja niiden yhdenvertaiseen tukemiseen. Ei niin että toisen harrastukseen laitetaan vuodessa tuhansia, puhumattakaan ajasta millä tasolla vanhemmat ovat pojan harrastusta tukemassa. Kun taas tytön harrastusta ei tueta, ja valitetaan niistä pianomaksuista, jotka ovat vain murto-osa pojan harrastukseen menevästä summasta. Eikä viedä tyttöä kokeilemaan ratsastusta, vaan tuntuu että tekosyitä kyllä löytyy.. ja kuitenkin rivien välistä on luettavissa että kyse on rahasta ja vanhempien kiinnostuksen puutteesta, eli kun hevoset eivät kiinnosta, niin sinne kentän laidalle ei sitten mennä seisoskelemaan, mutta kestää kyllä seisoskella pojan matseja katsomassa.

Eli sama raha molempien harrastukeen, ja saman verran tukea ja kannustusta molemmille. Ei muuta. Sitä tässä ajan takaa. t.ap

Eli muodollisen oikeudenmukaisuuden periaate. Kaikille yhtä iso pala kakkua, halusi tai ei

Kyllähän perheen tyttö palasen sitä kakkua haluasi myös. On pari vuotta puhunut ratsastuksesta, muttei pääse. Olen aika tyhjentävästi siitä tässä keskustelussa kirjoittanut. Joten en nyt jaksa uudemman kerran siitä kirjoittaa. Ja syitä miksi tyttö ei pääse edes kokeilemaan. Lue ketjusta, ja hauku sitten minut. ok?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei täällä huutaa taas ap.

Onko täällä kuulolla ketään sellaista vanhempaa, jolla tilanne perheessä olisi aikalailla samanlainen kuin kirjoittamani aloitusviesti. Olis todella kiva tietää mikä tollasessa kuviossa on oikein meneillään.

Olen jo aiemmin sanonut, että muuten ovat kyllä hyviä vanhempia. Ihan oikeasti, kuuntelevat ja keskustelevat lasten kanssa paljon, mutta tämä asia tuntuu heille olevan aikalailla sokea piste. Ikävä kyllä. Tiedän, kuullostaa todella ristiriitaiselta, mutta tiedän kyllä asian olevan näin. En näe että kuitenkaan rakastasisivat noin ylipäätään tytärtään poikaansa vähemmän.. mutta eivät vaan jollain tasolla ota vakavasti tytön harrastusta ja halua harrastaa.. Tuo jalkapallo vie niin paljon perheen arjesta, ja suunnilleen kaikki menot suunnitellaan treenien ja pelien mukaan.

Haluaisin ihan oikeasti niin kovasti ymmärtää miksi asia on näin, vaikken sitä sitä hyväksyisikään. Kaivelee vaan.

Sinä varmaan tunnet miehesi sukulaisperheen asiat todella hyvin. Miten aikansa ja rahansa tarkalleen käyttävät

Meillä on jalkapalloileva poika. Aikaa kuluu paljon. Voi kai sanoa, että se on nykyisin miehenkin harrastus. Toimii joukkueessa. Tunteja kuluu joka viikko. Pelit ja leirit myös. Rahaa kuluu. Muttei kohtuuttomasti. Poika on aina tykännyt harrastuksestaan. Harrastanut 10 vuotta.

Tyttö soittaa pianoa. On joskus ratsastanut. Tanssii. Kuskataan ja käydään esityksissä. Piano on

Rahaa kuluu myös. Aikaa ei yhtä paljon

Kyllä kai se lapsen kiinnostuksesta lähtee. Eikä tarvi olla sama jokaiselle. Ei ainakaan

Et sinä sivusta tiedä kuinka perhe toimii. Miten asiat jakaantuu. Tuntuu oudolta tämä kiinnostuksesi ja arvostelu.

Eiköhän pääasia ole, että perhe itse tietää kuinka toimii. Ja onneksi sentään näet että molempia kohdellaan hyvin.

No kyllä minä olen aika suhteellisen hyvin perillä tästä pojan harrastuksesta, siihen menevästä ajasta ja rahasta, kun se on jatkuva puheenaihe noiden vanhempien puolelta. Jalkapallo on hyvä harrastus, ei siinä mitä. Mutta sitä tukea ja rahaa pitäisi löytyä myös tytön harrastukselle tai halulle harrastaa ratsastusta. Olenko minä hirveän väärässä?

Et sinä tunne perheen asioita. Ei kuulosta hyvältä että haluat arvostella miehesi sukulaisten asioita ja asettua heidän yläpuolelle

Ja AP itse kirjoitti aloituksessaan niinkuin kuuluukin.. Wtf.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa tuo "näitä jalkapallo- ja jääkiekkovanhempia on olemassa"-lisäys? Yritätkö väittää, että vanhemmilla, jotka antavat lapsensa harrastaa jompaakumpaa näistä lajeista, on sisäänrakennettu jokin epäreiluus-asteikko, jota käyttävät muita harrastuksia kohtaan?

Epäreilut vanhemmat eivät ole harvinaisuus eikä sillä ole mitään tekemistä harrastuslajien kanssa.

Isi haluaa pojan hankkivan isille kultaa ja kunniaa johon isi ei itse kyennyt, monikohan lapsi oikeasti haluaa tuollaista järjetöntä elämää johon ei mitään muuta kuulu kuin potkupallo tai jääkiekko.

Saako lapsi olla lapsi ja elää omaa lapsuuttaan ilman urhiluhullutukiin pakottavia vanhempia.

höpöhöpö. Hyväksyin pitkin hampain lapselleni jääkiekon. En tosiaankaan ole lajn fani. Olen viettänyt aikaa halleilla ja peleissä. Olen tyytyväinen koska tiedän aina missä teini on, hallilla. hänellä ei ole aikaa ostarihengailuun. En ole törmännyt koskaan tuohon asetelmaan, että lapsi pelaa urheiluhullun vanhemman takia. Ehkä niitäkin on jossain. Kyllä se lapsi jossain vaiheessa alkaa itse vaihtamaan lajia tai lepsuileen treeneissä. Väitän, että on hyvin harvinaista että lapsi urheilee urheiluhullun vanhemman takia.

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsuudenperheessä oli juuri noin. Olisin ollut todella lahjakas musiikissa, olisin saanut siitä ammatin itselleni, mutta äitipuoli teki kaikkensa, että saisi minut vihaamaan koko harastusta. Kellotti tauot, pakotti harjoittelemaan tietyn ajan hänen valitsemanaan aikana, joka oli tietysti silloin, kun televisiosta tuli lempiohjelmani. Perään haukkui ja halveksi, miten lahjaton ja paska olen ja miten minusta ei koskaan tule yhtään mitään. Isä kävi kerran kännissä yhdessä konsertissa, muuten ei tukenut millään muulla tavalla ja konsertteihinkin sain jo 8 vuotiaana mennä omin avuin. Pikkuvelipuoleen sen sijaan panostettiin, hän harrasti jääkiekkoa. Minun harastukseni kustannuksista muistuteltiin joka hetki, vaikka se oli murto-osa veljen jääkiekosta. Ei ollut isällä ja äitipuolella mitään ongelmaa kuskata veljeä joka harkkoihin ja istua kisoissa, rahaa palo useita kymmeniä tuhansia ja mitä veljestä loppupeleissä tuli? Ei mitään, lopetti harrastuksen. Niin tosin lopetin minäkin, kun tarpeeksi monta vuotta haukuttiin, tehtiin harjoittelusta tahallaan mahdollisimman inhottavaa ja mitätöitiin. Ja se on sääli se. Isäni halusi panostaa ainoaan poikaansa ja poika petti isäni todella rankasti vuosia myöhemmin. Itse en pidä juurikaan yhteyttä, koska en koe heitä perheekseni.

Voi hyvänen aika mikä tarina! Olen todella pahoillani puolestasi!