Minä 70-luvun lapsi huolehdin koulunkäyntini itse

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun koulunkäynnistäni oltiin kiinnostuneita ja siksi viihdyin koulussa ja sain hyviä numeroita. Olen noudattanut lasteni kanssa samaa linjaa.

Minun erittäin omatoimiset vanhempani olettivat aivan oikein, että minä ja sisarukseni hoitaisimme kouluhommat käskemättä ja kyselemättä. Viihdyin koulussa ja sain erittäin hyviä numeroita.

Sanoinko että en ollut omatoiminen? Kiinnostus oli kannustamista ja kirjojen ostamista ja välillä pyysin tekemään ylimääräisiä tehtäviä vaikkapa saksasta ja matikasta. Minulle tilattiin myös lehtiä ja muita aineistoja.

Tiedonhankinnasta joku kirjoitti, yhdyn täysin. Ja hullummaksi menee: kaikille koululaisille yritetään hankkia läppärit, yläastelaisille omat, ala-astelaisille kone per kaksi oppilasta. Eli kirjoista sitä tietoa ei jatkossa etsitä senkään vertaa ja opita ehkä jotain muutakin yleishyödyllistä siinä sivussa. Ja pitkäjänteisyys, läksytkin pitäisi saada tehtyä minuutissa, yhtään ei jakseta keskittyä pidempään, ettei vaan päähän menisi turhaa tietoa, jota läksyssä ei kysytä..

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aivan sama juttu, ap. Ja olen monen kaverini kanssa todennut samaa. Tässä nykyisessä ilmapiirissä tai miten sitä kuvailisi, on jotain paljon erilaista kuin ennen. Meidän kolmesta lapsesta kukaan ei ole niin kiinnostunut koulunkäynnistä kuin minä olin - ja sinä. Kyllä, on oltu kiinnostuneita, juteltu, tarjottu apua tarvittaessa ja kannustettu itsenäisyyteen kouluhommissa. Ja tulos? Esikoinen seilaa 5-7 väliä arvosanoissaan, keskimmäinen pääsee kasiin välillä ja nuorimmaisella laskee kuin lehmänhäntä, kiitettävistä alaspäin kun alakoulu lähenee viimeistä vuotta. Kukaan siellä luokassa ei ole kiinnostunut opiskelusta, sanovat. Jaa-a? Ope juo kahvia mieluummin kuin tekee työtään. Kaikki haluavat päästä helpolla, ja se näkyy. Ruutu nenän edessä tökitään pelimaailmoja, pitkäjänteisyys on kadotettu hyve. Voi perseus!!! Luulin aikanaan, että lapseni olisivat yhtä kiinnostuneita pärjäämään kuin itse olin. Ei muakaan kotona siihen käsketty, se oli sisäänrakennettua ja aikaansai toki iloa koko perheessä, kun pärjäsin hyvin. Harmittaa, kun nykylasten kanssa sais suunnilleen käydä uudestaan koulunsa niiden kanssa, että jotain tuloksia tulisi. Siihen en suostu. Itse niiden on pärjättävä. Vaan on tämä kyllä omituinen ilmiö, eikä harvinainen ollenkaan.

Tekeekö teidän lapset läksynsä? Onko teillä tietokoneet kiinni silloin kun on paljon kokeita tulossa? Tarkistatko mikä laskutehtävö on sellainen, jota lapsi ei tajua ollenkaan? Oletko sanonut laoselle, että koulu on hänen työnsä ei kiva harrastus, jota tekee jos huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka nohevasti "kannoit huolta", että olen kenties "heikkoon kouluun lapseni laittanut". Kuinkahan mahdat ymmärtää, että tämä koulu on pieni. Siellä on kaksi opettajaa, jotka eivät ole ihan parhaimmistoa alaltaan. Matkaa tähän "lähi"kouluun on 14,5 km. Ei kuule ole vaihtoehtoja. Satun tuntemaan kaikkien lasten vanhemmat ja ongelmamme on yhteinen. Siksi julkean tietää mistä puhun. Että : Voi kuule.

Itse olette kuitenkin asuinpaikkanne valinneet ja tehneet päätöksen pysyä siellä, vaikka lähikoulu on huono.

Tiesitkö, että ei ole lainkaan harvinaista muuttaa lasten koulujen takia. Tai ottaa selvää niistä kouluista jo siinä vaiheessa kun on etsimässä uutta kotia.

Meilläkin asuinpaikan valintaan on vaikuttanut se millaiset koulut alueella ovat.

Omat lapseni ovat kiinnostuneita koulunkäynnistä ja tekevät läksynsä oma-alotteisesti. Silti autan heitä läksyissä ja tarkistan tehtävät jos haluavat. Kokeisiinkin luetaan usein yhdessä ja keskustellaan aihepiirin asioista.

Minun näkemykseni mukaan niitä koulusta kiinnostuneita lapsia on enemmistö.

En jäisi asumaan paikkakunnalle, jossa on vain yksi huono koulu joka vie lapsilta motivaation.

Vierailija kirjoitti:

Minun koulunkäynnistäni oltiin kiinnostuneita ja siksi viihdyin koulussa ja sain hyviä numeroita. Olen noudattanut lasteni kanssa samaa linjaa.

Niin ne lapset on erilaisia. Muistan kuinka äitini oli kiinnostunut ja olisi halunnut mm. kysellä kokeisiin yms. mutta minua se vaan ahdisti. Halusin hoitaa läksyt ja kokeet yms. itse. Viihdyin myös koulussa ja sain hyviä numeroita, vanhemmiten opiskelin yliopistossa vaativan alan. Toki yleisesti ottaen on hyvä olla kiinnostunut lapsensa koulusta, mutta ei saa väkisin tuputtaa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedonhankinnasta joku kirjoitti, yhdyn täysin. Ja hullummaksi menee: kaikille koululaisille yritetään hankkia läppärit, yläastelaisille omat, ala-astelaisille kone per kaksi oppilasta. Eli kirjoista sitä tietoa ei jatkossa etsitä senkään vertaa ja opita ehkä jotain muutakin yleishyödyllistä siinä sivussa. Ja pitkäjänteisyys, läksytkin pitäisi saada tehtyä minuutissa, yhtään ei jakseta keskittyä pidempään, ettei vaan päähän menisi turhaa tietoa, jota läksyssä ei kysytä..

Minä taas näen tiedonhankinnan hyvänä asiana.

Pari esimerkkiä siitä miten nämä meillä menee:

1. Lapsi tulee koulusta kotiin ja selittää että pitää etsiä netistä tietoa Platonista, mutta ei wikipediaa ei saa käyttää (koska sieltä löytyy kaikki liian helposti). Lapsi kirjoittaa hakusanan ja availee linkkejä, ja kysyy minulta 'onko tämä hyvä sivu'. Yhdessä mietitään mistä tunnistaa mikä on luotettava tietolähde ja päädytään siihen että kannattaa katsoa useammasta lähteestä. Lapsi jää etsimään tietoa ja tekee tyytyväisenä tutkielman Platonista. Esittelee sen lopuksi iloisena meille vanhemmille.

2. Lapsi kysyy minulta "mikä on nomini, tässä tehtävässä pitää etsiä kaikki nominit". En yhtäkkiä muista mikä se nomini on enkä pääse heti auttamaan, joten kehotan lasta katsomaan tietääkö google. No sieltä googlestahan se tieto löytyi ja lapsi sai tehtävänsä tehtyä.

Itse koen että lapsi hyötyy siitä että oppii etsimään tietoa ja isosta tietomäärästä hoksaamaan oleellisen tiedon. Siihen koulukin pyrkii opastamaan. Tiedon hankkiminen ja oikean tiedon löytäminen sekä lähdekritiikki ovat oikeasti sellaisia taitoja joita kannattaa opetella.

Omasta kouluajasta muistan kuinka lähdekritiikin taso oli  "jos se on painettuu kirjaan tai lehteen niin se on totta".

Täällä maaseudulla on omat elinkeinonsa, joita harjoitetaan tilalla sukupolvesta toiseen. Ei siinä paljon aleta koulujen perässä muuttaa yhtään mihinkään, kuten täällä joku sitkeästi luulee. Tämän ketjun pääpointti oli nähdäkseni kuitenkin se, että ap kantoi huolta nykyisestä erilaisesta koulunkäyntikulttuurista. Siihen otin kantaa ja allekirjoitan väitteeni edelleen vahvasti. Lasten pitkäjänteisyys on vähentynyt, samoin halu oppia uutta. On liikaa viihdetulvaa, informaatiota ei jakseta seuloa, kaiken pitäisi tapahtua heti eikä kohta. Joku jakeli neuvojaan... tuota kiitos vain, mutta niissä ei ollut minulle mitään uutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedonhankinnasta joku kirjoitti, yhdyn täysin. Ja hullummaksi menee: kaikille koululaisille yritetään hankkia läppärit, yläastelaisille omat, ala-astelaisille kone per kaksi oppilasta. Eli kirjoista sitä tietoa ei jatkossa etsitä senkään vertaa ja opita ehkä jotain muutakin yleishyödyllistä siinä sivussa. Ja pitkäjänteisyys, läksytkin pitäisi saada tehtyä minuutissa, yhtään ei jakseta keskittyä pidempään, ettei vaan päähän menisi turhaa tietoa, jota läksyssä ei kysytä..

Minä taas näen tiedonhankinnan hyvänä asiana.

Pari esimerkkiä siitä miten nämä meillä menee:

1. Lapsi tulee koulusta kotiin ja selittää että pitää etsiä netistä tietoa Platonista, mutta ei wikipediaa ei saa käyttää (koska sieltä löytyy kaikki liian helposti). Lapsi kirjoittaa hakusanan ja availee linkkejä, ja kysyy minulta 'onko tämä hyvä sivu'. Yhdessä mietitään mistä tunnistaa mikä on luotettava tietolähde ja päädytään siihen että kannattaa katsoa useammasta lähteestä. Lapsi jää etsimään tietoa ja tekee tyytyväisenä tutkielman Platonista. Esittelee sen lopuksi iloisena meille vanhemmille.

2. Lapsi kysyy minulta "mikä on nomini, tässä tehtävässä pitää etsiä kaikki nominit". En yhtäkkiä muista mikä se nomini on enkä pääse heti auttamaan, joten kehotan lasta katsomaan tietääkö google. No sieltä googlestahan se tieto löytyi ja lapsi sai tehtävänsä tehtyä.

Itse koen että lapsi hyötyy siitä että oppii etsimään tietoa ja isosta tietomäärästä hoksaamaan oleellisen tiedon. Siihen koulukin pyrkii opastamaan. Tiedon hankkiminen ja oikean tiedon löytäminen sekä lähdekritiikki ovat oikeasti sellaisia taitoja joita kannattaa opetella.

Omasta kouluajasta muistan kuinka lähdekritiikin taso oli  "jos se on painettuu kirjaan tai lehteen niin se on totta".

Yleensä oppilailla on käytössä tehtäväkirjan lisäksi varsinainen oppikirja, jossa se nominikin on opetettu.

Itseäni ottaa pattiin googlen ylivaltius ja röyhkeä tiedonkerääminen käyttäjiensä tiedonhausta. On aina positiivista, jos tiedon löytää jotenkin muuten kuin googlaamalla 😊

Vierailija kirjoitti:

Täällä maaseudulla on omat elinkeinonsa, joita harjoitetaan tilalla sukupolvesta toiseen. Ei siinä paljon aleta koulujen perässä muuttaa yhtään mihinkään, kuten täällä joku sitkeästi luulee. Tämän ketjun pääpointti oli nähdäkseni kuitenkin se, että ap kantoi huolta nykyisestä erilaisesta koulunkäyntikulttuurista. Siihen otin kantaa ja allekirjoitan väitteeni edelleen vahvasti. Lasten pitkäjänteisyys on vähentynyt, samoin halu oppia uutta. On liikaa viihdetulvaa, informaatiota ei jakseta seuloa, kaiken pitäisi tapahtua heti eikä kohta. Joku jakeli neuvojaan... tuota kiitos vain, mutta niissä ei ollut minulle mitään uutta.

Aikuiset pystyvät sitä viihdetulvaa rajoittamaan, jos viitsivät. Monet eivät viitsi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aivan sama juttu, ap. Ja olen monen kaverini kanssa todennut samaa. Tässä nykyisessä ilmapiirissä tai miten sitä kuvailisi, on jotain paljon erilaista kuin ennen. Meidän kolmesta lapsesta kukaan ei ole niin kiinnostunut koulunkäynnistä kuin minä olin - ja sinä. Kyllä, on oltu kiinnostuneita, juteltu, tarjottu apua tarvittaessa ja kannustettu itsenäisyyteen kouluhommissa. Ja tulos? Esikoinen seilaa 5-7 väliä arvosanoissaan, keskimmäinen pääsee kasiin välillä ja nuorimmaisella laskee kuin lehmänhäntä, kiitettävistä alaspäin kun alakoulu lähenee viimeistä vuotta. Kukaan siellä luokassa ei ole kiinnostunut opiskelusta, sanovat. Jaa-a? Ope juo kahvia mieluummin kuin tekee työtään. Kaikki haluavat päästä helpolla, ja se näkyy. Ruutu nenän edessä tökitään pelimaailmoja, pitkäjänteisyys on kadotettu hyve. Voi perseus!!! Luulin aikanaan, että lapseni olisivat yhtä kiinnostuneita pärjäämään kuin itse olin. Ei muakaan kotona siihen käsketty, se oli sisäänrakennettua ja aikaansai toki iloa koko perheessä, kun pärjäsin hyvin. Harmittaa, kun nykylasten kanssa sais suunnilleen käydä uudestaan koulunsa niiden kanssa, että jotain tuloksia tulisi. Siihen en suostu. Itse niiden on pärjättävä. Vaan on tämä kyllä omituinen ilmiö, eikä harvinainen ollenkaan.

Samat sanat! Tosin lapseni ovat poikia ja omat koulumuistoni ovat toki tyttönä, ja kyllähän silloinkin oli pojissa näitä huithapeleita, tytöt yrittivät enemmän. Mutta silti olen järkyttynyt siitä, miten nopeasti nuo oppivat koulussa (pelkästään koteja ei voi syyttää!), että kaiken pitää olla kivaa. Kuudesluokkalainen ei ole tuonut vuosiin läksyjä kotiin, tekee ne koulussa, ja voin kuvitella, millaista elämää meillä on syksyllä yläkoulun myötä, kun vapaa-aika ei alakaan joskus klo 14, vaan kotonakin pitäisi tehdä kouluhommia (ehkä?). Jos joku asia ei kiinnosta, siitä valitetaan. Itseään ei voi ottaa niskasta kiinni lainkaan. Toinen lapseni on nyt tokaluokalla ja nopeasti on hänkin oppimassa tavoille. Lisäharmin tuo se, että etenkin esikoinen oli alle kouluikäisenä ja ehkä vielä ekaluokalla tosi innokas opettelemaan kaikkea, motivaatiota riitti vaikka mihin. Älyä olisi riittänyt paljon pidemmälle kuin itselläni aikanaan, mutta kun ei nappaa.

En käy netissä monta kertaa päivässä, mielelläni en kävisi edes joka päivä, mutta wilman takia on pakko, koska pitää huolehtia tästä ja tuosta ja saada tietää, myöhästyikö lapsi viisi minuuttia. Toki se tiedonkulku sinänsä on kiva juttu, mutta jotenkin tulee mielikuva, että opettaja ja vanhemmat epätoivoisina viestivät toisilleen ja lasta ei hetkauta mikään.

Ei itseäni lapsena kauheasti patistettu mihinkään, ei ollut kova kuri, ei käytetty kovia sanoja tai muuta, se kaikki "kohtalaisesti pärjääminen" oli ihan sisäänrakennettua.

1970-luvulla, ja sitä aikaisemminkin, lasten kasvatuksessa oli tapana, että "lapsi hoitaa itse itsensä". LAsta ei nähty lapsena siten kuin nykyään. Lapsen itsenäisyyttä korostettiin - mitä omatoimisempi, sen parempi. Toki oli niin, että vanhemmilla ei ollut aikaa tai jaksamista keskittyä lapseen siten kuin nykyään. Maan tapa oli kyseessä. Kautta aikojen suomalaislapsia on "kasvatettu" (tai kuten minun tapauksessani, ei-kasvatettu-ollenkaan) mahdollisimman itsenäiseksi pienestä pitäen. Avuttomuutta ja heikkoutta on katsottu vinooon. Lapsi laitettiin tekemään ruokaa itse, pesemään vaattensa (käsin) itse, peseytymään itsenäisesti, jne. Maaseudulla kantamaan puita ja vettä, hakemaan lehmät laitumelta, hakkaamaan halkoja. Lopuksi kehuttiin, miten 13-vuotias jo pärjää miesten kanssa metsätöissä tai tytön kohdalla "tekee hyvää vehnästä kaksi litraisesta taikinasta". Muistan, kuinka ihmeissäni olin, kun vierailin tätini luona. Hän passasi minua! Hoiti ja helli, näin jälkeenpäin arvioiden.

Koulunkäynti tarkoitti automaattisesti sitä, että koululainen huolehti itse kaikesta, läksyistä, kokeista. Samaan aikaan peruskoulu-uudistus luultavimmin etäännytti vanhempia lasten koulunkäynnistä. Peruskoulu sekä sen oppisisältö oli uutta. Kukapa sai selvää matematiikan joukko-opista tai ympäristöopista. Kielten opiskelussa ei vanhemmista ollut apua, koska he eivät itse olleet opiskelleet kieliä.

Omat kokemukseni koulunkäynnistä 70-luvulla ovat karuja, yksinäisiä. Olisin tarvinnut paljon ohjausta; myös rajojen asettamista. (Äiti hurahti ajan muoti-ideologiaan, vapaaseen kasvatukseen, summerhilliläisyyteen). Pärjäsin koulussa niissä aineissa, jotka kiinnostivat. Vielä tänäkin päivänä minulla on pahoja matematiikan vaikeuksia, en osaa kunnolla esim. päässälaskua.

Omien lasten kautta on tullut kokemusta nykykoulusta. Pidän erittäin tärkeänä, että vanhemmat osallistuvat lasten koulunkäytiin siten, että ovat perillä ( tietoisia) lapsen koulukäynnin sujuvuudesta, mahdollisista ongelmista, oppimisvaikeuksista, tms. Koulu ja opettajat eivät ole jokin vihamielinen, erillinen, inhottava, elämässä pakollinen saareka tai vaihe. Mitä myönteisemmin vanhempi suhtautuu kouluun, opiskeluun, uusien asioiden innokkaaseen oppimiseen, sitä sujuvammin, leppoisammin, rauhallisemmin koululaisen arki sujuu.

Esimerkiksi kokeeseen kuulustelu on eräs tapa seurata - ei kontrolloida - koulunkäyntiä. Yhdessä opiskelu, uuteen asiaan tutustuminen oppikirjan avulla, vieraiden kielten sanojen kuulustelu, matematiikan harjoitukset, tms. myös tukevat lasta. Tämä ei tarkoita, että lapsi olisi jokin "projekti", ja vain hyvät kouluarvosanat hyväksyttäisiin. Sen jälkeen, kun aloimme seurata tarkemmin yläkouluikäisen lapsen koulunkäytiä kuulustelemalla koealuetta ennen koetta - etenkin ns. lukuaineissa - lapseni numerot nousivat. Keskiarvo kohosi ysiin - eikä se ollut edes tarkoitus! Tämä on kannustanut lastani edelleen - hän huomaa osaavansa asioita, oppii. (Itse olen paikannut yleistiedon puutettani esim. kemiassa, fysiikassa, biologiassa, maantiedossa juuri sen avulla, että kuulustelen oppikirja kädessä nuorta ;D).

Minun mielestäni vanhempien velvollisuus on huolehtia ja seurata koulunkäyntiä. Ei kuitenkaan niin, että ollaan heti moittimassa opettajaa sekä laittamassa vihaviestiä wilmaan. Tärkeintä on osoittaa, että harjoittelulla, toistolla, etukäteen valmistautumalla, kotitehtävien tekemisellä ja kokeisiin lukemalla asiat hoituvat. Ilman vaivannäköä ei opi uusia asioita. Tärkeää on pilkkoa uusi, ehkä vaikea opittava asia pienemmäksi - tässä on aikuisen paikka. Perusopetuksen oppisisällöt ovat järjellä tajuttavia. Kotona  yhdessä opiskellessa vanhempi voi antaa elämänkokemuksen tietoa sekä hahmottaa nuorta paremmin kokonaisuuksia. Miksi siis ei voisi opastaa lasta ja nuorta?

Vanhemman on jaksettava olla kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä ja nykykoulun oppisisällöistä. On jaksettava perustella, miksi jotain asioita on osattava. (Okei, tässä olen joutunut miettimään, miksi opetella ne Pohjanmaan isot joet, jne. )

Poikani on ihan yhtä omatoiminen koulunsa suhteen kuin minä olin aikanaan. Olen tarjoutunut kyselemään kokeisiin, hän vain toteaa että ei tarvii. Välillä istumme keittiön pöydän ääressä ja olen utelias hänen läksyjensä suhteen, mutta ei minun niitä vahtia tarvitse.

Keskustelemme hänen koulutöistään, jos hän avautuu, mutta vahdin yhtä vähän kuin minua vahdittiin. Oletettiin että osaan hommani, niin kuin osasinkin, ja haluan antaa saman tunteen lapselleni: että uskon hänen kykyihinsä ja olen tarvittaessa saatavilla.

Olen jatkuvasti tietoinen asuinalueen koulujen laadusta, ja valmis näkemään vaivaa että lapsi pääsee hyvään kouluun, jos hän itse niin haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni vanhempien velvollisuus on huolehtia ja seurata koulunkäyntiä. Ei kuitenkaan niin, että ollaan heti moittimassa opettajaa sekä laittamassa vihaviestiä wilmaan. Tärkeintä on osoittaa, että harjoittelulla, toistolla, etukäteen valmistautumalla, kotitehtävien tekemisellä ja kokeisiin lukemalla asiat hoituvat. Ilman vaivannäköä ei opi uusia asioita. Tärkeää on pilkkoa uusi, ehkä vaikea opittava asia pienemmäksi - tässä on aikuisen paikka. Perusopetuksen oppisisällöt ovat järjellä tajuttavia. Kotona  yhdessä opiskellessa vanhempi voi antaa elämänkokemuksen tietoa sekä hahmottaa nuorta paremmin kokonaisuuksia. Miksi siis ei voisi opastaa lasta ja nuorta?

Vanhemman on jaksettava olla kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä ja nykykoulun oppisisällöistä. On jaksettava perustella, miksi jotain asioita on osattava. (Okei, tässä olen joutunut miettimään, miksi opetella ne Pohjanmaan isot joet, jne. )

Tämä kuulostaa jo siltä että vanhemman pitää olla toinen opettaja tai ainakin henkilökohtainen koulunkäynninohjaaja. Kyllä se on ihan oppilaan tehtää opetella oppimista eikä niin että vanhemmat pureskelevat kaiken tarjolle.

niin minäkin tai ainaki  yritys oli kova.. olin kuitenkin aina se, jolla oli läksyt tekemättä tai luistimet kotona!

useinkin myöhästyinkin, kun kellon soidessa paiskasin sen seinään ja käänsin kylkeä..  

yritin myös laittaa itselleni  ruokaa ja kumma etten polttanut kokoa taloa!

olen varma, että minulla on jonkinlainen AD/HD ja lukihäiriö... en edelleenkään osaa kokata ja työpaikka on vaihtunut kymmenia kertoja

Minäkin hoidin, olen -79 syntynyt. Ja omat lapseni hoitavat myös. Kertaakaan en ole kokeisiin kuulustellut. Läksyapua saatan joskus matikassa tai saksassa antaa pyydettäessä. Tietenkin olen kiinnostunut kun lapseni haluavat kertoa minulle koulupäivästään ja näyttävät kokeita, mutta en ole siitä tarkkaan perillä mitä matikassa tai äikässä juuri nyt on meneillään. Opettaja kyllä tuntui kuvittelevan että tiedän hyvinkin tarkkaan mitä tokaluokkalaiseni äikässä nyt opiskelee, tässä kun taannoin opettajan kanssa juttelin. Lapseni tuovat pääsääntöisesti vähintään ysin kokeita kotiin, joten hyvin tuntuu menevän. Jos ei menisi, sitten varmaankin pitäisi tukea enemmän. Ja mm. liikuntavaatteet huolehtivat ihan itse, en muistuttele tai tarkistele. Joskus on tullut Wilma-viestiä pyyhkeen puuttumisesta, mutta sitten lapsi on ihan itsekin tajunnut ottaa sen seuraavalla kerralla mukaan.

Nyt olen hyvin ylpeä siitä, että he ovat oppineet ottamaan vastuuta siitä, mikä on heidän elämässään nyt tärkeintä, eli koulunkäynnistä. Koulussa opetettavan informaation omaksuminen on yksi tärkeä asia, opiskelutekniikka ja vastuunottaminen mielestäni vähintään yhtä tärkeitä. Se ei onnistu jos koko ajan vanhemmat paapovat ja puuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin huolehdin koulun ihan itse. Läksyt tein jotenkin mutta kokeisiin en koskaan lukenut. En tiennyt että niihin pitäisi lukea.

Asialla on kaksi puolta. Jos on läksyt tehnyt huolellisesti, ei kokeisiin tarvitse juurikaan lukea. Asiat omaksutaan vähitellen, ei kertarysäyksellä ja ulkoa oppien juuri ennen koetta.

YO-kokeisiinkaan en lukenut päivääkään, tuloksena 2*L, 4*E ja 1*M. Se aiemmin tehty työ on tärkeämpää.