Lue keskustelun säännöt.
Yliopistojen ensikertalaiskiintiöt tuhoavat monen ihmisen tulevaisuuden
20.03.2016 |
Mukaanlukien omani. Minulla on maisterintutkinto alalta, joka tarjosi vielä opinnot aloittaessani (8 vuotta sitten) kohtuulliset työllistymisnäkymät. Nyt, kaksi vuotta valmistumisen jälkeen, minulla on takana vain lyhyitä pätkiä omalla alallani. Koko tämä kaksi vuotta on kulunut jatkuvassa työnhaussa ja epävarmuudessa. Alalla on runsaasti työttömiä, ja on varmaan tarpeetonta kertoa että pettymys on melkoinen. Ei tätä olisi voinut arvata, kun alani valitsin. Olen välillä tehnyt siivoustöitä samassa firmassa jossa työskentelin opiskeluaikana, ja sieltä saisin varmaan vakityön jos haluaisin. Se vaan tarkoittaisi täydellistä luovuttamista. Jotkut ovat pitäneet tätä ylimielisenä asenteena, mutta eikö ole luonnollista toivoa itselleen hieman parempaa statusta opiskeltuaan itsensä maisteriksi saakka?
Tämän avautumisen jälkeen sitten itse asiaan: uusiin ensikertalaiskiintiöihin yhteishaussa. Olen itse kypsytellyt yli vuoden ajatusta alan vaihdosta, vaikka uuden tutkinnon opiskeleminen pelottaakin tässä iässä, kun ura pitäisi jo saada alulle, ja parin vuoden sisällä voisi harkita perheen perustamista jne. Tänä vuonna on kuitenkin otettu käyttöön nämä kiintiöt. Olen harkinnut muutamaa alaa, jotka työllistävät vielä erittäin hyvin, ja näiden osalta ensikertalaiskiintiöt ovat luokkaa 70-80 %.
Olenko aivan yksin mielipiteineni, kun pidän noita prosentteja täysin mielettöminä? Ymmärrän ajatuksen kiintiöiden takana, mutta en noin korkeita prosentteja aikana, jolloin työllistyminen on entistä epävarmempaa, ja jatkuvasti korostetaan että ihmisten on oltava valmiita kouluttautumaan uudelleen ja vaihtamaan alaa. Miten se sitten käytännössä onnistuu, kun meitä jo opiskelleita ei haluta päästää uudelleen opiskelemaan?? En oikein jaksa uskoa omiin kykyihini päästä muutenkin kilpailulle alalle opiskelemaan, jos kiintiö ensikertalaisille on vaikka tuo 80 %. En pidä tilannetta reiluna, sillä olen nyt sitten jumissa tällä alalla, jonka työllisyystilanne tulee vain huononemaan. Miksei minulle haluta enää antaa mahdollisuutta parantaa asemaani yhteiskunnassa? Toki minullakin on edelleen mahdollisuus päästä opiskelemaan, mutta oikeasti hyväksytyksi tuleminen noista kiintiöistä huolimatta vaatii äärimmäisen hyvää pääsykoemenestystä. En usko pystyväni siihen, joskin aion silti kokeilla.
Mitä ajatuksia kiintiöt teissä muissa herättävät?
Kommentit (546)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Niinpä :D
Lue vaan ahkerammin vauvapalstailun sijaan, ehkä se opintopaikka aukeaa.
Näillä valittajilla on aina jo syy, miksei onnistu. Oma ahkeruus tai asenne se ei toki ole.
Jos uskoo, että lukiosta päässyt pänttää 8 tuntia päivässä, pänttää itse sitten 10 tuntia.
Tai käy se valmennuskurssi, ei ne niin kalliita ole ja monissa saa rahat takaisinkin, jos ei pääse.
Luulisi aloittajankin tajuavan, että jos yhden maisterin on jo haalinut kasaan, että työnteko on ainoa tapa pääsykokeissa menestyä ja siihen ei kitinät perheestä, kiintiöstä tai muusta auta. Ei se perhe katoa mihinkään vaikka opiskelisi. Sitä ei koskaan enää ole samalla viivalla "junnujen" kanssa enää aikuisena, mutta aikuisuus tuo monia muita hyviä taitoja mukanaan, mitä nämä "junnut" vielä joutuvat opettelemaan, jos sisään pääsevät ja yksi keskeinen on (pitäisi olla) priorisoinnin jalo taito.
Miten saat nipistettyä 10 tuntia päivässä pänttäämiseen, jos töissä käyminen työmatkoineen vie jo 11 tuntia päivässä? Miten voit käydä valmennuskurssin, jos se menee töiden kanssa päällekkäin? Mutta joo, tekosyitähän nämä tietysti on. Vika on aina kermaperseen omassa ahkeruudessa, asenteessa ja priorisointitaitojen puutteessa, koska raha kasvaa puissa ja kyllähän aikuinen ihminen pärjää vaikka vuoden nukkumatta jos vaan tahtoa riittää.
Valmennuskurssit ovat yleensä tai ainakin monesti iltaisin...
Myös lukulomaa voi töistä ottaa.
Niin ja töitähän ei koskaan tehdä iltaisin... Ja varmasti kaikilla on tosi hyvät mahdollisuudet valita, missä ja milloin tekee töitä ja millaisia lukulomaetuja siellä tarjotaan. Hyviä työpaikkoja on Suomi pullollaan, syyttäköön typerys itseään jos on valinnut huonon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia nyt ei vaan ole luotu suorittamaan maisterintutkintoa.
Ensin luetaan siihen pääsykokeeseen, monesti ihan turhaa nippelitietoa. Sitten hirveä stressitilanne se itse koe. Tämän jälkeen työt vasta alkavat, ensimmäiset pari vuotta karsivat aika tehokkaasti ne, jotka eivät todella ahkeroi ja osoita todellista lahjakkuutta (uskokaa, se pääsykoe oli lasten mehuhetki verrattuna monen alan perusopintoihin). Luet tuhatsivuisia tenttikirjoja vieraalla kielellä (tenttejä on se 1-5 viikossa), väännät pitkin öitä harjoitustöitä joiden rinnalla lukion esseet tuntuvat päiväkodilta ja opettelet kokonaan uuden tavan opiskella ja ottaa vastuuta. Sitten ehkä kaksi-viisi vuotta vähän mielekkäämpää ja joiltain osin helpompaakin (riippuu alasta), koska monet asiat alkavat täydentää toisiaan. Lopulta sitten väännät satasivuisen gradun/lopputyön, jossa pitää oikeastikin olla jotain järkeä ja uutta.
Ja kaikki tämä vain huomataksesi, että nyt vasta alkaa oikeiden työelämässä tarvittavien taitojen harjoittelu, osaat vasta pohjatiedot.
Eli jos jostain ensikertalaiskiintiöstä jo ottaa täälaiset pultit, ehkä kuitenkin kannattaa suuntautua vaikkapa sinne ammattikorkeaan.
Mä taas lääkisläisenä olen sitä mieltä, että jos pääsykokeesta selviää, selviää kyllä opinnoistakin kunhan tekee töitä. Toki mulla on vasta kaksi ekaa vuotta (kohta) takana, mutta tähän asti on kuitenkin selvinnyt sen verran vaivattomasti, että vaikka edessä on paljon lisää duunia ja vaikeampia asioita en usko niidenkään olevan ylitsepääsemättömiä.
Pääsykokeen vuoksi sen sijaan sai kyllä vuodattaa hikeä ja kyyneliä... Vaati useamman yrityksen, valtavasti duunia ja oli henkisesti älyttömän kova prässi. Moni lääkisläinen sanoo, että nimenomaan pääsykoe on lääkiksen vaikein koe, eikä todellakaan mikään lasten mehuhetki. Itseänikin kauhistuttaa nuo kiintiöt ja kiitän onneani siitä, että olen jo päässyt unelma-alalleni opiskelemaan.
Itse taas (jo valmistuneena) lääkärinä en kokenut pääsykoetta erityisen kauheana, vaatihan se istumalihaksia ja kärsivällisyyttä, että laski ja harjoitteli, mutta kyllä opintojen aikana usko meinasi monet kerrat loppua. Pääsykoe on kuitenkin siten suoraviivainen asia, että opettelet sitä yhtä kokonaisuutta aivan hullun lailla.
Opintojen aikana taas joutuu hajottamaan itsensä niin moneen, kun aivan eri aiheista on kursseja menossa ja on yhtä aikaa raporttien teko, tentteihin luku jnejne. Mutta ovathan nämä osittain persoonakysymyksiä.
Esimerkiksi Teknillisessä korkeakoulussa, tai nykyisessä Aallossa, taas kaksi ensimmäistä vuotta on niin järkyttävän vaikeaa matematiikkaa ja fysiikkaa, että oksat pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Niinpä :D
Lue vaan ahkerammin vauvapalstailun sijaan, ehkä se opintopaikka aukeaa.
Näillä valittajilla on aina jo syy, miksei onnistu. Oma ahkeruus tai asenne se ei toki ole.
Jos uskoo, että lukiosta päässyt pänttää 8 tuntia päivässä, pänttää itse sitten 10 tuntia.
Tai käy se valmennuskurssi, ei ne niin kalliita ole ja monissa saa rahat takaisinkin, jos ei pääse.
Luulisi aloittajankin tajuavan, että jos yhden maisterin on jo haalinut kasaan, että työnteko on ainoa tapa pääsykokeissa menestyä ja siihen ei kitinät perheestä, kiintiöstä tai muusta auta. Ei se perhe katoa mihinkään vaikka opiskelisi. Sitä ei koskaan enää ole samalla viivalla "junnujen" kanssa enää aikuisena, mutta aikuisuus tuo monia muita hyviä taitoja mukanaan, mitä nämä "junnut" vielä joutuvat opettelemaan, jos sisään pääsevät ja yksi keskeinen on (pitäisi olla) priorisoinnin jalo taito.
Miten saat nipistettyä 10 tuntia päivässä pänttäämiseen, jos töissä käyminen työmatkoineen vie jo 11 tuntia päivässä? Miten voit käydä valmennuskurssin, jos se menee töiden kanssa päällekkäin? Mutta joo, tekosyitähän nämä tietysti on. Vika on aina kermaperseen omassa ahkeruudessa, asenteessa ja priorisointitaitojen puutteessa, koska raha kasvaa puissa ja kyllähän aikuinen ihminen pärjää vaikka vuoden nukkumatta jos vaan tahtoa riittää.
Valmennuskurssit ovat yleensä tai ainakin monesti iltaisin...
Myös lukulomaa voi töistä ottaa.
Niin ja töitähän ei koskaan tehdä iltaisin... Ja varmasti kaikilla on tosi hyvät mahdollisuudet valita, missä ja milloin tekee töitä ja millaisia lukulomaetuja siellä tarjotaan. Hyviä työpaikkoja on Suomi pullollaan, syyttäköön typerys itseään jos on valinnut huonon.
Ja taas mentiin selittelyn puolelle.
Oikeasti jos ei elämäntilanne mahdollista lukemista pääsykokeeseen riittävästi, niin älä lue. Tee jotain muuta. Keksi uusi unelma. Ota parin vuoden aikalisä. Tyydy nykytilaan. Ihan sama, mutta älä yritä kääntää asioita muiden syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä keskitytään melkein pelkästään niihin, jotka on jo suorittanut yhden tutkinnon? Mihin on unohtunut kaikki ne, jotka huomaa jo opiskeluaikanaan valinneensa väärin?
Olet ihan oikeassa. Jos tulee suoraan lukiosta niin ei se ala osu välttämättä heti oikeaan - osuuko aina vanhemmallakaan! Ihan älytöntä että jos pelkästään ottamalla paikan vastaam joudut sinne kakkoskiintiöön. Ymmärrän toki että halutaan estää sitä ettei jätetä tutkintoa kesken viittä vaille ennen valmistumista, mutta eikö tähän voisi ottaa rajan että tuo menetys tulisi voimaan tiettyjen opintopisteiden täytyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Niinpä :D
Lue vaan ahkerammin vauvapalstailun sijaan, ehkä se opintopaikka aukeaa.
Näillä valittajilla on aina jo syy, miksei onnistu. Oma ahkeruus tai asenne se ei toki ole.
Jos uskoo, että lukiosta päässyt pänttää 8 tuntia päivässä, pänttää itse sitten 10 tuntia.
Tai käy se valmennuskurssi, ei ne niin kalliita ole ja monissa saa rahat takaisinkin, jos ei pääse.
Luulisi aloittajankin tajuavan, että jos yhden maisterin on jo haalinut kasaan, että työnteko on ainoa tapa pääsykokeissa menestyä ja siihen ei kitinät perheestä, kiintiöstä tai muusta auta. Ei se perhe katoa mihinkään vaikka opiskelisi. Sitä ei koskaan enää ole samalla viivalla "junnujen" kanssa enää aikuisena, mutta aikuisuus tuo monia muita hyviä taitoja mukanaan, mitä nämä "junnut" vielä joutuvat opettelemaan, jos sisään pääsevät ja yksi keskeinen on (pitäisi olla) priorisoinnin jalo taito.
Miten saat nipistettyä 10 tuntia päivässä pänttäämiseen, jos töissä käyminen työmatkoineen vie jo 11 tuntia päivässä? Miten voit käydä valmennuskurssin, jos se menee töiden kanssa päällekkäin? Mutta joo, tekosyitähän nämä tietysti on. Vika on aina kermaperseen omassa ahkeruudessa, asenteessa ja priorisointitaitojen puutteessa, koska raha kasvaa puissa ja kyllähän aikuinen ihminen pärjää vaikka vuoden nukkumatta jos vaan tahtoa riittää.
Valmennuskurssit ovat yleensä tai ainakin monesti iltaisin...
Myös lukulomaa voi töistä ottaa.
Niin ja töitähän ei koskaan tehdä iltaisin... Ja varmasti kaikilla on tosi hyvät mahdollisuudet valita, missä ja milloin tekee töitä ja millaisia lukulomaetuja siellä tarjotaan. Hyviä työpaikkoja on Suomi pullollaan, syyttäköön typerys itseään jos on valinnut huonon.
Lue kesälomalla/käy valmennuskurssi kesälomalla.
Valmennuskursseja on täysin nettimuotoisiakin, joissa vaan tapaat ohjaajaa vaikka Skypen kautta ja voit sovitella ihan työaikojen mukaan.
Varaa yksi ylimääräinen vuosi tälle prosessille, niin ehdit lukea työaikojen ulkopuolella. Jos olet jo työssä, ei se vuosi tunnu enää missään.
Siinä nyt jotain ehdotuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä keskitytään melkein pelkästään niihin, jotka on jo suorittanut yhden tutkinnon? Mihin on unohtunut kaikki ne, jotka huomaa jo opiskeluaikanaan valinneensa väärin?
Olet ihan oikeassa. Jos tulee suoraan lukiosta niin ei se ala osu välttämättä heti oikeaan - osuuko aina vanhemmallakaan! Ihan älytöntä että jos pelkästään ottamalla paikan vastaam joudut sinne kakkoskiintiöön. Ymmärrän toki että halutaan estää sitä ettei jätetä tutkintoa kesken viittä vaille ennen valmistumista, mutta eikö tähän voisi ottaa rajan että tuo menetys tulisi voimaan tiettyjen opintopisteiden täytyttyä.
Ei, ala ei välttämättä osu nuorena oikein. Mutta mistä kohtaa sekään on sitten reilua, että joku jolle kyseessä olisi unelma-ala, jää ulkopuolelle jonkun keskeyttäjä-haahuilijan takia? Tai koulut maksavat kymmeniä tuhansia näiden päättämättömien vuoksi? Mikään malli ei ole täysin aukoton ja reilu.
Itse hain ja pääsin TKK:lle lukion jälkeen. Oikeasti minulla ei ollut hajuakaan, mitä haluan, mutta koska olin lahjakas matemaattisesti, ajattelin että varmasti tämä on ok ja avaa kuitenkin monia mahdollisuuksia.
Tutkinto on suoritettu jo vuosia sitten, olen oikein hyvässä alan työssä ja sinänsä viihdyn. Mikään unelma tämä ei kuitenkaan ole, ja haluaisin tehdä ihan muuntyyppistä työtä. Lääkis on yksi vahva vaihtoehto, muut unelmat ovat enemmän tuolla täysin suorittavan työn puolella, eli amk-koulutuksessa.
Vaikka olen potentiaalinen alanvaihtaja jossain kohtaa, en koe yhtään epäreiluna että nuoret ovat ensi sijalla. Tottakai heidän kuuluu olla. Uskon kuitenkin pääsykokeissa olevani vahvoilla, minulla on töiden ja opintojen vuoksi erittäin vahva kirjoitus- ja laskurutiini, äärimmäisen kova stressinsietokyky ja olen erittäin nopea omaksumaan luettua tekstiä. Eli ihan sama, laittakaa vaikka 90% ensikertalaiskiintiöksi, ei pelota.
Vähän myös mietin sitä, että jos olet yliopistoon jo päässyt ja paikan ottanut vastaan, miksei sitä tutkintoa voisi jatkaa loppuun, vaikkei se ihan täysi kymppi olisikaan? Valmis tutkinto kuitenkin avaa monia uusia väyliä opiskelemaan, esimerkiksi täällä monen mainitsemat maisterinohjelmat. Ja ihan totaali-inhokkiin taas ei kannata koskaan hakeakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse hain ja pääsin TKK:lle lukion jälkeen. Oikeasti minulla ei ollut hajuakaan, mitä haluan, mutta koska olin lahjakas matemaattisesti, ajattelin että varmasti tämä on ok ja avaa kuitenkin monia mahdollisuuksia.
Tutkinto on suoritettu jo vuosia sitten, olen oikein hyvässä alan työssä ja sinänsä viihdyn. Mikään unelma tämä ei kuitenkaan ole, ja haluaisin tehdä ihan muuntyyppistä työtä. Lääkis on yksi vahva vaihtoehto, muut unelmat ovat enemmän tuolla täysin suorittavan työn puolella, eli amk-koulutuksessa.
Vaikka olen potentiaalinen alanvaihtaja jossain kohtaa, en koe yhtään epäreiluna että nuoret ovat ensi sijalla. Tottakai heidän kuuluu olla. Uskon kuitenkin pääsykokeissa olevani vahvoilla, minulla on töiden ja opintojen vuoksi erittäin vahva kirjoitus- ja laskurutiini, äärimmäisen kova stressinsietokyky ja olen erittäin nopea omaksumaan luettua tekstiä. Eli ihan sama, laittakaa vaikka 90% ensikertalaiskiintiöksi, ei pelota.
Vähän myös mietin sitä, että jos olet yliopistoon jo päässyt ja paikan ottanut vastaan, miksei sitä tutkintoa voisi jatkaa loppuun, vaikkei se ihan täysi kymppi olisikaan? Valmis tutkinto kuitenkin avaa monia uusia väyliä opiskelemaan, esimerkiksi täällä monen mainitsemat maisterinohjelmat. Ja ihan totaali-inhokkiin taas ei kannata koskaan hakeakaan.
Amen! Jo tutkinnon tehneillä on aivan toisenlaiset taidot omaksua se pääsykoemateriaali kuin lukiosta tulevilla.
Vierailija kirjoitti:
Itse hain ja pääsin TKK:lle lukion jälkeen. Oikeasti minulla ei ollut hajuakaan, mitä haluan, mutta koska olin lahjakas matemaattisesti, ajattelin että varmasti tämä on ok ja avaa kuitenkin monia mahdollisuuksia.
Tutkinto on suoritettu jo vuosia sitten, olen oikein hyvässä alan työssä ja sinänsä viihdyn. Mikään unelma tämä ei kuitenkaan ole, ja haluaisin tehdä ihan muuntyyppistä työtä. Lääkis on yksi vahva vaihtoehto, muut unelmat ovat enemmän tuolla täysin suorittavan työn puolella, eli amk-koulutuksessa.
Vaikka olen potentiaalinen alanvaihtaja jossain kohtaa, en koe yhtään epäreiluna että nuoret ovat ensi sijalla. Tottakai heidän kuuluu olla. Uskon kuitenkin pääsykokeissa olevani vahvoilla, minulla on töiden ja opintojen vuoksi erittäin vahva kirjoitus- ja laskurutiini, äärimmäisen kova stressinsietokyky ja olen erittäin nopea omaksumaan luettua tekstiä. Eli ihan sama, laittakaa vaikka 90% ensikertalaiskiintiöksi, ei pelota.
Vähän myös mietin sitä, että jos olet yliopistoon jo päässyt ja paikan ottanut vastaan, miksei sitä tutkintoa voisi jatkaa loppuun, vaikkei se ihan täysi kymppi olisikaan? Valmis tutkinto kuitenkin avaa monia uusia väyliä opiskelemaan, esimerkiksi täällä monen mainitsemat maisterinohjelmat. Ja ihan totaali-inhokkiin taas ei kannata koskaan hakeakaan.
Etenkin kun sen voi tehdä kandivaiheeseen ja kandin papereilla hakea tekemään maisteria jonnekin muualle. Välissä voi tehdä vaikkapa töitä, jos onnistuu työpaikan saamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma tyttäreni on lukion kolmannella ja kirjoittaa nyt.
Olen itse läpi lukion auttanut häntä erityisesti matikassa, fysiikassa ja kemiassa. Myös biologiaa ja maantietoa olen hänen kanssaan käynyt läpi. Ja täytyy sanoa, että kyllä on aivan tuoreena kaikki vielä mielessä, koska teen yliopistolla tutkimustyötä fysiikan parissa.
Eli jos nyt haluaisin vaikkapa lääkikseen, ei olisi isokaan juttu. Laskin viime keväänä huvikseni pääsykoetehtävät, ja tuntuivat todella yksinkertaisilta. Sen sijaan jotain historiaa tai teologiaa en ikipäivänä pääsisi lukemaan ilman tuskaista lukemista. Sama pätee tietysti sellaisiin aloihin, joissa erilliset pääsykoekirjat, oikis jne.
Lukion taitoja voi jokainen pitää yllä niissä aineissa, jotka kiinnostavat, ja näinä päivinä kannattaakin. Koskaan ei tiedä, missä kohtaa maailmantilanne keikahtaa niin, että on työttömänä, vailla hyviä tulevaisuudennäkymiä ja pitää alaa vaihtaa. Moneen pääsykokeeseen kuitenkin lukion oppimäärä on tärkein materiaali.
Olishan se nyt aika epäreilua että amiksesta tuleva ja maisteri olisi samalla linjalla pääsykokeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähtökohtaisesti mielestäni on täysin oikein suosia ensikertalaisia. Se, että pitäisikö sen kiintiön olla 70% vai puolet vai 90% osoittaa varmasti vasta aika. Ensimmäiset vuodet muutoksessa ovat aina vähän hakemista, sitten se asettuu.
Ja monihan täällä on sen sanonutkin, mutta alanvaihtajille on todella monia reittejä tehdä uudet opinnot. Pääsykoe vain yksi niistä.
Ihmisten ylikouluttaminen on kansantaloudellisesti melko ongelmallista ja kallista. Samaan aikaan suorittavaan työhön ei löydy tekijöitä.
Vaikka Suomen kaltainen pieni maa tarvitseekin korkeaa osaamista voidakseen kilpailla isojen kanssa, en näe mitään järkeä kahdessa maisterintutkinnossa, elleivät ne aidosti täydennä toisiaan ja vastaa johonkin työelämän todelliseen osaamistarpeeseen.
Toisena tutkintona voi opiskella vaikkapa ammattitutkinnon, tai opettajan pätevyyden tms. täsmäkoulutuksen. Laaja-alaiset maisterintutkinnot voisi ainakin ilmaisina rajoittaa yksi/henkilö. Maisterinopinnot myös viime kädessä tähtäävät tieteelliseen työhön, minkä moni unohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei yksi maisterintutkinto riitä työllistymiseen niin sitten pitää opiskella jotakin muuta. Ei tuommosia moninkertaisia maistereita kannata kouluttaa. Siinä ei ole mitään järkeä, että yhtä ihmistä koulutetaan 20 vuotta ennen kuin se on valmis tekemään työtä. Opiskele ap ammattikoulusta joku koulutus millä saat töitä. Esim. lähäreillä lienee kohtalaiset työllisyysnäkymät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo yksilöjen kohdalla kiintiöt voi tietty toimia ikävästi, mutta se on lähinnä voi voi. Ap on aloittanut edelliset maisteriropinnot 8 vuotta sitten ja valmistumisesta on vaan kaksi vuotta. Miksi hänen nyt pitäisi olla edes samalla viivalla ensikertalaisten kanssa? Millä oikeudella, en ymmärrä! Ei kovin moni mukaan kahden vuoden sisällä valmistumisesta ole saanut kuin pätkätöitä. Ihan uskomatonta röyhkeyttä ajatella, että hänen pitäisi nyt saada tehdä toinen maisteritutkinto ja tuhlata yhteiskunnan resursseja siihen. Tällä seuraavalla alalla on sitten varmat työllisyysnäkymät?
Samalla tavalla niillä ensikertalaisilla olisi sitten mahdollisuus tehdä tulevaisuudessa uusia valintoja. Miksi minä olen röyhkeä, kun haluan TYÖLLISTYÄ? Elättää itseni, turvata tulevaisuuteni, maksaa veroni? Meitä "huonon alan" valinneita on oikeasti turha syyllistää, aika harva kuitenkaan on opiskellut täyttä huuhaa-alaa. Minä luulin valinneeni fiksusti, taantuma päätti toisin. Olen erittäin pienituloinen, ja tuloni ovat kammottavan epäsäännölliset ja epävarmat. Minullakin tulee olla mahdollisuus valita uudelleen, nykyisen taloustilanteen vaatimalla tavalla.
Voimme tietenkin keskustella myös yliopistokoulutuksen syvemmästä tarkoituksesta. Mielestäni yliopistojen tehtävä on kouluttaa pätevimmät ja pääsykokeissa parhaiten menestyvät haluamilleen aloille. Aika harva kuitenkaan ryhtyy ns. ikuisuusopiskelijaksi. Uudelleenkouluttautumisen taustalla todellakin on useimmiten se henkilökohtainen tragedia, että se ensimmäinen ala ei avannutkaan ovea työelämään. Minusta on röyhkeää rangaista niitä, jotka eivät muuttuneiden olosuhteiden vuoksi pystykään halustaan huolimatta hyödyntämään hankkimaansa tutkintoa.
Ap
Oletko selvillä kuinka suuri prosentti siitä nykytutkntnsi suorittaneista on työttömänä? Mitä teit kaikki nuo opiskelukesät, alan töitä vai hanttihommia.
Akateeminen tutkinto harvoin antaa suoraan työpaikan ilman omaa panosta. Työllistyminen on kiinni omasta persoonasta ja aktiivisuudesta. Millaisen kokonaisuuden opiskelen, miten erotun muista saman alan opiskelijoista. Monesti jos tuollainen oma-aloitteisuus ja aktiivisuus puuttuu kannattaa mieluummin hakeutua esim. AMK-puolelle jossa opiskelu selkeämmin tähtää johonkin tiettyyn ammattiin. Kun se akateemisilta vaadittava juttu ei ole pelkästään hyvä muisti, niitä tietoja pitäisi kyetä soveltamaan, etsimään uutta tietoa ja yhdistelemään.
On erittäin hyvä, että ikuista opiskelua karsitaan. Olisi varmaan kannattanut ennen sitä naistutkimuksen gradua ottaa selvää, millä tutkinnolla niihin suurten yritysten johtotehtäviin edetään.
Ajatuskin siitä, että joku hippihumanisti pettyy kun avustusjärjestön määrärahojen alentaminen vie työpaikan ja menee sitten opiskelemaan jotain järkevää alaa taas viideksi vuodeksi muiden laskuun, on puistattava oli taloustilanne mikä tahansa.
Nuo kiintiöt tulevat ilmeisesti osittain auttamaan todellista ongelmaa: esim. osa luonnotieteellisen opiskelijoista lukee vain vuoden-kaksi, jonka aikana preppaa itseään lääkiksen pääsykokeisiin. Aika kallista yhteiskunnalle.
Yksi ilmainen korkeakoulututkinto / suorittaja. Avoimen kautta täydentämään, jos tarvetta.
Miksi täällä keskitytään melkein pelkästään niihin, jotka on jo suorittanut yhden tutkinnon? Mihin on unohtunut kaikki ne, jotka huomaa jo opiskeluaikanaan valinneensa väärin?