Lue keskustelun säännöt.
Yliopistojen ensikertalaiskiintiöt tuhoavat monen ihmisen tulevaisuuden
20.03.2016 |
Mukaanlukien omani. Minulla on maisterintutkinto alalta, joka tarjosi vielä opinnot aloittaessani (8 vuotta sitten) kohtuulliset työllistymisnäkymät. Nyt, kaksi vuotta valmistumisen jälkeen, minulla on takana vain lyhyitä pätkiä omalla alallani. Koko tämä kaksi vuotta on kulunut jatkuvassa työnhaussa ja epävarmuudessa. Alalla on runsaasti työttömiä, ja on varmaan tarpeetonta kertoa että pettymys on melkoinen. Ei tätä olisi voinut arvata, kun alani valitsin. Olen välillä tehnyt siivoustöitä samassa firmassa jossa työskentelin opiskeluaikana, ja sieltä saisin varmaan vakityön jos haluaisin. Se vaan tarkoittaisi täydellistä luovuttamista. Jotkut ovat pitäneet tätä ylimielisenä asenteena, mutta eikö ole luonnollista toivoa itselleen hieman parempaa statusta opiskeltuaan itsensä maisteriksi saakka?
Tämän avautumisen jälkeen sitten itse asiaan: uusiin ensikertalaiskiintiöihin yhteishaussa. Olen itse kypsytellyt yli vuoden ajatusta alan vaihdosta, vaikka uuden tutkinnon opiskeleminen pelottaakin tässä iässä, kun ura pitäisi jo saada alulle, ja parin vuoden sisällä voisi harkita perheen perustamista jne. Tänä vuonna on kuitenkin otettu käyttöön nämä kiintiöt. Olen harkinnut muutamaa alaa, jotka työllistävät vielä erittäin hyvin, ja näiden osalta ensikertalaiskiintiöt ovat luokkaa 70-80 %.
Olenko aivan yksin mielipiteineni, kun pidän noita prosentteja täysin mielettöminä? Ymmärrän ajatuksen kiintiöiden takana, mutta en noin korkeita prosentteja aikana, jolloin työllistyminen on entistä epävarmempaa, ja jatkuvasti korostetaan että ihmisten on oltava valmiita kouluttautumaan uudelleen ja vaihtamaan alaa. Miten se sitten käytännössä onnistuu, kun meitä jo opiskelleita ei haluta päästää uudelleen opiskelemaan?? En oikein jaksa uskoa omiin kykyihini päästä muutenkin kilpailulle alalle opiskelemaan, jos kiintiö ensikertalaisille on vaikka tuo 80 %. En pidä tilannetta reiluna, sillä olen nyt sitten jumissa tällä alalla, jonka työllisyystilanne tulee vain huononemaan. Miksei minulle haluta enää antaa mahdollisuutta parantaa asemaani yhteiskunnassa? Toki minullakin on edelleen mahdollisuus päästä opiskelemaan, mutta oikeasti hyväksytyksi tuleminen noista kiintiöistä huolimatta vaatii äärimmäisen hyvää pääsykoemenestystä. En usko pystyväni siihen, joskin aion silti kokeilla.
Mitä ajatuksia kiintiöt teissä muissa herättävät?
Kommentit (546)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Joo, tokihan kaikki on mahdollista jos tahtoa on tarpeeksi... Siis niin paljon, että luottotiedot menee ja kämppä lähtee alta, kun rahat ei riitä vuokraan kun on irtisanoutunut töistä, joutunut karenssille ja ottanut pikavipin kallista preppauskurssia varten. Tai ehkä lapset jää heitteille, kun töissä käyminen ja pääsykokeeseen pänttääminen vie niin paljon aikaa ettei sitä muulle riitä. Elämä on valintoja ja jos jotain tahtoo tarpeeksi paljon, mitäpä sen eteen ei olisi valmis tekemään? Eri asia sitten on, mitä kaikkea sen eteen _kannattaa_ tehdä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Joo, tokihan kaikki on mahdollista jos tahtoa on tarpeeksi... Siis niin paljon, että luottotiedot menee ja kämppä lähtee alta, kun rahat ei riitä vuokraan kun on irtisanoutunut töistä, joutunut karenssille ja ottanut pikavipin kallista preppauskurssia varten. Tai ehkä lapset jää heitteille, kun töissä käyminen ja pääsykokeeseen pänttääminen vie niin paljon aikaa ettei sitä muulle riitä. Elämä on valintoja ja jos jotain tahtoo tarpeeksi paljon, mitäpä sen eteen ei olisi valmis tekemään? Eri asia sitten on, mitä kaikkea sen eteen _kannattaa_ tehdä...
Niin, tuolla mentaliteetilla tosiaan kannattaa valita joku muu unelma kuin se lääkis.
Tosiasia on, että jos noin hankalaksi menisi, se ala ei vaan olisi sitten sinua varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottaisin että toisen tutkinnon tekevät maksaisivat opintonsa itse niin ehkä halukkaitten määrä laskisi sille tasolle että heidät kaikki voitaisiin valita. Siis lukuvuosimaksu malliin 10000 euroa vuodessa. Luulisi että yksi tutkinto riittäisi työllistymiseen kun se riittää muissakin maissa.
siis tarkoitatko että esim maisterin tutkinnostakin pitäisi jatkossa maksaa kun kerta kandintutkinto on jo olemassa.
Kaikkia nyt ei vaan ole luotu suorittamaan maisterintutkintoa.
Ensin luetaan siihen pääsykokeeseen, monesti ihan turhaa nippelitietoa. Sitten hirveä stressitilanne se itse koe. Tämän jälkeen työt vasta alkavat, ensimmäiset pari vuotta karsivat aika tehokkaasti ne, jotka eivät todella ahkeroi ja osoita todellista lahjakkuutta (uskokaa, se pääsykoe oli lasten mehuhetki verrattuna monen alan perusopintoihin). Luet tuhatsivuisia tenttikirjoja vieraalla kielellä (tenttejä on se 1-5 viikossa), väännät pitkin öitä harjoitustöitä joiden rinnalla lukion esseet tuntuvat päiväkodilta ja opettelet kokonaan uuden tavan opiskella ja ottaa vastuuta. Sitten ehkä kaksi-viisi vuotta vähän mielekkäämpää ja joiltain osin helpompaakin (riippuu alasta), koska monet asiat alkavat täydentää toisiaan. Lopulta sitten väännät satasivuisen gradun/lopputyön, jossa pitää oikeastikin olla jotain järkeä ja uutta.
Ja kaikki tämä vain huomataksesi, että nyt vasta alkaa oikeiden työelämässä tarvittavien taitojen harjoittelu, osaat vasta pohjatiedot.
Eli jos jostain ensikertalaiskiintiöstä jo ottaa täälaiset pultit, ehkä kuitenkin kannattaa suuntautua vaikkapa sinne ammattikorkeaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Niinpä :D
Lue vaan ahkerammin vauvapalstailun sijaan, ehkä se opintopaikka aukeaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia nyt ei vaan ole luotu suorittamaan maisterintutkintoa.
Ensin luetaan siihen pääsykokeeseen, monesti ihan turhaa nippelitietoa. Sitten hirveä stressitilanne se itse koe. Tämän jälkeen työt vasta alkavat, ensimmäiset pari vuotta karsivat aika tehokkaasti ne, jotka eivät todella ahkeroi ja osoita todellista lahjakkuutta (uskokaa, se pääsykoe oli lasten mehuhetki verrattuna monen alan perusopintoihin). Luet tuhatsivuisia tenttikirjoja vieraalla kielellä (tenttejä on se 1-5 viikossa), väännät pitkin öitä harjoitustöitä joiden rinnalla lukion esseet tuntuvat päiväkodilta ja opettelet kokonaan uuden tavan opiskella ja ottaa vastuuta. Sitten ehkä kaksi-viisi vuotta vähän mielekkäämpää ja joiltain osin helpompaakin (riippuu alasta), koska monet asiat alkavat täydentää toisiaan. Lopulta sitten väännät satasivuisen gradun/lopputyön, jossa pitää oikeastikin olla jotain järkeä ja uutta.
Ja kaikki tämä vain huomataksesi, että nyt vasta alkaa oikeiden työelämässä tarvittavien taitojen harjoittelu, osaat vasta pohjatiedot.
Eli jos jostain ensikertalaiskiintiöstä jo ottaa täälaiset pultit, ehkä kuitenkin kannattaa suuntautua vaikkapa sinne ammattikorkeaan.
Harvinaisen samaa mieltä, että jos kiintiöistä jo itkupotkuraivarin saa, yliopisto voi tosiaan olla vään liian rankka paikka. Samoin voidaan miettiä onko väärä tutkinto syy siihen, ettei työllisty vaiko kuitenkin asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Niinpä :D
Lue vaan ahkerammin vauvapalstailun sijaan, ehkä se opintopaikka aukeaa.
Opiskelupaikkojen saaminen ei ole tuottanut mulle minkäänlaisia vaikeuksia. Kahteen olen hakenut lukion jälkeen ja molempiin pääsin heti ensimmäisellä yrityksellä. (Ensimmäinen pääaine paljastui vääräksi jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana, joten siirryin toisen aineen opiskelijaksi pääsykokeen kautta.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Niinpä :D
Lue vaan ahkerammin vauvapalstailun sijaan, ehkä se opintopaikka aukeaa.
:-DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea ymmärtää miten täällä on tapeltu 9 sivua näkemättä ollenkaan uudistuksen suurimpia epätasa-arvokohtia. Tämä ensikertalaisuudistushan laittaa ihmiset aivan epätasa-arvoiseen asemaan, vuonna 2013 vastaanotettu yliopistopaikka ei vie ensikertalaisuutta mutta vuonna 2014 vastaanotettu paikka vie. Molemmat ovat lähes täysin samassa asemassa, 2014 on saatettu kertoa että yliopistohaku tulee uudistumaan, mutta vasta 2015 keväällä tuli ensimmäiset tiedot siitä että ensikertalaiskiintiöt tulevat olemaan nän hemmetin suuret. Ymmärtäisin koko kiintiön jos se koskisi ainoastaan uusi ylioppilaita, mutta nyt en ymmärrä miksi 2012 opintonsa aloittanut ja kirjoilla yliopistossa lorvinut ihminen on oikeutettu helpompaan sisäänpääsyyn kuin vaikka 2013 aloittanut, kandiksi itsensä lukenut alanvaihtaja?
Mietitään nyt vaikka sitä lääkistä, on henkilö A ja henkilö B. Molemmat ovat 2012 ottaneet paikan kemialta kun lääkikseen ei ovet auenneet. Nyt 2016 Henkilö A on päättänyt varasuunnitelmanaan opiskella kemian kandiksi miettien että tämä mahdollisesti jopa tukee opintoja lääkiksessä (saa biokemiat hyväksiluettua ym.), henkilö B sen sijaan on ottanut satunnaisia kursseja, kuitenkaan pääsemättä edes kandiin asti. 2016 vuoden haussa henkilö B pääsee ensikertalaiskiintiössä hakemaan 70% sisäänpääsypaikoista, A sen sijaan taistelee 30% paikoista. Henkilö B pääsee sisään huonommilla pisteillä kuin mitä A sai pääsykokeesta ja A jää ulkopuolelle. Voiko joku nyt kertoa minulle missä tässä esimerkkitarinassa on oikeus ja kohtuus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Niinpä :D
Lue vaan ahkerammin vauvapalstailun sijaan, ehkä se opintopaikka aukeaa.
Näillä valittajilla on aina jo syy, miksei onnistu. Oma ahkeruus tai asenne se ei toki ole.
Jos uskoo, että lukiosta päässyt pänttää 8 tuntia päivässä, pänttää itse sitten 10 tuntia.
Tai käy se valmennuskurssi, ei ne niin kalliita ole ja monissa saa rahat takaisinkin, jos ei pääse.
Luulisi aloittajankin tajuavan, että jos yhden maisterin on jo haalinut kasaan, että työnteko on ainoa tapa pääsykokeissa menestyä ja siihen ei kitinät perheestä, kiintiöstä tai muusta auta. Ei se perhe katoa mihinkään vaikka opiskelisi. Sitä ei koskaan enää ole samalla viivalla "junnujen" kanssa enää aikuisena, mutta aikuisuus tuo monia muita hyviä taitoja mukanaan, mitä nämä "junnut" vielä joutuvat opettelemaan, jos sisään pääsevät ja yksi keskeinen on (pitäisi olla) priorisoinnin jalo taito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ymmärtää miten täällä on tapeltu 9 sivua näkemättä ollenkaan uudistuksen suurimpia epätasa-arvokohtia. Tämä ensikertalaisuudistushan laittaa ihmiset aivan epätasa-arvoiseen asemaan, vuonna 2013 vastaanotettu yliopistopaikka ei vie ensikertalaisuutta mutta vuonna 2014 vastaanotettu paikka vie. Molemmat ovat lähes täysin samassa asemassa, 2014 on saatettu kertoa että yliopistohaku tulee uudistumaan, mutta vasta 2015 keväällä tuli ensimmäiset tiedot siitä että ensikertalaiskiintiöt tulevat olemaan nän hemmetin suuret. Ymmärtäisin koko kiintiön jos se koskisi ainoastaan uusi ylioppilaita, mutta nyt en ymmärrä miksi 2012 opintonsa aloittanut ja kirjoilla yliopistossa lorvinut ihminen on oikeutettu helpompaan sisäänpääsyyn kuin vaikka 2013 aloittanut, kandiksi itsensä lukenut alanvaihtaja?
Mietitään nyt vaikka sitä lääkistä, on henkilö A ja henkilö B. Molemmat ovat 2012 ottaneet paikan kemialta kun lääkikseen ei ovet auenneet. Nyt 2016 Henkilö A on päättänyt varasuunnitelmanaan opiskella kemian kandiksi miettien että tämä mahdollisesti jopa tukee opintoja lääkiksessä (saa biokemiat hyväksiluettua ym.), henkilö B sen sijaan on ottanut satunnaisia kursseja, kuitenkaan pääsemättä edes kandiin asti. 2016 vuoden haussa henkilö B pääsee ensikertalaiskiintiössä hakemaan 70% sisäänpääsypaikoista, A sen sijaan taistelee 30% paikoista. Henkilö B pääsee sisään huonommilla pisteillä kuin mitä A sai pääsykokeesta ja A jää ulkopuolelle. Voiko joku nyt kertoa minulle missä tässä esimerkkitarinassa on oikeus ja kohtuus?
Muutos aiheuttaa aina tuskaa ja kasvukipuja, kun se tapahtuu. Joku hyötyy, joka ei. Elämässä ei mene nallekarkit tasan, joskus tuurilla on iso osuus, joskus omilla valinnoilla.
Eihän tuo reilua ole ei, mutta muutos on silti mielestäni hyvä askel oikeaan suuntaan korjaamaan monia epäkohtia suurimman osan kannalta. Ei ongelmaton, kuten ei mikään muutos koskaan ole.
Näkisin asian niim että jo yhden tutkinnon suorittaneella on jo lähtökohtaisesti paremmat valmiudet pääsykokeisiin. Ei tämä nyt niinkään voi mennä että yhdet ja samat kouluttautuu aina vain uudelleen ja uudelleen, resursseja ei siis hajauteta vaan ne tuhlataan yksiin ja samoihin ihmisiin. Kyllä niistä uudelleenkoulutettavista valitaan ne lahjakkaimmat uudelleenkoulutettaviksi, avoimen kautta voi sitten kuitenkin opiskella itselleen sen toisen kansin jos ei pääse sisään.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia nyt ei vaan ole luotu suorittamaan maisterintutkintoa.
Ensin luetaan siihen pääsykokeeseen, monesti ihan turhaa nippelitietoa. Sitten hirveä stressitilanne se itse koe. Tämän jälkeen työt vasta alkavat, ensimmäiset pari vuotta karsivat aika tehokkaasti ne, jotka eivät todella ahkeroi ja osoita todellista lahjakkuutta (uskokaa, se pääsykoe oli lasten mehuhetki verrattuna monen alan perusopintoihin). Luet tuhatsivuisia tenttikirjoja vieraalla kielellä (tenttejä on se 1-5 viikossa), väännät pitkin öitä harjoitustöitä joiden rinnalla lukion esseet tuntuvat päiväkodilta ja opettelet kokonaan uuden tavan opiskella ja ottaa vastuuta. Sitten ehkä kaksi-viisi vuotta vähän mielekkäämpää ja joiltain osin helpompaakin (riippuu alasta), koska monet asiat alkavat täydentää toisiaan. Lopulta sitten väännät satasivuisen gradun/lopputyön, jossa pitää oikeastikin olla jotain järkeä ja uutta.
Ja kaikki tämä vain huomataksesi, että nyt vasta alkaa oikeiden työelämässä tarvittavien taitojen harjoittelu, osaat vasta pohjatiedot.
Eli jos jostain ensikertalaiskiintiöstä jo ottaa täälaiset pultit, ehkä kuitenkin kannattaa suuntautua vaikkapa sinne ammattikorkeaan.
Mä taas lääkisläisenä olen sitä mieltä, että jos pääsykokeesta selviää, selviää kyllä opinnoistakin kunhan tekee töitä. Toki mulla on vasta kaksi ekaa vuotta (kohta) takana, mutta tähän asti on kuitenkin selvinnyt sen verran vaivattomasti, että vaikka edessä on paljon lisää duunia ja vaikeampia asioita en usko niidenkään olevan ylitsepääsemättömiä.
Pääsykokeen vuoksi sen sijaan sai kyllä vuodattaa hikeä ja kyyneliä... Vaati useamman yrityksen, valtavasti duunia ja oli henkisesti älyttömän kova prässi. Moni lääkisläinen sanoo, että nimenomaan pääsykoe on lääkiksen vaikein koe, eikä todellakaan mikään lasten mehuhetki. Itseänikin kauhistuttaa nuo kiintiöt ja kiitän onneani siitä, että olen jo päässyt unelma-alalleni opiskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Niinpä :D
Lue vaan ahkerammin vauvapalstailun sijaan, ehkä se opintopaikka aukeaa.
Näillä valittajilla on aina jo syy, miksei onnistu. Oma ahkeruus tai asenne se ei toki ole.
Jos uskoo, että lukiosta päässyt pänttää 8 tuntia päivässä, pänttää itse sitten 10 tuntia.
Tai käy se valmennuskurssi, ei ne niin kalliita ole ja monissa saa rahat takaisinkin, jos ei pääse.
Luulisi aloittajankin tajuavan, että jos yhden maisterin on jo haalinut kasaan, että työnteko on ainoa tapa pääsykokeissa menestyä ja siihen ei kitinät perheestä, kiintiöstä tai muusta auta. Ei se perhe katoa mihinkään vaikka opiskelisi. Sitä ei koskaan enää ole samalla viivalla "junnujen" kanssa enää aikuisena, mutta aikuisuus tuo monia muita hyviä taitoja mukanaan, mitä nämä "junnut" vielä joutuvat opettelemaan, jos sisään pääsevät ja yksi keskeinen on (pitäisi olla) priorisoinnin jalo taito.
Miten saat nipistettyä 10 tuntia päivässä pänttäämiseen, jos töissä käyminen työmatkoineen vie jo 11 tuntia päivässä? Miten voit käydä valmennuskurssin, jos se menee töiden kanssa päällekkäin? Mutta joo, tekosyitähän nämä tietysti on. Vika on aina kermaperseen omassa ahkeruudessa, asenteessa ja priorisointitaitojen puutteessa, koska raha kasvaa puissa ja kyllähän aikuinen ihminen pärjää vaikka vuoden nukkumatta jos vaan tahtoa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Näkisin asian niim että jo yhden tutkinnon suorittaneella on jo lähtökohtaisesti paremmat valmiudet pääsykokeisiin. Ei tämä nyt niinkään voi mennä että yhdet ja samat kouluttautuu aina vain uudelleen ja uudelleen, resursseja ei siis hajauteta vaan ne tuhlataan yksiin ja samoihin ihmisiin. Kyllä niistä uudelleenkoulutettavista valitaan ne lahjakkaimmat uudelleenkoulutettaviksi, avoimen kautta voi sitten kuitenkin opiskella itselleen sen toisen kansin jos ei pääse sisään.
Täsmälleen samaa mieltä. Ja uudelleenkoulutukseen on niin paljon muitakin väyliä kuin uusi maisterintutkinto, että kyllä todellakin on perusteltua suosia ensikertalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Olet siis samaa mieltä siitä, että lahjakas alanvaihtaja voi joutua tekemään kaikkensa JA ENEMMÄN päästäkseen lääkikseen, ja se voi olla hankalaa? Hyvä. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että sisään pääseminen on sille ongelmallista - toisin kuin alun perin väitit.
Rautalangasta vääntäen: Olit väärässä.
Ratakiskosta vääntäen: en ole.
Kuka tahansa, joka todella jotain haluaa, tekee kaikkensa ja enemmän sen saavuttaakseen. Muut eivät halua asiaa riittävästi.
Sisäänpääsyä en ole väittänyt helpoksi kenellekään.
Seli seli.
Niinpä :D
Lue vaan ahkerammin vauvapalstailun sijaan, ehkä se opintopaikka aukeaa.
Näillä valittajilla on aina jo syy, miksei onnistu. Oma ahkeruus tai asenne se ei toki ole.
Jos uskoo, että lukiosta päässyt pänttää 8 tuntia päivässä, pänttää itse sitten 10 tuntia.
Tai käy se valmennuskurssi, ei ne niin kalliita ole ja monissa saa rahat takaisinkin, jos ei pääse.
Luulisi aloittajankin tajuavan, että jos yhden maisterin on jo haalinut kasaan, että työnteko on ainoa tapa pääsykokeissa menestyä ja siihen ei kitinät perheestä, kiintiöstä tai muusta auta. Ei se perhe katoa mihinkään vaikka opiskelisi. Sitä ei koskaan enää ole samalla viivalla "junnujen" kanssa enää aikuisena, mutta aikuisuus tuo monia muita hyviä taitoja mukanaan, mitä nämä "junnut" vielä joutuvat opettelemaan, jos sisään pääsevät ja yksi keskeinen on (pitäisi olla) priorisoinnin jalo taito.
Miten saat nipistettyä 10 tuntia päivässä pänttäämiseen, jos töissä käyminen työmatkoineen vie jo 11 tuntia päivässä? Miten voit käydä valmennuskurssin, jos se menee töiden kanssa päällekkäin? Mutta joo, tekosyitähän nämä tietysti on. Vika on aina kermaperseen omassa ahkeruudessa, asenteessa ja priorisointitaitojen puutteessa, koska raha kasvaa puissa ja kyllähän aikuinen ihminen pärjää vaikka vuoden nukkumatta jos vaan tahtoa riittää.
Valmennuskurssit ovat yleensä tai ainakin monesti iltaisin...
Myös lukulomaa voi töistä ottaa.
Mitään välimuotojahan ei tietenkään ole?
Kyllä, vaikkapa insinööriksi opiskelemaan on helpompaa päästä kuin DI:ksi. Mitä sitten, tekeekö se insinööristä pilipalialan? Ei sinne silti kuka tahansa pääse.