Lue keskustelun säännöt.
Yliopistojen ensikertalaiskiintiöt tuhoavat monen ihmisen tulevaisuuden
20.03.2016 |
Mukaanlukien omani. Minulla on maisterintutkinto alalta, joka tarjosi vielä opinnot aloittaessani (8 vuotta sitten) kohtuulliset työllistymisnäkymät. Nyt, kaksi vuotta valmistumisen jälkeen, minulla on takana vain lyhyitä pätkiä omalla alallani. Koko tämä kaksi vuotta on kulunut jatkuvassa työnhaussa ja epävarmuudessa. Alalla on runsaasti työttömiä, ja on varmaan tarpeetonta kertoa että pettymys on melkoinen. Ei tätä olisi voinut arvata, kun alani valitsin. Olen välillä tehnyt siivoustöitä samassa firmassa jossa työskentelin opiskeluaikana, ja sieltä saisin varmaan vakityön jos haluaisin. Se vaan tarkoittaisi täydellistä luovuttamista. Jotkut ovat pitäneet tätä ylimielisenä asenteena, mutta eikö ole luonnollista toivoa itselleen hieman parempaa statusta opiskeltuaan itsensä maisteriksi saakka?
Tämän avautumisen jälkeen sitten itse asiaan: uusiin ensikertalaiskiintiöihin yhteishaussa. Olen itse kypsytellyt yli vuoden ajatusta alan vaihdosta, vaikka uuden tutkinnon opiskeleminen pelottaakin tässä iässä, kun ura pitäisi jo saada alulle, ja parin vuoden sisällä voisi harkita perheen perustamista jne. Tänä vuonna on kuitenkin otettu käyttöön nämä kiintiöt. Olen harkinnut muutamaa alaa, jotka työllistävät vielä erittäin hyvin, ja näiden osalta ensikertalaiskiintiöt ovat luokkaa 70-80 %.
Olenko aivan yksin mielipiteineni, kun pidän noita prosentteja täysin mielettöminä? Ymmärrän ajatuksen kiintiöiden takana, mutta en noin korkeita prosentteja aikana, jolloin työllistyminen on entistä epävarmempaa, ja jatkuvasti korostetaan että ihmisten on oltava valmiita kouluttautumaan uudelleen ja vaihtamaan alaa. Miten se sitten käytännössä onnistuu, kun meitä jo opiskelleita ei haluta päästää uudelleen opiskelemaan?? En oikein jaksa uskoa omiin kykyihini päästä muutenkin kilpailulle alalle opiskelemaan, jos kiintiö ensikertalaisille on vaikka tuo 80 %. En pidä tilannetta reiluna, sillä olen nyt sitten jumissa tällä alalla, jonka työllisyystilanne tulee vain huononemaan. Miksei minulle haluta enää antaa mahdollisuutta parantaa asemaani yhteiskunnassa? Toki minullakin on edelleen mahdollisuus päästä opiskelemaan, mutta oikeasti hyväksytyksi tuleminen noista kiintiöistä huolimatta vaatii äärimmäisen hyvää pääsykoemenestystä. En usko pystyväni siihen, joskin aion silti kokeilla.
Mitä ajatuksia kiintiöt teissä muissa herättävät?
Kommentit (546)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
En muuten halua kertoa minkä alan tutkinto minulla on. Tuo tieto johtaisi epäilemättä kahdenlaisiin reaktioihin: "Tuotako kuvittelit työllistäväksi alaksi?" ja "Täysin oma vikasi, jos et tuolla koulutuksella työllisty". Tilanteeni on minulle niin herkkä paikka, etten kykene vastaanottamaan tällaisia kommentteja pahoittamatta mieltäni kovasti.
Ap
Niin eli kouluttauduit huuhaa-alalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi: melkein kaikkea mitä voi opiskella yliopistolla voi opiskella myös ammattikorkeassa. Tutkintonimike ja lähestymistapa ovat eri, mutta aiheet ja asiat samoja. Tieteen sijaan toki painotetaan käytäntöä, mutta se nyt ei ole mistään kohtaa huono asia tässä maailmantilanteessa. Ja nyt ei tarvitse päteä, ettei ammattikorkeasta valmistu lääkäriksi tai luokanopettajaksi, no ei, mutta muihin lääketieteen/kasvatustieteen ammatteihin kyllä.
Tottahan tämä on, ihan turhaa alapeukuttaa vain siksi, ettei pysty näkemään muita vaihtoehtoja kuin sen yliopiston.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muuten halua kertoa minkä alan tutkinto minulla on. Tuo tieto johtaisi epäilemättä kahdenlaisiin reaktioihin: "Tuotako kuvittelit työllistäväksi alaksi?" ja "Täysin oma vikasi, jos et tuolla koulutuksella työllisty". Tilanteeni on minulle niin herkkä paikka, etten kykene vastaanottamaan tällaisia kommentteja pahoittamatta mieltäni kovasti.
Ap
Niin eli kouluttauduit huuhaa-alalle.
6 v. yliopistossa eikä tie kirjastoon viivakoodeja piippaamaan auennut. Yhyyy...
Tämä on niin totta! En usko, että tämä hullutus kestää kovinkaan kauaa, sillä ei mene pitkään, ennen kuin joillakin aloilla on työvoimapulaa ja toisilla taas työttömyyttä.
Oikeasti on ihmisten kiusaamista, kun nuorten ihmisten pitäisi osata heti ylioppilaskeväänä ennustaa, millä alalla aikoo loppuikänsä työtä tehdä, vaikka on paljon sellaisia töitä, joista ei vielä tiedä yhtään mitään. Valitse siinä sitten elämänuraasi!
Kyllä minä taas olen niin ylpeä amiksen käyneistä lapsistani, joilla on jo ammatti ja osalla töitäkin, ja sen lisäksi kaikki oveta auki korkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin, jos / kun jossakin elämänvaiheessa ovat ensikertalaisina hakijoina, mutta kuitenkin pitempään alaa harkinneita ja viisastuneita.
Ehdottaisin palaamista entiseen eli siihen 1970-luvun malliin, jolloin silloisiin opistoihin = nykyisiä ammattikorkeakouluopintoja vastaaviin piti olla jo ennen varsinaisten opintojen aloittamista vuoden harjoittelu. Sen harjoitteluvuoden aikana moni huomasi jo ajoissa olevansa väärällä alalla ja lopetti. Niinpä opintojen alkaessa keräiltiin varasijoilta sellaisia opiskelijoita, joilla oli riittävästi työkokemusta.
Tämä oli hyvä tapa, sillä omalla alallani suuri osa opiston loppuun käyneistä on ilmeisesti jäämässä eläkkeelle sen alan koulutusta vastaavasta työpaikasta. Toki siihen aikaan alan työllisyys oli hyvä ja silloin vakituisen paikan saaneet ovat onnistuneet säilyttämään työnsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
Paras menetelmä olisi, että kaikkialle sisäänpääsyn määräisi ainoastaan valintakoe ja mitään ekstrakiintiöitä ei olisi ensikertalaisille. Sen hyväksyn, että aiemmasta saman alan alemmalla tutkinnolla saa lisäpisteitä. Sehän vaan osoittaa kiinnostusta alaan.
Hyvähän se vaan on, että jos ammattiura ei jossain onnistu, voi lukea toisen tutkinnon. Ja jossain työssä tästä on jopa hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisiko ottaa selvää tästä kiintiöhommasta ennen kuin tulee tänne pätemään. Amk-tutkintoihin pätee aivan samat kiintiöt, joten miksi alanvaihtajan olisi yhtään helpompi päästä sinne kuin yliopistoon. Toisin sanoen ainut helppo tie töihin on downgreidata itsensä lähihoitajakouluun.
Itse olen DI mutta ei-niin-hyvin-työllistävästä koulutusohjelmasta.
Olen siihen päälle sitten käynyt toisen maisterinohjelman (myös DI), jonka jälkeen sain hyvin töitä. Nyt pääsin vielä kolmanteenkin (yliopistolta), sitten olisi aika hyvä paketti kasassa ja työvaihtoehdot erittäin laajat. Mikä parasta, mitään pääsykokeita ei ole tarvinnut käydä ensimmäisen maisterin jälkeen. Kirjoittelee vaan niitä motivaatiokirjeitä ja haastattelussa perustelee hyvin, miksi pitäisi tulla valituksi. Eikä tarvitse miettiä ensikertalaisia. Aloittajakin voisi valita sellaisia täydentäviä tutkintoja, joihin maisteriohjelmaan voi päästä suoraan ilman pääsykokeita.
Toki kaikki nämä kolme ovat toisiaan tukevia ja täydentäviä, ei mitään muinaisugrilainen kansantanhu - lääketiede - avaruusfysiikka - naistutkimus - yhdistelmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ottaa selvää tästä kiintiöhommasta ennen kuin tulee tänne pätemään. Amk-tutkintoihin pätee aivan samat kiintiöt, joten miksi alanvaihtajan olisi yhtään helpompi päästä sinne kuin yliopistoon. Toisin sanoen ainut helppo tie töihin on downgreidata itsensä lähihoitajakouluun.
Siksi, että niihin ei ole niin kova tunku - muutamia suosituimpia linjoja lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Vain lahjattomat harjoittelee vanhan sanonnan mukaan. Oikesti lahjakkaat ovat pitäneet osaamisestaan kiinni eli lukion asiat ovat tuoreena mielessä. Ajankäyttö on jokaisen oma valinta. Jos on työssä niin voi ottaa vapaata ennen luku-urakkaa kun sitä rahaa on kuitenkin säästynyt työuran aikana.
Omasta mielestäni on järjetöntä että annetaan lahjattomien hakea opiskelemaan vuosi vuoden jälkeen. Se tarkoittaa vuosikausien haahuilua ennen opiskelujen aloittamista ja se ei hyödytä ketään. Kolme pääsykoeyritystä pitäisi riittää sisäänpääsyyn ja jos ei onnistu niin menköön lahjattomat muulle aloille.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ottaa selvää tästä kiintiöhommasta ennen kuin tulee tänne pätemään. Amk-tutkintoihin pätee aivan samat kiintiöt, joten miksi alanvaihtajan olisi yhtään helpompi päästä sinne kuin yliopistoon. Toisin sanoen ainut helppo tie töihin on downgreidata itsensä lähihoitajakouluun.
Ennen oli mahdollista käydä amk, olla töissä, 3v teknikoksi, töissä, 1v inssiksi ja takaisin töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ottaa selvää tästä kiintiöhommasta ennen kuin tulee tänne pätemään. Amk-tutkintoihin pätee aivan samat kiintiöt, joten miksi alanvaihtajan olisi yhtään helpompi päästä sinne kuin yliopistoon. Toisin sanoen ainut helppo tie töihin on downgreidata itsensä lähihoitajakouluun.
Siksi, että niihin ei ole niin kova tunku - muutamia suosituimpia linjoja lukuunottamatta.
Totta, ettei pilipalialalle halua kukaan muukaan joten miksi alanvaihtajan, jonka tavoite on päästä työelämään kiinni, pitäisi hakea opiskelemaan AMK-alaa, jonne pääsee kaikki jotka vain haluaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen seuraavan tutkinnon pakko olla yliopistotutkinto? Ammattikorkeaan on todella paljon helpompi päästä, ja ammattikouluun vielä helpompi. Aikuiskoulutuksena ovat usein hyvinkin laadukkaita. Nykyisin myös löytyy polkuja, joissa ammattikorkeassa voitkin suorittaa yliopistotasoisia opintoja ja vaihtaa, kun tietty opintopistemäärä täyttyy (samoin ammattikoulusta ammattikorkeaan). Näitä ei kovasti mainosteta, mutta täysin mahdollista on.
Avoimen kautta väylä toki myös aina löytyy, siinä vaan se rahallinen panostus vaaditaan. Mikä ei toisaalta mielestäni ole väärin, kun puhutaan toisesta tutkinnosta.
t. opinto-ohjaaja
Samaa mieltä, ja nyt kun trendi on muutenkin, että kandin papereilla jo työelämään, en ymmärrä miksi jonkun perusoikeus olisi lukea ilmaiseksi kaksi maisteria?
Jos haluaa vaihtaa alaa, syystä tai toisesta, pitäisi alemman tasonkin tutkintojen kelvata.
Siinä on vaan sellainen ongelma, että monessa ammatissa kandin papereilla voi pyyhkiä persettä. Vai miten pääset opettajaksi ilman maisterin papereita? Tai lääkäriksi ilman lisensiaatin tutkintoa?
Jos haluaa vaihtaa alaa, onko pakko vaihtaa juuri opettajaksi tai lääkäriksi? Ymmärrän kyllä, miksi tietyt alat vaativat maisterin tai jopa lisurin/tohtorin, mutta yleinen trendi kuitenkin on, että maistereitakin halutaan vähentää ja jo kandilla pitäisi päästä töihin. Ihan Euroopasta tämä trendi, ei mikään Suomen hallituksen päähänpisto. Se, että onko asia hyvä vai ei, on eri väittely - tämä on kuitenkin tämän hetken suuntaus ja jokaisen niin ensikertalaisen kuin vaihtajankin tulisi tätä miettiä.
Miksi lahjakkaan ihmisen pitäisi tyytyä sellaiseen alaan, josta ei ole kiinnostunut ja jolle ei omaa luontaista lahjakkuutta? Jotkut on kuin luotuja lääkäriksi tai opettajaksi, vaikka tajuaa sen vasta 25-vuotiaana kun on jo ehtinyt opiskella alalle joka ei työllistä. Sitä paitsi usein on mahdollista saada osa vanhoista opinnoista hyväksiluettua uuteen tutkintoon. Kaikkien ei siis tarvitse suorittaa 300 opintopistettä saadakseen uudet maisterin paperit vaan puoletkin siitä voi riittää.
Koen aika rajoittavana, jos lahjakkaalla ihmisellä on vain yksi vaihtoehto, mikä kiinnostaa ja muut ovat tyytymistä. Useimmat lahjakkaat ihmiset nimenomaan osaavat nähdä maailman aika paljon laajemmin.
Esim. haluaisin lääkäriksi -> mutta esim fysioterapia, lääketieteellinen tekniikka, sairaanhoitaja, biotekniikka, farmasia tai vaikkapa puheterapia ovat aloja, joissa myös pääsee tekemisiin lääketieteen kanssa.
Lääkäreitäkin on monenlaisia. On ihan erilaista olla psykiatri kuin silmälääkäri, kirurgi tai terveyskeskuslääkäri - puhumattakaan fysioterapeutista, sairaanhoitajasta tai farmaseutista. Joku voi olla aivan innoissaan psykiatriasta tai kirurgiasta, vaikkei olisi yleisesti tippaakaan kiinnostunut lääketieteestä - ja voi olla valmis "kärsimään" 7 vuotta lääkiksessä ja vaaditun ajan yleislääkärinä ennen kuin pääsee erikoistumaan omalle alalleen.
Tottakai on ihan erilaista. Mutta siltikin pidän vähän absurdina, että jonkun fiksun ja lahjakkaan ihmisen ainoa vaihtoehto elämässä olisi olla vaikkapa silmälääkäri ja kaikki muu olisi vaan tyytymistä. Useimmilla meistä on kyky nauttia monenlaisesta työstä, vaikka joku tietty olisikin se ykköskutsumus.
Minäkin pidän kuvailemaasi tilannetta absurdina, mutta kärjistät turhaan. Hyviä vaihtoehtoja on useampia, mutta mitä jos ne kaikki edellyttää vähintään maisterin tutkintoa? Tai ehkä loput on sellaisia, joihin riittää kyllä vähempikin, mutta työttömyysprosentti on pilvissä ja lahjakkuus menee hukkaan? Mielestäni olisi hyvän aivokapasiteetin haaskausta "pakottaa" huippulahjakkaasta, ahkerasta ja motivoituneesta silmälääkärinalusta joku parturi-kampaaja tai vain siksi, että se valitsi ensimmäisen tutkintonsa väärin. Vaikka se viihtyisi parturi-kampaajana ja tekisi työnsä hyvin, siinä on ainesta paljon enempään.
Ei lahjakkaalle ole mikään ongelma päästä opiskelemaan joten on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Jos Suomessa ei pääse lääkärikouluun niin vaihtoehtona on Tarton, Riikan, Prahan tai vaikka Romanian lääkikset. Lahjakkaan hyvällä yo-todistuksella (yleisarvosana Laudatur tai ainakin Eximia) voi päästä myös Ruotsin lääkikseen käymättä edes ääsykokeissa.
Minusta tuntuu että tällä palstalla kirjoittelevat vain lahjattomat jotka eivät pääse huonoutaaan opiskelemaan. Tosiasia on se että kaikkia halukkaita ei koskaan voida ottaa suosituimmille aloille kuten lääketieteelliseen koulutusohjelmaan eli pettyneitä on jatkossakin tuhansia vuosittain. Jokaisen vain pitäisi löytää sellainen ala johon lahjakkuus ja kyvyt riittävät ilman että laittaa vuosikymmentä sisäänpääsyyn.
Tuo on täyttä puppua, ettei lahjakkaalle alanvaihtajalle voisi tuottaa vaikeuksia päästä opiskelemaan suosittua alaa, jonka opiskelupaikoista kilpaillaan kynsin hampain. Kun lukiosta on jo aikaa, iso osa aikanaan hyvin opituista asioista on unohtunut, joten vanhaa kerrattavaa ja uutta opeteltavaa kyllä riittää. Lisäksi aikuinen alanvaihtaja voi harvemmin käydä preppauskurssilla ja keskittyä rauhassa pääsykokeeseen lukemiseen vanhempien luona ilmaisesta täysihoidosta nauttien. Töissä käyminen (8h) matkoineen (3h) voi kestää 11 tuntia päivässä, ja kodinhoito lapsineen voi viedä leijonanosan vapaa-ajasta.
Ulkomaille on muuten hankala muuttaa opiskelemaan, jos on perheellinen. Etenkin jos kuvioissa on lasten lisäksi mies, joka on työnsä tai opintojensa puolesta sidottu Suomeen.
Tekosyitä ja selittelyä. Pitäisikö se opiskelupaikka vaan armosta ojentaa ja todeta, että tässä, kun elämäsi on nyt niin rankkaa.
Ei tietenkään pitäisi. Kommentoin vain väitettäsi, jonka mukaan lahjakkaalle ei ole mikään ongelma päästä opiskelemaan. Vai että viestini oli "tekosyitä ja selittelyä"... Just joo. Sitä on ihan turha kieltää, että pelkällä lahjakkuudella kukaan ei pääse lääkikseen vaan sen eteen vaaditaan myös työtä. Sellaista työtä, joka on osalle lahjakkaista todella vaikea saavuttaa. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatisi joillekin helpotuksia sisäänpääsyyn.
Onko kova paikka, kun joku kertoo että olit väärässä?
En ole väärässä, koska jos ihmisellä on todella vahva unelma ja aito lahjakkuus siihen, mitä unelmoi ja rautainen tahtotila, sitä ei selittele asioita perheellä/ensikertalaiskiintiöillä/työnteolla, vaan sitä tekee kaikkensa ja enemmän sen unelman eteen. Hankalaa voi olla, mutta se ei estä unelmaa toteuttamasta. Selittelijät eivät koskaan ole kovin pitkälle itseään selitelleet, jossain kohtaa se tie nousee pystyyn.
Juuri näin, ja ainahan ne suoraan lukiosta tulevat ovat tavallaan olleet paremmassa asemassa, kun on aikaa lukea, lukion oppimäärä tuoreessa muistissa ja monesti asutaan vielä vanhempien luona, eikä tarvitse elättää perhettä. Toisaalta sillä alanvaihtajalla voi olla muiden opintojen kautta rautainen kokemus kirjoittaa tenttivastauksia ja vakuuttavaa tekstiä ja mahdollisesti täydentävää tietoakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko ottaa selvää tästä kiintiöhommasta ennen kuin tulee tänne pätemään. Amk-tutkintoihin pätee aivan samat kiintiöt, joten miksi alanvaihtajan olisi yhtään helpompi päästä sinne kuin yliopistoon. Toisin sanoen ainut helppo tie töihin on downgreidata itsensä lähihoitajakouluun.
Siksi, että niihin ei ole niin kova tunku - muutamia suosituimpia linjoja lukuunottamatta.
Totta, ettei pilipalialalle halua kukaan muukaan joten miksi alanvaihtajan, jonka tavoite on päästä työelämään kiinni, pitäisi hakea opiskelemaan AMK-alaa, jonne pääsee kaikki jotka vain haluaa?
Heh, suosituin linja AMKK:ssa taitaa olla medianomi. Todella hyvä työllistäjä, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
nykysysteemi, jossa esimerkiksi opiskelija ottaa teknillisestä korkeakoulusta vastaan opiskelupaikan, jota pitää siihen asti kunnes tulee hyväksytyksi lääketieteelliseen, on hirveetä haaskausta. Tiedän yhdenkin perheen, missä yksi lapsista oli kolme vuotta ja toinen kaksi vuotta kirjoilla siellä ennen kuin siirtyi lääketieteellisen puolelle. Nämä nuoret veivät opiskelupaikat sellaisilta, jotka oikeasti olisivat halunneet tutkinnon TKK:lta. Kouluille pitäisi määritellä esim. 10 000 euron sakko /oppilas / haaskattu opintovuosi, mikäli he hyväksyvät opiskelijan vasta myöhemmin kuin ekana pyrkimisvuonna. Ja vielä niin, että maksavat sen sille opinahjolle, josta opiskelija siirtyy tähän toiseen kouluun. Siis saman tyyppinen siirtokorvaus kuin vaikka jääkiekon kasvattajaseuralle maksetaan.
Minusta opiskelijan pitäisi maksaa koulutuksestaan jos jättää sen kesken. Ottamalla vastaan opiskelupaikan opiskelija vie sen joltain toiselta ja keskeytetty koulutus menee hukkaan yhteiskunnan kannalta. lmavoimien lentäjillä taitaa olla samankaltainen sakkomaksu mutta se tulee voimaan jos vaihtaa ilmavoimista muualle ennen sitoumuksen päättymistä.
Tiedoksi: melkein kaikkea mitä voi opiskella yliopistolla voi opiskella myös ammattikorkeassa. Tutkintonimike ja lähestymistapa ovat eri, mutta aiheet ja asiat samoja. Tieteen sijaan toki painotetaan käytäntöä, mutta se nyt ei ole mistään kohtaa huono asia tässä maailmantilanteessa. Ja nyt ei tarvitse päteä, ettei ammattikorkeasta valmistu lääkäriksi tai luokanopettajaksi, no ei, mutta muihin lääketieteen/kasvatustieteen ammatteihin kyllä.