Yliopistojen ensikertalaiskiintiöt tuhoavat monen ihmisen tulevaisuuden

Mukaanlukien omani. Minulla on maisterintutkinto alalta, joka tarjosi vielä opinnot aloittaessani (8 vuotta sitten) kohtuulliset työllistymisnäkymät. Nyt, kaksi vuotta valmistumisen jälkeen, minulla on takana vain lyhyitä pätkiä omalla alallani. Koko tämä kaksi vuotta on kulunut jatkuvassa työnhaussa ja epävarmuudessa. Alalla on runsaasti työttömiä, ja on varmaan tarpeetonta kertoa että pettymys on melkoinen. Ei tätä olisi voinut arvata, kun alani valitsin. Olen välillä tehnyt siivoustöitä samassa firmassa jossa työskentelin opiskeluaikana, ja sieltä saisin varmaan vakityön jos haluaisin. Se vaan tarkoittaisi täydellistä luovuttamista. Jotkut ovat pitäneet tätä ylimielisenä asenteena, mutta eikö ole luonnollista toivoa itselleen hieman parempaa statusta opiskeltuaan itsensä maisteriksi saakka?

Tämän avautumisen jälkeen sitten itse asiaan: uusiin ensikertalaiskiintiöihin yhteishaussa. Olen itse kypsytellyt yli vuoden ajatusta alan vaihdosta, vaikka uuden tutkinnon opiskeleminen pelottaakin tässä iässä, kun ura pitäisi jo saada alulle, ja parin vuoden sisällä voisi harkita perheen perustamista jne. Tänä vuonna on kuitenkin otettu käyttöön nämä kiintiöt. Olen harkinnut muutamaa alaa, jotka työllistävät vielä erittäin hyvin, ja näiden osalta ensikertalaiskiintiöt ovat luokkaa 70-80 %.

Olenko aivan yksin mielipiteineni, kun pidän noita prosentteja täysin mielettöminä? Ymmärrän ajatuksen kiintiöiden takana, mutta en noin korkeita prosentteja aikana, jolloin työllistyminen on entistä epävarmempaa, ja jatkuvasti korostetaan että ihmisten on oltava valmiita kouluttautumaan uudelleen ja vaihtamaan alaa. Miten se sitten käytännössä onnistuu, kun meitä jo opiskelleita ei haluta päästää uudelleen opiskelemaan?? En oikein jaksa uskoa omiin kykyihini päästä muutenkin kilpailulle alalle opiskelemaan, jos kiintiö ensikertalaisille on vaikka tuo 80 %. En pidä tilannetta reiluna, sillä olen nyt sitten jumissa tällä alalla, jonka työllisyystilanne tulee vain huononemaan. Miksei minulle haluta enää antaa mahdollisuutta parantaa asemaani yhteiskunnassa? Toki minullakin on edelleen mahdollisuus päästä opiskelemaan, mutta oikeasti hyväksytyksi tuleminen noista kiintiöistä huolimatta vaatii äärimmäisen hyvää pääsykoemenestystä. En usko pystyväni siihen, joskin aion silti kokeilla.

Mitä ajatuksia kiintiöt teissä muissa herättävät?