Jätin maailman ihanimman miehen eilen sen hullun lapsen takia :(

Just toi telkkarin valtius oli yksi niistä asioista! (Terveisin se, joka antaa isän ja teinin olla kahden herättyään perhepedistä)

Saatoin katsoa jotain telkusta, kun lapsi tuli, otti kaukosäätimen ja alkoi selata kanavia! Sanoinkin siitä, sain vaan mulkaisun vastaukseksi. Ja koska olin siinä vaiheessa vielä kovin vieraskorea, ajattelin että ei se telkku niin tärkeä minulle ole.

Kun yritettiin sitten keskustella siinä ruokailutilassa, niin telkun äänenvoimakkuus vaan nousi. Sanoin asiasta, sitten kävin sulkemassa telkkarin "sä et varmaan kuullut mua kun toi telkkari on noin kovalla mutta me jutellaan sun isän kanssa, sovitaanko että jollet kuule niin käytät vaikka kuulokkeita".

Isänsä ei puuttunut asiaan.

Mä olen omat lapseni kasvattanut ja homma on vielä vähän kesken, en todellakaan ala mitään teiniä opastamaan enää peruskäytöstavoissa.

Aikuisten tietenkin pitäisi olla aikuisia, mutta kaikista ei vaan ole vanhemmuuteen. Aikani minäkin yritin siinä keskustella ja ehdottaa, mitä lapsen suhteen pitäisi tehdä jne, mutta ei. Ja tässäkään erotrauma ei ole mitenkään tuore: erosta oli kaksi vuotta kun me tapasimme ja tässä on tapailtu jo useampi vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa mun lapsuudesta, koska olin itse se ns. normaali lapsi ja pikkusiskoni väkivaltainen riehuja.

Meitä molempia oli hakattu taaperosta asti, äiti epävakaa ja isä narsisti, diagnoosit molemmilla vanhemmilla. Isä on parempi esittämään normaalia.

Siskoani myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi pahoinpitelyiden lisäksi.

Itse käännyin sisäänpäin, kävin kouluni hyvin, kestin hakkaukset ja henkisen pahoinpitelyn. Siskoni näytti kaiken ulospäin, riehui, yritti mm. tappaa äitipuolemme vanhempien eron jälkeen, isä kannusti myös mielisairasta äitipuolta meidän hakkaamiseen. 

Kukaan ei auttanut, tai uskonut meitä. Sukulaiset leimasivat siskoni hulluksi lapseksi.

Näen ap tarinan "hieman" eri tavalla kuin te, jotka olette syyllistäneet sitä tyttöä.

No tätä lasta ei ole hakattu! Eikä laiminlyöty!

Ymmärtäisin jos olisikin edes pieni epäily kaltoinkohtelusta, mutta ei ole.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa mun lapsuudesta, koska olin itse se ns. normaali lapsi ja pikkusiskoni väkivaltainen riehuja.

Meitä molempia oli hakattu taaperosta asti, äiti epävakaa ja isä narsisti, diagnoosit molemmilla vanhemmilla. Isä on parempi esittämään normaalia.

Siskoani myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi pahoinpitelyiden lisäksi.

Itse käännyin sisäänpäin, kävin kouluni hyvin, kestin hakkaukset ja henkisen pahoinpitelyn. Siskoni näytti kaiken ulospäin, riehui, yritti mm. tappaa äitipuolemme vanhempien eron jälkeen, isä kannusti myös mielisairasta äitipuolta meidän hakkaamiseen. 

Kukaan ei auttanut, tai uskonut meitä. Sukulaiset leimasivat siskoni hulluksi lapseksi.

Näen ap tarinan "hieman" eri tavalla kuin te, jotka olette syyllistäneet sitä tyttöä.

Ei kai tässä lasta ole syyllistettykään.

Kyllä mä näen selvästi, että uusi naisystävä ei ole oikea ihminen alkaa puuttumaan asioihin, jotka ovat lapsessa hyvin syvällä.

Alunperäisessä perhedynamiikassa on jotain pahasti vialla. Kuten sinullakin. Olen pahoillani lapsuudestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa mun lapsuudesta, koska olin itse se ns. normaali lapsi ja pikkusiskoni väkivaltainen riehuja.

Meitä molempia oli hakattu taaperosta asti, äiti epävakaa ja isä narsisti, diagnoosit molemmilla vanhemmilla. Isä on parempi esittämään normaalia.

Siskoani myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi pahoinpitelyiden lisäksi.

Itse käännyin sisäänpäin, kävin kouluni hyvin, kestin hakkaukset ja henkisen pahoinpitelyn. Siskoni näytti kaiken ulospäin, riehui, yritti mm. tappaa äitipuolemme vanhempien eron jälkeen, isä kannusti myös mielisairasta äitipuolta meidän hakkaamiseen. 

Kukaan ei auttanut, tai uskonut meitä. Sukulaiset leimasivat siskoni hulluksi lapseksi.

Näen ap tarinan "hieman" eri tavalla kuin te, jotka olette syyllistäneet sitä tyttöä.

No tätä lasta ei ole hakattu! Eikä laiminlyöty!

Ap

Et tiedä sitä.

Hullut (sun mies) on hyviä esittämään, joskus vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa mun lapsuudesta, koska olin itse se ns. normaali lapsi ja pikkusiskoni väkivaltainen riehuja.

Meitä molempia oli hakattu taaperosta asti, äiti epävakaa ja isä narsisti, diagnoosit molemmilla vanhemmilla. Isä on parempi esittämään normaalia.

Siskoani myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi pahoinpitelyiden lisäksi.

Itse käännyin sisäänpäin, kävin kouluni hyvin, kestin hakkaukset ja henkisen pahoinpitelyn. Siskoni näytti kaiken ulospäin, riehui, yritti mm. tappaa äitipuolemme vanhempien eron jälkeen, isä kannusti myös mielisairasta äitipuolta meidän hakkaamiseen. 

Kukaan ei auttanut, tai uskonut meitä. Sukulaiset leimasivat siskoni hulluksi lapseksi.

Näen ap tarinan "hieman" eri tavalla kuin te, jotka olette syyllistäneet sitä tyttöä.

No tätä lasta ei ole hakattu! Eikä laiminlyöty!

Ap

Et tiedä sitä.

Hullut (sun mies) on hyviä esittämään, joskus vuosia.

Kyllä sen vaan tietää. Ap

En voi oikeasti uskoa, että palstalla on näin monta lasta syyllistävää kommenttia. Lapsi on aina ympäristönsä tuotos ja siten aika syyntakeeton käytökseensä. 

 Jotenkin naurettavaa luettavaa tämä mt-ongelmaiseksi leimaaminen. Suurin osa noista ongelmista on tosiaan ympäristön aikaansaamaa ja persoonallisuushäiriöt syntyvät ja laukeavat yleensä traumaattisista kokemuksista (kuin monet muutkin mt- ongelmat). Alan olla sitä mieltä, että jokaisen vanhemmaksi haluavan pitäisi käydä todellakin kehityspsykologiakurssi, ennen kuin lapsia saavat alkaa tehtailemaan.

Jos olisitte olleet fiksuja vanhempia, olisitte yhdessä menneet lapsen/lasten kanssa jonnekkin mielenterveysongelmista tuntevan asiantuntijan juttusille, jokainen (siis myös sinä äitipuolen roolissa). Ainoa vaan, että haastavaahan noihin tilanteisiin saattaa olla mennä, kun pitää katsoa peiliin. Lapsi peilaa kaiken ympäriltään itseen, se on heijastus niistä ihmisistä, jotka häneen vaikuttavat. Ja tiedän, että missään hoitotaholla ei lähdetä lasta syyllistämään, vaan tutkimaan tekijöitä tähän käytökseen. Yhteistyössä tuollaisesta pääsee eteenpäin, on ap:n päätettävissä mitä hänen oma psyykeensä kestää. Toivon voimakkaasti tilanteeseen reagoivalle lapselle kaikki eväät käyttöön ja parempaa tulevaisuutta.

Jos sinulle itselläsi on noin vaikeita ongelmia lapsen kanssa ja jopa hengenahdistuksia saat, suosittelen sinullekin terapiaa. Parasta on tietysti, jo osaat pysyä aikuisen roolissa ja yrittää ymmärtää tämän lapsen käytöstä. Se ei ole hänen vikansa!

Ja kolme vuotta on lyhyt aika erosta. Jopa aikuisilla ihmisillä saattaa olla vaikea puhua vanhempiensa erosta, koska asiaa ei ole koskaan puitu läpi.

Herkkä lapsi saattaa kokea pelkän isän hylkäämisen traumaattisena, me olemme erilaisia ja reagoimme elämään ja tunteisiin hyvin eri tavoin. Lapsi tarvitsee vielä aikuista oppiakseen säätelemään omaa suruaan ja tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

En voi oikeasti uskoa, että palstalla on näin monta lasta syyllistävää kommenttia. Lapsi on aina ympäristönsä tuotos ja siten aika syyntakeeton käytökseensä. 

 Jotenkin naurettavaa luettavaa tämä mt-ongelmaiseksi leimaaminen. Suurin osa noista ongelmista on tosiaan ympäristön aikaansaamaa ja persoonallisuushäiriöt syntyvät ja laukeavat yleensä traumaattisista kokemuksista (kuin monet muutkin mt- ongelmat). Alan olla sitä mieltä, että jokaisen vanhemmaksi haluavan pitäisi käydä todellakin kehityspsykologiakurssi, ennen kuin lapsia saavat alkaa tehtailemaan.

Jos olisitte olleet fiksuja vanhempia, olisitte yhdessä menneet lapsen/lasten kanssa jonnekkin mielenterveysongelmista tuntevan asiantuntijan juttusille, jokainen (siis myös sinä äitipuolen roolissa). Ainoa vaan, että haastavaahan noihin tilanteisiin saattaa olla mennä, kun pitää katsoa peiliin. Lapsi peilaa kaiken ympäriltään itseen, se on heijastus niistä ihmisistä, jotka häneen vaikuttavat. Ja tiedän, että missään hoitotaholla ei lähdetä lasta syyllistämään, vaan tutkimaan tekijöitä tähän käytökseen. Yhteistyössä tuollaisesta pääsee eteenpäin, on ap:n päätettävissä mitä hänen oma psyykeensä kestää. Toivon voimakkaasti tilanteeseen reagoivalle lapselle kaikki eväät käyttöön ja parempaa tulevaisuutta.

Jos sinulle itselläsi on noin vaikeita ongelmia lapsen kanssa ja jopa hengenahdistuksia saat, suosittelen sinullekin terapiaa. Parasta on tietysti, jo osaat pysyä aikuisen roolissa ja yrittää ymmärtää tämän lapsen käytöstä. Se ei ole hänen vikansa!

Olet väärässä. Jotkut lapset vaan ovat k-päitä ja siihen ei tarvita traumaa. Joillain on traumoja ja heistä ei tule k-päitä.

Kaikissa meissä on huonot piirteemme ja geenimme. Joskus käy paska tsägä ja laspi perii vaan molempien huonot. Siihen ei mitään kehityspsykologiaa tarvita :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas kiva kun kommentoitu ja vertaistukeakin löytynyt.

Oon eilisen illan yrittänyt miettiä oisko ollut vielä joku kokeilematon ratkaisu, ette olisi tarvinnut erota. Ei taida olla.

En tiedä millainen lapsi on äidillään, mutta viime vuonna oltuaan vielä esikoulussa, niin haasteita oli jonkin verran. Koulussa tyttö pärjää suht hyvin. On ilmeisen fiksu. Toki tiedän, että terapiaa se lapsi tarvitsee ja on vaan ajan kysymys milloin oireilu alkaa koulussakin.

Nyt vaan oon niin vihaa ja katkeruutta täynnä sitä lasta kohtaan ja mieleen nousee vaan lisää niitä kamalia tempauksia. Mun tavaroiden piilottamista, isänsä tavaroiden piilotusta (mm. auton avaimia etsittiin kerran kiireessä vaikka kuinka kauan ja toinen vaan hihittelee vieressä, kunnes vaivautuu palauttamaan. Ihan jokapäiväistä piilotella milloin mitäkin)

Ne lukemattomat automatkat, jolloin potki etupenkkejä, huusi kurkku suorana ja läimi isäänsä, joka oli kuskina. Hakkas isäänsä munille, huudatti tv.tä joka kerta, kun puhuttiin puhelimessa (tai isänsä puhui jonkun kanssa) ym. Se arki vaan sen kanssa oli tuota. 

Mun tiedossa ei ole mitään traumaattista lapsuutta, ihan tavallisia molemmat vanhemmat. Äitiä en siis tosin tunne. Sisarensa on ihan täyspäinen (13 v), ainakin toistaiseksi :(

Voihan sillä lapsella olla jotain hoidettavissa olevaa häiriötä, mutta se ajoittain lässytys ja manipulointi tekee siitä kyllä karmaisevan. 

Ap

Itse ongelmaisista oloista tulleena voin sanoa et miehelläkin viiraa päässä vaikka sä näät sen ihanana jostain syystä. Kukaan tervepäinen ihminen ei hyväksy tuollaista käytöstä itseään kohtaan keneltäkään - edes omalta lapselta. Eikä tämä ole mitään piilovittuilua, mutta oletko sinä itse kunnossa myös kun tommosessa karusellissa oot mukana.

Todellakin viiraa. En pysty näkemään mitään ihanaa miehessä, joka on noin kädetön oman lapsensa kanssa. Lapsi tarvitsee hoitoa todella pikaisesti.

Jos yrität uudestaan miehen kanssa, niin hyväksy koko paketti. Tytön aggression taustalla on pelko. Mitä hän pelkää, koettakaa ottaa selvää. Isä voisi kysyä tätä tyttäreltään turvallisessa tilanteessa. Ilmeisesti tyttö pelkää isänsä menettämistä. Isän ei pitäisi jättää tilannetta nykyiseen vaiheeseen, koska nyt tytär sai niskalenkin ja toistaa käytöstään aina  ja toisaalta perimmäinen syy käyttäytymiseen jäi piiloon. Rajoja on laitettava myös käytökselle. ja opastaa  miten tyttö voi tuoda pelkojaankin esiin rakentavammalla tavalla 

Kiinnittäkää huomiota tyttöön, kun olette yhdessä. Voit joskus ostaa hänelle jotain pientä ja silmiin katsoen antaa juuri hänelle huomiotasi. Jos esim. teette ruokaa, ottakaa hänet juttuun mukaan. Olkaa kolmisin myös usein. Nyt hän kokee isän kiintymyksenkohteen itselle  uhaksi.

Entä tytön äiti? Onko hän vaikuttanut jotenkin tytön ahdistukseen, tai voisiko hän vaikuttaa päinastaiseen suuntaan enemmän?

Höpön löpön, geenit antavat meille ominaisuuksia, joita joko vanhemmat ja ympäristö jalostavat ja/tai korostavat. Geenit on loppujen lopuksi vain yksi osa ihmisen persoonallisuuden kehitystä. Ympäristön ohjauksella näitä voidaan muokata. Hyvä esimerkki on vaikeista oloista adoptoidut lapset. Ovat saaneet hyvän perheen ja pärjäävät elämässä hyvin, koska ovat turvallisesti kiintyneitä. Kun taas biologiset vanhemmat voivat täten olla hankalia persoonia. Varmasti yhtäläisyyksiä löytyy biologisten sukulaisten välillä, esimerkkinä voimakas temperamentti, johon turvallisesti kasvanut vastaa pitämällä puolensa ja turvattomasti esimerkiksi hyökkäämällä. Nämä tavat toimia, eivät periydy ne opitaan. Geenit voivat määrittää herkkyyden reagoida tilanteeseen/ärsykkeisiin, mutta terveellä tavalla niitä opitaan säätelemään. Kukaan ei synny k-pääksi :DDDDD

Vierailija kirjoitti:

Höpön löpön, geenit antavat meille ominaisuuksia, joita joko vanhemmat ja ympäristö jalostavat ja/tai korostavat. Geenit on loppujen lopuksi vain yksi osa ihmisen persoonallisuuden kehitystä. Ympäristön ohjauksella näitä voidaan muokata. Hyvä esimerkki on vaikeista oloista adoptoidut lapset. Ovat saaneet hyvän perheen ja pärjäävät elämässä hyvin, koska ovat turvallisesti kiintyneitä. Kun taas biologiset vanhemmat voivat täten olla hankalia persoonia. Varmasti yhtäläisyyksiä löytyy biologisten sukulaisten välillä, esimerkkinä voimakas temperamentti, johon turvallisesti kasvanut vastaa pitämällä puolensa ja turvattomasti esimerkiksi hyökkäämällä. Nämä tavat toimia, eivät periydy ne opitaan. Geenit voivat määrittää herkkyyden reagoida tilanteeseen/ärsykkeisiin, mutta terveellä tavalla niitä opitaan säätelemään. Kukaan ei synny k-pääksi :DDDDD

Ei kukaan synny kusipääksi, mutta lapsi voi saada esim. perimästään tai raskauden aikana jonkin hermostollisen poikkeavuuden, joka puhkeaa ennen pitkää ongelmakäytöksenä tai mt-ongelmina. Ja sille joka väitti että lapsen raivoamisen taustalla on pelko, en usko että se on koko totuus. Yleensä pelkäävät/ahdistuneet lapset vetäytyvät kuoriinsa. Ekstrovertit ja aggressiiviset lapset käyttäytyvät noin. Kyseessä on minun mielestä lapsen kyvyttömyys hallita ja käsitellä tunteitaan. Se tunne mitä lapsi näyttää tuossa tilanteessa lähinnä tuntevan on puhdas raivo ja viha. Ei sitä saa pelkällä halauksella ja lahjomisella korjattua. Tarvitaan vahvatahtoiset vanhemmat, jotka kasvattavat lapsen johdonmukaisesti ja pitävät rajoista kiinni. Lapsi kokee vanhempien asettamat rajat turvana, vaikka se saattaa aluksi lasta suututtaa. Eli jos "vikaa" halutaan etsiä, niin vika on lapsessa (olipa se sitten temperamentti tai jotain vakavampaa) SEKÄ vanhempien kurin ja perheenhallinnan taidoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpön löpön, geenit antavat meille ominaisuuksia, joita joko vanhemmat ja ympäristö jalostavat ja/tai korostavat. Geenit on loppujen lopuksi vain yksi osa ihmisen persoonallisuuden kehitystä. Ympäristön ohjauksella näitä voidaan muokata. Hyvä esimerkki on vaikeista oloista adoptoidut lapset. Ovat saaneet hyvän perheen ja pärjäävät elämässä hyvin, koska ovat turvallisesti kiintyneitä. Kun taas biologiset vanhemmat voivat täten olla hankalia persoonia. Varmasti yhtäläisyyksiä löytyy biologisten sukulaisten välillä, esimerkkinä voimakas temperamentti, johon turvallisesti kasvanut vastaa pitämällä puolensa ja turvattomasti esimerkiksi hyökkäämällä. Nämä tavat toimia, eivät periydy ne opitaan. Geenit voivat määrittää herkkyyden reagoida tilanteeseen/ärsykkeisiin, mutta terveellä tavalla niitä opitaan säätelemään. Kukaan ei synny k-pääksi :DDDDD

Ei kukaan synny kusipääksi, mutta lapsi voi saada esim. perimästään tai raskauden aikana jonkin hermostollisen poikkeavuuden, joka puhkeaa ennen pitkää ongelmakäytöksenä tai mt-ongelmina. Ja sille joka väitti että lapsen raivoamisen taustalla on pelko, en usko että se on koko totuus. Yleensä pelkäävät/ahdistuneet lapset vetäytyvät kuoriinsa. Ekstrovertit ja aggressiiviset lapset käyttäytyvät noin. Kyseessä on minun mielestä lapsen kyvyttömyys hallita ja käsitellä tunteitaan. Se tunne mitä lapsi näyttää tuossa tilanteessa lähinnä tuntevan on puhdas raivo ja viha. Ei sitä saa pelkällä halauksella ja lahjomisella korjattua. Tarvitaan vahvatahtoiset vanhemmat, jotka kasvattavat lapsen johdonmukaisesti ja pitävät rajoista kiinni. Lapsi kokee vanhempien asettamat rajat turvana, vaikka se saattaa aluksi lasta suututtaa. Eli jos "vikaa" halutaan etsiä, niin vika on lapsessa (olipa se sitten temperamentti tai jotain vakavampaa) SEKÄ vanhempien kurin ja perheenhallinnan taidoissa.

Mistä ajattelet, että ylipäänsä aggressio syntyy? Se alunperin on pelosta johtuva reaktio, meillä on esimerkiksi temperamentin ja elämäntilanteen mukaan tapana reagoida pelkoon, joko pakenemalla, taistelemalla (aggressio) tai jähmettymällä. Ja toki lapsi voi saada syntyessään perimästään OMINAISUUKSIA, joita en vioiksi kutsuisi. Rajoja ja rakkautta lapsi tosin aina tarvitsee :)

Olen edelleen aivan varma, että ap itse on häiriintynyt provo, joka on kylläkin epäonnistunut nussimaan yh-iskää koska isälle lapsi oli tärkeämpi kuin ap ja lapsi ei helpolla hyväksynyt ap:tä. En usko mitään mitä ap lapsesta kertoo, menee ihan överiksi. Samoin just nää ap:n omat ventiloinnit jo lapsen valokuvasta :D

Nythän se provous nähdään, koska ap koittaa väittää kivenkovaan, ettei lapsella edes ole mitään syytä käytökselleen. Ap haluaa vain miesvihaketjujen tapaan purkaa lapsivihaansa maalailemalla lapsesta kykenevän pahaan ilman mitään selittävää syytä, vaikka taitaa puhua vain itsestään. (Tosin on siihen sun pahuuteesi ap jokin syy, joka ei ole omasi, ehkä jo niin varhainen, ettet itse tiedä siitä hölkäsen pöläystä.)

Minua inhottaa nämä valheelliset lapsivihaprovoketjut juuri siksi, että aikuiset ihmiset mässäilemässä viattomien lasten "pahuudella" oksettaa minua. Jos lapsi nähdään "pahana" se on AINA aikuisen syy. Ymmärrän sen, että on olemassa hankalia lapsia, eli lapsia, joilla on joitain vaikeuksia, joiden takia he reagoivat ikävästi, väärin ja pahoinkin, mutta se ei tee lapsesta pahaa. Aikuinen ei ole yhtään lasta parempi, jos syyllistää lasta eikä osaa hakea apua/auttaa/tukea lasta.

Te joiden mielestä syy ei ole koskaan lapsessa: ettekö usko että jollain voi olla sellaista neurologista vikaa aivoissa että esim. empatia ei oikein onnistu, on väkivaltainen, impulssikontrollia ei ole jne? Että aivojen fyysiset viat voisivat johtaa noihin asioihin?

Vierailija kirjoitti:

Te joiden mielestä syy ei ole koskaan lapsessa: ettekö usko että jollain voi olla sellaista neurologista vikaa aivoissa että esim. empatia ei oikein onnistu, on väkivaltainen, impulssikontrollia ei ole jne? Että aivojen fyysiset viat voisivat johtaa noihin asioihin?

Se on tosi harvinaista ja ap tarinassa on kaikki sekoilun merkit, äitipuolet jne. eli en usko ap hirviölapsitarinaan, vaan siinä perheessä (vanhemmissa) on jotain vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsesta tuntuu selvästi pahalta. Pelkää, ettei isä rakasta? Varmaan vähän huonot vanhemmat tytöllä, koska kukaan normaalissa ympäristössä kasvanut, rakkautta ja huolenpitoa saanut lapsi ei oireile noin vakavasti. Isän olisi ensin kannattanut rakentaa luottamus lapseen ja sitten vasta naisia katselemaan. Ettekö te mammat ole ikinä lukeneet yhtään psykologiaa? Sinusta tuntuu varmasti pahalta, mutta niin on tuntunut lapsestakin. Toivottavasti hän saa apua.

Ja usko pois, löydät vielä sopivamman miehen itsellesi.

Olet oikeassa siinä, että lapsesta tuntuu todella pahalta. Mutta ei pidä lainkaan paikkansa, ettei rakastavassa ympäristössä kasvanut voi oireilla noin. Itse asiassa luulen, että juuri sen vuoksi että meidän ydinperhe oli ennen vanhempien eroa aivan ihana ja rakkaudentäyteinen, oireilin eroa noon vahvasti. Tunsin oloni kaksinverroin petetyksi. Pikkuveljeni oli koliikkilapsi eikä kukaan nukkunut meillä kunnolla vuoteen. Siitä asiat sitten kärjistyivät lopulta vanhempien eroksi asti . Käyttäydyin juuri ap:n kuvailemalla tavalla äitini uutta miesystävää kohtaan (yli vuosi eron jälkeen), joka näin jälkikäteen ajateltuna oli todella kiltti ja mukava ja sieti käytöstäni ihmeellisen kauan. Olin nimittäin aivan hirveä: haukuin miestä, huusin, kiskoin äitiä pois puhelimesta jos mies oli siellä, heittelin mieheltä saamiani lahjoja ja tuliaisia roskikseen, ekän suostunut nukkumaan koko yönä jos mies oli meillä jne. jne. Omaa pahaa oloani siinä purin, ja pettymystä perheen hajoamiseen. Aika kovapäinen ja tempperamenttinen olen luonteeltanikin, mutta ihan normaali kuitenkin ja todellakin kasvanut rakastavassa, kivassa perheessä. Nyt kyllä hävettää aika lailla oma käytös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesta tuntuu selvästi pahalta. Pelkää, ettei isä rakasta? Varmaan vähän huonot vanhemmat tytöllä, koska kukaan normaalissa ympäristössä kasvanut, rakkautta ja huolenpitoa saanut lapsi ei oireile noin vakavasti. Isän olisi ensin kannattanut rakentaa luottamus lapseen ja sitten vasta naisia katselemaan. Ettekö te mammat ole ikinä lukeneet yhtään psykologiaa? Sinusta tuntuu varmasti pahalta, mutta niin on tuntunut lapsestakin. Toivottavasti hän saa apua.

Ja usko pois, löydät vielä sopivamman miehen itsellesi.

Olet oikeassa siinä, että lapsesta tuntuu todella pahalta. Mutta ei pidä lainkaan paikkansa, ettei rakastavassa ympäristössä kasvanut voi oireilla noin. Itse asiassa luulen, että juuri sen vuoksi että meidän ydinperhe oli ennen vanhempien eroa aivan ihana ja rakkaudentäyteinen, oireilin eroa noon vahvasti. Tunsin oloni kaksinverroin petetyksi. Pikkuveljeni oli koliikkilapsi eikä kukaan nukkunut meillä kunnolla vuoteen. Siitä asiat sitten kärjistyivät lopulta vanhempien eroksi asti . Käyttäydyin juuri ap:n kuvailemalla tavalla äitini uutta miesystävää kohtaan (yli vuosi eron jälkeen), joka näin jälkikäteen ajateltuna oli todella kiltti ja mukava ja sieti käytöstäni ihmeellisen kauan. Olin nimittäin aivan hirveä: haukuin miestä, huusin, kiskoin äitiä pois puhelimesta jos mies oli siellä, heittelin mieheltä saamiani lahjoja ja tuliaisia roskikseen, ekän suostunut nukkumaan koko yönä jos mies oli meillä jne. jne. Omaa pahaa oloani siinä purin, ja pettymystä perheen hajoamiseen. Aika kovapäinen ja tempperamenttinen olen luonteeltanikin, mutta ihan normaali kuitenkin ja todellakin kasvanut rakastavassa, kivassa perheessä. Nyt kyllä hävettää aika lailla oma käytös.

Tämä miten kerrot käyttäytyneesi on niin normaalia, ettei kenenkään kypsän aikuisen äitipuolen pitäisi vetää siitä hernettä nenään. Juuri siksi epäilenkin aloittajaa provoksi, kun 7-vuotias ei voi olla uhka aikuiselle parille jos näillä on "fiksu pää".

Minäkin olen kokenut sen, kun isä löytää uuden ja voi hitto miten ilkeä minäkin olin sille naiselle :( Latelin suoraan halveksivaa kommenttia hänen kuultensa ja nainen ei ollut millänsäkään. Ymmärsi ja voitti minut puolelleen ystävällisyydellä. Kun huomasin, ettei se koe uhkaksi sitä, että minä olin isän elämässä ensin, aloin relata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te joiden mielestä syy ei ole koskaan lapsessa: ettekö usko että jollain voi olla sellaista neurologista vikaa aivoissa että esim. empatia ei oikein onnistu, on väkivaltainen, impulssikontrollia ei ole jne? Että aivojen fyysiset viat voisivat johtaa noihin asioihin?

Se on tosi harvinaista ja ap tarinassa on kaikki sekoilun merkit, äitipuolet jne. eli en usko ap hirviölapsitarinaan, vaan siinä perheessä (vanhemmissa) on jotain vikaa.

Harvinaisuus ei tarkoita mahdottomuutta. Ap:n tapauksesta en mene sanomaan kun meillä on kuitenkin vain yhden osapuolen tarina, mutta en myöskään menisi sanomaan että vika on aina vanhemmissa jos lapsi käyttäytyy kamalasti muita kohtaan.

Lapsi ei voi käyttäytyä rumasti äitipuolelle ja isän pitää pitää ohjakset käsissä. Mun lapseni ei oo kohdellut äitipuoltaan huonosti eikä kiroillut ja äitipuoli on kohdellut lastani hyvin.