Lue keskustelun säännöt.
Jätin maailman ihanimman miehen eilen sen hullun lapsen takia :(
20.03.2016 |
Rakastan miestä aivan älyttömästi. Mun unelmien mies, jonka sylissä on maailman paras paikka.
Mutta. Sillä on ekaluokkalainen tyttö, joka on niin hirveä, etten jaksa enää. Mieskin kärsi molempien puolesta, joten pakko oli lopettaa suhde.
Tilanne kärjisty niin pahaksi etten voinut olla miehen luona edes silloin, kun se tyttö oli äidillään, koska sain ahdistuskohtauksia jo sen kuvan näkemisestä.
Lynkatkaa vaan, mutta parhaani tein ja pitkään keskin. Ekat kuukaudet tyttö kirjaimellisesti repi mut isänaä vierestä, hakkas isäänsä päähän jos se jutteli kanssani.
Mihinkään ei voitu mennä, kun tyttö sai raivareita, huusi vittusaataanaa ruokakaupoissa, puistoissa, joka paikassa.
Viime kesänä sanoi isälleen kun oltiin uimarannalla, et jos isä rakastat mua niin jätä toi paska tähän (minä) no, isä ei jätyäny ja automatka olikin sit suoraan helvetistä. Joulun vietin yksin vapaaehtoisesti, koska en halunnut nähdä sitä lasta.
Nyt sit tajusin, etten jaksa enää. Miestä on nyt jo niin ikävä, et tuntuu et halkean. Tekis mieli huutaa kurkku suorana.
Tiedän, et mies yritti parhaansa ja kauheeta varmaan kun oma rakas lapsi on tuollainen.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Miten olen onnistunut elämään 52 vuotta kuulematta pikkulapsen huutavan "vittusaatanaa"?
Omia on neljä ja tähän kun lisää ystäväperheiden lapset, koulukaverit, päiväkotiympyrät, harrastuspiirit ja vieläpä täysin ulkopuoliset kohtaamiset, niin eikös ole outoa?
Kun täällä aaveellä joka toinen lapsi huutelee tuollaisia?
En minäkään ennen ollut kuullut tuollaista käytöstä lapsilta. Sitten muutin Kontulaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ööööh...miksei tilanteelle tehty mitään? Miten lasta valmisteltiin sinun tapaamiseen? Kerrottiin jo useita päiviä,ehkä viikkoja ennen että Isi on tavannut mukavan ja kivan tytön josta pitää kovasti,tehtäisiin joku PV jotain yhdessä,"Minna" haluaisi kovasti tavata sinut? Vai pamahtiko "Minna" lähes kylmiltä paikalle ihmettelemään kiukkuavaa lasta? Oliko yhteiset tapaamiset ensin lyhyitä,joiden jälkeen isällä oli myös jakamatonta huomiota tyttönsä kanssa? Kaikki nämä on hyvin tärkeitä!!! Myöskin se että uusi naisystävä itse huomioi lasta eikä nyhvää vain miehen kainalossa. Toisaalta en osaa kuvitella että oma ekaluokkalaiseni puhuisi tuollaista kieltä,siihen olisi heti puututtava tiukasti ja järjestettävä omaa aikaa,edetä rauhassa. Ehkä jopa jotain hauskaa tekemistä vain uudelle naiselle ja tytölle. Asiat voi hoitaa niin monella tavalla.............
Voi hyvää päivää, mitä viisastelua
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa mun lapsuudesta, koska olin itse se ns. normaali lapsi ja pikkusiskoni väkivaltainen riehuja.
Meitä molempia oli hakattu taaperosta asti, äiti epävakaa ja isä narsisti, diagnoosit molemmilla vanhemmilla. Isä on parempi esittämään normaalia.
Siskoani myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi pahoinpitelyiden lisäksi.
Itse käännyin sisäänpäin, kävin kouluni hyvin, kestin hakkaukset ja henkisen pahoinpitelyn. Siskoni näytti kaiken ulospäin, riehui, yritti mm. tappaa äitipuolemme vanhempien eron jälkeen, isä kannusti myös mielisairasta äitipuolta meidän hakkaamiseen.
Kukaan ei auttanut, tai uskonut meitä. Sukulaiset leimasivat siskoni hulluksi lapseksi.
Näen ap tarinan "hieman" eri tavalla kuin te, jotka olette syyllistäneet sitä tyttöä.
Kauhea lapsuus sinulla ja siskollasi :( mahdollisimman hyvää tulevaisuutta teille!!
Tämähän on ikivanha kuvio, että "äitipuoli" on aina sitä mieltä, että miehen lapset ovat huonosti kasvatettuja hirviöitä, ja että syypää on heidän äitinsä. Jos lapset ovatkin usein taitavia manipuloimaan vanhempiaan, niin niin ovat nämä mustasukkaiset uudet tyttiksetkin taitavia manipuloimaan isejä. Kukkanyörit vedetään kiinni, lapset eivät saa enää isältään leluja tai edes jätskirahaa, saatikka, että pääsisivät viettämään isänsä kanssa kahdenkeskistä aikaa. Lapsi puolustaa omaa asemaansa, usein täysin perustellusta syystä.
AP: hyvä että jätit miehen. Olen itse hukannut vuosia elämästäni vastaavassa tilanteessa. En haluaisi olla pessimisti, mutta tuollaiset tapaukset harvoin muuttuvat mukavaksi vaikka miten yrittäisit.
Mieheni tytär oli pienestä pitäen äitinsä kasvattama pikkuprinsessa jonka ympärillä kaikki pyöri. Isompana sitten varsinainen drama queen. Kun tyttö oli lukioikäinen ja vanhempikin tytön äiti aina soitteli ennen vierailuja, ja meillä oli pitkä lista asioista joista ei tytön aikana saa puhua.
Kun tyttö meni naimisiin, hän ilmoitti etukäteen selvästi etten minä ja kaksi velipuolta (päiväkoti-ikäinen ja ala-asteelainen) saa tulla hänen hääjuhlaansa. Siinäpä sitten sai vastailla häävieraitten kysymyksiin kun ihmettelivät velipuolien poissaoloa. Jne. Jne.
Tsemppiä AP:lle, maailmassa on muitakin kivoja miehiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on ikivanha kuvio, että "äitipuoli" on aina sitä mieltä, että miehen lapset ovat huonosti kasvatettuja hirviöitä, ja että syypää on heidän äitinsä. Jos lapset ovatkin usein taitavia manipuloimaan vanhempiaan, niin niin ovat nämä mustasukkaiset uudet tyttiksetkin taitavia manipuloimaan isejä. Kukkanyörit vedetään kiinni, lapset eivät saa enää isältään leluja tai edes jätskirahaa, saatikka, että pääsisivät viettämään isänsä kanssa kahdenkeskistä aikaa. Lapsi puolustaa omaa asemaansa, usein täysin perustellusta syystä.
Oletko sinä lukenut noita AP:n kommentteja? Hän on useaan kertaan sanonut, että tytön isosisko on täysin erilainen ja jopa tämä sisko kärsii tuon raivopään sekoiluista.
Toki on olemassa näitä kieroja äitipuolia, mutta kyllä se katkeruuden aiheuttama sekoilu on yleisempää näillä yksin jääneillä äideillä.
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa mun lapsuudesta, koska olin itse se ns. normaali lapsi ja pikkusiskoni väkivaltainen riehuja.
Meitä molempia oli hakattu taaperosta asti, äiti epävakaa ja isä narsisti, diagnoosit molemmilla vanhemmilla. Isä on parempi esittämään normaalia.
Siskoani myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi pahoinpitelyiden lisäksi.
Itse käännyin sisäänpäin, kävin kouluni hyvin, kestin hakkaukset ja henkisen pahoinpitelyn. Siskoni näytti kaiken ulospäin, riehui, yritti mm. tappaa äitipuolemme vanhempien eron jälkeen, isä kannusti myös mielisairasta äitipuolta meidän hakkaamiseen.
Kukaan ei auttanut, tai uskonut meitä. Sukulaiset leimasivat siskoni hulluksi lapseksi.
Näen ap tarinan "hieman" eri tavalla kuin te, jotka olette syyllistäneet sitä tyttöä.
En nyt tiedä ovatko kaikki täällä "syyllistäneet" tyttöä. Terapian/ammattiavun ehdottaminen on aivan järkevää siinäkin tapauksessa, että ongelmiin olisivat myötävaikuttaneet tai pääsyynä häiriintyneet vanhemmat: ainakin lapsi saisi luottamuksellisessa ilmapiirissä puhua mikä mättää ja mahdollisesti saada työkaluja selvitä elämästä. Persoonallisuushäiriöiset vanhemmat tuskin tapojaan kovin äkkiä muuttavat... Toisaalta jos taustalla on esimerkiksi jokin neurologinen juttu joka mahdollisesti kärjistää lapsen reagointia (ja apn tarinasta ei ole mahdollista päätellä koko kuvaa), ei tarvita suorastaan pershäiriöisiä vanhempia, hieman pölhöt (joita ihmisistä on huomattava osa) riittävät. Vanhemmuuteen kun ei edelleenkään tarvita psykologian/psykiatrian tutkintoa, ja ihmisten näkemys itsestään ja toiminnastaan on lähes aina hieman vääristynyt positiiviseen suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja joka tapauksessa on ehkä epätodennäköisin skenaario, että äitipuoli yksinään olisi jotenkin ongelmat aiheuttanut, siksikin että lapsi kuitenkin on viettänyt eniten aikaa omien vanhempiensa kanssa ja heidän vaikutuspiirissään. äitipuoli tuskin pystyy niitä myöskään ratkaisemaan, teki mitä hyvänsä.
Ja näin kullannuppu sai jälleen mitä halusi! :)
Vai halusiko? Kaipasiko, että isä laittaa rajat? Opetusta kunnioittamaan? Olipas ihana mies kerrassaan kun antoi tuollaisen tapahtua ja vieläpä myöntyi lapselleen eli huutoitkupotku-raivarit tuottivat tulosta ja jatkuu ensi suhteessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ap voisi tavata miestä silloin kun lapsi ei ole hänellä. Väittäisin että hän on ainakin puolet ajastaan ilman lasta?
Itse tekisin niin. Tuo tyttökin kasvaa isommaksi ja teininä ei enää luultavasti edes tule isän luo enää niin usein ja saattaa jopa pikkuhiljaa järkiintyä ja muuttua.
Tätä yritinkin viime kuukaudet. Miehelle oli kova paikka, kun olisi halunnut, että esim reissataan tai edes joskus touhuillaan jotain yhdessä. Hiihtolomalla oltiin pari päivää laskettelemassa samaan aikaan niin, että mies ja lapsensa oli alkuun mökillä muutaman pvm ja tulin perässä. Itkin koko paluumatkan. Teki myös pahaa isomman siskon puolesta ( joka on aivan mahtava neiti) joka selkeästi kärsi kauhusisarensa toimista.
Nyt mulla vaan on sellainen tunne, että sen lapsen nimen kuuleminenkin saa hyperventiloimaan. Ilmeisesti purkautuu kaikki se paska olo mitä kuitenkin oon yrittänyt kestää ja pitää sisällä. Mieskin välillä on itkuun purskahtamaan, kun lapsensa pistää ranttaliksi. Ei auttanut puhe, syli, rankut ym peruskasvattaminen. Äidistään tiedän sen, että antaa periksi kaikessa, koska ei jaksa. En voi tai halua puuttua heidän tekemisiin.
Jossain vaiheessa mies puhui, että haluaisi kanssani ehkä vielä joskus lapsen.. Haluaisin itsekin, mutta ensireaktiona oli, että ei ikinä kun on se tyttö! En haluaisi sitä kilometrin säteelle omaa vauvani. En tätä tietenkään miehelle sanonut, mutta totes itsekin että varmaan mahdoton haave juurikin tästä syystä.
Pakko vaan jatkaa eteenpäin :(
Ap
Kyseessä on kuitenkin LAPSI. Sinä olet aikuinen ja niin on miehesikin. Teidän ei missään nimessä tule antaa periksi tytölle. Tyttöhän on nytkin saanut mitä on luultavimmin halunnut, eli sinut pois elämästään. Älä lähde! Keskustele miehen kanssa, hakekaa apua perheneuvonnasta tms. mutta älkää antako periksi. Muista aina, että kyseessä on lapsi joka tarvitsee apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ööööh...miksei tilanteelle tehty mitään? Miten lasta valmisteltiin sinun tapaamiseen? Kerrottiin jo useita päiviä,ehkä viikkoja ennen että Isi on tavannut mukavan ja kivan tytön josta pitää kovasti,tehtäisiin joku PV jotain yhdessä,"Minna" haluaisi kovasti tavata sinut? Vai pamahtiko "Minna" lähes kylmiltä paikalle ihmettelemään kiukkuavaa lasta? Oliko yhteiset tapaamiset ensin lyhyitä,joiden jälkeen isällä oli myös jakamatonta huomiota tyttönsä kanssa? Kaikki nämä on hyvin tärkeitä!!! Myöskin se että uusi naisystävä itse huomioi lasta eikä nyhvää vain miehen kainalossa. Toisaalta en osaa kuvitella että oma ekaluokkalaiseni puhuisi tuollaista kieltä,siihen olisi heti puututtava tiukasti ja järjestettävä omaa aikaa,edetä rauhassa. Ehkä jopa jotain hauskaa tekemistä vain uudelle naiselle ja tytölle. Asiat voi hoitaa niin monella tavalla.............
Kommenttisi on hölmö ap:n ongelmaa,joka siis on häiriintyneen lapsen käytös.Lapsi tarvitsisi selkeästi terapiaa tai jotain,jos vielä kolme vuotta eron jälkeen käyttäytyy ap:n kuvailemalla tavalla.Siihen ei käy selitykseksi,että isän uusi kumppani tuli ihan puun takaa.
Tosin sellaistakin tapahtuu,vanhempani erosivat kun olin pieni,minä ja veli tapasimme isää joka toinen viikonloppu.Yhtenä isä-viikonloppuna kun menimme isän luo,sohvalla makoili uppo-outo nainen.Isällä oli uusi tyttöystävä,josta hän ei ollut sanonut sanaakaan etukäteen.Oli aika hämmentävä tilanne.
Eli joo,nuo pointit olivat hyviä,mutta eivät sovi oikein ap:n tilanteeseen.
Aika karmea tilanne eikä näihin tilanteisiin välttämättä ole muuta vaihtoehtoa kun antaa olla. Toivon sun puolesta että tilanne jotenkin selviää kun lapsi hiukan vanhenee, omalla kohdalla oli lievästi samanlaista asetelmaa joka on helpottanut ajan mittaan. Erolapsilla voi olla tosi vaikeaa eikä yhtään mahdollisuutta tietää miksi, siinä joutuu helposti tulilinjalle uusi vanhempi jota lapsi ei halua ehkä päästää lähelleen eikä äidin tilalle. Neuvoloissa on mahdollista saada nuorisopsygologin apua, siinä annetaan mahdollisuus lapsen vanhemmillekin hoitaa eroon liittyviä asioita ja välejään lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
103: olen niin pahoillani puolestanne! :( Tuollaiset sukulaiset ja läheiset (tietenkin vanhempienne lisäksi) pitäisi asettaa syytteeseen heitteillejätöstä. Kaikkea hyvää teille ja kaikille muillekin kaltoinkohdelluille, myös aloittajalle.
Tottakai ero on varmasti stressannut mutta lapsella on aivan ilmiselvästi pahoja psyykkisiä ongelmia. Ei ole kyse kasvatuksen epäonnistumisesta eikä ap:sta ihmisenä (vaikka ap saattaakin laukaista lapsessa jotain epämiellyttävää?)
Olen töissä lasten kanssa ja valitettavasti nähnyt ihan samankuuloisen lapsen jopa tänä lukuvuonna. Mietinkin ettei kai kyse ole samasta noin 8-vuotiaasta tytöstä... (Kyseisen lapsen perhetilannetta en tunne.)
Ihan hyvä että erosit.
Itselläni sama tilanne. 10- vuotias kannetaan sänkyyn, änkeää viereen, lässyttää.
Äitinsä paapoo, kun se on niiiin pieni.
Samanlainen pullamössö on äitinsä.
Muiden pitää maksaa hänen elämänsä.
Prinsessasyndrooma, tosin muistuttaa enemmän barbabaa.
Jaha, sitä on katsottu Klikkaa mua -sarjaa. Hyvä yritys provoksi kuitenkin.