Uskomattomin OIKEA syy, miksi olet myöhästynyt?
Olen ollut tällä viikolla tärkeässä koulutuksessa, joka suurella todennäköisyydellä auttaa minua etenemään urallani. Ma aamuna olin lähdössä kotoa seitsemän aikoihin koulutukseen. Ajattelin ennen lähtöä viedä roskat ja tulla sitten hakemaan läppärin, auton avaimet yms. kotoa.
Pihalla naapurin isokokoinen ja todella riehakas koira oli päässyt vapaaksi ja juoksi täysillä minua päin. Kaaduin roskapussien kanssa pitkin pihaa ja siinä rytäkässä avaimet lensivät johonkin. Etsin niitä lähemmäs 20 minuuttia ennen kuin lopulta löysin ne, pääsin roskakatokselle ja takaisin kotiin. Tässä vaiheessa oli jo kiire. Nappasin tavarat kainaloon ja kiiruhdin autolle.
Autossa tunsin, että menkat aikoivat, lähes viikon etuajassa. Äkkiä huoltsikalle ja vessaan. No, huoltsikan vessan ovi tietysti juuttui kiinni... Odotin apua yli 10 minuuttia. Huoltsikan parkkiksella joku oli tällä aikaa ajanut autoni takakulmaan ja paennut paikalta. Lisää aikaa meni, kun selvitettiin huoltsikan pitäjän kanssa, onko kolhija jäänyt valvontakameroihin. Ei ollut, koska siihen kohtaan parkkista ei kameravalvonta yltänyt. Ei muuta kuin matkaa jatkamaan. Matkalle osui vielä poikkeuksellisen paha ruuhka, koska tiellä oli sattunut jokin onnettomuus.
Kun viimein pääsin koulutuspaikkaan, kengän korko juuttui ritilän väliin ja katkesi. Ilmestyin siis lopulta koulutukseen tunnin myöhässä ja sukkasillaan. Kyllä hävetti.
Kommentit (182)
Tyhmin syy on se, että työt olisi tehtailla alkanut klo 6 ja nukuin pommiin sen takia kun en tajunnut laittaa torkutuksessa yhtä nappia päälle. Menin sitten myöhässä töihin ja kukaan ei tiennyt, että olen myöhässä. Johtuu ilmeisesti siitä, että tällä tehtaalla on paljon erilaisia työntekijöitä ja "pikkupomot" eivät aina itsekään tiedä kenen kuuluisi olla töissä ja missä tehtävissä. Itsellä oli työvuoro onneksi semmoisessa paikassa, jossa on paljon työntekijöitä. Menin töihin ja en tsekannut avainlätkällä itseäni sisään vaan pelkästään ulos ja merkkasin täydet tunnit ja päivän aikana kukaan ei kysellyt missä olit :D
Minun autossa temppuilee lukot aina talvisin, välillä niitä ei saa ollenkaan lukkoon ja välillä ne napsahtaa lukkoon itsestään(keskuslukitus on autossa). Noo aamulla olin lähdössä töihin, oli satanut aika paljon lunta yön aikana. Heitin tavarat autoon, laitoin auton käyntiin ja rupesin harjaamaan autosta lumia pois. Kun olin saanut lumet harjattua, kokeilen avata ove niin huppista vaan, ovet ovat menneet lukkoon, auto on käynnissä ja kaikki tavarat autossa!! Mukaanlukien kotiavaimet ja puhelin. Kello on puoli7, ketään ei näy missään..
Näin jonkun matkan päässä koiranulkoiluttajan jonka perään juoksin ja onneksi sain häneltä lainattua puhelinta, että sain soitettua huoltomiehen avaamaan kotioven että saan sisältä auton vara-avaimen, luojan kiitos semmoinen löytyy! Koiranulkoiluttaja taisi pitää minua hulluna kun juoksin sen perään ja näytin ja kuulostin varmaan hullulta:D Huoltomiehellä meni varmaan puolituntia ennenkuin saapui paikalle ja pihallakin oli -25, eikä meinannut löytää oikeaa avainta miljoonan avaimen nipusta. Ei varmaan auttanut etsimistä kun hoputin siinä vieressä. Töistä myöhästyin onneksi vain reilu puolituntia:) Nyt naurattaa jo koko homma mutta silloin olin valmis polttamaan koko auton kun semmosen tempun teki!
Piti lähteä töihin, eikä auton avaimia missään. No mies oli pistänyt ne takkinsa taskuun ja lähtenyt juuri tämä takki päällä töihin.
Toinen myöhästyminen tuli, kun olin jättänyt auton takakontin luukun raolleen ja autosta akku oli tyhjentynyt...
Myöhästyin kerran töistä sen takia, että auton avaimet olivat kadonneet. Pidän niitä aina käsilaukussani, jonka otan seuraavana päivänä töihin mukaan. Soitin äidilleni ja pyysin häntä viemään lapseni hoitoon, kun minä jäin etsimään avaimia. Ne löytyivät lopulta parivuotiaan poikani piilottamana pikkuautolaatikon pohjalta. Hän oli luvatta käynyt käsilaukullani. Olin juuri vaihtanut autoa, ja myyjä toimitti vara-avaimen minulle myöhässä, joten sitä ei ollut käytettävissä. Jos olisin lähtenyt bussilla, matkaan olisi mennyt vajaa kaksi tuntia, kolmella eri bussilla ja täällä missä asumme, busseja lähtee noin tunnin välein. En tiedä millä plan B tähän olisi tarvittu, ehkä se, että tämän jälkeen säilytän käsilaukkua lasten ulottumattomissa.
Mistä helvetistä näitä alapeukuttajia riittää JOKAISEEN ketjuun?!? Mun mielestä toi aloitus oli hauska ja silläkin jo 7 alapeukkua :D What.
Ei mikään niin ihmeellinen, mutta etsin silmälasejani jotka olivat jonnekkin kadonneet yöpöydältä. Tiesin varmasti laittaneeni se siihen missä ne ovat aina yön ajan. Huusin ja kuulustelin koko poppoon ja perheeni katsoi minua hienan hymyillen ja totesivat "Ne on sulla päässä". Myöhästyin koulusta noin 30min.
Olen unohtanut laittaa kellon (eli puhelimen) herättämään, ja nukkunut liian pitkään.
ssss kirjoitti:
Oksensin ja unohdin kiireessä siivota vessan. Jouduin palaamaan kotiin siivoamaan sen ja myöhästyin koulusta. Tämä on uskomattomin. Osoittaa sen, että myöhästymistarinani ovat TYLSIÄ!
Äh, olet kauhean huomionkipeä.
Minäkin myöhästyin gerran gun unohdin siivota kolme leivänmurua böydältä ja baniigissa gäännyin dagaisin godiin siivoamaan ne. Olin siis syönyt egaa gerdaa neljään päivään, gun olin ollut baastolla :)
Vierailija kirjoitti:
Kissa on kussut laukkuun.
Kissa on kussut kenkiin.
Kissa on kussut takkiin.
Hieno kissa meillä 🐱
Voi söpö pikku pirukissa😍😍💕
Lukiossa myöhästyin kun bussissa joku pyörtyi ja bussi jäi odottamaan ambulanssia. Olin n. 10min myöhässä.
Viimeisin myöhästyminen oli kun vein poikaa peliin jonne ajomatka oli 1h 15min. Matkanvarrelle osui kolme kolaria. Ensimmäinen oli paha ja kaks muuta vain jotain pikkusia peräänajoja ruuhkassa. Tosin olin lopulta vain 5min myöhässä ja selitys oli varsin uskottava kun puolet joukkueesta oli myös ajaneet sen pahan kolarin ohi. Ja vähän lohdutti sekin että jos me oltiinkin pelipaikalla 55min ennen pelin alkua niin pahiten myöhästynyt tuli paikalle juuri silloin kun peli alkoi (varusteet päälle nopeeta ja hänkin ehti pelata 2/3 pelistä).
ssss kirjoitti:
Elefantin Sielun maisema kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Oksensin ja unohdin kiireessä siivota vessan. Jouduin palaamaan kotiin siivoamaan sen ja myöhästyin koulusta. Tämä on uskomattomin. Osoittaa sen, että myöhästymistarinani ovat TYLSIÄ!
Äh, olet kauhean huomionkipeä.
Minäkin myöhästyin gerran gun unohdin siivota kolme leivänmurua böydältä ja baniigissa gäännyin dagaisin godiin siivoamaan ne. Olin siis syönyt egaa gerdaa neljään päivään, gun olin ollut baastolla :)
Hm? En pyytänyt sinua kommentoimaan tuota.
Onnea vaan neljän päivän paastoihisi! 😘
Eikä sinun tarvitse jatkossakaan pyytää erikseen ihmisiä kommentoimaan, kaikilla on siihen oikeus ihan omasta takaa💋
Ei jankata ssss:stä tässäkään ketjussa, jooko!
Ampiainen takertui tukkaan!
Oli kuulas syysaamu ja minulla oli pitkissä hiuksissani kunnon säkkäräpermis. Eikös siihen sitten tarttunut ampiainen polkiessani kohti työpaikkaa!691
ssss kirjoitti:
Elefantin Sielunmaisema kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Elefantin Sielun maisema kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Oksensin ja unohdin kiireessä siivota vessan. Jouduin palaamaan kotiin siivoamaan sen ja myöhästyin koulusta. Tämä on uskomattomin. Osoittaa sen, että myöhästymistarinani ovat TYLSIÄ!
Äh, olet kauhean huomionkipeä.
Minäkin myöhästyin gerran gun unohdin siivota kolme leivänmurua böydältä ja baniigissa gäännyin dagaisin godiin siivoamaan ne. Olin siis syönyt egaa gerdaa neljään päivään, gun olin ollut baastolla :)
Hm? En pyytänyt sinua kommentoimaan tuota.
Onnea vaan neljän päivän paastoihisi! 😘Eikä sinun tarvitse jatkossakaan pyytää erikseen ihmisiä kommentoimaan, kaikilla on siihen oikeus ihan omasta takaa💋
Kuinka tuo liittyy sinun huomioh*ora syytöksiin? 💕💕💕
Siten että sinä huomautit, ettet pyytänyt kommentoimaan, ja minä kerroin, ettei tarvitsekaan pyytää❤💜✌💋
Vierailija kirjoitti:
Ei jankata ssss:stä tässäkään ketjussa, jooko!
En huomioi häntä enää🐾
Karhu oli kotipihassa, enkä uskaltanut poistua neljän seinän sisältä. Naposteli rauhassa kompostin jätteitä, eikä näyttänyt olevan lopettamassa lähi aikoina. Lähetin pomolle videon nallesta. Olisin halunnut nähdä tämän ilmeen videota katsellessaan :D lopulta karhu sai vatsan täyteen ja lähti. Onnekseni ei olla nähty sen koommin uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tällä viikolla tärkeässä koulutuksessa, joka suurella todennäköisyydellä auttaa minua etenemään urallani. Ma aamuna olin lähdössä kotoa seitsemän aikoihin koulutukseen. Ajattelin ennen lähtöä viedä roskat ja tulla sitten hakemaan läppärin, auton avaimet yms. kotoa.
Pihalla naapurin isokokoinen ja todella riehakas koira oli päässyt vapaaksi ja juoksi täysillä minua päin. Kaaduin roskapussien kanssa pitkin pihaa ja siinä rytäkässä avaimet lensivät johonkin. Etsin niitä lähemmäs 20 minuuttia ennen kuin lopulta löysin ne, pääsin roskakatokselle ja takaisin kotiin. Tässä vaiheessa oli jo kiire. Nappasin tavarat kainaloon ja kiiruhdin autolle.
Autossa tunsin, että menkat aikoivat, lähes viikon etuajassa. Äkkiä huoltsikalle ja vessaan. No, huoltsikan vessan ovi tietysti juuttui kiinni... Odotin apua yli 10 minuuttia. Huoltsikan parkkiksella joku oli tällä aikaa ajanut autoni takakulmaan ja paennut paikalta. Lisää aikaa meni, kun selvitettiin huoltsikan pitäjän kanssa, onko kolhija jäänyt valvontakameroihin. Ei ollut, koska siihen kohtaan parkkista ei kameravalvonta yltänyt. Ei muuta kuin matkaa jatkamaan. Matkalle osui vielä poikkeuksellisen paha ruuhka, koska tiellä oli sattunut jokin onnettomuus.
Kun viimein pääsin koulutuspaikkaan, kengän korko juuttui ritilän väliin ja katkesi. Ilmestyin siis lopulta koulutukseen tunnin myöhässä ja sukkasillaan. Kyllä hävetti.
Ootpa sitkeä :D itelläni olisi tullu itku viimeistään tuon auton kolhimisen kohdalla.
Kissa on kussut laukkuun.
Kissa on kussut kenkiin.
Kissa on kussut takkiin.
Hieno kissa meillä 🐱