Lue keskustelun säännöt.
HS: Psykologi: Ihmisten itsekeskeisyys johtaa avioeroihin – oma onni kiinnostaa enemmän kuin lasten
15.03.2016 |
http://www.hs.fi/elama/a1458010220864
Psykologi Kari Kiianmaa ei jaksa enää kuunnella, miten ”ihmisillä on oikeus olla onnellisia”.
Psykologi, parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa on kuullut paljon selityksiä, miksi ihmiset haluavat erota. Hänen mielestään monet eroavat heppoisin perustein. Vanhemmat eivät aina mieti edes lastensa etua, kun haluavat erota.
// Mitä mieltä olette, ovatko erotaanko liian helposti ja liian itsekeskeisistä syistä?
Kommentit (256)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
Miten tämä asia auttaisi mitään? Asia ei mielestäni kuulu kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
Miten tämä asia auttaisi mitään? Asia ei mielestäni kuulu kenellekään.
Nimenomaan! Ei se ketään auta että retostelee suhteen ongelmilla. Meillä mies kulkee pitkin kyliä ja selittää miten olin kauhea nalkuttaja ja kielsin häntä pitämästä yhteyttä hänen ystäväänsä (= naiseen, jonka kanssa oli pettänyt). En minä jaksa juosta hänen perässään ja yrittää huutaa vielä kovempaa. Läheiset tietävät mitä on tapahtunut, mutta en voi omistaa loppuelämääni sille että yritän vakuuttaa puolituttuja eromme syistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
Miten tämä asia auttaisi mitään? Asia ei mielestäni kuulu kenellekään.
Minäkin ihmettelen, miksi et kerro. Ei se kertominen mitään "auta. Mutta ei se kertomatta jättäminenkään ole mikään hyve.
Olet päässyt yli asiasta vasta sitten, kun kertominen ei tunnu enää miltään. Sinusta on samantekevää, vaikka kertoisit sen jokaiselle.
Häpeästä pääsee vasta katsottuaan sitä silmästä silmään. Peittely sitoo sinut tiiviimmin häpeään.
Terv petetty
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
Miten tämä asia auttaisi mitään? Asia ei mielestäni kuulu kenellekään.
auttaisi se varmaankin sitä, että ihmiset eivät tuomitsisi sinua ja olisivat empaattisempia sinua kohtaan, kun tietäisivät mistä on kyse. Avioero aiheuttaa haavan myös isoon joukkoon lähipiirin ihmisiä. Mielestäni myös lähipiirillä tulisi olla oikeus surra sitä että joku pari päätyy eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
Miten tämä asia auttaisi mitään? Asia ei mielestäni kuulu kenellekään.
Nimenomaan! Ei se ketään auta että retostelee suhteen ongelmilla. Meillä mies kulkee pitkin kyliä ja selittää miten olin kauhea nalkuttaja ja kielsin häntä pitämästä yhteyttä hänen ystäväänsä (= naiseen, jonka kanssa oli pettänyt). En minä jaksa juosta hänen perässään ja yrittää huutaa vielä kovempaa. Läheiset tietävät mitä on tapahtunut, mutta en voi omistaa loppuelämääni sille että yritän vakuuttaa puolituttuja eromme syistä.
Minusta sinä voisit aivan rauhallisesti ja itseäsi terveesti rakastaen kertoa ihmisille, että miehesi petti sinua. Se on totuus. Miehesi näkökulma on miehesi näkökulma. Hän tietää tehneensä väärin, ja yrittää selitellä ihmisille kaikenlaisia tekosyitä, miksi hän teki niin kuin teki. Ei mikään oikeuta pettämään. Luota siihen, että ihmiset ovat järkeviä. Kyllä kaikki tietävät, että pettäjän selitykset ovat täysin turhia. Kaikkihan ovat lukeneet esim keltaisesta lehdistöstä pilvin pimein pettäjien valikoituja selityksiä ("olemme vain ystäviä" ja muuta potaskaa). Ei sellaiseen kukaan usko. Varsinkaan, kun joitakin kuukausia myöhemmin nuo ystävät yleensä nähdään julkisesti kuhertelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Jos joku kokee piikin omatunnossaan, hyvä niin. Se lienee ollut jutun tarkoitus. Ei jutun tarkoitus varmastikaan ollut mollata toista sukupuolta. Ei parisuhteessakaan ole järkevää mollata toista osapuolta. Sen takia niitä eroja tulee kun mollataan. Jutussa oli rakentava lähtökohta: eroja pitäisi olla vähemmän. Ihan sama kuka tekee väärin. Väärintekijän pitää muuttaa käytöstään, oli kyseessä sitten mies, nainen tai sukupuoli-identiteetiltään hämmentynyt ihminen.
Ongelmia on vaikea korjata, jos niitä ei pystytä edes rehellisesti kohtaamaan. Mikään ongelmahan ei ole tuoda sukupuolta ilmi silloin kun se on mies, jonka käytöksessä olisi petrattavaa. Mutta kun erehdyt tuomaan julki ikäviä puolia naisesta, niin johan on helvetti irti, kuten Heli Vaarasen tapauskin osoitti.
Minusta on aika uskomatonta, että joku ulkopuolinen taho kokee olevansa niin palon toisia ylempänä, että voi tulla arvioimaan kuka on eronnut "oikeista syistä" ja kuka ei. Saati kukaan muukaan, joka ei elä ja hengitä jonkun toisen parisuhdetta 24/7, 365... Ero on prosessina jo silti sen verran haastava kaikkine kiemuroineen, saati lasten vuoksi, että liekkö sitä nyt ihan ensimmäisestä puokkipuolisesta sanasta kukaan lähtee?! Kun suhdetta on takana 10+ vuotta ja lapset siinä mukana ja jos esim. edelleen eletään epätasa-arvossa kotitöiden, harrastusten, menojen ja perhe-elämän suhteen= toisesta on tullut kodinkone ja perheen palvelija ja toista ei koske oikein mitkään kotityöt tai muukaan perheeseen liittyvä, jos väsyttää, töissä on ollut raskasta, tekee mieli saunoa ja ottaa olutta, kaverit pyytää matsia katsomaan (juomaan), yllätystyökeikka sinne ja tänne aina silloin ja tällöin, ennalta ilmoittamattomia menoja, jolloin toinen aina joustaa (pakosta, lasten vuoksi) jne. jne niin kyllä silloin on helpompi todella olla yh:na yksin kuin parisuhteessa, jolloin olettaisi sen toisenkin osallistuvan tasapuolisesti perheen pyörittämiseen!
Se, että jatkutaan jatkuvasti epätasa-arvoisessa liitossa aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin katkeruutta, mikä aiheuttaa taas sen, että se toisen naama alkaa ärsyttämään, ne katteettomat lupaukset alkaa jäytämään, tekemättömät hommat aiheuttavat toistuvasti riitaa, läheisyyttä ja kunnioitusta toista kohtaan ei ole eikä osoiteta saati mitään lämpimiä tunteita. Mutta teillä on se liitto, yhteiset lapset ja mahdollinen yhteinen asuntolaina-niiden vuoksiko on pakko olla yhdessä elämänsä loppuun asti? Vaikka mitään halua yhteiseen hyvään ei ole? Mitään henkistä pääomaa ei lapsille tällaisessa liitossa jaeta? Toinen tekee sitä näkymätöntä työtä (vaatehuolto, ruoka, kodin siisteys, ajan antaminen lapsille yms.), jonka toinen noteeraa riidoissa v***lemalla ja alentamalla, pitämättä mitään näistä minään. Mutta ero on ehdottomasti se paha asia?
Sallikaa minun sanoa, että olen eri mieltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt täytyy sanoa, että ihmiset joilla on sattunut olemaan tasapainoinen lapsuudenkoti ja/tai tasapainoinen liitto, ovat jäävejä arvostelemaan eron oikeutusta. Koska heillä ei välttämättä ole aavistustakaan siitä, millaisten ongelmien ja olosuhteiden kanssa ihmiset painiskelevat. Itse olen kotoisin perheestä, missä muiden eroja on aina paheksuttu ja nostettu sitten sitä omaa erinomaisuutta. Omat vanhempani lähes halveksivat toisiaan, ovat pahansuopia ja riidanhaluisia ja me lapset olemme tarvinneet elämässämme paljon ulkopuolista tukea päästäksemme jaloillemme, koska vanhempien energia on mennyt riitoihin ja pahoinvointiin. Eivät ole eronneet, kun eivät uskalla tai halua ottaa vastuuta itsestään ja kohdata ongelmiaan. Ja ulospäin on pääosin näyttänyt siltä, että meillä on ollut oikein hyvä perhe. Kun aikanaan itse sitten petin vanhempieni odotukset ja erosin, suurimpia motivaatioitani pelon hetkellä oli ajatella vanhempieni elämää. En koskaan haluaisi heittää elämääni hukkaan samalla tavoin, enkä todellakaan riistää lapsiltani kaikkea sitä minkä he ovat avuttomuuttaan riistäneet. Mä olen sitä mieltä, että ihmiset haluavat nykyään päästä monesta helpolla ja tällaisessa yhteiskunnassa on helppo jäädä itsekin vähän teini-asteelle ja vanhemmuus on sitten rankkaa, eikä parisuhteeseen löydy tarpeeksi eväitä. Se on ongelma. Mutta lasten kannalta ero on taatusti usein parempi ratkaisu kuin katsoa vanhempien keskinäistä naljailua, riitelyä, halveksuntaa. Se on lapsille helvetti. Parisuhteessa on se ongelma, että molempien pitäisi kasvaa, mutta jos toinen ei halua, aika vähän on tehtävissä.. Ja usein onkin niin, että ainakin jompikumpi haastaa itsensä siinä eron aikaan laittamaan itsensä ja elämänsä kuntoon ja lapset saavat ainakin yhden aikuiseksi kasvaneen vanhemman. Mun lähipiirissä on tapahtunut joitakin eroja, ja kyllä syyt ovat olleet aivan riittävät. En ole lukenut kiianmaan juttua, mutta ehkä hänelläkin on mielessään- niin kuin monella kypsemmänpuoleisella miespsykologilla näyttää olevan- että ongelmat on ratkaistu kun nainen vaan suostuisi alistumaan ja tyytymään ja sopeutumaan osaansa. Mun mielestä lapsille on erittäin tärkeää että edes toinen vanhemmista kokee elämänsä mielekkääksi. Sekään ei ole haitaksi, että lapsi näkee rakkautta ja hellyyttä. Mistäs hän muuten voisi niitä oppia. Tietysti erossa pitää ajatella lasta- mut usein se onkin helpompaa kuin riitaisessa, katkeroittavassa, masentavassa huonossa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yh "liitossa" kirjoitti:
Harkitsen vakavasti eroa. Ahdistaa niin paljon, että saanut migreenilääkityksen ja viimeksi havaittu sydänongelma. Jos jatkan samalla tavalla nalkuttamatta puolisoa tukien (arki minun vastuullani, mies kotona kun lapset menee nukkumaan jne) niin olen aika varma ettei ongelmat helpotu. Suhdetta takana 16 v. Kuinka kauan pitäisi jatkaa? Onko ydinperheen illuusio lapsille tärkeämpi kuin terve äiti?
mutta hyvänen aika... jos olet yksinhuoltaja, niin millä tavalla tilanteesi voisi olla yhtään helpompi. Sitten sinä ainakin olet yksin. Tämä on niin absurdia, että en vaan voi käsittää. Miten naiset kuvittelevat, että he pääsevät yksinhuoltajana helpommalla?
No, jos nainen on vastuussa kodista ja lapsista kuten yksinhuoltaja miehen yksipuolisella päätöksellä, niin siinä rakkaus kuihtuu ja puoliso aiheuttaa lopulta pelkkää vitutusta sekä lisäkotitöitä. Eron jälkeen vitutus helpottaa ja kotityöt vähenee.
Miksi pitäisi alistua kynnysmatoksi loppuelämäkseen itsekkäälle miehelle?
Ei ne kotityöt mihinkään vähene. Lisäksi tulee nekin työt, jotka mies on hiljaa ja nurisematta ennen hoitanut. Ei kukaan mies halua rakastaa marttyyriksi tekeytyvää naista. Minä ainakin teen ilolla kotityöt, että mies saa hoitaa työnsä. Ei ehkä sellainen työnjako, mitä parikymppisenä suunnittelin, mutta perheemme kokonaisuutena voi paljon paremmin juuri näin. Parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja, ja kun on tehnyt kompromissin, silloin pitää asennoitua uuteen ilolla, eikä pidä katkeroitua niistä asioista, joissa on joustanut. Katkeruus on kavala myrkky parisuhteessa.
Siis mitä? Jos mies ei yksinkertaisesti tee kotitöitä - mitään. Hän kuitenkin syö, tekee tiskiä ja roskia, tuottaa valtavia läjiä pyykkiä, joita levittelee pitkin kotia ja sotkee. Kun mies lähtee, kaikki tuo ylimääräinen jää pois. Todellakin mies voi olla kuin ylimääräinen lapsi.
Toinen asia on sitten se, että jos perheessä on kaksi työssäkäyvää ihmistä, niin kotityöt kuuluvat puoliksi molemmille perheen AIKUISILLE. Tässä ei ole kyse mistään kompromisseista.
Jos on noin joustamaton ajattelumaailma, että kotityöt on tehtävä puoliksi, niin se ei ole kauhean hyvä lähtökohta parisuhteelle. Kun minä annoin lapselle mahdollisuuden tulla (avioliitossa), minä ajattelin, että _minun_ on oltava valmis huolehtimaan tuosta lapsesta niin kauan kuin hän minua tarvitsee. Jos mies haluaa minua auttaa siinä, se on ihanaa. Jos mieheni haluaa rakastaa minua edelleen, se on vielä ihanampaa. Minä en voi vaatia keneltäkään muulta mitään. En mieheltäni, en vanhemmiltani, en yhteiskunnalta. Minä olen vastuussa ennen kaikkea lapsestani, itsestäni, onnellisuudestani ja sitä kautta kenties teen muutkin onnellisiksi. Minä haluan rakastaa miestäni ja hän haluaa rakastaa minua. Kukaan ei pakota meitä siihen. Jos asenteeni muuttuisi niin, että alkaisin vaatia mieheltäni jotain, ymmärrän että minua olisi vaikea rakastaa. Aidossa rakkaudessa ei ole vaatimuksia.
Miksi sinä olet vastuussa lapsesta mutta mies voi valita haluaako olla ihana ja autella? Eikö mies halunnut lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
Miten tämä asia auttaisi mitään? Asia ei mielestäni kuulu kenellekään.
Eihän se ystäviesi elämää mitenkään mullistaisi. Sinua itseäsi se voisi auttaa, jos voisit jakaa tuntemuksiasi noinkin kipeästä asiasta jollekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?
Artikkelin psykologi puhuu siitä, että ihmiset eroavat henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen vuoksi, ja sinä (tietenkin) tuot kehiin pettäjät ja vaimonhakkaajat. Ehkä vähän eri asia, eikö sinustakin? Onko tämä jokin defensiivinen reaktio, vai miksi pitää yrittää esittää naiset aina mahdollisimman hyvässä valossa sen sijaan, että keskityttäisiin puhumaan asiasta mahdollisimman rehellisesti? Yli puolet palstan asiaketjujen viesteistä on aiheen ohi meneviä selittelyviestejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
En kanna minkäänlaista syyllisyyden taakkaa harteillani, enkä näe syytä mustamaalata ex-miestäni. Mitä hyvää tällä tiedolla reposteleminen tekisi yhteisille lapsillemme? Koen, että ne, jotka arvostelevat, eivät tiedä kaikkea. Eikä asia näille ihmisille kuulukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yh "liitossa" kirjoitti:
Harkitsen vakavasti eroa. Ahdistaa niin paljon, että saanut migreenilääkityksen ja viimeksi havaittu sydänongelma. Jos jatkan samalla tavalla nalkuttamatta puolisoa tukien (arki minun vastuullani, mies kotona kun lapset menee nukkumaan jne) niin olen aika varma ettei ongelmat helpotu. Suhdetta takana 16 v. Kuinka kauan pitäisi jatkaa? Onko ydinperheen illuusio lapsille tärkeämpi kuin terve äiti?
mutta hyvänen aika... jos olet yksinhuoltaja, niin millä tavalla tilanteesi voisi olla yhtään helpompi. Sitten sinä ainakin olet yksin. Tämä on niin absurdia, että en vaan voi käsittää. Miten naiset kuvittelevat, että he pääsevät yksinhuoltajana helpommalla?
No, jos nainen on vastuussa kodista ja lapsista kuten yksinhuoltaja miehen yksipuolisella päätöksellä, niin siinä rakkaus kuihtuu ja puoliso aiheuttaa lopulta pelkkää vitutusta sekä lisäkotitöitä. Eron jälkeen vitutus helpottaa ja kotityöt vähenee.
Miksi pitäisi alistua kynnysmatoksi loppuelämäkseen itsekkäälle miehelle?
Ei ne kotityöt mihinkään vähene. Lisäksi tulee nekin työt, jotka mies on hiljaa ja nurisematta ennen hoitanut. Ei kukaan mies halua rakastaa marttyyriksi tekeytyvää naista. Minä ainakin teen ilolla kotityöt, että mies saa hoitaa työnsä. Ei ehkä sellainen työnjako, mitä parikymppisenä suunnittelin, mutta perheemme kokonaisuutena voi paljon paremmin juuri näin. Parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja, ja kun on tehnyt kompromissin, silloin pitää asennoitua uuteen ilolla, eikä pidä katkeroitua niistä asioista, joissa on joustanut. Katkeruus on kavala myrkky parisuhteessa.
Siis mitä? Jos mies ei yksinkertaisesti tee kotitöitä - mitään. Hän kuitenkin syö, tekee tiskiä ja roskia, tuottaa valtavia läjiä pyykkiä, joita levittelee pitkin kotia ja sotkee. Kun mies lähtee, kaikki tuo ylimääräinen jää pois. Todellakin mies voi olla kuin ylimääräinen lapsi.
Toinen asia on sitten se, että jos perheessä on kaksi työssäkäyvää ihmistä, niin kotityöt kuuluvat puoliksi molemmille perheen AIKUISILLE. Tässä ei ole kyse mistään kompromisseista.
Jos on noin joustamaton ajattelumaailma, että kotityöt on tehtävä puoliksi, niin se ei ole kauhean hyvä lähtökohta parisuhteelle. Kun minä annoin lapselle mahdollisuuden tulla (avioliitossa), minä ajattelin, että _minun_ on oltava valmis huolehtimaan tuosta lapsesta niin kauan kuin hän minua tarvitsee. Jos mies haluaa minua auttaa siinä, se on ihanaa. Jos mieheni haluaa rakastaa minua edelleen, se on vielä ihanampaa. Minä en voi vaatia keneltäkään muulta mitään. En mieheltäni, en vanhemmiltani, en yhteiskunnalta. Minä olen vastuussa ennen kaikkea lapsestani, itsestäni, onnellisuudestani ja sitä kautta kenties teen muutkin onnellisiksi. Minä haluan rakastaa miestäni ja hän haluaa rakastaa minua. Kukaan ei pakota meitä siihen. Jos asenteeni muuttuisi niin, että alkaisin vaatia mieheltäni jotain, ymmärrän että minua olisi vaikea rakastaa. Aidossa rakkaudessa ei ole vaatimuksia.
Miksi sinä olet vastuussa lapsesta mutta mies voi valita haluaako olla ihana ja autella? Eikö mies halunnut lasta?
Tietenkin hän halusi, en kai muuten olisi alkanut lapsentekoon. Minusta aikuinen on aina vastuussa lapsesta, jonka saattaa alulle. On jokaisen oma päätös, kantaako sen vastuunsa, johon on moraalisesti velvoitettu. Ei kukaan ulkopuolinen voi siihen pakottaa. Eikä ketään voi pakottaa rakastamaan toista ihmistä. Äidinrakkaus ja rakkaus puolisoa kohtaan ovat asioita, joihin kukaan ei voi pakottaa. Osoittaa korkeaa moraalia rakastaa lastaan ja huolehtia hänestä, kuten myös osoittaa korkeaa moraalia rakastaa puolisoaan myötä- ja vastoinkäymisissä. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät halua osoittaa korkeaa moraalia. Se on heidän päätöksensä, jolle en voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yh "liitossa" kirjoitti:
Harkitsen vakavasti eroa. Ahdistaa niin paljon, että saanut migreenilääkityksen ja viimeksi havaittu sydänongelma. Jos jatkan samalla tavalla nalkuttamatta puolisoa tukien (arki minun vastuullani, mies kotona kun lapset menee nukkumaan jne) niin olen aika varma ettei ongelmat helpotu. Suhdetta takana 16 v. Kuinka kauan pitäisi jatkaa? Onko ydinperheen illuusio lapsille tärkeämpi kuin terve äiti?
mutta hyvänen aika... jos olet yksinhuoltaja, niin millä tavalla tilanteesi voisi olla yhtään helpompi. Sitten sinä ainakin olet yksin. Tämä on niin absurdia, että en vaan voi käsittää. Miten naiset kuvittelevat, että he pääsevät yksinhuoltajana helpommalla?
No, jos nainen on vastuussa kodista ja lapsista kuten yksinhuoltaja miehen yksipuolisella päätöksellä, niin siinä rakkaus kuihtuu ja puoliso aiheuttaa lopulta pelkkää vitutusta sekä lisäkotitöitä. Eron jälkeen vitutus helpottaa ja kotityöt vähenee.
Miksi pitäisi alistua kynnysmatoksi loppuelämäkseen itsekkäälle miehelle?
Ei ne kotityöt mihinkään vähene. Lisäksi tulee nekin työt, jotka mies on hiljaa ja nurisematta ennen hoitanut. Ei kukaan mies halua rakastaa marttyyriksi tekeytyvää naista. Minä ainakin teen ilolla kotityöt, että mies saa hoitaa työnsä. Ei ehkä sellainen työnjako, mitä parikymppisenä suunnittelin, mutta perheemme kokonaisuutena voi paljon paremmin juuri näin. Parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja, ja kun on tehnyt kompromissin, silloin pitää asennoitua uuteen ilolla, eikä pidä katkeroitua niistä asioista, joissa on joustanut. Katkeruus on kavala myrkky parisuhteessa.
Siis mitä? Jos mies ei yksinkertaisesti tee kotitöitä - mitään. Hän kuitenkin syö, tekee tiskiä ja roskia, tuottaa valtavia läjiä pyykkiä, joita levittelee pitkin kotia ja sotkee. Kun mies lähtee, kaikki tuo ylimääräinen jää pois. Todellakin mies voi olla kuin ylimääräinen lapsi.
Toinen asia on sitten se, että jos perheessä on kaksi työssäkäyvää ihmistä, niin kotityöt kuuluvat puoliksi molemmille perheen AIKUISILLE. Tässä ei ole kyse mistään kompromisseista.
Jos on noin joustamaton ajattelumaailma, että kotityöt on tehtävä puoliksi, niin se ei ole kauhean hyvä lähtökohta parisuhteelle. Kun minä annoin lapselle mahdollisuuden tulla (avioliitossa), minä ajattelin, että _minun_ on oltava valmis huolehtimaan tuosta lapsesta niin kauan kuin hän minua tarvitsee. Jos mies haluaa minua auttaa siinä, se on ihanaa. Jos mieheni haluaa rakastaa minua edelleen, se on vielä ihanampaa. Minä en voi vaatia keneltäkään muulta mitään. En mieheltäni, en vanhemmiltani, en yhteiskunnalta. Minä olen vastuussa ennen kaikkea lapsestani, itsestäni, onnellisuudestani ja sitä kautta kenties teen muutkin onnellisiksi. Minä haluan rakastaa miestäni ja hän haluaa rakastaa minua. Kukaan ei pakota meitä siihen. Jos asenteeni muuttuisi niin, että alkaisin vaatia mieheltäni jotain, ymmärrän että minua olisi vaikea rakastaa. Aidossa rakkaudessa ei ole vaatimuksia.
Sinulla on mustavalkoinen ajatusmaailma siitä, mitä kotitöiden tekeminen puoliksi tarkoittaa. Se ei tarkoita sitä, että molemmat viikkaavat puolet yhteisistä pyykeistä. Ei. Se tarkoittaa sitä, että kumpikin tarttuu toimeen, kun näkee että jotakin täytyy tehdä. Jos yhteisesti sovitaan, että minä pääsääntöisesti huolehdin perheen ruoat, niin silloin mieheni tekee jotakin muuta, esimerkiksi ottaa vastuun perussiisteyden ylläpitämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Artikkelin psykologi puhuu siitä, että ihmiset eroavat henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen vuoksi, ja sinä (tietenkin) tuot kehiin pettäjät ja vaimonhakkaajat. Ehkä vähän eri asia, eikö sinustakin? Onko tämä jokin defensiivinen reaktio, vai miksi pitää yrittää esittää naiset aina mahdollisimman hyvässä valossa sen sijaan, että keskityttäisiin puhumaan asiasta mahdollisimman rehellisesti? Yli puolet palstan asiaketjujen viesteistä on aiheen ohi meneviä selittelyviestejä.
asiaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yh "liitossa" kirjoitti:
Harkitsen vakavasti eroa. Ahdistaa niin paljon, että saanut migreenilääkityksen ja viimeksi havaittu sydänongelma. Jos jatkan samalla tavalla nalkuttamatta puolisoa tukien (arki minun vastuullani, mies kotona kun lapset menee nukkumaan jne) niin olen aika varma ettei ongelmat helpotu. Suhdetta takana 16 v. Kuinka kauan pitäisi jatkaa? Onko ydinperheen illuusio lapsille tärkeämpi kuin terve äiti?
mutta hyvänen aika... jos olet yksinhuoltaja, niin millä tavalla tilanteesi voisi olla yhtään helpompi. Sitten sinä ainakin olet yksin. Tämä on niin absurdia, että en vaan voi käsittää. Miten naiset kuvittelevat, että he pääsevät yksinhuoltajana helpommalla?
No, jos nainen on vastuussa kodista ja lapsista kuten yksinhuoltaja miehen yksipuolisella päätöksellä, niin siinä rakkaus kuihtuu ja puoliso aiheuttaa lopulta pelkkää vitutusta sekä lisäkotitöitä. Eron jälkeen vitutus helpottaa ja kotityöt vähenee.
Miksi pitäisi alistua kynnysmatoksi loppuelämäkseen itsekkäälle miehelle?
Ei ne kotityöt mihinkään vähene. Lisäksi tulee nekin työt, jotka mies on hiljaa ja nurisematta ennen hoitanut. Ei kukaan mies halua rakastaa marttyyriksi tekeytyvää naista. Minä ainakin teen ilolla kotityöt, että mies saa hoitaa työnsä. Ei ehkä sellainen työnjako, mitä parikymppisenä suunnittelin, mutta perheemme kokonaisuutena voi paljon paremmin juuri näin. Parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja, ja kun on tehnyt kompromissin, silloin pitää asennoitua uuteen ilolla, eikä pidä katkeroitua niistä asioista, joissa on joustanut. Katkeruus on kavala myrkky parisuhteessa.
Siis mitä? Jos mies ei yksinkertaisesti tee kotitöitä - mitään. Hän kuitenkin syö, tekee tiskiä ja roskia, tuottaa valtavia läjiä pyykkiä, joita levittelee pitkin kotia ja sotkee. Kun mies lähtee, kaikki tuo ylimääräinen jää pois. Todellakin mies voi olla kuin ylimääräinen lapsi.
Toinen asia on sitten se, että jos perheessä on kaksi työssäkäyvää ihmistä, niin kotityöt kuuluvat puoliksi molemmille perheen AIKUISILLE. Tässä ei ole kyse mistään kompromisseista.
Jos on noin joustamaton ajattelumaailma, että kotityöt on tehtävä puoliksi, niin se ei ole kauhean hyvä lähtökohta parisuhteelle. Kun minä annoin lapselle mahdollisuuden tulla (avioliitossa), minä ajattelin, että _minun_ on oltava valmis huolehtimaan tuosta lapsesta niin kauan kuin hän minua tarvitsee. Jos mies haluaa minua auttaa siinä, se on ihanaa. Jos mieheni haluaa rakastaa minua edelleen, se on vielä ihanampaa. Minä en voi vaatia keneltäkään muulta mitään. En mieheltäni, en vanhemmiltani, en yhteiskunnalta. Minä olen vastuussa ennen kaikkea lapsestani, itsestäni, onnellisuudestani ja sitä kautta kenties teen muutkin onnellisiksi. Minä haluan rakastaa miestäni ja hän haluaa rakastaa minua. Kukaan ei pakota meitä siihen. Jos asenteeni muuttuisi niin, että alkaisin vaatia mieheltäni jotain, ymmärrän että minua olisi vaikea rakastaa. Aidossa rakkaudessa ei ole vaatimuksia.
Sinulla on mustavalkoinen ajatusmaailma siitä, mitä kotitöiden tekeminen puoliksi tarkoittaa. Se ei tarkoita sitä, että molemmat viikkaavat puolet yhteisistä pyykeistä. Ei. Se tarkoittaa sitä, että kumpikin tarttuu toimeen, kun näkee että jotakin täytyy tehdä. Jos yhteisesti sovitaan, että minä pääsääntöisesti huolehdin perheen ruoat, niin silloin mieheni tekee jotakin muuta, esimerkiksi ottaa vastuun perussiisteyden ylläpitämisestä.
Vaikka yhteisesti olisikin sovittu jotain, on viisaampaa joustaa sopimuksesta kuin pitää jääräpäisesti kiinni siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
Miten tämä asia auttaisi mitään? Asia ei mielestäni kuulu kenellekään.
Eihän se ystäviesi elämää mitenkään mullistaisi. Sinua itseäsi se voisi auttaa, jos voisit jakaa tuntemuksiasi noinkin kipeästä asiasta jollekin.
Kyllä. Minulla on pari läheistä ystävää, joiden kanssa puhun tästä kipeästä asiasta. Puhuminen auttaa minua ja ystäväni ovat olleet todella korvaamattomia tässä. Ymmärrätkö, että on eroa siinä, puhuuko kaikille vai puhuuko niille, joiden kokee olevan luottamuksen arvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?
Naiset pettävät nyt kuin miehet
http://www.hs.fi/elama/a1395212811903
Kuten linkatusta artikkelista käy ilmi, miehet eivät asiantuntijoiden mukaan petä sen useammin kuin naisetkaan (unohdetaan mammojen puolueelliset mielipiteet). Eikö mies jätä petturipuolisoaan yhtä usein vai mistä voisi johtua väittämäsi ero sukupuolten välillä, kun sinun mukaasi "mies pettää, ja sitten tulee ero todella usein"? Minä veikkaan, että sinun näkemyksesi aiheesta on vain vääristynyt, ehkä siksi että et tiedä erojen taustoja ihan niin hyvin kuin luulet tietäväsi. Aika moni nainen esittää itsensä uhrina niin täällä palstalla kuin omassa elämässäänkin, vaikka totuus olisikin toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
Miten tämä asia auttaisi mitään? Asia ei mielestäni kuulu kenellekään.
Eihän se ystäviesi elämää mitenkään mullistaisi. Sinua itseäsi se voisi auttaa, jos voisit jakaa tuntemuksiasi noinkin kipeästä asiasta jollekin.
Kyllä. Minulla on pari läheistä ystävää, joiden kanssa puhun tästä kipeästä asiasta. Puhuminen auttaa minua ja ystäväni ovat olleet todella korvaamattomia tässä. Ymmärrätkö, että on eroa siinä, puhuuko kaikille vai puhuuko niille, joiden kokee olevan luottamuksen arvoisia.
Tuo on sinun valintasi. Joku toinen toimii eri tavalla vastaavassa tilanteessa.
Jos on noin joustamaton ajattelumaailma, että kotityöt on tehtävä puoliksi, niin se ei ole kauhean hyvä lähtökohta parisuhteelle. Kun minä annoin lapselle mahdollisuuden tulla (avioliitossa), minä ajattelin, että _minun_ on oltava valmis huolehtimaan tuosta lapsesta niin kauan kuin hän minua tarvitsee. Jos mies haluaa minua auttaa siinä, se on ihanaa. Jos mieheni haluaa rakastaa minua edelleen, se on vielä ihanampaa. Minä en voi vaatia keneltäkään muulta mitään. En mieheltäni, en vanhemmiltani, en yhteiskunnalta. Minä olen vastuussa ennen kaikkea lapsestani, itsestäni, onnellisuudestani ja sitä kautta kenties teen muutkin onnellisiksi. Minä haluan rakastaa miestäni ja hän haluaa rakastaa minua. Kukaan ei pakota meitä siihen. Jos asenteeni muuttuisi niin, että alkaisin vaatia mieheltäni jotain, ymmärrän että minua olisi vaikea rakastaa. Aidossa rakkaudessa ei ole vaatimuksia.