Lue keskustelun säännöt.
HS: Psykologi: Ihmisten itsekeskeisyys johtaa avioeroihin – oma onni kiinnostaa enemmän kuin lasten
15.03.2016 |
http://www.hs.fi/elama/a1458010220864
Psykologi Kari Kiianmaa ei jaksa enää kuunnella, miten ”ihmisillä on oikeus olla onnellisia”.
Psykologi, parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa on kuullut paljon selityksiä, miksi ihmiset haluavat erota. Hänen mielestään monet eroavat heppoisin perustein. Vanhemmat eivät aina mieti edes lastensa etua, kun haluavat erota.
// Mitä mieltä olette, ovatko erotaanko liian helposti ja liian itsekeskeisistä syistä?
Kommentit (256)
Psykologit voisi välillä puhua siitä miten ennen ei erottu sosiaalisen paineen vuoksi ja mitä kaikkia " kivoja " asioita nuo " onnelliset " liitot sisälsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpöhöpöä. Itsekästä on roikkua huonossa parisuhteessa, jossa lapsetkin traumatisoituvat emotionaalisesti ihan täysin. Jos äiti on onnellinen, lapset ovat onnellisia, ihan sama mitä ulkoiset olosuhteet ovat.
Mitä on onnellisuus? Onnellisuutta ei ainakaan ole rikkinäinen perhe. Onnellisuus ei ole vain tunne. Onnellisellakin perheellä on vastoinkäymisiä ja harmaata arkea.
Ehkä teillä. Minä erosin huonosta avioliitosta enimmäkseen juuri lasten takia. Selitin asian kyllä miehellekin, joka lähinnä huusi lapsille heitä nähdessään. Mikään ei ikinä ollut hyvin hänen mielestään. Arki oli todellakin harmaata ja ankeaa. Erottuani on kaikilla asiat paremmin. Lapset ovat onnellisia ja kotona rauha. Mies on tyytyväinen kun saa olla rauhassa kaikilta velvollisuuksilta. Minä olen onnellinen kun on vain kaksi lasta hoidettavana eikä kukaan enää kiukuttele. Ja kas, arki ei ole enää harmaata eikä vastoinkäymiset tunnu miltään - kaikesta kyllä selvitään ja elämä on joka päivä pieni kiva seikkailu. Kaikki hymyillään!
Kuulostaa melko yksinkertaistetulta. En usko, että teidänkään tilanteenne oikeasti oli ja on noin mustavalkoinen.
Vierailija kirjoitti:
Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.
Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?
Just eilen mietin, että mun elämäni paras päätös oli erota. En rakastanut enää, oltiin "kasvettu erilleen". Nyt olen onnellinen. Mulla on mies jota rakastan ja joka rakastaa mua. Oikeasti ja syvästi. Ikinä en sellaista kokenut exän kanssa. Arki on helpompaa. Jaetaan hyvin vanhemmuus.
Ja oikeasti, miksi mä en saisi olla onnellinen? Miksi mun onni ei olisi tärkeä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä erotaan liian helposti ja kyllä, aivan liian itsekeskeisistä syistä.
Totta kai erityisesti nuorissa perheissä ja pienten lasten kanssa on vaikeeta. Mutta kun asennoituu niin että tämän ymmärtää, tajuaa sen olevan tilapäistä, pistää asiat tärkeysjärjestykseen, tekee parhaansa siinä mitä tekee ja jättää turhat tekemättä, toinen toista tukien ja huumorilla, siitä selviää ja päivä päivältä helpottaa. Ennen kuin huomaakaan, lapset ovat jo isoja ja muuttavat pois kotoa. Aika menee sitä nopeammin mitä vuodet kuluu.
En oikein tiedä, mistä tämä oikeus onneen-hekuman hyysääjien pauhina on lähtenyt, mutta median lempilapsi se kyllä on ja esimerkiksi ET-lehti on tehnyt oikein palkinnonarvoisen työn erottaessaan isovanhempisukupolven lapsista ja lapsenlapsista. Kun lehti sai tämän mantransa vietyä käytännön toteutuksen tasolle, seuraava vaihe on erottaa mammat ja papat, koska jokaisella on oikeus YKSILÖLLISEEN onneen.
Tämä on totta. Tulen perheestä, jossa vanhemmilla oli ajoittain hyvinkin vaikeat välit (kyse ei ollut väkivallasta, alkoholista tms., muunkinlaisia ongelmia voi olla). Silti lapsena kaikkein vaikeimmalta ajatukselta tuntui vanhempien avioero. Vanhempani pysyttelivätkin yhdessä kaikki vaikeatkin vuodet. Tänä päivänä heillä menee erittäin hyvin, he viihtyvät toistensa seurassa mainiosti ja nauttivat avioliitostaan. Sain heiltä mallin, että vaikeudet voi voittaa ja sinnikkyys palkitaan. Joskus vaikea ajanjakso voi kestää pitkäänkin, mutta siitäkin voi selvitä.
Juuri näin on ollut minun avioliitossani.
On ollut huonoja aikoja , joita emme kumpikaan miehen kanssa mielellään muistele. Syitä on kuitenkin selvitelty ja molemmat olemme muuttuneet ja parisuhde kaikkine puolineen voi oikein hyvin.
Jos olisi erottu, niin uskon että moni oppi ja kasvaminen olisi jäänyt saamatta tai mistä tietää olisiko jotkut muut kokemukset tuoneet saman.
Mutta ellei meistä jompikumpi olisi suostunut näkemään omaa osuuttaan suhteen hoidossa, niin oltais varmaan erottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Jos joku kokee piikin omatunnossaan, hyvä niin. Se lienee ollut jutun tarkoitus. Ei jutun tarkoitus varmastikaan ollut mollata toista sukupuolta. Ei parisuhteessakaan ole järkevää mollata toista osapuolta. Sen takia niitä eroja tulee kun mollataan. Jutussa oli rakentava lähtökohta: eroja pitäisi olla vähemmän. Ihan sama kuka tekee väärin. Väärintekijän pitää muuttaa käytöstään, oli kyseessä sitten mies, nainen tai sukupuoli-identiteetiltään hämmentynyt ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpöhöpöä. Itsekästä on roikkua huonossa parisuhteessa, jossa lapsetkin traumatisoituvat emotionaalisesti ihan täysin. Jos äiti on onnellinen, lapset ovat onnellisia, ihan sama mitä ulkoiset olosuhteet ovat.
Mitä on onnellisuus? Onnellisuutta ei ainakaan ole rikkinäinen perhe. Onnellisuus ei ole vain tunne. Onnellisellakin perheellä on vastoinkäymisiä ja harmaata arkea.
Ehkä teillä. Minä erosin huonosta avioliitosta enimmäkseen juuri lasten takia. Selitin asian kyllä miehellekin, joka lähinnä huusi lapsille heitä nähdessään. Mikään ei ikinä ollut hyvin hänen mielestään. Arki oli todellakin harmaata ja ankeaa. Erottuani on kaikilla asiat paremmin. Lapset ovat onnellisia ja kotona rauha. Mies on tyytyväinen kun saa olla rauhassa kaikilta velvollisuuksilta. Minä olen onnellinen kun on vain kaksi lasta hoidettavana eikä kukaan enää kiukuttele. Ja kas, arki ei ole enää harmaata eikä vastoinkäymiset tunnu miltään - kaikesta kyllä selvitään ja elämä on joka päivä pieni kiva seikkailu. Kaikki hymyillään!
Kuulostaa melko yksinkertaistetulta. En usko, että teidänkään tilanteenne oikeasti oli ja on noin mustavalkoinen.
Sehän on pelkästään sinun rajoittuneisuuttasi. Meillä jopa mies myönsi, että ero oli ainoa tapa saada hänet ymmärtämään oman lapsellisen käytöksensä ongelmaksi. Nykyisin ollaan hyvissä väleissä ja ehkä jopa parhaita ystäviä. Minua ihmetyttää monien ihmisten halu tietää paremmin täysin tuntemattomien ihmisten parisuhteen ongelmat ja määritellä toisten ihmisten avioerot "turhiksi" tai "tarpeellisiksi". Jos aviopari eroaa, ei se ole turhaa. Vaikka syyt olisivat jonkun toisen mielestä mitättömät, ne samat syyt ovat kyseisille ihmisille hyvin tärkeitä, niin tärkeitä että niiden vuoksi ollaan valmiita eroamaan. Minusta tämä on aivan itsestäänselvää ja alkeellista, mutta nähtävästi on paljon ihmisiä, jotka tuomitsevat muut ihmiset kategorisesti ilman mitään tietoa asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.
Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?
Just eilen mietin, että mun elämäni paras päätös oli erota. En rakastanut enää, oltiin "kasvettu erilleen". Nyt olen onnellinen. Mulla on mies jota rakastan ja joka rakastaa mua. Oikeasti ja syvästi. Ikinä en sellaista kokenut exän kanssa. Arki on helpompaa. Jaetaan hyvin vanhemmuus.
Ja oikeasti, miksi mä en saisi olla onnellinen? Miksi mun onni ei olisi tärkeä
Ikinä et tälläistä kokenut exän kanssa?? Mutta silti hankit lapsia hänen kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies vaihtoi minut toiseen lennosta 20 v jälkeen. Se oli shokki minulle ja lapsille. Olimme "ihan hyvä" parisuhde, kavereiden mielestä unelma parisuhde.
Lapset jäivät viikko-viikko. Esikoinen oli tuolloin 10 v. Vuosi sitten hän sanoi minulle, että "en olisi silloin halunnut että eroatte, mutta nyt olen tyytyväinen. En jaksaisi isää koko aikaa".
Eli näin... Ydinperheessä ei mitään vikaa, minä ja lapset emme olisi halunneet eroa, mutta kaikesta huolimatta lopputulos on parempi. Myös lasten mielestä.
Tottakai lapset haluavat miellyttää vanhempiaan, ja 10-vuotiaasi sanoo sinulle tuon asian siksi, koska tietää sinun varmasti haluavan kuulla tuon hänen suustaan, ja tietää että se saa sinut onnelliseksi.
Sitä paitsi on ihan normaalia, että kuka tahansa esiteini tai teini "ei jaksa koko ajan vanhempiaan". Itsenäistyvä nuori haluaa erkaantua vanhemmistaan, ja vanhempien kuuluukin jossain määrin tuntua ärsyttäviltä. Monessa ehjässä kodissa ovet paukkuvat eikä erimielisyyksiltä vältytä. Mutta ne erimielisyydet ja niiden selvittäminen ja ärsyyntymisen sietämisen opettelu ovat hirvittävän tärkeitä asioita elämässä. Kun lapset saavat mallin, että vaikeista asioista päästään yli ilman että vanhempien tarvitsee erota, he saavat hyvät eväät omalle parisuhteelleen.
Esikoinen oli 10 v, kun erosimme. Lapsi sanoi minulle tämän 15-vuotiaana. Ja hän on teini, joka ei todellakaan yritä miellyttää ketään.
En kertonut tässä koko tarinaa. Jutun ydin oli meillä se, että minä olin 20 v alistetussa asemassa, annoin kaikessa periksi perherauhan nimissä. Kukaan muu ei tätä asetelmaa tiennyt kuin minä, ja olin tottunut. Sitä paitsi avioero ei ollut minulle vaihtoehto.
Eron jälkeen esikoinen joutui ottamaan minun roolini syytetyn penkillä, sillä välin kun
minä sain oman elämän takaisin. Esikoiseni sittemmin lähti isänsä luota ovet paukkuen eikä ole suostunut isäänsä tapaamaan. Nyt meillä molemmilla on oma elämä takaisin itsellämme. Kukaan ei meitä syyllistä eikä manipuloi.
En tiedä miksi kerron tämän. Eihän kaikilla asiat näin mene.
Haluaisin myös kyseenalaistaa, mistä ne ahdistukset ja riidat syntyy? Kun ollaan jässinä, itsekkäinä, omaa etua katsomassa ja vailla mitään joustoa, niin kai siinä egot iskeekin yhteen. Ja valitettavan usein olen huomannut, että suhteen arkipäiväistyttyä alkaa se itsesuggestio siitä, kuinka kamalaa ja ahdistavaa elämä onkaan ja voi pahoin. Mitään objektiivista syytä tuohon ei ole kuin se oma hokeminen ja halu oikeuttaa lähtö!
Kyllä, turhia eroja on paljon. Omastakin kaveripiiristä neljästä eronneesta vain yksi oli selvä tapaus. Muut kolme on tasan näitä mukavuuseroja, kun kaverit (vaikka rakkaita ovatkin, niin hölmöjä tässä asiassa) on vaan päässään kehittäneet ajatuksen, että jotain ihanaa olisi vielä tarjolla ja ahdistaa jne. Lopputuloksena on hyvät miehet heitetty ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua harmittaa itsekeskeiset psykologit, jotka kirjoittelevat haista-paska-juttuja itselleen tuntemattomista ihmisistä tuomitsevaan sävyyn. Pysykööt itse naimisissa vaikka minkä aggressiivisen juoppohullun kanssa, kun se nyt kuitenkin käy töissä ja joskus vaihtaa autoon renkaat, turhahan sellaisesta on erota,nih!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen muisti on yllättävän lyhyt ja kaikki ne parisuhteen hyvät ja ihanat jutut unohtuvat heti, kun tuntuu, ettei homma luista kiireen/stressin/muiden parisuhteesta riippumattomien ongelmien takia.
Minä toivon että, jos saan lapsia mieheni kanssa, en unohda sitä, miten mahtava ihminen tuo mies on ja miten hyvin meillä toimii keskusteluyhteys vaikeinakin aikoina.
Toisaalta ihmisen muisti on yllättävän pitkä, kun on kyseessä vuosia sitten tapahtuneet mokat ja muut ikävät jutut. Sellaisilla asioilla, jotka olisi pitänyt ajat sitten antaa anteeksi ja unohtaa, on taipumusta nousta esiin riidoissa uudelleen ja uudelleen.
Sellaiset asiat nousevat joita ei ole kertaakaan kunnolla puhuttu ja selvitetty.
Joku mitättömältä kuulostava asia on voinut loukata toista jostain syystä paljon syvemmältä kuin sen sanoja ymmärtää.
Ellei kertaakaan ole pyytänyt anteeksi tai osoittanut että on tajunnut toisen loukkaantumisen ja on pahoillaan / on muuttanut tapansa , nousee juttu helposti aina uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykologi on täysin oikeassa. Moni pari eroaa yksinkertaisesti siksi koska on tylsää. Varsinkin naiset tylsistyy nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yh "liitossa" kirjoitti:
Harkitsen vakavasti eroa. Ahdistaa niin paljon, että saanut migreenilääkityksen ja viimeksi havaittu sydänongelma. Jos jatkan samalla tavalla nalkuttamatta puolisoa tukien (arki minun vastuullani, mies kotona kun lapset menee nukkumaan jne) niin olen aika varma ettei ongelmat helpotu. Suhdetta takana 16 v. Kuinka kauan pitäisi jatkaa? Onko ydinperheen illuusio lapsille tärkeämpi kuin terve äiti?
mutta hyvänen aika... jos olet yksinhuoltaja, niin millä tavalla tilanteesi voisi olla yhtään helpompi. Sitten sinä ainakin olet yksin. Tämä on niin absurdia, että en vaan voi käsittää. Miten naiset kuvittelevat, että he pääsevät yksinhuoltajana helpommalla?
No, jos nainen on vastuussa kodista ja lapsista kuten yksinhuoltaja miehen yksipuolisella päätöksellä, niin siinä rakkaus kuihtuu ja puoliso aiheuttaa lopulta pelkkää vitutusta sekä lisäkotitöitä. Eron jälkeen vitutus helpottaa ja kotityöt vähenee.
Miksi pitäisi alistua kynnysmatoksi loppuelämäkseen itsekkäälle miehelle?
Ei ne kotityöt mihinkään vähene. Lisäksi tulee nekin työt, jotka mies on hiljaa ja nurisematta ennen hoitanut. Ei kukaan mies halua rakastaa marttyyriksi tekeytyvää naista. Minä ainakin teen ilolla kotityöt, että mies saa hoitaa työnsä. Ei ehkä sellainen työnjako, mitä parikymppisenä suunnittelin, mutta perheemme kokonaisuutena voi paljon paremmin juuri näin. Parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja, ja kun on tehnyt kompromissin, silloin pitää asennoitua uuteen ilolla, eikä pidä katkeroitua niistä asioista, joissa on joustanut. Katkeruus on kavala myrkky parisuhteessa.
Siis mitä? Jos mies ei yksinkertaisesti tee kotitöitä - mitään. Hän kuitenkin syö, tekee tiskiä ja roskia, tuottaa valtavia läjiä pyykkiä, joita levittelee pitkin kotia ja sotkee. Kun mies lähtee, kaikki tuo ylimääräinen jää pois. Todellakin mies voi olla kuin ylimääräinen lapsi.
Toinen asia on sitten se, että jos perheessä on kaksi työssäkäyvää ihmistä, niin kotityöt kuuluvat puoliksi molemmille perheen AIKUISILLE. Tässä ei ole kyse mistään kompromisseista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?
Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Kyllä erotaan liian helposti. On kahdenlaisia parisuhteeseen menijöitä, niitä jotka pysyvät suhteessa niin kauan kun on kivaa ja helppoa. Ja niitä jotka lähtevät siihen projektina, jonka eteen tehdään loppuelämä töitä. Eikun joo, onhan niitäkin jotka menee suhteeseen itse edellä, eivät halua erota eivätkä halua tehdä töitäkään, se on tietty perse sekin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä erotaan liian helposti ja kyllä, aivan liian itsekeskeisistä syistä.
Totta kai erityisesti nuorissa perheissä ja pienten lasten kanssa on vaikeeta. Mutta kun asennoituu niin että tämän ymmärtää, tajuaa sen olevan tilapäistä, pistää asiat tärkeysjärjestykseen, tekee parhaansa siinä mitä tekee ja jättää turhat tekemättä, toinen toista tukien ja huumorilla, siitä selviää ja päivä päivältä helpottaa. Ennen kuin huomaakaan, lapset ovat jo isoja ja muuttavat pois kotoa. Aika menee sitä nopeammin mitä vuodet kuluu.
En oikein tiedä, mistä tämä oikeus onneen-hekuman hyysääjien pauhina on lähtenyt, mutta median lempilapsi se kyllä on ja esimerkiksi ET-lehti on tehnyt oikein palkinnonarvoisen työn erottaessaan isovanhempisukupolven lapsista ja lapsenlapsista. Kun lehti sai tämän mantransa vietyä käytännön toteutuksen tasolle, seuraava vaihe on erottaa mammat ja papat, koska jokaisella on oikeus YKSILÖLLISEEN onneen.
Tämä on totta. Tulen perheestä, jossa vanhemmilla oli ajoittain hyvinkin vaikeat välit (kyse ei ollut väkivallasta, alkoholista tms., muunkinlaisia ongelmia voi olla). Silti lapsena kaikkein vaikeimmalta ajatukselta tuntui vanhempien avioero. Vanhempani pysyttelivätkin yhdessä kaikki vaikeatkin vuodet. Tänä päivänä heillä menee erittäin hyvin, he viihtyvät toistensa seurassa mainiosti ja nauttivat avioliitostaan. Sain heiltä mallin, että vaikeudet voi voittaa ja sinnikkyys palkitaan. Joskus vaikea ajanjakso voi kestää pitkäänkin, mutta siitäkin voi selvitä.
Juuri näin on ollut minun avioliitossani.
On ollut huonoja aikoja , joita emme kumpikaan miehen kanssa mielellään muistele. Syitä on kuitenkin selvitelty ja molemmat olemme muuttuneet ja parisuhde kaikkine puolineen voi oikein hyvin.
Jos olisi erottu, niin uskon että moni oppi ja kasvaminen olisi jäänyt saamatta tai mistä tietää olisiko jotkut muut kokemukset tuoneet saman.
Mutta ellei meistä jompikumpi olisi suostunut näkemään omaa osuuttaan suhteen hoidossa, niin oltais varmaan erottu.
Mulle oikeesti tuli kyynel silmään näistä viesteistä. Ihanaa että tällä lailla ajattelevia on yhä. 💖
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin myös kyseenalaistaa, mistä ne ahdistukset ja riidat syntyy? Kun ollaan jässinä, itsekkäinä, omaa etua katsomassa ja vailla mitään joustoa, niin kai siinä egot iskeekin yhteen. Ja valitettavan usein olen huomannut, että suhteen arkipäiväistyttyä alkaa se itsesuggestio siitä, kuinka kamalaa ja ahdistavaa elämä onkaan ja voi pahoin. Mitään objektiivista syytä tuohon ei ole kuin se oma hokeminen ja halu oikeuttaa lähtö!
Kyllä, turhia eroja on paljon. Omastakin kaveripiiristä neljästä eronneesta vain yksi oli selvä tapaus. Muut kolme on tasan näitä mukavuuseroja, kun kaverit (vaikka rakkaita ovatkin, niin hölmöjä tässä asiassa) on vaan päässään kehittäneet ajatuksen, että jotain ihanaa olisi vielä tarjolla ja ahdistaa jne. Lopputuloksena on hyvät miehet heitetty ulos.
Ja miten monta miestä onkaan leimattu turhaan narsistiksi viime vuosina? Tottakai mieskin osaa olla hankala, kun oikein riidellään. Yleensä riidoissa on kaksi osapuolta. Syyttely ei johda mihinkään. Voi naiset, kunpa teillä olisi enemmän huumorintajua, rentoutta ja antaisitte miehen olla mies ja oma persoonansa, monta eroa jäisi väliin.
t. nainen keskeltä tavallista harmaata arkea
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.
Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.
Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).
Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.
Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.
Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?
Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.