Lue keskustelun säännöt.
HS: Psykologi: Ihmisten itsekeskeisyys johtaa avioeroihin – oma onni kiinnostaa enemmän kuin lasten
15.03.2016 |
http://www.hs.fi/elama/a1458010220864
Psykologi Kari Kiianmaa ei jaksa enää kuunnella, miten ”ihmisillä on oikeus olla onnellisia”.
Psykologi, parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa on kuullut paljon selityksiä, miksi ihmiset haluavat erota. Hänen mielestään monet eroavat heppoisin perustein. Vanhemmat eivät aina mieti edes lastensa etua, kun haluavat erota.
// Mitä mieltä olette, ovatko erotaanko liian helposti ja liian itsekeskeisistä syistä?
Kommentit (256)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännetäänpäs asia toisinpäin.
Naimisiin mennään liian helpoin perustein, väärin mielikuvin ja odotuksin. Joskus puhtaasta perheen halusta.
Olen itse eronnut. Ja myös psykologi. Oma eroni oli oikea päätös. Mutta miksi menin alunperin naimisiin miehen kanssa, jonka ongelmat olivat jos silloin tiedossa. Mutta tietenkään en nyt kadu, koska en koskaan katuisi mahtavia lapsiani.
Tällä palstalla moni nainen on sanonut, että otti ensimmäisen miehen, joka huoli, kun oli viime hetket tehdä lapsiai. Siinä perusteet terveelle perhe-elämälle.
Eikös ne erot ole enemmän nuorempien keskuudessa. Kun on oltu nuorista asti yhdessä ja kasvettu eriolleen, tai oltu monen kanssa ja pirstaleina. Kypsemmällä iällä kun pariutuu, osaa jo löytää itselleen sopivan kumppanin ja molemmilla on samat arvot ja tavoitteet. Eipä sitä lastenteko mielessä rynnätä suinpäin vääräään suhteeseen. Kuka täällä haluaa leimata vanhemmalla iällä pariutuneita ja perheytyneitä?
Kuka leimaa? Naiset ovat itse kertoneet toimineensa näin vanhemmalla iällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Oikeus olla onnellinen." Jos jokin lause kuulostaa naisen suusta tulleelta, niin se on tämä. Palstallakin hoetaan päivästä toiseen miten naisilla on OIKEUS kävellä vaikka alasti kaupungilla, tai miten heillä on OIKEUS kieltäytyä seksistä missä vaiheessa tahansa. Kaikki muu on aina epäolennaista, kun nainen lyö OIKEUS-kortin pöytään. Minä, minä, minä ja minun oikeuteni.
Kuule, eiköhän sitä satu vähintään yhtä paljon, että mies jättää perheensä oman onnensa tähden...vaikka ei välttämättä ääneen sano tuota asiaa.
Suurin osa avioeroista tapahtuu naisen aloitteesta (erohakemuksista länsimaissa noin 70–80 prosenttia jättää nainen). Kun otat edellä mainitsemani faktan huomioon, mikä saa sinut uskomaan, että mies jättäisi perheensä vähintään yhtä usein oman onnensa tähden?
Suomalaisesta avioerosta 2000-luvulla väitellyt Jouko Kiiski avioeroista: "Naiset ovat aktiivisempia. Heille henkilökohtainen onnellisuus merkitsee paljon. Monille miehille taas perheen koossa pysyminen on keskeinen arvo epäonnenkin hinnalla."
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_k…
Monesti taustalla on miehen pettäminen, henkinen väkivalta ja arjen pyörittämisen kaatuminen naisen harteille. Siinä on mukava hurskastella, että pitäisi uhrautua ja pysyä yhdessä, jos se on koko ajan se nainen se uhrautuva ja mies vaan ottaa itselleen vapauksia. Vai kuinka moni mies ei ottaisi eroa, jos vaimo pitää sivusuhteita, ei tee mitään kotitöitä jaon joka ilta ja vkonloppu omissa menoissaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yh "liitossa" kirjoitti:
Harkitsen vakavasti eroa. Ahdistaa niin paljon, että saanut migreenilääkityksen ja viimeksi havaittu sydänongelma. Jos jatkan samalla tavalla nalkuttamatta puolisoa tukien (arki minun vastuullani, mies kotona kun lapset menee nukkumaan jne) niin olen aika varma ettei ongelmat helpotu. Suhdetta takana 16 v. Kuinka kauan pitäisi jatkaa? Onko ydinperheen illuusio lapsille tärkeämpi kuin terve äiti?
mutta hyvänen aika... jos olet yksinhuoltaja, niin millä tavalla tilanteesi voisi olla yhtään helpompi. Sitten sinä ainakin olet yksin. Tämä on niin absurdia, että en vaan voi käsittää. Miten naiset kuvittelevat, että he pääsevät yksinhuoltajana helpommalla?
No, jos nainen on vastuussa kodista ja lapsista kuten yksinhuoltaja miehen yksipuolisella päätöksellä, niin siinä rakkaus kuihtuu ja puoliso aiheuttaa lopulta pelkkää vitutusta sekä lisäkotitöitä. Eron jälkeen vitutus helpottaa ja kotityöt vähenee.
Miksi pitäisi alistua kynnysmatoksi loppuelämäkseen itsekkäälle miehelle?
Ei ne kotityöt mihinkään vähene. Lisäksi tulee nekin työt, jotka mies on hiljaa ja nurisematta ennen hoitanut. Ei kukaan mies halua rakastaa marttyyriksi tekeytyvää naista. Minä ainakin teen ilolla kotityöt, että mies saa hoitaa työnsä. Ei ehkä sellainen työnjako, mitä parikymppisenä suunnittelin, mutta perheemme kokonaisuutena voi paljon paremmin juuri näin. Parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja, ja kun on tehnyt kompromissin, silloin pitää asennoitua uuteen ilolla, eikä pidä katkeroitua niistä asioista, joissa on joustanut. Katkeruus on kavala myrkky parisuhteessa.
Kun valitsee kerralla hyvän ei tarvitse vaihtaa.
Yhteisyritys kirjoitti:
Parisuhde on aina kahden ihmisen kompromissi.
Molemmat joutuvat antamaan vähän periksi omastaan, ja vielä enemmän silloin kun on lapsia.
Ja koko ajan tuntuu että ei riitä mihinkään.
Eroamiset tapahtuu monesti sen seurauksena että molemmat ovat laiminlyöneet omat tai toisen tarpeet.
Eikä ole osattu joustaa tai tukea tarpeeksi.
Tärkeää on myös suhde lähellä oleviin muihin lapsiperheisiin, jos sitä ei ole ja esim. isä on toivoton mököttäjä joka ei saa sanaa suustaan hiekkalaatikolla eikä halua tai uskalla ottaa kontaktia muiden lasten vanhempiin niin voivoi.
Itseäni miehenä kyllä harmittaa nyt kun muutimme uudelle alueelle jossa ei olla onnistuttu luomaan yhteyttä lähimpiin naapureihin joilla myös lapsia.
Ei vaan ole aikaa kun on tuo työnperkele ja pitäisi yrittää huoltaa omaa kuntoakin että edes jotain jaksaisi.
Ja vaimolla vaativa työ jonka vuoksi joutuu olemaan aika paljon poissa iltaisin.
Ja välillä tietty panettaa ihan homona (pitäsköhän kokeilla karvanaaman kanssa?).
Eikä vaimo jaksa antaa edes lämmintä kättä...ei mikään ihme että miehet haluaa välillä vierasta.
Siinä "pettämisessä" se parisuhteen raja vaan laajenee ja eikös tämä kuitenkin ole silloin win-win-tilanne?
Siis jos mies tulee takaisin dippireissun jälkeen ilman tauteja?
Ei ole tänä päivänä helppoa pyörittää lapsiperhettä kun yhteiskuntakin vähentää tukeaan vaikka tarve uusille terveille veronmaksajille on suuri.
Älkääkä tulko lapsettomat lässyttämään että mitäs teitte ne lapset.
On teidätkin tänne pantu alulle, joko tarkoituksella tai puolivahingossa.
(Hupsis, laitoin munan sinne pilluun ja sieltähän putkahti lapsi)
Eli yhteisessä veneessä tässä ollaan ja kaikkia tarvitaan.
Grow up, man!
Ei siinä aikuisuudessa mitään yhteiskuntaa avuksi tarvita. Ihan itse otat vastuun perheestäsi. Pettäminen on ääliömäistä. Kaikki syyt pettää ovat tekosyitä. Keskenkasvuisten kakaroiden touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies vaihtoi minut toiseen lennosta 20 v jälkeen. Se oli shokki minulle ja lapsille. Olimme "ihan hyvä" parisuhde, kavereiden mielestä unelma parisuhde.
Lapset jäivät viikko-viikko. Esikoinen oli tuolloin 10 v. Vuosi sitten hän sanoi minulle, että "en olisi silloin halunnut että eroatte, mutta nyt olen tyytyväinen. En jaksaisi isää koko aikaa".
Eli näin... Ydinperheessä ei mitään vikaa, minä ja lapset emme olisi halunneet eroa, mutta kaikesta huolimatta lopputulos on parempi. Myös lasten mielestä.
Tottakai lapset haluavat miellyttää vanhempiaan, ja 10-vuotiaasi sanoo sinulle tuon asian siksi, koska tietää sinun varmasti haluavan kuulla tuon hänen suustaan, ja tietää että se saa sinut onnelliseksi.
Sitä paitsi on ihan normaalia, että kuka tahansa esiteini tai teini "ei jaksa koko ajan vanhempiaan". Itsenäistyvä nuori haluaa erkaantua vanhemmistaan, ja vanhempien kuuluukin jossain määrin tuntua ärsyttäviltä. Monessa ehjässä kodissa ovet paukkuvat eikä erimielisyyksiltä vältytä. Mutta ne erimielisyydet ja niiden selvittäminen ja ärsyyntymisen sietämisen opettelu ovat hirvittävän tärkeitä asioita elämässä. Kun lapset saavat mallin, että vaikeista asioista päästään yli ilman että vanhempien tarvitsee erota, he saavat hyvät eväät omalle parisuhteelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies vaihtoi minut toiseen lennosta 20 v jälkeen. Se oli shokki minulle ja lapsille. Olimme "ihan hyvä" parisuhde, kavereiden mielestä unelma parisuhde.
Lapset jäivät viikko-viikko. Esikoinen oli tuolloin 10 v. Vuosi sitten hän sanoi minulle, että "en olisi silloin halunnut että eroatte, mutta nyt olen tyytyväinen. En jaksaisi isää koko aikaa".
Eli näin... Ydinperheessä ei mitään vikaa, minä ja lapset emme olisi halunneet eroa, mutta kaikesta huolimatta lopputulos on parempi. Myös lasten mielestä.
Tottakai lapset haluavat miellyttää vanhempiaan, ja 10-vuotiaasi sanoo sinulle tuon asian siksi, koska tietää sinun varmasti haluavan kuulla tuon hänen suustaan, ja tietää että se saa sinut onnelliseksi.
Sitä paitsi on ihan normaalia, että kuka tahansa esiteini tai teini "ei jaksa koko ajan vanhempiaan". Itsenäistyvä nuori haluaa erkaantua vanhemmistaan, ja vanhempien kuuluukin jossain määrin tuntua ärsyttäviltä. Monessa ehjässä kodissa ovet paukkuvat eikä erimielisyyksiltä vältytä. Mutta ne erimielisyydet ja niiden selvittäminen ja ärsyyntymisen sietämisen opettelu ovat hirvittävän tärkeitä asioita elämässä. Kun lapset saavat mallin, että vaikeista asioista päästään yli ilman että vanhempien tarvitsee erota, he saavat hyvät eväät omalle parisuhteelleen.
sori. luin huonosti. Lapsesi siis on jo aikuinen. Mutta silti olen sitä mieltä, että hän voi sanoa tuon lauseen miellyttääkseen sinua. Tiedostaen, tai tiedostamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma eroni oli ainakin niin turha kun olla vaan voi. Lapset oli pieniä, työ vaativaa ja arki söi molempien voimavarat. Hukattiin siinä hötäkässä toisemme. Mies löysi sitten "ymmärtäjän" työpaikaltaan ja jätti meidät.
Luulen, että ajan kanssa ja puhumalla oltaisiin selvitty. Mutta kun kolmas osapuoli tuli kuvioon, minulla ei vaan ollut enää mitään puhuttavaa.
Ihmisen muisti on yllättävän lyhyt ja kaikki ne parisuhteen hyvät ja ihanat jutut unohtuvat heti, kun tuntuu, ettei homma luista kiireen/stressin/muiden parisuhteesta riippumattomien ongelmien takia.
Minä toivon että, jos saan lapsia mieheni kanssa, en unohda sitä, miten mahtava ihminen tuo mies on ja miten hyvin meillä toimii keskusteluyhteys vaikeinakin aikoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma eroni oli ainakin niin turha kun olla vaan voi. Lapset oli pieniä, työ vaativaa ja arki söi molempien voimavarat. Hukattiin siinä hötäkässä toisemme. Mies löysi sitten "ymmärtäjän" työpaikaltaan ja jätti meidät.
Luulen, että ajan kanssa ja puhumalla oltaisiin selvitty. Mutta kun kolmas osapuoli tuli kuvioon, minulla ei vaan ollut enää mitään puhuttavaa.
Anteeksi, että sanon tässä kohtaa ehkä rumasti, mutta minusta tällaiset lauseet, kuten "hukattiin siinä hötäkässä toisemme", ovat turhaa kaunistelua. Minä näen asian niin, että miehesi petti sinua. On ihan turha hakea sille syitä tai oikeutusta. Pettämisestä pitää puhua pettämisenä ja siitä saa olla vihainen. Kukaan ei saa pettää toista ihmistä parisuhteessa. Joka niin tekee, tekee väärin.
Ihan höpöhöpöä. Itsekästä on roikkua huonossa parisuhteessa, jossa lapsetkin traumatisoituvat emotionaalisesti ihan täysin. Jos äiti on onnellinen, lapset ovat onnellisia, ihan sama mitä ulkoiset olosuhteet ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen muisti on yllättävän lyhyt ja kaikki ne parisuhteen hyvät ja ihanat jutut unohtuvat heti, kun tuntuu, ettei homma luista kiireen/stressin/muiden parisuhteesta riippumattomien ongelmien takia.
Minä toivon että, jos saan lapsia mieheni kanssa, en unohda sitä, miten mahtava ihminen tuo mies on ja miten hyvin meillä toimii keskusteluyhteys vaikeinakin aikoina.
Toisaalta ihmisen muisti on yllättävän pitkä, kun on kyseessä vuosia sitten tapahtuneet mokat ja muut ikävät jutut. Sellaisilla asioilla, jotka olisi pitänyt ajat sitten antaa anteeksi ja unohtaa, on taipumusta nousta esiin riidoissa uudelleen ja uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpöhöpöä. Itsekästä on roikkua huonossa parisuhteessa, jossa lapsetkin traumatisoituvat emotionaalisesti ihan täysin. Jos äiti on onnellinen, lapset ovat onnellisia, ihan sama mitä ulkoiset olosuhteet ovat.
Mitä on onnellisuus? Onnellisuutta ei ainakaan ole rikkinäinen perhe. Onnellisuus ei ole vain tunne. Onnellisellakin perheellä on vastoinkäymisiä ja harmaata arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten niin monella on vaikeuksia ymmärtää turhan eron määritelmän? Loppupeleissä mikä tahansa ero voi johtaa ihan mukavaan lopputulokseen mutta ainakin itse miellän turhaksi eroksi sen, kun päätetään parisuhde, jossa alaikäisiä lapsia, kiireessä ilman järkeviä keskusteluja, harkintaa ja pariterapiaa. Mielestäni lapsiperheet pitäisi aina ennen eroa velvoittaa terapiaan, koska siitä hyödytään ihan eron jälkeenkin. Lapsille kun mielekkäintä on, että eronneilla vanhemmilla olisi asialliset välit.
Turha ero on sellainen, jossa jompikumpi tai molemmat haluavat vain kalastella parempaa, kun eivät jaksa hoitaa omaa suhdettaan paremmalle tolalle. Toisin sanoen vaihdetaan uuteen, joka saattaa olla hyvinkin samanlainen mutta tottakai houkutteleva, kun häntä ei tunne niin hyvin eikä arki ole latistanut pelkäksi vanhemmaksi. Siskoni teki tällaisen eron. Hän toki vakuutti kaikille tutuille ja tuntemattomille, että eroa oli tehty pitkään, mutta tosiasiassa hän etsi parempaa, työmatkoilla petti työkavereiden kanssa ja yritti todella aktiivisesti löytää jotain muuta samalla kun väitti miehelleen, että yrittää tosissaan parantaa parisuhdetta. Terapiaa ei jaksanut ja tärkeintä oli koko ajan testata omaa viehätysvoimaansa, kun arki oli liian puuduttavaa. Kahden vuoden jälkeen löytyi sitten se tuulahdus uutta, mutta näin muutaman vuoden jälkeen aika samankaltainen kaverihan se sieltä löytyi, ainoana erona yhteinen harrastus siskoni kanssa, mutta sitäkään eivät näin kahden yhteisen lapsen takia ehdi harrastamaan yhtä aikaa.
Tietenkään en tiedä koko totuutta kenenkään parisuhteesta, mutta jos ei käydä terapiassa ja jos koko ajan on haku päällä (ihan omin silmin todistin, kun pari kerta erehdyin lähtemään siskoni kanssa iltaa viettämään), niin kertoohan se melkoisesta itsekkyydestä. Jos siskoni mies olisi ollut hirveä narsisti tai muuten vain erittäin ilkeä ihminen, niin eiköhän se sisko olisi osannut erota ihan ilman tätä kahden vuoden hakuaikaa ja salasuhdetta uuden miehen kanssa. Sisko itsekin tunnusti kesken eroprosessin, että arki oli vain tylsää eikä enää huvittanut sitä samaa. Nyt uuden miehen kanssa se arki sitten on kai jotenkin parempaa, vaikka samalta se minusta näyttää. Ehkäpä sisko saa kohta uuden villityksen ja laittaa tämän uudenkin miehen jakoon, kun ei enää jaksa sitä arkea ja on oikeutettu taas johonkin parempaan.
Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpöhöpöä. Itsekästä on roikkua huonossa parisuhteessa, jossa lapsetkin traumatisoituvat emotionaalisesti ihan täysin. Jos äiti on onnellinen, lapset ovat onnellisia, ihan sama mitä ulkoiset olosuhteet ovat.
Ihan niin kuin olisit juuri väittänyt äidin onnen olevan tärkeämpää kuin kenenkään muun perheenjäsenen. Tähänkö on tultu, nainen kaiken ja kaikkien muiden edelle. Pyhä Vulva -mies olikin enemmän oikeassa kuin uskoinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpöhöpöä. Itsekästä on roikkua huonossa parisuhteessa, jossa lapsetkin traumatisoituvat emotionaalisesti ihan täysin. Jos äiti on onnellinen, lapset ovat onnellisia, ihan sama mitä ulkoiset olosuhteet ovat.
Mitä on onnellisuus? Onnellisuutta ei ainakaan ole rikkinäinen perhe. Onnellisuus ei ole vain tunne. Onnellisellakin perheellä on vastoinkäymisiä ja harmaata arkea.
Ehkä teillä. Minä erosin huonosta avioliitosta enimmäkseen juuri lasten takia. Selitin asian kyllä miehellekin, joka lähinnä huusi lapsille heitä nähdessään. Mikään ei ikinä ollut hyvin hänen mielestään. Arki oli todellakin harmaata ja ankeaa. Erottuani on kaikilla asiat paremmin. Lapset ovat onnellisia ja kotona rauha. Mies on tyytyväinen kun saa olla rauhassa kaikilta velvollisuuksilta. Minä olen onnellinen kun on vain kaksi lasta hoidettavana eikä kukaan enää kiukuttele. Ja kas, arki ei ole enää harmaata eikä vastoinkäymiset tunnu miltään - kaikesta kyllä selvitään ja elämä on joka päivä pieni kiva seikkailu. Kaikki hymyillään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpöhöpöä. Itsekästä on roikkua huonossa parisuhteessa, jossa lapsetkin traumatisoituvat emotionaalisesti ihan täysin. Jos äiti on onnellinen, lapset ovat onnellisia, ihan sama mitä ulkoiset olosuhteet ovat.
Ihan niin kuin olisit juuri väittänyt äidin onnen olevan tärkeämpää kuin kenenkään muun perheenjäsenen. Tähänkö on tultu, nainen kaiken ja kaikkien muiden edelle. Pyhä Vulva -mies olikin enemmän oikeassa kuin uskoinkaan.
Happy wife, happy life.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin monella on vaikeuksia ymmärtää turhan eron määritelmän? Loppupeleissä mikä tahansa ero voi johtaa ihan mukavaan lopputulokseen mutta ainakin itse miellän turhaksi eroksi sen, kun päätetään parisuhde, jossa alaikäisiä lapsia, kiireessä ilman järkeviä keskusteluja, harkintaa ja pariterapiaa. Mielestäni lapsiperheet pitäisi aina ennen eroa velvoittaa terapiaan, koska siitä hyödytään ihan eron jälkeenkin. Lapsille kun mielekkäintä on, että eronneilla vanhemmilla olisi asialliset välit.
Turha ero on sellainen, jossa jompikumpi tai molemmat haluavat vain kalastella parempaa, kun eivät jaksa hoitaa omaa suhdettaan paremmalle tolalle. Toisin sanoen vaihdetaan uuteen, joka saattaa olla hyvinkin samanlainen mutta tottakai houkutteleva, kun häntä ei tunne niin hyvin eikä arki ole latistanut pelkäksi vanhemmaksi. Siskoni teki tällaisen eron. Hän toki vakuutti kaikille tutuille ja tuntemattomille, että eroa oli tehty pitkään, mutta tosiasiassa hän etsi parempaa, työmatkoilla petti työkavereiden kanssa ja yritti todella aktiivisesti löytää jotain muuta samalla kun väitti miehelleen, että yrittää tosissaan parantaa parisuhdetta. Terapiaa ei jaksanut ja tärkeintä oli koko ajan testata omaa viehätysvoimaansa, kun arki oli liian puuduttavaa. Kahden vuoden jälkeen löytyi sitten se tuulahdus uutta, mutta näin muutaman vuoden jälkeen aika samankaltainen kaverihan se sieltä löytyi, ainoana erona yhteinen harrastus siskoni kanssa, mutta sitäkään eivät näin kahden yhteisen lapsen takia ehdi harrastamaan yhtä aikaa.
Tietenkään en tiedä koko totuutta kenenkään parisuhteesta, mutta jos ei käydä terapiassa ja jos koko ajan on haku päällä (ihan omin silmin todistin, kun pari kerta erehdyin lähtemään siskoni kanssa iltaa viettämään), niin kertoohan se melkoisesta itsekkyydestä. Jos siskoni mies olisi ollut hirveä narsisti tai muuten vain erittäin ilkeä ihminen, niin eiköhän se sisko olisi osannut erota ihan ilman tätä kahden vuoden hakuaikaa ja salasuhdetta uuden miehen kanssa. Sisko itsekin tunnusti kesken eroprosessin, että arki oli vain tylsää eikä enää huvittanut sitä samaa. Nyt uuden miehen kanssa se arki sitten on kai jotenkin parempaa, vaikka samalta se minusta näyttää. Ehkäpä sisko saa kohta uuden villityksen ja laittaa tämän uudenkin miehen jakoon, kun ei enää jaksa sitä arkea ja on oikeutettu taas johonkin parempaan.
Minä olen puolestaan sitä mieltä, että enemmän kuin terapiaa, suomalaiset tarvitsisivat parisuhteissaan nykyään perinteistä suomalaista sisua ja päättäväisyyttä. Jos päätetään, että yhdessä pysytään, niin sitten pysytään yhdessä. Kirosana.
Meillä mies vaihtoi minut toiseen lennosta 20 v jälkeen. Se oli shokki minulle ja lapsille. Olimme "ihan hyvä" parisuhde, kavereiden mielestä unelma parisuhde.
Lapset jäivät viikko-viikko. Esikoinen oli tuolloin 10 v. Vuosi sitten hän sanoi minulle, että "en olisi silloin halunnut että eroatte, mutta nyt olen tyytyväinen. En jaksaisi isää koko aikaa".
Eli näin... Ydinperheessä ei mitään vikaa, minä ja lapset emme olisi halunneet eroa, mutta kaikesta huolimatta lopputulos on parempi. Myös lasten mielestä.