HS: Psykologi: Ihmisten itsekeskeisyys johtaa avioeroihin – oma onni kiinnostaa enemmän kuin lasten

Vierailija kirjoitti:

http://www.hs.fi/elama/a1458010220864

Psykologi Kari Kiianmaa ei jaksa enää kuunnella, miten ”ihmisillä on oikeus olla onnellisia”.

Psykologi, parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa on kuullut paljon selityksiä, miksi ihmiset haluavat erota. Hänen mielestään monet eroavat heppoisin perustein. Vanhemmat eivät aina mieti edes lastensa etua, kun haluavat erota.

// Mitä mieltä olette, ovatko erotaanko liian helposti ja liian itsekeskeisistä syistä?

Varmasti monilla on ihan oikeasti syitä, esimerkiksi perheväkivaltaa.

Siltikin ihmiset usein eroavat, kun kaikki ei olekaan enää yhtä niin intohimoista kuin suhteen alussa. Tai löytyy joku toinen vähän kivemmalta vaikuttava kumppaniehdokas.

Erotessaan monet unohtavat, että vanhempien ero on aina traumaattinen kokemus lapselle, eikä eroperheissä kasva niin hyvin elämässään pärjääviä lapsia kuin vakaissa ydinperheissä. Juurettomuus luo tuskaa ja mielenterveysongelmia. Ehkä siksi mielenterveysongelmien määrä nuorilla aikuisilla on niin suuri.

Tämäkin asia johtuu vain ja ainoastaan ihmisten mittaamattomasta tyhmyydestä, katsotaan romanttisia leffoja ja luetaan naistenlehtiä ja seurataan turhia julkkiksia ja sitten ei olla tyytyväisiä omaan elämään, kun se on niin kurjaa ja tylsää ja puolisokin täysi nolla, ei ollenkaan sellainen komea ja romanttinen adonis. Näin siis naiset. Miehet taas töllöttää pornoa ja haluavat, että oma vaimo olisi yhtä halukas ja innokas kaikkiin pornojuttuihin. Mutta mitä vielä, vaimoa väsyttää iltaisin, lapset kitisee ja vaimolla on vieläkin ne raskauskilot.

Perusihminen on niin tyhmä, että tarvitsisi ihan kurssin siihen miten ollaan avioliitossa ja eletään arkea ja otetaan niin puoliso kuin lapset huomioon.

Joskus on ihan oikeita syitä eroon, mutta niistähän tässä ei keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hienoa, että psykologi toi esille tämän asian epämuodikkaasta näkökulmasta. Harva uskaltaa nykyaikana sanoa, jos on tuota mieltä. Ns. perinteiset arvot (uskollisuus, toisen hyväksi joustaminen) eivät ole tällä hetkellä kovassa huudossa.

Vaan eipä uskaltanut psykologikaan puhua asioista ihan suoraan. Jätti mainitsematta sen, että näistä oman onnellisuuden takia eroavista valtaosa on naisia. Harva uskaltaa nykyaikana tuoda naisista negatiivisia asioita julki.

Vaikka tässäkin on varmasti perää, niin kun tuossa vähän laskeskelin tietämiäni eroja niin kahta lukuunottamatta kaikissa noin 10 erossa mies petti ja siksi tuli ero.

Yhdessä mies toistuvasti löi ja yhdessä nainen oli nalkuttaja ( miehen mielestä).

Siis mies pettää ja sitten tulee ero todella usein.

Onko tosiaan niin nainen on tässä se itsekäs vaikka olisikin eron vireille panija tuossa tilanteessa?

Pettäminen on erittäin itsekäs teko, joka todellakin oikeuttaa eron. Te turhista eroista huutelijat ette voi tietää, mikä on kunkin parin eron taustalla oleva syy. Mieheni petti minua, mutta kukaan tuttavistani ei sitä tiedä. Vain pari läheisintä ystävääni, jotka ovat tukeneet ja kuunnelleet minua tuomitsematta tai ohjailematta.

Miksi et kerro kaikille? Eikö se olisi helpompaa sinulle ja muillekin? Miksi sinun pitää turhaan kantaa syyllisyyden taakkaa harteillasi, kun et kerran ole syyllinen eroon?

Miten tämä asia auttaisi mitään? Asia ei mielestäni kuulu kenellekään.

Eihän se ystäviesi elämää mitenkään mullistaisi. Sinua itseäsi se voisi auttaa, jos voisit jakaa tuntemuksiasi noinkin kipeästä asiasta jollekin.

Kyllä. Minulla on pari läheistä ystävää, joiden kanssa puhun tästä kipeästä asiasta. Puhuminen auttaa minua ja ystäväni ovat olleet todella korvaamattomia tässä. Ymmärrätkö, että on eroa siinä, puhuuko kaikille vai puhuuko niille, joiden kokee olevan luottamuksen arvoisia.

Tuo on sinun valintasi. Joku toinen toimii eri tavalla vastaavassa tilanteessa.

Niin on! Tätähän olen yrittänyt sanoa. Sinä tai joku muu kuitenkin jatkaa jankuttamista siitä, kuinka minun pitäisi avautua jokaiselle vastaantulijalle ja haukkua mieheni. Ei kiitos.

Mun mielestä moni surullinen ihmiskohtalo ja mielenterveysongelma jäisi syntymättä, jos ihmiset ajattelisivat järjellä asioita eivätkä hairahtuisi hetken mielitekoihin. Lisääntymisen tarve on usein myös hyvin itsekäs. Siinä harvemmin mietitään sitä, saako lapsi hyvät lähtökohdat ja terveen kasvualustan elämälle. Eihän eroissa olisi mitään ongelmia, jos se ei jättäisi jälkeensä paria-kolmea ihmisrauniota elämänsä herkimmällä kynnyksellä.

Tästä ei moni tykkää, mutta kyllä noilla avioerolapsilla on oikeasti niin paljon enemmän ongelmia kuin sellaisilla, jotka ovat saaneet elää turvallisessa perheessä. Lapsi kaipaa turvaa ja pysyviä rakenteita. Toisilla on paremmat edellytykset tarjota ne kuin toisilla, ja mielestäni sen vuoksi toiset ovat yksinkertaisesti parempia vanhempia. Ei sillä, etteikö eroperheessä voisi kasvaa täyspäiseksi, ja ydinperheessä olla hullut vanhemmat, mutta näin keskimäärin. Voisi ennen lisääntymistään miettiä, onko oikeasti jotain hyvää tarjottavaa tulevalle lapselle.

Yhttäkään täysin tasapainoista eroperheen lasta en ole nähnyt. Kannattaa pitää mielessä, että se ero jättää jäljet lapsiin. Ja te olette niistä vastuussa. 100%.

Mut ku Pera oli niin paljon jännempi ku Make...

Vierailija kirjoitti:

Yhttäkään täysin tasapainoista eroperheen lasta en ole nähnyt. Kannattaa pitää mielessä, että se ero jättää jäljet lapsiin. Ja te olette niistä vastuussa. 100%.

Mut ku Pera oli niin paljon jännempi ku Make...

Eiköhän ne vanhemmat jätä lapsiinsa "jäljet" olivat eroamatta tai eivät.

Vierailija kirjoitti:

Tästä ei moni tykkää, mutta kyllä noilla avioerolapsilla on oikeasti niin paljon enemmän ongelmia kuin sellaisilla, jotka ovat saaneet elää turvallisessa perheessä.

Erotaanko "turvallisissa" ja tasapainoisissa perheissä? Voisiko olla niin että että epätasapainoisuus jättäisi jäljet vaikka vanhemmat pysyisivätkin yhdessä?

Mä uskon, että moni perhe, jolla tietyllä tavalla ei ole esimerksi isoja taloudellisia resursseja panostaa lapsiin, voi olla jopa täydellinen kasvualusta, jos vanhemmat ovat yhdessä ja puhaltavat yhteen hiileen kasvattajina, käyvät läpi ongelmat ja parisuhteen nousut ja laskut.

Olen todistanut vierestä myös sellaista tapausta, jossa ns. "parempi" perhe hajosi. Kyseessä oli fiksujen ja koulutettujen vanhempien perhe, kauniit lapset, maallista mammonaa, vaikka muille jakaa. Ero tuli, kun äiti löysi uuden miehen jostain tiedepiireistä. Lapset jäivät heitteelle yksin. Toki rikkaat vanhemmat kasvattivat lapset loppun, mutta kukaan ei ole vieläkään lähes kolmekymppisenä löytänyt paikkaa elämästään. Monenlaista itsensä haeskelua. Usein mieheni kanssa pohditaan, että noistakin lapsista olisi voinut tulla vaikka mitä, jos vanhemmat eivät olisi eronneet.

Vierailija kirjoitti:

Olen todistanut vierestä myös sellaista tapausta, jossa ns. "parempi" perhe hajosi. Kyseessä oli fiksujen ja koulutettujen vanhempien perhe, kauniit lapset, maallista mammonaa, vaikka muille jakaa. Ero tuli, kun äiti löysi uuden miehen jostain tiedepiireistä. Lapset jäivät heitteelle yksin. Toki rikkaat vanhemmat kasvattivat lapset loppun, mutta kukaan ei ole vieläkään lähes kolmekymppisenä löytänyt paikkaa elämästään. Monenlaista itsensä haeskelua. Usein mieheni kanssa pohditaan, että noistakin lapsista olisi voinut tulla vaikka mitä, jos vanhemmat eivät olisi eronneet.

Olivatko vanhemmat itsekkin eroperheestä vai voisiko olla että he kärsisivät ongelmista jotka aiheutuu siitä että heidän vanhemmillaan ei ollut mahdollista erota vaikka se ehkä tarpeen olisi ollutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

yh "liitossa" kirjoitti:

Harkitsen vakavasti eroa. Ahdistaa niin paljon, että saanut migreenilääkityksen ja viimeksi havaittu sydänongelma. Jos jatkan samalla tavalla nalkuttamatta puolisoa tukien (arki minun vastuullani, mies kotona kun lapset menee nukkumaan jne) niin olen aika varma ettei ongelmat helpotu. Suhdetta takana 16 v. Kuinka kauan pitäisi jatkaa? Onko ydinperheen illuusio lapsille tärkeämpi kuin terve äiti?

mutta hyvänen aika... jos olet yksinhuoltaja, niin millä tavalla tilanteesi voisi olla yhtään helpompi. Sitten sinä ainakin olet yksin. Tämä on niin absurdia, että en vaan voi käsittää. Miten naiset kuvittelevat, että he pääsevät yksinhuoltajana helpommalla?

No, jos nainen on vastuussa kodista ja lapsista kuten yksinhuoltaja miehen yksipuolisella päätöksellä, niin siinä rakkaus kuihtuu ja puoliso aiheuttaa lopulta pelkkää vitutusta sekä lisäkotitöitä. Eron jälkeen vitutus helpottaa ja kotityöt vähenee.

Miksi pitäisi alistua kynnysmatoksi loppuelämäkseen itsekkäälle miehelle?

Ei ne kotityöt mihinkään vähene. Lisäksi tulee nekin työt, jotka mies on hiljaa ja nurisematta ennen hoitanut. Ei kukaan mies halua rakastaa marttyyriksi tekeytyvää naista. Minä ainakin teen ilolla kotityöt, että mies saa hoitaa työnsä. Ei ehkä sellainen työnjako, mitä parikymppisenä suunnittelin, mutta perheemme kokonaisuutena voi paljon paremmin juuri näin. Parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja, ja kun on tehnyt kompromissin, silloin pitää asennoitua uuteen ilolla, eikä pidä katkeroitua niistä asioista, joissa on joustanut. Katkeruus on kavala myrkky parisuhteessa.

Siis mitä? Jos mies ei yksinkertaisesti tee kotitöitä - mitään. Hän kuitenkin syö, tekee tiskiä ja roskia, tuottaa valtavia läjiä pyykkiä, joita levittelee pitkin kotia ja sotkee. Kun mies lähtee, kaikki tuo ylimääräinen jää pois. Todellakin mies voi olla kuin ylimääräinen lapsi.

Toinen asia on sitten se, että jos perheessä on kaksi työssäkäyvää ihmistä, niin kotityöt kuuluvat puoliksi molemmille perheen AIKUISILLE. Tässä ei ole kyse mistään kompromisseista.

Jos on noin joustamaton ajattelumaailma, että kotityöt on tehtävä puoliksi, niin se ei ole kauhean hyvä lähtökohta parisuhteelle. Kun minä annoin lapselle mahdollisuuden tulla (avioliitossa), minä ajattelin, että _minun_ on oltava valmis huolehtimaan tuosta lapsesta niin kauan kuin hän minua tarvitsee. Jos mies haluaa minua auttaa siinä, se on ihanaa. Jos mieheni haluaa rakastaa minua edelleen, se on vielä ihanampaa. Minä en voi vaatia keneltäkään muulta mitään. En mieheltäni, en vanhemmiltani, en yhteiskunnalta. Minä olen vastuussa ennen kaikkea lapsestani, itsestäni, onnellisuudestani ja sitä kautta kenties teen muutkin onnellisiksi. Minä haluan rakastaa miestäni ja hän haluaa rakastaa minua. Kukaan ei pakota meitä siihen. Jos asenteeni muuttuisi niin, että alkaisin vaatia mieheltäni jotain, ymmärrän että minua olisi vaikea rakastaa. Aidossa rakkaudessa ei ole vaatimuksia.

Sinulla on mustavalkoinen ajatusmaailma siitä, mitä kotitöiden tekeminen puoliksi tarkoittaa. Se ei tarkoita sitä, että molemmat viikkaavat puolet yhteisistä pyykeistä. Ei. Se tarkoittaa sitä, että kumpikin tarttuu toimeen, kun näkee että jotakin täytyy tehdä. Jos yhteisesti sovitaan, että minä pääsääntöisesti huolehdin perheen ruoat, niin silloin mieheni tekee jotakin muuta, esimerkiksi ottaa vastuun perussiisteyden ylläpitämisestä.

Vaikka yhteisesti olisikin sovittu jotain, on viisaampaa joustaa sopimuksesta kuin pitää jääräpäisesti kiinni siitä.

Miten luulet käyvän, kun toinen jatkuvasti luistaa yhteisesti sovituista asioista ja toinen jatkuvasti joustaa oman hyvinvointinsa kustannuksella?

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Kyllä teki, ei kaduta. Ainoa, mikä kaduttaa, on se, että nuorena ja hupsuna tuli mentyä siihen ensimmäiseen avioliittoon. Meille molemmille kävi sittemmin elämässä hyvin tahoillamme.  Meillä ei ollut lapsia, joten kyseessä oli vain kahden aikuisen ihmisen välinen asia eikä siihen liittynyt suurta dramatiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Yhttäkään täysin tasapainoista eroperheen lasta en ole nähnyt. Kannattaa pitää mielessä, että se ero jättää jäljet lapsiin. Ja te olette niistä vastuussa. 100%.

Mut ku Pera oli niin paljon jännempi ku Make...

Miksi oletat, että aloitteen eroon tehnyt nainen haluaisi uuden miehen tilalle?

Vuosien varrella ihmiset muuttuvat ja esiin voi tulla paljon sellaisia piirteitä, joita ei ole aikaisemmin ollut. Onko oikeasti enää välttämätöntä pysyä hammasta purren kiinni ns. ehjän perheen ihanteessa, jos se "ehjä perhe" ei kerta kaikkiaan toimi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen todistanut vierestä myös sellaista tapausta, jossa ns. "parempi" perhe hajosi. Kyseessä oli fiksujen ja koulutettujen vanhempien perhe, kauniit lapset, maallista mammonaa, vaikka muille jakaa. Ero tuli, kun äiti löysi uuden miehen jostain tiedepiireistä. Lapset jäivät heitteelle yksin. Toki rikkaat vanhemmat kasvattivat lapset loppun, mutta kukaan ei ole vieläkään lähes kolmekymppisenä löytänyt paikkaa elämästään. Monenlaista itsensä haeskelua. Usein mieheni kanssa pohditaan, että noistakin lapsista olisi voinut tulla vaikka mitä, jos vanhemmat eivät olisi eronneet.

Olivatko vanhemmat itsekkin eroperheestä vai voisiko olla että he kärsisivät ongelmista jotka aiheutuu siitä että heidän vanhemmillaan ei ollut mahdollista erota vaikka se ehkä tarpeen olisi ollutkin.

Eivätköhän lasten ongelmat yleisemmin johdu siitä, että vanhemmat eroavat eikä siitä, että he pysyvät yhdessä? Kyllä moni entisaikojen "ongelmaperheen" kasvatti sai paremmat eväät elämälle kuin moni tavallisen eroperheen lapsi nykypäivänä.

Aikuisten ihmisten pitäisi siinä mielessä ottaa vastuu, että jos ei ole järki riittänyt ehkäisyn käyttöön, niin yrittäisi edes tarjota sitten niille lapsille hyvän elämän. Eroperheen lapsella on harvoin hyvä elämä.

Joku sanoi että joskus ihmiset ovat itsekkäitä. Mammoilla meni tunteisiin. :D

Hienoa perustelua kaikilta että paskat lapsista kun oli sillei fiilis ettei huvita. Siis ihan tosi, hyvät perustelut olette kyllä kehittäneet.

Vierailija kirjoitti:

Eivätköhän lasten ongelmat yleisemmin johdu siitä, että vanhemmat eroavat eikä siitä, että he pysyvät yhdessä? Kyllä moni entisaikojen "ongelmaperheen" kasvatti sai paremmat eväät elämälle kuin moni tavallisen eroperheen lapsi nykypäivänä.

Mä en oikein jaksa uskoa että vanhemmat joilla ei ole ongelmia parisuhteessa tai jossakin muussa eroaisivat. Mistä ne ongelmat sitten johtuu jos he eivät ole eroperheistä mutta esim. perheistä joissa on ollut puolisoiden välillä välinpitämättömyyttä, pettämistä jne.?

En ole viela koskaan tormannyt pareihin, jotka erosivat ns. turhaan. Joskus eron syy on saattanut olla suhteellisen selva ulkopuolisillekin (esim. pettaminen, henkinen ja fyysinen vakivalta...), mutta usein muut eivat edes tieda "oikeaa" syyta siihen, miksi he erosivat. Kasvoivat erilleen, menivat liian nuorina naimisiin, halusivat eri asioita elamalta, lasten synnyttya puolisosta kuoriutui uusia (hankalia ja negatiivisia) puolia esille... Eroavatko ihmiset todellakin ihan hetken mielijohteesta? Usein nama ajatukset kaydaan lapi ihan omassa paassa ja eroa mietitaan moneltakin kantilta. Jos joku on niin impulsiivinen, etta eroaa tuosta vaan, han myos todennakoisesti meni samalla mentaliteetilla naimisiin, hankki lapsia jne. ja onko tuo sitten hyva pohja tasapainoiselle ja onnelliselle perhe-elamalle?

Itse toivoin lapsena, etta vanhempani olisivat eronneet... He olivat niin onnettomia yhdessa ja erikseen. Mutta he pysyivatkin naimisissa (ja ovat edelleen), mutta itse sain traumoja siita, miten elamansa voi kayttaa olemalla onneton ja miten tama vaikuttaa myos siihen perheen lapseen/niihin lapsiin.... Vaikka vanhempani pysyivatkin naimisissa, vaittaisin etta he tekivat niin itsekkaista syista. Olisi ollut epaitsekkaampaa erota, mutta "lasten takia" naimisissa oleminen oli jotenkin hyvaksyttavampaa silloin.

Pakkohan se on erota kun vagina ei kostu samanlailla kun ennen. Eihän siinä lapsikaan voi olla onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen todistanut vierestä myös sellaista tapausta, jossa ns. "parempi" perhe hajosi. Kyseessä oli fiksujen ja koulutettujen vanhempien perhe, kauniit lapset, maallista mammonaa, vaikka muille jakaa. Ero tuli, kun äiti löysi uuden miehen jostain tiedepiireistä. Lapset jäivät heitteelle yksin. Toki rikkaat vanhemmat kasvattivat lapset loppun, mutta kukaan ei ole vieläkään lähes kolmekymppisenä löytänyt paikkaa elämästään. Monenlaista itsensä haeskelua. Usein mieheni kanssa pohditaan, että noistakin lapsista olisi voinut tulla vaikka mitä, jos vanhemmat eivät olisi eronneet.

Olivatko vanhemmat itsekkin eroperheestä vai voisiko olla että he kärsisivät ongelmista jotka aiheutuu siitä että heidän vanhemmillaan ei ollut mahdollista erota vaikka se ehkä tarpeen olisi ollutkin.

Eivätköhän lasten ongelmat yleisemmin johdu siitä, että vanhemmat eroavat eikä siitä, että he pysyvät yhdessä? Kyllä moni entisaikojen "ongelmaperheen" kasvatti sai paremmat eväät elämälle kuin moni tavallisen eroperheen lapsi nykypäivänä.

Aikuisten ihmisten pitäisi siinä mielessä ottaa vastuu, että jos ei ole järki riittänyt ehkäisyn käyttöön, niin yrittäisi edes tarjota sitten niille lapsille hyvän elämän. Eroperheen lapsella on harvoin hyvä elämä.

Ihan hevonkukkua. Oma lapseni teki juuri koulussa ystävänsä- eroperheen lapsi hänkin- kanssa esitelmän avioerosta. ja lopputulema oli varsin myönteinen. Niinkuin heidän koulumenestyksensä  ja hyvinvointinsa muutenkin. Tiedän monta eroperhettä- omani mukaan lukien, missä lapset huokaisivat helpotuksesta kun se jatkuva riitely ja kireä ilmapiiri helpottivat. Entisten masentuneiden- ahdistuneiden jne vanhempien sijasta on kaksi huomattavasti entistä vastuullisempaa vanhempaa. Samoin tiedän ydinperheitä joissa lapset voivat tosi huonosti, mutta vanhemmat yrittävät selittää kaiken parhain päin, ettei ainakaan heidän vikansa ole. Avioero on mahdollisuus kasvuun ja entistä parempaan elämään. Ei ero lasten elämää pilaa, vaan typerät aikuiset. Ja heitä löytyy ihan sieltä ydinperheestäkin. Ja mitä tulee enisaikojen onnelaan, niin katseles vähän ympärillesi kuinka huonosti monet entisajan lapset voivat. Eroperheen lapsella on usein oikein hyvä elämä, paljon parempi kuin jos hän joutuisi viettämään elämänsä perheessä jossa vanhemmat eivät rakasta toisiaan. Nyt ne omat erinomaisuuslasit pois silmiltä ja tutustumaan todellisuuteen!