HS: Psykologi: Ihmisten itsekeskeisyys johtaa avioeroihin – oma onni kiinnostaa enemmän kuin lasten

Koko lapsuuteni toivoin, että vanhempani eroaisivat. Heidän liittonsa oli todella riitaisa ja kodin ilmapiiri järkyttävä. Äiti aina muistutti, että pysyy isän kanssa meidän lasten takia. Ihan kamalaa lasten syyllistämistä. Kasvoin siinä luulossa, että kaikki se pska oli minun syytäni, äiti kärsii, sisarukset kärsivät, kaikki se kärsimys vain meidän lasten takia. 

Itsehän en ole naimisiin mennyt, enkä myöskään lisääntynyt. Kuten eivät sisaruksenikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoinkin tämä asia nostetaan esille.

Poliitikkojenkin pitäisi lainsäädännöllä tukea perheiden pysyvyyttä, sillä erot tulevat hyvin kalliiksi. (Lasten pahoinvointi terapioineen, yksin jääneen pahoinvointi ja alkoholistuminen, kukaan ei viitsi enää sitoutua puolison omaishoitajuuteen, isovanhempien halukkuus tukea lastenhoidossa hiipuu)

...

 

Meillä oireillaan ja juostaan terapioissa, vaikka ainakaan vielä ei olla erottu. :/ Minulla ja yhdellä lapsella on hoitokontakti. Meidän kotiraivoaja (joka kaikesta huolimatta ei juo eikä lyö ihmisiä) on kieltäytynyt hakemasta apua. Mitä poliitikkojen mielestäsi pitäisi tehdä? 176

Koiraiden luonne on aggressiivisempi kuin naaraiden melkeinpä läpi kaikkien eläinlajien, nisäkkäiden ja muiden selkärankaisten. Ihminen on nisäkäs. Teillä on siellä emo, poikaset ja yksi siittävä koiras, jolla ei ole reviiriä puolustettavanaan. Mitäpä tuohon voi sanoa - lääkärit tarjoavat naisille steroideja jotta mies saa pimpukkaa, mutta mitään rauhoittavia ei suostuta määräämään vastavuoroisesti miehille

Lainsäädännöllä ollaan lapsen edun ja luonnollisen kehityksen vastaisesti tehty miehestä toinen emo. Vaihtoehdot ovat joko vuoroviikkovanhemmuus tai tuon tilanteen sietäminen. Vuoroviikkovanhemmuus muuttaa tilannetta siinä mielessä, että mies voi muuttua vähemmän hirveäksi, tai mennä täysin toiseen suuntaan, altistaa lapset pornolle, ym. haitalliselle, mikä ei olisi mahdollista teidän yhdessä asuessanne. Plus tietysti uusperhesekoilu, ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä riitainen liitto on lapsille huonompi asia kuin avioero. Miksi ihmisiä muutenkin moititaan itsekeskeisyydestä? Miksi elämässä ylipäätään pitäisi ottaa muita huomioon? Jokaisen elämähän on hänen omansa, ei muilla ole oikeutta siitä tulla määräämään ja sitä säätämään?

 

Avioerojen lisääntymisen seurauksena on myös mielisairaudet lisääntyneet. Toisin sanoen, ei avioeron helppous ja itsekeskeisyys ole ainakaan onnellisuutta lisännyt.

Sanoisin, että samaan tahtiin kuin naiset ovat alkaneet kannattaa vihervasemmistoa, on naisten ja tyttöjen ja myös joidenkin miesten mielenterveys heikentynyt, sukupuoli-identiteetti hämärtynyt, pornon ja itsensä myymisen pitäminen voimaantumisena kasvanut, terrorismin kannatus kasvanut, tasa-arvon ja ihmisarvon kunnioitus vähentynyt.

Kukaan muu tehnyt samaa huomiota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoinkin tämä asia nostetaan esille.

Poliitikkojenkin pitäisi lainsäädännöllä tukea perheiden pysyvyyttä, sillä erot tulevat hyvin kalliiksi. (Lasten pahoinvointi terapioineen, yksin jääneen pahoinvointi ja alkoholistuminen, kukaan ei viitsi enää sitoutua puolison omaishoitajuuteen, isovanhempien halukkuus tukea lastenhoidossa hiipuu)

...

 

Meillä oireillaan ja juostaan terapioissa, vaikka ainakaan vielä ei olla erottu. :/ Minulla ja yhdellä lapsella on hoitokontakti. Meidän kotiraivoaja (joka kaikesta huolimatta ei juo eikä lyö ihmisiä) on kieltäytynyt hakemasta apua. Mitä poliitikkojen mielestäsi pitäisi tehdä? 176

 

Meillä oli aivan sama tilanne ennen kuin erottiin. Eron jälkeen oma mielenterve

En ole rotta. Olisin kaivannut miehen läsnäoloa ja tukea vauva-aikana, sen sijaan pakeni raskasta ajanjaksoa töihin ja toisen naisen luokse ja minä sain selviytyä yksin. Yöt ja päivät valvoin.

Kuinka moni eroaa välttääkseen oman onnettomuuden eikä etsiäkseen onneaan.

Psykologi pysyköön ammatissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoinkin tämä asia nostetaan esille.

Poliitikkojenkin pitäisi lainsäädännöllä tukea perheiden pysyvyyttä, sillä erot tulevat hyvin kalliiksi. (Lasten pahoinvointi terapioineen, yksin jääneen pahoinvointi ja alkoholistuminen, kukaan ei viitsi enää sitoutua puolison omaishoitajuuteen, isovanhempien halukkuus tukea lastenhoidossa hiipuu)

...

 

Meillä oireillaan ja juostaan terapioissa, vaikka ainakaan vielä ei olla erottu. :/ Minulla ja yhdellä lapsella on hoitokontakti. Meidän kotiraivoaja (joka kaikesta huolimatta ei juo eikä lyö ihmisiä) on kieltäytynyt hakemasta apua. Mitä poliitikkojen mielestäsi pitäisi tehdä? 176

Koiraiden luonne on aggressiivisempi kuin naaraiden melkeinpä läpi kaikkien eläinlajien, nisäkkäiden ja muiden selkärankaisten. Ihminen on nisä

Luonnossakin on paljon eläinlajeja, joiden koiraat osallistuvat poikasten hoitoon. Älä oio mutkia suoriksi.

Vierailija kirjoitti:

"Usein odotetaan, että joku toinen tekee onnelliseksi, vaikka vastuu omasta onnellisuudesta pitäisi ottaa itse"".

Mitä tämä niinkuin käytännössä tarkoittaa? Jos miestä ei näy kotona kuin kahtena iltana viikossa, kun hän tekee itsensä onnelliseksi töitä tekemällä tai harrastamalla, niin sen sijaan että vaimo märehtii kotona parisuhteen puutetta, hänenkin kannattaisi käyttää ne kaksi iltaa omiin harrastuksiinsa? On se sitten parisuhde? Ja lapset niin onnellisia ydinperheessä, joka ei tee mitään perheenä? Tämähän on ihan arkea monessa perheessä, yleisimmin se on mies jolla on aina parempaa tekemistä kuin olla perheensä kanssa, ja vaimo on katkera, nalkuttava akka, kun ei ole onnellinen. Pidänkin siis tätä artikkelin korulauseena, jolla ei ole mitään virkaa. Jos parisuhteen haluaa toimivan ja molempien olevan onnellisia, sen eteen pitää tehdä töitä yhdessä, eikä vain keskittyä tekemään itsensä onnelliseksi. Ja aina

No tämä. Kaikki ovat itse vastuussa omasta onnestaan ja naiset lisäksi vastuussa kaikesta muusta. Erotilastoja ei tarvitse ihmetellä.

Näin on

Osa lapsista hyötyy erosta jos kauhea isä muuttaa pois, vaikka tyttären luota. Tai vanhemmat asuvat lähekkäin ja säilyy vanha oma huone joka hyvä. Tai jos vihainen äiti saadaan irti teinitytöstä. Äiti muuten on lapselle tärkeä tukija.

Vierailija kirjoitti:

Ensin pitää hommata kiireellä joku pölvästi jonka nimeäkään ei muista ja jonka kanssa tekee lapsia ja jonka voi sitten heivata helvettiin. Sitten hehkutetaan uutta onnellista elämää, ehkä vähän uhriudutaan välissä.

😹😹😹😹😹

Ei, kun lapsia tehdään liian kepein perustein väärien kumppanien kanssa. Pitää olla ns. turnauskestävyyttä ja vastuunkantokykyä, että tuosta showsta selviää.

Olen samaa mieltä. Monet lähtevät ihan hyvästä suhteesta, koska kaipaavat jännitystä tai vaihtelua. Kyllä uusi ja jännittäväkin ihminen ajan myötä muuttuu vähemmän jännittäväksi.

Tietysti jos suhde on aidosti huono, esimerkiksi ei ole luottamusta uskottomuuden takia, riidellään jatkuvasti tai on väkivaltaa, niin silloin pitääkin erota. Mutta osa tuntuu tosiaan eroavan käytännössä sen takia, ettei pitkässä suhteessa enää ole alkuhuumaa.

Naiset  varsinkin kunnostautuvat tässä varsinkin. Vttu miten kypsä olenkaan niihin naisten lehtien " minulla on oikeus onneen" " löysin "naiseuteni ja seksuaalisuuteni "- tyylisiin juttuihin. Naisten vastuunkanto..nainen on valmis uhraamaan perheensä oman onnensa vuoksi ja vielä saa itsestään siinä tarinassa vielä rohkean sankarittaren.

No jos ei ole lapsia, saako silloin lähteä litomaan?

Mielestäni on aika vastuutonta heitellä tuollaista. Jos suhteessa on esimerkiksi väkivaltaa ja päihteitä, niin kyllä lapset pitää viedä suojaan. Kukaan ei voi täysin tietää minkälaisen ihmisen nai. Mielenterveysongelmat ja päihderiippuvuudet voivat puhjeta ajan kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Artikkelissa psykologi väitti, että moni eroaa, koska kuvittelee eron tekevän elämästä helpompaa ja onnellisempaa.

Voisiko, joku eronnut, jonka eron syy ei ole ollut puolison väkivalta, alkoholismi tms. vaan "kasvoimme erilleen" kertoa, tekikö se ero elämästä helpompaa ja onnellisempaa vai kaduttaako?

Erossahan putoaa harteilta yksi taakka pois eli se parisuhde. Kyllä sekin kuluttaa. 

Mielestäni kumppanuusvanhemmuuden soisi yleistyvän. Siinähän on sama kuvio kuin eroperheessä, jossa yhteishuoltajuus, paitsi että se onnettoman avioelämän rasittava parisuhdekuona jää kokonaan pois ja voidaan keskittyä järkevästi lasten huoltoon.