Ylipainoisen lapsen äiti: "Pitääkö kaikkien lasten olla samanlaisia tikkuja!"

17 voi kuule.... Ei oo erityisen harvinaista. Mua harmittaa vaan ne lapset, kiusaamista, haukkumista, mollaamista pienestä pitäen:( t. Painopolku-fyssari eli ylipainoisia lapsia hoitava

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen äiti syöttää lapsensa lihavaksi? En ymmärrä.

Ei kukaan tahallaan. Voi olla tilanne, että ruuan sortit ovat sellaisia, että lasta nälättää kaiken aikaa. Liikaa nopeita hiilihydraatteja, vaaleaa leipää, liian vähän proteiinia. Oikea rasvamäärä ja laatu sntaa kylläisyyden tunteen.

Kun kerran rasvasolujen ovat kasvaneet, vaikeaa on lasta pitää nälässä. Pitäisi vaan vanhempien pyytää terveydenhoitajilla ohjeita. Kuntoilu ja harrastukset voivat laihduttaa.

On se laihduttaminen lapsen kohdalla vaikeaa ilman apua. 10x haastavampaa kuin aikuisen.

Aikuisen olisi hyvä ymmärtää, että jo 3 ylimääräisen rasvakilon kantaminen lapselle voi olla lamaannuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

No huhhuh. Mulla on hieman liian suuri viisivuotias, joka ei mun mielestä jaksa tarpeeksi juosta yms. Ja tiedän tasan tarkkaan mistä johtuu eikä syy ole yhteiskunnassa tai jossain kolmannessa ulottuvuudessa. Syy on tasan tarkkaan minussa. Elämäntilanne on meillä ollut vuosia niin perseestä, että olen tehnyt tietoisia valintoja mitä jaksan ja mitä en. Olen esim arvostanut hyväntuulista yhdessäoloa jaksamiseni ylittävän ulkoilun sijaan (siis ajoittain ei aina). Että jotkut jaksaa pestä kaikesta käsiään ja välttää vastuuta.

Mitä alapeukutatte? Onko se teistä oikein, että vastuu tällaisesta asiasta siirretään pois itseltä? Minä kannan vastuun omasta lapsestani ja sen tähden mietin ja teen korjausliikkeitä ihan tietoisesti, poika tykkää uimisesta ja porkkanasta jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin yksi näkökulma: Meillä on myös lihavuuteen taipuvainen lapsi. On stressaavaa vanhempana koko ajan katsoa, mitä lapsi syö ja kuinka paljon. Välillä meinaa hermo palaa totaalisesti kun lapsen vatsa tuntuu olevan ihan pohjaton. Hän söisi vaikka millä mitalla, mitä vaan. Olenkin alkanut tarjota toisen annoksen jälkeen porkkanaa. Eli sääntönä kaksi annosta. Sama tieto viety myös päiväkotiin. Herkkuja voi kotona rajoittaa, mutta kuten joku sanoikin, kavereilla syödään sitten lettuja, keksiä ym. Toinen juttu ovat isovanhemmat, heille on joutunut sanomaan moneen kertaan ettei voi syödä pullaa,jäätelöä ja karkkia joka välissä. Lapsi on ylipainoon taipuvainen, ei siis ole koskaan luontaisestikaan ollut mikään "tikku" vaan nimenomaan jykevä rakenteeltaan. Vanhemman rooli on tärkeä ylipainon ehkäisemisessä, mutta helppoa se ei ole. Joutuu olemaan samaan aikaan tiukka mutta hienotunteinen. Yksi tärkeä juttu on jättää kokonaan pois sokeroidut jugurtit, danoninot, vanukkaat, myslipatukat ym. sokeripaska, jota myydään "terveellisenä". Lapsille pitää opettaa, että ruumiinrakenteitakin on erilaisia. Ja kaikki yhtä hyviä.

Tätä on todella vaikea sellaisen ihmisen tajuta, joka itse pysyy luontaisesti hoikkana ja jonka lapset pysyvät helposti laihoina. On oikeasti ihmisiä, jotka saman energiamäärän syömällä lihovat, millä toiset laihtuvat. Kaikkien kulutus ja energiantarve ei ole sama! Tähän on monia syitä, vaikkapa ruuansulatus, huonot suolistobakteerit jne.

On todella epäonnista olla lapsi, jonka pitää olla koko ajan nälässä, ettei lihoisi, ja myös vaikeaa olla sellaisen lapsen vanhempi. Tokihan moni tekee kaikkensa sen eteen, ettei lapsesta tulisi liian isoa. Ne mäkkiroskalla itsensä ja lapsensa lihottavat eivät kuulu tähän, ja ovat varmasti paljon pienempi ryhmä kuin ne, jotka ovat vastuullisia ja kamppailevat lapsensa painon kanssa joka päivä! Ei voida laskea yksi yhteen että jos on lihava syö pelkkää roskaa ja tai liian paljon. Esimerkiksi aikuisen naisen energiatarve voi vaihdella esim 1300 kalorista 2000 kaloriin eri ihmisten välillä. Tämän lisäksi kalorien kulutus vaihtelee, vaikka liikkuisi kuinka! Jos ei halua lukemalla perehtyä asiaan, niin tästä on esimerkkejä vaikkapa niissä telkkarin laihdutusohjelmissa, missä räätälöidään dietti ja kunto-ohjelma, sitten ihmetellään kun kilpailija ei laihdu, vaikka kuinka urheillaan ja syödään hyvin, kunnes tutkitaan, ja huomataan, että kyseisellä ihmisellä kaloreita tarvitaan toooosi vähän ja kulutus on minimaalista.

Eli tiivistettynä, tietyssä painossa pysyminen on toiselle tajutonta rääkkiä ja toiselle se käy helposti. Ihan riippumatta siitä, onko terve suhtautuminen ruokaan, onko itsehillintää jne. Tässäkin asiassa onnenlahjat jakautuvat erilailla! On helppo arvostella muiden lihavia lapsia, jos itselle hoikkana pysyminen ei ole niin suuri juttu. Itselläni on kaksi lasta, hoikkia, vaikka syövät välillä sokerijugurtteja, muroja, karkkiakin, ja sitä makaroonilaatikkoa myös, ja joskus lautaselta unohtuu salaattikin. He syövät kun ovat nälkäisiä, osaavat säädellä energiantarvettaan kulutuksen mukaan, ja kulutus näkyy olevan heillä aika suurta, ja eivät ole makean perässä. Näin yksinkertaista se ei kaikilla ole! Ymmärrän, kuinka onnekkaasti on käynyt, että meidän tarvitse heidän kanssaan tapella painosta ja syömisestä! En todellakaan hauku pyöreiden lasten vanhempia, heillähän on paljon rankempaa kuin meillä, ja tosi moni tekee kaikkensa lastensa hyvinvoinnin eteen!

Miksi tätä 'ongelmaa' ei ollut vielä 40-luvulla? 50-luvulla Eikä juuri 60-luvullakaan?

Mä olin normaalipainoinen lapsi. Lukion kynnyksellä sairastuin masennukseen ja sekamuotoiseen syömishäiriöön, ylioppilaaksi pääsin 20 kiloa ylipainoisena, ja nyt 25-vuotiaana paikan melkein 120 kiloa. Vanhempani ovat olleet aina hoikkia ja tarjonneet kotona terveellisyydestä ruokaa, en syytä heitä mistään. Mulla on ollut lapsesta asti todella omituinen suhde sokeriin, ala-asteikäisenä vedin keittiön laatikosta tyyliin leivontaan tarkoitetut siirapitkin kitusiini, jos en muuta löytänyt. Teininä käytin melkein kaiken kuukausirahani herkkuihin. Jotenkin mun suhde ruokaan pääsi jossain välissä vääristymään ilman vanhempien myötävaikutustakin...

Kamppailen ruokaan liittyvien ajatusten ja pakkomielteiden kanssa joka ikinen päivä. Joku sanoi aiemmin tässä ketjussa, ettei aio hankkia lapsia ennen kuin on päässyt normaalipainoon. Se on tosi hyvä ajatus ja olen harkinnut samaa, mutta toisaalta muassa pelottaa. Mitä jos tää mun sokerinhimoni jotenkin periytyy lapselleni? Meninhän mäkin "pilalle" vaikka vanhempani tekivät kaiken oikein, pelottaa ajatuskin että oma lapseni kokisi saman...

Tuli niin kyyninen olo tuosta nyyhkytarinasta.

Ensin selitetään, miten jotkut vaan ovat luonnostaan rotevampia kuin muut, mutta toisaalta taas kerrottiin hankalista elämäntilanteista, jolloin ruoan laatuun ei ole ollut voimia kiinnittää huomiota.

Ja kun neuvolan painokäyriä parjattiin, niin mietin että onko kyseessä joku kilon-parin heitto yläkäyrästä, mutta jos on vaikeuksia löytää sopivia vaatteita, niin taitaa olla kyllä paljonkin isompi heitto.

Ja tämä oli paras: "Onko laiha aina parempi kuin lihava". 

Voisi kysyä yhtä hyvin, että onko terve muka aina parempi kuin sairas.

Oikeasti, ei ne neuvolaterkat etsi mallitoimistoon söpöjä lapsimalleja ja siksi tuijota niitä painoja, vaan kyseessä on lapsen terveys. Jos syötät lapsen ylipainoiseksi, altistat hänet monelle terveysriskille.

Jos lapsi on jo päässyt ylipainoiseksi, niin olisi hyvä aika havahtua ja ottaa vastuu asiasta, eikä selitellä asiaa parhain päin. 

Mä en kerta kaikkiaan käsitä, miten joku saa alle 10-vuotiaan lihotettua ylipainoiseksi. Siis ihan järjellä ajateltuna, ei kauhistellen - en tajua, mitä ihmettä ne niille syöttää.

Jos lapsen hyvinvoinnista ei välitä, se

on lähellä pahoinpitelyä, joka ulottuu loppuikään, jos sitä ei korjata.

Lapsi kärsii vanhuuteen saakka, jos lapsena ja nuorena on viety itsetunto.

Silloin lihavana ja rumana olon tunne vie pohjan osata olla iloinen, kuulua joukkoon.

Jos olet tällainen välittämätön vanhempi, pyydän hartaasti, että tuet ja rakastat lastasi osoittaen oikeaa ohjausta onnelliseen tulevaisuuteen.

Sinä olet hänelle tärkein ja rakkain ihminen, ole sen arvoinen, olet aikuinen! Kaikki muuttuu sitten itsestään oikeaksi.

Ja muuten tuo liikunta, kun mamma sanoi että "kaikki liikuntaharrastukset ovat verenmaku suussa treenaamista seitsemänä päivänä viikossa ja kilpailuihin painostetaan".

Mitähän ihmeen harrastuksia tämä mamma on katsellut? Itse harrastin lapsena mm. taitoluistelua ja ratsastusta, taitoluistelua taisi olla kaksi kertaa viikossa (ennen esitystä taisi olla yksi lisäkerta viikossa?) ja ratsastusta 1-2 kertaa viikossa. Niin ja tanssiakin harrastin, sekin taisi olla kerran viikossa.

Kaikki kilpailu oli ihan vapaaehtoista, kukaan ei painostanut mihinkään.

Lapsi ei ole syöttösika, joka jouluksi tapetaan. Mikäli lasta syötetään pienestä pitäen väärin ja liikaa on vanhempien syytä mahdolliset sairaudet, joita on aiheutuu. Oletan kuitenkin, että olet trolli. Ei lastaan rakastava äiti voi tappaa lasaan kiduttaen.

Vierailija kirjoitti:

meillä on välillä ongelmia vaatteiden kanssa, sillä 3v tyttö on roteva. ei lihava, vaan roteva. perinyt pappansa  ruumiinrakenteen ! jotkut hentoisen isosiskon vanhat vaatteet eivät mene päälle jos ovat kovin kapeita ja joustamattomia...

jos joku nyt epäilee asiaa, niin viime neuvolassa lokakuussa oli 99cm  ja 17 kg. ja  käytti muuten jo tuon neuvolareissun aikoihin kokoa 116, satasenttiset vaatteet eivät menneet millään  päälle! nyt vaatekoko on 120cm, välillä lainaa 7v isosiskon vaatteita :D

no ei tuo kyllä lihava ole! onko pituusennuste mikä?

Kumma, ettei edes tämän neurologin (videossa nyt suomenkiliset tekstit) mene perille Soviet Finlandissa. Kannattaa katsoa, etenkin pienten tyttöjen äitien:

Sandra Aamodt: Why dieting doesn't usually work

In the US, 80% of girls have been on a diet by the time they're 10 years old. In this honest, raw talk, neuroscientist Sandra Aamodt uses her personal story to frame an important lesson about how our brains manage our bodies, as she explores the science behind why dieting not only doesn't work, but is likely to do more harm than good. She suggests ideas for how to live a less diet-obsessed life, intuitively.

ansu kirjoitti:

Lapsi ei ole syöttösika, joka jouluksi tapetaan. Mikäli lasta syötetään pienestä pitäen väärin ja liikaa on vanhempien syytä mahdolliset sairaudet, joita on aiheutuu. Oletan kuitenkin, että olet trolli. Ei lastaan rakastava äiti voi tappaa lasaan kiduttaen.

Mihinköhän viestiin nyt viittaat?

"Normaalia kotiruokaa" on wt-äidin mielestä kermaa, voita, juustoa, suolaa, makkaraa ja valkoista leipää.

Minulla on kaksi tikkua lasta; tyttö ja poika. Molemmat menevät heittäen kaikkien painokäyrien alle, mutta ovat silti kumpikin omalla käyrällään tasaisesti kasvaneet. Vanhemmat ollaan tikkuja myös, joten neuvolassa ei ole asiaan puututtu.

Omat lapseni ovat olleet alle 9kg vuoden iässä. Vauvasta asti moni äiti on ylpeillyt, että "meillä painoi tuon verran jo siinä-ja-siinä iässä" jne. Painavimmat ikätoverit pian 6v poikani ryhmässä painavat 13kg enempi kuin oma lapseni ja ovat suurinpiirtein yhtä pitkiä.

Innolla odotellaan miehen kanssa tuota tulevaa kouluikää, kun nämä vanhemmat ylpeilevät kolmasluokkalaisensa painavan yli 50-60kg. Mutta tuotahan ei tapahdu. Sitten vaihtuu ääni kellossa ja aletaan vinkua, että kun meidän paksua lasta ei hyväksytä ja sanotaan terveydenhuollossakin lihavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin normaalipainoinen lapsi. Lukion kynnyksellä sairastuin masennukseen ja sekamuotoiseen syömishäiriöön, ylioppilaaksi pääsin 20 kiloa ylipainoisena, ja nyt 25-vuotiaana paikan melkein 120 kiloa. Vanhempani ovat olleet aina hoikkia ja tarjonneet kotona terveellisyydestä ruokaa, en syytä heitä mistään. Mulla on ollut lapsesta asti todella omituinen suhde sokeriin, ala-asteikäisenä vedin keittiön laatikosta tyyliin leivontaan tarkoitetut siirapitkin kitusiini, jos en muuta löytänyt. Teininä käytin melkein kaiken kuukausirahani herkkuihin. Jotenkin mun suhde ruokaan pääsi jossain välissä vääristymään ilman vanhempien myötävaikutustakin...

Kamppailen ruokaan liittyvien ajatusten ja pakkomielteiden kanssa joka ikinen päivä. Joku sanoi aiemmin tässä ketjussa, ettei aio hankkia lapsia ennen kuin on päässyt normaalipainoon. Se on tosi hyvä ajatus ja olen harkinnut samaa, mutta toisaalta muassa pelottaa. Mitä jos tää mun sokerinhimoni jotenkin periytyy lapselleni? Meninhän mäkin "pilalle" vaikka vanhempani tekivät kaiken oikein, pelottaa ajatuskin että oma lapseni kokisi saman...

Hei, ymmärrän sua hyvin. Mulla oli aika sama tilanne. Isäni tosin on aina ollut kaljamahainen, mutta äiti ja isäpuoli, joiden luona asuin, ovat kummatkin hyvin hoikkia ja heillä syödään aina terveellisesti. Ongelma oli minussa itsessäni. Meillä ei voinut pitää mitään herkkuja kaapeissa, kun söin ne. Siis ihan kaikki, jäisestä piparitaikinasta ja pakastepullista alkaen. Olin kuitenkin murrosiän alkuun asti hoikka, siinä vaiheessa kun aloin saada enemmän taskurahaa, käytin sen kaiken karkkiin ja lihoin. Tämän seurauksena sain koulussa kuulla olevani lihava (myös osa sukulaisistani oli tätä mieltä ja kertoivat sen myös minulle), ja seuraavana puhkesikin sitten syömishäiriö ja laihdutin alipainoon asti. En tuolloin ollut missään vaiheessa lähellekään ylipainoinen. Nyt olen päässyt enimmäkseen ylitse anorektisista ajatuksista, mitä nyt välillä itseinho iskee. Tällä hetkellä paino on ihan normaalipainon ylärajalla, välillä kilo tai pari lievän ylipainon puolella ja laihdutus toki kummittelee mielessä...

Veljistäni toinen on samanlainen kuin minä, hirveä sokerihiiri ja aina makean perään. Vanhempani ovat hänenkin kohdallaan koittaneet rajoittaa makean syöntiä. Toinen veli taas on normaali, osaa itse lopettaa makean syömisen sen yhden tai kahden pullan jälkeen eli hänellä normaali itsesäätely toimii. Tämä sokerihiiriveljeni taas söisi vaikka koko pellillisen pullia, jos vain annettaisiin. Saa nähdä lihooko hänkin siinä vaiheessa, kun saa itse päättää kaikista syömisistään. Hänenkään kohdalla ei voi syyttää vanhempiani, he ovat parhaansa tehneet ja kaikin keinoin rajoittavat sitä jatkuvaa makean syömistä. Olisin varmasti hyvin katkera vanhemmilleni, jos he olisivat päästäneet minut lihomaan ja olisin saanut kuulla sitä kiusaamista pienestä asti. Jotkut kun kuvittelevat, että heillä on etuoikeus huomautella toisten painosta. Minusta vanhempien tehtävä on rajoittaa lapsen syömistä, jos ja kun monet lapset eivät sitä osaa itse tehdä ja ovat persoja makealle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää, että onko kyseessä joku aavistuksenneuvolan yläkäyrän yläpuolelle eksynyt tapaus vai joku 80-kiloinen ekaluokkalainen laardiperse.

Tämän palstan mukaan tuon painoista ekaluokkalaista ei voi olla. Kun kerroin kymmenvuotiaan tyttäreni olleen 88,5 kiloinen, väittivät trolliksi ja samoin kun toinen äiti kertoi 92 kiloa kymmenvuotiaan painoksi. Kun selitin tytön elintavoista, mitään ei kommentoitu. Tämä siis ketjussa "10 vuotiaasi pituus ja paino"

Herranjumala miten tuollainen on mahdollista? Tai varmasti on, mutta ihmetyttää suuresti, miten joku äiti päästää 10-vuotiaan lihomaan lähemmäs satakiloiseksi? 10-vuotias on kuitenkin varmaan max joku 150-senttinen.

Hän oli tuolloin 145,5 cm ja se toinen ketjussa mainittu tyttö 147 cm. Bbc:n Big Meets Bigger ohjelmassa esiintynyt 10-vuotias Jenny Manousakis oli 150 cm, 120 kg. En päästänyt vahingossa lihomaan vaan pidän lihavuutta hyvänä ja kauniina. Toki tyttäreni viikkorahoillaan itse osti kaikkea lihottavaa syötävää.

Joo, lapsi varmaan kiittelee sinua aikuisena, että kiitos äiti kun lihotit minusta jo ihan pienestä asti tämmöisen kauniin sairaalloisen lihavan. Ja eiköhän ylipainosta seuraavat terveysongelmat ole näkyvissä viimeistään parikymppisenä, todennäköisesti jo paljon sitä ennen. Tässä kun ei puhuta mistään lievästä ylipainosta (mikä ei välttämättä ole vielä paha asia) vaan sairaalloisesta ylipainosta. Ehkä onnistut lihottamaan lapsesi niin, ettei hän parikymppisenä enää pääse edes ylös sängystä, näitä amerikkalaisia dokkareitahan on nähty, kun on se lihavuus vaan niin kaunista.

Ihan sama vaikka olisit trolli, sunkaltaisia ihmisiä on myös oikeasti olemassa (mulla on yksi sukulainen jonka mielestä lasten kuuluu olla pyöreitä, on lihottanut yläasteikäisen poikansa muodottomaksi palloksi), ja sunkaltaisilta ihmisiltä kuuluisi ottaa lapset huostaan. Siinä on hyvä alku elämälle, kun vanhemmat lihottaa sairaalloisen lihavaksi jo kymmeneen ikävuoteen mennessä. Pistää niin vihaksi.

En ole trolli. Muita minun kaltaisia on kyllä, mutta hyvin vähän ja tuskin heillä on vakaumusta joka minua ohjaa. Tyttäreni on nykyään 16, 169 cm ja 127 kg. Harrastaa myös liikuntaa ja ei todellakaan tule päätymään mainitsemaasi tilaan. Lihavuus on kaunista, mutta rajansa siinäkin ja tietyssä painossa muuttuu ylipainoksi. Ällöä, että sukulaisesi on poikansa lihottanut. Lihavuus sopii vain naisille. Oma poikani on normaalipainoinen ja liikunnallinen.

Josset ole trolli niin sinulla on sitten vikaa korviesi välissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää, että onko kyseessä joku aavistuksenneuvolan yläkäyrän yläpuolelle eksynyt tapaus vai joku 80-kiloinen ekaluokkalainen laardiperse.

Tämän palstan mukaan tuon painoista ekaluokkalaista ei voi olla. Kun kerroin kymmenvuotiaan tyttäreni olleen 88,5 kiloinen, väittivät trolliksi ja samoin kun toinen äiti kertoi 92 kiloa kymmenvuotiaan painoksi. Kun selitin tytön elintavoista, mitään ei kommentoitu. Tämä siis ketjussa "10 vuotiaasi pituus ja paino"

Herranjumala miten tuollainen on mahdollista? Tai varmasti on, mutta ihmetyttää suuresti, miten joku äiti päästää 10-vuotiaan lihomaan lähemmäs satakiloiseksi? 10-vuotias on kuitenkin varmaan max joku 150-senttinen.

Hän oli tuolloin 145,5 cm ja se toinen ketjussa mainittu tyttö 147 cm. Bbc:n Big Meets Bigger ohjelmassa esiintynyt 10-vuotias Jenny Manousakis oli 150 cm, 120 kg. En päästänyt vahingossa lihomaan vaan pidän lihavuutta hyvänä ja kauniina. Toki tyttäreni viikkorahoillaan itse osti kaikkea lihottavaa syötävää.

Joo, lapsi varmaan kiittelee sinua aikuisena, että kiitos äiti kun lihotit minusta jo ihan pienestä asti tämmöisen kauniin sairaalloisen lihavan. Ja eiköhän ylipainosta seuraavat terveysongelmat ole näkyvissä viimeistään parikymppisenä, todennäköisesti jo paljon sitä ennen. Tässä kun ei puhuta mistään lievästä ylipainosta (mikä ei välttämättä ole vielä paha asia) vaan sairaalloisesta ylipainosta. Ehkä onnistut lihottamaan lapsesi niin, ettei hän parikymppisenä enää pääse edes ylös sängystä, näitä amerikkalaisia dokkareitahan on nähty, kun on se lihavuus vaan niin kaunista.

Ihan sama vaikka olisit trolli, sunkaltaisia ihmisiä on myös oikeasti olemassa (mulla on yksi sukulainen jonka mielestä lasten kuuluu olla pyöreitä, on lihottanut yläasteikäisen poikansa muodottomaksi palloksi), ja sunkaltaisilta ihmisiltä kuuluisi ottaa lapset huostaan. Siinä on hyvä alku elämälle, kun vanhemmat lihottaa sairaalloisen lihavaksi jo kymmeneen ikävuoteen mennessä. Pistää niin vihaksi.

En ole trolli. Muita minun kaltaisia on kyllä, mutta hyvin vähän ja tuskin heillä on vakaumusta joka minua ohjaa. Tyttäreni on nykyään 16, 169 cm ja 127 kg. Harrastaa myös liikuntaa ja ei todellakaan tule päätymään mainitsemaasi tilaan. Lihavuus on kaunista, mutta rajansa siinäkin ja tietyssä painossa muuttuu ylipainoksi. Ällöä, että sukulaisesi on poikansa lihottanut. Lihavuus sopii vain naisille. Oma poikani on normaalipainoinen ja liikunnallinen.

Josset ole trolli niin sinulla on sitten vikaa korviesi välissä.

Mä mietin niitä vanhempia, jotka eivät ajattele kuten tämä meidän trollimme/provoilijamme/sekopäämme (lihavuus on kaunista jne), ja silti lihottavat lapsensa. Kyllä varmaan jokainen on nähnyt just jonkun 80-kiloisen kymmenvuotiaan. Miten se tilanne on päässyt sellaiseksi? Kun siinä ei ole kyse enää mistään lievästä ylipainosta vaan sairaalloisesta lihavuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää, että onko kyseessä joku aavistuksenneuvolan yläkäyrän yläpuolelle eksynyt tapaus vai joku 80-kiloinen ekaluokkalainen laardiperse.

Tämän palstan mukaan tuon painoista ekaluokkalaista ei voi olla. Kun kerroin kymmenvuotiaan tyttäreni olleen 88,5 kiloinen, väittivät trolliksi ja samoin kun toinen äiti kertoi 92 kiloa kymmenvuotiaan painoksi. Kun selitin tytön elintavoista, mitään ei kommentoitu. Tämä siis ketjussa "10 vuotiaasi pituus ja paino"

Herranjumala miten tuollainen on mahdollista? Tai varmasti on, mutta ihmetyttää suuresti, miten joku äiti päästää 10-vuotiaan lihomaan lähemmäs satakiloiseksi? 10-vuotias on kuitenkin varmaan max joku 150-senttinen.

Hän oli tuolloin 145,5 cm ja se toinen ketjussa mainittu tyttö 147 cm. Bbc:n Big Meets Bigger ohjelmassa esiintynyt 10-vuotias Jenny Manousakis oli 150 cm, 120 kg. En päästänyt vahingossa lihomaan vaan pidän lihavuutta hyvänä ja kauniina. Toki tyttäreni viikkorahoillaan itse osti kaikkea lihottavaa syötävää.

Joo, lapsi varmaan kiittelee sinua aikuisena, että kiitos äiti kun lihotit minusta jo ihan pienestä asti tämmöisen kauniin sairaalloisen lihavan. Ja eiköhän ylipainosta seuraavat terveysongelmat ole näkyvissä viimeistään parikymppisenä, todennäköisesti jo paljon sitä ennen. Tässä kun ei puhuta mistään lievästä ylipainosta (mikä ei välttämättä ole vielä paha asia) vaan sairaalloisesta ylipainosta. Ehkä onnistut lihottamaan lapsesi niin, ettei hän parikymppisenä enää pääse edes ylös sängystä, näitä amerikkalaisia dokkareitahan on nähty, kun on se lihavuus vaan niin kaunista.

Ihan sama vaikka olisit trolli, sunkaltaisia ihmisiä on myös oikeasti olemassa (mulla on yksi sukulainen jonka mielestä lasten kuuluu olla pyöreitä, on lihottanut yläasteikäisen poikansa muodottomaksi palloksi), ja sunkaltaisilta ihmisiltä kuuluisi ottaa lapset huostaan. Siinä on hyvä alku elämälle, kun vanhemmat lihottaa sairaalloisen lihavaksi jo kymmeneen ikävuoteen mennessä. Pistää niin vihaksi.

En ole trolli. Muita minun kaltaisia on kyllä, mutta hyvin vähän ja tuskin heillä on vakaumusta joka minua ohjaa. Tyttäreni on nykyään 16, 169 cm ja 127 kg. Harrastaa myös liikuntaa ja ei todellakaan tule päätymään mainitsemaasi tilaan. Lihavuus on kaunista, mutta rajansa siinäkin ja tietyssä painossa muuttuu ylipainoksi. Ällöä, että sukulaisesi on poikansa lihottanut. Lihavuus sopii vain naisille. Oma poikani on normaalipainoinen ja liikunnallinen.

Josset ole trolli niin sinulla on sitten vikaa korviesi välissä.

Mä mietin niitä vanhempia, jotka eivät ajattele kuten tämä meidän trollimme/provoilijamme/sekopäämme (lihavuus on kaunista jne), ja silti lihottavat lapsensa. Kyllä varmaan jokainen on nähnyt just jonkun 80-kiloisen kymmenvuotiaan. Miten se tilanne on päässyt sellaiseksi? Kun siinä ei ole kyse enää mistään lievästä ylipainosta vaan sairaalloisesta lihavuudesta. 

En ole sekopää/provoilija/trolli. On se vaan näköjään vaikeaa uskoa, että maailmassa, tai länsimaissa on ihmisiä joiden mielestä feminiininen lihavuus on kaunista ja tavoiteltavaa, vaikka kuinka esim media ja terveydenhoitohenkilöstö opettavat päinvastaista. Lihavuuden (jos puhutaan alle 150 kg) terveyshaitat eivät ole kiistaton fakta. Kannattaa googlettaa esim Image-lehden artikkeli Läskisota niin saa lisätietoa. Sen mukaan lihavuuden yhteys vain kahteen sairauteen on pystytty kiistattomasti todistamaan; ne ovat kihti ja reuma. Professori Paul Campos, ym terveysalan ammattilaiset ovat kirjoittaneet lihavuusmyytistä. Lisäksi englanninkielisen wikipedian eräässä artikkelissa on viittaus tutkimukseen, jonka mukaan terveysalalla työskentelevät pitävät lihavuutta rumana, ja ovat ihan yhtä ennakkoluuloisia ja tuomitsevia lihavia kohtaan kuin muukin väestö. Heidän tavoitteenaan on asemansa avulla hävittää rumana pitämänsä lihavuus maailmasta, ja siksi he ottavat lihavuuden esiin, tuli lihava vastaanotolle mistä syystä tahansa. Tämä on törkeää ja esim homovastaista uskovaa ei palkattaisi seksuaaliterapeutiksi tmv. Kun katsoo maailmaa, useimmat ihmiset ovat sekopäitä koska maailman tilanne on tällainen. Eli eipä nimittelynne minua hetkauta. Ja mitä tulee niihin lapsensa lihottaneisiin, jotka eivät lihavuutta hyvänä pidä, ovat yleensä taidottomia vanhempia (toki tässä ketjussa on niitäkin tarinoita, joissa vanhemmat eivät ole aiheuttajia). Minullakinon nyt 19-vuotias poika, ja normaalipainoinen on ja ollut aina, koska hänet olen sellaiseksi kasvattanut.

Junioriohjaajan kommentti artikkelin äidin "verenmaku suussa" harjoitteluun: Meidän seurassa junnutreenit 2x vko 1,5h kerta, kisata saa halukkaat (heillä mahdollisuus ylimääräisiin treeneihin), ketään ei pakoteta kisaamaan (yksilölaji), osa käy treeneissä vaan kerta viikkoon eikä tästä tule mitään polemiikkia (itsekin treenasin teininä alottaessani samaa lajia vaan 1x/vko). On pullukoita ja motorisesti kömpelöitä lapsia ja atleettisempia, kaikki tekee yhdessä.

Että siinä meidän seuran junioreiden verenmakua. Taas hyvä tekosyy olla viemättä lasta liikuntaharrastuksen pariin. Eikä oo varmasti meidän seura seudun ainoo "höntsäilyjunnu-urheilu", varmasti löytyy vaikka mitä seurakunnan liikuntakerhoa tai kansalaisopiston jumppaa, missä kilpailullisuutta on vielä vähemmän kuin meillä.

Itse olen teinistä asti ohjannut seurakunnan ja paikallisen urheiluseuran listoilla juurikin liikuntakerhoa, luistelukoulua, yleisurheilukoulua, ja kaikissa on kyllä ollu kilpailullisuus kaukana (koska itse olen urheilullinen mutta anti-kilpailullinen), mukana on pärjänneet mm erityislapsetkin, miksei artikkelin äidin lapsi? Ja olen muuten myös itse koululiikunnasta traumatisoitunut (ja normaalipainoinen).