Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa hankala luonteeni!
12.03.2016 |
Olen herkkä, helposti tulistuva, negatiivinen, en kunnolla osaa hallita tunteitani, jne. Jo lapsesta saakka luonteeni on ollut taakka, koska minusta ei oikein pidetty muiden lasten keskuudessa, ja vanhempanikin häpesivät minua. Jossain vaiheessa tajusin itsekin alkaa hävetä luonteestani johtuvaa käyttäytymistä.
Viimeistään yläasteella osasin jo hyvin peittää luonteeni haitallisia piirteitä, mutten ole edelleenkään oppinut käyttäytymään luontevasti (nyt siis korkeakoulut käyty ja työelämässä). Minua pidetään ihan mukavana (mutta mielistelevänä nössönä), koska osaan hillitä itseni niin hyvin, mutta en vieläkään meinaa löytää ystäviä, koska en osaa antaa itsestäni mitään, ja myötäilen ja mielistelen vaan, koska en voi olla oma itseni.
Miehen olen saanut ja lapsia, ja pelkään yli kaiken, että lapset perivät minulta luonteeni. Toinen on onneksi hyvin erilainen, toisesta en vielä tiedä, koska on niin pieni. Mies välillä säälittää - yritän olla hyvä vaimo, mutta tutussa ja turvallisessa seurassa "oikea" minäni pilkahtelee liian usein pintaan.
Isäni on samanlainen kuin minä, ja hänkin on hyvin yksinäinen.
Kommentit (48)
No, oletko hakeutunut 2 sinne terapiaan tai tehnyt jotain muuta konkreettista asian eteen? Täällä asiasta kirjoittaminen ei varsinaisesti ole asian käsittelyä, jos siitä ei liikuta minnekään. :) Valittaminen on ihan ok, mutta jos siihen tilaan jää junnaamaan, niin hyötyä siitä ei kyllä ole, päinvastoin. Sitten jää vaan ikuisesti sen negatiivisen vangiksi.
Ihan vilpittömästi olen sitä mieltä ja mielestäni se on tärkeää sanoa, että jos jonkun todellinen minä on kontrollinhaluinen sekopää, kukaan ei jää vapaaehtoisesti seuraan, eikä pitäisikään. Tasapaino pitäisi löytyä ihmisestä itsestään niin, että muiden(kaan) ei tarvitse kärsiä.
9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, oletko hakeutunut 2 sinne terapiaan tai tehnyt jotain muuta konkreettista asian eteen? Täällä asiasta kirjoittaminen ei varsinaisesti ole asian käsittelyä, jos siitä ei liikuta minnekään. :) Valittaminen on ihan ok, mutta jos siihen tilaan jää junnaamaan, niin hyötyä siitä ei kyllä ole, päinvastoin. Sitten jää vaan ikuisesti sen negatiivisen vangiksi.
Ihan vilpittömästi olen sitä mieltä ja mielestäni se on tärkeää sanoa, että jos jonkun todellinen minä on kontrollinhaluinen sekopää, kukaan ei jää vapaaehtoisesti seuraan, eikä pitäisikään. Tasapaino pitäisi löytyä ihmisestä itsestään niin, että muiden(kaan) ei tarvitse kärsiä.
9
Olen ja käsittelen asiaa siellä.
2
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, oletko hakeutunut 2 sinne terapiaan tai tehnyt jotain muuta konkreettista asian eteen? Täällä asiasta kirjoittaminen ei varsinaisesti ole asian käsittelyä, jos siitä ei liikuta minnekään. :) Valittaminen on ihan ok, mutta jos siihen tilaan jää junnaamaan, niin hyötyä siitä ei kyllä ole, päinvastoin. Sitten jää vaan ikuisesti sen negatiivisen vangiksi.
Ihan vilpittömästi olen sitä mieltä ja mielestäni se on tärkeää sanoa, että jos jonkun todellinen minä on kontrollinhaluinen sekopää, kukaan ei jää vapaaehtoisesti seuraan, eikä pitäisikään. Tasapaino pitäisi löytyä ihmisestä itsestään niin, että muiden(kaan) ei tarvitse kärsiä.
9
Olen ja käsittelen asiaa siellä.
2
Hieno homma, toivottavasti saat avun sieltä. :)
39
Joo kiitos, todella toivon sitä itsekin. Elämä olisi niin paljon mukavampaa jos ei tarttisi edetä pelkällä tahdonvoimalla tai luopua mukavista ihmisistä siksi, että itse on kusipää. Tai siis kusipäiseen malliin oppinut, mielestäni me emme ole nb kusipäitä. Tuskin kukaan on.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva ketju, itse kärsin samanlaisista asioista ja koen olevani monen kirjoittajan kanssa samanlainen. Mukava huomata että on meitä muitakin.
Onpa hyvä ja asiallinen ketju. Ymmärrän teitä muita. Minullakin on välillä todella hankala luonne. Ystäviä minulta löytyy, mutta lähimmät ihmissuhteeni kärsivät kiukuttelustani, negatiivisuudestani ja tulisuudestani. Olen välillä jopa ihmetellyt tätä, miten olenkaan niin mukava ihminen varsinkin ystävilleni, mutta sitten läheisiä kohtaan voin olla joskus ikävä (en hauku, mutta olen kyyninen, arvosteleva, vaativas, syyllistävä). Osaan tuoda julki pettymyksentuneeni. En tarkoita että olisin vittumainen tyyppi aina, mutta välillä olen selvästi aika vaikea, ja se harmittaa minua. Minun on vaikea hallita joskus tunteitani, ja sitten kun suutun kiihdyn tosi nopeasti. Tämä tulisuuteni on hieman laantunut, kun olen tullut vähän vanhemmaksi, mutta silti. Vaikka minulla on ystäviä, niin tunnen usein ulkopuolisuutta. Vaikka minulla on perhe, tunnen usein etten saa heiltä tarpeeksi rakkautta/huomiota/että he eivät ole kiinnostuneita tai osallistuvia elämääni kuten toivoisin. Tunnen tyytymättömyyden tunteita helposti, mikä on ihan naurettavaa, sillä elämässäni asiat ovat pääosin hyvin. Olen naimisissa, ja onneksi mieheni on sekä hyvin jämäkkä että kiltti, palauttaa minut nopeasti maan pinnalle. Välillä kuitenkin mietin, tuleeko päivä jolloin hän ei enää jaksa tätä. Olen harkinnut terapiaan menoa, mutta kun tämä asia ei vaivaa minua niin paljon, eikä tuota suurta tuskaa, niin se on siirtynyt. Ehkä kuitenkin tästä rohkaistun ja hakeudun keskustelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Eniten apua toivoisin tuohon tyytymättömyyden tunteeseen, mistä useimmiten negatiivinen käytökseni kumpuaa. Jotta en nyt vaikuttaisi ihan hirviöltä, niin pääosin olen aika tavallinen tyyppi, ihan mukavaa seuraa, myös perheelleni. Sitten välillä olen kuitenkin jotain ihan muuta.
Kiitos sinulle ap, että avasit tämän keskustelun. Oli silmiä avaavaa lukea muiden juttuja ja nähdä siten paremmin sitä omaakin käytöstä.
Tämä on ainakin minun mielestäni terapeuttinen valitusketju niille, joilla prosessi on vielä kesken. Kaikki varmaan tietävät sen, mitä sanoit, 39 mutta kun se ei paljoo lohduta jos prosessi on kesken. Sitten kun on niitä työkaluja kyetä muuttumaan ja hillitsemään itseään niin palaan mielelläni keskustelemaan kanssasi. Ärsyttää vaan tuollaiset neuvot kun niistä ei ole mitään apua.
2