"Ei ole varaa syödä terveellisesti" on usein pelkkää uusavuttomuutta
Olen itse ollut sekä opiskelija että työtön enkä ymmärrä valitusta siitä, että köyhällä ei muka ole varaa syödä terveellisesti. Yleensä kuitenkin kyse on siitä, ettei osaa tai viitsi laittaa itse ruokaa tai kerätä luonnon antimia. Ja ajatellaan, että se terveellinen ruoka on jotain gojimarja-smoothieta ja sisäfilettä.
Tiedoksi, että Suomessa saa ilmaiseksi kerätä esim: sieniä, mustikoita, puolukoita, vadelmia, aroniamarjoja, omenoita (monissa kaupungeissa kasvaa julkisilla paikoilla omenapuita), pihlajanmarjoja, lakkaa, karpaloita, nokkosta, vuohenputkea, voikukan lehtiä, kuusenkerkkiä. Ja sitten on tietysti kalaa järvissä.
Kaupungin viljelypalsta maksaa pari kymppiä vuodessa ja sen voi ottaa vaikka puoliksi kaverin kanssa. Siemenet ei maksa juuri mitään. Palstalla kasvattaa helposti koko kesän salaatit, kurkut, kesäkurpitsat, yrtit jne. Ja talven varalle juureksia.
Kaupasta saa halvalla kyllä hedelmiäkin, jos ostaa sesongin mukaan. Mutta terveellinen ruokavalio ei vaadi että syö hedelmiä. Kotimaisilla marjoilla, juureksilla ym. pärjää ihan hyvin. Talvella halpaa on mm. kaali (enemmän c-vitamiinia kuin appelsiinissa), lanttu, nauris, porkkanat ja punajuuret.
Linsseistä, herneistä, kuivatuista pavuista saa monipuolisia ja hyviä ruokia kun vain opettelee maustamaan oikein. Pakastevihannekset on pahoja ja kalliita, en ole koskaan ymmärtänyt kuka niitä ostaa.
Siis okei, on pieni osa oikeasti todella köyhiä eivätkä ehdi välttämättä tehdä kaikkea itse, esim. monen lapsen yh:t, mutta joku solukämpässä asuva opiskelija ei mielestäni ole niin köyhä, että rahanpuute olisi esteenä terveelliselle syömiselle. Ja nämä "yhyy en voi syödä kunnon ruokaa" -tyypit sitten syövät jotain tonnikalaa ja purkkiananasta, joka on oikeasti sikakallista. Ja kurkkua ja leikkelettä pitää olla leivän päälle. Puhumattakaan kahvista, teestä, kaljasta, sipseistä jne.
Ajanpuute ei ole mikään tekosyy sille, ettei voisi itse tehdä ruokaa (ainakaan lapsettomille aikuisille!). Tuoreista kasviksista ruuan valmistaminen kestää ehkä 15 minuuttia kauemmin kuin jos söisi jonkun mikroaterian. Kuitenkin ihmiset tuhlaavat aikaansa netissä roikkumiseen, tv:n edessä löhöämiseen ja muuhun turhaan.
Tiedän, että alapeukkua ropisee nyt, mutta sainpahan mieleni kevennettyä :) Monesti on tehnyt mieli avautua näille valittajille päin naamaa, mutta olen hillinnyt kieleni...
Kommentit (325)
Vierailija kirjoitti:
Makkara on epäterveellistä mutta halvempaa kuin liha.
Kikherneet ovat terveellisiä, mutta halvempia kuin liha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makkara on epäterveellistä mutta halvempaa kuin liha.
Kikherneet ovat terveellisiä, mutta halvempia kuin liha.
Lisäksi ne sisältävät sitä muodikasta, nykyään hyvän ja laadukkaan ruuan synonyymiksi nostettua proteiinia, toisin kuin vehnäjauhomakkarat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makkara on epäterveellistä mutta halvempaa kuin liha.
Katsopa huvikses joskus sen lauantaimakkaran lihapitoisuus ja laske sitten sille kilohinta. Vähänkö tulee koneellisesti erotellulle "lihalle", jänteille ja nahkalle hintaa!
http://www.taloussanomat.fi/myynti/2011/05/05/testi-naissa-makkaroissa-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makkara on epäterveellistä mutta halvempaa kuin liha.
Kikherneet ovat terveellisiä, mutta halvempia kuin liha.
Lisäksi ne sisältävät sitä muodikasta, nykyään hyvän ja laadukkaan ruuan synonyymiksi nostettua proteiinia, toisin kuin vehnäjauhomakkarat.
Todellakin. Tässä proteiinipitoisuudet Finelin mukaan:
Lenkkimakkara, keskiarvo: 9,7 g
Kikherne, kuivattu: 21,3 g
Kirkas voitto kikherneille! (Ja vaikka palkokasvien proteiini on itsessään puutteellista, viljojen proteiini täydentää sitä niin että kokonaisuus on yhtä hyvää kuin lihan proteiini. On siis väärin väittää, että kikherneet olisi lihaa huonompi proteiininlähde - viljoja syöville asia on täysin päin vastoin, koska kikherneet tekee myös viljojen proteiinista arvokkaampaa.)
Oikeampi väite lienee, että on vaikea syödä terveellistä, halpaa ja hyvänmakuista. Yleensä näistä on mahdollista saada vain kaksi. Toisaalta tähänhän olisi mahdollista vaikuttaa sillä, että esim. kouluissa opetettaisiin kokkaamaan myös luonnostaan ei-niin-hyviltä maistuvista raaka-aineista käyttämällä oikeita tekniikoita ja oikeita mausteyhdistelmiä.
Sen sijaan sellainen puoliterveellisen ruokavalion pitäisi onnistua, vaikka rahaa ei hirveästi olisikaan käytettävissä. Ei välttämättä ihan niin, että kasviksia ja proteiinia tulisi suositeltua määrää, mutta melko lähelle kuitenkin. Sekin on kuitenkin monta kertaa parempi vaihtoehto kuin pelkillä pakasteranskalaisilla eläminen.

Myös kokemus opettaa eli aluksi ankealta maistuvasta köyhäilyruuasta voi oppia pitämään. Itselleni eineksiin ja ns. parempaan kotiruokaan tottuneena oli aluksi järkytys, kun maistoin ensimmäistä kertaa pelkistä kuivatuista herneistä ja suolasta tehtyä hernekeittoa. Nyt, pari vuotta myöhemmin, sellainen keitto on yksi lempiruuistani (kunhan keittoaika on tarpeeksi pitkä). Olen oppinut pitämään myös monista muista terveellisistä köyhäilyruuista, jotka tökki aluksi. Valmistustavat ei ole muuttunut mihinkään, makuaistini on.

Missä menee köyhäilyruuan raja?? 10 cnt annos?? Euron annos??
Laskin juuri huvikseni muutaman meillä ihan perusruoan (laadukasta, tarpeeksi terveellistä, tasapainoista ja erittäin hyvänmakuista) annoshinnat:
- lihapullat tomaattikastikkeessa 0,92 €/annos (+lisuke 10-20 cnt)
- kananuudelikeitto, sakea ihana hörpittävä 0,68€/annos
- uunijuureksia tupla-annos + broilerinkoivet uunissa 1,25€/annos
- seuraavan päivän sosekeitto edellispäivän ylijääneistä uunijuureksista 0€/annos (no, liemikuutio 1 cnt/a)
- merimiespihvi kokolihaan 1,1€/annos, jauhelihaan 0,48€/annos (oluttilkka löytynee av mamman miehen varastosta, ei laskettu tähän)
- kaalilaatikko 0,44€/annos
- mausteinen perunamoussaka 0,74€/annos
- stroganoff juhlapäiviin 1,38€/annos
Mitä isomman satsin tekee kerralla sitä pienemmäksi annoshinta tulee. Nämä laskettu nyt 4/8 hengen annoksina eli 2 päivän ruokina
Vierailija kirjoitti:
Oikeampi väite lienee, että on vaikea syödä terveellistä, halpaa ja hyvänmakuista. Yleensä näistä on mahdollista saada vain kaksi. Toisaalta tähänhän olisi mahdollista vaikuttaa sillä, että esim. kouluissa opetettaisiin kokkaamaan myös luonnostaan ei-niin-hyviltä maistuvista raaka-aineista käyttämällä oikeita tekniikoita ja oikeita mausteyhdistelmiä.
Sen sijaan sellainen puoliterveellisen ruokavalion pitäisi onnistua, vaikka rahaa ei hirveästi olisikaan käytettävissä. Ei välttämättä ihan niin, että kasviksia ja proteiinia tulisi suositeltua määrää, mutta melko lähelle kuitenkin. Sekin on kuitenkin monta kertaa parempi vaihtoehto kuin pelkillä pakasteranskalaisilla eläminen.
Jotenkin tuntuu, että jos ei ole mahdollista ostaa halvalla terveellistä ja hyvänmakuista, ensimmäiseksi tingitään juuri siitä terveellisyydestä. Se, onko einesp*ska miten hyvänmakuista, on tietenkin tottumuskysymys, mutta nämä täällä kirjoittelevat köyhät eivät halua edes yrittää muuttaa mieltymyksiään terveellisemmiksi - ja siihenhän heillä lienee oikeus, ei siinä. Mutta näyttää kyllä vahvasti siltä, että osalla porukkaa köyhyys on aineellisen lisäksi myös henkistä: sitä terveellistä ruokaa tuskin syötäisiin, vaikka olisi rahaakin. Ainakaan, jos se vaatii yhtään vaivaa, ja useinhan se vaatii.
Terveisin erittäin köyhä, joka syö varsin terveellisesti. Terveenä ja virkeänä on mukavampi kitkuttaa kuin sairaana ja väsyneenä. Jaksaa keksiä niitä halpoja ellei vallan ilmaisia tapoja tulla toimeen sen sijaan, että makaisi sohvassa syyttelemässä muita kurjuudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Ompa typerä keskustelu, odotin enemmän.
No tämä oma kommenttisi kyllä nosti keskustelun tason ihan uusiin sfääreihin, vai mitä olet itse mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakastimeen ei mahdu kovin paljoa marjoja, kasvikuivuria ei ole. Ne on aika kalliitakin.
200 gr suomalaisia mustikoita maksaa alle 2 euroa. Laitan aina vähän aamupuuroon, kestää monta päivää. Ei ole kallista.
No ei kai sitä pelkällä lusikallisella mustikoita täytä päivittäistä kasvisten tarvetta
No vähän enemmän kun lusikallinen :D Ei sen tarkotus ole täyttyä aamupalalla tai pelkistä mustikoista hönö! Puuro halpa ja hyvä aamupala, mustikat hyvä lisä. Pahaa ilman.
No ymmärrät kai, että jos syö sen 200g musrikoita päivässä. Maksaa 2€. Lisäksi pitää jostain saada se 300g lisäksi. Ja sekin taas maksaa hönö.
Ei kukaan syö 200 gr niitä päivässä, se on ihan törkeästi, eli ei se pointti. Kil2o punajuuria maksaa euron, sama porkkanoita. 200 gr kurkun saa jollain eurolla, pakkasesta saman verran vaikka vihreitä papuja maksaa 1 e. Tosi kallista joo.
No kai kilon porkkanoiden lisäksi muutakin pitäisi syödä nelihenkisen perheen per päivä. Eli kyllä vihanneksia saa halvalla, mutta kun ei riitä errä syö joka päivä porkkanaa ja punajuurta. Kala on todella kallista esimerkiksi. Siksi moni ostaa kalapuikkoja eikä tuoretta siikaa.
No totta kai! Mutta ei teidän päivän budjetti ole 1 v*tun euro eihän? Porkkanat siihen lisukkeeksi tai itse ruokaan lisättynä maksaa sen YHDEN ekstra euron.
Se on ihan omaa idioottimaisuutta ostaa kalapuikkoja eikä 400000 kertaa terveellisimpiä ja saman hintaisia papuja.
Jos haluaa syödä kalaa niin pavut ei oikeen korvaa sitä. Köydän on vaan ostettava niitä kalapuikkoja, koska ne on niin halpaa kalaa. Vrt tuore kala, jonka hinnalla syödään monta päivää.
Kalapuikkojen kilohinta taitaa halvimmillaankin olla n. 3e? Minä köyhänä nipistäisin jostain pari euroa ja ostaisin silloin tällöin lohta kilohintaan 5e.
Joo, niin minäkin. Mistä saa lohta 5€/kg? Meidän Prisman (Viikki) tiskissä lohi on yleensä vähintään 16,90/kg, tarjouksessa 12,90. Vakuumissa 9,90€. Muut kalat ovat tähtitieteellisissä hinnoissa (ei ole muikkua, silakkaa). Siis mistä saa lohta 5€/kg? Ihan konkreettinen kaupan nimi. Matkakulut ei kärsi olla paljon, muuten kilohinta nousee.
Ja tällekin tulee alapeukkua, koska tokihan JOKAISESTA Suomen kaupasta saa lohta tuohon hintaan, kun kirjoittaja niin sanoo. Se on vain uusavuttomuutta, jollei löydä/tajua sitä.
Tarjouksesta ihan mistä vaan! Esim. omasta lähi-supermarketista saa silloin tällöin hintaan 4,95 e/kg, samoin Tokmannilta. Mutta ei aina. Silakoita saa samoin välillä samaan hintaan. Mutta ei aina. Siksi suunnittelenkin ruokalistani tarjouksien mukaan, koska kaikkea ei saa halvalla aina. Ja ennen kuin kukaan itkee ettei kotiin tule mainoksia niin tarjoukset näkee netistä. Ja kun seuraava itkee että ei ole varaa ostaa sitä kokonaista lohta, jonka kilohinta on kyseessä, niin osta jonkun kanssa kimppaan se.
Ei muuten saa. Olisinkohan mä tällä ilmansuunnalla nähnyt kerran kirjolohta kokonaisena 5€/kilo? Sekin niin pientä ja laihaa luikkua ettei siitä esim medaljonkeja saanut. Jos oikein olisi raapinut niin lohikeittoon olisi saanut siitä kilon kalasta lihat. Enemmistö oli nahkaa, päätä ja ruotoja.
Voi avuttomuus! Niistä roippeistahan se keitto keitetään ja sitten vähän sitä lihaa mukaan. Ja vielä jää muuhunkin ruokaan sitä kalaa.
Oi autuutta, köyhä syököön maitoa, pottua ja muutaman hiun kalaa. Ei se ole terveellistä, paitsi et köyhä tyytyköön siihen mitä saa, se tekee siitä terveellistä. Sielulle se ainakin on mannaa, pysyy nöyränä.
Ja hei, köyhyys on elämäntapavalinta, niinhän täällä on jo todettu. Niin kovin helppo on päteä, kun ei siitä köyhyydestä mitään sitten kuitenkaan tiedä.
Kyllä täällä monikin köyhä on kertonut syövänsä ihan terveellisesti, eli se roskaruuan syöminen ei ole pakollista köyhällekään. Aineellinen köyhyys riippuu olosuhteista, henkinen köyhyys on sitten todellakin ihan oma elämäntapavalinta, ei siitä mihinkään pääse valittamalla ja muita syyttelemällä.
Ja kalakeitosta: eiköhän se terveellinen kalarasva liukene niistä roippeista liemeen, joten kyllä se maito-pottu-kalaliemi on terveellistä, vaikkei siinä hulluna sitä kalaa olisikaan. Lisäät vielä muutaman porkkanan ja kuivattuja yrttejä (eivät liene hinnaltaan kynnyskysymys köyhimmällekään), niin taas lisääntyy terveellisyys. Mutta ai niin, eihän mikään muu voi olla terveellistä ja hyvää kuin se lohimedaljinki...
Siis mitä ihmettä, esimerkiksi linssikeitto porkkanalla ja sipulillahan, kasviöljyllä vahvistettuna, on älyttömän hyvää. Samoin vaikka halvasta lihasta saa herkkua kun kypsyttee tarpeeksi pitkään. Itsekseenhän se kypsyy uunissa ei sitä tarvi vahtia. Jotkut eltaantuneen rasvan makuiset halppiseinekset on tosi ällön makuisia noihin verrattuna. Kotiruokaankin voi panna reilusti suolaa jos sen makua kaipaa. Tietysti se ei sit ole enää niin terveellistä jos on verenpaine koholla.

Ei pysty, liian työlästä. Helpompi on ostaa se hamppari tai nakkeja ja ranut.
Pahinta on ne sairaalloisen lihavat, jotka valittaa kuinka rahat ei riitä esim. kasviksiin - samalla kun ostoskärryt pursuaa lauantaimakkaraa, eineshampurilaisia, pakastepyttipannuja ja muuta mukahalpaa ja lihottavaa paskaa. Yksi kaupassa työskentelyn huonoja puolia on, ettei silloin saa puuttua vierestä kuultuihin keskusteluihin ja kertoa muille kuinka huonoja valintoja ne tekee.
Vierailija kirjoitti:
Oikeampi väite lienee, että on vaikea syödä terveellistä, halpaa ja hyvänmakuista. Yleensä näistä on mahdollista saada vain kaksi. Toisaalta tähänhän olisi mahdollista vaikuttaa sillä, että esim. kouluissa opetettaisiin kokkaamaan myös luonnostaan ei-niin-hyviltä maistuvista raaka-aineista käyttämällä oikeita tekniikoita ja oikeita mausteyhdistelmiä.
Sen sijaan sellainen puoliterveellisen ruokavalion pitäisi onnistua, vaikka rahaa ei hirveästi olisikaan käytettävissä. Ei välttämättä ihan niin, että kasviksia ja proteiinia tulisi suositeltua määrää, mutta melko lähelle kuitenkin. Sekin on kuitenkin monta kertaa parempi vaihtoehto kuin pelkillä pakasteranskalaisilla eläminen.
Eivät mausteetkaan ihan mahdottomia maksa, jos ei jotain sahramia halua käyttää joka ruokaan. Yrteillä saa helposti ja terveellisesti makua ruokaan, niitä voi kasvattaa itse, tai istuttaa kaupan valmiita yrttiruukkuja. Makua saa myös valkosipulista, inkivääristä ja chilistä, joita näitäkin kaikkia voi kasvattaa uudestaan kotona. No, chili on aika tarkka oikeanlaisista olosuhteista, muut eivät niinkään.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on ne sairaalloisen lihavat, jotka valittaa kuinka rahat ei riitä esim. kasviksiin - samalla kun ostoskärryt pursuaa lauantaimakkaraa, eineshampurilaisia, pakastepyttipannuja ja muuta mukahalpaa ja lihottavaa paskaa. Yksi kaupassa työskentelyn huonoja puolia on, ettei silloin saa puuttua vierestä kuultuihin keskusteluihin ja kertoa muille kuinka huonoja valintoja ne tekee.
Tuttu juttu. Tekee usein pahaa olla puuttumatta tuollaiseen, etenkin jos kyse on lapsiperheestä.
Syön joka päivä 2 lämmintä ateriaa ja toinen niistä on melkein aina hernekeitto. Annoksen hinta on n. 0,20-0,50 € riippuen siitä kuinka paljon ja millaista lihaa käytän. Halpaa ja terveellistä. :)
Joiltain nyt tuntuu olevan kokonaisuus hukassa. Terveellinen ruoka on kokonaisuus eikä riitä, että 50% sen aineksista on halpoja. Kaurapuurohan on sinänsä tosi halpaa ja terveellistä, mutta muuttuu epäterveelliseksi jos sitä syö liikaa. Kasviksia pitäisi syödä viittä eri väriä joka päivä, joten ei riitä että kaali ja sipuli on halpaa ja terveellistä. Kalaakin pitäisi syödä monipuolisesti eri lajeja vaihdellen, joten ei riitä että lohta ja silakkaa saa välillä hyvästä tarjouksesta. Ja sama toistuu muuallakin: Monipuolisuus on tärkeä osa terveellisyyttä. Valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että osa terveellisestä ruuasta on väkisinkin kallista.
Jos syö suositusten mukaisesti reilun gramman proteiinia per painokilo pitää syödä 200 g kanaa ja 200 grammaa kalaa päivässä eli siittä tulee tasan 150 euroa / kk.
Ne jotka yrittää elää hiilarilla sairastuvat lopulta lihaskatoon. Ei lihakset pysy makaroonia syömällä
Katsopa huvikses joskus sen lauantaimakkaran lihapitoisuus ja laske sitten sille kilohinta. Vähänkö tulee koneellisesti erotellulle "lihalle", jänteille ja nahkalle hintaa!