"Ei ole varaa syödä terveellisesti" on usein pelkkää uusavuttomuutta
Olen itse ollut sekä opiskelija että työtön enkä ymmärrä valitusta siitä, että köyhällä ei muka ole varaa syödä terveellisesti. Yleensä kuitenkin kyse on siitä, ettei osaa tai viitsi laittaa itse ruokaa tai kerätä luonnon antimia. Ja ajatellaan, että se terveellinen ruoka on jotain gojimarja-smoothieta ja sisäfilettä.
Tiedoksi, että Suomessa saa ilmaiseksi kerätä esim: sieniä, mustikoita, puolukoita, vadelmia, aroniamarjoja, omenoita (monissa kaupungeissa kasvaa julkisilla paikoilla omenapuita), pihlajanmarjoja, lakkaa, karpaloita, nokkosta, vuohenputkea, voikukan lehtiä, kuusenkerkkiä. Ja sitten on tietysti kalaa järvissä.
Kaupungin viljelypalsta maksaa pari kymppiä vuodessa ja sen voi ottaa vaikka puoliksi kaverin kanssa. Siemenet ei maksa juuri mitään. Palstalla kasvattaa helposti koko kesän salaatit, kurkut, kesäkurpitsat, yrtit jne. Ja talven varalle juureksia.
Kaupasta saa halvalla kyllä hedelmiäkin, jos ostaa sesongin mukaan. Mutta terveellinen ruokavalio ei vaadi että syö hedelmiä. Kotimaisilla marjoilla, juureksilla ym. pärjää ihan hyvin. Talvella halpaa on mm. kaali (enemmän c-vitamiinia kuin appelsiinissa), lanttu, nauris, porkkanat ja punajuuret.
Linsseistä, herneistä, kuivatuista pavuista saa monipuolisia ja hyviä ruokia kun vain opettelee maustamaan oikein. Pakastevihannekset on pahoja ja kalliita, en ole koskaan ymmärtänyt kuka niitä ostaa.
Siis okei, on pieni osa oikeasti todella köyhiä eivätkä ehdi välttämättä tehdä kaikkea itse, esim. monen lapsen yh:t, mutta joku solukämpässä asuva opiskelija ei mielestäni ole niin köyhä, että rahanpuute olisi esteenä terveelliselle syömiselle. Ja nämä "yhyy en voi syödä kunnon ruokaa" -tyypit sitten syövät jotain tonnikalaa ja purkkiananasta, joka on oikeasti sikakallista. Ja kurkkua ja leikkelettä pitää olla leivän päälle. Puhumattakaan kahvista, teestä, kaljasta, sipseistä jne.
Ajanpuute ei ole mikään tekosyy sille, ettei voisi itse tehdä ruokaa (ainakaan lapsettomille aikuisille!). Tuoreista kasviksista ruuan valmistaminen kestää ehkä 15 minuuttia kauemmin kuin jos söisi jonkun mikroaterian. Kuitenkin ihmiset tuhlaavat aikaansa netissä roikkumiseen, tv:n edessä löhöämiseen ja muuhun turhaan.
Tiedän, että alapeukkua ropisee nyt, mutta sainpahan mieleni kevennettyä :) Monesti on tehnyt mieli avautua näille valittajille päin naamaa, mutta olen hillinnyt kieleni...
Kommentit (325)
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuo satsi maksaa jo paljon enemmän koska laktoosi-intoleranssi. Myslejä ja puuroja ym. vast. en voi syödä, koska IBS. Vihanneksia tuossa on ihan liian vähän.
En ottanut kantaa erityisruokavalioihin. Keliakia on aina hankala, mutta laktoosia on helppo väistellä. Pakkoko sitä maitoa edes on juoda? Mullakin maito pierettää, mutta mahakipuja ei juuri tule joten mitä väliä. Silti vedän maitoa kohtuudella 0.5l-1l päivässä. On se vaan niin hyvää.
Vihanneksia liian vähän? Hah. Taidatkin olla ihan kasvissyöjä. Jos 250g vihannesta ja 500g omenaa (harvoin söisin itse noin paljon, muuten en jaksaisi syödä tarpeeksi muuta) ei riitä niin nakkaa 1-1,5 reisikoipea seuraavalle päivälle ja 2-3 kertaista vihannesten määrä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tulee reisikoipikilosta erotellulle lihalle niin kova kilohinta, että itse ostan mieluummin fileetä vaan. Kanaa, kalaa, possua tai nautaa, ei väliä mutta noista kaikki tulee syödyksi. Paitsi kalan nahka.
Ei kyllä todella. Laske uudestaan. Filee maksaa normihintaan silti ainakin kaksinkertaisesti vrt. eroteltu. Lisäksi reisikoipea on melkein aina tarjouksessa. Ainakin kun tietää mistä ja milloin hakee. Paistettaessa reisikoiven liha saattaa näyttää pieneltä kytyiseltä klöntiltä, mutta se on erittäin proteiinitiheää - helposti 30g/100g prodea. Lisäksi liha on todella vähärasvaista kun nahat on heitetty naapurin koiralle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla olis varaa syödä ihan mitä vaan, mutta mä tykkään syödä näitä köyhien halveksumia halpoja ruokia.
Meillä menee hedelmistä niitä just satokaudessa olevia (ovat silloin halpoja ja hyviä), samoin kasviksia satokauden mukaan (kurkkua ja tomaattia en edes halua syödä talvella, ovat niin pahoja sen lisäksi että ovat kalliita).
Juurekset ja kaalit ovat tosi hyviä ja niistä voi tehdä vaikka mitä sekä raakana että kypsennettynä (tässäkin ketjussa on paljon esimerkkejä). Porkkanaa rakastan, ja sitä rouskuttelen paljon ihan siltään. Raastan myös kerralla useita kiloja pakkaseen annosrasioissa, niin on aina tuoretta porkkanaraastetta helposti saatavilla.
Lihaa syön nykyään tosi harvoin, mutta silloin kun syön, panostan siihen kunnolla. Silti jää halvemmaksi kuin jokapäiväinen jauhelihan syönti. Kalaa en ole oikein koskaan oppinut käsittelemään ja syömään, mutta opettelu on työn alla. Ensi kesänä voisi yrittää ongelle. :)
Nyt olen viime aikoina opetellut hyödyntämään linssejä, papuja ja herneitä, ja täytyy sanoa että kyllä halvalla saa hyvää ja terveellistä ruokaa niistäkin.
Olen myös lähes lopettanut leivän syömisen (vatsa ei tahdo kestää), joten leivänpäällisissäkin säästää nykyisin paljon. Ruoka ei kaipaa leipää lisukkeeksi, ja välipalana menee hedelmä, porkkana, maustamaton jugurtti marjojen kanssa tai muutama pähkinä.
En koe syöväni mitenkään puutteellisesti tai köyhästi, päinvastoin. Terveyssyistä tein tämän ruokaremontin, mutta ilokseni olen huomannut, että nykyisin jopa nautin ruuasta (ennen söin vain pysyäkseni hengissä), olen laihtunut muutaman kilon, voin paljon paremmin ja - tadaa - ruokakuluni ovat lähes puolittuneet. Että niin, köyhäkö ei voi syödä terveellisesti, hmmmm...
Sä et syö tarpeeksi proteiinia. Tai sitten olet hyvin pieni ja siro, ei isoja lihaksia? Mä olen rotevampi tapaus ja harrastan salia. Protsku on sekä mikä maksaa ja mihin meidän perheessä menee eniten rahaa. Mies syö vielä enemmän kaikkia laatuja kuin minä ja varsinkin sitä proteiinia. Lapsia ei onneksi ole, ei olisi varaa ruokkia heitä näillä tuloilla kunnolla.
Mistä tiedät, millaisia määriä tuo kirjoittaja syö? Hän saa proteiinia ainakin linsseistä, pavuista, herneistä, jogurtista ja pähkinöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makaroni pussi ja jauheliha paketti maksaa 2. 50 korkeintaan ja sillä syö koko 4 henkinen perhe mahansa täyteen. Kertokaa mulle terveellinen vaihtoehto tuolle samalla hinnalla, kiitos.
Joo, samaa odottelen. Voisi myös kertoa samanhintaisen vaihtoehdon nakkipaketille ja pussilliselle ranskalaisia. Sellaisen mistä syö koko perhe tai pari pv yksin. Nakkien ja ranujen hinnalla saa pussin porkkanoita tai kaksi kurkkua.
Tässä keskustelussa ei ole todellakaan olla vertailtu vaihtoehtoja, vaan lueteltu täysin eri tarpeisiin vastaavien tavaroiden hintoja. Kaikista surkein ruoka on oikeasti sitä halvinta, se ei muutu vaikka kuinka tolkutatte punajuuren hintaa.
Sämpylät ja leipä eivät ole terveellisiä, vaikka ovat halpoja ja vaikka olisi itse tehtyjä. Hillo ja mehu ei ole terveellisiä, vaan sokerimössöä, vaikka kuinka olis itse tehty. Liika kaalin munttaaminen häiritsee kilpirauhasta. Silakkakin on halpaa, mutta ihmisravinnoksi kelpaa vain 1-2krt/kk, muuten alkaa kertyä myrkkyä elimistöön. Marjat ja hedelmät vaatii säilytystiloja.
Juureksiin ja kasviksiin tarvitsee vaihtoehtoja ja niiden lisäksi ihminen tarvitsee myös proteiinia, jotta ruoka olisi terveellistä.
Enpä enää ihmettele, ettei jonkun pakastimeen muka mahdu marjoja. Eipä tietenkään, kun se on täynnä ranuja.
Huvittavaa myös huolehtia kaalin ja silakan liikakäytön vaarallisuudesta, mutta nakkien suola- ja nitriittipitoisuus ei huoleta yhtään.
Totta hitossa se huolestuttaa. Tässähän puhuttiinkin terveellisen ruuan kalleudesta ja nuo on kumpikin sekä halpaa, että huonoa. Edelleenkään ei ratkaisua. En näe tässä mitään huvittavaa, paitsi sen, miten ylimielisyys saa ihmisen näyttämään epäempaattiselta ja typerältä.
Ranuja saa aina halvalla kaupasta, ei tarvii pakastinta. Marjat on metsässä ilmaisia vain pari vko vuodessa, muun ajan kaupassa kalliita.
Jos on pakko syödä halpaa ja huonoa, niin miksi nakit ja ranskalaiset ovat mielestäsi parempi valinta kuin kaali ja silakat? Tavallinen peruna on muuten paljon halvempaa ja terveellisempää kuin pakasteranskalaiset.
Ei ne nakit ole parempi vaihtoehto, enkä ole missään kohtaa niin sanonut. Se ei paranna silakan ravintoarvoja. Perunakaan ei ole hääppöinen ravintosisällöltään. Turha suositella terveellisenä ruokana sellaista, mikä ei sitä ole, vaikka onkin halpaa tai parempi kuin joku toinen.
Halvalla saa huonoa ruokaa, oli se silakkaa tai nakkia tai pottua, kaalia tai ranua tai itse tehtyä hilloa. Siitähän täällä kai keskusteltiin, terveellisen ruuan kalleudesta.
Älkää hyvänen aika nyt ainakaan mihinkään salaatinlehtiin rahojanne haaskatko. "Vihersalaattiaineksista" itse kelpuutan vain tomaatin ja sipulin, salaatinlehdet (mukaanlukien se jäävuorisalaatti) ja kurkku ovat PELKKÄÄ VETTÄ. Googlettakaa vaikka, jos ette usko. Syökää niitä juureksia (oikeasti, tosi halpaa ravintoa), niin saatte rahoillenne vastinetta. Ja vaikka sitä bataattiakin, jossa on muuten myös hyvää kuitua paljon.

Tässä yksi helppo ja yksinkertainen ehdotus nelihenkiselle perheelle:
400 g vihreitä linssejä 1,29 €
280 g täysjyväriisiä 0,73 € (2,59€/kg)
200 g sipulia 0,21 € (1,05 €/kg)
200 g porkkanaa 0,18 € (0,88 €/kg (2 kilon pussissa))
60 ml rapsiöljyä 0,09 € (1,47 €/l)
yht. 2,50 €
Hinnat on Prisman normaalihintoja, ja Finelin mukaan ko. ruoka sisältää yhtä annosta kohti:
energiaa 716 kcal
rasvaa 17 g
proteiinia 31 g
hiilihydraattia 101 g
kuituja 16 g
Tollo kirjoitti:
Älkää hyvänen aika nyt ainakaan mihinkään salaatinlehtiin rahojanne haaskatko. "Vihersalaattiaineksista" itse kelpuutan vain tomaatin ja sipulin, salaatinlehdet (mukaanlukien se jäävuorisalaatti) ja kurkku ovat PELKKÄÄ VETTÄ. Googlettakaa vaikka, jos ette usko. Syökää niitä juureksia (oikeasti, tosi halpaa ravintoa), niin saatte rahoillenne vastinetta. Ja vaikka sitä bataattiakin, jossa on muuten myös hyvää kuitua paljon.
Tämä, paitsi että minusta tomaattikin on aivan liian vettä oikeuttaakseen niin kalliiseen hintaan. Sipuli on halpaa ja todella maukasta. Me like. Juurekset ovat kanssa hyvää ravintoa.
Nyt täytyy kyllä lopettaa vääntäminen tältä osalta. Olisi paljon kehittävämpääkin tekemistä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makaroni pussi ja jauheliha paketti maksaa 2. 50 korkeintaan ja sillä syö koko 4 henkinen perhe mahansa täyteen. Kertokaa mulle terveellinen vaihtoehto tuolle samalla hinnalla, kiitos.
Joo, samaa odottelen. Voisi myös kertoa samanhintaisen vaihtoehdon nakkipaketille ja pussilliselle ranskalaisia. Sellaisen mistä syö koko perhe tai pari pv yksin. Nakkien ja ranujen hinnalla saa pussin porkkanoita tai kaksi kurkkua.
Tässä keskustelussa ei ole todellakaan olla vertailtu vaihtoehtoja, vaan lueteltu täysin eri tarpeisiin vastaavien tavaroiden hintoja. Kaikista surkein ruoka on oikeasti sitä halvinta, se ei muutu vaikka kuinka tolkutatte punajuuren hintaa.
Sämpylät ja leipä eivät ole terveellisiä, vaikka ovat halpoja ja vaikka olisi itse tehtyjä. Hillo ja mehu ei ole terveellisiä, vaan sokerimössöä, vaikka kuinka olis itse tehty. Liika kaalin munttaaminen häiritsee kilpirauhasta. Silakkakin on halpaa, mutta ihmisravinnoksi kelpaa vain 1-2krt/kk, muuten alkaa kertyä myrkkyä elimistöön. Marjat ja hedelmät vaatii säilytystiloja.
Juureksiin ja kasviksiin tarvitsee vaihtoehtoja ja niiden lisäksi ihminen tarvitsee myös proteiinia, jotta ruoka olisi terveellistä.
Enpä enää ihmettele, ettei jonkun pakastimeen muka mahdu marjoja. Eipä tietenkään, kun se on täynnä ranuja.
Huvittavaa myös huolehtia kaalin ja silakan liikakäytön vaarallisuudesta, mutta nakkien suola- ja nitriittipitoisuus ei huoleta yhtään.
Totta hitossa se huolestuttaa. Tässähän puhuttiinkin terveellisen ruuan kalleudesta ja nuo on kumpikin sekä halpaa, että huonoa. Edelleenkään ei ratkaisua. En näe tässä mitään huvittavaa, paitsi sen, miten ylimielisyys saa ihmisen näyttämään epäempaattiselta ja typerältä.
Ranuja saa aina halvalla kaupasta, ei tarvii pakastinta. Marjat on metsässä ilmaisia vain pari vko vuodessa, muun ajan kaupassa kalliita.
Jos on pakko syödä halpaa ja huonoa, niin miksi nakit ja ranskalaiset ovat mielestäsi parempi valinta kuin kaali ja silakat? Tavallinen peruna on muuten paljon halvempaa ja terveellisempää kuin pakasteranskalaiset.
Ei ne nakit ole parempi vaihtoehto, enkä ole missään kohtaa niin sanonut. Se ei paranna silakan ravintoarvoja. Perunakaan ei ole hääppöinen ravintosisällöltään. Turha suositella terveellisenä ruokana sellaista, mikä ei sitä ole, vaikka onkin halpaa tai parempi kuin joku toinen.
Halvalla saa huonoa ruokaa, oli se silakkaa tai nakkia tai pottua, kaalia tai ranua tai itse tehtyä hilloa. Siitähän täällä kai keskusteltiin, terveellisen ruuan kalleudesta.
Haluat siis samanhintaisen, mutta terveellisen vaihtoehdon nakkipaketille ja ranskalaispussille? Esimerkiksi kaalilaatikko, linssikeitto, itsetehty hernekeitto, pinaattikeitto + kananmunat, ylipäänsä keitot, kasvispihvit, makaroni-soijarouhelaatikko, kanasuikaleet ja uunijuurekset, jne. Ihan pötypuhetta, ettei halvalla voisi syödä terveellisesti.
Kaupungin viljelypalstoja joutuu jonottamaan useita vuosia ainakin Helsingissä. Vuosi sitten ainakin oli näin.
Vierailija kirjoitti:
Kaupungin viljelypalstoja joutuu jonottamaan useita vuosia ainakin Helsingissä. Vuosi sitten ainakin oli näin.
Niin ja sato on aina epävarma ja vaikka se onnistuisi, ruuan saa pöytään vasta kuukausia sen jälkeen kun siitä on joutunut maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla olis varaa syödä ihan mitä vaan, mutta mä tykkään syödä näitä köyhien halveksumia halpoja ruokia.
Meillä menee hedelmistä niitä just satokaudessa olevia (ovat silloin halpoja ja hyviä), samoin kasviksia satokauden mukaan (kurkkua ja tomaattia en edes halua syödä talvella, ovat niin pahoja sen lisäksi että ovat kalliita).
Juurekset ja kaalit ovat tosi hyviä ja niistä voi tehdä vaikka mitä sekä raakana että kypsennettynä (tässäkin ketjussa on paljon esimerkkejä). Porkkanaa rakastan, ja sitä rouskuttelen paljon ihan siltään. Raastan myös kerralla useita kiloja pakkaseen annosrasioissa, niin on aina tuoretta porkkanaraastetta helposti saatavilla.
Lihaa syön nykyään tosi harvoin, mutta silloin kun syön, panostan siihen kunnolla. Silti jää halvemmaksi kuin jokapäiväinen jauhelihan syönti. Kalaa en ole oikein koskaan oppinut käsittelemään ja syömään, mutta opettelu on työn alla. Ensi kesänä voisi yrittää ongelle. :)
Nyt olen viime aikoina opetellut hyödyntämään linssejä, papuja ja herneitä, ja täytyy sanoa että kyllä halvalla saa hyvää ja terveellistä ruokaa niistäkin.
Olen myös lähes lopettanut leivän syömisen (vatsa ei tahdo kestää), joten leivänpäällisissäkin säästää nykyisin paljon. Ruoka ei kaipaa leipää lisukkeeksi, ja välipalana menee hedelmä, porkkana, maustamaton jugurtti marjojen kanssa tai muutama pähkinä.
En koe syöväni mitenkään puutteellisesti tai köyhästi, päinvastoin. Terveyssyistä tein tämän ruokaremontin, mutta ilokseni olen huomannut, että nykyisin jopa nautin ruuasta (ennen söin vain pysyäkseni hengissä), olen laihtunut muutaman kilon, voin paljon paremmin ja - tadaa - ruokakuluni ovat lähes puolittuneet. Että niin, köyhäkö ei voi syödä terveellisesti, hmmmm...
Sä et syö tarpeeksi proteiinia. Tai sitten olet hyvin pieni ja siro, ei isoja lihaksia? Mä olen rotevampi tapaus ja harrastan salia. Protsku on sekä mikä maksaa ja mihin meidän perheessä menee eniten rahaa. Mies syö vielä enemmän kaikkia laatuja kuin minä ja varsinkin sitä proteiinia. Lapsia ei onneksi ole, ei olisi varaa ruokkia heitä näillä tuloilla kunnolla.
Joo totta, olen pieni ja siro. Proteiinia ei kuitenkaan kannata vetää yli oman tarpeen, ei ole terveellistäkään enää jos liikaa saa. Hyvin riittää pari-kolme kertaa viikossa lihaa ja kalaa, loput protskut maitotuotteista, pähkinöistä ja palkokasveista. Sitkeä ja kestävä hoikkis siis pärjää näillä, kun ei ole tavoitteena kasvattaa isoja näyttelylylihaksia vaan pysyä hyvässä jaksukunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Pitää syödä "terveellisesti" on mantra, jota aivottomat hokee. Liha, ranskalaiset, olut, viina ovat hyvää ja antavat energiaa. Syöminen on myös nautinto.
Sun suolistosyövän hoidot menee sit vissii sun omasta pussista?
Mä söin köyhänä opiskelijana makaronia, puuroa, eineslaatikoita, ranuja ja nakkeja. Voin paskasti ja valitin.
Sittemmin opettelin syömään yhtä köyhästi mutta terveellisesti, ja täytyy sanoa, että kaikkeen tottuu. En enää voisi edes kuvitella syöväni sitä sontaa, jota nuoremapana vetelin. Oksettaa pelkkä ajatuskin, niin on maku muuttunut ja porkkanat alkaneet maistua hyvältä.
Nyt olen edelleen köyhä, mutta jaksan paljon paremmin valittaa paskaa elämääni, kun olen terve ja hyvässä kunnossa. ;)
Pakko taas lähtä Hesburgeriin ostamaan annos joka on nopea ja kätevästi syötävissä ja kohtuuhintainenkin. Sääli ettei Suomessa voi syödä n.10€:lla päivässä terveellisesti kuten tämäkin ketju on osoittanut. Liian vaikeita reseptejä jotka eivät käytännössä sovi tavan ihmiselle tähän kiireiseen nykyaikaan :(
Vierailija kirjoitti:
Kaupungin viljelypalstoja joutuu jonottamaan useita vuosia ainakin Helsingissä. Vuosi sitten ainakin oli näin.
Omalla keittiön ikkunallakin voi kasvattaa vaikka mitä. http://www.diyncrafts.com/4732/repurpose/25-foods-can-re-grow-kitchen-s…
Vierailija kirjoitti:
Pakko taas lähtä Hesburgeriin ostamaan annos joka on nopea ja kätevästi syötävissä ja kohtuuhintainenkin. Sääli ettei Suomessa voi syödä n.10€:lla päivässä terveellisesti kuten tämäkin ketju on osoittanut. Liian vaikeita reseptejä jotka eivät käytännössä sovi tavan ihmiselle tähän kiireiseen nykyaikaan :(
Olen samaa mieltä. Paljon helpompi heittää uuniin ranut kuin juurekset, ja se halvin mahdollinen jäteöljy niissä ranuissa, suolalla höystettynä, tekee niistä niin täyttäviä ja herkullisia, ettei sitä elämystä millään pupujussin eväillä korvata. Sitäpaitsi uskon, että ovat paljon terveellisempiäkin, onhan perunakin kasvis!
Vierailija kirjoitti:
Mä söin köyhänä opiskelijana makaronia, puuroa, eineslaatikoita, ranuja ja nakkeja. Voin paskasti ja valitin.
Sittemmin opettelin syömään yhtä köyhästi mutta terveellisesti, ja täytyy sanoa, että kaikkeen tottuu. En enää voisi edes kuvitella syöväni sitä sontaa, jota nuoremapana vetelin. Oksettaa pelkkä ajatuskin, niin on maku muuttunut ja porkkanat alkaneet maistua hyvältä.
Nyt olen edelleen köyhä, mutta jaksan paljon paremmin valittaa paskaa elämääni, kun olen terve ja hyvässä kunnossa. ;)
Mulle on käynyt samalla tavalla. Esim. tänään tein ison annoksen superhalpaa ruokaa: keitettyjä, kevyesti suolattuja mustapapapuja (kuivana n. 3e/kg), keitettyä ohraa (kuivana n. 2e/kg) ja mausteeksi silppusin yhden valkosipulinkynnen... En siis käyttänyt mitään muita mausteita ja "kastikkeeksi"/kostukkeeksi meni pelkkää ohran keitinlientä, mutta ruoka maistui silti mainiolta. :) Lisäksi söin tuoreen porkkanan, omenan, maapähkinöitä ja lusikallisen kylmäpuristettua oliiviöljyä. Ruuasta jäi hyvä ja energinen olo, toisin kuin niistä einespöperöistä joiden varassa elin ennen.
Itse syön terveellisesti, mutta ei ole varaa syödä paljon eikä edes riittävästi, joten pysyn alipainoisena. Joskus kyselin täällä neuvoja, en saanut mitään hyviä. Osa ehdotti asioita joita en voi syödä, vaikka nimenomaan olin monta kertaa maininnut että olin allerginen. Sain vain yhden hyvän neuvon ja se oli syödä paljon leipää, mutta pelkästään sillä en elä. Oliiviöljyä lisään joka ruokaan paljon.
Kokeillaan siis täältä, joten nyt kuulolle te joiden mielestä on uusavutonta jollei osaa syödä ja tehdä terveellistä ruokaa riittävästi. Auttakaa siis mollaamisen sijaan, jos pystytte.
Eli rajoitteet:
-pakastin on pieni, mahtuu noin 4 lihapakettia sekä pari pussia pakastevihanneksia ja niin pieni kämppä (20neliötä) ettei mahdu toista
-pakastevihannespussisekoituksia en voi syödä, koska allergiat. yksittäisiä voin kuten jos on vain pelkkää porkkanaa, maissia yms
-marjoja, sieniä ym en hirveästi pysty poimimaan viallisen selkärangan takia. eivätkä mahtuisi pakastimeen. mihinkään kalliiseen kuivuriin ei ole tilaa eikä rahaa, tällä hetkellä kengistä irtoaa pohjat eikä ole niihinkään varaa
-allergiat ovat tosiaan: sipuli (eli en voi mitään vähäänkään valmistettua/eineistä syödä - kaikki pitää tehdä itse alusta alkaen), maito (tämä ehdoton, eli en voi syödä juustoa, rahkaa, voita, valmiskastikkeita), palkokasvit (eli pavut, myös soija, herneet, linssit, maapähkinä), tomaatti, sitrushedelmät, omena, porkkana
-mulla on aikaa tehdä ruokaa noin 30-45 min joka toinen päivä, ei siis hirveästi ja teenkin aina parin päivän tarpeet kerralla ja syön sitten sitä samaa, mutta mitään parin tunnin uunijuttuja en pysty valitettavasti tekemään
-varsinaisesti nirso en ole, mutta mitään kananmunalanttusosetta en halua ihan joka ikinen päivä syödä
-rahaa on käytössä 100-120e kuussa, asun yksin ja sillä pitäisi saa kaikki päivän ruoat (aamupala, lounas, päivällinen, iltapala) eli noin max 1e per ateria
-kaloritarve olisi se 2300-2500 päivässä, nyt saan 1500

Voi helvetti, nyt kyllä vetää hiljaiseksi. En tosiaan osaa auttaa, mutta syvästi myötäelän. Ja toivon, että joku köyhä erikoisruokavalioguru osuu paikalle ja antaa sulle hyviä neuvoja. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
-mulla on aikaa tehdä ruokaa noin 30-45 min joka toinen päivä, ei siis hirveästi ja teenkin aina parin päivän tarpeet kerralla ja syön sitten sitä samaa, mutta mitään parin tunnin uunijuttuja en pysty valitettavasti tekemään
Etkö todella pysty järjestelemään elämääsi siten, että olisit edes yhtenä päivänä viikossa kotona 2-3 tuntia yhteen menoon? Mikä on esteenä?
Moni ruoka valmistuu uunissa yön yli. Aamulla nopea jäähdytys kylmässä vedessä ja valmis ruoka jääkaappiin, mistä se on helppo lämmittää sopivina annoksina tarpeen mukaan.