"Ei ole varaa syödä terveellisesti" on usein pelkkää uusavuttomuutta
Olen itse ollut sekä opiskelija että työtön enkä ymmärrä valitusta siitä, että köyhällä ei muka ole varaa syödä terveellisesti. Yleensä kuitenkin kyse on siitä, ettei osaa tai viitsi laittaa itse ruokaa tai kerätä luonnon antimia. Ja ajatellaan, että se terveellinen ruoka on jotain gojimarja-smoothieta ja sisäfilettä.
Tiedoksi, että Suomessa saa ilmaiseksi kerätä esim: sieniä, mustikoita, puolukoita, vadelmia, aroniamarjoja, omenoita (monissa kaupungeissa kasvaa julkisilla paikoilla omenapuita), pihlajanmarjoja, lakkaa, karpaloita, nokkosta, vuohenputkea, voikukan lehtiä, kuusenkerkkiä. Ja sitten on tietysti kalaa järvissä.
Kaupungin viljelypalsta maksaa pari kymppiä vuodessa ja sen voi ottaa vaikka puoliksi kaverin kanssa. Siemenet ei maksa juuri mitään. Palstalla kasvattaa helposti koko kesän salaatit, kurkut, kesäkurpitsat, yrtit jne. Ja talven varalle juureksia.
Kaupasta saa halvalla kyllä hedelmiäkin, jos ostaa sesongin mukaan. Mutta terveellinen ruokavalio ei vaadi että syö hedelmiä. Kotimaisilla marjoilla, juureksilla ym. pärjää ihan hyvin. Talvella halpaa on mm. kaali (enemmän c-vitamiinia kuin appelsiinissa), lanttu, nauris, porkkanat ja punajuuret.
Linsseistä, herneistä, kuivatuista pavuista saa monipuolisia ja hyviä ruokia kun vain opettelee maustamaan oikein. Pakastevihannekset on pahoja ja kalliita, en ole koskaan ymmärtänyt kuka niitä ostaa.
Siis okei, on pieni osa oikeasti todella köyhiä eivätkä ehdi välttämättä tehdä kaikkea itse, esim. monen lapsen yh:t, mutta joku solukämpässä asuva opiskelija ei mielestäni ole niin köyhä, että rahanpuute olisi esteenä terveelliselle syömiselle. Ja nämä "yhyy en voi syödä kunnon ruokaa" -tyypit sitten syövät jotain tonnikalaa ja purkkiananasta, joka on oikeasti sikakallista. Ja kurkkua ja leikkelettä pitää olla leivän päälle. Puhumattakaan kahvista, teestä, kaljasta, sipseistä jne.
Ajanpuute ei ole mikään tekosyy sille, ettei voisi itse tehdä ruokaa (ainakaan lapsettomille aikuisille!). Tuoreista kasviksista ruuan valmistaminen kestää ehkä 15 minuuttia kauemmin kuin jos söisi jonkun mikroaterian. Kuitenkin ihmiset tuhlaavat aikaansa netissä roikkumiseen, tv:n edessä löhöämiseen ja muuhun turhaan.
Tiedän, että alapeukkua ropisee nyt, mutta sainpahan mieleni kevennettyä :) Monesti on tehnyt mieli avautua näille valittajille päin naamaa, mutta olen hillinnyt kieleni...
Kommentit (325)
Vierailija kirjoitti:
Joo, niin minäkin. Mistä saa lohta 5€/kg? Meidän Prisman (Viikki) tiskissä lohi on yleensä vähintään 16,90/kg, tarjouksessa 12,90. Vakuumissa 9,90€. Muut kalat ovat tähtitieteellisissä hinnoissa (ei ole muikkua, silakkaa). Siis mistä saa lohta 5€/kg? Ihan konkreettinen kaupan nimi. Matkakulut ei kärsi olla paljon, muuten kilohinta nousee.
Ja tällekin tulee alapeukkua, koska tokihan JOKAISESTA Suomen kaupasta saa lohta tuohon hintaan, kun kirjoittaja niin sanoo. Se on vain uusavuttomuutta, jollei löydä/tajua sitä.
Kuukauden-parin välein tulee HOKin s-marketteihin lohitarjous, jossa vakuumipakattu lohi maksaa 5-6€/kg. Tuo ei ole mikään perushinta, vaan tarjoushinta, joten seuraa lehtiä. Muista osuuskaupoista en tiedä kun asun pk-seudulla eikä tule muita hintoja seurattua.
Vierailija kirjoitti:
Jäävuorisalaatti on muuten halpaa ja riittoisaa.
Hehe. Lähes täysin ravintoaineetonta.
No ostat perunoita, lihapullia ja pottuja, ihan hyvä perusruoka....Teet lasagnea, joko jauhelihasta, tonnikalasta tai kasviksista hyvä ruoka...(tarviiko kaikki ainekset saada). Sipsit herkuiksi, niitäkin joskus kaipaa meinaan herkkuja..
Vierailija kirjoitti:
Pitää syödä "terveellisesti" on mantra, jota aivottomat hokee. Liha, ranskalaiset, olut, viina ovat hyvää ja antavat energiaa. Syöminen on myös nautinto.
No mulla ainakaan ranskalaiset, olut ja viina ei tuota nautintoa eikä anna energiaa. Mutta hei - kukin tyylillään;D
Ap on oikeassa, jos näkee vähän (siis hyvin vähän verrattuna eineksiin) vaivaa saa erinomaista ruokaa vaatimattomistakin aineksista. Monta kertaa naurattaa kun ihmiset menee mäkkäriin jonottamaan ja syömään jonkun mättöannoksen, pikaruokaa muka - nopeammin olen itse tehnyt herkullista kotiruokaa ja paljon halvemmalla!
No. Täällähän suurin osa on avuttomia. Onhan se nähty. Mitä enemmän rahaa saa menemään rahaa ruokaan sen terveellisemmin he kuulemma syövät.
Kaurahiutaleet, porkkanat, mustikat ym. ei paljoa maksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei nykyään kukaan viitsi käydä esim. marjassa itse. Ja sit valitetaan, kun ei ole varaa hedelmiin. Miksi suomalaisella pitäisi olla varaa syödä jotain mangoa joka päivä, kysynpähän vaan.[/quote
Pakastimen marjat on syöty marraskuussa.
Jaa, meillä marjoja riittää vielä seuraavana kesänäkin vaikka melkein päivittäin käytetään. Että kerääpä enemmän, jos kerran jo marraskuussa meinaavat loppua.

Samoin on meilläkin vielä n 20 litraa jäljellä keväälle vaikka ihan joka päivä niitä syödäänkin :) Jos tuosta jotain sattuisi jäämään seuraavan sadon valmistuessa teen niistä hilloa.
Se on tämä nykyajan kerrostalo- ja rivarielämä, jossa ei voi itse viljellä, kaikki tulee valmiina kaupasta eikä kaikki edes ihmisille enää kelpaa. Kaupasta on kadonnut moni köyhän ruoka-aine. Lapsuuteni Anttilan lihatiskiä ei enää ole, ja sellaiset ruoka-aineet, kuin maksa, naudan kieli, munuaiset ja sydän ovat kadonneet kaupan hyllyltä. Onni on, jos löytää lihaisia savuluita.
Itselläni on nykyään mökki, ja olen opetellut nuukanlaista elämän tyyliä jo 19-vuotiaasta, kun asuin isoäitini kanssa ja hänellä oli myös pieni eläke. Mummu kertoi, miten ennen sotaa ja sodan aikana kasvatettiin paljon kania ruuaksi, koska se oli halpa ja poiki usein. Sodan jälkeen kani katosi ruokapöydistä, koska se muistutti sodan kurjuudesta. Meidän suvun ruokapöydistä se ei kadonnut. Valkoisia broilerikaneja kasvoi mummun navetassa aina -2000 luvulle saakka, kunnes mummulle tuli lähtö palvelutaloon huimauksen ja epilepsian takia. Sen jälkeen hänelle tuli rahasta tiukkaa, ja ruokavalio muuttui epäterveellisemmäksi. Ja uskokaa pois, mummu oli elämänsä aikana leiponut ruisleivän ja teurastanut elukan, jos toisenkin, eikä ollut mikään uusavuton.
Silti kerrostalossa oli vaikea tehdä terveellistä ruokaa, kun piti miettiä, otetaanko täyttävää vai kuriseeko maha. Salaatti oli ihan liian kallista energiaansa nähden, ja usein se oli vihannespuolelta peruna, porkkana, kaali ja sipuli, mihin oli varaa. Sitä on helppoa saarnata, mutta kokeilkaapa todellisuutta, kun on nälkä, eikä ole omaa maata. Marjat metsästä ei kävele syliin: pitää olla fillari, joka toimii ja järkevä matka, tai auto. Auton pito ei ole säästöä. Harvoin sitä marjaan linjakkaalla mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, niin minäkin. Mistä saa lohta 5€/kg? Meidän Prisman (Viikki) tiskissä lohi on yleensä vähintään 16,90/kg, tarjouksessa 12,90. Vakuumissa 9,90€. Muut kalat ovat tähtitieteellisissä hinnoissa (ei ole muikkua, silakkaa). Siis mistä saa lohta 5€/kg? Ihan konkreettinen kaupan nimi. Matkakulut ei kärsi olla paljon, muuten kilohinta nousee.
Ja tällekin tulee alapeukkua, koska tokihan JOKAISESTA Suomen kaupasta saa lohta tuohon hintaan, kun kirjoittaja niin sanoo. Se on vain uusavuttomuutta, jollei löydä/tajua sitä.
Kuukauden-parin välein tulee HOKin s-marketteihin lohitarjous, jossa vakuumipakattu lohi maksaa 5-6€/kg. Tuo ei ole mikään perushinta, vaan tarjoushinta, joten seuraa lehtiä. Muista osuuskaupoista en tiedä kun asun pk-seudulla eikä tule muita hintoja seurattua.
Harmi ettei sitä riitä tänne kehyskuntiin, 8€ on tainnut olla halvin mitä olen nähnyt. Ja tosiaan vakuumia, ei koskaan tuoretta kalaa
Vierailija kirjoitti:
Jos yhden ihmisen syömisistä puhutaan niin kaurahiutaleet, raejuusto, ruisleipä, kasvissosekeittoainekset (ruokakerma+valmisjuuressose+linssit+mausteet), maustamaton rahka, mehukeitto, hedelmäsose, pähkinät ja leseet ei paljon maksa, yhdestä sosekeitostakin syö noin 3 päivää lounaan. Päivälliselle ostan pakkaseen alennettuja vähärasvasia jauhelihoja, kanaa syön kun on tarjouksessa, lisänä täysjyväriisi tai -pasta.
Jos vielä tuosta pitäisi nipistää, niin kasvissosekeiton tekeminen itse ei ole konsti eikä mikään, ja tulee halvemmaksi kuin mikään valmisjuuressose. Myös nuo mehukeitto ja hedelmäsose ovat mielestäni korvattavissa ihan vaan marjoilla ja hedelmillä. Et saa siitä parista desistä mustikkakeittoa yhtään enempää mustikkaa kuin lusikallisesta pakastemustikoita. Pähkinät, siemenet ja leseet on kyllä hyviä ravintolisiä, eivtkä tosiaan paljon maksa jos niitä syö lusikallisen päivässä. Kanaa ja lihaa voi hyvin korvata kasvisproteiinilla (pavut, herneet, linssit jne) vaikka muutamana päivänä viikossa.
Makaroni pussi ja jauheliha paketti maksaa 2. 50 korkeintaan ja sillä syö koko 4 henkinen perhe mahansa täyteen. Kertokaa mulle terveellinen vaihtoehto tuolle samalla hinnalla, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakastimeen ei mahdu kovin paljoa marjoja, kasvikuivuria ei ole. Ne on aika kalliitakin.
200 gr suomalaisia mustikoita maksaa alle 2 euroa. Laitan aina vähän aamupuuroon, kestää monta päivää. Ei ole kallista.
No ei kai sitä pelkällä lusikallisella mustikoita täytä päivittäistä kasvisten tarvetta
No vähän enemmän kun lusikallinen :D Ei sen tarkotus ole täyttyä aamupalalla tai pelkistä mustikoista hönö! Puuro halpa ja hyvä aamupala, mustikat hyvä lisä. Pahaa ilman.
No ymmärrät kai, että jos syö sen 200g musrikoita päivässä. Maksaa 2€. Lisäksi pitää jostain saada se 300g lisäksi. Ja sekin taas maksaa hönö.
Ei kukaan syö 200 gr niitä päivässä, se on ihan törkeästi, eli ei se pointti. Kil2o punajuuria maksaa euron, sama porkkanoita. 200 gr kurkun saa jollain eurolla, pakkasesta saman verran vaikka vihreitä papuja maksaa 1 e. Tosi kallista joo.
No kai kilon porkkanoiden lisäksi muutakin pitäisi syödä nelihenkisen perheen per päivä. Eli kyllä vihanneksia saa halvalla, mutta kun ei riitä errä syö joka päivä porkkanaa ja punajuurta. Kala on todella kallista esimerkiksi. Siksi moni ostaa kalapuikkoja eikä tuoretta siikaa.
No totta kai! Mutta ei teidän päivän budjetti ole 1 v*tun euro eihän? Porkkanat siihen lisukkeeksi tai itse ruokaan lisättynä maksaa sen YHDEN ekstra euron.
Se on ihan omaa idioottimaisuutta ostaa kalapuikkoja eikä 400000 kertaa terveellisimpiä ja saman hintaisia papuja
Joku on nyt vähän hullaantunut noiden papujensa kanssa. 😂😂😂😂
Joo minä syön pääasiassa terveellisesti eikä ole siitä rahastakaan kiinni, mutta kyllä kalapuikot maistuvat paremmilta kuin pavut.
Vierailija kirjoitti:
Makaroni pussi ja jauheliha paketti maksaa 2. 50 korkeintaan ja sillä syö koko 4 henkinen perhe mahansa täyteen. Kertokaa mulle terveellinen vaihtoehto tuolle samalla hinnalla, kiitos.
Joo, samaa odottelen. Voisi myös kertoa samanhintaisen vaihtoehdon nakkipaketille ja pussilliselle ranskalaisia. Sellaisen mistä syö koko perhe tai pari pv yksin. Nakkien ja ranujen hinnalla saa pussin porkkanoita tai kaksi kurkkua.
Tässä keskustelussa ei ole todellakaan olla vertailtu vaihtoehtoja, vaan lueteltu täysin eri tarpeisiin vastaavien tavaroiden hintoja. Kaikista surkein ruoka on oikeasti sitä halvinta, se ei muutu vaikka kuinka tolkutatte punajuuren hintaa.
Sämpylät ja leipä eivät ole terveellisiä, vaikka ovat halpoja ja vaikka olisi itse tehtyjä. Hillo ja mehu ei ole terveellisiä, vaan sokerimössöä, vaikka kuinka olis itse tehty. Liika kaalin munttaaminen häiritsee kilpirauhasta. Silakkakin on halpaa, mutta ihmisravinnoksi kelpaa vain 1-2krt/kk, muuten alkaa kertyä myrkkyä elimistöön. Marjat ja hedelmät vaatii säilytystiloja.
Juureksiin ja kasviksiin tarvitsee vaihtoehtoja ja niiden lisäksi ihminen tarvitsee myös proteiinia, jotta ruoka olisi terveellistä.
Hei salaattiongelmaiset,
Olettehan kuulleet siemenistä? Pussillisen saa parillakymmenellä sentillä. Lisäksi tarvitaan hieman multaa ja purkkeja. Kun ne siemenet laittaa siihen multaan ja muistaa kastella välillä, niin parissa viikossa on salaattia enemmän mitä jaksat syödä. Kun tämän toistaa säännöllisesti, sitä salaattia on aina, talvisinkin. Vedä reteesti ja osta 2 erilaista pussia salaatinsiemeniä. Ja ei, ei ole pakko syödä sitä salaattia puolta kiloa päivässä. Pari pottua ja porkkanaa on jo sen puoli kiloa. Muitakin juureksia on. Googleeta. Ja kasviksia. Googleta. Vihanneksiakin. Googleta.
Vaan anna kun arvaan. Teillä ei ole sitä ikkunalautaa, pöydän nurkkaa tai mitään muutakaan paikkaa, mihin ne muutamat purkit saa laitettua. On niin k a m a l a n vaikeeta tuollainen juttu. Ja sitten on ne kalapuikot. Ei saa unohtaa kalapuikkoja, koska vain ne ovat asiallista ravintoa.
Ps. tomaattiakin voi kasvattaa vaikka kerrostalossa.
Pss. hyviä kuivureita saa muutamalla kympillä. Ei ole pakko ostaa sitä satasen laitetta.
Pss. AP, kyllä, uusavuttomia, saamattomia selittäjiä seitsemän sivua sait asialliseen aloitukseesi.
Vierailija kirjoitti:
Makaroni pussi ja jauheliha paketti maksaa 2. 50 korkeintaan ja sillä syö koko 4 henkinen perhe mahansa täyteen. Kertokaa mulle terveellinen vaihtoehto tuolle samalla hinnalla, kiitos.
400g possunniskaa
porkkanaa
perunaa
kaalia
sipulia
vettä
suolaa
pippuria
Teet possupataa. Perhe syö 2 päivää ja tulee vielä halvemmaksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makaroni pussi ja jauheliha paketti maksaa 2. 50 korkeintaan ja sillä syö koko 4 henkinen perhe mahansa täyteen. Kertokaa mulle terveellinen vaihtoehto tuolle samalla hinnalla, kiitos.
Joo, samaa odottelen. Voisi myös kertoa samanhintaisen vaihtoehdon nakkipaketille ja pussilliselle ranskalaisia. Sellaisen mistä syö koko perhe tai pari pv yksin. Nakkien ja ranujen hinnalla saa pussin porkkanoita tai kaksi kurkkua.
Tässä keskustelussa ei ole todellakaan olla vertailtu vaihtoehtoja, vaan lueteltu täysin eri tarpeisiin vastaavien tavaroiden hintoja. Kaikista surkein ruoka on oikeasti sitä halvinta, se ei muutu vaikka kuinka tolkutatte punajuuren hintaa.
Sämpylät ja leipä eivät ole terveellisiä, vaikka ovat halpoja ja vaikka olisi itse tehtyjä. Hillo ja mehu ei ole terveellisiä, vaan sokerimössöä, vaikka kuinka olis itse tehty. Liika kaalin munttaaminen häiritsee kilpirauhasta. Silakkakin on halpaa, mutta ihmisravinnoksi kelpaa vain 1-2krt/kk, muuten alkaa kertyä myrkkyä elimistöön. Marjat ja hedelmät vaatii säilytystiloja.
Juureksiin ja kasviksiin tarvitsee vaihtoehtoja ja niiden lisäksi ihminen tarvitsee myös proteiinia, jotta ruoka olisi terveellistä.
Okei. Sinä olet jo valmiiksi asennoitunut negatiivisesti. Eikö ranujen sijasta voi tehdä keitinperunoita ja nakkikastiketta? Vie paremmin nälkääkin kuin kuivat ketsupissa uitetut uuniranut. Perunat ei kalliita ole. Yhdestä säkistä keittää monet potut. Ei ranut ole arkiruokaa.
Kyllä einestnkin käyttö on joskus perusteltua , jos on kiire. esim.pinaattikeitto tai muut pakasteet ovat käteviä. On mukava moraisoida ja katsoa ylhäältä päin ja sanella. Lapsiperheessä pitää ottaa taloudellisuus sekä terveliyys sekä ruokamieltymykset huomioon. Myös omalle ajalle lasken arvoa työpäivän jälkeen. Itse teen edullisesti ja nopeasti juuri näitä helvettiin kirottuja makaroni, kastike. perunmuusi, lihapyörykät juttuja. Olen pakasesta käyttänyt viime kesän marjat kohta kokonaan. Salaatti on jääsalaattia, tomaatilla ja kurkulla. Käytän myös hedelmiä lähes päivittäin. Inhoan monimutkaisia piperrysohjeita ja wokkimössöjä.
Ei pidä liioitella kasvisten terveellisyyttä. Suurimmassa osassa niistä on hyvin vähän ravintoaineita tai energiaa, katsokaa Finelistä jos ette usko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuukauden-parin välein tulee HOKin s-marketteihin lohitarjous, jossa vakuumipakattu lohi maksaa 5-6€/kg. Tuo ei ole mikään perushinta, vaan tarjoushinta, joten seuraa lehtiä. Muista osuuskaupoista en tiedä kun asun pk-seudulla eikä tule muita hintoja seurattua.
Harmi ettei sitä riitä tänne kehyskuntiin, 8€ on tainnut olla halvin mitä olen nähnyt. Ja tosiaan vakuumia, ei koskaan tuoretta kalaa
Vakuumipakattu tai pussitettu kala on sitä kaikista tuoreinta.
Kalan pilaantuminen vain kiihtyy, kun kauppias repii paketin auki ja nostaa kalan tiskille happanemaan.
FYI tyhmille, se on täysin samaa kalaa mitä tiskillä tai paketissa on - tosin palvelumaksulla lisättynä! Yleensä tiskille laitetaan kaiken lisäksi vähän vanhempaa kalaa, jos uutta pakattua on tullut hyllyyn. Jos vanha pakattu kala jätettäisiin hyllyyn tuoreen viereen, ei sitä kukaan siitä ostaisi. Kun sen vanhan kalan ottaa paketista ja laittaa tiskille, se menee vielä kaupaksi.ja hintaan saa laittaa palvelumaksun päälle.
Siten niin, että kyllä ennen oli kaikilla kansalaisilla kyky hyödyntää ja säilöä luonnon antimia. Juureksista ja muutenkin kotimaisista raaka-aineista osattiin tehdä monipuolisia ruokia. Eikä leivän päälle tarvinnut saada erilaista tahnaa joka päivä.