Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huh. Sopivatko nämä Katri Mannisen kirjat tosiaan nuorille?
26.02.2016 |
Tyttäreni oli ennen hiihtolomaansa lainannut kasan nuortenkirjoja kirjastosta ja kun olen ollut tämän viikon kipeänä ja tytär isänsä luona hiihtolomalla, niin tartuin sitten niihin. Nämä Katri Mannisen kirjat kummastuttavat minua todella. Onko tällainen tosiaan nuortenosastolle sopivaa kirjallisuutta?
"Mä päätin lähteä vessaan. Varovasti mä nousin ylös sängystä ja hiippailin ulos huoneesta. Kamarin ovea mä en uskaltanut sulkea, koska pelkäsin että Lotta voisi herätä sen kolahdukseen. Vessassa mä istuin pytylle, nojasin taaksepäin, suljin silmäni ja aloin sheikata. Mun päässä pyöri kuvia alastomasta Lotasta eri asennoissa. Mä muistelin, miltä sen suu oli tuntunut silloin tupariyönä. Orkkua ei tarvinnut kauan odotella.
- Oooooiiiih.... Lottaaaa, mä voihkaisin kun mun lantio räjähti. Mieletön orkku!
- Sami onks kaikki okei? Lotta avasi vessanoven, jonka mä olin unohtanut lukita. Just sopivasti. Spermasuihku osui tarkasti keskelle Lotan vatsaa."
(Supersivari, s. 126-127)
"Juuri kun mä olin kuolla turhautumiseen, Misa repi alkkarit mun jalasta ja työnsi päänsä mun reisien väliin. Kukaan mies ei koskaan ollut nuollut mua niin kuin Misa nuoli. Mä en kyennyt käsittämään kuinka se sen teki, mutta pian se oli vienyt mut täyttymyksen huipulle. Kun orkku sitten viimein tuli ja vapautti mut kiimasta, tuntui kuin mun selkäranka olisi räjähtänyt."
(Megakesä, s. 102)
Kommentit (147)
Onkohan kirjoja, joissa kuvataan rakastumista ja rakastelua henkisenä kokemuksena? En nyt tarkoita mitään Hiljaiset sillat-tyylistä höpinää jossa maalaillaan mielikuvia tunneleihin syöksyvistä junista, tai muutakaan vertauskuvallista tyyliin Tabermannin sadetakkinen pappi, vaikka hänen runonsa kyllä ovat hyviä. Monesti noista kirjojen suhde- ja parisuhdekuvauksista vain tuntuu puuttuvan jotain olennaista syvällisyyttä mitä tosielämässä on, ja rakkautta käsitellään puhkikuluneilla keinoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole btw lukenut ainuttakaan Mannisen kirjaa, vaikka paljon olenkin lukenut. Enkä tiedä tulenko ikinä lukemaankaan, ei pahalla. K.o kirjat ja kirjasarjat eivät oikein tunnu iskevän ainakaan näin nopealla vilkaisulla, vaikka nuori olenkin ja siten kohderyhmää.
17v
Sama täällä. Eli enpä minäkään ole millään tasolla perehtynyt Mannisen kirjoihin. Lähinnä kommentoin keskusteluun noiden alkuperäisen kirjoittajan "mieletön orkku!"-otteiden/siteerausten perusteilla.
Tuossa joku kirjoitti puolustuksekseen ja muistutti että ko kirja on kirjoitettu joskus 90-luvun alkupuolella.
Mielenkiintoista tässä asetelmassa on se, että tämä Manninen saattoi siis kirjoittaa kyseisen tyyppistä tekstiä 90-luvulla NUORILLE , mutta jos käännetään katse suomalaiseen aikuisille suunnattuun nykykirjallisuuteen NYT ja aukaiset vaikkapa Katja Ketun "hätkähdyttävän hienona romaanina mainostetun kirjan "nimeltä Kätilö saat lukea ihan saman tasoista rivoa, rumaa ja härskiä kuvausta.
Itse nakkasin äärimmäisen pettyneenä sen kirjan pois kun alkoi tulla tekstiä tyyliin jossa muistaakseni spermatippa kimmeltää jonkun kullin päässä. Pirusti kiinnostaa.
Tekstityyli mitä siis tämä aloituksessa mainittu kirjailija Manninen on kirjoittanut nuorille (oletettavasti pilke silmäkulmassa ja välillä kieli poskessa rentoon tyyliin) joskus jo 90-luvulla puhumattakaan nyt myös aiemmin mainitusta klassikkoNUORISOkirja Häräntappoaseesta joka julkaistu joskus muinoin 80-luvulla ----niin tällaisen tasoistako on suomalainen AIKUISILLE suunnattu "hätkähdyttävän hieno menestyskirjallisuus" NYT.
Kun vertaamme vaikka venäläiseen nykykirjallisuuteen nykykirjailijoidemme hengentuotteita tarinankerronnassa saati kielellisessä estetiikassa niin itku pääsisi ellei hävettäisi.
Mutta makuja on tosiaan monia, toinen tykkää ja toinen ei, ja niin pitää maailmassa ollakin ja tämä tosiasia on lisättävä tähän jo pelkästään siitäkin syystä, ettei vahingossakaan noilla edellä mainituilla kirjailijoillakin nyt ihan suotta nouse joku tarve tulla puolustamaan tai selittelemään hengentuotteitaan tänne vauvapalstalle meille asioiden ihmettelijöille ja kaikkien asioiden ikuisille kritisoijille. 1 mielipide on vain yksi mielipide, antakaa meidän poloisten ihan rauhassa kritisoida ja ylistää edes tällä vauvapalstalla, kyllä me tiedämme että parhaanne te varmasti yritätte.
Hyviä pointteja. Suomalaiset vaan pitävät arkirealismista, esim. Salatut elämät... Tai suomalainen teatteri ja elokuva.
Minäkin ihailen esimerkiksi Tolstoin ja Pasternakin kerrontaa siitä, ettei se ole niin arkista kuin Suomessa tyypillisesti on. Mutta tosiaan, kukaan suomalainen taiteilija ei yleensä oikein osaa muuta kuin olla hyvin maanläheinen.
Kyllä. Tasokas kirjallisuus on aina jollain tasolla kohottavaa vaikka kuvailtaisiin seksuaalisuuden eri muotoja - joko verhotusti tai suoraan (otan esimerkeiksi vaikkapa Oscar Wilden, Vladimir Nabokov (Lolita) tai vaikkapa täällä aiemmin mainitun Calder Willingham, Jr. (Ruusu/Rambling Rose),( Lady Chatterleyn Rakastaja) D.H Lawrence, tätä taustaa vasten seksuaalikokemusten kuvaukset esimerkiksi Oksaselta, Ketulta , jne näyttäytyvät kömpelöinä ja karkeina vailla sitä kaikupohjaa mikä tekisi siitä myötäelämisen kautta kiinnostavan.
Kirjailijan tehdessä tietoisen päätöksen esimerkiksi kirjoittaa vaikkapa "pillumehusta, ky*västä ja sperman ruiskinnasta" se ei välttämättä vaadi muuta kuin halun hätkähdyttää "suoruudella" ja vaihtaa puuttuvan estetiikan tajun tilalle rivon ja karkean tavan kuvata asioita sellaisena kun kirjailija ne mieltää-- sieltähän (omasta kokemuspohjasta/tavasta mieltää asioita) se kumpuaa mitä kukin kirjoittaja haluaa maailmasta kuvata ja kertoa.
Ollaanko siirrytty Fifty Shades of Shit-sukupolveen ja se on äärimmäisen surullista ,mikäli suomalaisen kirjallisuuden opetuksessakin jo tämän tyyppisiä kuvauksia sisältävät kioskikirjat korvaavat klassikot joissa osataan kuvata aidon kirjallisen lahjakkuuden kautta ihmisen aistikkuuden eri muotoja.
Ja painotan --- kyseessä yhden lukijan mielipide tässäkin. Sanokaa omanne mutta pyydän ettei loukkaannuta.
Minusta Häräntappoase ei ollut seksuaalisuuden kuvauksessa mitenkään huono. Siis, se kuvasi asioita kehittymättömien nuorten näkökulmasta. Hyvin masentavan oloisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole btw lukenut ainuttakaan Mannisen kirjaa, vaikka paljon olenkin lukenut. Enkä tiedä tulenko ikinä lukemaankaan, ei pahalla. K.o kirjat ja kirjasarjat eivät oikein tunnu iskevän ainakaan näin nopealla vilkaisulla, vaikka nuori olenkin ja siten kohderyhmää.
17v
Sama täällä. Eli enpä minäkään ole millään tasolla perehtynyt Mannisen kirjoihin. Lähinnä kommentoin keskusteluun noiden alkuperäisen kirjoittajan "mieletön orkku!"-otteiden/siteerausten perusteilla.
Tuossa joku kirjoitti puolustuksekseen ja muistutti että ko kirja on kirjoitettu joskus 90-luvun alkupuolella.
Mielenkiintoista tässä asetelmassa on se, että tämä Manninen saattoi siis kirjoittaa kyseisen tyyppistä tekstiä 90-luvulla NUORILLE , mutta jos käännetään katse suomalaiseen aikuisille suunnattuun nykykirjallisuuteen NYT ja aukaiset vaikkapa Katja Ketun "hätkähdyttävän hienona romaanina mainostetun kirjan "nimeltä Kätilö saat lukea ihan saman tasoista rivoa, rumaa ja härskiä kuvausta.
Itse nakkasin äärimmäisen pettyneenä sen kirjan pois kun alkoi tulla tekstiä tyyliin jossa muistaakseni spermatippa kimmeltää jonkun kullin päässä. Pirusti kiinnostaa.
Tekstityyli mitä siis tämä aloituksessa mainittu kirjailija Manninen on kirjoittanut nuorille (oletettavasti pilke silmäkulmassa ja välillä kieli poskessa rentoon tyyliin) joskus jo 90-luvulla puhumattakaan nyt myös aiemmin mainitusta klassikkoNUORISOkirja Häräntappoaseesta joka julkaistu joskus muinoin 80-luvulla ----niin tällaisen tasoistako on suomalainen AIKUISILLE suunnattu "hätkähdyttävän hieno menestyskirjallisuus" NYT.
Kun vertaamme vaikka venäläiseen nykykirjallisuuteen nykykirjailijoidemme hengentuotteita tarinankerronnassa saati kielellisessä estetiikassa niin itku pääsisi ellei hävettäisi.
Mutta makuja on tosiaan monia, toinen tykkää ja toinen ei, ja niin pitää maailmassa ollakin ja tämä tosiasia on lisättävä tähän jo pelkästään siitäkin syystä, ettei vahingossakaan noilla edellä mainituilla kirjailijoillakin nyt ihan suotta nouse joku tarve tulla puolustamaan tai selittelemään hengentuotteitaan tänne vauvapalstalle meille asioiden ihmettelijöille ja kaikkien asioiden ikuisille kritisoijille. 1 mielipide on vain yksi mielipide, antakaa meidän poloisten ihan rauhassa kritisoida ja ylistää edes tällä vauvapalstalla, kyllä me tiedämme että parhaanne te varmasti yritätte.
Hyviä pointteja. Suomalaiset vaan pitävät arkirealismista, esim. Salatut elämät... Tai suomalainen teatteri ja elokuva.
Minäkin ihailen esimerkiksi Tolstoin ja Pasternakin kerrontaa siitä, ettei se ole niin arkista kuin Suomessa tyypillisesti on. Mutta tosiaan, kukaan suomalainen taiteilija ei yleensä oikein osaa muuta kuin olla hyvin maanläheinen.
Kyllä. Tasokas kirjallisuus on aina jollain tasolla kohottavaa vaikka kuvailtaisiin seksuaalisuuden eri muotoja - joko verhotusti tai suoraan (otan esimerkeiksi vaikkapa Oscar Wilden, Vladimir Nabokov (Lolita) tai vaikkapa täällä aiemmin mainitun Calder Willingham, Jr. (Ruusu/Rambling Rose),( Lady Chatterleyn Rakastaja) D.H Lawrence, tätä taustaa vasten seksuaalikokemusten kuvaukset esimerkiksi Oksaselta, Ketulta , jne näyttäytyvät kömpelöinä ja karkeina vailla sitä kaikupohjaa mikä tekisi siitä myötäelämisen kautta kiinnostavan.
Kirjailijan tehdessä tietoisen päätöksen esimerkiksi kirjoittaa vaikkapa "pillumehusta, ky*västä ja sperman ruiskinnasta" se ei välttämättä vaadi muuta kuin halun hätkähdyttää "suoruudella" ja vaihtaa puuttuvan estetiikan tajun tilalle rivon ja karkean tavan kuvata asioita sellaisena kun kirjailija ne mieltää-- sieltähän (omasta kokemuspohjasta/tavasta mieltää asioita) se kumpuaa mitä kukin kirjoittaja haluaa maailmasta kuvata ja kertoa.
Ollaanko siirrytty Fifty Shades of Shit-sukupolveen ja se on äärimmäisen surullista ,mikäli suomalaisen kirjallisuuden opetuksessakin jo tämän tyyppisiä kuvauksia sisältävät kioskikirjat korvaavat klassikot joissa osataan kuvata aidon kirjallisen lahjakkuuden kautta ihmisen aistikkuuden eri muotoja.
Ja painotan --- kyseessä yhden lukijan mielipide tässäkin. Sanokaa omanne mutta pyydän ettei loukkaannuta.
Ajattelen samalla tavalla. Ehkä kyse on yhtäältä vallalla olevasta elitismin vastaisuudesta, toisaalta seksin ongelmallisuudesta.
Suomalainen ihminen on useimmiten valitettavan sieluton, jos sielullisuudella ymmärretään tuota kuvaamaasi runollista monipolvisuutta. Kenties meidän onnemme on sidottu täyspäisyyteemme ja arkisuuteemme niin vahvasti korostuen sodan jälkeen. Ja nyt sitä suomalaista syvyyttä, joka meillä teoriassa kyllä on, mutta vaalimatta, vie jenkkiviihde pois vielä lisää. Olemme ilmaisultamme hyvin rikas maa, mutta olemme unohtamassa oman rikkautemme. Kun muutos on itseisarvo, standardit huojuvat.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan kirjoja, joissa kuvataan rakastumista ja rakastelua henkisenä kokemuksena? En nyt tarkoita mitään Hiljaiset sillat-tyylistä höpinää jossa maalaillaan mielikuvia tunneleihin syöksyvistä junista, tai muutakaan vertauskuvallista tyyliin Tabermannin sadetakkinen pappi, vaikka hänen runonsa kyllä ovat hyviä. Monesti noista kirjojen suhde- ja parisuhdekuvauksista vain tuntuu puuttuvan jotain olennaista syvällisyyttä mitä tosielämässä on, ja rakkautta käsitellään puhkikuluneilla keinoilla.
Niin.
Ei liene yllätys että suomalaisesta kirjallisuudesta en ihan heti löydä mitään joka kuvaukseesi sopisi, mutta aika pian nousi mieleeni Edith Wartonin "Viattomuuden aika/ The Age of Innocence" niminen kirja kuten myös John Fowlesin "Ranskalaisen luutnantin nainen " , molemmista myös filmatisoitu elokuvaksi onnistuneesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka käyttää sanaa "orkku". Tökeröä kieltä. Ja olevinaan kirjailija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole btw lukenut ainuttakaan Mannisen kirjaa, vaikka paljon olenkin lukenut. Enkä tiedä tulenko ikinä lukemaankaan, ei pahalla. K.o kirjat ja kirjasarjat eivät oikein tunnu iskevän ainakaan näin nopealla vilkaisulla, vaikka nuori olenkin ja siten kohderyhmää.
17v
Sama täällä. Eli enpä minäkään ole millään tasolla perehtynyt Mannisen kirjoihin. Lähinnä kommentoin keskusteluun noiden alkuperäisen kirjoittajan "mieletön orkku!"-otteiden/siteerausten perusteilla.
Tuossa joku kirjoitti puolustuksekseen ja muistutti että ko kirja on kirjoitettu joskus 90-luvun alkupuolella.
Mielenkiintoista tässä asetelmassa on se, että tämä Manninen saattoi siis kirjoittaa kyseisen tyyppistä tekstiä 90-luvulla NUORILLE , mutta jos käännetään katse suomalaiseen aikuisille suunnattuun nykykirjallisuuteen NYT ja aukaiset vaikkapa Katja Ketun "hätkähdyttävän hienona romaanina mainostetun kirjan "nimeltä Kätilö saat lukea ihan saman tasoista rivoa, rumaa ja härskiä kuvausta.
Itse nakkasin äärimmäisen pettyneenä sen kirjan pois kun alkoi tulla tekstiä tyyliin jossa muistaakseni spermatippa kimmeltää jonkun kullin päässä. Pirusti kiinnostaa.
Tekstityyli mitä siis tämä aloituksessa mainittu kirjailija Manninen on kirjoittanut nuorille (oletettavasti pilke silmäkulmassa ja välillä kieli poskessa rentoon tyyliin) joskus jo 90-luvulla puhumattakaan nyt myös aiemmin mainitusta klassikkoNUORISOkirja Häräntappoaseesta joka julkaistu joskus muinoin 80-luvulla ----niin tällaisen tasoistako on suomalainen AIKUISILLE suunnattu "hätkähdyttävän hieno menestyskirjallisuus" NYT.
Kun vertaamme vaikka venäläiseen nykykirjallisuuteen nykykirjailijoidemme hengentuotteita tarinankerronnassa saati kielellisessä estetiikassa niin itku pääsisi ellei hävettäisi.
Mutta makuja on tosiaan monia, toinen tykkää ja toinen ei, ja niin pitää maailmassa ollakin ja tämä tosiasia on lisättävä tähän jo pelkästään siitäkin syystä, ettei vahingossakaan noilla edellä mainituilla kirjailijoillakin nyt ihan suotta nouse joku tarve tulla puolustamaan tai selittelemään hengentuotteitaan tänne vauvapalstalle meille asioiden ihmettelijöille ja kaikkien asioiden ikuisille kritisoijille. 1 mielipide on vain yksi mielipide, antakaa meidän poloisten ihan rauhassa kritisoida ja ylistää edes tällä vauvapalstalla, kyllä me tiedämme että parhaanne te varmasti yritätte.
Hyviä pointteja. Suomalaiset vaan pitävät arkirealismista, esim. Salatut elämät... Tai suomalainen teatteri ja elokuva.
Minäkin ihailen esimerkiksi Tolstoin ja Pasternakin kerrontaa siitä, ettei se ole niin arkista kuin Suomessa tyypillisesti on. Mutta tosiaan, kukaan suomalainen taiteilija ei yleensä oikein osaa muuta kuin olla hyvin maanläheinen.
Kyllä. Tasokas kirjallisuus on aina jollain tasolla kohottavaa vaikka kuvailtaisiin seksuaalisuuden eri muotoja - joko verhotusti tai suoraan (otan esimerkeiksi vaikkapa Oscar Wilden, Vladimir Nabokov (Lolita) tai vaikkapa täällä aiemmin mainitun Calder Willingham, Jr. (Ruusu/Rambling Rose),( Lady Chatterleyn Rakastaja) D.H Lawrence, tätä taustaa vasten seksuaalikokemusten kuvaukset esimerkiksi Oksaselta, Ketulta , jne näyttäytyvät kömpelöinä ja karkeina vailla sitä kaikupohjaa mikä tekisi siitä myötäelämisen kautta kiinnostavan.
Kirjailijan tehdessä tietoisen päätöksen esimerkiksi kirjoittaa vaikkapa "pillumehusta, ky*västä ja sperman ruiskinnasta" se ei välttämättä vaadi muuta kuin halun hätkähdyttää "suoruudella" ja vaihtaa puuttuvan estetiikan tajun tilalle rivon ja karkean tavan kuvata asioita sellaisena kun kirjailija ne mieltää-- sieltähän (omasta kokemuspohjasta/tavasta mieltää asioita) se kumpuaa mitä kukin kirjoittaja haluaa maailmasta kuvata ja kertoa.
Ollaanko siirrytty Fifty Shades of Shit-sukupolveen ja se on äärimmäisen surullista ,mikäli suomalaisen kirjallisuuden opetuksessakin jo tämän tyyppisiä kuvauksia sisältävät kioskikirjat korvaavat klassikot joissa osataan kuvata aidon kirjallisen lahjakkuuden kautta ihmisen aistikkuuden eri muotoja.
Ja painotan --- kyseessä yhden lukijan mielipide tässäkin. Sanokaa omanne mutta pyydän ettei loukkaannuta.
Ajattelen samalla tavalla. Ehkä kyse on yhtäältä vallalla olevasta elitismin vastaisuudesta, toisaalta seksin ongelmallisuudesta.
Suomalainen ihminen on useimmiten valitettavan sieluton, jos sielullisuudella ymmärretään tuota kuvaamaasi runollista monipolvisuutta. Kenties meidän onnemme on sidottu täyspäisyyteemme ja arkisuuteemme niin vahvasti korostuen sodan jälkeen. Ja nyt sitä suomalaista syvyyttä, joka meillä teoriassa kyllä on, mutta vaalimatta, vie jenkkiviihde pois vielä lisää. Olemme ilmaisultamme hyvin rikas maa, mutta olemme unohtamassa oman rikkautemme. Kun muutos on itseisarvo, standardit huojuvat.
Valitettavasti tämä näyttää koskevan myös laatustandardeja?
Miksi on pakko palkita vuosittain kirja joukosta josta yksikään ei palkintoa ansaitsisi mikäli vallitsevia laatustandardeja ei olisi ollut pakko muuttaa hieman "huojuviksi". Brändi ratkaisee ei sisältö, kirjailijoidenkin oltava kuin jotain rokkitähtiä jossa showmeiningillä aletaan markkinoimaan kirjallisuutta? Mitä enemmän rekvisiittaa sitä vähemmän sisältöä -- mutta pääasia että myy. Kukaan ei uskalla sanoa ääneen että suomalainen nykykirjallisuus tällä hetkellä kituu aneemisuudessaan ja pelastuksen tarjoaa paluu vanhojen klassikoiden (Jotuni, Wuolijoki,jne) naiskirjailijoiden pariin jotka osasivat kuvata aikansa naisten elämää ilman pillumehun tuoksuja. Kiinnostavasti ja omaperäisesti.
Edelleen-- tämä myös vain yksi mielipide miljoonien joukosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä. Minunkin mielestäni Härkönen on yksi harvoista oikeasti omaperäisistä suomalaisista NAISkirjailijoista jonka kirjoitustyyli on kaiken lisäksi hauska. Häräntappoase oli aikanaan (ja on vieläkin) onnistunut koska siitä kuulsi kirjoittajansa kiinnostava persoonallisuus eli se (kirja) oli raikas ja aito -- olematta härski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan kirjoja, joissa kuvataan rakastumista ja rakastelua henkisenä kokemuksena? En nyt tarkoita mitään Hiljaiset sillat-tyylistä höpinää jossa maalaillaan mielikuvia tunneleihin syöksyvistä junista, tai muutakaan vertauskuvallista tyyliin Tabermannin sadetakkinen pappi, vaikka hänen runonsa kyllä ovat hyviä. Monesti noista kirjojen suhde- ja parisuhdekuvauksista vain tuntuu puuttuvan jotain olennaista syvällisyyttä mitä tosielämässä on, ja rakkautta käsitellään puhkikuluneilla keinoilla.
Niin.
Ei liene yllätys että suomalaisesta kirjallisuudesta en ihan heti löydä mitään joka kuvaukseesi sopisi, mutta aika pian nousi mieleeni Edith Wartonin "Viattomuuden aika/ The Age of Innocence" niminen kirja kuten myös John Fowlesin "Ranskalaisen luutnantin nainen " , molemmista myös filmatisoitu elokuvaksi onnistuneesti.
Totta, Ranskalaisen luutnantin nainen tavoittaa jotain sellaista, mikä yleensä tuntuu puuttuvan. Tosin se muistaakseni on hieman ärsyttäväkin, kun miespäähenkilö jotenkin onnistuu satuttamaan molempia naisia oman kikkelinsä ja hämmennyksensä ohjaamana... siis liittynee myös paljon sen aikaiseen kasvatukseen ja tapoihin. Aika pallohukkainen tyyppi. Niin tosiaan, kirjan aikakauden luomat hankaluudet päähenkilöille jotenkin vaikeuttavat ja himmentävät sitä rakkaustarinaa. Se kai sen kirjan pääpointti onkin. Tuota toista kirjaa en olekaan lukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eelia-Leelia kirjoitti:
Jos pystyisit vaikka postauksessa kuvailemaan, kuinka huolestuttava käytös oli normaalia ja sille oli tolkullisia syitä, tekisit varmasti monelle samassa tilanteessa olevalle palveluksen. En ole todellakaan ainoa, tällaiselle olisi yleisöä.
...
Tarvitsen lapsilleni toisen vanhemman, joka ei jatkossakaan menetä motivaatiotaan eikä lyö vanhemmuuttaan läskiksi, mutta en tiedä miten. Ei ole neuvottelurauhaa.
Ei ole olemassa mitään universaalia sääntökirjaa, jossa sanotaan mikä käytös on parisuhteessa normaalia ja mikä ei.
On olemassa paljon eri tahojen ajatuksia siitä, millainen käytös parisuhteessa on hyväksyttävää ja millainen ei.
Olennaista on vain se, millaista käytöstä itse hyväksyt ja millaista et. Millaisen kanssa olet valmis elämään ja millaisen et.
Yksi kysymys mitä esitän valmennettavilleni jotka kamppailevat parisuhteen kanssa on "haluaisitko jatkaa tässä parisuhteessa, jos tietäisit satavarmasti, ettei kumppanisi koskaan muuttaisi käytöstään".
Joskus käytös voi muuttua -- olen itsekin muuttanut omaa käytöstäni näiden 7+ vuoden aikana jotka olen ollut nykyisen kumppanini kanssa yhdessä. Mutta sen varaan ei voi laskea.
Ei ole myöskään mitään universaalia sääntökirjaa, jossa sanotaan mitä tarkoitusta varten suhteessa kannattaa olla.
Kirjoituksestasi voisi päätellä, että ykkösprioriteettisi on se, että lapsillasi on toinen vanhempi, joka on jollain lailla heidän elämässään ja uskot että ainoa tapa saada hänet ottamaan kantaa lapsiin on olla hänen kanssaan parisuhteessa.
Tämä on ihan yhtä hyvä syy olla suhteessa kuin mikä tahansa muukin.
Onko se ainoa tai edes paras tapa varmistaa että lasten toinen vanhempi ottaa kantaa heidän elämäänsä, on toinen kysymys, johon voit löytää vastauksen vain silloin kun mielesi on tyyni ja rauhallinen.
Ja onko se juuri sinulle riittävä syy olla suhteessa, on myös kysymys, jota kannattaa kysyä itseltään kun olet levollisin mielin.
No, tässä on vielä tehtävä, jonka annoin äskettäin yhdelle asiakkaalleni:
Kokeile rakastaa kumppaniasi 5 päivän ajan täysin ehdoitta ja avoimin sydämin -- siis lainkaan pihtaamatta rakkautta, kantamatta kaunaa -- niin kuin olisit vastarakastunut tai kuten (toivottavasti) rakastat pientä vauvaa.
Odottamatta vastapalveluksia tai vastarakkautta, rakastaen silloinkin kun toinen käyttäytyy tavalla josta et pidä.
Tee se itsesi takia: kokeile miltä tuntuisi vain rakastaa miettimättä onko se turvallista, hyväksyttävää tai oikein.
Leiki että olet antanut kaikki toisen teot anteeksi eikä mikään mitä hän tekee voi vähentää tai lisätä rakkauttasi, koska rakastat jo täysillä ja ehdoitta. Rakastat miettimättä mitä se tekee toiselle ihmiselle. Rakastat rakastamisen vuoksi.
Asiakkaani koki pienen ihmeen tehdessään niin. Vähimmillään saat viiden päivän ajan kokea ihanaa ja helpottavaa rakkauden tunnetta.
Katri Manninen kirjoitti:
Eelia-Leelia kirjoitti:
Jos pystyisit vaikka postauksessa kuvailemaan, kuinka huolestuttava käytös oli normaalia ja sille oli tolkullisia syitä, tekisit varmasti monelle samassa tilanteessa olevalle palveluksen. En ole todellakaan ainoa, tällaiselle olisi yleisöä.
...
Tarvitsen lapsilleni toisen vanhemman, joka ei jatkossakaan menetä motivaatiotaan eikä lyö vanhemmuuttaan läskiksi, mutta en tiedä miten. Ei ole neuvottelurauhaa.
Ei ole olemassa mitään universaalia sääntökirjaa, jossa sanotaan mikä käytös on parisuhteessa normaalia ja mikä ei.
On olemassa paljon eri tahojen ajatuksia siitä, millainen käytös parisuhteessa on hyväksyttävää ja millainen ei.
Olennaista on vain se, millaista käytöstä itse hyväksyt ja millaista et. Millaisen kanssa olet valmis elämään ja millaisen et.
Yksi kysymys mitä esitän valmennettavilleni jotka kamppailevat parisuhteen kanssa on "haluaisitko jatkaa tässä parisuhteessa, jos tietäisit satavarmasti, ettei kumppanisi koskaan muuttaisi käytöstään".
Joskus käytös voi muuttua -- olen itsekin muuttanut omaa käytöstäni näiden 7+ vuoden aikana jotka olen ollut nykyisen kumppanini kanssa yhdessä. Mutta sen varaan ei voi laskea.
Ei ole myöskään mitään universaalia sääntökirjaa, jossa sanotaan mitä tarkoitusta varten suhteessa kannattaa olla.
Kirjoituksestasi voisi päätellä, että ykkösprioriteettisi on se, että lapsillasi on toinen vanhempi, joka on jollain lailla heidän elämässään ja uskot että ainoa tapa saada hänet ottamaan kantaa lapsiin on olla hänen kanssaan parisuhteessa.
Tämä on ihan yhtä hyvä syy olla suhteessa kuin mikä tahansa muukin.
Onko se ainoa tai edes paras tapa varmistaa että lasten toinen vanhempi ottaa kantaa heidän elämäänsä, on toinen kysymys, johon voit löytää vastauksen vain silloin kun mielesi on tyyni ja rauhallinen.
Ja onko se juuri sinulle riittävä syy olla suhteessa, on myös kysymys, jota kannattaa kysyä itseltään kun olet levollisin mielin.
No, tässä on vielä tehtävä, jonka annoin äskettäin yhdelle asiakkaalleni:
Kokeile rakastaa kumppaniasi 5 päivän ajan täysin ehdoitta ja avoimin sydämin -- siis lainkaan pihtaamatta rakkautta, kantamatta kaunaa -- niin kuin olisit vastarakastunut tai kuten (toivottavasti) rakastat pientä vauvaa.
Odottamatta vastapalveluksia tai vastarakkautta, rakastaen silloinkin kun toinen käyttäytyy tavalla josta et pidä.
Tee se itsesi takia: kokeile miltä tuntuisi vain rakastaa miettimättä onko se turvallista, hyväksyttävää tai oikein.
Leiki että olet antanut kaikki toisen teot anteeksi eikä mikään mitä hän tekee voi vähentää tai lisätä rakkauttasi, koska rakastat jo täysillä ja ehdoitta. Rakastat miettimättä mitä se tekee toiselle ihmiselle. Rakastat rakastamisen vuoksi.
Asiakkaani koki pienen ihmeen tehdessään niin. Vähimmillään saat viiden päivän ajan kokea ihanaa ja helpottavaa rakkauden tunnetta.
Ohiksena Katrille. On hienoa, että teet työtä tuolla saralla. Mielestäni omassa elämässä koetut haasteet voivat jalostaa meitä ymmärtämään myös muiden ongelmia. Ja se että on elänyt addina, tekee meistä herkkiä tulkitsijoita, ei tuomitsijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielestäni nuo ovat realistisempia kuin Hullu luokka-kirjat, joissa nuoret puhuvat kirjakieltä ja kotibileissä mussutetaan karkkia sekä leivotaan..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole btw lukenut ainuttakaan Mannisen kirjaa, vaikka paljon olenkin lukenut. Enkä tiedä tulenko ikinä lukemaankaan, ei pahalla. K.o kirjat ja kirjasarjat eivät oikein tunnu iskevän ainakaan näin nopealla vilkaisulla, vaikka nuori olenkin ja siten kohderyhmää.
17v
Sama täällä. Eli enpä minäkään ole millään tasolla perehtynyt Mannisen kirjoihin. Lähinnä kommentoin keskusteluun noiden alkuperäisen kirjoittajan "mieletön orkku!"-otteiden/siteerausten perusteilla.
Tuossa joku kirjoitti puolustuksekseen ja muistutti että ko kirja on kirjoitettu joskus 90-luvun alkupuolella.
Mielenkiintoista tässä asetelmassa on se, että tämä Manninen saattoi siis kirjoittaa kyseisen tyyppistä tekstiä 90-luvulla NUORILLE , mutta jos käännetään katse suomalaiseen aikuisille suunnattuun nykykirjallisuuteen NYT ja aukaiset vaikkapa Katja Ketun "hätkähdyttävän hienona romaanina mainostetun kirjan "nimeltä Kätilö saat lukea ihan saman tasoista rivoa, rumaa ja härskiä kuvausta.
Itse nakkasin äärimmäisen pettyneenä sen kirjan pois kun alkoi tulla tekstiä tyyliin jossa muistaakseni spermatippa kimmeltää jonkun kullin päässä. Pirusti kiinnostaa.
Tekstityyli mitä siis tämä aloituksessa mainittu kirjailija Manninen on kirjoittanut nuorille (oletettavasti pilke silmäkulmassa ja välillä kieli poskessa rentoon tyyliin) joskus jo 90-luvulla puhumattakaan nyt myös aiemmin mainitusta klassikkoNUORISOkirja Häräntappoaseesta joka julkaistu joskus muinoin 80-luvulla ----niin tällaisen tasoistako on suomalainen AIKUISILLE suunnattu "hätkähdyttävän hieno menestyskirjallisuus" NYT.
Kun vertaamme vaikka venäläiseen nykykirjallisuuteen nykykirjailijoidemme hengentuotteita tarinankerronnassa saati kielellisessä estetiikassa niin itku pääsisi ellei hävettäisi.
Mutta makuja on tosiaan monia, toinen tykkää ja toinen ei, ja niin pitää maailmassa ollakin ja tämä tosiasia on lisättävä tähän jo pelkästään siitäkin syystä, ettei vahingossakaan noilla edellä mainituilla kirjailijoillakin nyt ihan suotta nouse joku tarve tulla puolustamaan tai selittelemään hengentuotteitaan tänne vauvapalstalle meille asioiden ihmettelijöille ja kaikkien asioiden ikuisille kritisoijille. 1 mielipide on vain yksi mielipide, antakaa meidän poloisten ihan rauhassa kritisoida ja ylistää edes tällä vauvapalstalla, kyllä me tiedämme että parhaanne te varmasti yritätte.
Hyviä pointteja. Suomalaiset vaan pitävät arkirealismista, esim. Salatut elämät... Tai suomalainen teatteri ja elokuva.
Minäkin ihailen esimerkiksi Tolstoin ja Pasternakin kerrontaa siitä, ettei se ole niin arkista kuin Suomessa tyypillisesti on. Mutta tosiaan, kukaan suomalainen taiteilija ei yleensä oikein osaa muuta kuin olla hyvin maanläheinen.
Mistä lähtien Salatut elämät on ollut arkirealismia? Se on saippuaa pahimmasta päästä. Esim. Metsolat on sitten taas sitä arkirealismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mielestäni nuo ovat realistisempia kuin Hullu luokka-kirjat, joissa nuoret puhuvat kirjakieltä ja kotibileissä mussutetaan karkkia sekä leivotaan..
Toisaalta tässä Mannisen kirjasarjassa nuoret olivat 17-20-vuotiaita eikä alakoululaisia.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt lukeminen ketään vahingoita. Älä ylisuojele tytärtäsi :)
Kyllä liian raaka tai roisi kirjallisuus on vahingollista jos sitä lukee liian nuorena. Antaisitko vaikkapa 10-vuotiaasi lukea tai katsoa jonkun "Sodoman 120 päivää"? Tuskin.
Tässä materiaalia Katri Mannisen kirjasta "Sikabileet" sivuilta 158-159:
"Pontus suuteli ja imi mun rintoja. Mun jo valmiiksi alkoholin sumentama tajunta sumentui entisestään. Mä työnsin sormeni sen kiharoihin. - Tuntuu ihanalta, mä voihkin. Pontus laskeutui alaspäin. Ei kai se vain aikonut nuolla mua sieltä? Tero ei koskaan halunnut tehdä sitä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt lukeminen ketään vahingoita. Älä ylisuojele tytärtäsi :)
Kyllä liian raaka tai roisi kirjallisuus on vahingollista jos sitä lukee liian nuorena. Antaisitko vaikkapa 10-vuotiaasi lukea tai katsoa jonkun "Sodoman 120 päivää"? Tuskin.
Mä olen oikeasti löytänyt tuon kirjastosta 13-vuotiaana, samoin herra jackin ihmeellisen huoneen ja neiti o:n tarinan.
Kieltämättä pidin aikuisia hieman omituisina noiden lukemisten jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt lukeminen ketään vahingoita. Älä ylisuojele tytärtäsi :)
Kyllä liian raaka tai roisi kirjallisuus on vahingollista jos sitä lukee liian nuorena. Antaisitko vaikkapa 10-vuotiaasi lukea tai katsoa jonkun "Sodoman 120 päivää"? Tuskin.
.
Olen samaa mieltä kanssasi.
Ei ole lainkaan yhdentekevää millä ruokimme lasten mielikuvitusta.
Pornokeskeistä viihdettä tuottaessamme annamme tietynlaisen kuvan maailmasta, jota liian nuori (herkkä) henkilö ei kykene kriittisesti tarkastelemaan saati kyseenalaistamaan. Nuoren/lapsen kokemuspohja ei riitä iän vuoksi sellaisten asioiden käsittelemiseen liian aikaisin, jolloin hän muuttuu vaikutuksille alttiiksi ja manipuloitavaksi alkaen ajattelemaan että tällaista se nyt sitten on ja tuolta pitää tuntua.
Kyllä lapset ja nuoret ehtii aikuisena ihan tarpeeksi nähdä ja kuulla orkkuja ja spermanruiskimisia sitten kun ovat siihen iän ja kypsyytensä vuoksi aikuisia ja valmiita. Orkkukirjat voi ihan huoletta heittää kompostiin ja tarjota tilalle klassikoita kuten Monte Criston kreivi,Taru sormusten herrasta ja Harry Potter-sarja ,Robin Hood, Huckleberry Finn, jne
Alue: Aihe vapaa
Siis Sirola. Muistan miten kirjan päähenkilö suhtautui naisiin samalla pinnallisesti ja samalla tietynlaisella ylenkatsonnalta. Ulkonäköä ja älyä ruodittiin. Jotkut olivat helppoja panoja ja jotkut muuten ärsyttäviä lampaita.