Huh. Sopivatko nämä Katri Mannisen kirjat tosiaan nuorille?

Vierailija kirjoitti:

Yläasteikäiselle tai vanhemmalle sopii oikein hyvin, ei huolta. Onhan niissä jokaisessa seksikohtauksia, mutta mitä sitten?

Ainakin tuota Megakesää suositellaan ala-asteikäisille.

Itse luin jo ala-asteella kaikki aikuisten kirjat, joita kotoa ja mummolasta löytyi, toki luin kaikki lasten- ja nuortenkirjatkin, jotka kiinnostivat. Olihan niissä paljon seksiäkin, 11-vuotiaana luin mm. tämän http://www.finlandiakirja.fi/fi/calder-willingham-ruusu-20878.html jossa perheeseen palkattu palvelustyttö viettelee paljon itseään nuoremman perheen pojan, jolle opettaa, miten sormettaa hänelle orkku.. Sillain opin masturboimaan ja sain ekan orkkuni jo 11-vuotiaana, koska tokihan sitä piti kokeilla.

En koe siitä aiheutuneen vahinkoa, vaan päinvastoin olleen hyötyä oman seksuaalisuuteni oppimisessa ja ymmärtämisessä. Tiedän aiheesta paljon ja osaan nauttia seksuaalisuudestani nyt aikuisenakin ilman häpeää ym.

Oletko, Kutri, vielä linjoilla?mEi liity näihin romaaneihin (joita tosin arvostelin ekalla sivulla), mutta olen kanssasi eri mieltä parisuhdeasioissa. Olen vastaillut tähän ketjuun:

http://www.vauva.fi/keskustelu/2497750/olenko_taysin_paska_aiti_kuten_m…

Mielestäni tuossa on ihminen, jonka pitäisi erota lasten takia, vaikka itse haluaisi vielä kärvistellä liitossa ja toivoa, josko mies muka vielä muuttuisi. Siinä on henkisesti väkivaltainen mies, joka aiheuttaa lapsille fyysistäkin tuskaa ja pelkoja, vaikka ei nyrkillä. En halua kertoa, kuka ketjun vastaajista olen. Jos sinulla on taskussasi nyt niin paljon onnistuneita tarinoita siitä, kuinka tuhoisasti käyttäytyvä puoliso muuttuu, saisit avokätisemmin jakaa niitä siellä blogissasi. Täktä palstalta ei löydy yhtään toivoa antavaa tarinaa, edes pyytelemällä ja kalastelemalla.

Vierailija kirjoitti:

Itse luin jo ala-asteella kaikki aikuisten kirjat, joita kotoa ja mummolasta löytyi, toki luin kaikki lasten- ja nuortenkirjatkin, jotka kiinnostivat. Olihan niissä paljon seksiäkin, 11-vuotiaana luin mm. tämän http://www.finlandiakirja.fi/fi/calder-willingham-ruusu-20878.html jossa perheeseen palkattu palvelustyttö viettelee paljon itseään nuoremman perheen pojan, jolle opettaa, miten sormettaa hänelle orkku.. Sillain opin masturboimaan ja sain ekan orkkuni jo 11-vuotiaana, koska tokihan sitä piti kokeilla.

En koe siitä aiheutuneen vahinkoa, vaan päinvastoin olleen hyötyä oman seksuaalisuuteni oppimisessa ja ymmärtämisessä. Tiedän aiheesta paljon ja osaan nauttia seksuaalisuudestani nyt aikuisenakin ilman häpeää ym.

Kyllä ! Willinghamin "Rambling Rose" eli suomen. "Ruusu" oli aivan mahtava lukukokemus ja tuo kihelmöivä seksikohtaus oli kuvailtu elävästi ja eläytyen. Tiesitkö että siitä on myös tehty varsin onnistunut filmatisointi !!!  Katso linkki https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=rambling+rose+elokuva

Jatkaa ilmeisesti naturalistisen kirjallisuuden perinteitä. Härkösen tyyli on hyvin samankaltainen. Suomalainen kirjallisuus...

Vierailija kirjoitti:

Mä kerroin tän aiemmin toisessa ketjussa, mutta tässä terveisiä ala-asteelta. Eli toka-kolmosilta otettu monta kertaa kännyköitä pois, koska katselevat välitunneilla pornoa. 5-6 lk tietävät hyvin s/m seksin sanastoa ja fetissipuuhat. On suihinottokehoituksia, vessan seinillä tekstejä persepanoista jne. Nelosluokkalaiset "seukkaavat" ja olivat lähetelleet kuvia intiimialueista toisilleen. Vanhemmat hieman hermostuivat. 5lk tyttö lähetti kuvan rinnoistaan ihastukselleen ja sehän löytyi ja löytyy edelleen ties mistä netin syövereistä. Musiikki jota kuuntelevat on esim evilstöö jne. Musaviedotkaan eivät ole kevyimmästä päästä. 6-lk kannabisrinki levitti kannabista koulussa, nuorimmat kokeilijat olivat r lk. Viime vuosina ainakin 3 12-vuotiasta on ollut vatsahuuhtelussa. Ihan kaikesta ei vanhempainillassa kerrota, ymmärtänette miksi. Että en tuosta Mannisesta kauheasti hermostuis, esim Juoppohullun päiväkirja on yläasteilla tosi suosittu.

Aivan sairasta. Maamme on aika barbaarinen kokonaisuutena ottaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katri Manninen on myös transformatiivinen valmentaja. Hänen jutuistaan saa sen kuvan, että tatskat, baarisekoilut, krapulat ja "nikkarit" (ei tarkoita käsistään käteviä ihmisiä vaan tupakantuskaa) ovat itsestäänselvä osa elämää. Katri Mannisen mielestä minkä tahansa hirviöpuolison kanssa pitää pystyä elämään, paitsi että fyysisesti väkivaltaisen ja hoitamattoman alkoholistin kanssa saa muuttaa väliaikaisesti erilleen. En lainaisi Katri Mannisen kirjoja omille lapsilleni.

Et voi sille mitään jos lapsesi päättää itse lainata niitä.

Jep, en voikaan. Voin tosin toivoa, että maku kehittyy, ennenkuin tällaiset aiheet alkavat todenteolla kiinnostaa. Eksplisiittisiä kohtia löytyy myös paremmin kirjoitetusta kirjallisuudesta. Muistan, kuinka teininä iskä tavoitti minut lukemasta jotain Henry Milleriä ja muisti lukeneensa saman kirjan nuorena, lähinnä niiden seksikohtausten takia.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tuossa on ihminen, jonka pitäisi erota lasten takia, vaikka itse haluaisi vielä kärvistellä liitossa ja toivoa, josko mies muka vielä muuttuisi. Siinä on henkisesti väkivaltainen mies, joka aiheuttaa lapsille fyysistäkin tuskaa ja pelkoja, vaikka ei nyrkillä. En halua kertoa, kuka ketjun vastaajista olen. Jos sinulla on taskussasi nyt niin paljon onnistuneita tarinoita siitä, kuinka tuhoisasti käyttäytyvä puoliso muuttuu, saisit avokätisemmin jakaa niitä siellä blogissasi. Täktä palstalta ei löydy yhtään toivoa antavaa tarinaa, edes pyytelemällä ja kalastelemalla.

Niin, kun mä teen töitä valmentajana tai kaverinakin ihmisten kanssa, jotka kokevat parisuhteensa vaikeaksi, niin mä en lähde ikinä sanomaan pitääkö niiden erota tai ei vaan selvitän mitä ihminen jonka kanssa juttelen oikeasti haluaa.

Tuossa linkittämäsi ketjun aloitusviestissä on monta kohtaa, joista jään miettimään että jos menisimme seuraamaan kärpäsenä katossa mitä perheessä oikeasti tapahtuu, niin tarina voisi näyttää toisenlaiselta. Niinpä en lähtisi ihan vain viestejä lukemalla päättelemään kannattaako parin erota tai jatkaa.

Se on selvää että perheessä on isoja kommunikaatiokatkoksia ja asioita käsitellään ihan liikaa ns. alhaisesta mielentilasta käsin.

Ja mitä isoihin muutoksiin tulee, niin hyvän ystäväni mies kävi läpi todella ison muutoksen noin 4-5 vuotta sitten. Hän kertoo siitä itse blogissaan (englanniksi):

Osa 1: http://askbadpapa.com/?p=157

Osa 2: http://askbadpapa.com/?p=181

Osa 3: http://askbadpapa.com/?p=220

Osa 4: http://askbadpapa.com/?p=243

Ihmettelin aikanaan että miten ystäväni jaksoi miestään, mutta jokin hänen sisällään käski jatkaa ja jaksaa. Se kannatti -- mies on monin tavoin kuin uusi mies.

Olen nähnyt vastaavantyyppisiä muutoksia myös pienemmässä mittakaavassa mutta ei ole tullut mieleen kertoa niistä blogissa.

Katri Manninen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tuossa on ihminen, jonka pitäisi erota lasten takia, vaikka itse haluaisi vielä kärvistellä liitossa ja toivoa, josko mies muka vielä muuttuisi. Siinä on henkisesti väkivaltainen mies, joka aiheuttaa lapsille fyysistäkin tuskaa ja pelkoja, vaikka ei nyrkillä. En halua kertoa, kuka ketjun vastaajista olen. Jos sinulla on taskussasi nyt niin paljon onnistuneita tarinoita siitä, kuinka tuhoisasti käyttäytyvä puoliso muuttuu, saisit avokätisemmin jakaa niitä siellä blogissasi. Täktä palstalta ei löydy yhtään toivoa antavaa tarinaa, edes pyytelemällä ja kalastelemalla.

Niin, kun mä teen töitä valmentajana tai kaverinakin ihmisten kanssa, jotka kokevat parisuhteensa vaikeaksi, niin mä en lähde ikinä sanomaan pitääkö niiden erota tai ei vaan selvitän mitä ihminen jonka kanssa juttelen oikeasti haluaa.

Tuossa linkittämäsi ketjun aloitusviestissä on monta kohtaa, joista jään miettimään että jos menisimme seuraamaan kärpäsenä katossa mitä perheessä oikeasti tapahtuu, niin tarina voisi näyttää toisenlaiselta. Niinpä en lähtisi ihan vain viestejä lukemalla päättelemään kannattaako parin erota tai jatkaa.

Se on selvää että perheessä on isoja kommunikaatiokatkoksia ja asioita käsitellään ihan liikaa ns. alhaisesta mielentilasta käsin.

Ja mitä isoihin muutoksiin tulee, niin hyvän ystäväni mies kävi läpi todella ison muutoksen noin 4-5 vuotta sitten. Hän kertoo siitä itse blogissaan (englanniksi):

Osa 1: http://askbadpapa.com/?p=157

Osa 2: http://askbadpapa.com/?p=181

Osa 3: http://askbadpapa.com/?p=220

Osa 4: http://askbadpapa.com/?p=243

Ihmettelin aikanaan että miten ystäväni jaksoi miestään, mutta jokin hänen sisällään käski jatkaa ja jaksaa. Se kannatti -- mies on monin tavoin kuin uusi mies.

Olen nähnyt vastaavantyyppisiä muutoksia myös pienemmässä mittakaavassa mutta ei ole tullut mieleen kertoa niistä blogissa.

Kiitos, Kutri, kun viitsit vastata, vaikka tämän ketjun aihe ei käsitellytkään näitä asioita. Käyn lukemassa nuo linkit. Tuosta linkittämästäni: älä arvioi pelkän aloitusviestin perusteella. Kun juttu kääriytyy auki, paljastuu, mitä mies on tehnyt lapsille (istuttanut alusvaatteisillaan pimeässä huoneessa lamppu häikäisemässä kasvoja, pakottanut juoksemaan, saanut mielettömiä huutoraivareita pikkuasioista) ja vaimolle (valehdellut, valehdellut, valehdellut, laiminlyönyt). Aika hyvän kuvan siitä saa ilman kärpästäkin.

Voiko sinun blogissasi käydä keskustelemassa? Etsin tämmöisiä selviytymistarinoista kainalosauvaa korvaamaan puuttuvaa sisäistä ääntä. Haluaisin mielelläni lukea tarinoita, joista tunnistettavat yksityiskohdat on poistettu.

Äh, pahoittelen, ei tuosta näiden linkkien tarinasta nyt oikein ollut apua. Tuhoavat puolisot, joita tarkoitan eivät ole sekoilijoita, ADHD-tapauksia, adrenaliininarkkareita, vaan jotain ihan muuta. Kiristäviä, oikeutettuja, rationalisoivia ja joskus julmia läheisiä, jotka eivät näe toiminnassaan vikaa, eivätkä ole motivoituneita muuttumaan tai lähtemään parisuhdeterapioihin, eivät nyt eivätkä parin vuoden päästäkään. Kiitos kuitenkin, Kutri, tarkoitus oli hyvä.

Joo no, en jaksa paneutua ko. ketjuun, koska jo ekassa viestissä oli ristiriitoja ja selittelyn makua, jotka puhuvat sen puolesta, ettei tarina ehkä ole ihan täysin niin kuin annetaan ymmärtää. Ja vauva-palstalla kun ei voi koskaan tietää varmuudella kertooko joku keksittyjä tarinoita vai ei, niin ei maksa ehkä vaivaa sekaantua soppaan.

Ylipäätään sen arvioiminen onko joku oikeasti hirveä kusipää hirviö on joskus todella vaikeaa vain yhden ihmisen todistajalausunnon perusteella.

Olen todistanut tapauksia, jossa ensin henkilö A leimaa henkilö B:n kauheaksi ja julmaksi narsistipaskaksi.

Sitten kun lähdetään tarkastelemaan tilannetta objektiivisesti, käy ilmi ettei henkilö B ole narsistipaska vaan ihan normaalisti toimiva ja tunteva ihminen -- eikä henkilö A:kaan ole mielenterveysongelmainen vaan on jostain syystä alkanut tulkita toisen toimintaa ja motiiveja olettaen käytöksen juontavan jonkinlaisesta pahuudesta tai julmuudesta.

Suhde on päättynyt ja henkilö B on aloittanut uuden suhteen, jossa ei ole ilmennyt samoja ongelmia mitä henkilö A oli kokenut suhteessa olevan.

Ilmiön takana on ihmismielen vääristymä, joka saa meidät etsimään todisteita sen puolesta mitä uskomme todeksi ja ignoroimaan kaikkea, mikä ei tue ajattelua.

Tästä on myös muita karmeita esimerkkejä esimerkiksi ihmisistä, jotka on laitettu väärin perustein mielisairaalaan ja pidetty siellä, koska alkuperäiseen väärään diagnoosiin uskova lääkäri on tulkinnut kaiken mitä henkilö tekee mielisairauden kautta.

Mutta jos siis itse mietit pitäisikö sinun lähteä suhteesta, niin asiakkaiden kanssa selvitän että mitä he ajattelevat suhteesta silloin kun heillä on vakaa ja levollinen olo ja mitä silloin, kun on ahdistunut, stressaantunut ja pelokas olo.

Vakaa ja levollinen olo kertoo siitä, että aivotoimintasi on silloin parhaimmillaan -- näet parhaiten ison kokonaisuuden, ymmärrät mikä on hyvä ja mikä parempi, mikä hyvä ja mikä huono. Tunnistat paremmin toisen tunteet ja pystyt näkemään useampia ratkaisuvaihtoehtoja.

Ahdistunut, stressaantunut ja pelokas olo kertoo samalla ajattelukyvyn heikkenemisestä -- aivojen "älykkäimmät" osat hiljenevät ja alkukantaiset villipetoaivot ottavat ylivallan. Siksi ei kannata antaa kauheasti painoarvoa siinä tilassa mieleen juolahtaville ajatuksille.

Muita tapoja selvittää kumpi vastaus on oikea on miettiä, kumpaa vaihtoehtoa ajatellessa mieleen tulee enemmän ja nopeammalla tahdilla selityksiä ja perusteluja?

Kumpi vastaus tuntuu kumpuavan syvältä sisältä?

Syvältä sisältä kumpuava "jatkan" tai "eroan" tai "en tiedä" -vastaus on todennäköisemmin oikea kuin se vastaus, jota mielesi yrittää kauheasti perustella ja selitellä.

Sekin on hyvä huomata, että on muitakin vaihtoehtoja kuin jatkaa samaan malliin tai erota -- mikä olisi siis toiseksi paras vaihtoehto? Entä kolmanneksi paras? Jne.

Joitain auttaa se, että erottaa tunteet ja käytännön asiat. Eli jos ajattelet parisuhdetta käytännön järjestelynä, mitä tarkoitusta varten haluaisit parisuhteen? Täyttääkö parisuhteesi tarpeesi?

Se että toista rakastaa ei tarkoita että hänen kanssaan pitää jakaa arkensa. 

Toisaalta tiedät alitajuntaisesti enemmän itsestäsi, puolisostasi ja tilanteestanne kuin mitä tiedät tietoisesti tietäväsi. Juuri vakaassa fiiliksessä alitajuntasi viestit pääsevät parhaiten läpi, siksi niitä kannattaa kuunnella.

Onnea matkaan.

Hei, Kutri, tein höhlän nimimerkin päästäkseni vielä palstalle. Pyydän muilta keskustelijoilta anteeksi, että olen sotkenut ketjua. Pyydän myös anteeksi, että arvostelin kirjojasi, jotka ovat hyvin nuorena kirjoitettuja ja tiettyyn genreen.

Minua todella kiinnostaisi lukea rohkaisevia kuvauksia aiheesta "kumppani ei ollutkaan n-paska". Vertaistuki täällä netissä tomi auttaa oloa, mutta on ahdistavaa, kun kaikki vastaukset kärjistäen ovat joko "eksäni oli tuollainen, nyt elämäni on tavallista ja olen kuin taivaassa" tai "nyksäni on tuollainen, ollut jo kauan, eikä mikään ole muuttunut parempaan suuntaan, voin huonosti". Jos pystyisit vaikka postauksessa kuvailemaan, kuinka huolestuttava käytös oli normaalia ja sille oli tolkullisia syitä, tekisit varmasti monelle samassa tilanteessa olevalle palveluksen. En ole todellakaan ainoa, tällaiselle olisi yleisöä.

Olen lukenut postaukset villipeto-ajattelusta, ymmärrän kyllä, mitä haet. Itse näen, että parisuhteeni on jotain hyvin tahmeaa, josta en ota selvää vuosienkaan jälkeen. Puolison tulkinnat menneisyydestä vaihtelevat aika paljon. Tietyt maneerit toistuvat, niissä on paljon samaa, kuin muiden kokemuksissa. Motiivien arvailusta olen tavallaan jo luopunut. Olen hyvin pahoillani, että muuta materiaalia ei ole, kuin sen henkilön kuvaus, joka on lähisuhteessa ja mahdollisesti seuraavan/edellisen kuvaukset. Jotkut piirteet ihmisessä vain eivät tule esiin, muutakuin hyvin tiiviissä suhteessa, joka on varmalla pohjalla. En silti leimaa muita kovin hätäisesti ja kevyin perustein sepittelijöiksi, vaikka selityksiä juolahtaisi mkeleen suuntaan ja toiseen. Olen kertonut vain omalle terapeutille, mitä kotona tapahtuu, ja tajuan nyt, että samassa tilanteessa olevien vertaisryhmän ulkopuolella minuakaan ei välttämättä uskota.

Parisuhdetarpeiden ajattelu tuntuu tällä hetkellä joltain luksukselta, ei ajankohtaiselta. Rakkauskin tuntuu hieman isolta sanalta. Tarvitsen lapsilleni toisen vanhemman, joka ei jatkossakaan menetä motivaatiotaan eikä lyö vanhemmuuttaan läskiksi, mutta en tiedä miten. Ei ole neuvottelurauhaa.

En tiedä, voitko toteuttaa toivepostauksia, mutta tässä nyt olisi yksi aihe. Menen nyt nukkumaan, väsyttää.

:D

Noi kuulostaa juurikin siltä, että Kutri-Katri on kirjoittanut sen aikaisia Harlekiineja uudestaan. Yritti teinisti.. Pakko olla jotain!

Olenpa onnekseni välttynyt moiselta "mä, mä, mä, mä, mä" - kirjoilta.

Olikohan 50-luvun Jalluissa ja Kalleissakaan noin rohkeaa kielenkäyttöä ?

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole btw lukenut ainuttakaan Mannisen kirjaa, vaikka paljon olenkin lukenut. Enkä tiedä tulenko ikinä lukemaankaan, ei pahalla. K.o kirjat ja kirjasarjat eivät oikein tunnu iskevän ainakaan näin nopealla vilkaisulla, vaikka nuori olenkin ja siten kohderyhmää.

17v

Sama täällä. Eli enpä minäkään ole millään tasolla perehtynyt Mannisen kirjoihin. Lähinnä kommentoin keskusteluun noiden alkuperäisen kirjoittajan "mieletön orkku!"-otteiden/siteerausten  perusteilla.

Tuossa joku kirjoitti puolustuksekseen ja muistutti että ko kirja on kirjoitettu joskus 90-luvun alkupuolella.

Mielenkiintoista  tässä asetelmassa on se, että tämä Manninen saattoi siis kirjoittaa kyseisen tyyppistä tekstiä 90-luvulla NUORILLE , mutta jos käännetään katse suomalaiseen aikuisille suunnattuun nykykirjallisuuteen NYT ja aukaiset vaikkapa Katja Ketun "hätkähdyttävän hienona romaanina mainostetun kirjan "nimeltä Kätilö saat lukea ihan saman tasoista rivoa, rumaa ja härskiä kuvausta.

Itse nakkasin äärimmäisen pettyneenä sen kirjan pois kun alkoi tulla tekstiä tyyliin jossa muistaakseni spermatippa kimmeltää jonkun kullin päässä. Pirusti kiinnostaa.

Tekstityyli mitä siis tämä aloituksessa mainittu kirjailija Manninen on kirjoittanut nuorille (oletettavasti pilke silmäkulmassa ja välillä kieli poskessa rentoon tyyliin) joskus jo 90-luvulla puhumattakaan nyt myös aiemmin mainitusta klassikkoNUORISOkirja Häräntappoaseesta joka julkaistu joskus muinoin  80-luvulla ----niin tällaisen tasoistako on suomalainen AIKUISILLE suunnattu "hätkähdyttävän hieno menestyskirjallisuus" NYT.

Kun vertaamme vaikka venäläiseen nykykirjallisuuteen nykykirjailijoidemme hengentuotteita tarinankerronnassa saati kielellisessä estetiikassa niin itku pääsisi ellei hävettäisi.

Mutta makuja on tosiaan monia, toinen tykkää ja toinen ei,  ja niin pitää maailmassa ollakin ja tämä tosiasia on lisättävä tähän jo pelkästään siitäkin syystä, ettei vahingossakaan noilla edellä mainituilla kirjailijoillakin nyt ihan suotta nouse joku tarve tulla puolustamaan tai selittelemään hengentuotteitaan tänne vauvapalstalle meille asioiden ihmettelijöille ja kaikkien asioiden ikuisille kritisoijille. 1 mielipide on vain yksi mielipide, antakaa meidän poloisten ihan rauhassa kritisoida ja ylistää edes tällä vauvapalstalla, kyllä me tiedämme että parhaanne te varmasti yritätte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole btw lukenut ainuttakaan Mannisen kirjaa, vaikka paljon olenkin lukenut. Enkä tiedä tulenko ikinä lukemaankaan, ei pahalla. K.o kirjat ja kirjasarjat eivät oikein tunnu iskevän ainakaan näin nopealla vilkaisulla, vaikka nuori olenkin ja siten kohderyhmää.

17v

Sama täällä. Eli enpä minäkään ole millään tasolla perehtynyt Mannisen kirjoihin. Lähinnä kommentoin keskusteluun noiden alkuperäisen kirjoittajan "mieletön orkku!"-otteiden/siteerausten  perusteilla.

Tuossa joku kirjoitti puolustuksekseen ja muistutti että ko kirja on kirjoitettu joskus 90-luvun alkupuolella.

Mielenkiintoista  tässä asetelmassa on se, että tämä Manninen saattoi siis kirjoittaa kyseisen tyyppistä tekstiä 90-luvulla NUORILLE , mutta jos käännetään katse suomalaiseen aikuisille suunnattuun nykykirjallisuuteen NYT ja aukaiset vaikkapa Katja Ketun "hätkähdyttävän hienona romaanina mainostetun kirjan "nimeltä Kätilö saat lukea ihan saman tasoista rivoa, rumaa ja härskiä kuvausta.

Itse nakkasin äärimmäisen pettyneenä sen kirjan pois kun alkoi tulla tekstiä tyyliin jossa muistaakseni spermatippa kimmeltää jonkun kullin päässä. Pirusti kiinnostaa.

Tekstityyli mitä siis tämä aloituksessa mainittu kirjailija Manninen on kirjoittanut nuorille (oletettavasti pilke silmäkulmassa ja välillä kieli poskessa rentoon tyyliin) joskus jo 90-luvulla puhumattakaan nyt myös aiemmin mainitusta klassikkoNUORISOkirja Häräntappoaseesta joka julkaistu joskus muinoin  80-luvulla ----niin tällaisen tasoistako on suomalainen AIKUISILLE suunnattu "hätkähdyttävän hieno menestyskirjallisuus" NYT.

Kun vertaamme vaikka venäläiseen nykykirjallisuuteen nykykirjailijoidemme hengentuotteita tarinankerronnassa saati kielellisessä estetiikassa niin itku pääsisi ellei hävettäisi.

Mutta makuja on tosiaan monia, toinen tykkää ja toinen ei,  ja niin pitää maailmassa ollakin ja tämä tosiasia on lisättävä tähän jo pelkästään siitäkin syystä, ettei vahingossakaan noilla edellä mainituilla kirjailijoillakin nyt ihan suotta nouse joku tarve tulla puolustamaan tai selittelemään hengentuotteitaan tänne vauvapalstalle meille asioiden ihmettelijöille ja kaikkien asioiden ikuisille kritisoijille. 1 mielipide on vain yksi mielipide, antakaa meidän poloisten ihan rauhassa kritisoida ja ylistää edes tällä vauvapalstalla, kyllä me tiedämme että parhaanne te varmasti yritätte.

Hyviä pointteja. Suomalaiset vaan pitävät arkirealismista, esim. Salatut elämät... Tai suomalainen teatteri ja elokuva.

Minäkin ihailen esimerkiksi Tolstoin ja Pasternakin kerrontaa siitä, ettei se ole niin arkista kuin Suomessa tyypillisesti on. Mutta tosiaan, kukaan suomalainen taiteilija ei yleensä oikein osaa muuta kuin olla hyvin maanläheinen.

Aika orgasmikeskeisiä otteita aloituksessa. 

Olisi mukavaa, jos seksuaalisuuden moninaisuus tulisi kirjallisuudessa esille muutenkin kuin eri suuntautumiset huomioiden tai tyyliin tai erilaiset partnerit (esim. ikäero) ja variaatiot harrastaa seksiä. Monesti kirjojen päähenkilöillä on voimakas seksuaalivietti tai seksuaalisia pakkomielteitä, kuten Härkösen Akvaariorakkaudessa. Ja jos kirjan henkilö ei saa seksistä sitä mitä siitä "pitäisi" saada tai jollakulla ei ole suuremmin seksuaalisia haluja niin hänet kuvataan hieman epäonnistuneena tai outona tapauksena, tai vähintään ihmisenä jolla on ongelma mikä pitäisi selvittää. Vai olenko väärässä?

Hei kertomansa mukaan Katri Manninen kirjoitti tuolloin kirjan päivässä. Diagnosoitu addi. Ja ota huomioon, että Katri kirjoitti nuo parikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Aika orgasmikeskeisiä otteita aloituksessa. 

Olisi mukavaa, jos seksuaalisuuden moninaisuus tulisi kirjallisuudessa esille muutenkin kuin eri suuntautumiset huomioiden tai tyyliin tai erilaiset partnerit (esim. ikäero) ja variaatiot harrastaa seksiä. Monesti kirjojen päähenkilöillä on voimakas seksuaalivietti tai seksuaalisia pakkomielteitä, kuten Härkösen Akvaariorakkaudessa. Ja jos kirjan henkilö ei saa seksistä sitä mitä siitä "pitäisi" saada tai jollakulla ei ole suuremmin seksuaalisia haluja niin hänet kuvataan hieman epäonnistuneena tai outona tapauksena, tai vähintään ihmisenä jolla on ongelma mikä pitäisi selvittää. Vai olenko väärässä?

Olet varmaan oikeassa. Suomalainen kulttuuriskene on pieni ja suhteellisen samanhenkinen.

Entäs Sonja O kävi täällä. Sehän oli Anja Kaurasen hitti ja hyvinkin tabuja rikkova. Tai Anja Kaurasen exä joka teki itsarin. Harri Sirosen Abiturientti oli kovaa kamaa, joka kirjoitettiin nuoren miehen näkökulmasta.