Epäkypsä mies

14, mieheni huolehtii omista asioistaan perinteisillä mittareilla mitattuna erittäin hyvin: on kouluttautunut, hankkinut vakituisen työpaikan ja omistusasunnon. 

Silloinen vauva ja nykyinen 7-vuotias on yhteinen lapsemme, ei yksin minun vauvani.

Uskon, että mieheni oppisi myös huolehtimaan vaatetuksestaan ellen minä olisi muistuttamassa pyykinpesusta. Pitkän ja kivisen tien jälkeen hän on myös oppinut käymään kaupassa ja laittamaan ruokaa. Alkuaikoinamme hän ei osannut keittää edes pastaa, ja osti kaupasta suunnilleen pelkkää jogurttia ja lauantaimakkaraa. Veti litran jogurtin suoraan purkista nälkäänsä. Nykyään laittaa uskomattoman hyviä aterioita ja ostaa niihin ainekset itsenäisesti kaupasta :)

Ap

Entinen anoppini kertoi miehensä toimivan ihan samallalailla kuin ap:n mies. Tuli puheeksi, koska eksällä samanlaisia selvästi neurologisia vaikeuksia. Anoppi kertoi, että täytyi vaan hyväksyä se tosiasia, että aikuiselle miehelle asiat täytyy ohjeistaa monen monta kertaa. Siis vaikka 100 kertaa ja ilman nalkutusta. Helpommin sanottu kuin tehty. Itse valitsin eron, eksän herättely omasta maailmastaan ja samoista asioista toistuva sanominen ei vaan tuntunut hyvältä.

Mieluummin hyväksyn mieheni kaikkine puutteineenkin. En halua erota, koska hän merkitsee minulle paljon. Hän on se mies, jonka edelleen haluan. Mielestäni tilannetta kuitenkin helpottaisi se, että hänkin yrittäisi, eikä vetäytyisi kuoreensa aina ristiriidassa. 

Se olisi minulle helpottavaa, että tähän löytyisi syy, vaikka sitten neurologinen sellainen. Se ei vähentäisi rakkauttani miestäni kohtaan, vaan päinvastoin, lisäisi ymmärrystä ja myötätuntoa.

Mutta tosiaan, hän on saavuttanut elämässään paljon, miksikään reppanaksi häntä ei voi sanoa :) Kai se sitten vaan niin on, että meillä kaikilla on rajoitteemme ja erikoisuutemme. 

Ap. 

Insinöörin vaimo kirjoitti:

Nyt on pakko saada ulkopuolisia mielipiteitä. Olen hyvin närkästynyt vuosien aikana sattuneista pikkuasioista. Tässä muutama esimerkki mieheni toiminnasta: jättää vauvan yöksi turvaistuimeen makuuhuoneen lattialle toppavaatteineen ja karvalakkeineen. Antaa vuoden vanhalle turkinpippureita. Molemmissa tapauksissa vauva oli hengenvaarassa :( Onneksi huomattiin ajoissa! Vie jostain täysin käsittämättömästä syystä arvokkaan perintömaljakon terassiraksalle niin, että maljakon kanta on osittain, huterasti parrun päällä ja osittain ilmassa. Sain onneksi maljakon pelastettua. Ripustaa vaatteita olohuoneen kattokruunusta roikkumaan. Sulattaa lihaa eteisen lattian päällä (perusteluna oli, että liha sentään oli pakkauksessa). Pinoaa tavaroita niin, että pienet hauraat esineet, esim kevytrakenteiset rottinkilaatikot ovat alimmaisina ja isommat, raskaammat tavarat päällimmäisinä. Suhteemme alkuaikoina jätti vessan vetämättä noin joka toinen kerta, eikä siivonnut vessanpöntöstä omia jälkiään.

Olen mieheni kanssa, koska hänessä on myös paljon hyvää. Tällaiset "pikkuasiat" vain ovat saaneet minut epätoivon partaalle ja olen sortunut "nalkuttamiseen". Eilen mieheni oli tehnyt lihapullia (todella hyviä sellaisia) ja peittänyt lihapullat tyttäreni tekemällä kauniilla valkoisella astiapyyhkeellä! Harmistuin kovasti ja "nalkutin" tästä miehelleni. Lopputuloksena mieheni pahoitti mielensä, koska minä paha vaimo en osaa antaa hänelle palautetta hänen mieleisellän tavalla. Hän suuttui niin, että kovaan ääneen alkoi paasata existäni (olivatko he sitten parempia kuin hän) nykyisin 7-vuotiaan tyttäremme kuullen. Tästä minäkin suutuin kovasti, koska tuollainen puhe lapsen kuullen ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävää.

Sanoin miehelleni, että vietyäni lapsen nukkumaan keskustellaan hieman käytöksestäsi. Alakertaan tultuani mies oli tapansa mukaan aloittanut mykkäkoulun ja kieltäytyi keskustelemasta kanssani ollenkaan, koska hänen mielestään minä olin niin epäasiallisesti häntä moittinut. Minulta puuttuu taito sanoa asioista eri tavalla. Olisin halunnut tästä hänen kanssaan keskustella, mutta hän jatkoi mykkäkouluaan ja aikoi alkaa harjata hampaitaan. Kysyin, jutellaanko ennen vai jälkeen iltatoimiesi. "Tuskin" vastasi mieheni. Keskustelu hänen kanssaan on muutenkin tuskallista, koska hän vastaa korkeintaan kolmisanaisilla lauseilla, eikä itse esitä kysymyksiä. Hänen tekemänsä johtopäätökset ovat järkyttävän yksinkertaisia, ja usein jopa irrationaalisia. 7-vuotiaani kykenee parempaan keskusteluun kuin mieheni.

Tässä vaiheessa sorruin jo itsekin pahoihin ylilyönteihin. Minusta on sietämättömän epäreilua, että mieheni aloittaa mykkäkoulun aina, kun moitin häntä, eikä suostu edes yrittämään keskustelua. Sitten ilta menikin jälleen kerran siihen että maanittelen miestäni rauhoittumaan ja pyydän häneltä anteeksi, että sanoin niin pahasti kuvatunkaltaisista esimerkeistä. Mieheni mielestä ongelma ei ole hänen tapansa ja käytöksensä, vaan se, kun minä en osaa antaa palautetta niin, että hän ei pahoittaisi mieltään. Toisin sanottuna mieheni loukkaantuminen palautteesta on meillä ongelmana.

Uskokaa tai älkää, mutta mieheni ei ole kehitysvammainen. Ehei, hän on insinööri ja ihan hyvässä asemassa työelämässä. Hän on myös pitkä ja komea ja osallistuu kiitettävästi perheemme arkeen kykyjensä mukaan. Tekee hyvää ruokaakin ja siivoaa (kykyjensä ja antamieni ohjeiden mukaan). Haluaisin todella kovasti saada parisuhteemme toimimaan. En vain tiedä miten se on mahdollista, kun toinen on tuollainen ja minä varmaan kaikista pahin kun "nalkutan", enkä osaa antaa palautetta niin, että hän ei pahoittaisi mieltään.

Kaipaisin hyviä vinkkejä. Ja tämä tarina on.... Uskomatonta mutta valitettavasti totta. Kunpa ei olisi.

En näe ongelmana miehesi tekemiä pieniä virheitä vaan sen miten sinä niihin reajoit ja kuinka palutetta annat.

Otetaan nyt toi pyyhejuttu esimerkiksi. Olisit ensin ajatellu mitä sanot. Ei heti moittimista kuinka toinen pilaa pyyhkeen.Koska pyyhe lähtee pesussa puhtaaksi ja on vain pyyhe. Olisit sanonu asian positiivisesti. Hei kulta ihanaa kun teitä lihapullia. Mutta laitathan leivinpaperin ensi kerralla pyyhkeen ja  ruuan väliin. Mutta lähteehän noi raasvat pyykissä pois. Ei haittaa. Varmasti mies olisi ollut ylpeä itsestään ja ensi kerralla tehny asian oikein. Ei olisi myöskään tuntenu että hälle motkotetaan.

Nekatiivisenkin asian voi sanoa nätisti ja positiivisesti. Varmaan kannattaa sinun harjoitella. Ajattele ensin mitä sanot ja vasta sitten sanot asian. Näin pidät perheen ilmapiirin hyvänä. Eihän se ole miehen vika ettei osaa kotitöitä ja juuri niin kuin sinä  ne haluat että tehdään. Hän on vain ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin hyväksyn mieheni kaikkine puutteineenkin. En halua erota, koska hän merkitsee minulle paljon. Hän on se mies, jonka edelleen haluan. Mielestäni tilannetta kuitenkin helpottaisi se, että hänkin yrittäisi, eikä vetäytyisi kuoreensa aina ristiriidassa. 

Se olisi minulle helpottavaa, että tähän löytyisi syy, vaikka sitten neurologinen sellainen. Se ei vähentäisi rakkauttani miestäni kohtaan, vaan päinvastoin, lisäisi ymmärrystä ja myötätuntoa.

Mutta tosiaan, hän on saavuttanut elämässään paljon, miksikään reppanaksi häntä ei voi sanoa :) Kai se sitten vaan niin on, että meillä kaikilla on rajoitteemme ja erikoisuutemme. 

Ap. 

Keskity tuohon kuoreen vetäytymiseen. Miksi hän sinne vetäytyy? Osaa ottaa oppia vastaan, jos elämässä menestynyt, laittaa ruokaa, jne. Ristiriitatilanteessa tapahtuu jotain ja jos jatkat itse samalla tavalla aina, saat aina myös saman reaktion. Nalkutus ja meuhkaaminen nyt ensiksi pois, nehän ei johda yhtään mihinkään. Vai oletko koskaan kuullut ikinä sanoneen, että ongelmat olisivat nalkuttamalla kadonneet?

Nyt on lähdettävä töihin, mutta palaan viimeistään illalla. Teistä oli apua! Aion todellakin myös itse katsoa peiliin ja kehittää omaa toimintaani.

On kyllä huippua, että täällä syntyi keskustelua ja monia eri näkökulmia. Suurkiitokset teille siitä! Olkaamme armollisia ja rakastavia lähimmäisiämme kohtaan :)

Mukavaa päivää kaikille,

Ap.

Outoa että jotkut pitävät tuollaista miestä normaalina. Eihän hän ole ja pelkkä kommunikointi tuskin auttaa eikä kaikkea nyt vaan voi ennakoida ja ohjeistaa, se ei voi olla vaimon harteilla kokonaan. Myöskään vaimo ei voi olla koko ajan paikalla vahtimassa, että mies ei vahingossa tapa lapsia. Itse varmaan eroaisin ja valvotit tapaamiset isälle.

Olen itse insinööri ja mun vaimoni käyttäytyy minua kohti juuri kuin sinä. Minä en sorru mykkäkouluun, vaan me riitelemme, mutta ei se asiaa paremmaksi tee. Vaimon pitäisi vaan hyväksyä että mies ei tee kaikkia asioita kuten vaimon mielestä pitäisi.Tärkeintä on kuitennkin että osallistuu perheen askareisiin ja on oma-aloitteinen eikä laiskotttele.

Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi onko Ap töissä vi kotona, meillä vaimo on kotona ja minä töissä. Syy vaimon kotona olemiseen ovat hänen sairaudet, mikä pahentaa tilannetta koska hän on huonotuulinen ja minä olen lopen uupnut siitä että joudun hoitamaan työtä ja huushollia yksin.

Niin kauan kuin sinulla on perhe kasassa Ap, niin sun on löysättävä pipoa ja hyväksyttävä että hän tekee hommia eri tavalla kuin sinä.

Yritin jutella miehelleni, kun olin tulossa töistä kotiin. Kysyin häneltä, että miten me sinun mielestäsi voisimme parantaa vuorovaikutustamme. Puolen minuutin jälkeen hän sai vastattua "jaa".

Siitä seurasi lähes minuutin hiljaisuus, sitten hän kysyi "miten niin". Yritin herätellä häntä siihen, että meillä on kommunikaatiossa ongelmia, niin kuin oletan hänenkin huomanneen. Että minua satuttaa, kun hän raivostuu, kun yritän selvittää asioita. Hän suuttuu jo pelkästään siitä, kun kysyn miksi hän on toiminut tietyllä tavalla. "Aha, vai niin" oli hänen vastauksensa.

Että tällaista on meidän keskustelumme. Yritin vielä toistaa kysymyksen "miten voimme sinun mielestäsi parantaa vuorovaikutustamme", mutta vastausta ei sitten kuulunut lainkaan.

Arvatkaa vain, tekisikö minun mieli itkeä ja huutaa. Sitäkin on tullut tehtyä. Nyt tuntuu, ettei kyyneleitäkään enää riitä. En voi ymmärtää miksei mieheni tunnu edes välittävän. On hirvittävän hankalaa, ellei mahdotonta saada avioliittoa pelastettua yksin.

Eniten tässä satuttaa se, että minusta tuntuu, etten minä, perheemme tai parisuhteemme ole hänelle niin tärkeitä, että hän haluaisi ponnistella niiden eteen. 

Ap.

Siis sinä saat kysyä neuvoa ja vatvoa ensin asiaa Vauva-palstan keittiöpsykologien kanssa, mutta kun miehesi miettii kysymystäsi sinä otat pultit?

Varmuuden vuoksi uusitaan tuo kohta: Miettii. Ei ala lässyttämään ja mussuttamaan vaan oikeasti miettii kysymystäsi, kysyy tarkentavia kysymyksiä ja jää edelleen miettimään oikeanlaista vastausta sillä on oppinut että kohta sinulta alkaa loputon nalkutus jos tuollaiseen kysymykseen antaa vahingossa väärän vastauksen.

Insinöörin vaimo kirjoitti:

Hän on myös pitkä ja komea

Miten tämä nyt liittyy yhtään mihinkään?

Voi kuinka mielelläni olisinkaan puhunut tästä vain mieheni kanssa. Aina ei saa mitä haluaa, ja siksi turvauduin tähän palstaan ihan ekaa kertaa elämässäni. 

Olen kiitollinen kaikista viesteistä, myös sinulle nro 30. Mieheni on yhtä vapaa kuin minäkin esittämään mielipiteitään ja kysymyksiään tällä Aihe Vapaa -palstalla. Palstalle kirjoittaminen ei käsittääkseni ole luvanvaraista sinulle, minulle, eikä miehelleni. 

Edelleen tuntuu pahalta, mutta tällä hetkellä fiilis täällä kotona on rauhallinen. 

En usko, että mies on ilkeyttään harvasanainen, sellainen hän vain on. Uskon, että hänkin aidosti haluaa parantaa suhdettamme. Ei nyt taida vaan nämä omat taidot riittää meistä kummallakaan, vaan aion ehdottaa miehelleni jonkinlaista pariterapiaa.

Ap.

Vastaus sinulle, 31,

Myönnän muitta mutkitta, että olen monissa asioissa pinnallinen. Rakastuin kovasti mieheni ulkonäköön ja se auttaa erittäin paljon jaksamaan vaikeinakin aikoina.

Tästä mut varmaan kivitetään, mutta so be it. Kyllä hänen näköisestään ja muutenkin sellaisesta koko paketista kannattaa pitää kiinni. Kuten sanoin, jos ei paremmaksi saada tätä hommaa, niin näillä mennään. Sekä ulkoisista että sisäisistä syistä.

Anteeksi muuten ristiriitaisuudet. Omat tunteet myllertää tällä hetkellä siihen malliin...

Ap.

No on aika ajattelematon mies jos jättää vuoden vanhan toppapuvussa ja karvalakissa sitteriin ja menee itse nukkumaan tai syöttää vuoden vanhalle turkinpippureita - lämpöhalvaus ja tukehtuminen voivat olla seuraus. Kai sinä ap teit aikoinaan miehelle selväksi mitä lapselle voi tapahtua? Kyllä miehen tulee ymmärtää tekojen seuraamukset, ei se mitään "nalkutusta" ole.