Lue keskustelun säännöt.
Olenko täysin paska äiti, kuten mieheni antaa ymmärtää?!?!
Väsynyt vaimo ja äiti
15.02.2016 |
Meillä on uusperhe; minun kaksi lstani aiemmasta suhteesta ja yksi yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa. "Minun" lapseni ovat 11&13 vuotiaat, kuopus pian kolme.
Käymme jatkuvaa taistoa siitä, että mieheni mielestä en vaadi lapsilta mitään, en "edes anteeksipyyntöä", kun joskus räiskähtelevät kotona meille aikuisille, jättävät kotitöitä kehoituksista huolimatta tekemättä tai esimerkiksi unohtavat ilmoittaa missä ovat koulun jälkeen. Välillä mies on erittäin hyvää paraa lasten kanssa, huumori kukkii ja on vaikka mitä suunnitelmia tulevaisuuden varalla. Sitten taphtuu jokin mielestäni mitätön "moka"; pojan pelipita on kateissa eikä hän pääse peliin, tyttö jättää ilmoittamatta mihin aikaan on tulossa kotiin perjantaina kaverinsa synttäreiltä, poika ylittää peliajan tietokoneella tai kiroilee.. Maailma mustenee ja mies aloittaa haukkumisen. En halua yleensä puuttua mieheni läksytykseen, mutta siinä vaiheessa kun hänen raivonda on jo täysin ylimitoitettua ja enemmän lasten/lapsen/minun haukkumista, on minun pakko puuttua tilanteeseen. Tässä vaiheessa mies yleensä heittäytyy marttyyriksi ja ruoeaa huutamaan kuinka hän on varmasti virheellinen yksilö, kaikki on vain hänen syytään ja HÄN ei enää ikinä puutu mihinkään. Ihan helvetin ärsyttävää. En itsekään osaa olla provosoitumatta ja tuon tietysti esiin kinki hänen tekemänsä erheet ja virheet, jolloin on tasan varma, että mies aloittaa mykkäkoulun. Pahonta asiassa on se, että taapero on omaksunut tavan huutaa veljelleen ja komentaa veljeään pois tai olemaan hiljaa. Uskon tämän johtuva siitä, että mieheni hyvin usein käskyttää poikaani tekemään jotain, kun kohtaavat kotona.
Minä olen luonteeltani rauhallinen ja uskon jutteluun, esimerkistä oppimiseen ja yhdessä tekemiseen. Jos meillä ei aikuiset kovasti siivoa jälkiään, moten voisin olettaa lasten tuovan jonaisen sukkaparin pesukoneeseen tai petaavan sänkynsä? Siivooja tekee meillä suurimman osan siivoustöistä ja minä arkisin pyykit, ruuat yms. lasten ollessa koulussa. Mies tekee hurjasti töitä ja on stressaantunut. Hän on se, joka tuo rahan meidän perheeseen ja jaksaa kyllä muistuttaa siitä jatkuvasti. Ottaa aina esille, miten HÄN on ostanut lapsille pyörät, tietokoneet jne. Rangaistukseksi ottaa niitä pois ihan mielivaltaisesti, poika saa huomattavasti enemmän ja kovempia rangaistuksia kuin tyttö ja mielestäni se on väärin. Olen vaikeassa tilanteessa, sillä haluaisin elää sovussa niin, että kaikki tulisivat toimeen keskenään. Huomaan etenkin poikani körsivän jo pahasta luottamuspulasta isäpuoltaan kohtaan, sillä hänen mielialansa heittelevät niin laidasta laitaan. En voi itse juurikaan jutella murheistani miehelle, sillä yleensä hän suuttuu lapsille, koska aiheuttavat minulle vaivaa. Mielestäni lsten kuuluu saada olla lapsia ja kehoitan heitä kyllä päivittäin tekemään erinäisiä kodin töitä, etsimään tavaransa valmiiksi, pyytämään anteeksi jne. En nykyään enää oikein uskalla vaatia mitään, sillä jos lapset eivät tottele syystä tai toisesta, alkaa mies huutamaan minulle, etten tee "edes sitä tai tätä". Helpompi tehdä siis itse asioita, kuin pyytää apua. Olemme asuneet yhdessä neljö vuotta ja tämä on kaiken aikaa omlut melko haastavaa. En halua puhua asiasta ystävilleni enkä äidilleni, koska koen asian olevan niin henkilökohtainen ja meidän perheen sisäinen asia. Koen myös erittäin loukkaavana, että mieheni raportoi jatkuvasti ystävälleen meidän perheen riitoja ja sitä miten minä en kasvata lapsiani jne.
Laitan tähän alle sähköpostin, jonka mieheni lähetti minulle tänään aamupäivällä. Se on hyvin neutraali. Vittuilulla hän tarkoittaa sitä, että otan esille hänen puutteensa ja virheensä jonkin riidan aikana. Esimerkiksi juuri se, että eipä hänkään vie pyykkejä lattialta pesuun jne.
Sanoin hönelle eilen, ettei ole normaalia, että yhtenä hetkenä on olevinaan lapsen pras kaveri ja kaiken olevan hyvin ja seuraavana päivänä haukkua ja huutaa.
Sanokaa mulle, olenko oikeasti epäonnistunut äitinä? Eikö muuden lapset koskaan marise ja märise, jätä kotihommia tekemättä tai myöhösty koulusta/treeneistä? Minä olen meillä se, joka käy kaupassa ja tekee kotityöt viikolla. En oikein ymmärrä edes, miksi pauhaa että minun pitäisi viedä roskat tms. koska teen sitä joka päivä...
"Terve,
Minulla ei ole käytöshäiriötä, jos haluan lasten osallistuvan edes pienellä panoksella kotitalouden ylläpitoon (=oman huoneen siivoaminen, roskienvientiä, kaupassakäyntiä tai vastaavaa).
Se ei edellytä itseltäni samaa toimintaa tai esimerkkiä siitä ihan joka päivä.
Jos sinä et äitinä ole halukas pyytämään pienten asioiden tekemistä, niin voisit edes sitten itse tehdä ne.
Minulle on tärkeää, että kotona on edes nämä muutaman minuutin aikaa vievät tehtävät hoidettu.
Minua ei analyysit, selittelyt ja muut vittuilusi enää kiinnosta!
Kanna vastuusi!!"
Kommentit (213)
Kuules ap. Nuo sinun juttusi alkavat olla sen verran sekavia, että pelkään sinulla olevan uusi latauskeikka lähellä. Olisiko nyt kuitenkin parasta mennä sinne terapeutille ihan kiireenvilkkaa ja puhua ihan suoraan kaikki asiat eikä esittää yhtään urheaa tai kaunistella mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ap, olet väärässä siinä, että ainut vaikuttamismahdollisuutesi elämääsi oli tuo hetki ennen puhelimeen vastaamista kuusi vuotta sitten. Voit vaikuttaa elämääsi ihan milloin vaan. Tämä päivä on ollut täynnä hetkiä, huominen on täynnä hetkiä ja vielä ylihuominenkin!
Luin pelkästään aloituksen, joten vastaan siihen:
Ap:n mies puhuu kuin narsistinen eksäni. Myös perheneuvola on todennut miehen oleva, jos ei nyt narsisti, niin sen suuntainen.
Vierailija kirjoitti:
Luin pelkästään aloituksen, joten vastaan siihen:
Ap:n mies puhuu kuin narsistinen eksäni. Myös perheneuvola on todennut miehen oleva, jos ei nyt narsisti, niin sen suuntainen.
Tämän minäkin näin jo aloituksesta. Ihmettelen, kuinka ketjun miesvastaajat eivät tunnista merkkejä.
Lisäksi nuo pikkukalsareissa pimeässä huoneessa ja pakolla lenkillä -kohtaukset ovat kuin edesmenneen pikku-Eerikan/Viljan elämästä.
29
Turhauttaa nää avaukset. Ap, valtaosa meistä näkee tilanteenne aivan eri silmin kuin sinä. Tai sinäkin näet hetkittäin. Sitten palaat johonkin harmaaseen rajatilaan, "ehkä asiat ei olekaan niin huonosti". ON NE! Ne on niin huonosti, kuin asiat voivat enää ilman fyysistä väkivaltaa olla. Älä anna vastuuta muuttamisesta lapsille, että kuinka he nyt eivät jaksa muutosta - ota SINÄ nyt kerrankin vastuu tilanteesta ja sen muuttamisesta. Lapset eivät sitä päätä, eivät voi eivätkä saa päättää, et voi sälyttää heidän harteilleen tätä tilannetta.
Me voidaan täällä jankuttaa sivusta toiseen (nyt 11. menossa) kuinka sun pitää lähteä, tuon miehen kanssa et ikinä tule saamaan onnellista, tasapainoista, tervettä, edes riittävän hyvää suhdetta/elämää/lapsuutta lapsillesi. Me ei voida kuitenkaan sinua repiä siitä pois. Sinun on tehtävä se ihan itse.
Mutta kun et tee näköjään. Mitä tuolla aiemmin sanottiin: sun ja miehesi paska arki on TEIDÄN LASTENNE KOKO LAPSUUS! Et voi olettaa, että heidän lapsuutensa/nuoruutensa on onnellista, kun teidän koko elämänne on yhtä haaksirikkoa. Läjä onnettomia ihmisiä selviytymässä päivästä toiseen oljenkorren varassa. Tämäkö on se elämä, mitä halusit? Tätäkö halusit lapsillesi? Jos voit käsi sydämellä vastata että kyllä, niin ei siinä sitten mitään. Jos vastaat ei, niin TEE MUUTOS!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkään lapset eivät halua muuttaa. En minäkään halunnut, kun meidän koti alkoi kaatua niskaan. Mutta kun ei se vaihtoehto - paluu johonkin onnelliseen auvoon - ole realistisesti saavutettavissa niin on tehtävä hetkellisesti kipeä ratkaisu, jotta ensi vuosi ja seuraava olisi parempi.
Totta kai lapsikin toivoo, että mies muuttuisi, se olisi satukirjaloppu. Mutta onko mies itse ilmaissut toivovansa voivansa muuttua.
Eiköhän tässä ketjussa ole sanottu aplle kaikki mahdollinen. Nyt on vaan tosiaan kyse siitä, että jatkaako ap ulinaansa vai tekeekö muutoksia.
Mitäpä mieltä mies muuten oli kalenterista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko pakko altistaa lapset uusperheelle :(
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tässä ketjussa ole sanottu aplle kaikki mahdollinen. Nyt on vaan tosiaan kyse siitä, että jatkaako ap ulinaansa vai tekeekö muutoksia.
Mitäpä mieltä mies muuten oli kalenterista?
Mies ei edes huomannut kalenteria. Kun kysyin hänen viikko-ohjelmaansa, että voisin merkitä esimerkiksi yön yli olevat työmatkat kalenteriin, ei hän vastannut muuta kuin että hän tekee helvetisti duunia koko viikon. Selvä. Sovitaan niin. Mutta lapset ovat olleet kultaisia, tehneet omat työnsä sovitusti ja merkinneet kalenteriin kuittauksen tehdyistä töistä. Mykkäkoulu jatkuu. Miehellä ei ole mulle mitään asiaa. Vastaa jos kysyn, mutta painelee alakertaan heti kun tulee töistä ja lähtee ennen heräämistäni takaisin töihin. Se ulkopuolelle jättäminen satuttaa paljon. Ehkä hän kokee mun jättäneen hänet ulkopuolelle, liittoutuneen häntä vastaan lapsineni? Asia ei ole niin! Siirsin terapian jo täksi illaksi itselleni. Ensi viikolla sitten pidemmällä ajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos lähetän sulle kumivasaran niin lyötkö itseäsi päähän sillä aina tunnin välein kunnes olet saanut itsesi irti miehestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään lapset eivät halua muuttaa. En minäkään halunnut, kun meidän koti alkoi kaatua niskaan. Mutta kun ei se vaihtoehto - paluu johonkin onnelliseen auvoon - ole realistisesti saavutettavissa niin on tehtävä hetkellisesti kipeä ratkaisu, jotta ensi vuosi ja seuraava olisi parempi.
Totta kai lapsikin toivoo, että mies muuttuisi, se olisi satukirjaloppu. Mutta onko mies itse ilmaissut toivovansa voivansa muuttua.
Todella hyvä kysymys! Ei ole. Ei ole koskaan sanonut, että hän yrittää muuttua tai haluaisi muuttua. Vastaus aina ja kaikkeen on korkeintaan "olen tälläinen kuin olen. Lopeta mun syyllistminen. Älä revi mun sielua" :O
Kun "syyllistän" häntä, eli kerron mikä mieltäni painaa, missä asiassa hän toimi mielestäni väärin tms. (en taatusti osaa itsekään olla rakentava ja älykäs riidoissa, mutta ikinä en hauku tai nimittele häntä enkä arvostele tapaansa olla isä omalle lapselleen). Toinen vakiovastaus on, että kyllä häntkin vituttaa moni asia kotona, muttei vaan sano ääneen. Ja menneisyyden loukkaukset minua kohtaan hän sivuuttaa nykyään täysin sanomalla että siit on jo niin ja niin monta vuotta, hän ei enää palaa menneeseen. Eikä suostu näkemään, että menneisyys vaikuttaa niin kauan nykyhetkeen kunnes asiat ovat käsitelty. Mutta ehkä munkin pitäisi jo osata päästää irti menneestä. Mutta se luottamus vaan ei palaa. Ja kun niissä lapsia koskevissa rangaistuksissa ja haukkumisissakaan hän ei ole pysynyt lupauksissaan...ehkä olen vain vainoharhainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sovitaanko ap, että teet lastensuojeluilmoituksen sun lapsista. Jos sinä itse olet kuin alkoholisti ja miehesi on viinasi niin sille ei voi mitään, mutta lapset pitää saada tuolta pois ja pian.
Tässä suunnilleen kuukausi sitten pakkasin jo tavaramme. Varasin huoneistohotellin kahdeksi viikoksi, josta lapset pääsisivät bussilla kouluun. Kerroin tästä suunnitelmasta pojalle, mutta hänpä ei ilahtunutkaan yhtään. Kysyi voiko hän jäädä kotiin? Emmekö voisi vain sopia riitoja? Hän ei haluaisi taas muuttaa, ei vaihtaa koulua ja kavereita. Selvä. Samaa mieltä omi tyttö, ei jaksaisi nyt mitään väliaikaisasuntoa tai muuttoja. Ehkä heillä ei ole niin kamalaa, kuin kuvittelen? Vai onko epänormaalista tullut normaalia? Olenko se kuitenkin minä, joka olen paska äiti ja vaimo?
Sillä ei ole mitään väliä mitä lapsesi tahtovat. Sinä olet äiti ja sinun tehtäväsi on tehdä niinkuin on parasta lapsillesi. Vaikka lapsesi eivät sitä ymmärtäisikään. Ymmärtävät joskus. Olet äärettömän paska ja JULMA äiti!!!! Minua ihan iitkettää lukea kuinka lapsen oma ÄITI, tuki ja turva, antaa miehensä pahoinpidellä pientä poikaansa:( Etkä tee mitään. Miksi poika istui tunnin komerossa? Kuka tahansa terve äiti llisi mennyt lopettamaan sen. Et sinä. Katsot vierestä kuinka pojastasi tehdään läheisriippuvainen ja yliherkkä. Pelokas ja täysin kykenemätön luomaan tervettä ihmissuhdetta. HÄPEÄ SAATANA!!!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sovitaanko ap, että teet lastensuojeluilmoituksen sun lapsista. Jos sinä itse olet kuin alkoholisti ja miehesi on viinasi niin sille ei voi mitään, mutta lapset pitää saada tuolta pois ja pian.
Tässä suunnilleen kuukausi sitten pakkasin jo tavaramme. Varasin huoneistohotellin kahdeksi viikoksi, josta lapset pääsisivät bussilla kouluun. Kerroin tästä suunnitelmasta pojalle, mutta hänpä ei ilahtunutkaan yhtään. Kysyi voiko hän jäädä kotiin? Emmekö voisi vain sopia riitoja? Hän ei haluaisi taas muuttaa, ei vaihtaa koulua ja kavereita. Selvä. Samaa mieltä omi tyttö, ei jaksaisi nyt mitään väliaikaisasuntoa tai muuttoja. Ehkä heillä ei ole niin kamalaa, kuin kuvittelen? Vai onko epänormaalista tullut normaalia? Olenko se kuitenkin minä, joka olen paska äiti ja vaimo?
Sillä ei ole mitään väliä mitä lapsesi tahtovat. Sinä olet äiti ja sinun tehtäväsi on tehdä niinkuin on parasta lapsillesi. Vaikka lapsesi eivät sitä ymmärtäisikään. Ymmärtävät joskus. Olet äärettömän paska ja JULMA äiti!!!! Minua ihan iitkettää lukea kuinka lapsen oma ÄITI, tuki ja turva, antaa miehensä pahoinpidellä pientä poikaansa:( Etkä tee mitään. Miksi poika istui tunnin komerossa? Kuka tahansa terve äiti llisi mennyt lopettamaan sen. Et sinä. Katsot vierestä kuinka pojastasi tehdään läheisriippuvainen ja yliherkkä. Pelokas ja täysin kykenemätön luomaan tervettä ihmissuhdetta. HÄPEÄ SAATANA!!!!!!!!
Kyllä, häpeän sitä etten mennyt väliin. Ja lopultahan menin, samoin kuin pihalla maksavan pojan kävin nostamassa syliini. Mulle on ilmeisesti tosi tärkeää se, mitä muut musta ajattelevat. En halua päästää miestä siihen tilanteeseen, että haukkuu mua kaverilleen ja mustamaalaa minua huonoksi kasvattajaksi ja äidiksi. Tajuan tän homman nyt. Ja jos meillä ei kohta kymmenen vuoden aikana ole ollut yhdessä ainottakaa rauhallista ja mukavaa jutteluhetkeä sohvalla, ei sellaista hetkeä taida tullakaan. Kuulen jo miehen version asiasta; hän tekee duunia 12h päivässä jotta voisi elättää minut, lapseni ja vanhempansa firmallaan. Minä en hänen mielestään osaa olla elämälle kiitollinen, senkin muistaa aina sanoa. Argh! Onneksi on se terapia illalla. Tiedän, että en ainakaan puoleen vuoteen pääse muuttamaan, mutta pitää selvittää avioehdot jne. ajoissa. Ja miten monta kertaa olen nautiskellut mielessäni ajatuksella, että lähetän kaikille miehen kavereille viestin jossa kerron oman näkemykseni kaikkiin haukkuihin. Ehkä teen sen. Tosin sen jälkeen saan lopullisesti hullun leiman otsaani ja mies on se onnellinen joka pääsi siipeilijästä eroon, mutta sitten se on niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sulle on tärkeää tuo, mitä murhe kaverit ajattelevat susta? Miksi haluat heille kertoa oman versiosi? Tuollaisella toiminnalla saat itsesi vaan enemmän vaikeuksiin, eikä tuo ole millään tavalla tyylikästä käytöstä. Ala nyt vaan pitämään niitä lapsiasi tärkeimpänä, ei miehen kavereita.
Ja miksi et pääse puoleen vuoteen muuttamaan?
No siksi mä varmaan menen terapiaan takaisin, että ymmärtisin miksi mun pitää saada jatkuvaa hyväksyntää ja miksen pidä siitä, että minua mustamaalataan. Olen todella oikeudenmukainen ihminen, aina huutamassa heikommille apua ja pitämässä muiden puolia. Ja nyt en näe omien lasten ja itseni hätäää..? Noloa.
Jos mies ei halua vatvoa menneitä niin sittenhän hänen on helppo siirtyä pitämään lapsia kunnollisina kun lapset nyt tottelevat...
Silloin näiden hänen huutamisten jne pitäisi loppua. Pian näet sen alkaako kehua teitä järjestelmällisesti hoidetusta arjesta.
Eihän teidän tarvi kuin kalenteriin merkitä näkyville kuka mitäkin on tehnyt ja olla rauhassa. Jos miehen mielestä ongelma on siis ollut vain tämä. Kyllä isommat lapset pystyy viikon olla kiukuttelematta jos ruokailut ja unet on ok.
Luulen vaan et miehesi keksii sitten jotain muuta huomautettavaa. Mutta jos sinäkin jo päätit olla puhumatta niin sittenhän miehelle ei pitäisi tulla tilaisuutta valittaa.
Hänen kasvatuskeinonsa ovat sairaat. Oletko miettinyt taaperon tulevaisuudessa saamaa kohtelua? Vai onko biologinen lapsi eri tapaus miehesi mielestä? Yksikään lapsi ei kasva ilman uhmaa ja murrosikää. Vanhempien tulisi olla silloin tukena.
Kaikenkaikkiaan miehesi kuulostaa siltä että kaivaa aina jostain syyn haukkua/huutaa/moittia. Hän tuntuu ajattelevan, että on kaikkien yläpuolella itse.
Parasta olisi kun pääsisitte tilaan, jossa isommat hoitaa koulunsa, harrastukset ja osansa kotitöistä. Sinä etsisit työpaikan itsellesi ja taapero menisi tarhaan. Saisit muuta ajateltavaa ja oman talouden kuntoon. Sitten ehkä näkisit miten omituinen perhetilanteenne on ja pystyisit irrottautumaan siitä.
Jos miehesi tekee 12 h päivää niin koululaiset saavat päivät olla rauhassa vaiko olet töissä.
Ap. kirjoitti:
Kiitos suorista sanoista, otan nämäkin huomioon. On vain tosi hullua, että kun koitan kuvitella tilenteen jossa kerron erosta jollekin, en osaisi nimetä edelleenkään mitään syytä. Uusperheen arki osoittautui liian rankaksi? Ei. Mies petti? Ei. Erilaiset näkemykset kasvatuksesta? Ei, eikö sellaisista asioista ole tapana puhua ja päästä yhteisymmärrykseen? Luottamuspula? En nyt saakeli sen takia tuhia avioliittoa.
Enkä jaksa tällä hetkellä ottaa puheeksi näitä asioita kotona. Aina kun sanon miehelleni, etten ole onnellinen ja haluaisin suhteeseen muutoksia, alkaa sama valitus minulle; hänkään ei ole, ei saa arvostusta tai kunnioitusta jne. En pysty tällä hetkellä vastaanottamaan häneltä mitään negatiivista palautetta. Koen olevani syyllinen ja alan taas toimimaan hänen tahtonsa mukaan, olemaan kiltti ja seesteinen. Vanha tuttu toimintamalli, jossa koskaan ei päästä oikeaan sopuun, jossa kokisin saaneeni ääneni kuuluviin tai että olisin tullut edes kuulluksi.
Siksipä työstän näitä ajatuksia nyt yksin. Varasin ensi viikoksi terapeutille ajan, menen jos saan miehen hoitamaan taaperoa.
Mietin, että voisin viedä pojan samalle tutulle terapeutille juttelemaan, kunhan plaa hiihtolomalta. Ehkä vieraalle olisi helpompi jutella?
Siis mitä sä sekoilet, nainen??? Ei muka ole uusperheen arki liian rankkaa tai mies pettänyt?? Teidän arkihan on sun selitysten perusteella ihan pelkkää helvettiä! Ja sun mies on pyörittänyt lukuisia toisia naisia ja sua siinä sivussa. Eikö se muka ole pettämistä? Noi miehen selitykset siitä, ettette just sillä hetkellä seurustelleet, on vain ja ainoastaan naurettavia. "We were on a break!"
Sun selitysten mukaante olette yrittäneet puhua kasvatuksesta, mutta lopputulos on se, että miehen mielestä sun tapa on väärä ja hänen tapansa oikea. Ei se ole keskustelua, se on sanelua.
Mitä on jäljellä avioliitosta, jos siinä ei ole luottamusta? Pelkkä tyhjä kuori.
Pahoittelut, että sanon näin suoraan, mutta usko mua: Sulla ei ole mitään syytä jäädä tuohon liittoon. Ei ainuttakaan.
Ap, säästä kaikki miehen lähettämät viestit, myös ne ei-neutraalit. On myös OK, jos näytät niitä terapeutille.
29
Ap. kirjoitti:
No siksi mä varmaan menen terapiaan takaisin, että ymmärtisin miksi mun pitää saada jatkuvaa hyväksyntää ja miksen pidä siitä, että minua mustamaalataan. Olen todella oikeudenmukainen ihminen, aina huutamassa heikommille apua ja pitämässä muiden puolia. Ja nyt en näe omien lasten ja itseni hätäää..? Noloa.
Suurin osa ihmisistä hakee toisten hyväksyntää, toiset enemmän, toiset vähemmän. Huono itsetunto ja hyväksynnän hakeminen muilta ei ole maailman kamalin ominaisuus ja pärjäisit sen kanssa varmasti aivan hyvin ilman miestäsi. Olen varma että miehesi kohtelu korostaa näitä piirteitä sinussa entisestään.
Siinä vaiheessa kun olette eronneet ja sinulla on oma elämä ja koti jossa voit olla rauhassa, sillä ei ole oikeasti minkään valtakunnan merkitystä mitä miehesi kaverit mahdollisesti sinusta ajattelevat.
Tässä suunnilleen kuukausi sitten pakkasin jo tavaramme. Varasin huoneistohotellin kahdeksi viikoksi, josta lapset pääsisivät bussilla kouluun. Kerroin tästä suunnitelmasta pojalle, mutta hänpä ei ilahtunutkaan yhtään. Kysyi voiko hän jäädä kotiin? Emmekö voisi vain sopia riitoja? Hän ei haluaisi taas muuttaa, ei vaihtaa koulua ja kavereita. Selvä. Samaa mieltä omi tyttö, ei jaksaisi nyt mitään väliaikaisasuntoa tai muuttoja. Ehkä heillä ei ole niin kamalaa, kuin kuvittelen? Vai onko epänormaalista tullut normaalia? Olenko se kuitenkin minä, joka olen paska äiti ja vaimo?