Lue keskustelun säännöt.
Olenko täysin paska äiti, kuten mieheni antaa ymmärtää?!?!
Väsynyt vaimo ja äiti
15.02.2016 |
Meillä on uusperhe; minun kaksi lstani aiemmasta suhteesta ja yksi yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa. "Minun" lapseni ovat 11&13 vuotiaat, kuopus pian kolme.
Käymme jatkuvaa taistoa siitä, että mieheni mielestä en vaadi lapsilta mitään, en "edes anteeksipyyntöä", kun joskus räiskähtelevät kotona meille aikuisille, jättävät kotitöitä kehoituksista huolimatta tekemättä tai esimerkiksi unohtavat ilmoittaa missä ovat koulun jälkeen. Välillä mies on erittäin hyvää paraa lasten kanssa, huumori kukkii ja on vaikka mitä suunnitelmia tulevaisuuden varalla. Sitten taphtuu jokin mielestäni mitätön "moka"; pojan pelipita on kateissa eikä hän pääse peliin, tyttö jättää ilmoittamatta mihin aikaan on tulossa kotiin perjantaina kaverinsa synttäreiltä, poika ylittää peliajan tietokoneella tai kiroilee.. Maailma mustenee ja mies aloittaa haukkumisen. En halua yleensä puuttua mieheni läksytykseen, mutta siinä vaiheessa kun hänen raivonda on jo täysin ylimitoitettua ja enemmän lasten/lapsen/minun haukkumista, on minun pakko puuttua tilanteeseen. Tässä vaiheessa mies yleensä heittäytyy marttyyriksi ja ruoeaa huutamaan kuinka hän on varmasti virheellinen yksilö, kaikki on vain hänen syytään ja HÄN ei enää ikinä puutu mihinkään. Ihan helvetin ärsyttävää. En itsekään osaa olla provosoitumatta ja tuon tietysti esiin kinki hänen tekemänsä erheet ja virheet, jolloin on tasan varma, että mies aloittaa mykkäkoulun. Pahonta asiassa on se, että taapero on omaksunut tavan huutaa veljelleen ja komentaa veljeään pois tai olemaan hiljaa. Uskon tämän johtuva siitä, että mieheni hyvin usein käskyttää poikaani tekemään jotain, kun kohtaavat kotona.
Minä olen luonteeltani rauhallinen ja uskon jutteluun, esimerkistä oppimiseen ja yhdessä tekemiseen. Jos meillä ei aikuiset kovasti siivoa jälkiään, moten voisin olettaa lasten tuovan jonaisen sukkaparin pesukoneeseen tai petaavan sänkynsä? Siivooja tekee meillä suurimman osan siivoustöistä ja minä arkisin pyykit, ruuat yms. lasten ollessa koulussa. Mies tekee hurjasti töitä ja on stressaantunut. Hän on se, joka tuo rahan meidän perheeseen ja jaksaa kyllä muistuttaa siitä jatkuvasti. Ottaa aina esille, miten HÄN on ostanut lapsille pyörät, tietokoneet jne. Rangaistukseksi ottaa niitä pois ihan mielivaltaisesti, poika saa huomattavasti enemmän ja kovempia rangaistuksia kuin tyttö ja mielestäni se on väärin. Olen vaikeassa tilanteessa, sillä haluaisin elää sovussa niin, että kaikki tulisivat toimeen keskenään. Huomaan etenkin poikani körsivän jo pahasta luottamuspulasta isäpuoltaan kohtaan, sillä hänen mielialansa heittelevät niin laidasta laitaan. En voi itse juurikaan jutella murheistani miehelle, sillä yleensä hän suuttuu lapsille, koska aiheuttavat minulle vaivaa. Mielestäni lsten kuuluu saada olla lapsia ja kehoitan heitä kyllä päivittäin tekemään erinäisiä kodin töitä, etsimään tavaransa valmiiksi, pyytämään anteeksi jne. En nykyään enää oikein uskalla vaatia mitään, sillä jos lapset eivät tottele syystä tai toisesta, alkaa mies huutamaan minulle, etten tee "edes sitä tai tätä". Helpompi tehdä siis itse asioita, kuin pyytää apua. Olemme asuneet yhdessä neljö vuotta ja tämä on kaiken aikaa omlut melko haastavaa. En halua puhua asiasta ystävilleni enkä äidilleni, koska koen asian olevan niin henkilökohtainen ja meidän perheen sisäinen asia. Koen myös erittäin loukkaavana, että mieheni raportoi jatkuvasti ystävälleen meidän perheen riitoja ja sitä miten minä en kasvata lapsiani jne.
Laitan tähän alle sähköpostin, jonka mieheni lähetti minulle tänään aamupäivällä. Se on hyvin neutraali. Vittuilulla hän tarkoittaa sitä, että otan esille hänen puutteensa ja virheensä jonkin riidan aikana. Esimerkiksi juuri se, että eipä hänkään vie pyykkejä lattialta pesuun jne.
Sanoin hönelle eilen, ettei ole normaalia, että yhtenä hetkenä on olevinaan lapsen pras kaveri ja kaiken olevan hyvin ja seuraavana päivänä haukkua ja huutaa.
Sanokaa mulle, olenko oikeasti epäonnistunut äitinä? Eikö muuden lapset koskaan marise ja märise, jätä kotihommia tekemättä tai myöhösty koulusta/treeneistä? Minä olen meillä se, joka käy kaupassa ja tekee kotityöt viikolla. En oikein ymmärrä edes, miksi pauhaa että minun pitäisi viedä roskat tms. koska teen sitä joka päivä...
"Terve,
Minulla ei ole käytöshäiriötä, jos haluan lasten osallistuvan edes pienellä panoksella kotitalouden ylläpitoon (=oman huoneen siivoaminen, roskienvientiä, kaupassakäyntiä tai vastaavaa).
Se ei edellytä itseltäni samaa toimintaa tai esimerkkiä siitä ihan joka päivä.
Jos sinä et äitinä ole halukas pyytämään pienten asioiden tekemistä, niin voisit edes sitten itse tehdä ne.
Minulle on tärkeää, että kotona on edes nämä muutaman minuutin aikaa vievät tehtävät hoidettu.
Minua ei analyysit, selittelyt ja muut vittuilusi enää kiinnosta!
Kanna vastuusi!!"
Kommentit (213)
Mua alkaa raivostuttaa. Ap on saanut sylillisen hyviä neuvoja, mutta alkoholistin tapaan rypee itsesäälissä ja selityksissä ja etsii vain selityksiä, miten jatkaa nykyistä, ettei tarvitse nähdä muutoksen vaivaa. Ja terapeutillekin selittää jotain liibalaabaa, jota voisi työstää sitten joskus, kun akuutti väkivaltatilanne kotona on ohi ja asuu jo omassa kodissa.
Ap, jos mä vedän sua ensin turpaan ja sitten halaan sua ja putsaan sun haavat niin onko se hyvä juttu? Auttaako se? Pyyhkiikö se pois tekemäni pahan? Se ei auta, että haet lapsen pois JOSKUS MYÖHEMMIN. SUN PITÄÄ ESTÄÄ SE TAPAHTUMA KOKONAAN!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on aivan järkyttävää saippuaoopperaa. Miten voit Ap jatkaa tuollaista kuviota? Ihan itse olet vastuussa tämänhetkisestä elämästäsi ja lapsistasi ja kaiken voit muuttaa jos haluat.
Lapsiasi pahoinpidellään. Lapsesi joutuvat elämään henkisen väkivallan piirissä ja ovat raukat eläneet siinä jo pitkään. Ja sinä annat tuon tapahtua? Etkö välitä lapsistasi yhtään? Minä voin tulla vaikka hakemaan heidät meille - meillä heidän ei tarvitse pelätä syömistä tai heitä ei rääkätä ja kiduteta. Heille ei huudeta tai rähistä ja sen jälkeen joku toinen koita hyvittelemällä korjata vahinkoja. Heidän kokemaan vahinkoa ei korjata hetkessä, jos korjataan koskaan. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos poikasi tappaisi itsensä ja sinä tiedät loppuelämäsi sinun syysi?
Olen itkenyt lukiessasi mitä annat lapsillesi tehdä. Ilmeisesti pidät itseäsi lastesi hyvinvointia tärkeämpänä. Minua ei kiinnosta mitä sinä aikuinen nainen teet, mutta lapsesi haluaisin pelastaa mieheltäsi. Hän on selvästi henkisesti sairas ja sinä olet hänen lapsiin kohdistuvan kidutuksen sivustakatsoja.
Lastensuojelutyöntekijä puuttuisi tilanteeseen heti.
Mulla oli jossain vaiheessa sympatiat puolellasi, ap. Nyt vaan vitutat mua äärettömästi. Tilanteesi on kamala, sen voin edelleen myöntää ja miehesi on kertomasi perusteella (eikä hän tätä kaikkea pystyisi hyväksi mitenkään selittämään) täydellinen paska. Mutta sinä, jolle on sivukaupalla tätä asiaa avattu, keksit TEKOSYITÄ jäädä ja nillität kuinka kiltti ja oikeudenmukainen oot ja miten haluat että kaikilla on hyvä ja kaikki ajattelis susta hyvää. Toisin sanoen, miehesi ja hänen ystävänsä. Mutta sun elämän TÄRKEIMMÄT hahmot, sun omat lapsesi, heität ihan surutta tulilinjalle. Kunhan paskaäijän mitättömät ystävät ajattelisivat sinusta hyvää, oooooooh kuinka hyvä ja kunnollinen vaimo oletkaan! Mitä. vitun. väliä.
Ole kynnysmatto jos se jotain sairasta puolta sinusta tyydyttää, mutta älä jumalauta pistä lapsiasi tuohon tilanteeseen enää enempää. Sinä olet mulle pikkuhiljaa yhdentekevä, alkaa aueta että olet kaiken avun ulottumattomissa tuon piipityksesi kanssa, mutta pelasta edes lapsesi!!!!!! Ymmärrätkö yhtään mitä teet niille, sinä AKTIIVISENA TOIMIJANA koska näet kaiken tuon, pystyt pukemaan tilanteet sanoiksi - etkä silti auta heitä pois tuosta tilanteesta. Et ole sivustakatsoja, olet tasan yhtä aktiivisena osapuolena pilaamassa heidän elämäänsä kuin miehesikin.
Toimi kuten äiti, pelasta lapsesi. Anna ne pois, tee niistä lasu, tee jotain ja jää ihan keskenäsi sen paskaäijän kainaloon.
Jeesus sentään mitä paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua alkaa raivostuttaa. Ap on saanut sylillisen hyviä neuvoja, mutta alkoholistin tapaan rypee itsesäälissä ja selityksissä ja etsii vain selityksiä, miten jatkaa nykyistä, ettei tarvitse nähdä muutoksen vaivaa. Ja terapeutillekin selittää jotain liibalaabaa, jota voisi työstää sitten joskus, kun akuutti väkivaltatilanne kotona on ohi ja asuu jo omassa kodissa.
Ap, jos mä vedän sua ensin turpaan ja sitten halaan sua ja putsaan sun haavat niin onko se hyvä juttu? Auttaako se? Pyyhkiikö se pois tekemäni pahan? Se ei auta, että haet lapsen pois JOSKUS MYÖHEMMIN. SUN PITÄÄ ESTÄÄ SE TAPAHTUMA KOKONAAN!
:) Olen joskus itse käyttänyt tuota samaa vertauskuvaa miehelleni; jos hän lyö minua turpaan (kuvainnollisesti) ja veri roiskuu, sitä roiskuu myös hänen päälleen. Minä en ole vastuussa siitä verestä enkä kaipaa miestä lohduttamaan kivussa enkä halua joutua pesemään hänen verisiä vaatteitaan...
Nyt lähden terapiaan!
Kerrohan ap miten terapiakäynti sujui!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kyllä ihan odotetulla tavalla. En saanut kerrottua juuri mistään :( Ensi viikolla uudestaan.
Ap. kirjoitti:
No ei kyllä ihan odotetulla tavalla. En saanut kerrottua juuri mistään :( Ensi viikolla uudestaan.
Miksi et saa kerrottua asioita? Oletko aikaisemmin sitten käynyt tällä samalla ja on muodostunut sellainen keskustelun tapa, että nämä hankalat asiat on sivuutettu ja jutellaan väärin oletuksin? Itse ainakin lyön kaikki vaikeat asiat mahdollisimman nopeasti tiskiin, koska se terapia-aika on minun aikaani, enkä halua maksaa siitä, että puhun säästä. Jos terapeutti luulee, että teillä on asiat hyvin, mitä nyt sinulla on tunne-elämän solmuja, niin nostat kissan pöydälle ja sanot, ettet ole kertonut aikaisemmin ihan kaikkea, että on todella vaikeita asioita, jotka painavat sinua ja vievät toimintakykyäsi. Jos tuntuu, että pää tyhjenee sinne mennessä, niin valmistele asiasi ja kirjoita vaikka itsellesi muistiin. Voit itse päättää, mitä teemoja siellä käsitellään. Jos et voi vaikuttaa, niin terapeutti ei ole sinulle kovin hyvä.
29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tosiaan käynyt samalla terapeutilla ennenkin. Ja yhdessä miehen kanssa. Tuntui, että koko aika kukui nyt iloisiin jälleennäkemisiin (edellisestä kerrasta yli vuosi) ja kuulumisten vaihtoon... En vaan saanut avatuksi suutani ahdistavista asioista. Olisi pitänyt.
Vaikka terapeutti tietää kaikesta menneisyydessämme, vosin ehkä näyttää tämän ketjun aloitusviestini ja muutkin. Jos se ymmärtäisi nopeammin, miksi kaikki lävähtää naamalleni juuri nyt.
Ap. kirjoitti:
Olen tosiaan käynyt samalla terapeutilla ennenkin. Ja yhdessä miehen kanssa. Tuntui, että koko aika kukui nyt iloisiin jälleennäkemisiin (edellisestä kerrasta yli vuosi) ja kuulumisten vaihtoon... En vaan saanut avatuksi suutani ahdistavista asioista. Olisi pitänyt.
Vaikka terapeutti tietää kaikesta menneisyydessämme, vosin ehkä näyttää tämän ketjun aloitusviestini ja muutkin. Jos se ymmärtäisi nopeammin, miksi kaikki lävähtää naamalleni juuri nyt.
Ota todellakin ketju mukaan ja näytä tai lue ääneen tärkeät kohdat, pääset suoraan asiaan. Ja nyt ehkä pystyt puhumaan vapautuneemminkin, kun mies ei käy samalla. Ja jos aikaisemmat jutut koskivat vain parisuhdesolmuja, niin nyt tässä tulee uutena asiana lasten tilanne.
29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu ensi kerralla terapeutille ja näytä omat viestisi jos et pysty puhumaan. Eroa miehestäsi hän tuhoaa sinut ja kaikki muut!
On tää jotenkin niin sääli. Isommat lapset viikon poissa kotoa (kiva heille, ett pääsevät lomailemaan) ja jotenkin odotin, että jos nyt olisi yhteistä aikaa miehen ja taaperon kanssa. Ei ole. Sain äsken putkän monologin siitä, miten töitä pitää tehdä, jotta on varaa pyörittä tälläistä suurperhettä. Mun putisi olla kiitollinen eikä valittaa. Jotenkin tuntuu, että näitä tarinoita on jo nähty liikaa. Huonoon jamaan päästetty parisuhde joka kuihtuu ja päättyy eroon. Mies tajuaa viisinymppisenä mit menetti ja sloittaa kaiken alusta kolmekymppisen naisen kanssa, kun mä jään vaihdevuosien ja teinin kanssa yksinäni murehtimaan, miten elämän parhaat vuodet meni liitossa, jossa olin todella yksin :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahoitteluni kirjoitusvirheistä. Väsyttää ja kännykällä on melko hankala naputella. Selityksiä taas.
No Aiotko jatkaa huonossa liitossa, jotta ei tarvitsisi jäädä kesku-ikäisenä yksin murehtimaan?
Sen asian voi kääntää toisinpäinkin, voit keski-ikäisenä iloita, että olet vapaa itsenäinen nainen ilman ahdistavaa miestä!
Täällä alkaa vastaukset muuten kääntyä samanlaisiksi kuin tuo sun aloitusviestiin kopioima miehen sähköposti. Lopeta analysointi ja kanna vastuusi!
Niin, sitävoi olla onneton nyt ja sit. Tai sitten lähteä RAKENTAMAAN sitä onneaan. Ap taitaa olla rahanahne lehmä tai sitten vaan miehen käytös on murentanut psyykeen kokonaan.
Mitä ihmeen iloisia jälleennäkemisiä!? Olisit vaan sanonut, että vanhat asiat edelleen voimassa ja uusiakin tullut ja että tarvitset APUA, jotta saat lapsesi turvaan. Sitten voit jäädä lätisemään terapeutin kanssa tyhjääja ottamaan vastaan miehesi iskut vaikka hautaan asti.
Ap kuvittelee terapeutin olevan kaveri (jolle pitää antaa hyvä vaikutelma). Siitä "iloinen jälleennäkeminen"...
Ap. kirjoitti:
On tää jotenkin niin sääli. Isommat lapset viikon poissa kotoa (kiva heille, ett pääsevät lomailemaan) ja jotenkin odotin, että jos nyt olisi yhteistä aikaa miehen ja taaperon kanssa. Ei ole. Sain äsken putkän monologin siitä, miten töitä pitää tehdä, jotta on varaa pyörittä tälläistä suurperhettä. Mun putisi olla kiitollinen eikä valittaa. Jotenkin tuntuu, että näitä tarinoita on jo nähty liikaa. Huonoon jamaan päästetty parisuhde joka kuihtuu ja päättyy eroon. Mies tajuaa viisinymppisenä mit menetti ja sloittaa kaiken alusta kolmekymppisen naisen kanssa, kun mä jään vaihdevuosien ja teinin kanssa yksinäni murehtimaan, miten elämän parhaat vuodet meni liitossa, jossa olin todella yksin :(
Miehellä on selkeästi toinen nainen.
Ja vielä sellainen näkökulma, että anna tilanteen rauhoittua! Jos teidän parisuhteenne on huono, ei se kaadu viikkoon tai kahteen. Jos lapset ovat ok viikon pari, miehesi tekee 12 h tai yön ylikin reissutöitä ja sinä keskityt vaikka oman olisi parantamiseen, vähenee konfliktit. Lähde lenkille, ulkoile taaperon kanssa, näe tuttuja. Ole niin kuin miehesi poissaolo ei haittaisi! Jos nyt lasten käyttäytyessä hyvin, itse lietsot parisuhderiidat keskusteluilla liekkeihin - tilanne palaa alkuun. Lapsetkin hermostuvat kun kuuntelevat huutoa ja alkavat taas kiukutella hommistaan. Todennäköisesti mies odottaakin tätä. Hän kääntää selkänsä sinulle, on ylimielinen, ja ta daa ... Saa sinut roikkumaan, marmattamaan, vaatimaan ja näin hänellä on taas syynsä huutaa sinulle. Unohda mies viikoiksi ja keskity lapsiisi ja muuhun, etsi se työpaikka jne. Näytä ettei miehesi poissaolo hetkauta! Puhu terapeutille, älä miehellesi. Näin hän saa rauhassa rullata arkeaan töihin ja nukkumaan. Siivooja korjatkoon hänen sotkunsa kun käy. Pidät huolen ettei teidän neljän muun jäljiltä jää sotkuja miehen silmille.