Paraneeko elämä, kun hankkii lapsia? Millä tavalla tarkkaan ottaen?

Kuinka paljon onnea sillä rahalla sitten muuten voisi ostaa?

Olen ajatellut olevani onnellisempi nyt kun on lapsi, mutta nyt aloin miettimään tarkemmin ja toteankin että olen oikeastaan aika yhtä onnellinen kuin ennen lasta. Se merkittävä ero entiseen onkin rakkauden määrässä.

Raskaampaahan tämä on ja pinna on kireämmällä kuin ennen, mutta silti sata kertaa päivässä tulee niin voimakkaita rakkauspiikkejä kun katsoo omaa lasta joka hymyilee, nauraa, nukkuu, ilmeilee tai vaikka ölisee.

kyllähän lapset maksaa paljon ja tuo paljo ressiä elämään, mutta niinä hyvinä hetkinä sitä taas muistaa miksi tahtoi lapsia. se kun näkee lapsen onnellisena ja tulee vaikka halaamana ja näyttää kuinka rakastaa, niin se on maailman paras tunne koko maailmassa. ja niitä hetkiä haluaa vaalia

Vierailija kirjoitti:

Mutta helkkari miten tuota rakastankaan... Sitä rakkautta en voinut kuvitellakaan vielä lapsettomana. Että sillä tavalla on kyllä parempaa, koska elämässäni on nyt minulle todella tärkeä ja rakas ihminen.

Minusta tuollainen rakkaus kuulostaa vain todella ahdistavalta. Joudut koko ajan pelkäämään, että entäs jos lapsellesi tapahtuu jotain tai se vaikka kuolee. Ilman lasta sinulla ei olisi myöskään tuota pelkoa. Itse olen miljoona kertaa mieluummin ilman tuollaista rakkautta, koska se ei ikinä korvaisi siitä tulevaa huolta ja pelkoa, etenkin, kun vanhempi on niin pitkään itse vastuussa siitä lapsen olemassaolosta ja terveydestä. 

Sitäpaitsi, on paljon vanhempia jotka eivät rakasta lapsiaan. He eivät siis saa edes tuota rakkautta, mutta joutuvat kärsimään kaiken vaivan ja harmin ja väsymyksen mitä lapsi tuo.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon onnea sillä rahalla sitten muuten voisi ostaa?

Aika paljon. Taloudellinen turva ja huolettomuus, mahdollisuus kivaan kotiin ja matkoihin, kyky vaihtaa työpaikkaa riskilläkin tai se, ettei tarvitse olla vastuussa muiden elättämisestä ovat ainakin minulle tosi arvokkaita asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta helkkari miten tuota rakastankaan... Sitä rakkautta en voinut kuvitellakaan vielä lapsettomana. Että sillä tavalla on kyllä parempaa, koska elämässäni on nyt minulle todella tärkeä ja rakas ihminen.

Minusta tuollainen rakkaus kuulostaa vain todella ahdistavalta. Joudut koko ajan pelkäämään, että entäs jos lapsellesi tapahtuu jotain tai se vaikka kuolee. Ilman lasta sinulla ei olisi myöskään tuota pelkoa. Itse olen miljoona kertaa mieluummin ilman tuollaista rakkautta, koska se ei ikinä korvaisi siitä tulevaa huolta ja pelkoa, etenkin, kun vanhempi on niin pitkään itse vastuussa siitä lapsen olemassaolosta ja terveydestä. 

Samaa mieltä. Elämässäni on nykyisellään aivan tarpeeksi rakkautta ihan niin kuin siinä on tarpeeksi merkityksellisyyttäkin. En ole vailla kumpaakaan, niin ehkä siksikään en ole tullut hankkineeksi lapsia. Nämä kaksi asiaa kun tuntuvat olevan ne jutut, jotka tässä on useimmin mainittu.

Minulla parani. Sain elämääni merkityksellistä sisältöä, rakkautta, yhteenkuuluvuutta, lämpöä. Saan myös melkoisia huumorinpläjäyksiä päivittäin :) Ja onhan se upeeta kun katsoo mitä miehensä kanssa on saanut aikaiseksi :) 

Kysykääpäs vanhemmiltanne mitä he teistä sanovat <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta helkkari miten tuota rakastankaan... Sitä rakkautta en voinut kuvitellakaan vielä lapsettomana. Että sillä tavalla on kyllä parempaa, koska elämässäni on nyt minulle todella tärkeä ja rakas ihminen.

Minusta tuollainen rakkaus kuulostaa vain todella ahdistavalta. Joudut koko ajan pelkäämään, että entäs jos lapsellesi tapahtuu jotain tai se vaikka kuolee. Ilman lasta sinulla ei olisi myöskään tuota pelkoa. Itse olen miljoona kertaa mieluummin ilman tuollaista rakkautta, koska se ei ikinä korvaisi siitä tulevaa huolta ja pelkoa, etenkin, kun vanhempi on niin pitkään itse vastuussa siitä lapsen olemassaolosta ja terveydestä. 

Samaa mieltä. Elämässäni on nykyisellään aivan tarpeeksi rakkautta ihan niin kuin siinä on tarpeeksi merkityksellisyyttäkin. En ole vailla kumpaakaan, niin ehkä siksikään en ole tullut hankkineeksi lapsia. Nämä kaksi asiaa kun tuntuvat olevan ne jutut, jotka tässä on useimmin mainittu.

No ajattele että siten tuplaat rakkautesi jne. Ei sitä ymmärrä ennen kuin on lapsia, oma perhe.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kuitenkin maksaa sen 130 000 euroa ja jokusen kymmenen tuhatta tuntia vaivannäköä. Oletus siis on, että tuollaisen sijoituksen tulisi parantaa elämää jollakin lailla. Miten se parantaa?

Lapsi parantaa elämää kuten elämänlaatu paranisi uuden värin näkemisestä = mahdotonta selittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta helkkari miten tuota rakastankaan... Sitä rakkautta en voinut kuvitellakaan vielä lapsettomana. Että sillä tavalla on kyllä parempaa, koska elämässäni on nyt minulle todella tärkeä ja rakas ihminen.

Minusta tuollainen rakkaus kuulostaa vain todella ahdistavalta. Joudut koko ajan pelkäämään, että entäs jos lapsellesi tapahtuu jotain tai se vaikka kuolee. Ilman lasta sinulla ei olisi myöskään tuota pelkoa. Itse olen miljoona kertaa mieluummin ilman tuollaista rakkautta, koska se ei ikinä korvaisi siitä tulevaa huolta ja pelkoa, etenkin, kun vanhempi on niin pitkään itse vastuussa siitä lapsen olemassaolosta ja terveydestä. 

Samaa mieltä. Elämässäni on nykyisellään aivan tarpeeksi rakkautta ihan niin kuin siinä on tarpeeksi merkityksellisyyttäkin. En ole vailla kumpaakaan, niin ehkä siksikään en ole tullut hankkineeksi lapsia. Nämä kaksi asiaa kun tuntuvat olevan ne jutut, jotka tässä on useimmin mainittu.

Toivottavasti löydät rinnallesi kumppanin jolloin lapsia haluat. Ja niitä hoitojakin on, jos ei ole tärpännut. Kun useimmiten nuo huutelijat ovat tuhkamunia tai -kohtuja :( Miksi muuten pitäisi meteliä? On kai se kamala tajuta ettei saisi lapsia. Ja jos siitä ajattelee negatiivisesti ni saa mukavan suojamuurin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kuitenkin maksaa sen 130 000 euroa ja jokusen kymmenen tuhatta tuntia vaivannäköä. Oletus siis on, että tuollaisen sijoituksen tulisi parantaa elämää jollakin lailla. Miten se parantaa?

Lapsi parantaa elämää kuten elämänlaatu paranisi uuden värin näkemisestä = mahdotonta selittää.

Hyvä selitys! Komppaan :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta helkkari miten tuota rakastankaan... Sitä rakkautta en voinut kuvitellakaan vielä lapsettomana. Että sillä tavalla on kyllä parempaa, koska elämässäni on nyt minulle todella tärkeä ja rakas ihminen.

Minusta tuollainen rakkaus kuulostaa vain todella ahdistavalta. Joudut koko ajan pelkäämään, että entäs jos lapsellesi tapahtuu jotain tai se vaikka kuolee. Ilman lasta sinulla ei olisi myöskään tuota pelkoa. Itse olen miljoona kertaa mieluummin ilman tuollaista rakkautta, koska se ei ikinä korvaisi siitä tulevaa huolta ja pelkoa, etenkin, kun vanhempi on niin pitkään itse vastuussa siitä lapsen olemassaolosta ja terveydestä. 

Samaa mieltä. Elämässäni on nykyisellään aivan tarpeeksi rakkautta ihan niin kuin siinä on tarpeeksi merkityksellisyyttäkin. En ole vailla kumpaakaan, niin ehkä siksikään en ole tullut hankkineeksi lapsia. Nämä kaksi asiaa kun tuntuvat olevan ne jutut, jotka tässä on useimmin mainittu.

No ajattele että siten tuplaat rakkautesi jne. Ei sitä ymmärrä ennen kuin on lapsia, oma perhe.

Kuten lainaamassasi viestissäni sanon, minulla on tarpeeksi rakkautta. Minulla ei ole mitään tarvetta tuplata rakkauttani eteenkään, kun siitä joutuisi maksamaan valtavan kovan hinnan. Sinun voi olla vaikea ymmärtää tätä, mutta kaikki meistä eivät tavoittele elämässään mahdollisimman voimakkaita tunteita, vaan meille ovat tärkeämpiä muut asiat.

Ei tarvitse keskittyä omaan elämään, kun koittaa saada omasta lapsestaan ihmistä. Eli ihminen, joka ei koe elämäänsä mielekkääksi, sopii hyvin vanhemmaksi. Näin pääsee keskittymästä omaan saamattomuuuteen ja toivoa, että edes lapsesta/lapsista tulee jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta helkkari miten tuota rakastankaan... Sitä rakkautta en voinut kuvitellakaan vielä lapsettomana. Että sillä tavalla on kyllä parempaa, koska elämässäni on nyt minulle todella tärkeä ja rakas ihminen.

Minusta tuollainen rakkaus kuulostaa vain todella ahdistavalta. Joudut koko ajan pelkäämään, että entäs jos lapsellesi tapahtuu jotain tai se vaikka kuolee. Ilman lasta sinulla ei olisi myöskään tuota pelkoa. Itse olen miljoona kertaa mieluummin ilman tuollaista rakkautta, koska se ei ikinä korvaisi siitä tulevaa huolta ja pelkoa, etenkin, kun vanhempi on niin pitkään itse vastuussa siitä lapsen olemassaolosta ja terveydestä. 

Samaa mieltä. Elämässäni on nykyisellään aivan tarpeeksi rakkautta ihan niin kuin siinä on tarpeeksi merkityksellisyyttäkin. En ole vailla kumpaakaan, niin ehkä siksikään en ole tullut hankkineeksi lapsia. Nämä kaksi asiaa kun tuntuvat olevan ne jutut, jotka tässä on useimmin mainittu.

Toivottavasti löydät rinnallesi kumppanin jolloin lapsia haluat. Ja niitä hoitojakin on, jos ei ole tärpännut. Kun useimmiten nuo huutelijat ovat tuhkamunia tai -kohtuja :( Miksi muuten pitäisi meteliä? On kai se kamala tajuta ettei saisi lapsia. Ja jos siitä ajattelee negatiivisesti ni saa mukavan suojamuurin.

Mitä ihmettä mahdat tarkoittaa? Minähän nimenomaan en halua lapsia ja minulla on pysyvä ehkäisy käytössä varmistamaan, ettei niitä myöskään tule. Olen joutunut päättämäänkin yhden suhteen, koska en lapsia halua.

Nää on jokaisen henk.koht valintoja..

Itse tein lapsen tälleen "myöhäisherännäisenä" (38v). Mikä oli oikeastaan ihan älyttömän hyvä omalla kohdalla, koska ei minusta olis ollut asettumaan paikalleni aikaisemmin.. Olen tehnyt ja kokeillut vaikka mitä, mennyt ja tullut miten mieli teki. Suoraan sanoen olin todella levoton luonne. Sitten tuli vaan se päivä, jolloin totesin että en ole enää tytyyväinen omaan elämään, alkoi vauvakuume nostaa päätään aloin miettimään että henkilökohtaisella tasolla elämässä vois olla muutakin kun joka paikkaan säheltäminen... mietin asiaa pari vuotta, että onhan se varmasti se mitä haluan , koska eihän noita taaperoita voi minnekkään palauttaa. (mies oli sitä mieltä että hänelle käy kummin vaan) Loppuen lopuksi tunsin olevani valmis ja täysin valmis muuttamaan elämäni toisenlaiseksi. Päivääkään en ole katunut, päinvastoin!!!  kotona olen nyt ollut  pari vuotta, ja minnekkään ei huvita lähteä. (entinen bilehiiri) Ja kesäkuussa palaan takaisin töihin.

Elämässä asiat menee vaan niin että aikansa kutakin, olin aikanaan tyytyväinen ja melkein satavarma etten lasta ikinä halua, mutta kas kummaa.. toisin kohdallani kävi.

Ja mitä tuohon rahapuoleen tulee.. totta kai lapsen kasvattaminen maksaa, mutta niin maksoi se minun entinen elämäntyylinikin.. =)

Mut kaikenkaikkiaan kuitenkin jokaisen on tehtävä niin että on itse tyytyväinen valitoihinsa ja elämäänsä. Oli se sitten lapsellinen tai lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Nää on jokaisen henk.koht valintoja..

Itse tein lapsen tälleen "myöhäisherännäisenä" (38v). Mikä oli oikeastaan ihan älyttömän hyvä omalla kohdalla, koska ei minusta olis ollut asettumaan paikalleni aikaisemmin.. Olen tehnyt ja kokeillut vaikka mitä, mennyt ja tullut miten mieli teki. Suoraan sanoen olin todella levoton luonne. Sitten tuli vaan se päivä, jolloin totesin että en ole enää tytyyväinen omaan elämään, alkoi vauvakuume nostaa päätään aloin miettimään että henkilökohtaisella tasolla elämässä vois olla muutakin kun joka paikkaan säheltäminen... mietin asiaa pari vuotta, että onhan se varmasti se mitä haluan , koska eihän noita taaperoita voi minnekkään palauttaa. (mies oli sitä mieltä että hänelle käy kummin vaan) Loppuen lopuksi tunsin olevani valmis ja täysin valmis muuttamaan elämäni toisenlaiseksi. Päivääkään en ole katunut, päinvastoin!!!  kotona olen nyt ollut  pari vuotta, ja minnekkään ei huvita lähteä. (entinen bilehiiri) Ja kesäkuussa palaan takaisin töihin.

Elämässä asiat menee vaan niin että aikansa kutakin, olin aikanaan tyytyväinen ja melkein satavarma etten lasta ikinä halua, mutta kas kummaa.. toisin kohdallani kävi.

Ja mitä tuohon rahapuoleen tulee.. totta kai lapsen kasvattaminen maksaa, mutta niin maksoi se minun entinen elämäntyylinikin.. =)

Mut kaikenkaikkiaan kuitenkin jokaisen on tehtävä niin että on itse tyytyväinen valitoihinsa ja elämäänsä. Oli se sitten lapsellinen tai lapseton.

Eli millä tavalla elämäsi parantui?

Meillä jokaisella on erilainen käsitys siitä mikä on hyvää elämää. Jos ei välitä ulkomaanmatkoista, merkkivaatteista, urheiluautoista, asunnosta keskustassa, kalliista harrastuksista ym. rahaa vaativista asioista, niin ei se lapseen menevä raha haittaa. Minä harrastan lukemista, lenkkeilyä, jumpassa käyntiä ja elokuvien katselua. Ei lapsi näitä estä. Lomat ollaan vietetty Suomessa jo ennen lapsia. Seksielämäkään ei ole muuttunut, kun en ole koskaan muutenkaan tykännyt spontaanista seksistä. Kyllä sitä aina välillä voi mummo tai joku muu sukulainen hoitaa lapsia muutaman tunnin, että voi puolison kanssa käydä esim. ravintolassa. Puolison kanssa kaksistaan vietetty aika tuntuu paremmalta, kun sitä on harvemmin.

Paremmaksi minun elämäni on lasten myötä muuttunut monella tapaa. Minä tunnen itseni tärkeäksi jollekin, minulla on ihanaa seuraa lapsistani. Voin tehdä asioita, joita ei ennen voinut, kuten mennä pulkkamäkeen ja rakentaa lumilinnan. Voi tietyllä tapaa elää omaa lapsuuttaan uudestaan tekemällä omien lasten kanssa kaikkea sellaista, mikä oli omassa lapsuudessa kivaa. On ihanaa nähdä miten lapsi iloitsee. On myös ihanaa, kun puhumaan oppinut lapsi kertoo rakastavansa äitiä. Halit ja pusut lapselta on ihania.

On hienoa nähdä miten lapsi kehittyy ja oppii koko ajan uutta. Kun lapsen oma persoona ja mielenkiinnon kohteet alkavat tulla esille. Nämä ovat kaikki sellaisia asioita, joista jäisin lapsettomana paitsi. Minä itse en koe jääväni mistään minulle tärkeästä paitsi lasteni vuoksi. Kun minä en välitä tehdä mitään sellaista, johon lapset eivät mahdu. Minä en kaipaa elämääni mitään muuta. Tämä on juuri sitä elämää mitä olen toivonut ja tavoitellut. Jollekin toiselle se ei ehkä sitä olisi, mutta minulle tämä on juuri sitä onnellista ja merkityksellistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin kaikki ne koetut huiput elämässä, on niitä parhaita huippuja, kunnes tulee jotain mikä peittoaa kaikean kokeman alleen, mitä ei ikinä voi verrata mihinkään muuhun, koska se on vain niin ylivertaisen parasta. Sitä lapset on mulle. Paskinta ja ihan parasta koskaan. Paskinta on hakata päätä seinään, kasvaa mukana, itkee mukana. Mutta parasta on juuri ne samat asiat. Kasvaa mukana. Saada rakastaa sydämensä kyllyydestä.

Ihmetyttää kyllä tämä tunnehuippujen palvonta, joka tässäkin ketjussa toistuu. En siis paheksu, mutta mietin, onko tässä jokin perustava ero vanhemmiksi haluavien ja muiden välillä. Onko näin, että ns. tunnenarkkarit ovat todennäköisemmin vanhempia kuin tasaiset ja älylliset ihmiset, joille onnellisuus merkitsee ensisijaisesti jotakin muuta.

Samaa ihmetellyt. Tuollainen tunnevuoristorata ei kuulosta tippaakaan positiiviselta seikalta, päinvastoin. 

Lista jotka lisäävät elämänlaatua (suluissa esimerkki):

Rakkaus ja onnellisuus hetkittäin lisääntyy. (katso nukkuvaa lasta, lapsi tulee suukottelemaan ja kertoo että rakastaa jne. miljoona asiaa)

Hetkessä olemisen taito kasvaa. (lapset elävät hetkessä - se tarttuu sinuunkin)

Luovuus ja unohdettujen asioiden tekeminen (asiat jotka ovat unohtuneet tulevat takaisin...piirtäminen, laulaminen, leipominen, askartelu, leikkiminen, ulkoilu)

Oraganisointitaidot kehittyvät. (arjen pyöritys, harrastukset, työt ym.)

Rutiinit ja perinteet. (on taas kiva viettää juhlapyhiä lapsen kanssa)

Me henki. (puolison kanssa syntyy myös vahva side yhteisestä lapsesta)

Ulkoilu lisääntyy. (Lasten kanssa on kivempi ulkoilla kuin yksin)

PS: huhhuh...meidän uusperheessä on 7 lasta eli lähes miljoonan satsaus menossa (onneks exät jakaa potin)

Vierailija kirjoitti:

Voin tehdä asioita, joita ei ennen voinut, kuten mennä pulkkamäkeen ja rakentaa lumilinnan. Voi tietyllä tapaa elää omaa lapsuuttaan uudestaan tekemällä omien lasten kanssa kaikkea sellaista, mikä oli omassa lapsuudessa kivaa.

Tämä on "tunnevuoristoradan" ylistämisen lisäksi yksi piirre, jonka olen huomannut yhdistävän lapsia haluavia - se, että ollaan kovin aikuisia, eikä "voida" tehdä ilman lasta asioita joista nauttisi. Eli ei voi mennä pulkkamäkeen tai rakentaa lumilinnaa, jos siinä vieressä ei ole lasta tekemässä siitä sosiaalisesti hyväksyttävää. Ei voi pelata pelejä tai ostaa karkkia tai katsoa piirrettyjä, ja sitten nähdään lasten teko siksi hyvänä, kun taas voi tehdä näitä asioita. 

Lapsettomat taas eivät usein välitä moisista sosiaalisista oletuksista, vaan ihan iloisesti ja vapaasti rakentelevat lumilinnoja, kiipeilevät leikkikentällä, kiikkuvat, pelaavat pleikkaa, jne jne ilman niitä lapsia. Ja mikä hassuinta, nämä mamma-"tarvitsen lapsen hauskanpitoon"-tyypit ovat sitä aina ensimmäisinä paheksumassa :D.