Miksi akateemiset naiset ovat usein sinkkuja?

Mutta se elämän varsinainen tarkoitus jää saamatta.

Vierailija kirjoitti:

Tutustuisitte nyt joskus naisiin  yksilöinä :)

Minä olen akateeminen nainen ja kaukana nalkuttajasta, kilpailijasta ja pomottajasta. Pikemminkin kaikki ovat kuvailleet minua kiltiksi ja empaattiseksi - akateemisuus on vain osoitus siitä, että minua kiinnosti tietty ala yliopistossa ja töiden tekeminen tällä alalla, that's it. Naisellinen olen aina ollut ja olen siitä ylpeä, sillä en näe naisellisuutta ja pehmeitä arvoja viallisina.

Eihän nuo akateemisen naisen kuvalliset ole oikeasti sellaisen kanssa lähemmässä suhteessa olleet. Pahimmat puolisot, mitä itse tiedän ovat lähärinaisia. He osaavat vaatia mieheltä, kun sillä on niiin iso palkka.

Minä olen parisuhteessa (ollut jo pitkään), joten en nyt ehkä ole ihan oikea henkilö kommentoimaan, mutta kyllä täällä aika monta pointtia on tullut. Olen väitellyt nk. kovista luonnontieteistä ja ainakin omalla alallani suurin osa yhtä aikaa väitöskirjaa tehneistä naispuolisista kollegoista oli ja on edelleen parisuhteessa.

Sen voin tunnustaa omalta kohdaltani, että jos nyt alkaisin etsiskelemään kumppania, niin todennäköisesti "haku" kohdistuisi korkeakoulutettuihin. Kokemuksen perusteella arvomaailman erot korkeakoulutetun ja duunarimiehen välillä on sen verran suuret, että sille pohjalle on vaikea rakentaa toimivaa parisuhdetta. Työn arvostus on yksi isommista ongelmista. Minä teen työtäni siksi, että se kiinnostaa ja en koe ongelmaksi tehdä pitkää iltaa, olla

pidemmällä työmatkoilla tai vastailla puhelimeen/sähköposteihin viikonloppuna. Duunarilla tuntuu olevan se periaate, että työt alkaa 7.30 ja loppuu viimeistään 16.00 ja sen jälkeen pomo on löhin kapitalistim*lkku jos kehtaa häiritä.

Toinen ongelma on tasa-arvo parisuhteessa. Valitettavasti sosiaaliluokka parisuhteissa tuntuu vaikuttavan edelleen siihen, kumpi hoitaa lapset, siivoaa ja tekee ruuan. Ei kaikilla toki.

Kolmas on kiinnostuksen kohteet. Nämä usein eroavat siinä määrin, että mielekästä keskusteltavaa on helpointa löytää sellaisen ihmisen kanssa, joka on jotakuinkin samalla alalla, saman vastuutason tehtävissä jne.

Neljäs on raha. Itselleni on tärkeää, että osapuolet ovat taloudellisesti tasa-arvoisia ja molemmilla on omat rahat. Toki yhteiset kulut (as.lainat jne) maksetaan yhteisesti, mutta muuten saan sijoittaa, harrastaa ym. vapaasti. Ja kuten sanottua, monelle miehelle tuntuu oleva ylitsepääsemättömän vaikeaa hyväksyä, että nykypäivänä nainen tienaa enemmän.

Itsekeskeisiä narsisteja, joilla harhaiset käsitykset omasta erinomaisuudestaan. Tulevat olemaan yksin ja lapsettomina lopun elämänsä, esittävät onnellisia vaikka käyttävät masennuslääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin noin kahdeksan vuotta sinkkuna, mietitäänpä miksi:

Yksikään mies ei kiinnostunut minusta. Jos menin baariin niin olin miehille ilmaa. Jos yritin netin kautta niin sain vain pari seksinvonkausviestiä. Jos tein itse aloitteita, niihin ei vastattu tai kirjoittelu tyssäsi nopeasti.

Jos joku keksii, miten tuo voi liittyä akateemisuuteeni, niin hienoa. Itse en näe yhteyttä. Sen sijaan tiedän, että Helsingissä on niin paljon kauniita naisia tarjolla, ettei yhdenkään miehen tarvitse kiinnostua kaltaisistani seinäruusuista, ja itselleni taas ulkonäkö ei ole se juttu, johon haluaisin käyttää aikaani.

Samaa täällä, vain eri vivahteella. Netissä pelkkiä ällöttäviä seksiehdotteluja, työpaikoilla seksuaalista sanallista häirintää, baareissa sitten vaihtelun vuoksi ihan fyysistä lääpintää. Ei koskaan fiksuja lähestymisyrityksiä miehiltä. Ne te miehet varaatte kauneimmille naisille.

Seksiin joo te miehet kelpuutatte tavallisen naisen - ette selkeästi mihinkään vakavaan. Nykyisin haluan olla ihan yksin kun sitä nöyryyttämistä ei enää kestä, että on taas joku pelkkä potentiaalinen pano jollekin PerusPentille.

Tässä taas huomaa naisten "ongelmat". Okei iholle käyminen on tietysti väärin, mutta kusisin hunajaa, jos olisin jollekin naiselle edes se "potentiaalinen pano"

Todennäköisesti olisit potentiaalinenpano joillekin homomiehille. Miksi se ei saa sinua pissimään hunajaa? Ihan yhtä vastenmieliseltä se random-seksinhinkuaja nimittäin naisestakin tuntuu kuin homo heteromiehestä.

Minua on monet homomiehet yrittäneet iskeä, ei se ollut yhtään vastenmielistä vaan lähinnä huvittavaa ja jopa teki hyvää itsetunnolle.

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisiä narsisteja, joilla harhaiset käsitykset omasta erinomaisuudestaan. Tulevat olemaan yksin ja lapsettomina lopun elämänsä, esittävät onnellisia vaikka käyttävät masennuslääkkeitä.

Taisit saada pakit yhdeltä ja nyt yleistät...

Terkuin akateeminen duunarimiehen muija.

Koska eivät etsi suhdetta suhteen takia, vaan heillä on elämässään muitakin arvoja. Kammoksuttaa tämä ajatus, että pitäisi jatkuvasti olla säätämässä jotain suhdetta, koska suhde. Vielä pelottavampaa on, että monet luulevat, että tämä on automaattisesti kaikkien ajatus. Mutta ehkä tämä myös osaltaan selittää, miksi jotkut ottavat niin henkilökohtaisesti sen, että toinen ei halua suhdetta juuri hänen kanssaan. Ei ymmärretä, että siihen tarvitaan kemia ja samalla aallonpituudella oleminen. Muuten ei ole mitään järkeä.   

Akateemiset naiset ovat yleensä tosikkomaisia, aspergereita ja sellaisia tönkkösuolattuja muikkuja etteivät osaa esim nauraa esim tilannehuumorille. ChitChat ei onnistu. Vaativat liikaa, kommentit saattavat olla myötähäpeää herättäviäkin..

Kovia tieteitä opiskelleena ja eräässä suomalaisessa suuryrityksessä työskentelevänä miehenä olen huomannut että olen kaikista vähiten samaa mieltä näiden pehmeitä tieteitä opiskelleiden naisten kanssa. Maailmankuvat ovat käytännössä toistensa peilikuvia. Feministinen vasemmistolainen cityvihreä on aika kaukana siitä millainen toivoin vaimon olevan. Kovia tieteitä opiskelleissa akateemisissa sen sijaan on paljon potentiaalisia tapauksia, mutta toisaalta kilpailukin on heistä rajumpaa, kun alat ovat hyvin miesvaltaisia. Mielummin duunarikin kuin kaikki väärät mielipiteet omaksunut akateeminen.

Vierailija kirjoitti:

Mutta se elämän varsinainen tarkoitus jää saamatta.

Mikä on sinun näkemyksesi elämän tarkoituksesta? Minun näkemykseni on, että elämän tarkoitus on päästä yhteyteen Jumalan kanssa eikä siinä ole väliä, onko sinkku vai parisuhteessa.

Sanoisin että korkeat vaatimukset ja heidän korkeahko ikänsä. Lisäksi miehet eivät parisuhdevalinnassa painota niin sitä koulutusta ja naisen työtä kuten ehkä moni nainen kuvittelee (koska pitää niitä itse tärkeinä).

Taas miehiä dissataan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tieto lisää tuskaa. Näkeehän sen isossa kuvassa jos opiskelee amk:ssa sekä yliopistossa, että toisilla se elämä on tavallaan aika helppoa, ongelmat ovat "av-tasoa" (mies voitelee leivän väärin tai ei ymmärrä ostaa isompaa taloa). Toisilla on sitten suurta tuskaa maailman isoista vääryyksistä kehitysmaissa, näkevät sukupuolten välistä eriarvoisuutta arkisissakin asioissa (esimerkiksi avioliitto toisaalta kiehtoo, toisaalta etoo), yms. Onhan tuo nyt selvä, kumpien on helpompi päästä ja pysyä parisuhteessa. Ukon voi opettaa voitelemaan leipänsä oikein, mutta kehitysmaiden kurjuuteen ei niin helposti ratkaisua löydy.

Ehkä siellä sukupuolentutkimuksessa nähdään avioliitto ja heterosuhde patriarkaalisena naisen alistamisena, mutta ei meillä kovissa tieteissä kukaan piehtaroi maailmantuskassa ja ulise patriarkaatista.

Avioliitto ON naisen alistamisen perustuva liitto ja myöskin miesjohtoinen. Se ei ole mikään teoria vaan fakta. Kaikkien maiden avioliitot menevät YK:n orjuuden määritelmän alle, siis nimenomaan naisen asema siinä. Nainen tekee kaiken, mies saa nimioikeuden ja perheen pään tittelin. Naisia on saanut ottaa väkisin ja pakottaa vaihtamaan nimeä. Edelleen lähes kaikki aviokaakat vaihtavat nimeä ja kehuvat miten ihan itse osaavat valita. Vau mitä itsenäisiä ajattelijoita. Voltaire tutisisi jos näkisi!

Liian nirsoja kumppanin koulutuksen suhteen. Ammattikoulun käyneet karsitaan heti pois vaikka se tehtaassa työskentelevä metallimies voi olla fiksu ja hyvätuloinen mutta kun ei anneta edes mahdollisuutta.

Nyt taas vähän tilastofaktaa. Eikös oikeasti akateemiset keskimäärin ole useammin pitkissä suhteissa kuin muut?

Vierailija kirjoitti:

Liian nirsoja kumppanin koulutuksen suhteen. Ammattikoulun käyneet karsitaan heti pois vaikka se tehtaassa työskentelevä metallimies voi olla fiksu ja hyvätuloinen mutta kun ei anneta edes mahdollisuutta.

No tässä näkyykin se arvojen ero. Ammattikoulun käynyt luulee, että rahalla on asiassa jotain merkitystä.

Kuka täysjärkinen mies haluaa murheikseen ongelmapaketin joka kuvittelee olevansa äijä ja lisäksi kuvittelee olevansa vertaansa vailla olevan intellektuelli.

Tämä korostuu sitten sillä, että juuri näin ei koskaan todellisuudessa ole.

Vierailija kirjoitti:

Onko akateeminen jotenkin parempiarvoinen tai "yläluokkainen"? Ajattelevatko akateemiset oikeasti näin vanhanaikaisesti? Kysyy ohi aiheen amis.

Nykypäivänä moni akateeminen ja varsinkin nainen, ajattelee näin. Kun elämässä ei ole enää mitään muuta, niin ainoa millä voi päteä on koulutus ja kroppa. Tämä ylimielisyys on lisääntynyt aivan valtavasti ja jatkuu vaikka itse työpaikka olisi lopulta lipunmyyjä tai vahtia lapsia, koulussa tai tarhassa ja lyödä monisteita käteen.

Akateemisissa on myös ryhmä, joka kuvittelee etteivät muut osaa ajatella, analysoida ja ovat pakosta heikompi älyäisi, koska muutenhan he olisivat menneet lukemaan valtio-oppia, englanninkieltä yliopistoon tai ainakin uskontotieteitä, heidän seurakseen.

Yritän muotoilla neutraalisti, mutta minusta vaikuttaa, että vaatimukset tosiaan ovat tiukemmat. Omalla alallani tehdään runsaasti töitä ja paljon on ns. supersuorittajia, joilla pyörii laittomat (ja usein palkattomat) ylityötunnit, on erilaisia vastuu- ja kehittämistehtäviä, tehdään tutkimusta ja monet vielä harrastavat samalla hyvinkin aktiivisesti. Ei tällaiseen elämään oteta kumppania, joka ei osaa viedä roskapussia ulos tai joka ottaa iltaisin kaljaa rentoutuakseen. Arjen toimimisen edellytys on, että molemmat ovat aktiivisia ja itsenäisiä toimijoita, etenkin jos halutaan että lapsiperhepaletti pyörii. Ei siinä tule kysymykseenkään sellainen vaihtoehto etteikö esim. lastenhoitoa jaettaisi 50/50 isän ja äidin kesken tai että puoliso ei tajuaisi oma-aloitteisesti imuroida kun lattialla on murusia tai haluaisi iltaisin löhötä sohvalla telkkarin ääressä.

Itse en edes kuulu näihin suorittajiin, mutta ajatus siitä, että tuhlaisin aikaani kivirekeen, jota pitäisi paimentaa ja komentaa ja joka esim. lojuisi sohvalla pleikkaria takoen ja murahdellen ja jonka kanssa pitäisi riidellä siitä etteivät astiat päädy tiskikoneeseen tai joka olisi mustasukkainen tai jolla olisi ongelmia alkoholinkäytössä jne on täysin käsittämätön. Miksi tekisin itselleni niin? Ei minulla ole mitään mielenkiintoa viettää aikaa tuollaisten ihmisten kanssa, olivat he sitten naisia tai miehiä. "Perusparisuhteissa" tuntuu olevan hirveän yleistä tuo kotitöistä vääntäminen / niiden epätasa-arvoinen jakaantuminen ja se että mies on yksi perheen lapsi jota naisen/äidin pitää ohjata ja käskyttää.

en tiedä, mutta sinulla on kakkaa perseessä