Lue keskustelun säännöt.
Uutisissa: Pikkulasten vanhemmat eroavat enemmän
Rankkaa on
03.02.2016 |
Miksi ihmeessä ne lapset täytyy tehdä niin nopeasti peräjälkeen??!!
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/31/ovatko-lapsesi-syntyneet-k…
Kommentit (116)
Meillä ikäeroa se 2vuotta ja ihan paras onkin! Lapset ovat keskenään parhaat kaverit ja suurin osa ystävistäkin on yhteisiä.
Ei meidän parisuhteeseen vaikuttanut toinen lapsi, eniten se eka. Ekan jälkeen kaikki muuttui, ei enää toisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tutustuisi puolisoonsa vuosia ja vuosia, ei mitenkään voi ennakoida, jos lapsen syntymä tai vanhemmuus aiheuttaa tässä jotain sellaista, joka ei positiivisesti vaikuta perheen hyvinvointiin!
En oikein ymmärrä miksi muutoksia ei pystyisi ennakoimaan.
Kun ei itsestäänkään tiedä loppujen lopuksi millainen vanhempi tulee olemaan, kuinka paljon yövalvomiset rassaavat tai miten suhtautuu siihen että lapsi on niin vaativa.
Monesti lapsen tulo aktivoi joitakin tunteita tai traumoja jotka on painanut sisimpäänsä yms. Eikä kumppanikaan käyttäydy välttämättä niinkuin oli uskonut/ toivonut ja siihen taas reagoi ehkä eri tavalla kuin olisi uskonut itsekään.
Kyllähän nuo kaikki kasvattaa vanhempiakin jos niistä vain päästään yli ilman eroa ja vaikka se erokin tulisi.
Minusta ennakointi ei tarkoitakaan sitä että minun täytyisi tietää mitä tulee tapahtumaan tai millainen juuri minä olen vanhempana tai miten lapsen isä muuttuu vanhemmuuden myötä.
Ennakointi ei ole oletusten tekemistä. Ennakointi on enemmän varatumista siihen että niitä muutoksia tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Mutta voihan sitä puolison psyykettä kokeilla järkyttää harjoitusmielessä etukäteen vaikka laittamalla pitsan päälle kinkun sijaan tonnikalaa?
Milloin järkyttäminen on ollut osa hyviä vuorovaikutustaitoja... ennemmin se kertoon niiden taitojen puutteesta. Päätelmäni olisi olla perustamatta perhettä ihmisen kanssa joka milloin milläkin asialla haluaa järkyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tutustuisi puolisoonsa vuosia ja vuosia, ei mitenkään voi ennakoida, jos lapsen syntymä tai vanhemmuus aiheuttaa tässä jotain sellaista, joka ei positiivisesti vaikuta perheen hyvinvointiin!
En oikein ymmärrä miksi muutoksia ei pystyisi ennakoimaan.
Kun ei itsestäänkään tiedä loppujen lopuksi millainen vanhempi tulee olemaan, kuinka paljon yövalvomiset rassaavat tai miten suhtautuu siihen että lapsi on niin vaativa.
Monesti lapsen tulo aktivoi joitakin tunteita tai traumoja jotka on painanut sisimpäänsä yms. Eikä kumppanikaan käyttäydy välttämättä niinkuin oli uskonut/ toivonut ja siihen taas reagoi ehkä eri tavalla kuin olisi uskonut itsekään.
Kyllähän nuo kaikki kasvattaa vanhempiakin jos niistä vain päästään yli ilman eroa ja vaikka se erokin tulisi.Minusta ennakointi ei tarkoitakaan sitä että minun täytyisi tietää mitä tulee tapahtumaan tai millainen juuri minä olen vanhempana tai miten lapsen isä muuttuu vanhemmuuden myötä.
Ennakointi ei ole oletusten tekemistä. Ennakointi on enemmän varatumista siihen että niitä muutoksia tapahtuu.
Niin, pitäisi ennakoida, kyllä. Mutta puolison psykoottisuus tai vakavat ahdistuskohtaukset, väkivaltaisuus jne... vaikka näitä ennakoisi, ei perhe välttämättä jaksa pysyä kaiken keskellä ehjänä. Siis tällaistakin tapahtuu. Ei auta vuorovaikutustaidot, ennakointi, ei hyvä tahto eikä terapia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tutustuisi puolisoonsa vuosia ja vuosia, ei mitenkään voi ennakoida, jos lapsen syntymä tai vanhemmuus aiheuttaa tässä jotain sellaista, joka ei positiivisesti vaikuta perheen hyvinvointiin!
En oikein ymmärrä miksi muutoksia ei pystyisi ennakoimaan.
Kun ei itsestäänkään tiedä loppujen lopuksi millainen vanhempi tulee olemaan, kuinka paljon yövalvomiset rassaavat tai miten suhtautuu siihen että lapsi on niin vaativa.
Monesti lapsen tulo aktivoi joitakin tunteita tai traumoja jotka on painanut sisimpäänsä yms. Eikä kumppanikaan käyttäydy välttämättä niinkuin oli uskonut/ toivonut ja siihen taas reagoi ehkä eri tavalla kuin olisi uskonut itsekään.
Kyllähän nuo kaikki kasvattaa vanhempiakin jos niistä vain päästään yli ilman eroa ja vaikka se erokin tulisi.Minusta ennakointi ei tarkoitakaan sitä että minun täytyisi tietää mitä tulee tapahtumaan tai millainen juuri minä olen vanhempana tai miten lapsen isä muuttuu vanhemmuuden myötä.
Ennakointi ei ole oletusten tekemistä. Ennakointi on enemmän varatumista siihen että niitä muutoksia tapahtuu.
Niin, pitäisi ennakoida, kyllä. Mutta puolison psykoottisuus tai vakavat ahdistuskohtaukset, väkivaltaisuus jne... vaikka näitä ennakoisi, ei perhe välttämättä jaksa pysyä kaiken keskellä ehjänä. Siis tällaistakin tapahtuu. Ei auta vuorovaikutustaidot, ennakointi, ei hyvä tahto eikä terapia.
Tuota... tuota... aika harvoin kai se väkivaltaisuus tai psykoottisuus alkaa ilman mitään ennakointia lasten syntymästä pienellä ikäerolla, joten se selittää ehkä murto-osan niistä eroista joita syntyy sen seurauksena että perheeseen syntyy lapset pienellä ikäerolla.
Totta että joskus joutuu (ennakoimaan) tai varautumaan siihenkin että puoliso sairastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tutustuisi puolisoonsa vuosia ja vuosia, ei mitenkään voi ennakoida, jos lapsen syntymä tai vanhemmuus aiheuttaa tässä jotain sellaista, joka ei positiivisesti vaikuta perheen hyvinvointiin!
En oikein ymmärrä miksi muutoksia ei pystyisi ennakoimaan.
Kun ei itsestäänkään tiedä loppujen lopuksi millainen vanhempi tulee olemaan, kuinka paljon yövalvomiset rassaavat tai miten suhtautuu siihen että lapsi on niin vaativa.
Monesti lapsen tulo aktivoi joitakin tunteita tai traumoja jotka on painanut sisimpäänsä yms. Eikä kumppanikaan käyttäydy välttämättä niinkuin oli uskonut/ toivonut ja siihen taas reagoi ehkä eri tavalla kuin olisi uskonut itsekään.
Kyllähän nuo kaikki kasvattaa vanhempiakin jos niistä vain päästään yli ilman eroa ja vaikka se erokin tulisi.Minusta ennakointi ei tarkoitakaan sitä että minun täytyisi tietää mitä tulee tapahtumaan tai millainen juuri minä olen vanhempana tai miten lapsen isä muuttuu vanhemmuuden myötä.
Ennakointi ei ole oletusten tekemistä. Ennakointi on enemmän varatumista siihen että niitä muutoksia tapahtuu.
Niin, pitäisi ennakoida, kyllä. Mutta puolison psykoottisuus tai vakavat ahdistuskohtaukset, väkivaltaisuus jne... vaikka näitä ennakoisi, ei perhe välttämättä jaksa pysyä kaiken keskellä ehjänä. Siis tällaistakin tapahtuu. Ei auta vuorovaikutustaidot, ennakointi, ei hyvä tahto eikä terapia.
Tuota... tuota... aika harvoin kai se väkivaltaisuus tai psykoottisuus alkaa ilman mitään ennakointia lasten syntymästä pienellä ikäerolla, joten se selittää ehkä murto-osan niistä eroista joita syntyy sen seurauksena että perheeseen syntyy lapset pienellä ikäerolla.
Totta että joskus joutuu (ennakoimaan) tai varautumaan siihenkin että puoliso sairastuu.
Katsos kun toiset keskustelee tästä tutkimuksesta ja toiset omasta navastaan.
Niin kuin aina aaveella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rankkaa on kirjoitti:
Miksi ihmeessä ne lapset täytyy tehdä niin nopeasti peräjälkeen??!!
Yhteiskunta on viritetty suosimaan tällaista toimintaa. Jos meinaat vielä tehdä jotain uraa lasten jälkeen, on lapset parempi pykätä peräjälkeen. Asia on tilastollisesti näin. Kysykää vaikka Juhana Vartiaiselta, jos ette minua usko.
Juuri näin, kiitos! Lisäksi etenkin yliopistokoulutetut tekevät lapset vanhempana, koska opiskelut kestävät pitempään, eikä heti valmistumisenkaan jälkeen voi oiken jäädä pitkille perhevapaille. Naisilla tulee ikä vastaan.
Tuo ei ole mikään hyvä selitys. Maisterin suoritettuaan on noin 23-24-vuotias. Onhan siinä vielä 15-20 vuotta aikaa. Toki jos haahuilee välivuosien kanssa ja vetkuttelee opintojen kanssa ja "elää", on kolmikymppisenä vasta valmis. Ja sen voi valita, pitääkö pitkiä perhevapaita vai ei.
Minusta on ehdottomasti järkevä pyrkiä saamaan lapset nopeassa tahdissa. Me saatiin 3 lasta 3,5 vuoden sisään. Muutamassa vuodessa on elämä jälleen mallillaan, lapsilla on seuraa toisistaan, he oppivat kilvan toisiltaan eikä sisaruskateutta ole, kun sisarukset ovat olleet olemassa "aina". Kolme lasta kolmen-neljän vuoden välein venyttäisi vauvakurjuuden 10-15 vuoden mittaiseksi jaksoksi ja itse en ainakaan sellaista haluaisi.
Sisaruskateutta nimenomaan on näissä pienten ikäerojen sisarussuhteissa. Lapsi irrottautuu äidistä henkisesti noin 3-vuotiaana, sitä ennen hän kokee hylkäämisenä sen, jos taloon tulee uusi vauva.
Mitäköhän kehityspsykaa tämä taas on? Fiksut vanhemmat kohtelevat lapsiaan tasapuolisesti eivätkä nosta vauvaa muiden yläpuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rankkaa on kirjoitti:
Miksi ihmeessä ne lapset täytyy tehdä niin nopeasti peräjälkeen??!!
Yhteiskunta on viritetty suosimaan tällaista toimintaa. Jos meinaat vielä tehdä jotain uraa lasten jälkeen, on lapset parempi pykätä peräjälkeen. Asia on tilastollisesti näin. Kysykää vaikka Juhana Vartiaiselta, jos ette minua usko.
Juuri näin, kiitos! Lisäksi etenkin yliopistokoulutetut tekevät lapset vanhempana, koska opiskelut kestävät pitempään, eikä heti valmistumisenkaan jälkeen voi oiken jäädä pitkille perhevapaille. Naisilla tulee ikä vastaan.
Tuo ei ole mikään hyvä selitys. Maisterin suoritettuaan on noin 23-24-vuotias. Onhan siinä vielä 15-20 vuotta aikaa. Toki jos haahuilee välivuosien kanssa ja vetkuttelee opintojen kanssa ja "elää", on kolmikymppisenä vasta valmis. Ja sen voi valita, pitääkö pitkiä perhevapaita vai ei.
Minusta on ehdottomasti järkevä pyrkiä saamaan lapset nopeassa tahdissa. Me saatiin 3 lasta 3,5 vuoden sisään. Muutamassa vuodessa on elämä jälleen mallillaan, lapsilla on seuraa toisistaan, he oppivat kilvan toisiltaan eikä sisaruskateutta ole, kun sisarukset ovat olleet olemassa "aina". Kolme lasta kolmen-neljän vuoden välein venyttäisi vauvakurjuuden 10-15 vuoden mittaiseksi jaksoksi ja itse en ainakaan sellaista haluaisi.
Sisaruskateutta nimenomaan on näissä pienten ikäerojen sisarussuhteissa. Lapsi irrottautuu äidistä henkisesti noin 3-vuotiaana, sitä ennen hän kokee hylkäämisenä sen, jos taloon tulee uusi vauva.
Mitäköhän kehityspsykaa tämä taas on? Fiksut vanhemmat kohtelevat lapsiaan tasapuolisesti eivätkä nosta vauvaa muiden yläpuolelle.
Ei se ole niin yksinkertaista. Pelkästään se vauvan ilmestyminen perheeseen tekee kilpailuasetelman, parivuotias ei ymmärrä miksi vanhemmat tuo toisen lapsen kotiin kun hän on siellä jo. 3-4-vuotias alkaa jo käsittää että vauva ei korvaa tai uhkaa häntä.
Todella naiivia kuvitella, että elämässä voisi ennakoida ja kontrolloida kaiken. Suorastaan uskomattoman kapeakatseista. Viitaten ennakointi-jankkaajaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella naiivia kuvitella, että elämässä voisi ennakoida ja kontrolloida kaiken. Suorastaan uskomattoman kapeakatseista. Viitaten ennakointi-jankkaajaan.
Muutoksen (muutosten) ennakoinnista on puhuttu alun perin. Kontrolloinnista minusta tulisikin luopua parisuhteessa ainakin lähes kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Johtuisiko siitä, että lapseen liittyvät ongelmat ovat moninkertaisia verrattuna lapsettoman pariskunnan ongelmiin? Eihän siinä tapauksessa voi tietää, miten heikot ne vuorovaikutustaidot lopulta ovatkaan. Jos aiemmin ongelmat ovat tyyliin mitä laitetaan pizzan päälle ja millainen taulu laitetaan seinälle, eihän siihen kummoisia vuorovaikutustaitoja tarvita. Kun mukaan tulee suuri vastuu lapsesta ja unettomat yöt ym, niistä ei välttämättä ihan halipusuilla selvitäkään. Vai onko kaikilla tosiaan ennen lasten hankintaa parisuhteissa suuriakin ongelmia ja vastoinkäymisiä? Esimerkiksi vuoden unettomuuteen verrattavaa tilaa.
Ei vuorovaikutustaitojen harjoittelu tai "testaaminen" vaadi suuria ongelmia. Hyviä tilanteita harjoitella voi olla juuri pienet arkiset tilanteet. (materiaalia löytyy runsaasti niin netistä kuin esim. kirjoista/lehdistä ym.)
Jos puolisolle on aina sama mitä sinä laitat pizzan päälle se hyvinkin todennäköisesti on ihan sama kuinka hoidat lapsia. Toisaalta jos hänen mukaansa on aina valittava miten pizzan kuuluu tehdä on melko todennäköistä että hän ei jousta mielipiteistään päätöksistään myöskään lapsiperhe arjessa.
Siihen että lapsi perhe arki voi aiheuttaa unettomuutta kannattaa varautua. Siitä on hyvä puhua myös puolison kanssa ennen perheen perustamista.
Pointti olikin se, että ihan eri asia puhua jostain unettomuudesta kuin elää siinä. Ei sitä voi tietää ennen kuin sen kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tutustuisi puolisoonsa vuosia ja vuosia, ei mitenkään voi ennakoida, jos lapsen syntymä tai vanhemmuus aiheuttaa tässä jotain sellaista, joka ei positiivisesti vaikuta perheen hyvinvointiin!
En oikein ymmärrä miksi muutoksia ei pystyisi ennakoimaan.
Kun ei itsestäänkään tiedä loppujen lopuksi millainen vanhempi tulee olemaan, kuinka paljon yövalvomiset rassaavat tai miten suhtautuu siihen että lapsi on niin vaativa.
Monesti lapsen tulo aktivoi joitakin tunteita tai traumoja jotka on painanut sisimpäänsä yms. Eikä kumppanikaan käyttäydy välttämättä niinkuin oli uskonut/ toivonut ja siihen taas reagoi ehkä eri tavalla kuin olisi uskonut itsekään.
Kyllähän nuo kaikki kasvattaa vanhempiakin jos niistä vain päästään yli ilman eroa ja vaikka se erokin tulisi.Minusta ennakointi ei tarkoitakaan sitä että minun täytyisi tietää mitä tulee tapahtumaan tai millainen juuri minä olen vanhempana tai miten lapsen isä muuttuu vanhemmuuden myötä.
Ennakointi ei ole oletusten tekemistä. Ennakointi on enemmän varatumista siihen että niitä muutoksia tapahtuu.
Niin, pitäisi ennakoida, kyllä. Mutta puolison psykoottisuus tai vakavat ahdistuskohtaukset, väkivaltaisuus jne... vaikka näitä ennakoisi, ei perhe välttämättä jaksa pysyä kaiken keskellä ehjänä. Siis tällaistakin tapahtuu. Ei auta vuorovaikutustaidot, ennakointi, ei hyvä tahto eikä terapia.
Tuota... tuota... aika harvoin kai se väkivaltaisuus tai psykoottisuus alkaa ilman mitään ennakointia lasten syntymästä pienellä ikäerolla, joten se selittää ehkä murto-osan niistä eroista joita syntyy sen seurauksena että perheeseen syntyy lapset pienellä ikäerolla.
Totta että joskus joutuu (ennakoimaan) tai varautumaan siihenkin että puoliso sairastuu.
Katsos kun toiset keskustelee tästä tutkimuksesta ja toiset omasta navastaan.
Niin kuin aina aaveella.
Tää on ihan tieteestä vapaa keskustelupalsta. Myös mutu ja omat kokemukset ovat sallittuja. Täällä rönsyillään! Löytänet netistä myös niitä keskusteluita, jonka kommenteille vaaditaan yliopiston tiedekunnan leima?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tutustuisi puolisoonsa vuosia ja vuosia, ei mitenkään voi ennakoida, jos lapsen syntymä tai vanhemmuus aiheuttaa tässä jotain sellaista, joka ei positiivisesti vaikuta perheen hyvinvointiin!
En oikein ymmärrä miksi muutoksia ei pystyisi ennakoimaan.
Kun ei itsestäänkään tiedä loppujen lopuksi millainen vanhempi tulee olemaan, kuinka paljon yövalvomiset rassaavat tai miten suhtautuu siihen että lapsi on niin vaativa.
Monesti lapsen tulo aktivoi joitakin tunteita tai traumoja jotka on painanut sisimpäänsä yms. Eikä kumppanikaan käyttäydy välttämättä niinkuin oli uskonut/ toivonut ja siihen taas reagoi ehkä eri tavalla kuin olisi uskonut itsekään.
Kyllähän nuo kaikki kasvattaa vanhempiakin jos niistä vain päästään yli ilman eroa ja vaikka se erokin tulisi.Minusta ennakointi ei tarkoitakaan sitä että minun täytyisi tietää mitä tulee tapahtumaan tai millainen juuri minä olen vanhempana tai miten lapsen isä muuttuu vanhemmuuden myötä.
Ennakointi ei ole oletusten tekemistä. Ennakointi on enemmän varatumista siihen että niitä muutoksia tapahtuu.
Mitä hyödyttää varautua tilanteisiin, joista ajattelit selviäväsi, mutta et todellisuudessa selviäkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tutustuisi puolisoonsa vuosia ja vuosia, ei mitenkään voi ennakoida, jos lapsen syntymä tai vanhemmuus aiheuttaa tässä jotain sellaista, joka ei positiivisesti vaikuta perheen hyvinvointiin!
En oikein ymmärrä miksi muutoksia ei pystyisi ennakoimaan.
Kun ei itsestäänkään tiedä loppujen lopuksi millainen vanhempi tulee olemaan, kuinka paljon yövalvomiset rassaavat tai miten suhtautuu siihen että lapsi on niin vaativa.Monesti lapsen tulo aktivoi joitakin tunteita tai traumoja jotka on painanut sisimpäänsä yms. Eikä kumppanikaan käyttäydy välttämättä niinkuin oli uskonut/ toivonut ja siihen taas reagoi ehkä eri tavalla kuin olisi uskonut itsekään.Kyllähän nuo kaikki kasvattaa vanhempiakin jos niistä vain päästään yli ilman eroa ja vaikka se erokin tulisi.
Minusta ennakointi ei tarkoitakaan sitä että minun täytyisi tietää mitä tulee tapahtumaan tai millainen juuri minä olen vanhempana tai miten lapsen isä muuttuu vanhemmuuden myötä.
Ennakointi ei ole oletusten tekemistä. Ennakointi on enemmän varatumista siihen että niitä muutoksia tapahtuu.Mitä hyödyttää varautua tilanteisiin, joista ajattelit selviäväsi, mutta et todellisuudessa selviäkään?
En nyt ihan ymmärrä mitä ajat takaa? Minusta siihenkin että ei selviä tilanteesta ilman apua kannattaa varautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella naiivia kuvitella, että elämässä voisi ennakoida ja kontrolloida kaiken. Suorastaan uskomattoman kapeakatseista. Viitaten ennakointi-jankkaajaan.
Muutoksen (muutosten) ennakoinnista on puhuttu alun perin. Kontrolloinnista minusta tulisikin luopua parisuhteessa ainakin lähes kokonaan.
No siitähän tässä onkin kyse. Kun ei voi kontrolloida niitä asioita, vaikka miten ennakoisit ja varautuisit. Asiat menevät niin kuin menevät ja joskus epäonnistutaan. Siinähän se parisuhde sitten hajoaa, kun mikään ei ole enää siinä alkuperäisessä suunnitelmassa eikä sitä saa enää kasaan.
Vierailija kirjoitti:
Siinähän se parisuhde sitten hajoaa, kun mikään ei ole enää siinä alkuperäisessä suunnitelmassa eikä sitä saa enää kasaan.
Eli parisuhteet kaatuu joustamattomuuteen? Suunnitelmien muutokseen ei ole osattu varautua tai sitä ennakoida että voi olla myös niin että elämä ei mennytkään niiden alun perin asetettujen ihanteiden mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tutustuisi puolisoonsa vuosia ja vuosia, ei mitenkään voi ennakoida, jos lapsen syntymä tai vanhemmuus aiheuttaa tässä jotain sellaista, joka ei positiivisesti vaikuta perheen hyvinvointiin!
En oikein ymmärrä miksi muutoksia ei pystyisi ennakoimaan.
Kun ei itsestäänkään tiedä loppujen lopuksi millainen vanhempi tulee olemaan, kuinka paljon yövalvomiset rassaavat tai miten suhtautuu siihen että lapsi on niin vaativa.Monesti lapsen tulo aktivoi joitakin tunteita tai traumoja jotka on painanut sisimpäänsä yms. Eikä kumppanikaan käyttäydy välttämättä niinkuin oli uskonut/ toivonut ja siihen taas reagoi ehkä eri tavalla kuin olisi uskonut itsekään.Kyllähän nuo kaikki kasvattaa vanhempiakin jos niistä vain päästään yli ilman eroa ja vaikka se erokin tulisi.
Minusta ennakointi ei tarkoitakaan sitä että minun täytyisi tietää mitä tulee tapahtumaan tai millainen juuri minä olen vanhempana tai miten lapsen isä muuttuu vanhemmuuden myötä.
Ennakointi ei ole oletusten tekemistä. Ennakointi on enemmän varatumista siihen että niitä muutoksia tapahtuu.Mitä hyödyttää varautua tilanteisiin, joista ajattelit selviäväsi, mutta et todellisuudessa selviäkään?
En nyt ihan ymmärrä mitä ajat takaa? Minusta siihenkin että ei selviä tilanteesta ilman apua kannattaa varautua.
Mutta kun kaikki ei ole aukotonta. Eihän mihinkään voisi oikeasti varautua, jos se varasuunnitelman varasuunnitelmakin lopulta pettää. Sinäkin voit varautua kolariin turvavyöllä, mutta voit silti kuolla. Et voi millään väittää, että ihan kaiken voi vaan ennakoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän se parisuhde sitten hajoaa, kun mikään ei ole enää siinä alkuperäisessä suunnitelmassa eikä sitä saa enää kasaan.
Eli parisuhteet kaatuu joustamattomuuteen? Suunnitelmien muutokseen ei ole osattu varautua tai sitä ennakoida että voi olla myös niin että elämä ei mennytkään niiden alun perin asetettujen ihanteiden mukaan?
Ei se suhde kasassa pysy, jos vain itse joustaa. Puolisoa ei voi pakottaa joustamaan, jos hän päättää toimia toisin. Kommunikointi ei ole ratkaisu, jos itse on ainoa, joka suostuu kommunikoimaan. Täällä moni kuvittelee, että pariskunta ei koostu kahdesta erillisestä ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tutustuisi puolisoonsa vuosia ja vuosia, ei mitenkään voi ennakoida, jos lapsen syntymä tai vanhemmuus aiheuttaa tässä jotain sellaista, joka ei positiivisesti vaikuta perheen hyvinvointiin!
En oikein ymmärrä miksi muutoksia ei pystyisi ennakoimaan.
Kun ei itsestäänkään tiedä loppujen lopuksi millainen vanhempi tulee olemaan, kuinka paljon yövalvomiset rassaavat tai miten suhtautuu siihen että lapsi on niin vaativa.Monesti lapsen tulo aktivoi joitakin tunteita tai traumoja jotka on painanut sisimpäänsä yms. Eikä kumppanikaan käyttäydy välttämättä niinkuin oli uskonut/ toivonut ja siihen taas reagoi ehkä eri tavalla kuin olisi uskonut itsekään.Kyllähän nuo kaikki kasvattaa vanhempiakin jos niistä vain päästään yli ilman eroa ja vaikka se erokin tulisi.
Minusta ennakointi ei tarkoitakaan sitä että minun täytyisi tietää mitä tulee tapahtumaan tai millainen juuri minä olen vanhempana tai miten lapsen isä muuttuu vanhemmuuden myötä.Ennakointi ei ole oletusten tekemistä. Ennakointi on enemmän varatumista siihen että niitä muutoksia tapahtuu.
Mitä hyödyttää varautua tilanteisiin, joista ajattelit selviäväsi, mutta et todellisuudessa selviäkään?
En nyt ihan ymmärrä mitä ajat takaa? Minusta siihenkin että ei selviä tilanteesta ilman apua kannattaa varautua.
Mutta kun kaikki ei ole aukotonta. Eihän mihinkään voisi oikeasti varautua, jos se varasuunnitelman varasuunnitelmakin lopulta pettää. Sinäkin voit varautua kolariin turvavyöllä, mutta voit silti kuolla. Et voi millään väittää, että ihan kaiken voi vaan ennakoida.
Ennakoinnista on ilmiselvästi turha enää jankata koska käittämme se joka tapauksessa eritavalla. Minulle se ei edelleenkään tarkoita sitä että kaiken pitäisi olla aukotonta tai varasuunnitelman suunnitelmallakin pitäisi olla suunnitelma.
Jos jätät turvavyön käyttämättä kuolet todennäköisemmin kuin jos käytät sitä. Jos ennakoit muutoksia lapsiperhe arjessa ja esim. varaudut niihin vuorovaikutustaitoja kehittämällä ero pikkulapsi vaiheessa on luultavasti epätodennäköisempi kuin jos et ollenkaan ennakoi sitä että muutoksia joka tapauksessa tulee. Mahdollista toki eroon päätyminen on silloinkin.
Näin.
Mutta voihan sitä puolison psyykettä kokeilla järkyttää harjoitusmielessä etukäteen vaikka laittamalla pitsan päälle kinkun sijaan tonnikalaa? :D Sehän se traumoja laukaiseekin. Oikeasti! Pienet arkiset probleemat ovat eri mittaluokkaa kuin kytevät traumat. Jälkimmäisten puhkeamista ei voi ennakoida, kun niiden olemassaolosta ei ole mitään havaintoa etukäteen!!