60-luvulla syntyneet, muistoja!
En enää muista nimeä, mutta kaupoissa oli vanukkaita, joiden logossa oli tytön pää. Värit keltainen ja ruskea. Muistan, että sain t-paidan, kun vanukkaita tuli ostettua tarpeeksi. Mikähän oli nimi?
Jäätelöitä oli mm. pingviinejä, joitain ihme peikonpäitä (oransssi tukka ja punainen naama). Melissa maitohyytelö tuli kauppoihin, ja sitä vihattiin!
Karkkeina tykkäsin Chewtitseistä, niitä oli minttua, appelsiinia, mansikkaa..
Sarjakuvia oli paljon. Tintit ja Asteriksit olivat suosikkejani. Veikko, Tette ja Jykke oli parina sarjana. Muffet (silloin ei vielä Smurffeja) . Puk-kirjoja luin paljon, samoin Lotta-sarjaa. Ja hevoskirjoja. Laura-sarjaa, Mustaa Oria, australialaista villiori-sarjaa. Uljas musta.. TV:ssä rakastin Ratsutilan Nuoria.
Telkussa oli Mahdollisuuksia rajoilla ja Tiikeriprikaati. Cannon. Starsky ja Hutch vähän vanhempana. Alkuperäinen Star Trek ja Avaruusasema Alfa. Itse en saanut katsoa Hitchcock Esittää -sarjaa tai Yöjuttua!
Paljon muutakin tulee mieleen .. Postailen lisää, jos muillekin tulee nostalgiaa mieleen! Muistoja, kiitos!
Kommentit (2681)
Vierailija kirjoitti:
Lienee mainittu mutta kiitos sen ajan kulttuurivaihdon muistan 70-luvulta uskomattoman korkeatasoiset silloisten itä-blokin maiden lasten ja nuorten elokuvat.
Ja jouluaattona tuli erittäin taitavasti tehtyjä nukkeanimaatioita, piirrettyjä tai käsinukein (ne joita liikutellaan langoilla) esitettyinä.
Sen sijaan Matti Raninin Kasper-nukke oli niin pelottava, ettei naurattanut yhtään.
Käsittääkseni se hahmo on käsinukkeperinteen vuoksi aina saman näköinen.
Marionetti-nuket! Sellaisia käsinukkeja tarkoitin. Ne nuket liikkuivat aivan uskomattomin siroin liikkein: Kädet, pää, ranteet...
Vierailija kirjoitti:
Oli tällainen kampanja: "Haista, maista kesä, tupakatta tottakai!" Julisteessa oli ahomansikoita ruohonkorressa. Ei tehonnut.
N -64, savutellut yli 40v. 🤣
Muistan myös peruskoulun ala-asteella, että saatiin sellaiset mustekynät, missä oli oikealla musteella täytettävä säiliö. Mikähän idea siinä oli?
Koska sitä ennen kirjoitettiin sellaisella mustekynällä, jossa oli metallista tehty pää, joka piti kastaa vähän väliä mustepulloon. Kaikilla oli mustepullo pulpetissa ja käsityötunnilla tehtiin kankaasta mustekynää varten sellainen pyyhin, johon sen terän saattoi pyyhkiä. Jos mustetta oli likkaa, se tippui terästä paperille läiskiksi. Myös oli imupaperia, jolla saattoi kuivata tekstin. (Tätä viritystä edelsi varmaan hanhensulkakynä.)
Tähän nähden täytettävät täytekynät olivat huikea edistysaskel, terä kastettiin mustepulloon ja kynää kierrettiin, jolloin muste nousi kynän säiliöön. Kynä annosteli musteen hyvin.
Leningradissa käytiin bussireissuilla. Sovijetskoje Shampanskoje oli halpaa. Hotellissa tuli siivoojat heti kysymään onko sukkahousuja myydä. Purkat ja mustekynät oli haluttuja myös. Ruplia ei saanut tuoda Suomeen eikä venäläiset uskaltanut niitä ottaa vaikka olis annettu. Heiteltiin sitten niitä bussin ikkunasta pihalle ennen rajaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli tällainen kampanja: "Haista, maista kesä, tupakatta tottakai!" Julisteessa oli ahomansikoita ruohonkorressa. Ei tehonnut.
N -64, savutellut yli 40v. 🤣
Muistan myös peruskoulun ala-asteella, että saatiin sellaiset mustekynät, missä oli oikealla musteella täytettävä säiliö. Mikähän idea siinä oli?Koska sitä ennen kirjoitettiin sellaisella mustekynällä, jossa oli metallista tehty pää, joka piti kastaa vähän väliä mustepulloon. Kaikilla oli mustepullo pulpetissa ja käsityötunnilla tehtiin kankaasta mustekynää varten sellainen pyyhin, johon sen terän saattoi pyyhkiä. Jos mustetta oli likkaa, se tippui terästä paperille läiskiksi. Myös oli imupaperia, jolla saattoi kuivata tekstin. (Tätä viritystä edelsi varmaan hanhensulkakynä.)
Tähän nähden täytettävät täytekynät olivat huikea edistysaskel, terä kastettiin mustepulloon ja kynää kierrettiin, jolloin muste nousi kynän säiliöön. Kynä annosteli musteen hyvin.
Noinko se säiliö täytettiin? Itse en tuota täyttöä enää muista. Sen muistan, että ne kynät oli telineessä, jonka opettaja toi kaunokirjoitustunnille ja kynät kerättiin sitten tunnin jälkeen pois. Se säiliöllinen oli tosiaan moderni kynä niihin vanhoihin kastettaviin mustekyniin verrattuna ja käsittääkseni oli aika arvokaskin. Vasurina nuo kaunokirjoitustunnit oli melkoista tuskaa, kun piti ranne pitää melkoisella mutkalla, ettei tullut suttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli tällainen kampanja: "Haista, maista kesä, tupakatta tottakai!" Julisteessa oli ahomansikoita ruohonkorressa. Ei tehonnut.
N -64, savutellut yli 40v. 🤣
Muistan myös peruskoulun ala-asteella, että saatiin sellaiset mustekynät, missä oli oikealla musteella täytettävä säiliö. Mikähän idea siinä oli?Koska sitä ennen kirjoitettiin sellaisella mustekynällä, jossa oli metallista tehty pää, joka piti kastaa vähän väliä mustepulloon. Kaikilla oli mustepullo pulpetissa ja käsityötunnilla tehtiin kankaasta mustekynää varten sellainen pyyhin, johon sen terän saattoi pyyhkiä. Jos mustetta oli likkaa, se tippui terästä paperille läiskiksi. Myös oli imupaperia, jolla saattoi kuivata tekstin. (Tätä viritystä edelsi varmaan hanhensulkakynä.)
Tähän nähden täytettävät täytekynät olivat huikea edistysaskel, terä kastettiin mustepulloon ja kynää kierrettiin, jolloin muste nousi kynän säiliöön. Kynä annosteli musteen hyvin.
Meillä 1960-luvun lapsilla oli jo täytekynät. Imupaperi oli kyllä vielä käytössä.
Kadonnutta kansanperinnettä ovat aamu- ja ruokarukoukset. Joissakin kouluissa on vielä aamunavaus, mutta ei enää entiseen malliin virrenveisuuta, jota opettaja säesti harmoonilla.
Ei ollut videoita, ja televisiosta katsottiin harvoja koulutv-ohjelmia, ja joskus harvoin urheilua. Kalevi Oikaraisen hiihdon muistan, olikohan se 50:n maailmanmestaruus.
Tarzan-elokuvat! Varsinkin kun pääosissa olivat Johnny Weissmuller ja Maureen O'Sullivan. Vanhat 30-luvun filmit, miltäköhän näyttäisivät ja tuntuisivat nykypäivänä.
Lapsena kuitenkin tykkäsin paljon. Oli jännää,kun kuului Tarzanin kiljunta, anteeksi, karjunta, ja sitten hän heivasi itsensä paikalle liaanilla, ja pelasti päivän. Muutapa en juuri elokuvista muista.
Muistelen, että tulivat telkusta joskus sunnuntai-iltapäivisin.
Montsarit, eli nokian mustat kumpparit varret kaksinkerroin käännettyinä.
Vierailija kirjoitti:
Montsarit, eli nokian mustat kumpparit varret kaksinkerroin käännettyinä.
Kyllä!
Ajeltiin jopoilla ja kaikilla hai kumisaappaat. Televisiosta katottiin Heikkiä ja Kaijaa ja Rintamäkeläisiä.Euroviisut voitti 1975 Pihasoittajat viuluukollaan. Hyvä euroviisu.
Koulussa oli hauskaa, kun joku mukava opettaja tuli niinkin leikkisälle päälle, että näytti jonkun filminpätkän väärinpäin. On sitä pienestä revitty huumori, kun jo tuostakin naurettiin vedet silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Montsarit, eli nokian mustat kumpparit varret kaksinkerroin käännettyinä.
Noihan piti koristella bändien nimillä, kavereiden nimmareilla sun muulla hienolla vanhempien riemuksi.
Vierailija kirjoitti:
Euroviisut voitti 1975 Pihasoittajat viuluukollaan. Hyvä euroviisu.
Siis voitti Suomen karsinnat. Itse euroviisut voitti alankomaalaisen Teach-In -yhtyeen kappale Ding-A-Dong, jonka suomeksi levytti Marion Rung.
Kiva ketju! Palaan ja luen, kun on vähän paremmin aikaa. t. 60-luvulla syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Tarzan-elokuvat! Varsinkin kun pääosissa olivat Johnny Weissmuller ja Maureen O'Sullivan. Vanhat 30-luvun filmit, miltäköhän näyttäisivät ja tuntuisivat nykypäivänä.
Lapsena kuitenkin tykkäsin paljon. Oli jännää,kun kuului Tarzanin kiljunta, anteeksi, karjunta, ja sitten hän heivasi itsensä paikalle liaanilla, ja pelasti päivän. Muutapa en juuri elokuvista muista.
Muistelen, että tulivat telkusta joskus sunnuntai-iltapäivisin.
Jokaisessa elokuvassa pistettiin ainakin yksi heimollinen alkuasukkaita mataliksi, ja otettiin hengiltä kimppuun hyökännyt kissa- tai muu iso eläin. Menisi nykyään välittämästi cänceliin kulkematta lähetysruudun kautta.
Ala-asteelta huonoiksi muistoiksi jäivät mm. telinevoimistelutunnit. Voikkatunneilla tytöillä oli aina ne tummansiniset voimistelupuvut: kuin uimapuku, mutta pitkät hihat. Eikö niitä myyty muun värisinä, ja olivatko kaikki ihan identtisiä. Muistan vain, että kaikilla oli ihan samanlaiset puvut, ainakin minun koulussani.
Telinevoimistelussa meidän liikunnanopella oli usein kaverina koulun miesjumppaope, karmean iso mies. Hän seisoi sen pelätyn pukin vieressä. Ja jos näytti siltä, että et liitänyt pukin yli sulokkaasti alle 0,5 sekunnissa, hän nappasi käsivarresta kiinni, ja heivasi sinut pukin toiselle puolelle. Ja se kyllä sattui, mutta eipä siitä voinut valittaa.
Nyt muistui mieleeni se, kun vaateliikkeistä sai kotiin sovitukseen vaatteita.
Ei siis tarvinnut maksaa niistä vaatteista, ne vain merkittiin jonnekin sovitusvihkoon, johon laitettiin sovitukseen vaatteita ottavan nimi ja puhelinnumero.
Kotona sai rauhassa sovittaa ja sitten perheen voimin tai ainakin äidin kanssa katsottiin, sopiiko ne vaatteet. Tämä oli kätevää varsinkin jos lapsi tai nuori kävi vaatekaupassa yksin, eikä ollut varma olisiko vaatteet kivoja tai oikeanlaisia.
Muistan kun toin kotiin kerran kahdet samettifarkut. Niistä toiset sitten otin ja toiset palautin.
Ainakin pienellä paikkakunnalla tämä sovitushomma toimi. Vaatihan se kauppiaalta luottoa ihmisiin. Jos epärehelliseksi osoittautui, niin turha oli enää pyytää vaatteita sen jälkeen sovitettaviksi kotiin.
Eikä niitä kaikille muutenkaan annettu. Kyllä vähän katsottiin kenelle annetaan.
Ennen hiihettiin kouluun kesät talvet kokoajan ylämäkeen.
Tietoiskut TV:ssä. Eritysesti mieleen jäänneet joka talvi esitetyt tietoiskut miten toimia, jos joku tai itse putoaa jäihin.
Tapani Ripatilla oli 80-luvun alkupuolella joku radio-ohjelma, jonne saattoi lähettää kirjeitä, ja toivoa lempikappalettaan. Lempikappalettani Ripatti ei soittanut, mutta luki kirjeeni ääneen ohjelmassaan. Kyllä oli mahtava olo, kuin olisin ollut kuuluisa, vaikka koko nimeä ei tietenkään mainittu.
Muistan hyvin luokkakaverini Antin penaalit ja ope Pentin anaalit!