60-luvulla syntyneet, muistoja!

60-luvun alkupuolella maitoa myytiin asiakkaan omaan maitokannuun, se oli n. 5 litran alumiininen kannu. Voita ostettiin irtomyyntinä ja myyjä lohkoi sitä isosta voikuutiosta. Se irtovoi maistui paljon paremmalle kuin nykyiset voit. Kahvit jauhatettiin kaupassa ja sheikin mokka oli oikein hyvää maultaan sen myynti loppui joskus 1980 luvun alkupuolella.

Ruisleivät käärittiin kaupoissa valkoiseen paperiin. Sitä paperia käytettiin eväspaperina, kun töihin vietiin omat eväät. Makkarat saattoivat olla näyteikkunassa esillä, josta kauppias sitten pätki niitä asiakkaille.

Tavarataloista ostettaessa kenkiä ja mitä nyt kukin tarvitsikaan ne paketoitiin kaupan paperilla ja sidottiin ohuella puotinarulla ja kantamista helpottamaan sidottiin puinen nappula, ettei naru paina sormia. Kaupoissa oli myyjät jotka palvelivat asiakasta, ei ollut automarketteja olemassa.

Posteljooni kulki joka päivä ja hänellä oli isolaukku jossa oli haitarimalliset osat, sitä kannettiin mahan päällä. Onkohan kellään tallessa posteljoonin laukkua siltä ajalta?

Kaupoissa oli tavaralähetit jotka toivat ostokset kotiin kannettuina, heillä oli kolmipyöräiset polkupyörät ja joskus kaupoilla oli tavaramopot.

Silloin elämä kulki jotenkin taattua turvallista rataansa vaikka uutiset huolia lisäsivätkin mailmanmenosta kertoessaan. Sään tiedotti meteorologit Salmensuu ja Saarentaus vuorotellen, toisella oli piippu kädessä jolla hän osoitti sääkarttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

60-luvulla ruokakin oli parempaa kirjoitti:

Muistan 1960-luvun lopulta juhlaruuat, joita ei enää näy missään. Esimerkiksi frettipaistin, jota äiti laittoi pari-kolme kertaa vuodessa. Ne päivälliset olivat kyllä vuoden kohokohtia, ihan joulun veroisia. Törmäsin jossain Vauva av:n ketjussa reseptiin ja vanhat muistot nousivat elävinä mieleen.

Nykyään ei näy frettiä markettien lihahyllyissä, en tiedä, jos jostain erikoiskaupasta löytyisi.

Resepti on helppo, vaikka hiukan aikaahan tuon valmistaminen veisi. Suurin ongelma taitaa olla löytää frettiä jostain.

”Kuumenna paistinpannu ja loruta siihen öljyä. Paistele fretin osia niin, että ne saavat ruskistuneen paistopinnan. Lado palaset uunipataan ja ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.

Kuori neljä porkkanaa ja leikkaa ne renkaiksi ja kaksi sipulia pieniksi lohkoiksi. Lisää muutama pieni pala palsternakkaa Lisää porkkana-, palsternakka- ja sipulipalat pataan. Kaada lihojen päälle vettä niin että ne peittyvät.

Laita pata 200 asteiseen uuniin ja anna olla siellä noin 2 tuntia, laske lämpöä tämän jälkeen 180 asteeseen ja hauduta kannen alla 1,5-2 tuntia.

Kun liha alkaa irrota luista, lisää runsas desilitra kermaa ja sekoittele. Laita vielä 150 asteeseen ja anna olla noin 45 min.”

Fretti!!! Ei kai oikeasti kukaan syö frettiä!! Hyi olkoon!!

Provo tuo on!  Ikinä kuullutkaan fretin, tai muunkaan sen sukuisen syönnistä :D

Reseptiä nyt alettu jakaa netissä, mokomat hevostelijat.

Suomessahan Frettien sijasta syötiin enemmänkin oravia. Etenkin pulskat mäntyoravat olivat suurta herkkua 60-luvulla, hännistä tehtiin pölyhuiskia.

Emme tuolloin enää kuitenkaan käyttäneet oravannahkoja maksuvälineinä.

Näin on. Oravan nahkoista piti luopuua maksuvälineinä jo paljon aikaisemmin kun ne tukki pajatsot.

Emme tuolloin enää kuitenkaan käyttäneet oravannahkoja maksuvälineinä.[/quote]

Näin on. Oravan nahkoista piti luopuua maksuvälineinä jo paljon aikaisemmin kun ne tukki pajatsot.[/quote]

Ja tätä vitsiähän me nilsiäläiset käytimme, jos huomasimme rautavaaralaisen olevan lähellä.

Jatkoimme vitsiä vielä: "Mistä huomaa, että raatavuaralenen on tullu paariin? -Moottorsaha on narikassa."

Saimme tietysti turpaamme palkkioksi nokkeluudestamme.

Vierailija kirjoitti:

Minä en tajunnut joukko-opista yhtään mitään vaikka olen muuten ollut suht hyvä matematiikassa. Opettaja piirteli taululle merkkejä ja ympyröi niitä. Minä luulen, että hänkään ei sitä tajunnut, joten ei siksi osannut sitä opettaa.

Sama tunne! En vieläkään ymmärrä miksi niitä ankkoja ja siilejä ympyriöitiin tai edes koko joukko-opin ideaa. Ymmärrän matematiikkaa ja olen sitä opiskellutkin, mutta joukko-oppi johdatuksena matematiikkaan ei toiminut yhtään ollenkaan. Leikkaus, unioni ja mitä niitä oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tajunnut joukko-opista yhtään mitään vaikka olen muuten ollut suht hyvä matematiikassa. Opettaja piirteli taululle merkkejä ja ympyröi niitä. Minä luulen, että hänkään ei sitä tajunnut, joten ei siksi osannut sitä opettaa.

Sama tunne! En vieläkään ymmärrä miksi niitä ankkoja ja siilejä ympyriöitiin tai edes koko joukko-opin ideaa. Ymmärrän matematiikkaa ja olen sitä opiskellutkin, mutta joukko-oppi johdatuksena matematiikkaan ei toiminut yhtään ollenkaan. Leikkaus, unioni ja mitä niitä oli.

En minäkään joukko-opin ideaa ymmärrä, vaikka minulla oli silloin matikasta 10. Tilastotieteen kursseilla havaitsin joukko-opista pikkuisen hyötyä, mutta muuten unionit ja leikkaukset ovat olleet yhtä hyödyttömiä kuin sijamuodot ja vieraissa kielissä eläinten nimet. En ole tähän päivään mennessä tarvinnut tietää, mitä on papukaija englanniksi, mutta taisi olla jo ensimmäisiä opeteltavia sanoja.

Sijamuodot on kielen rakennuspalikoiden nimiä. Sijamuotoja tarvitsee ymmärtää jos opiskelee kieliä, muuten ei tarvitse. Vähän vastaava homma kuin kirvesmiehellä, jonka täytyy tietää erot vasaran, kirveen ja sahan välillä.

Vierailija kirjoitti:

V.R. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla, ala-asteen viidennellä luokalla, englanninopettaja välitti meille ulkomaalaisia kirjeenvaihtotovereita jonkun järjestön kautta.

Kirjoittelin saksalaisen tytön, sekä englantilaisen tytön kanssa. Englantini oli tuohon aikaan vielä tosi puutteellista, mutta sain minä väsättyä jonkinlaisia kirjeitä.

Sitten sain kirjeen tuon järjestön kautta saksalaiselta pojalta. Hän kinusi koko ajan milloin mitäkin. Tarroja ja erilaisia suomalaisia postikortteja olisi pitänyt lähettää ja suomalaisia nuortenlehtiä. Itse hän ei lähettänyt ikinä mitään, eikä minullakaan ollut mitään pohjatonta lähdettä mistä olisin hänelle voinut lähetettävää ammentaa. Olihan se rahakysymyskin. Siksi kyllästyin siihen kuppaamiseen.

Nuo kirjeenvaihdot kesti aikansa, mitenkään pitkään ne ei kestäneet.

Kuulostaa siltä, että olit ostanut osoitteita IYS-järjestön kautta. Ainakin meillä kiersi niitä luokassa, itsekin ostin muutaman, ainakin Italiasta, Englannista, Chilestä ja USA:sta. Ai joo, yksi oli jopa Hong Kongista! Kohensivat englantiani sopivasti.

Tuo saksalainen, jonka mainitsit - mahtoiko olla DDR:läinen? Heillehän kelpasi paremmin kuin hyvin kaikenlainen länsimateriaali.

https://www.postimuseo.fi/kirjekavereita-maailman-aarista-iys-yhdisti-m…

Kiitos kun selvensit asiaa. Todellakin, se järjestö oli IYS ja ne osoitteet maksoivat, ei kovin paljon, mutta maksullisia ne olivat.

Saksalainen kirjeenvaihtotoveri, se vähän vaatelias poika, oli kyllä ihan Länsi-Saksasta. Lähetin minä hänelle jonkun tarran ja erilaisia postikortteja, sekä yhden nuortenlehden, mutta sitten riitti, koska hän vaan koko ajan kyseli lisää ja itse ei lähettänyt mitään. En minä mikään lypsylehmä halunnut olla. :))

Samoin, oli kaksi kirjeenvaihtokaveria, vaihdoimme koruja, postikortteja, silkkihuiveja.  En vaan muista, osoitteet olisivat maksaneet, voin muistaa väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli tällainen kampanja: "Haista, maista kesä, tupakatta tottakai!" Julisteessa oli ahomansikoita ruohonkorressa. Ei tehonnut.

N -64, savutellut yli 40v. 🤣

Muistan myös peruskoulun ala-asteella, että saatiin sellaiset mustekynät, missä oli oikealla musteella täytettävä säiliö. Mikähän idea siinä oli?

Koska sitä ennen kirjoitettiin sellaisella mustekynällä, jossa oli metallista tehty pää, joka piti kastaa vähän väliä mustepulloon. Kaikilla oli mustepullo pulpetissa ja käsityötunnilla tehtiin kankaasta mustekynää varten sellainen pyyhin, johon sen terän saattoi pyyhkiä.  Jos mustetta oli likkaa, se tippui terästä paperille läiskiksi. Myös oli imupaperia, jolla saattoi kuivata tekstin. (Tätä viritystä edelsi varmaan hanhensulkakynä.)

Tähän nähden täytettävät täytekynät olivat huikea edistysaskel, terä kastettiin mustepulloon ja kynää kierrettiin, jolloin muste nousi kynän säiliöön. Kynä annosteli musteen hyvin.

- 60 luvulla syntyneenä en ole koskaan koulussa mustekynällä kirjoittanut siis että muste mustepullosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulu alkoi syyskuussa ja lauantaisin on myös koulua. Suurin osa käveli koulumatkat tai pyöräili. Päässälaskuja piti osata ja lastenlaulujen sanoja. Matematiikka oli helppoa, ei ollut vielä tietoakaan joukko-opista.

Sitten matematiikka muuttui eräille harvoille (kuten minulle)  lapsellisen helpoksi, kun kouluviikko muuttui 5-päiväiseksi ja tuli joukko-oppi. Sama joukko-oppi jäi monille tuskallisen käsittämättömäksi.

Koulussa oli välipala, joka oli aluksi kaakaopirtoa tai Herajoen jugurttia.

Mitä oli kaakoapirto? Ei stadin kouluissa välipalaa saanut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

V.R. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla, ala-asteen viidennellä luokalla, englanninopettaja välitti meille ulkomaalaisia kirjeenvaihtotovereita jonkun järjestön kautta.

Kirjoittelin saksalaisen tytön, sekä englantilaisen tytön kanssa. Englantini oli tuohon aikaan vielä tosi puutteellista, mutta sain minä väsättyä jonkinlaisia kirjeitä.

Sitten sain kirjeen tuon järjestön kautta saksalaiselta pojalta. Hän kinusi koko ajan milloin mitäkin. Tarroja ja erilaisia suomalaisia postikortteja olisi pitänyt lähettää ja suomalaisia nuortenlehtiä. Itse hän ei lähettänyt ikinä mitään, eikä minullakaan ollut mitään pohjatonta lähdettä mistä olisin hänelle voinut lähetettävää ammentaa. Olihan se rahakysymyskin. Siksi kyllästyin siihen kuppaamiseen.

Nuo kirjeenvaihdot kesti aikansa, mitenkään pitkään ne ei kestäneet.

Kuulostaa siltä, että olit ostanut osoitteita IYS-järjestön kautta. Ainakin meillä kiersi niitä luokassa, itsekin ostin muutaman, ainakin Italiasta, Englannista, Chilestä ja USA:sta. Ai joo, yksi oli jopa Hong Kongista! Kohensivat englantiani sopivasti.

Tuo saksalainen, jonka mainitsit - mahtoiko olla DDR:läinen? Heillehän kelpasi paremmin kuin hyvin kaikenlainen länsimateriaali.

https://www.postimuseo.fi/kirjekavereita-maailman-aarista-iys-yhdisti-m…

Kiitos kun selvensit asiaa. Todellakin, se järjestö oli IYS ja ne osoitteet maksoivat, ei kovin paljon, mutta maksullisia ne olivat.

Saksalainen kirjeenvaihtotoveri, se vähän vaatelias poika, oli kyllä ihan Länsi-Saksasta. Lähetin minä hänelle jonkun tarran ja erilaisia postikortteja, sekä yhden nuortenlehden, mutta sitten riitti, koska hän vaan koko ajan kyseli lisää ja itse ei lähettänyt mitään. En minä mikään lypsylehmä halunnut olla. :))

Samoin, oli kaksi kirjeenvaihtokaveria, vaihdoimme koruja, postikortteja, silkkihuiveja.  En vaan muista, osoitteet olisivat maksaneet, voin muistaa väärin.

Olihan niitä kirjeenvaihtikavereita kansalaiskoulun loppuvuosina ja senkin jälkeen vaikka kuina monta. Kaikki kirjeet ja valokuvat tallessa IYS.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

V.R. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla, ala-asteen viidennellä luokalla, englanninopettaja välitti meille ulkomaalaisia kirjeenvaihtotovereita jonkun järjestön kautta.

Kirjoittelin saksalaisen tytön, sekä englantilaisen tytön kanssa. Englantini oli tuohon aikaan vielä tosi puutteellista, mutta sain minä väsättyä jonkinlaisia kirjeitä.

Sitten sain kirjeen tuon järjestön kautta saksalaiselta pojalta. Hän kinusi koko ajan milloin mitäkin. Tarroja ja erilaisia suomalaisia postikortteja olisi pitänyt lähettää ja suomalaisia nuortenlehtiä. Itse hän ei lähettänyt ikinä mitään, eikä minullakaan ollut mitään pohjatonta lähdettä mistä olisin hänelle voinut lähetettävää ammentaa. Olihan se rahakysymyskin. Siksi kyllästyin siihen kuppaamiseen.

Nuo kirjeenvaihdot kesti aikansa, mitenkään pitkään ne ei kestäneet.

Kuulostaa siltä, että olit ostanut osoitteita IYS-järjestön kautta. Ainakin meillä kiersi niitä luokassa, itsekin ostin muutaman, ainakin Italiasta, Englannista, Chilestä ja USA:sta. Ai joo, yksi oli jopa Hong Kongista! Kohensivat englantiani sopivasti.

Tuo saksalainen, jonka mainitsit - mahtoiko olla DDR:läinen? Heillehän kelpasi paremmin kuin hyvin kaikenlainen länsimateriaali.

https://www.postimuseo.fi/kirjekavereita-maailman-aarista-iys-yhdisti-m…

Kiitos kun selvensit asiaa. Todellakin, se järjestö oli IYS ja ne osoitteet maksoivat, ei kovin paljon, mutta maksullisia ne olivat.

Saksalainen kirjeenvaihtotoveri, se vähän vaatelias poika, oli kyllä ihan Länsi-Saksasta. Lähetin minä hänelle jonkun tarran ja erilaisia postikortteja, sekä yhden nuortenlehden, mutta sitten riitti, koska hän vaan koko ajan kyseli lisää ja itse ei lähettänyt mitään. En minä mikään lypsylehmä halunnut olla. :))

Samoin, oli kaksi kirjeenvaihtokaveria, vaihdoimme koruja, postikortteja, silkkihuiveja.  En vaan muista, osoitteet olisivat maksaneet, voin muistaa väärin.

Kyllä ne maksoivat muutaman markan kappale, sehän oli suomalainen yksityisyritys joka niitä lähetteli. Osoitteet oli präntätty kauniisiin kirjavareunaisiin lappuihin. Ei sellainen toiminta olisi kannattanut ilmaiseksi mitenkään.

Katso lisää yllä annetusta linkistä.

Oliko Kaakaopirto syötävää vai juotavaa välipalaa?

 Jotenkin nimi on tuttu mutta en saa nyt päähäni millaista se oli.

Välipaloista 70-luvun alkupuolella muistan pienen kolmionmallisen folioon käärityn sulatejuustopalan, Trip-mehun (joka piti aina poksauttaa lopuksi jalalla polkaisemalla) Melissa-maitohyytelön (luulin aina että se on vain sulanutta vaniljajätskiä) sekä ruokana ihanan Oslon aamiaisen!

Kirjoittelin IYS:n välityksellä varakkaasta perheestä olevan hollantilaistytön kanssa. He matkustelivat, oli iso koti ja hieno auto ja mitä kaikkea. Olimme niin eri maailmoista, että en pystynyt hänelle kirjoittamaan totuudenmukaisia kirjeitä omasta elämästäni ja kodistani.

Siksi otin vapauden liioitella vaatimattoman kotimme huonemäärää, muunsin työläisvanhempieni ammatit hieman hohdokkaammiksi, soutuveneemme muuttui pieneksi huvijahdiksi jne.

Ikimaailmassa en olisi paljastanut, että meillä oli ulkohuussi. :))

Vierailija kirjoitti:

Oliko Kaakaopirto syötävää vai juotavaa välipalaa?

 Jotenkin nimi on tuttu mutta en saa nyt päähäni millaista se oli.

Välipaloista 70-luvun alkupuolella muistan pienen kolmionmallisen folioon käärityn sulatejuustopalan, Trip-mehun (joka piti aina poksauttaa lopuksi jalalla polkaisemalla) Melissa-maitohyytelön (luulin aina että se on vain sulanutta vaniljajätskiä) sekä ruokana ihanan Oslon aamiaisen!

Kolmiotetrasta pillillä juotavaa kaakaojuomaa se pirto oli. Toinen vaihtoehto oli Herajoen jugurtti, ja joskus taisi olla sellaisissa pikarimallisissakin olla jugurttia. Melissaa oli aika harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

minttunekaksikunnonjokaytossa kirjoitti:

Itse en saanut katsoa Hitchcock Esittää -sarjaa tai Yöjuttua!

70-luvun alku oli kaikella tapaa jänskää aikaa. Noita kyseisiä sarjoja katseltiin, nehän tuli peräkkäin iltauutisten jälkeen ja Yöjuttuhan päätti illan ohjelman. Sehän tuli niin käsittämättömän myöhään, kuin ilta kymmeneltä!

Spiritismiä pelattiin ja radiokohinasta yritettiin kuunnella viestejä avaruudesta.  Kaukoputket oli kovassa suosiossa, kun taivaalta yritettiin pongailla kuuraketteja sekä tietenkin ufoja.

Aino Kassinen kertoi maagisia ennustuksiaan ja Uri Geller väänteli lusikoita ja siirteli kelloja. Myös mystisiä tarinoita kertoiltiin, suosituimpana varmaankin surupukuun pukeutunut katoava liftari.

70-luku ja etenkin sen alkupuoli oli mahtavaa aikaa. Silloin tehtiin kaikkea paljon ja nimenomaan ulkona. Sisällä oltiin ainoastaan sadepäivinä ja ehkä kaikkein kovimmilla pakkasilla, mutta muuten touhuttiin ulkona. Kesällä oltiin uimarannalla lähes aamusta iltaan, eikä siellä todellakaan oltu aurinkoa ottamassa, vaan se oli jatkuvaa toimintaa, jossa pääosassa oli tietenkin uiminen eri variaatioissaan (litta, pallolitta, hyppytornista hyppiminen monella eri lailla jne), pallopeleistä persmatti ja keinumatti oli uimarannalla kovia sanoja ja tottakai uimakopin oksan reijistä tiiraitiin tyttöjen puolelle, sekä ryömittiin uimakopin alla keräilemässä kolikoita.

Talvella rakenneltiin hyppyrimäkiä, lumilinnoja sekä luolastoja. Rattikelkoilla sekä minareilla laskettiin mäkeä, raivattiin suolle oma luistelurata, luisteltiin, hiihdettiin jne.

Hiihtokilpiluja järjesti monet eri tahot. Itse muistan osallistuneeni koulun kisoihin, koulujen välisiin, seurakunnan, tehtaan, karjalaisten (siis evakkojen lasten eri puolella Suomea), sekä tottakai oman seuran myös. Lusikoita kertyi vinot pinot.

Itselläni oli todella mahtava elinpiiri lapsuudessa. Asuin pikkukaupungissa omakotialueella ja kaikki oli lähellä. Pihan takaa alkoi mahtavat seikkailumetsät, käytännössä lähes pihasta pääsi valaistuille laduille (100 metriä matkaa, jonka pystyi menemään myös hiihtämällä), jotka vei ihan oikeaan hissilliseen laskettelurinteeseen. Uimarantaan oli vain muutama satametriä matkaa eikä kaupungin keskustaan ja kouluihinkaan ollut kuin kilometri matkaa. Kioskille ja lähimpään kauppaan noin puolikilometriä. Eli pyörällä pääsi nopeasti joka paikkaan. 

Oli myös paljon upeita seikkailupaikkoja, vanha käytöstä poistettu mylly, kolmiomittaustorni, purkutuomion saaneita taloja, luoliakin läheltä löytyi, mutta kaikkein tärkein oli pihan takana ollut oma metsämme ja sen kallio jossa leikittiin ja seikkailtiin ja jonne rakensimme monelaisia majoja, korsuista korkealla puussa oleviin majoihin.

Kirjallisuudesta sen verran, että Enid Blytonin tuotanto oli kova sana tuolloin. Tottakai Viisikko, mutta myös Salaisuus ja Sos sarja, joka vasta tuli 70-luvulla. Myös Kim sarjan muistan 70-luvulta. Se oli tanskalainen ja Blytonin sarjoja jonkun verran rohkeampi sarja.

Olen erittäin onnellinen siitä, että synnyin nimenomaan 60-luvulla ja sen alkupuolella, enkä esimerkiksi 90- tai 2000-luvulla. Itse ainakin koin viettäneeni erittäin onnellisen lapsuuden.

Aivan kuin minun suustani paitsi asuimme maalla. Aktiviteetteja riitti yllin kyllin.

M67

Sama täällä. Paitsi että lisäksi kiipeilin lähes aina puissa, autiotalojen sienillä tai vaikka aidoilla. Inkkarit ja pollarit oli mun suosikkileikki.

N67

Pelattiin Kymmenen tikkua laudalla, kirkonrottaa, kuka pelkää m-miestä, neljää maalia ja polttopalloa! Ikinä ei ollut tylsää, päin vastoin.

paljon oli kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tajunnut joukko-opista yhtään mitään vaikka olen muuten ollut suht hyvä matematiikassa. Opettaja piirteli taululle merkkejä ja ympyröi niitä. Minä luulen, että hänkään ei sitä tajunnut, joten ei siksi osannut sitä opettaa.

Sama tunne! En vieläkään ymmärrä miksi niitä ankkoja ja siilejä ympyriöitiin tai edes koko joukko-opin ideaa. Ymmärrän matematiikkaa ja olen sitä opiskellutkin, mutta joukko-oppi johdatuksena matematiikkaan ei toiminut yhtään ollenkaan. Leikkaus, unioni ja mitä niitä oli.

Hahhaaaaa! 🤡 Tuon olin unohtanut kokonaan. Kaikkee sitä olikin.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittelin IYS:n välityksellä varakkaasta perheestä olevan hollantilaistytön kanssa. He matkustelivat, oli iso koti ja hieno auto ja mitä kaikkea. Olimme niin eri maailmoista, että en pystynyt hänelle kirjoittamaan totuudenmukaisia kirjeitä omasta elämästäni ja kodistani.

Siksi otin vapauden liioitella vaatimattoman kotimme huonemäärää, muunsin työläisvanhempieni ammatit hieman hohdokkaammiksi, soutuveneemme muuttui pieneksi huvijahdiksi jne.

Ikimaailmassa en olisi paljastanut, että meillä oli ulkohuussi. :))

Oli ulkohuussi joo. Eikä tullut lämmintä vettä. En muista enää miten pesimme itsemme.

Mummolassa oli vesiklosetti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tajunnut joukko-opista yhtään mitään vaikka olen muuten ollut suht hyvä matematiikassa. Opettaja piirteli taululle merkkejä ja ympyröi niitä. Minä luulen, että hänkään ei sitä tajunnut, joten ei siksi osannut sitä opettaa.

Sama tunne! En vieläkään ymmärrä miksi niitä ankkoja ja siilejä ympyriöitiin tai edes koko joukko-opin ideaa. Ymmärrän matematiikkaa ja olen sitä opiskellutkin, mutta joukko-oppi johdatuksena matematiikkaan ei toiminut yhtään ollenkaan. Leikkaus, unioni ja mitä niitä oli.

En minäkään joukko-opin ideaa ymmärrä, vaikka minulla oli silloin matikasta 10. Tilastotieteen kursseilla havaitsin joukko-opista pikkuisen hyötyä, mutta muuten unionit ja leikkaukset ovat olleet yhtä hyödyttömiä kuin sijamuodot ja vieraissa kielissä eläinten nimet. En ole tähän päivään mennessä tarvinnut tietää, mitä on papukaija englanniksi, mutta taisi olla jo ensimmäisiä opeteltavia sanoja.

Varmaan haluttiin opettaa lapsille heitä kiinnostavia sanoja.

Olen syntynyt -61 ja menin kouluun -68 ja juuri sinä vuonna paikkakunnalla jossa asuin aloitettiin kouluruokailu. Taisi olla enimmäkseen keittoa mutta kuitenkin. Muistan myös että ainakin eka ja toka luokalla opettaja laittoi meidät penskat jonoon ja antoi jokaiselle ison lusikallisen kalanmaksa öljyä, kaikille samalla lusikalla tottakai.. Mitä siihen aikaan kaupoissa myytiin ei ole harmainta aavistusta koska koskaan en päässyt kauppaan mukaan, siihen aikaan isällä oli vain mopo ja muutenkin kävi kaupassa harvoin. Kotona syötiin enimmäkseen naudan lihaa, perunoita ja juotiin maitoa sillä ne olivat omasta varaa.Syksyllä sitten tulivat vaaraimet ja mustikat ja ne olivat makeita. Puolukoista äiti teki mehua. Ajat kyllä paranivat ja sitten autokin ostettiin ja kauppaan pääsi kaikki mutta mielestäni hyvä muistaa aikaa jolloin rahaa ei ollut ja eläminen tiukkaa.