60-luvulla syntyneet, muistoja!
En enää muista nimeä, mutta kaupoissa oli vanukkaita, joiden logossa oli tytön pää. Värit keltainen ja ruskea. Muistan, että sain t-paidan, kun vanukkaita tuli ostettua tarpeeksi. Mikähän oli nimi?
Jäätelöitä oli mm. pingviinejä, joitain ihme peikonpäitä (oransssi tukka ja punainen naama). Melissa maitohyytelö tuli kauppoihin, ja sitä vihattiin!
Karkkeina tykkäsin Chewtitseistä, niitä oli minttua, appelsiinia, mansikkaa..
Sarjakuvia oli paljon. Tintit ja Asteriksit olivat suosikkejani. Veikko, Tette ja Jykke oli parina sarjana. Muffet (silloin ei vielä Smurffeja) . Puk-kirjoja luin paljon, samoin Lotta-sarjaa. Ja hevoskirjoja. Laura-sarjaa, Mustaa Oria, australialaista villiori-sarjaa. Uljas musta.. TV:ssä rakastin Ratsutilan Nuoria.
Telkussa oli Mahdollisuuksia rajoilla ja Tiikeriprikaati. Cannon. Starsky ja Hutch vähän vanhempana. Alkuperäinen Star Trek ja Avaruusasema Alfa. Itse en saanut katsoa Hitchcock Esittää -sarjaa tai Yöjuttua!
Paljon muutakin tulee mieleen .. Postailen lisää, jos muillekin tulee nostalgiaa mieleen! Muistoja, kiitos!
Kommentit (2681)
Vierailija kirjoitti:
Tarzan-elokuvat! Varsinkin kun pääosissa olivat Johnny Weissmuller ja Maureen O'Sullivan. Vanhat 30-luvun filmit, miltäköhän näyttäisivät ja tuntuisivat nykypäivänä.
Lapsena kuitenkin tykkäsin paljon. Oli jännää,kun kuului Tarzanin kiljunta, anteeksi, karjunta, ja sitten hän heivasi itsensä paikalle liaanilla, ja pelasti päivän. Muutapa en juuri elokuvista muista.
Muistelen, että tulivat telkusta joskus sunnuntai-iltapäivisin.
Miksi Tarzan huutaa viidakossa?
Huutaisit itsekin jos liaani katkeaa kesken puusta puuhun liidon xD xD
mammanpoika kirjoitti:
Vähän kyllä epäilen että ei ole kovin montaa niin vanhaa täällä, ainakaan enää tähän aikaan.
Vanhaa? Parhaassa iässä
Vierailija kirjoitti:
mammanpoika kirjoitti:
Vähän kyllä epäilen että ei ole kovin montaa niin vanhaa täällä, ainakaan enää tähän aikaan.
Vanhaa? Parhaassa iässä
Jep, paras ikä. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa, eikä heidän kotiintuloa tarvitse enää huolehtia aamuyöhön asti. Nyt on meidän vuoromme viettää viikonloppua miten kukin haluaa. Ei vaan aina jaksa valvoa valomerkkiin asti. :)
70-luvulla, ala-asteen viidennellä luokalla, englanninopettaja välitti meille ulkomaalaisia kirjeenvaihtotovereita jonkun järjestön kautta.
Kirjoittelin saksalaisen tytön, sekä englantilaisen tytön kanssa. Englantini oli tuohon aikaan vielä tosi puutteellista, mutta sain minä väsättyä jonkinlaisia kirjeitä.
Sitten sain kirjeen tuon järjestön kautta saksalaiselta pojalta. Hän kinusi koko ajan milloin mitäkin. Tarroja ja erilaisia suomalaisia postikortteja olisi pitänyt lähettää ja suomalaisia nuortenlehtiä. Itse hän ei lähettänyt ikinä mitään, eikä minullakaan ollut mitään pohjatonta lähdettä mistä olisin hänelle voinut lähetettävää ammentaa. Olihan se rahakysymyskin. Siksi kyllästyin siihen kuppaamiseen.
Nuo kirjeenvaihdot kesti aikansa, mitenkään pitkään ne ei kestäneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt muistui mieleeni se, kun vaateliikkeistä sai kotiin sovitukseen vaatteita.
Ei siis tarvinnut maksaa niistä vaatteista, ne vain merkittiin jonnekin sovitusvihkoon, johon laitettiin sovitukseen vaatteita ottavan nimi ja puhelinnumero.Kotona sai rauhassa sovittaa ja sitten perheen voimin tai ainakin äidin kanssa katsottiin, sopiiko ne vaatteet. Tämä oli kätevää varsinkin jos lapsi tai nuori kävi vaatekaupassa yksin, eikä ollut varma olisiko vaatteet kivoja tai oikeanlaisia.
Muistan kun toin kotiin kerran kahdet samettifarkut. Niistä toiset sitten otin ja toiset palautin.
Ainakin pienellä paikkakunnalla tämä sovitushomma toimi. Vaatihan se kauppiaalta luottoa ihmisiin. Jos epärehelliseksi osoittautui, niin turha oli enää pyytää vaatteita sen jälkeen sovitettaviksi kotiin.
Eikä niitä kaikille muutenkaan annettu. Kyllä vähän katsottiin kenelle annetaan.Joku oli ottanut kotisovitukseen ison kasan vaatteita äitini nimellä ja osoitteella. Oli katsonut tiedot postilaatikosta. Äidille tuli sitte postitse lasku, jota äiti joutui lähtemään selvittämään kaupan päälle. Kaupasta löytyi kuitti, jossa oli allekirjoitus eri käsialalla mitä äidillä oli. Vaatteet taisi vielä olla eri kokoa mitä äiti käytti, niin uskoivat.
On sitä silloinkin osattu huijata tai ainakin yrittää. On ollut ikävää joutua huijauksen kohteeksi ja on voinut olla vaikeaa todistaa itsensä syyttömäksi tuollaisissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Ajeltiin jopoilla ja kaikilla hai kumisaappaat. Televisiosta katottiin Heikkiä ja Kaijaa ja Rintamäkeläisiä.Euroviisut voitti 1975 Pihasoittajat viuluukollaan. Hyvä euroviisu.
Olisin halunnut sellaiset aidot Hai-saappaat, mutta eihän meidän perheessä sellaisia osteltu, vaan halpis-kumppareita. Olin aika katkera, mutta eihän tuo maailman tärkein asia ollut, vaikka silloin siltä tuntuikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maitokeskuksesta sai nallekarkkeja pennin kappale. Karkkiaski maksoi 20 penniä. Pingoa, Halvan salmiakkia. Chicago- purkat ja jenkki- tyynyt muistan myös. Karkkipitoisia muistoja :-)
Noin vuonna 1967 haettiin veljeni kanssa lähikioskikaupasta markalla 100 pennin nallekarkkia. Se oli juhlapäivä, joka jäi mieleen.
Ennen osattiin olla kiitollisia nallekarkeistakin. Juhlapäivä tuo on tosiaan ollut. Minulle oli juhlapäivä se, kun litran jäätelöpakettia oltiin jakamassa vain minä ja minun serkku kahdestaan.
Serkkuni veli oli nimittäin sairastunut ja joutunut jäämään kotiin. Saimme hänenkin osansa. Aikuiset eivät jäätelöä ottaneet.
Maitokauppoihin tuli Timex kellot . Sellainen tuli rippilahjaksi, metallirannekkeella. Oli vähä hieno!
Huoltsikan rämpytys-keilapelistä kun sai tarpeeksi pisteitä niin palkintona ei ollut rahaa vaan tupakkaa.
Tupakka-askin sai sitten kassalta- vaikka ikää ei ollut kuin joku 12-14 v.
60-luvulla sai huoltoasemilta tupakkamainos tarroja. Pilsneri oli isossa pulleassa pullossa ja vaarinkalja tai kotikalja isossa ruskeassapullossa. Maidot oli 1 litran ruskeissa lasipulloissa ja kerma 2 dl ruskeissa pulloissa, niihin myytiin erikseen kumitulppia. Rottasodista tiedotettiin lyhtypylväissä. Pyykit kuivattiin ulkona naruilla . Haavojen desinfiointiin käytettiin vetyperoksidia laimennuksesta ei aina tietoakaan. Miehet käytti kesälläkin hattua ja naiset käyttivät huiveja / hattuja. Vanhat ihmiset valittivat ettei Hotapulveri ole niin kuin ennen. Tais olla influenssa joka nimettiin Moskovalaiseksi ja siitä nousi poliittinen häly suomettuneessa suomessa. TV.ssä oli ohjelma missä toimittaja ja otanta ihmisiä nautti alkoholia ja kertoivat olotilastaan. Uutisissa oli seurattu milloin vuorokausivaihtuu ja keskioluella lastatut autot lähtivät panimon alueelta ajamaan jakelua kauppoihin.
Tässäpä niitä joitain hajamuistoja äkisti.
Vierailija kirjoitti:
Montsarit, eli nokian mustat kumpparit varret kaksinkerroin käännettyinä.
Ja jotta kummpparit näytti rokimmalta, niin ne käännetyt varret koristeltiin tussilla kirjoittaen niihin omien suosikki-bändien nimiä, oli punk- ja rockabilly-bändejä, milloin mitäkin :)
Vierailija kirjoitti:
Tapani Ripatilla oli 80-luvun alkupuolella joku radio-ohjelma, jonne saattoi lähettää kirjeitä, ja toivoa lempikappalettaan. Lempikappalettani Ripatti ei soittanut, mutta luki kirjeeni ääneen ohjelmassaan. Kyllä oli mahtava olo, kuin olisin ollut kuuluisa, vaikka koko nimeä ei tietenkään mainittu.
Ocsid oli Ripatin ohjelma ja soitti disco-musaa kuten ohjelman nimestä Ocsid sen voi kääntää. Monta kivaa bändiä tuli tuon ohjelman kautta löydettyä ja biisejä kaseteille nauhoitettua. Ocsid oli ehkä paras radio-ohjelma ikinä! :)
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla, ala-asteen viidennellä luokalla, englanninopettaja välitti meille ulkomaalaisia kirjeenvaihtotovereita jonkun järjestön kautta.
Kirjoittelin saksalaisen tytön, sekä englantilaisen tytön kanssa. Englantini oli tuohon aikaan vielä tosi puutteellista, mutta sain minä väsättyä jonkinlaisia kirjeitä.
Sitten sain kirjeen tuon järjestön kautta saksalaiselta pojalta. Hän kinusi koko ajan milloin mitäkin. Tarroja ja erilaisia suomalaisia postikortteja olisi pitänyt lähettää ja suomalaisia nuortenlehtiä. Itse hän ei lähettänyt ikinä mitään, eikä minullakaan ollut mitään pohjatonta lähdettä mistä olisin hänelle voinut lähetettävää ammentaa. Olihan se rahakysymyskin. Siksi kyllästyin siihen kuppaamiseen.
Nuo kirjeenvaihdot kesti aikansa, mitenkään pitkään ne ei kestäneet.
Sama juttu, en vaan muista järjestön nimeä. Olin kuudennella luokalla, kun aloitin nämä ulkomaankirjeenvaihdot. Oli Englannista, Jugoslaviasta ja Amerikasta kirjeystävä.
Vierailija kirjoitti:
Koulu alkoi syyskuussa ja lauantaisin on myös koulua. Suurin osa käveli koulumatkat tai pyöräili. Päässälaskuja piti osata ja lastenlaulujen sanoja. Matematiikka oli helppoa, ei ollut vielä tietoakaan joukko-opista.
Sitten matematiikka muuttui eräille harvoille (kuten minulle) lapsellisen helpoksi, kun kouluviikko muuttui 5-päiväiseksi ja tuli joukko-oppi. Sama joukko-oppi jäi monille tuskallisen käsittämättömäksi.
Koulussa oli välipala, joka oli aluksi kaakaopirtoa tai Herajoen jugurttia.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla, ala-asteen viidennellä luokalla, englanninopettaja välitti meille ulkomaalaisia kirjeenvaihtotovereita jonkun järjestön kautta.
Kirjoittelin saksalaisen tytön, sekä englantilaisen tytön kanssa. Englantini oli tuohon aikaan vielä tosi puutteellista, mutta sain minä väsättyä jonkinlaisia kirjeitä.
Sitten sain kirjeen tuon järjestön kautta saksalaiselta pojalta. Hän kinusi koko ajan milloin mitäkin. Tarroja ja erilaisia suomalaisia postikortteja olisi pitänyt lähettää ja suomalaisia nuortenlehtiä. Itse hän ei lähettänyt ikinä mitään, eikä minullakaan ollut mitään pohjatonta lähdettä mistä olisin hänelle voinut lähetettävää ammentaa. Olihan se rahakysymyskin. Siksi kyllästyin siihen kuppaamiseen.
Nuo kirjeenvaihdot kesti aikansa, mitenkään pitkään ne ei kestäneet.
Kuulostaa siltä, että olit ostanut osoitteita IYS-järjestön kautta. Ainakin meillä kiersi niitä luokassa, itsekin ostin muutaman, ainakin Italiasta, Englannista, Chilestä ja USA:sta. Ai joo, yksi oli jopa Hong Kongista! Kohensivat englantiani sopivasti.
Tuo saksalainen, jonka mainitsit - mahtoiko olla DDR:läinen? Heillehän kelpasi paremmin kuin hyvin kaikenlainen länsimateriaali.
https://www.postimuseo.fi/kirjekavereita-maailman-aarista-iys-yhdisti-m…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulu alkoi syyskuussa ja lauantaisin on myös koulua. Suurin osa käveli koulumatkat tai pyöräili. Päässälaskuja piti osata ja lastenlaulujen sanoja. Matematiikka oli helppoa, ei ollut vielä tietoakaan joukko-opista.
Sitten matematiikka muuttui eräille harvoille (kuten minulle) lapsellisen helpoksi, kun kouluviikko muuttui 5-päiväiseksi ja tuli joukko-oppi. Sama joukko-oppi jäi monille tuskallisen käsittämättömäksi.
Koulussa oli välipala, joka oli aluksi kaakaopirtoa tai Herajoen jugurttia.
Minä en tajunnut joukko-opista yhtään mitään vaikka olen muuten ollut suht hyvä matematiikassa. Opettaja piirteli taululle merkkejä ja ympyröi niitä. Minä luulen, että hänkään ei sitä tajunnut, joten ei siksi osannut sitä opettaa.
Muistoja, juu
- kupla-Volkkari paukkupakkasilla. Mukana kulki sellainen sulattava-spraypullo, jolla sai tuulilasiin hetkeksi ämpärinpohjan kokoisen läpinäkyvän alueen. Autossa oli usein kylmempää kuin ainoassa tietämässäni pakastimessa tädillä.
- hammaslääkärissä oli hihnavetoiset porat ja se hihna hiihti poskea hipoen siinä vierellä. Ja sattui niin s******sti!
- telkuss oli alkuun yksi kanava. Kun faija hommasi katolle toisen antennin, saatiin kakkonenkin näkyviin. Mummot kritisoivat ylenpalttista TV:n katselua ja toinen kanava oli turha, kerran vain yhtä pystyi kerrallaan katselemaan
- Olisihan näitä
(Särky)lääkket, joita ei enää nykyisin valmisteta. Minulla oli usein päänsärkyä, ja siihen äiti antoi Jomoa, joskus Pika-Seiskaa. Pidin aina yhtä tablettia koulussa mukana päänsäryn tai kuukautiskipujen iskiessä. Tannopon helpotti mahavaivoissa, siis ripulissa.
Yläasteella joskus yllätti tosi kamalat menkkakivut, joihin ei Jomo auttanut. Terkkari antoi ibuprofeenitabletteja, ja ne tepsivät. Toivoin, että sitä olisi ollut saatavissa ilman reseptiä. Ja sitten joskus 80-luvulla ne vapautuivat käsikauppaan, jau!
V.R. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla, ala-asteen viidennellä luokalla, englanninopettaja välitti meille ulkomaalaisia kirjeenvaihtotovereita jonkun järjestön kautta.
Kirjoittelin saksalaisen tytön, sekä englantilaisen tytön kanssa. Englantini oli tuohon aikaan vielä tosi puutteellista, mutta sain minä väsättyä jonkinlaisia kirjeitä.
Sitten sain kirjeen tuon järjestön kautta saksalaiselta pojalta. Hän kinusi koko ajan milloin mitäkin. Tarroja ja erilaisia suomalaisia postikortteja olisi pitänyt lähettää ja suomalaisia nuortenlehtiä. Itse hän ei lähettänyt ikinä mitään, eikä minullakaan ollut mitään pohjatonta lähdettä mistä olisin hänelle voinut lähetettävää ammentaa. Olihan se rahakysymyskin. Siksi kyllästyin siihen kuppaamiseen.
Nuo kirjeenvaihdot kesti aikansa, mitenkään pitkään ne ei kestäneet.
Kuulostaa siltä, että olit ostanut osoitteita IYS-järjestön kautta. Ainakin meillä kiersi niitä luokassa, itsekin ostin muutaman, ainakin Italiasta, Englannista, Chilestä ja USA:sta. Ai joo, yksi oli jopa Hong Kongista! Kohensivat englantiani sopivasti.
Tuo saksalainen, jonka mainitsit - mahtoiko olla DDR:läinen? Heillehän kelpasi paremmin kuin hyvin kaikenlainen länsimateriaali.
https://www.postimuseo.fi/kirjekavereita-maailman-aarista-iys-yhdisti-m…
Kiitos kun selvensit asiaa. Todellakin, se järjestö oli IYS ja ne osoitteet maksoivat, ei kovin paljon, mutta maksullisia ne olivat.
Saksalainen kirjeenvaihtotoveri, se vähän vaatelias poika, oli kyllä ihan Länsi-Saksasta. Lähetin minä hänelle jonkun tarran ja erilaisia postikortteja, sekä yhden nuortenlehden, mutta sitten riitti, koska hän vaan koko ajan kyseli lisää ja itse ei lähettänyt mitään. En minä mikään lypsylehmä halunnut olla. :))
Vierailija kirjoitti:
Yläasteella joskus yllätti tosi kamalat menkkakivut, joihin ei Jomo auttanut. Terkkari antoi ibuprofeenitabletteja, ja ne tepsivät. Toivoin, että sitä olisi ollut saatavissa ilman reseptiä. Ja sitten joskus 80-luvulla ne vapautuivat käsikauppaan, jau!
Minä jouduin ottamaan menkkakipuihin äitini vahvaa särkylääkettä, jonka lääkäri oli määrännyt hänelle. En edes muista mihin vaivaan se lääke oli, mutta kyllä tehosi.
Muutenhan kotona oli vaan Disperiniä, mikä ei auttanut lainkaan.
Joku oli ottanut kotisovitukseen ison kasan vaatteita äitini nimellä ja osoitteella. Oli katsonut tiedot postilaatikosta. Äidille tuli sitte postitse lasku, jota äiti joutui lähtemään selvittämään kaupan päälle. Kaupasta löytyi kuitti, jossa oli allekirjoitus eri käsialalla mitä äidillä oli. Vaatteet taisi vielä olla eri kokoa mitä äiti käytti, niin uskoivat.