Lue keskustelun säännöt.
Vertasiko kukaan oikeasti lapsena itseään ja vartaloaan Barbie-nuken vartaloon?
29.01.2016 |
Tuli tuosta kohusta mieleen että barbie-nuket aiheuttavat lapsille syömishäiriöitä ja epäterveellistä esimerkkiä. Minulle ja kaikille kavereilleni ne olivat ainakin vain nukkeja muiden nukkien joukossa. Eipä tullut mieleenikään vertailla itseään nukkeen, vaikka 12-vuotiaaksi saakka niillä leikin. (eikä yhdelläkään kaverillani)
Kommentit (79)
61/79
|
29.01.2016 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset vertaa, mutta kukkahattutädit vertaa eivätkä ymmärrä lasten ajatustenjuoksua.
En minäkään kiinnittänyt sen kummempaa huomiota Barbien rintoihin tai vyötäröön, enkä älynnyt kokea niistä ulkonäköpaineita. Muistan ihmetelleeni vain kohokuvioisia kukkia nuken pakaroissa, ilmeisesti toimittivat pikkuhousujen virkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En verrannut, en koskaan. Olen kenties sen verran suurella äo:lla siunattu onneksi, että jo pikkutyttönä ymmärsin sen olevan suht epärealistinen ja pelkkä sievä lelu, aivan kuten monet muutkin leluni olivat, joten en samaistunut siihen enkä tavoitellut sitä olomuotoa missään vaiheessa itselleni sellaisenaan. Paitsi että olin tietysti tuleva nainen, mitä barbie jo olikin sellaisena hahmona kuin on vuodesta toiseen. Olin ja olen hminen, en kuin muovinen nukke. Ja ihan itse päättelin, äitini kaikessa hippimäisessä rentoudessaan ei panostanut tämän ajatuksen synnyn suhteen mitenkään muuten kuin näyttämällä esimerkkiä omalta tieltään.
Barbiet olivat kaikesta huolimatta lempilelujani monen vuoden ajan, ja parhaan ystäväni kanssa syvennyimme tuntikausiksi monimutkaisiin leikkisuhdekuvioihimme. En voi enää täysin muistaa sitä mahtavaa luovan leikin tunnetta, mutta muistan kuinka ihanaa se leikki hänen kanssaan oli <3. Muistan sen aikaisen rakkaan ja ihanan ystäväni vielä nyt melkein keski-ikäisenäkin, vaikkemme enää olekaan tekemisissä. Meidän taiteilemamme leikkinäyttämöt olivat joskus melkoisia teoksia. :)
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset vertaa, mutta kukkahattutädit vertaa eivätkä ymmärrä lasten ajatustenjuoksua.
Juuri näin! Itse ainakin tykkäsin barbeissa eniten siitä,että niillä pystyi leikkimään "aikuisen elämää". Barbit matkustelivat,kävivät baarissa,kampaajalla,mitä nyt puuhasivatkaan.Sen verran kiinnitin niiden ulkonäköön huomiota,että tuunasin niitä joskus mieleisekseni.Korkkiruuvikiharainen Cindy-nukke sai tyylikkään polkkatukan ja jollekin "liian tummalle" nukelle lätkin äidin puuteria naamaan.
En verrannut. Barbien vartalo oli silloin (n. 1995-2000) tosi epärealistinen, se ylävartalo sellainen kolmiomainen, ettei tullut pieneen mieleenkään kadehtia sitä tai pitää sitä ihanteena. Se oli vaan nukke. Tosin se oli mielestäni siistiä, että Barbie osasi kaikkea ja pystyi olemaan vaikka missä ammateissa :D
Vierailija kirjoitti:
En verrannut, en koskaan. Olen kenties sen verran suurella äo:lla siunattu onneksi, että jo pikkutyttönä ymmärsin sen olevan suht epärealistinen ja pelkkä sievä lelu, aivan kuten monet muutkin leluni olivat, joten en samaistunut siihen enkä tavoitellut sitä olomuotoa missään vaiheessa itselleni sellaisenaan. Paitsi että olin tietysti tuleva nainen, mitä barbie jo olikin sellaisena hahmona kuin on vuodesta toiseen. Olin ja olen hminen, en kuin muovinen nukke. Ja ihan itse päättelin, äitini kaikessa hippimäisessä rentoudessaan ei panostanut tämän ajatuksen synnyn suhteen mitenkään muuten kuin näyttämällä esimerkkiä omalta tieltään.
Barbiet olivat kaikesta huolimatta lempilelujani monen vuoden ajan, ja parhaan ystäväni kanssa syvennyimme tuntikausiksi monimutkaisiin leikkisuhdekuvioihimme. En voi enää täysin muistaa sitä mahtavaa luovan leikin tunnetta, mutta muistan kuinka ihanaa se leikki hänen kanssaan oli <3. Muistan sen aikaisen rakkaan ja ihanan ystäväni vielä nyt melkein keski-ikäisenäkin, vaikkemme enää olekaan tekemisissä. Meidän taiteilemamme leikkinäyttämöt olivat joskus melkoisia teoksia. :)
Siis juuri tämä oli barbileikeissä niin ihanaa!Joskus rakensin kaverin kanssa barbeille pikkukoteja,mutta parasta oli kaappi,josta tein yhdessä äidin kanssa barbeille nukkekodin.Rakensin itse huonekalut ties mistä kierrätysmateriaalista,näpertelin niille kirjoja ja muita tavaroita,ruokia muovailuvahasta.Se luova leikki ja elämän keksiminen barbeille oli se juttu,ei ulkonäkö vaikka alunperin muotinukkeja ovatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun barbie oli aina raskaana, kun ängin sen mopokypärän mahaksi :)
Serkulla oli raskaus-Barbie, jonka mahan pystyi avaamaan ja siellä oli vauva.
Mullakin oli sellainen pienenä,se oli ihana :) Muutenkin ne "erikoisbarbit" joita joulupukki toi oli parhaita,oli ballerina,voimistelija ja pehmeävartaloinen unibarbi.Siitä olen vähän katkera,etten koskaan saanut Ken-nukkkea tai Disney-prinsessabarbeja.
Tai oli mulla Ariel-nukke,saman kokoinen kun Barbien sisko Skipper.Ensin hukkasin sen pyrstön,sitten lähti jostain syystä toinen jalkakin irti.Virkkasin jäljelle jääneen jalan ympärille uuden pyrstön,jos Arielin piti olla ihminen,se pukeutui pyrstön peittävään hameeeseen.Ariel seurusteli välillä Vaaleanpunaisen Pantterin ja välillä Leijonakuninkaan Rafikin kanssa.
Että sellaisia muistoja,en antanut realismin häiritä leikkejäni joten barbien epärealisteset kropat vähän niin kuin kuuluivat asiaan.En koskaan ajatellut asiaa tarkemmin,tai varsinkaan vertaillut itseäni leluihin :D
Mun Barbie seurusteli Kooshin kanssa vaikka Kenkin olisi ollut saatavilla.
Mä muistan ajatelleeni että Barbiella on leveä rintakehä enkä tykännyt siitä yhtään. En osannut lapsena ajatella että sen juttu onkin ohut vyötärö ja isot tissit. En myöskään tykännyt niistä liian pitkistä jaloista. Yhtä paksua ja pitkää tukkaa kyllä toivoin itsellenikin. Ulkonäköjuttuja mietin enemmän vasta teininä, ja silloinkin ihanteeni oli (ja on edelleen) lyhyt, hoikka ja sopusuhtainen.
Nykypäivää ajatellenhan Barbie on sellanen kasarimainen lattaperse, eikai kukaan pidä sitä oikein hyvännäköisenä enää :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En verrannut Barbieta tosielämän naisiin enkä ajatellut, että minusta pitäisi kasvaa sen näköinen. Jossain vaiheessa tulin kurkanneeksi sellaisen flamenco-koristenuken hameen alle ja aloin harmitella, miksei Barbiella voi olla yhtä kaunis vartalo (eli luonnollisempi mittasuhteiltaan, toki hoikka ja rintava, mutta vastapainoksi luonnollisemman ja kauniimman näköinen alavartalo). Eli olin jokseenkin kriittinen Barbien vartaloa kohtaan. Olen varma, että enemmän ulkonäkökriittisyyden ja huonon itsetunnon syntyyn vaikuttaa äidin ja muiden tärkeiden naisten suhtautuminen omaan ulkonäköönsä. Moni tyttö oppii itsensä haukkumisen suoraan äidiltään. Eikä auta, vaikka äiti kehuisi tyttöään, jos voimakkain viesti on se, että kriittisyys omaa peilikuvaa kohtaan ja erinäisten ruumiinosien kauhistelu ja ikuiset vartalonmuokkausyritykset ovat jotenkin olennainen osa naiseutta.
Vierailija kirjoitti:
En verrannut. Barbien vartalo oli silloin (n. 1995-2000) tosi epärealistinen, se ylävartalo sellainen kolmiomainen, ettei tullut pieneen mieleenkään kadehtia sitä tai pitää sitä ihanteena. Se oli vaan nukke. Tosin se oli mielestäni siistiä, että Barbie osasi kaikkea ja pystyi olemaan vaikka missä ammateissa :D
Barbiella on kyllä kummallinen Heimo Huima-ruumiinrakenne.Koska mulla ei ollut lapsuudessa Disney-barbeja,olen ostellut niitä itselleni kirppareilta nyt aikuisena(koristeeksi),ja ainakin uudemmilla niistä,sellaista kovaa muovia olevilla,on kivan sopusuhtainen vartalo(siis hartiat ja rinnat ovat "sopivan" kokoiset muuhun kroppaan eikä vyötärö ole ampiaismallia) verrattuna "oikeisiin"barbeihin.Sellainen on ehkä lähempänä tavoiteltavaa ihannevartaloa.
Mua muuten hymyilytti se Barbie joka seurusteli Kooshin kanssa vaikka Ken oli myös saatavilla,olen aina ajatellut että Ken on tosi pliisun näköinen mies,kyllä mäkin ottaisin ennemmin vaikka Kooshin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se muokkaa käsitystä alitajuntaisesti. Kun itse olin nuoris, niin Dallasin naistähdet olivat ihania. (en ole varma mikä sarja se nyt olikaan). Olisin halunut Lucyksi lucyn paikalle ja Pamenla oli kaikkien suosikki. Kun se tuli uudestaan 20 vuoden jälkeen, niin hämmästyin kuinka pulskilta naisnäyttelijät siinä bäyttivät. Eli oma (valistunut) mieleni on 20 vuoden aikana jalostunut näkemään langanlaihoja naisia. Se ei ole ollut tietoinen vaan alitajuntainen mielenmuokkaantuminen.
Vierailija kirjoitti:
Se muokkaa käsitystä alitajuntaisesti. Kun itse olin nuoris, niin Dallasin naistähdet olivat ihania. (en ole varma mikä sarja se nyt olikaan). Olisin halunut Lucyksi lucyn paikalle ja Pamenla oli kaikkien suosikki. Kun se tuli uudestaan 20 vuoden jälkeen, niin hämmästyin kuinka pulskilta naisnäyttelijät siinä bäyttivät. Eli oma (valistunut) mieleni on 20 vuoden aikana jalostunut näkemään langanlaihoja naisia. Se ei ole ollut tietoinen vaan alitajuntainen mielenmuokkaantuminen.
Noinhan se menee,tuskin kukaan tietoisesti vertailee itseään naisenmalleihin,varsinkaan lapset.En kyllä silti usko,että syömishäiriöistä tai muuten vääristyneistä ruumiinkuvista voi syyttää leluja tai piirrettyjä(onhan Disney-elokuviakin syytetty että antavat tytöille ulkonäköpaineita kun sankarittarilla on suunnilleen ranteenpaksuinen vyötärö.)Lelut ja lastenleffat ovat tarkoituksella epärealistisia,nehän ovat viihdettä.Sitä paitsi on fyysisesti mahdotonta olla samanmuotoinen kuin Barbie.Tällainen nippelitieto löytyi kun googletin Barbien omituisuuksia:
Jos Barbie olisi oikean kokoinen hänen mittansa olisivat 39-23 -33.
Hän olisi noin 218,5 cm pitkä ja hänen kaulansa olisi kaksi kertaa normaalin kaulan pituinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ei tullut pieneen mieleenkään. En millään lailla ajatellut koko barbien vartaloa vaikka leikinkin niillä paljon. Lapsien luullaan olevan jotain aivottomia idiootteja.
Oli aika selvää, että minä olin pikkutyttö ja barbi oli nukke. En myöskään samaistunut teddynalleeni ja alkanut kärsiä hirsutismista enkä leikkiautoihini ja surrut sitä, kun minulla ei ollut neljää pyörää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli aika selvää, että minä olin pikkutyttö ja barbi oli nukke. En myöskään samaistunut teddynalleeni ja alkanut kärsiä hirsutismista enkä leikkiautoihini ja surrut sitä, kun minulla ei ollut neljää pyörää.
Tuo oli hyvä vertaus :D Mun mielestä Barbiet on sentään ihmisen näköisiä,enemmän olen ihmetellyt niitä jättipäänukkeja,Brazeja,sitten on kaikenmaailman tikkulaihat Winxit vai mitä ne keijutyypit nyt on.Barbiehan on kuitenkin selvästi aikuinen nainen,ei siihen pikkutyttö varsinaisesti samaistu.Itse ainakin tykkäsin juuri siitä,että barbit sai tehdä aikuisten juttuja,esimerkiksi yhdessä leikissäni barbi oli yökerhossa ja joi "hienoja drinkkejä"(vesiväreillä värjättyä vettä pienistä simpukankuorista),toisessa leikissä barbiperhe matkusti Kiinaan.En ajatellut että minun pitäisi olla kuin barbi,minusta oli mukavaa että barbi sai tehdä kaikkea jännittävää mitä itse lapsena en voinut kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Minä sain synttärilahjaks action man figuurin ja siihen pystyi tarraamaan haavatarroja. Laitettiin niitä haava ja laastaritarroja sit sen munii ja perseesee ja naurettiin. :D
Hahahah meillä oli silloin 10-12v vastaavanlaisia leikkejä. Puettiin toiselle action manille Barbien prinsessapuku päälle ja toiselle jotkut maastohousut ilman paitaa. Sit laitettiin ne Barbie/Ken autoon ja leikittiin "action manien homohäitä" Naurettiin ihan vedet silmissä. Naurattaa kyllä vieläkin sitä muistella hahahaa
Ei käynyt moinen mielessäkään. Mutta Madonna ihannoin joten tein paljon lihasliikkeitä huoneessani
Minulla oli 80-luvulla he-man ukkoja. Ei tullut mieleenikään, että se olisi jotenkin tavoiteltava miesvartalo.
Pojalla on ollut videopeleissä ylilihaksikkaita machoja myös suuri osa, mutta ei hänestä ainakaan vielä ole tullut mitään steroideja piikittävää salihirmua.
Uskon että iso osa vartalopaineista tulee lähipiiristä. Perhe, kaverit, kaverien kaverit.