Avecin kulujen maksaminen juhlissa!!!
Olen tapaillut nyt jonkin aikaa mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta mua on nyt alkanu tosissaan häiritsemään tietyt asiat miehen käytöksessä. Ja kaipasin asiallallisia neuvoja teiltä AV kanssasisarilta <3!
Tässä nyt kuitenkin hieman taustatietoja, että pystytte käsittämään tilanteen paremmin. Itse olen opiskelija, joten juurikaan ylmääräistä ei siis löydy. ( 400 e kuussa jää käteen pakollisten menojen jälkeen) Mies valtiolla hyväpalkkaisessa työssä esimiesasemassa (tienaa kuusta riippuen nettona 3000-6000 e). Mies asuu toisessa kaupungissa. Ollaan molemmat alle kolmekymppisiä.
Ensitreffit: Miehen oli tarkoitus viedä mut syömään. Ravintolassa (, joka paljastui siistiksi lähiöpubiksi/ravintolaksi, josta sai myös lounasta n.10 e), selaili hetken ruokalistaa, ja päättikin sitten, että haluaakin vain kahvia. No ei siinä, otettiin vain kahvit. Jäi kyllä vähän harmittamaan kun olin kuitenkin nähnyt vaivaa laittautumiseen.
Esim 1. Mies soitti ja pyysi mukaansa hienoihin juhliin. Juhlissa kuulemmat useita miehen alan "silmää tekeviä", ja komeet kemut olis ollut tiedossa. Noin tuhat vierasta tulossa. Pukeutumiskoodina naisilla iltapuku yms. Suostuin kutsuun ja ehdin jo innostua, kunnes mies ilmoitti, että mun osuus illan juoma/ruoka kuluista olisi 100 e ja pyysi mua maksamaan tätä!!! :D "Kun yhdessä kuulemma tehään ni yhdessä maksetaankin". No ilmoitin sit miehelle, että en tuu kun mulla kuitenkin menis mekkoon, kampaukseen ja ehkä jopa meikkiin useemman sadan kulut. Mun mielestä olis kohtuutonta, että joutuisin vielä omat sapuskani maksamaan kun kuitenkin miehen juhlista kyse.
Esim 2. Mies soitteli ja ehdotti jos lähtisi ajelemaan ja tulisi illaksi mun luo. Ehdotti, että kokattaisiin yhessä ja sanoi tuovansa ruokakassin tullessaan. Idea kuulosti kivalta ja toivotin miehen tervetulleeksi :) Kuitenkin taas alko se helvetin kitsastelu " hakisitko sä nyt edes jostain tuoreet leivät kun en viittis kaikkee kuitenkaan alkaa kustantamaan"... Kyse ei mullakaan oo siitä, etten ois voinu hakea, vaan en pysty käsittämään että miks mies ei nyt sit voinu tuoda kaikkia tarvikkeita kerralla?? Vaan aina pitää alottaa se kitsastelu.
Tähän loppuun vielä mainittakoon että, mies ei koskaan oo tarjonnut mulle mitään. Eli kyse ei siis voi olla siitä, että kokisi jo tuhlanneensa muhun tarpeeksi:D Niin joo ja kyllä, seksiäkin on jo saanut :DDD Mietin vain, että haluanko näin pihiä miestä, joka kutsuu daaminsa juhliin, eikä kuienkaan kustanna kuluja, vaan kaikki pitäs mennä omasta OPISKELIJAN pussista.:( kertokaa asiallisia mielipiteitä tästä tilanteesta ihanat av-siskot :)!
Kommentit (165)
Musta on ihan ok että molemmat maksaa omat treffikulunsa suhteen alkuaikoina. Olen itse aina halunnut maksaa omani, jotta ei tule kiitollisuudenvelkaa ja huonoa omaatuntoa mikäli en halua nähdä kyseistä henkilöä enää.
Mutta tapailun jatkuessa on hankalaa jos joku sentti pitää tasata, varsinkin kun teillä on iso tuloero. Käsittämätön tuo leipäjuttu, kiusantekoa suorastaan juoksuttaa kauppaan! Kyllä me nykyisen mieheni kanssa seurustellessa käytiin kaupassa "molemmille" eikä laskettu menikö eurolleen tasan.
Juhlat maksettiin aina sen mukaan kumman juhlat oli kyseessä. Mä maksoin hotellin ja lahjan mun sukulaisen häihin mennessämme jne.
Ap sun deitti on niin pihi että parempi ilman!
Kauanko olette tapailleet?
Pihin ja siipeilijän liitto ei voi kyllä toimia mitenkään päin.
Minun tapaukseni: Minä köyhä, entisellä seurustelukumppanilla n. 5000 euron kuukausipalkka.
- Kutsui aveciksi poikakerhon (tyyliin Lionsit, vapaamuurarit) juhlaan. Ostin juhlavaatteet ja kävin meikissä. Mies ilmoitti illallisen hinnan, joka tulisi maksettavakseni. Varasin seteleitä mukaan. Kun juhlatilaisuudessa kaivoin seteleitä uudesta juhlalaukustani, mies ilmoitti maksaneensa jo minunkin illalliseni. Kysyin jälkeenpäin, miksei hän kertonut etukäteen, että aikoo maksaa. Olin miettinyt, onko varaa osallistua koko tilaisuuteen. Js olisi näyttänyt siltä, että peruutan tuloni maksun takia, niin sitten hän kuulemma olisi etukäteen kertonut maksavansa ruoan. Vasta tätä ketjua lukiessani osasin kyseenalaistaa, miksi avecin ylipäätään pitäisi edes varautua maksamaan illallinen poikakerhon juhlassa.
- Kun kävimme elokuvissa, mies osti itselleen karkkeja ja limsaa. Minulla ei ollut varaa ostaa kuin leffalippu. Ei tarjonnut herkkujaan minulle.
- Matkusteli yksin. Minullahan ei sellaiseen olisi ollut varaakaan.
- Alkuaikoina treffit menivät niin, että mies söi ravintolassa aterian ja minä istuin syömättä samassa pöydässä. Minulla ei ollut varaa ravintolaillallisiin.
- Aivan loppuaikoina, viimeisiä vedellessä, tällainen tapaus: Menimme pubiin. Mies tilasi itselleen juoman ja lampsi pöytään istumaan. Minä seisoin edelleen tiskin äärellä. Katselin sinne pöytään ja mietin, kävelenkö vain ovesta ulos, lopullisesti. Tilasin kuitenkin siiderin ja menin pöytään. Pubista lähdettyämme mies meni kavereidensa kanssa kotiinsa etkoilemaan. Minä en ollut sinne tervetullut. Aiemmin päivällä mies oli kehuskellut, että kyllä hänellä "perse kestää" tarjota siellä kaikille etkoilujuomat (pari hanaviinipakkausta). Mutta ei ilmeisesti "perse kestänyt" tarjota seurustelukumppanille yhtä siideriä.
Vierailija kirjoitti:
Otsikon kysymykseen vastaus. Sukupuolesta riippumatta, joka kutsuu (pienituloisen) avecin työhön liittyvään edustustilaisuuteen, maksaa kulut. Älytöntä ja junttia mikään muu. Itselleni tuo sivistymättömyys olisi jo riittävä syy lopettaa tutustuminen alkuunsa.
Itse maksoin aikoinaan naimisiin mennessäni miehen opintolainat pois. Mies on myöhemmin kustantanut monenlaista, kun lapsien takia tuloni ovat pienentyneet. En olisi ihmisen kanssa, jolle raha on noin tärkeää.
Minustakin kutsuja maksaa ja jos ei maksa niin kertoo heti että toinen tietää mihin on lupautumassa. Mikään ei ole veemäisempää kuin lupautua kaverin mukaan jonnekin ja yhtäkkiä siitä onkin tulossa päälle sadan euron kulut. Varsinkin silloin on sanottava jos on odotettavissa jotain tavallista suurempaa kuluerää. Kahden ihmisen raflassa syöntikään ei maksa sataa euroa. No riippuu tietty paikasta mutta sielläkin näkee hinnat tilatessaan.
Itsellä muutama mäntti kaveri (naisia, ja itsekin olen nainen), jotka pyytää mukaan joihinkin juttuihin joista ei voi päätellä että maksaisivat hunajaa, ja kun olet lupautunut niin olisikin luvassa satojen eurojen kustannukset. Puuh. Olen siis oppinut esittämään liudan tarkentavia kysymyksiä joissa pitäisi useimmiten selvitä rahanmeno. Aina ei näin ole. On vaan noloa jos ei olekaan heittää yhtä paljon rahaa humputuksiin kuten heillä tuntuu olevan..
Vierailija kirjoitti:
Minun tapaukseni: Minä köyhä, entisellä seurustelukumppanilla n. 5000 euron kuukausipalkka.
- Kutsui aveciksi poikakerhon (tyyliin Lionsit, vapaamuurarit) juhlaan. Ostin juhlavaatteet ja kävin meikissä. Mies ilmoitti illallisen hinnan, joka tulisi maksettavakseni. Varasin seteleitä mukaan. Kun juhlatilaisuudessa kaivoin seteleitä uudesta juhlalaukustani, mies ilmoitti maksaneensa jo minunkin illalliseni. Kysyin jälkeenpäin, miksei hän kertonut etukäteen, että aikoo maksaa. Olin miettinyt, onko varaa osallistua koko tilaisuuteen. Js olisi näyttänyt siltä, että peruutan tuloni maksun takia, niin sitten hän kuulemma olisi etukäteen kertonut maksavansa ruoan. Vasta tätä ketjua lukiessani osasin kyseenalaistaa, miksi avecin ylipäätään pitäisi edes varautua maksamaan illallinen poikakerhon juhlassa.
- Kun kävimme elokuvissa, mies osti itselleen karkkeja ja limsaa. Minulla ei ollut varaa ostaa kuin leffalippu. Ei tarjonnut herkkujaan minulle.
- Matkusteli yksin. Minullahan ei sellaiseen olisi ollut varaakaan.
- Alkuaikoina treffit menivät niin, että mies söi ravintolassa aterian ja minä istuin syömättä samassa pöydässä. Minulla ei ollut varaa ravintolaillallisiin.
- Aivan loppuaikoina, viimeisiä vedellessä, tällainen tapaus: Menimme pubiin. Mies tilasi itselleen juoman ja lampsi pöytään istumaan. Minä seisoin edelleen tiskin äärellä. Katselin sinne pöytään ja mietin, kävelenkö vain ovesta ulos, lopullisesti. Tilasin kuitenkin siiderin ja menin pöytään. Pubista lähdettyämme mies meni kavereidensa kanssa kotiinsa etkoilemaan. Minä en ollut sinne tervetullut. Aiemmin päivällä mies oli kehuskellut, että kyllä hänellä "perse kestää" tarjota siellä kaikille etkoilujuomat (pari hanaviinipakkausta). Mutta ei ilmeisesti "perse kestänyt" tarjota seurustelukumppanille yhtä siideriä.
No huh huh. Ei voi muuta sanoa kuin että oikein tiet ettet tollasta katellut pitempään. Varsinkin toi viimeinen tempaus kuullostaa ihan överille

Itellä samanlaisesta tapauksesta kokemus: kaikki oli kauhean pihiä, halvinta mahdollista oli iltapalat ja aamupalat jne.
Sitten tuli kavereita käymään ja eikun pöytä koreaksi: Just jostain stockan herkusta parasta mitä rahalla saa, oli alkupalat, ruokasalaatit, pihvit, viinit, jälkruuat, ihan kaikki. Olin aivan äimän käkenä, koska ensinnäkään mua ei näihin kesteihin kutsuttu (vain tietyille kavereille) ja toiseksi tohon oli käytetty valehtelematta varmaan sama määrä rahaa mitä hän normaalisti käyttää kuukaudessa ruokaan.
Viikkoa myöhemmin kyseistä suhdetta ei enää ollut. (Ei siis todellakaan ainut asia, mutta jätetään ne uskottomuusepäilyt toiseen kertaan)
Vierailija kirjoitti:
Olet siis lompakkoloinen. Mies on myös onneksi ilmeisesti ymmärtänyt jo tämän.
Voi helvetti! Lopeta tuo jankutus lompakkoloisesta! Etkö lukenut aloitusta ollenkaan? Vai etkö osaa sisäistää lukemaasi? Tässä EI ole kysymys lompakkoloisesta. M34
Minä en koskaan ole olettanut miehen tarjoavan mulle mitään. Kaikkiin treffiehdotuksiin suostun siis sen mukaan, mihin katson omien rahojeni riittävän. Mikäli mies itse tarjoutuu tarjoamaan, hyväksyn sen toki.
Mitä noihin aloittajan esimerkkeihin tulee, niin ravintolassa mies olisi mun puolestani saanut tyytyä kahviin kaikessa rauhassa, minä ainakin olisin tilannut ruokaa ja maksanut sen itse.
Isoihin iltapukujuhliin kutsuttuna avecina saattaisin olettaa että mies maksaa. Mutta todennäköisesti kieltäytyisin kutsusta siksi, että mulla ei iltapukujuhlia ole koskaan, ja tuntuisi hullulta laittaa nyt suuri summa iltapukuun, jolla ei tee mitään tämän yhden tilaisuuden jälkeen.
Jos mies haluaisi tuoda mun luokseni ruokakassin jotta kokataan yhdessä, olisin innoissani. Ja maksaisin mielelläni sen muutaman euroa tuoreesta leivästä.
Lomareissusta kieltäytyisin sanomalla että valitettavasti budjettini ei näin lyhyellä varoitusajalla salli kallista reissua. Ehdottaisin myös jotain muuta korvaavaa tekemistä, johon minulla olisi varaa. Missään nimessä en edes vihjaisi siihen suuntaan, että mies maksaisi minun matkani. Ylipäätään kaikki sellaiset ehdotukset pitäisi tulla puhtaasti hänen puoleltaan.
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei ole ennestään vaatteita ja halpismeikkien suttaaminen naamaan on maksamisen arvoista?
Kahvi ei kelvannut siis ensitreffeillä, vaikka loiset aina mainostaa että pelkkä kahvikin riittäisi?
Et siis olisi tuon vikan esimerkin iltana itse syönyt muuten mitään ja leivän osto oli liikaa?
Lompakkoloinenhan sä olet.
Sinäkin lopetat sen ainaisen jankutuksen lompakkoloisesta ja jatkat katkeroitumistasi yksin kammiossasi. M34
Siis haluatko sä oikeasti tuollaisen elämänkumppaniksesi? Mieti vähän sitten kun tulisi lapsia ym. Järkkyä. Ei jatkoon. Ja jos noin alussa jo asiat hiertää, niin ne kyllä pahenee ajan kanssa, aina. Tee itsellesi palvelus ja älä tuhlaa nuoruttasi tuohon äijään Yhtään.
Miesten logiikkaa:
Surusteluaikana voidaan maksaa kaikki puoliksi, mutta avioehtoa eivät osaa tehdä ("nevahöörd") ja vaatia ja sitten automaattisesti maksavat joka vaimolle puolet omaisuudestaan, koska suurin osa naisista saa huonoa palkkaa, tekee liikaa lapsia ja menettää koko uransa lasten takia.
Jospa naiset taas osaisivat vaatia yksityisen eläkevakuutuksen kotivuosiensa ajaksi. Ilman ammattitaitoa tuloja ei heru...paitsi meidän veronmaksajien tulonsiirtoja.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että seurusteluaikanankin kumpikin maksaa omansa, jotta ei ole maksullinen seuralainen....
Ai kauheeta aivan sanaa mieltä että ei jatkoon missään nimessä! Oon muute kuullut että puolustusvoimissa on yleensäkin jostain syystä pihiä porukkaa! Mä oon kans käynyt treffeillä varmaan lähes sadan miehen kanssa mutta vain kerran on käynyt niin että tyyppi ei tajunnut tarjota ensitreffeillä. Haukkukaa vaan lompakkoloiseksi niin paljon kun tykkäätte mut mun mielestä se vaan kuuluu asiaan :D ei tullut toisia treffejä sen kanssa.
Klippan kirjoitti:
Et halua. Piheys on todella ärsyttävä piirre.
Kummalakin sukupuolella?
Vierailija kirjoitti:
Klippan kirjoitti:
Et halua. Piheys on todella ärsyttävä piirre.
Kummalakin sukupuolella?
Hauska mielikuva naista puntaroimassa kuluja törsäämisen sijaan. Kyllä siihen on ihan syynsä miksi miehen rahoja kaivataan. Entä jos nekin ehtii kuluttamaan, vaihtaako sitten miestä? :o

Munpas mielestä kuuluu asiaan että nainen maksaa ekoilla treffeillä ;)

Eikö mielestäsi maapallolla ole vielä tarpeeksi ihmisiä? :o

Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klippan kirjoitti:
Et halua. Piheys on todella ärsyttävä piirre.
Kummalakin sukupuolella?
Hauska mielikuva naista puntaroimassa kuluja törsäämisen sijaan. Kyllä siihen on ihan syynsä miksi miehen rahoja kaivataan. Entä jos nekin ehtii kuluttamaan, vaihtaako sitten miestä? :o
Minä kyllä tunnen kaksi sairaalloisen pihiä naistakin, ei se ole sukupuolesta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai kauheeta aivan sanaa mieltä että ei jatkoon missään nimessä! Oon muute kuullut että puolustusvoimissa on yleensäkin jostain syystä pihiä porukkaa! Mä oon kans käynyt treffeillä varmaan lähes sadan miehen kanssa mutta vain kerran on käynyt niin että tyyppi ei tajunnut tarjota ensitreffeillä. Haukkukaa vaan lompakkoloiseksi niin paljon kun tykkäätte mut mun mielestä se vaan kuuluu asiaan :D ei tullut toisia treffejä sen kanssa.
Munpas mielestä kuuluu asiaan että nainen maksaa ekoilla treffeillä ;)
Niin minunkin mielestä. Se on romanttisempaa :)
Kunhan ei jää sitten "velkaa" ja aleta laskemaan seuraavilla kerroilla montako kertaa muija on tarjonnut -_-
Joo no toi eka esimerkki on mun mielestä vähän turhaa nillittämistä. En odota itse että mies maksaisi treffeillä, vaan varaudun aina itse maksamaan osuuteni. Toinen ja kolmas taas miehen puolelta outoa toimintaa. Jos pyydetään juhliin jotka vaativat satojen eurojen panostuksen niin se rahamäärä pitää ilmoittaa heti kättelyssä jos odottaa että avec sen itse maksaa. Ja sitten tuo leipäjuttu... Kysehän ei ole siitä että ap:lla olisi ongelma sen muutaman euron leivän maksamisessa, vaan siitä että kun mies jo kaupassa on niin ei pitäisi olla ylitsepääsemätöntä ottaa sieltä mukaan kaikkea mitä tarvitaan. Jos kamalasti kirpaisee niin sitten ap voisi sen leivän hinnan hyvittää mutta se että molemmat erikseen menevät kauppaan vie vähän pohjan siltä että mies alunperin siihen hommaan tarjoutui.