Lue keskustelun säännöt.
Tekeekö lihavat ihmiset ikinä mitään itselleen epämieluisaa?
24.01.2016 |
Tänään hiihdin 25km huonolla latupohjalla vapaalla tyylillä alle kahteen tuntiin. Veri maistui suussa ja pakkanen koski kurkkuun, jalat menivät välillä tunnottomiksi jalkapohjista, naamaan koski viima. Olen sisukas 26-vuotias nainen, bmi 19. Oli talven ensimmäinen hiihtolenkki, siksi niin tuskallista :D
Mietin vain, että onkohan lihavien liian suuri mukavuudenhalu syy siihen lihavuuteen? Ovatko nämä ihmiset kaikilla elämän osa-alueilla sellaisia "sieltä missä aita on matalin"-ihmisiä. Normaalipaino vaatii töitä, sitä suomalaista sisua. Kertokaahan mitä ajattelette tästä!
Kommentit (71)
No kyllä olen jotain tuollaista ajatellut. Mun mies ainakin on koko ajan ihan paniikissa, että jos vaikka tulee nälkä. Jääkaapissa pitää aina olla liikaa ruokaa, ettei se vaan lopu. Ja varmuuden vuoksi pitää syödä 8 kertaa päivässä, ettei vaan tule nälkä. Vaikka normaaliahan on, että ruokailujen välissä saa jo hieman nälkä tullakin. Mutta lihavalle se pieni terve näläntunnekin näyttää olevan liian epämiellyttävää. Ainakin meidän perheen lihavien keskuudessa näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinähän sitä haastetta on lihaville, jos pitäis matalimman aidan alta ryömiä.
Pomo on lihava ja hoitaa aika monen kymmenen ihmisen asiat ja vimpan päälle. En usko, että kaikki päätökset on itselle mieluisia, mutta ne nyt vaan on tehtävä. Siinä ei joku vapaa-ajan hiihtäminen tunnu tekoina missään, kun henkistä kanttia katsotaan.
Anoppi ei ainakaan siedä epämiellyttäviä asioita. Kun sen ystävältä kuoli mies, niin ei mennyt leskeä tervehtimään. Selitti sen sillä, että hän luulee, että ystävä haluaa olla rauhassa. Minusta se selitys oli niin ontuva, että anoppi taisi vain paeta omia epämiellyttäviä tunteitaan.
Ja painosta ei ole puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on osittain oikeassa. Kyllä ne lihavat niitä laiskimuksia tuppaavat olemaan myös työelämässä ja kotiympyröissä. Töissä tehdään mahdollisimman vähän, ja kotonakaan ei jakseta kunnolla siivota tai tehdä terveellisiä ruokia lapsille. Näin olen itse havainnoinut lähipiirissäni. Eikä se ihmekään ole kun elimistö on niin raskas liikuttaa. Kokeile itsellesi 50 kilon kivisäkkiä selkään kun kuuraat lattioita tai juokset pihalla lasten perässä.
Ei liikunta auta laihtumaan. Ainoa keino on vähentää syömistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, olen nelikymppinen koko elämän läpi pyylevä nainen ja luulenpa että olen tehnyt elämässäni niin paljon epämiellyttäviä, fyysisesti kivuliaita asioita ettet sinä vielä nuoruuden ymmärtämättömyydessäsi voi sellaista kuvitellakaan. Lihava vartaloni on kiivennyt vuorille, synnyttänyt kaksi lasta ilman puudutuksia, käynyt armeijan, käynyt rauhanturvatehtävissä, parantanut katkenneen jalan ja nyt se taistelee syöpää vastaan. Hienoa että jaksoit hiihtää 25 kilometriä. Taidanpa itsekin mennä kihnuttamaan ladulle jos keliä riittää vaikken kovin lujaa pääsekään.
Se muuten pitää usein paikkaansa, että lihava ihminen hätääntyy, jos ei ole ruokaa kaapissa. Minulla on lihava kaveri, joka oli aivan järkyttynyt, kun minulla ei ollut kaapissa ruokaa. Lähikauppaan on kävellen n. 10 minuutin matka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne lihavat niitä laiskimuksia tuppaavat olemaan myös työelämässä ja kotiympyröissä.
Ja jos sattuu laihtumaan, muuttuu kuin taikaiskusta fiksuksi ja ahkeraksi? Haloo, valoja päälle nyt..
Ei tehdä. Senhän sä halusit kuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minusta on kurjaa, että ylipainoisen ajatellaan automaattisesti olevan laiskoja myös muissa elämän osa-alueissa. No, jotkut ovat, mutta ei kaikilla ylipaino ole kehittynyt vain siksi, että laiskottaisi mennä lenkille. Joillekin syöminen esimerkiksi on stressinhallintakeino, joillekin tapa torjua tunteita, joillekin tottumustapojen summa. Ylipäätään on typerää tehdä syväluotaavia luonnearvioita vain siitä, mikä sattuu olemaan henkilön BMI. Ihmisillä on kumma tapa liittää lihavuuteen kaiken maailman ikäviksi koettuja piirteitä, ja laihuuteen taas päinvastoin, niin kuin joissakin lastensaduissa tyyliin ruma, ilkeä noita-akka ja kaunis, kiltti prinsessa.
Vierailija kirjoitti:
No, olen nelikymppinen koko elämän läpi pyylevä nainen ja luulenpa että olen tehnyt elämässäni niin paljon epämiellyttäviä, fyysisesti kivuliaita asioita ettet sinä vielä nuoruuden ymmärtämättömyydessäsi voi sellaista kuvitellakaan. Lihava vartaloni on kiivennyt vuorille, synnyttänyt kaksi lasta ilman puudutuksia, käynyt armeijan, käynyt rauhanturvatehtävissä, parantanut katkenneen jalan ja nyt se taistelee syöpää vastaan. Hienoa että jaksoit hiihtää 25 kilometriä. Taidanpa itsekin mennä kihnuttamaan ladulle jos keliä riittää vaikken kovin lujaa pääsekään.
Voimia taisteluusi! Oletko tietoinen miksi sitten olet aina ollut pyylevä kun noin skarpilta muuten vaikutat? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ruoka on itseni palkintakeino. Harrastan liikuntaa, käyn töissä, hoidan kotityöt jne. Mutta se ruoka, se on se mikä mua odottaa illalla kun pääsen kotiin ja vihdoin lösähdän sohvalle. Karkkipussi piristää duunipäivää. Tai jos on todella väsynyt aamulla ja nukkunut huonosti niin sitä saattaa ajatella että juonpa tuon energiajuoman tästä että saan virtaa, olen sen ansainnut. Ja näin. Eli ei se ylipaino korreloi laiskuutta, ei mulla ainakaan. Mun ylipaino johtuu ihan itsekurin puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
Tänään hiihdin 25km huonolla latupohjalla vapaalla tyylillä alle kahteen tuntiin. Veri maistui suussa ja pakkanen koski kurkkuun, jalat menivät välillä tunnottomiksi jalkapohjista, naamaan koski viima. Olen sisukas 26-vuotias nainen, bmi 19. Oli talven ensimmäinen hiihtolenkki, siksi niin tuskallista :D
Tähän sopisi parikin sananlaskua:
Kärsi kärsi niin kirkkaimman kruunun saat. (Tai sitten et)
Kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse.
Outo ajatus, että liikkuminen olisi epämieluisaa. Olen kyllä normaalipainoinen, mutta ei minusta liikkuminen ole epämukavaa, päinvastoin. Toki hetkittäin se ei tunnu kivalta, mutta keskimäärin se on mukavaa.
Minusta epämieluisaa on vaikkapa vessan pesu, mutta niin vain monella lihavalla on siisti koti.
Itselläni on pikemminkin päinvastoin, teen ja joudun tekemään niin paljon kaikkea epämukavaa, että ruoka auttaa sitten rentoutumaan. Tosin olenkin ahmimishäiriöinen, eli vähän vinksahtanut.
Vierailija kirjoitti:
Kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse.
Mikäs se kissan hännän nostaa, jollei kilo paskaa.
No jos lihavat ei jaksaisi nähdä mitään vaivaa minkään eteen, heitä tuskin näkyisi esim työpaikoilla. Mm. Timo soini tuli heti mieleen. Lihavuus on myös yleensä hyvin monisäikeinen käsite; jollekulle lihava on valtavan kokoinen ihminen, toiselle taas pienen mahapömpön omaava.