Mikä on oikeasti se voima, joka pitää pakkoruotsia yllä?
Suomalaisten enemmistö on aina vastustanut pakkoruotsia, viimeisimmissä tutkimuksessa 3/4 ilmoitti vastustavansa pakkoruotsia.
Pakkoruotsista ei ole mitään hyötyä verrattuna siihen, että jokaisella olisi mahdollisuus halutessaan opiskella ruotsia.
Pakkoruotsi ei ole millään tavalla suomalaisten etu. Ennemminkin se on haitta, koska suomalaisten kielitaito kokonaisuudessaan on pakkoruotsin vuoksi yksipuolinen.
Mikä on oikeasti se mahti, joka pitää edelleen tätä älytöntä järjestelmää yllä? Kaikki näkevät, että keisarilla ei ole vaatteita, mutta silti niin moni kehuu keisarin hienoja vaatteita. Miksi?
Kommentit (119)
Päästösvalta ja raha on siellä missä on ruotsinkielisiä. Ruotsinkielisillä on pitkä historia maamme kärjessä ja siellä kärjessä viihtyvät suomenkieliset suvut ovat myös kasvaneet siihen, että ruotsinkielentaito, ruotsin puhuminen liiketuttavien ja kollegoiden kanssa, on itsestäänselvyys.
Köyhällä landella lakkautettujen paperitehtaiden varjossa kasvaneena mulle oli aina ihan itsestäänselvää, että kaikki vihaa ruotsia ja yksikään kundi ei ota ruotsista yli kutosta ylästeen tai lukion todistukseen. Oli ihmeellistä muuttaa "sivistyksen pariin", maailmaan missä miehet (etenkin tätä hämmästelin, oli mulla itsellä ruotsissa aina kymppi koulussa mutta että joku mies puhuisi sitä kahta sanaa enempää...ihmeellistä) puhuvat sujuvasti ja mielellään ruotsia. Ei vain fraaseja ja lyhyitä kysymyksiä joihin itse lukion eximiallani kykenen, vaan oikeasti juttelevat ruotsiksi ummet ja lammet, lukevat huvikseen ruotsinkielistä kirjallisuutta, katsovat YLE Femiä jne. Aina edelleen hätkähdän kun joku vähän junttina pitämäni tyyppi vaihtaa sujuvasti keskustelukieltä kun paikalle ilmaantuu ruotsinkielinen. Ei mun mielestä vaan keski-ikäisen kauppatieteiden maisterin joka pukeutuu huppareihin ja lököfarkkuihin ja bilettää seduloissa tai kick boxingia harrastavien resuisten taidekoululaispoikien tai kuuskymppisten retkeilyä harrastavien eräkuteisiin aina pukeutuvien äijien pitäisi osata ruotsia, ainakaan paremmin kuin mitä mä osaan.
pussar kirjoitti:
ONHAN. se on ensimmäinen vieras kieli ruotsinkielisille ja suurimmalle osalle suomenkielisistä, koska muita kieliryhmiä ei muodostu. ei siis voi päättää itse opiskeleeko sitä vai ei.
Jonkun muun kielen käytännöllä ei voi perustella toisen kielen lakisääteistä pakkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen tarpeus ja järkevyys. Ja kun kerran pohjoismaissa asutaan niin on aivan asiallista osata ruotsiakin.
Eri asia jos asuttaisiin vaikka Uudessa Zeelannissa, silloin ymmärtäisin paremmin protestit ruotsia vastaan.
Gonatt och må så gott, käre, ihärdige ape. :)
Mitkä ihmeen "protestit ruotsia vastaan"? En ole koskaan kuullutkaan tällaisista protesteista.
Pakkoruotsin vastustaminen on taas ihan eri asia.
Senkin hiustenhalkoja. :/
Älä merkkaa sanoja kun hyvin ymmärrät mitä mä tarkoitan. :)
En halo, vaan korjaan. Ruotsin kieltä harva vastustaa. Pakkoruotsia vastustaa moni. Ei pakkoruotsin vastustaminen tarkoita sitä, että olisi mitään ruotsin kieltä tai ruotsinkielisiä vastaan. Harva vastustaa esim. espanjan kieltä, mutta kukaan tuskin silti haluaisi ala-asteelta yliopistoon jatkuvaa pakkoespanjaa.
OK, ymmärrän mitä tarkoitat, mutta minulla ei vältämättä ole samaa käsitystä asioista.
Entäs jos suomeen tulisi venäjänkielen pakko-oppiminen? Miten luulisit siinä käyvän? Olisivatko protestit vastaavanlaisia?
Ei kukaan halua pakkovenäjää tietenkään.
Koko pakkovenäjä-käsite on ollut RKP:n propagandaa. Ikään kuin pakkoruotsin poistuminen johtaisi pakkovenäjään. Ei johda.
Tää aloittajatyyppi sitten jaksaa vaivata pientä päätään tällä samalla aiheella vuoden jopa vuosia. Ei sillä mitään, aihe on tylsä ja niin on pakkoruotsikin, mutta outoa/pelottavaa kokea ihminen, jolla joku vähäinen asia on vallanut koko ajatusmaailman..
Vain yksi esimerkki siitä, että demokratia ei toteudu nykyisissä hallintomuodoissa. Karja äänestää ja ihmiset tekee mitä haluaa, karja unohtaa.... ja karja äänestää.
Ensinnäkään pakkoruotsille ei ole ensimmäistäkään järkevää perustetta. Toisekseen, pakkoruotsi tulee poistumaan 100% varmuudella. Kyse on lähinnä viivytystaistelusta. Kaikki nuoret poliitikot puolueesta riippumatta ja nuoremmat sukupolvet yleensäkin vastustavat pakkoruotsia, joten on itsestäänselvää, että se poistuu.
Vierailija kirjoitti:
OK, ymmärrän mitä tarkoitat, mutta minulla ei vältämättä ole samaa käsitystä asioista.
Entäs jos suomeen tulisi venäjänkielen pakko-oppiminen? Miten luulisit siinä käyvän? Olisivatko protestit vastaavanlaisia?
Suomeen tulee pakkovenäjä vain yhden vaihtoehdon toteutuessa, ja sitten ei muutenkaan enää kansalta kysytä, miten homma järjestetään.

Mutta mitäs sitten kun tarjolla on avokätinen vaaliavustus, kunhan ajattelet tästä kieliasiasta "oikein"...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OK, ymmärrän mitä tarkoitat, mutta minulla ei vältämättä ole samaa käsitystä asioista.
Entäs jos suomeen tulisi venäjänkielen pakko-oppiminen? Miten luulisit siinä käyvän? Olisivatko protestit vastaavanlaisia?
Suomeen tulee pakkovenäjä vain yhden vaihtoehdon toteutuessa, ja sitten ei muutenkaan enää kansalta kysytä, miten homma järjestetään.
Ei tule. Miksi tulisi?
Vierailija kirjoitti:
Hurrijahti! Hurrijahti!
Aina sä vaan lupailet niitä aseita ja että viimeinkin veri roiskuu. Mut Jouni ja Arska sano, et ei ne ainakaan niitä sun piilotettuja asekätköjä oo nähnyt!
En mä ainakaan jaksa aina vaan väsätä näitä kirjotuksia ja vahtia palstaa koko ajan ja peukutella. Eiks me nyt voitaas vaan mennä autolla johonkin vaikka Pohjanmaan kylään. Otetaan vaan piekkarit mukaan. Ne nyt ainakin on kaikilla, Esallaki jopa!
Hahahahha :D
(en ole ap)
Vierailija kirjoitti:
Tää aloittajatyyppi sitten jaksaa vaivata pientä päätään tällä samalla aiheella vuoden jopa vuosia. Ei sillä mitään, aihe on tylsä ja niin on pakkoruotsikin, mutta outoa/pelottavaa kokea ihminen, jolla joku vähäinen asia on vallanut koko ajatusmaailman..
Taas hyökätään henkilöön, kun mitään asia-argumentteja ei ole. Tätä se on aina pakkoruotsin kanssa.
mitä pienempi koulu sitä varmempi ettei muita ryhmiä tule kuin englanti. vaikka ruotsia ei enää tarvitse kirjoittaa, ei kirjoiteta mitään muutakaan kieltä eli ..
http://www.opettaja.fi/cs/Satellite?c=Page&pagename=OpettajaLehti%2FPag…
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkään pakkoruotsille ei ole ensimmäistäkään järkevää perustetta. Toisekseen, pakkoruotsi tulee poistumaan 100% varmuudella. Kyse on lähinnä viivytystaistelusta. Kaikki nuoret poliitikot puolueesta riippumatta ja nuoremmat sukupolvet yleensäkin vastustavat pakkoruotsia, joten on itsestäänselvää, että se poistuu.
Ei, vaan sitten ne aikuistuu. Tai kun saavat oikeaa valtaa, saavat myös oppia maanpuolustusstrategioista. Ne taas eivät ole julkista tietoa (joten itse asiassa niistä puhuminen täälläkin on typerää - mutta hei, tämähän on vain tyhmien mammojen palsta), joten julkisesti kannattaa perustella asiaa pohjoismaisen kirjallisuuden lukemisen mahdollisuudella tai vaikkapa mahdollisuudella ruotsalaiseen miesystävään.
silmätjasuukiipliis kirjoitti:
mitä pienempi koulu sitä varmempi ettei muita ryhmiä tule kuin englanti. vaikka ruotsia ei enää tarvitse kirjoittaa, ei kirjoiteta mitään muutakaan kieltä eli ..
Tuokin on taas näitä pakkoruotsittajien jatkuvasti toistamia valeita. Että muiden kielten opiskelu ei lisääntynyt, vaikka yo-pakkoruotsi poistui, joten suomalaiset on vaan laiskoja paskoja, jotka ei halua opiskella mitään kieltä.
Tuosta vaan unohtuu se, että ruotsin kurssien pakollisuus säilyi ihan ennallaan, eli ei tullut yhtään lisätuntia aikaa opiskella niitä muita kieliä !!!
Ahvenanmaalla ei ole pakkosuomea. Mutta kaikkialla Suomessa on pakkoruotsi.
Kummallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkään pakkoruotsille ei ole ensimmäistäkään järkevää perustetta. Toisekseen, pakkoruotsi tulee poistumaan 100% varmuudella. Kyse on lähinnä viivytystaistelusta. Kaikki nuoret poliitikot puolueesta riippumatta ja nuoremmat sukupolvet yleensäkin vastustavat pakkoruotsia, joten on itsestäänselvää, että se poistuu.
Ei, vaan sitten ne aikuistuu. Tai kun saavat oikeaa valtaa, saavat myös oppia maanpuolustusstrategioista. Ne taas eivät ole julkista tietoa (joten itse asiassa niistä puhuminen täälläkin on typerää - mutta hei, tämähän on vain tyhmien mammojen palsta), joten julkisesti kannattaa perustella asiaa pohjoismaisen kirjallisuuden lukemisen mahdollisuudella tai vaikkapa mahdollisuudella ruotsalaiseen miesystävään.
Suomen ja Ruotsin armeijoiden yhteistyössä käytetään englantia, joten en ymmärrä maanpuolustuksellista perustettasi pakkoruotsille. Voisitko edes vähän avata tätä salaisuuden verhoa?
Vierailija kirjoitti:
Ahvenanmaalla ei ole pakkosuomea. Mutta kaikkialla Suomessa on pakkoruotsi.
Kummallista.
Ei ole kummallista, vaan on oikein hyvin linjassa Suomen kielipolitiikan mielipuolisuuden kanssa.
Historia, ja se, että Ruotsi on naapurimaa. Ruotsin kanssa on kuitenkin puolustusyhteistyötä. Ruotsi on ainoa maa maailmassa jolla on oikeasti jotain menetettävää ja pelättävää jos Venäjä valtaisi Suomen. Suomi on Ruotsin puskuri itäänpäin.
Suomen ns. valtaeliitti ymmärtää tämän puolustuspoliittisen tosiseikan ja tekee kaikkensa että linkki Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen säilyy.
Siinä. Oletko nyt tyytyväinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen tarpeus ja järkevyys. Ja kun kerran pohjoismaissa asutaan niin on aivan asiallista osata ruotsiakin.
Eri asia jos asuttaisiin vaikka Uudessa Zeelannissa, silloin ymmärtäisin paremmin protestit ruotsia vastaan.
Gonatt och må så gott, käre, ihärdige ape. :)
Mitkä ihmeen "protestit ruotsia vastaan"? En ole koskaan kuullutkaan tällaisista protesteista.
Pakkoruotsin vastustaminen on taas ihan eri asia.
Senkin hiustenhalkoja. :/
Älä merkkaa sanoja kun hyvin ymmärrät mitä mä tarkoitan. :)
En halo, vaan korjaan. Ruotsin kieltä harva vastustaa. Pakkoruotsia vastustaa moni. Ei pakkoruotsin vastustaminen tarkoita sitä, että olisi mitään ruotsin kieltä tai ruotsinkielisiä vastaan. Harva vastustaa esim. espanjan kieltä, mutta kukaan tuskin silti haluaisi ala-asteelta yliopistoon jatkuvaa pakkoespanjaa.
OK, ymmärrän mitä tarkoitat, mutta minulla ei vältämättä ole samaa käsitystä asioista.
Entäs jos suomeen tulisi venäjänkielen pakko-oppiminen? Miten luulisit siinä käyvän? Olisivatko protestit vastaavanlaisia?
Ei kukaan halua pakkovenäjää tietenkään.
Koko pakkovenäjä-käsite on ollut RKP:n propagandaa. Ikään kuin pakkoruotsin poistuminen johtaisi pakkovenäjään. Ei johda.
OK.
En minäkään sitä tarkoittanut, enkä ajatellut, että pakkoruotsin poistaminen johtaisi pakkovenäjään, vaan halusin vaan vilpitöntä uteliasuuttani saada tietää käsityksesi asiasta.
Mukavaa illanjatkoa!
Mikään laki ei pakota opiskelemaan englantia. Koska kaikki haluavat opiskella englantia, ei muiden kielten ryhmiä yleensä synny. Tämä on kuitenkin demokratiaa, koska tällöin enemmistön päätöksellä mennään. Jos välttämättä haluaa, on kuitenkin mahdollista välttyä englannin opiskelulta. Pakkoruotsilta ei voi välttyä mitenkään.