Lue keskustelun säännöt.
Muita vauvan sukupuoleen pettyneitä :(
21.01.2016 |
Käytiin tänään ultrassa, olen itkenyt koko illan. En vai voi mitään sille, että olen pettynyt vauvan sukupuoleen. Meillä on ennestään kolme tyttöä ja nyt tämä neljäskin on tyttö :( Olemme kovasti toivoneet poikaa, ensimmäisestä lapsesta lähtien. En ymmärrä, miksemme vain voi saada poikaa ja mikä menee vikaan. Annoin jo eteenpäin tyttlvauvan vaatteetkin kun olin jo ihan varma, että nyt tulee poika mutta ei :( Mies ei ole puhunut mulle mitään koko iltana, kävi vain salilla ja meni yläkertaan jatkamaan töitään. Musta tuntuu niin pahalta, lohduttakaa joku saman kokenut joka ymmärtää mua.
Kommentit (227)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on miehesi syy: hän ei pystynyt toimittamaan sinun munasolullesi vaadittavaa Y-siittiötä. Kertakaikkisen kelvoton mies. Ei omanikaan toki täydellinen (kaikessa, useassa hommassa kuitenkin hyvä tai erinomainen) ole, mutta pystyi kuitenkin pojan siittämään. Leikki leikkinä, mutta kyllä oma isäni on ollut äärettömän onnellinen kahdesta poikalapsenlapsestaan, kun hänellä itsellään on "vain" kaksi tyttöä.
Miltä tämä sinusta tuntuu, olla väheksyttyä "väärää" sukupuolta? Tuntuuko, että olet poikalapsia synnyttämällä hyvittänyt isällesi pettymyksen joka sinusta seurasi?
Olen aina tiennyt vanhempieni -lähinnä isän- halunneen (myös) poikalapsen, nuorempana tyttäristä odotukset lienevät olleet minun kohdallani vielä suuremmat. Esiteininä olin hieman poikamainen enkä vieläkään mikään ultranaisellinen, mutta en ole ainakaan tietoisesti halunnut olla sellainen isääni miellyttääkseni. Sen sijaan olen aina ollut kunnianhimoinen ja lapsena myös urheilullinen, mahdollisen tyttöpettymyksen lienen isälleni jo hyvittänyt moneen kertaan menestymällä koulussa, opiskeluissa, työelämässä ja muutenkin elämässä. Pojan pyöräyttäminen ei omaa arvostusta itseni silmissä enää lisännyt :-)
Ja kuitenkin liität maskuliiniseen sukupuoleen elämässä menestymisen ja muutkin positiiviset piirteet.. Onneksi et ole tosiaan tyttöä saanut, olisit siitänyt traumasi häneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän osittain. Tapasimme mieheni kanssa kun olimme lähemmäs nelikymppisiä eikä meille tule muita lapsia kuin tämä yksi. Olimme toivoneet ja asennoituneet siihen, että lapsi on poika. Kävi ilmi että lapsi on tyttö ja tytön myötä miehen suvun kaunis sukunimi sammuu (ainakin hyvin todennäköisesti). Tämä on se mikä oikeasti surettaa, ei se että lapsi on tyttö.
Ei ole nykylainsäädännön mukaan pakko sammua mikään nimi. Missä 1800-luvulla sinä elät?! Ällöttävää.
Eihän tässä mistään tyttöjen halveksimisesta ole kyse! Niinkuin aiemmin joku kirjoittikin, lapseen kohdistuvat toiveet ja haaveet ovat ihan luonnollisia. Itselläni on kaksi poikaa. Ensimmäisen jälkeen toivoin niin kovasti tyttöä. Tai lähinnä sitä mielikuvaa, millaisia asioita voisin tytön kanssa tehdä, miten tytön pukea, ym. Ultran jälkeen olin pettynyt. Kuulostaa ehkä kamalalta. Mutta en minä siihen kohdussa kasvavaan lapseeni ollut pettynyt. Vaan siihen omien haaveiden toteutumattomuuteen. Taisin muutaman pettymyksen kyyneleen kotona kaikessa hiljaisuudessa itkeä. Pettymystä kesti päivän pari, sitten se häipyi ja onni tulevasta lapsesta palasi.
Jos nyt yrittäisimme kolmatta, minulle olisi oikeastaan sama,mitä sukupuolta lapsi olisi. Olen varautunut siihen, että meille on varattu poikia. Joissain tilanteissa, kun esimerkiksi näen äidin letittävän tyttärensä hiuksia tai näen kaupassa ihanan pienen mekon, minuun iskee hetkeksi pieni haikeus; tytön kaipuu. Mutta se ei vähennä sitä rakkautta ja onnea, jota poikiani kohtaan tunnen.
Minä ymmärrän siis ap:n tämänhetkistä tunnetta. Pettymys menee ohi ja tämänhetkisestä pettymykset huolimatta hän on, ja hänestä tulee varmasti hyvä äiti kaikille ihanille tyttärilleen.
älä ap välitä näistä! Provoja taitavat suurin osa olla ei kukaan voi olla noin tyhmä. Naurattaa tää nykyaika kun vanhemmat hehkuttaa kuinka meidän Pekka leikkii nukeilla ja Liisa autoilla ovat niin erikoisia että! Ai kauhea lapsen kummi osti Liisalle pinkin paidan miksei sinistä?! Niin on ne lapset leikkineet ennenkin millä tykkäävät nyt vaan siitäkin joku älypää teki numeron. toivottavasti ap saat vielä jotenkin elämääsi pienen pojan. Ei "poikatyttö" tule olemaan ikinä kuitenkaan poika vaikka miten vääntäisi.
Meillä on vain yksi lapsi. Alusta saakka oli selvää, ettei enempää tehdä. Toivoin ihan kamalasti poikaa. Vaikka ultrissa ei näkynyt lapsen sukupuolta, olin asennoitunut vain poikaan. No, lapsen synnyttyä saimme tietää hänen olevan tyttö. Ensimmäiset viikot tuntui, että minulla oli väärä lapsi. Kiintymyssuhteenluominen kesti miltei puoli vuotta. Alku oli muutenkin hankala enkä tuntenut yhtään mitään lastani kohtaan.
Nyt tyttö on kaksi ja puoli. Hän on suurin aarteeni ja elämäni ilo. En olisi voinut edes kuvitella kuinka paljon voinkaan rakastaa tätä pientä ihmistä, jolla on mahtava huumorintaju ja ihanat jutut. Onneksi sain tytön. Onneksi sain juuri tämän lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän osittain. Tapasimme mieheni kanssa kun olimme lähemmäs nelikymppisiä eikä meille tule muita lapsia kuin tämä yksi. Olimme toivoneet ja asennoituneet siihen, että lapsi on poika. Kävi ilmi että lapsi on tyttö ja tytön myötä miehen suvun kaunis sukunimi sammuu (ainakin hyvin todennäköisesti). Tämä on se mikä oikeasti surettaa, ei se että lapsi on tyttö.
No, mitäs jos kasvattaisitte lapsenne olemaan ylpeä kauniista sukunimestään ja ajattelemaan, ettei ole naisen velvollisuus vaihtaa nimeä vaikka menisikin naimisiin tai järjestää automaattisesti lapsilleen näiden isän sukunimeä?
Ja vaikka olisittekin saaneet pojan, niin ei mikään takaa, että hän a) hankkii lapsia, tai b) mahdollisille lapsille annetaan isänsä sukunimi.
Vittu täällä on oksettavia ämmiä.
T. Tahattomasti lapseton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskenmenoja, kuolleena syntymistä, kätkytkuolemaa... Leukemiaa, syöpää, reika sydämessä, henkeä uhkaava diabetes kun sokerit romahtaa alas... Ja ne kaikki muut mitä voikaan lapsen vielä susta erottaa.
Kyllä kuule sillä on niin paljon väliä onko lapsi terve, sillä se ei todellakaan ole itsestäänselvyys!
Ainoa johon tulisi sinun olla pettynyt, on sinä itse. Saa sitä toivoa tiettyä sukupuolta, mutta se mikä sieltä tulee ei pitäisi aiheuttaa pettymystä. Oma lapsi on jotain sellaista, mitä kaikki eivät välttämättä saa vaikka kuinka haluaisivat.
Miksi muka tyttö meinaa automaattisesti tyttömäisiä juttuja? Kyllä mun tyttöni sai auton ennen nukkea, valitsi sen jopa itse. Olen ollut poikamainen tyttö aina, mutta lapseni saa ihan vapaasti haluta leikkiä haluamiaan leikkejä, oli ne sitten autoilla tai nukeilla... Ja saa ihan harrastaa mitä haluaa, on ne sitten esim. balettia tai jääkiekkoa... Ja tulen rakastamaan häntä niin paljon, koska hän on täydellinen omana itsenään, millainen sitten onkaan.
Kun minua ultrattiin, ainoa ajatus joka takoi päätä oli "olethan elossa ja terve, muuta en pyydä" ja sitä enempää en halunnut pyytää, sillä kumpikaan noista ei ollut itsestään selvyys kohdallamme.
Vierailija kirjoitti:
älä ap välitä näistä! Provoja taitavat suurin osa olla ei kukaan voi olla noin tyhmä. Naurattaa tää nykyaika kun vanhemmat hehkuttaa kuinka meidän Pekka leikkii nukeilla ja Liisa autoilla ovat niin erikoisia että! Ai kauhea lapsen kummi osti Liisalle pinkin paidan miksei sinistä?! Niin on ne lapset leikkineet ennenkin millä tykkäävät nyt vaan siitäkin joku älypää teki numeron. toivottavasti ap saat vielä jotenkin elämääsi pienen pojan. Ei "poikatyttö" tule olemaan ikinä kuitenkaan poika vaikka miten vääntäisi.
Et ole tainnut edes yhteen tutkimukseen lasten sukupuolirooleista ja tyttöjen/poikien erilaisesta kohtelusta vaivautunut tutustumaan? Ja ajatteletko tosiaan, että ennenkin ovat lapset saaneet vapaasti leikkiä millä ja miten tykkäävät - tasa-arvo ja vapaus toteuttaa itseään ovat ilman muuta ollut nimenomaisesti kohdillaan waanhoina hywinä aikoina, jolloin miehet olivat wielä miehiä ja naiset naisia!
Kun nyt noita värejäkin toit esille, niin tiesitkö että vajaat sata vuotta sitten sininen oli tyttöjen väri (Neitsyt Marian kunniaksi) ja punainen poikien (sopivan verevä ja voimakas)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnustan. Pelkäsin, jos saan pojan. Olin aina halunnut pikku tytön. Pelotti, etten osaisi olla pojan kanssa. Lapsellista, mutta en voinut tunteilleni mitään. Tyttö tuli :-)
Miten voi olla tuollaisia äitejä... Itselläni on neljä tyttöö ja ihana tyttöjengi ovatkin. Toki poikakin olisi ollut ihan mielenkiintoinen saada jossain välissä, mutta nytten kun noita neljää katsoo niin en mihinkään ikinä koskaan vaihtaisi. Toki miehellä on välillä hieman kestettävää naisväen kanssa mutta hankittiin myöhemmin koira joka on uros ja mies välillä prinsessaleikkien keskeltä sanokiin että "huh huh, lähdetääs me pojat vähän tuulettumaan." Mieskin sai poikapuolisen hengenheimolaisen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen vielä pidemmän poikasarjan jälkeen perheen nuorin, tyttö. Joskus vanhemmat jo lapsena kertoivat, että halusivat nimenomaan tytön ja todella hölmö olo tuosta on jäänyt niin minulle kuin veljille.
Minusta ei kuitenkaan tullut sitä vanhempien haaveilemaa pitsiunelmaa. Heti kun osasin edes jotenkin itseäni ilmaista, halusin päälle sinistä, mustaa, pääkalloja ja monstereita, leluiksi kelpasivat vain autoradat ja actionmanit ja kaiken suostuttelun jälkeenkään en suostunut harrastamaan kuin lätkää ja nyrkkeilyä. Minusta tuli meidän perheen tappelija ja "jätkä". Luulen, ettei esimerkiksi ala-asteen luokkatovereille ikinä tullut ihan selväksi olenko tyttö vai poika, niin monta kertaa minut jaoteltiin lasten kesken poikiin. Ensimmäisen kerran laitoin meikkiä naamaani lukion jälkeen ja tunsin itseni suunnilleen transuksi.
Nyt myöhemmin olen kasvanut aikuiseksi, itsenäiseksi ja ihan naiselliseksi naiseksi. Siitä ei enää suuremmin vanhemmilleni iloa ole, veljeni ovat perustaneet perheensä ja lapsenlapsista on tullut vanhempieni elämän ilo ja riemu. Minä olen jäänyt sen "ydinperheen" ulkopuolelle sillä en itse ole perheellinen.
Tällä omalla tarinallani haluan vain sanoa, että älkää oikeasti odottako siltä lapselta mitään tai laittako esimerkiksi sukupuolen varaan toiveitanne. Minä olin ainoana tyttönä se meidän perheen hankalin "poika" ja eniten "poikien ongelmissa".
Voi ku sais vauvan <3 Ihan saman kumman. Mutten enää voi saada sairauteni takia lapsia. Ennestään on tyttö ja poika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan avopuolison kanssa puhuttu paljon lasten hankkimiseen liittyen, ja hän on sanonut, että haluaisi ainakin yhden poikalapsen. Syynä se, että poikien kanssa voisi sitten urheilla ja nikkaroida ja räplätä autoja jne... Olen tästä vähän ihmeissäni, koska avokkini ei muuten ole mikään stereotypioiden suurin fani, ja lisäksi hänellä on minussa, tyttöystävässään, elävä esimerkki siitä miten naistenkin kanssa voi puhua esimerkiksi tieteestä ja pelata videopelejä.
Kai nämä asiat herättävät ihmisissä niin voimakkaita, osin tiedostamattomiakin tunteita, joilla ei välttämättä ole mitään järkevää todellisuuspohjaa. Mielletään tytöt ja pojat fundamentaalisesti täysin erilaisiksi, vaikka tiedetään järjellä, että persoona, ei sukupuoli, ohjaa niit lapsen taipumuksia ja kiinnostuksenkohteita. Tiedä häntä.
Pystyn kyllä ymmärtämään hyvin tuntees, ap. Eikä ne mitenkään vääriä ole, käsittele vaan loppuun asti niin ei jää "vaivaamaan".
Mää olen kyllä tyytyväinen, halusin kaks poikaa kahden vuoden ikäerolla, sain kaksi poikaa 2v 23 pvä erolla :) piuhatki sain poikki niin mun lapset oli tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vittu täällä on oksettavia ämmiä.
T. Tahattomasti lapseton
Esim. sinä? Tökeröä kieltä. Ja oikeasti, meillä kaikilla on omat tragediamme. Toisilla pieniä, toisilla suuria. Minulta kuoli sisko, kun olin teini. En silti hauku kaikkia, jotka kehtaavat valittaa siskoistaan tai siitä, että onkin veli. Ei kannata avata näitä keskusteluja, jos niistä tulee vain huono fiilis ja halu alkaa laukomaan typeriä juttuja.
Sunlsiset ihmiset ei ansaitse lapsia.
Meilläkin on kolme tyttöä ia sitten pitkän ajan kuluessa tuli mieleen, että menishän tässä yksi vauvakin. Vanhin tyttö oli 17v, seuraava 15v ja seuraaVA 9V. Rupesin sitten odottamaan vauvaa, kaikki tutut puhuivat, että tyttöhän sieltä tulee. Silloin ei ollut ultraa tai minä en sitä saanut. piti olla 38 v ja minä olin 37v, kätilö tuumasi olethan saanut jo3lasta, mikä siinä vois mennä pieleen. Synnytys alkoi ja sieltähän pojan pollukka syntyi. Olihan se ihana asia, siskot palvoivat pientä miestä. Nyt on kulunut aikaa ja pojasta on kasvanut mies,. Ollaan saatu vanhana kokea isovanhempien rakkaus, poika sai pienen tyttären on 1v3kk , on meidän mielestä kaunein lapsi. Ihan sama onko tyttöjä vai poikia ,kaikki yhtä rakkaita. Noita lasten lapsia on 8 poikaa ja kaksi tyttöä.
Minä toivoisin poikaa ja mies tyttöä - hänellä on jo poika, minulla ei ole lapsia... Nythän toinen joutuisi joka tapauksessa pettymään? :P Hah, ei vaan, kyllä minä toivoisin ihan eniten sitä, että saataisiin (terve) lapsi jonakin päivänä. Useampaa tuskin enää tulee.
...ellei sitten kerralla (minun suvussani tuntuu kulkevan... minä en sitä kuitenkaan toivo :D )
Ymmärrän hyvin tunteesi. Näin itselläni aina tytön ja pidän tyttömäisistä jutuista. Sain kaksi poikaa.. Toisesta olin jo tosi pettynyt. Myös uskoin tyttöön niin kovin että ostin mekkoja. Toki rakastan poikiani yli kaiken enkä synnytyksen jälkeen ole ollut kuin onnellinen heistä. Mutta ei se poista tytön kaipuuta. Toki tiedostan ettei tyttö välttämättä olisi sellainen mitä haaveissani on.. Tyttömäinen joka mun kanssa shoppailisi, lakkaisi kynsiä yms.. Mutta silti. Jos saisin kolmannen pojan niin en enää lasta tekisi.. Tytön toivossa saatan tehdäkin. Tiedän että olisin kolmannellekin pojalle hyvä äiti eikä olisi mulle millään lailla pettymys. Mutta eihän se sitä poista että tyttöä toivoisin.. Enkä siinä koe olevan mitään väärää. Tottakai olen kiitollinen että olen ylipäätään lapsia saanut.. Terveitä jne.. Mutta se onkin toinen asia kuin toive sukupuolesta.