Tyhjentävä vastaus siihen, miksi naiset hakevat enemmän avioeroa ja ratkaisuehdotus
Väestöliiton Heli Vaarasen näkemys siitä, miksi Suomessa on niin paljon avioeroja:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_k…
"Naiset aktiivisempia
Suomalaisesta avioerosta 2000-luvulla väitellyt Jouko Kiiski tutki väitöksessään 224 eronneen miehen ja 311 naisen käsityksiä ja kokemuksia avioerosta. Yleisimmiksi erosyiksi mainittiin läheisyyden puute, erilleen kasvu ja puolison itsenäistyminen. Naiset löysivät erosyitä miehiä enemmän, mikä tukee sitä havaintoa, että erohakemuksista länsimaissa noin 70–80 prosenttia jättää nainen. Vaaranen selittää suurta prosentuaalista eroa.
– Naiset ovat aktiivisempia. Heille henkilökohtainen onnellisuus merkitsee paljon. Monille miehille taas perheen koossa pysyminen on keskeinen arvo epäonnenkin hinnalla.
Kiiskin tutkimuksessa useimmat vastaajat pitivät eroa tavoiteltavana tapahtumana, joka lopulta koettiin myönteisenä asiana, ei katastrofina. Sukupuolten toipumisessa erosta erilaisuudet tosin korostuvat; miehet kokevat eron raskaammin ja toipuvat siitä heikommin. Lasten huoltajuus siirtyy usein äidille, mikä tukee naisen elämänhallintaa, kun taas miehen täytyy luoda uutta elämäntodellisuutta. Miehet pakenevat usein työhön, toimintaan ja päihteisiin – turruttaviin lääkkeisiin. Naiset taas turvautuvat sosiaalisiin verkostoihin, jotka ovat parempia kuin miehillä, ja hakevat apua keskustelusta ja pohtimisesta. Erosta selviytyy yleensä paremmin sen alullepanija."
Eli miehet kärsivät enemmän erosta ja ovat epäitsekkäämpiä. Jos naiset muuttaisivat asennettaan, ei avioeroja olisi yhtä paljon. Mielipiteitä tähän tutkittuun faktaan?
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se selvää että miehet ottavat eron raskaammin. Lapset jää lähes AINA äidille. Ja sitten äidillä on valta asema vuosikaudet. Naisten ei tarvitse pelätä eroa niin paljon.
Ja tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että miehet antavat kokonaisvastuun lasten asioista naisille. Mä olen omille pojilleni sanonut, että teidän TÄYTYY pitää kaikki lain sallimat vanhempainvapaat, teidän TÄYTYY käyttää lapsianne lääkärissä, neuvolassa jne. Teidän TÄYTYY osallistua päiväkodin vanhempainiltoihin, koulun vanhempainvartteihin jne. Teidän TÄYTYY huolehtia siitä, että tiedätte, mistä löytyy lasten mikäkin tarvike, keitä on lastenne kaverit ja missä he asuvat, mikä on lastenne lempiruokaa jne jne jne. Kun tiedättä ja huolehditte lastenne asioista vähintään yhtä paljon kuin vaimonne, niin erotilanteessa lastenne huoltajuutta ei automaattisesti määrätäkään äidille.
Mitäs jos äiti väittää yhtä ja isä toista? Mietitäänpä tälläistä tilannetta. Äiti haluaa lapsen itselleen ja antaa isän tavata lapsia vain joka toinen vkl koska väittää hoitaneensa lasta enemmän. Isä taas haluaa vuoroviikoin ja väittää hoitaneensa lasta ihan tasavertaisesti. Tämä on hyvin yleinen tilanne. Kumpi voittaa? Kumpaa uskotaan?
Uskotaan sitä, joka voi todistaa väitteensä. Kaikkiin lasten potilasasiakirjoihin kirjataan, kuka lapsen on tuonut lääkäriin, neuvolaan, hammashoitolaa, puheterapiaan jne jne. Myös päiväkodeissa ja kouluissa on tieto siitä, kuka oli vanhempainvartissa: isä vai äiti vai molemmat. Olkaa aktiivisia lastenne opettajiin ja päiväkodissa hoitajiin päin. Seuratkaa koululaistenne Wilmaa ja laittakaa vuorostanne opettajalle vastaukset hänen viesteihinsä eikä aina niin, että lasten äiti laittaa. Lapsenne ovat jatkuvasti tekemisissä monien eri alojen ihmisten kanssa ja kyllä nämä ihmiset hyvin nopeasti oppivat tietämään, hoitaako lapsen asioita heidän kanssaan lapsen isä, äiti vai molemmat yhdessä.
Mä muistuttaisin miehiä vielä siitäkin, että kun lapsenne tulee ksymään, missä tän lego-ukon pää on, missä mun hiuspompula on tai missä tän sukan pari on, niin älkää ikinä vastatko "kysy äidiltä". Koska näin opetatte lapsellenne, että te ette tiedä eikä teitä kiinnostakaan tietää, koska teidän perheessänne vastuun lasten asioista kantaa äiti. Jos noin teette, tulee vielä päivä, jolloin lapsi ei kysy teltä lego-ukosta, pompulasta eikä sukkaparista vaan kysyy "missä äiti on?".
Tällaiset asiat voivat kuullostaa pieniltä ja merkityksettömiltä, mutta 10 -vuotias lapsi on tarvinnut siihen astisen elämänsä aikana vanhempiensa tukea kymmenissä tuhansissa pikkuasioissa (mitä pienempi lapsi, sitä useammin). On äärettömän tärkeää, ettei se tuki tule aina äidiltä. Koska kun lapselta kysytään, kumman vanhemman luokse hän erilaisissa tilanteissa menee, isän vai äidin, niin sekin kertoo vanhemmuudesta aika paljon, jos lapsi kertoo kääntyvänsä kaikissa pulmissaan vain toisen vanhemman puoleen.
En syytä ketään vaan olen huolestunut siitä, miten helpolla miehet tänäkin päivänä antavat tilanteen liukua siihen, että nainen kantaa kokonaisvastuun lapsista ja mies osallistuu silloin tällöin vain yksittäisiin lastenhoitotapahtumiin. Kun kuitenkin suurin osa naisista toivoisi jo heti lapsen syntymästä lähtien, että kokonaisvastuu jaettaisiin tasan. Älkää miehet tehkö itsellenne tällaista karhunpalvelusta, joka viimeistään huoltajuusriitojen aikana kalahtaa omaan nilkkaanne.
Siis ihan oikeasti sinunko mielestä isiä ei syrjitä yhtään?? Kaikki on vain isien omaa syytä? Tätä asiaa on ihan tutkittukin ja saatu selville että äitejä suositaan joka tapauksessa. Ei vain Suomessa vaan on tutkittu paljon ulkomaillakin. Mutta sinä et suostu tätä asiaa myöntämään? Olen nähnyt joitakin avioeroja elämäni aikana ja aina ne lapset jää äidille vaikka isä olisikin ollut ihan täysillä mukana lasten kasvatuksessa. Vain toinen vanhempi kun voi olla lähivanhempi. Jossain vaiheessa joku sinulle läheinen mies tulee kohtaamaan saman. Ehkä sitten uskot.
En väitä, etteikö isiä syrjittäisi. Minä väitän, että muutos on mahdollinen. Eikä minun tarvitse edes väittää sitä, vaan niin on jo tapahtunut. Vielä 80-luvulla oli vakio, että äiti sai yksinhuoltajuuden, ellei isä pystynyt todistamaan äitiä kertakaikkiaan kevottomaksi vanhemmaksi. Tänä päivänä yhteishuoltajuus on vakio, ellei jompi kumpi vanhemmista pysty todistamaan toista kertakaikkiaan kelvottomaksi vanhemmaksi. Vielä 15 vuotta sitten oli vakio, että isä sai tapaamisoikeuden joka toinen viikonloppu ja kesälomalla muutaman viikon. Nykyisin alkaa olla hyvin yleistä viikko-viikko -systeemi. Ei tämä muutos ole niiden isien ansiota, jotka ovat lusmuilleet vastuustaan vaan niiden, jotka ovat kantaneet vastuunsa.
Luulisi, että myös miesten intresseissä olisi edistää tasa-arvoa vieläkin enemmän. Minä tunnen miehiä, joille on annettu lasten lähihuoltajuus, vaikka äidissä ei olekaan mitään vikaa. Ihan yksinkertaisesti siksi, että näillä isillä on ollut lasten elämän langat paremmin käsissä kuin äideillä. Mitä useampi mies osoittaa olevansa yhtä hyvä vanhempi kuin vaimonsa, sitä useampi käräjäoikeuden päätös tulee olemaan isälle myönteinen.
Miesten pitää muistaa, että kokonaisvastuu lapsista ei ole pelkästään sitä, mitä teette lastenne kanssa. Se on myös sitä, mitä tiedätte, suunnittelette ja järjestätte. Se on sitä, että teillä ei mene sormi suuhun, kun kysytään lapsen terveystietoja, lapsen päivittäiseen elämään liittyviä asioita, päivähoitojärjestelyihin tai koulunkäyntiin liittyviä asioita jne. Se on sitä, että tiedätte, milloin siitepölyallergiselle lapsellenne pitää taas tänäkin keväänä aloittaa antihistamiinit. Ja paljon, paljon muuta. On miehiä, jotka ovat jo ottaneet kokonaisvastuuta lapsistaan. Heitä tarvitaan kuitenkin lisää. Muistakaa, että jokainen teistä on isänä arvokas, mutta yhdessä teissä on joukkovoimaa. Asiaa voisi verrata vaikka siihen, että jos muutama ihminen lajittelee jätteensä, niin sillä ei ole juurikaan vaikutusta ympäristöön. Mutta jos vain muutama jättää jätteensä lajittelematta, niin sillä jo onkin vaikutusta.
Viikko-viikko-systeemi on tietääkseni vieläkin aika harvinaista. Muistaakseni vain 20% eronneista lapsista näkee vanhempiaan yhtä paljon.
No voi hyvää päivää taas! Ja tuonko vuoksi nyt sitten kannattaa lyödä hanskat tiskiin eikä yrittääkään, että se tuosta yleistyisi? Ei yksinhuoltajuus - yhteishuoltajuuskaan muuttunut yhdessä yössä. Mä olen aina pitänyt miehiä määrätietoisina, pitkäjänteisinä ja tavoitteisiin pyrkivinä ihmisinä, mutta nytkö joudunkin muuttamaan käsitystäni? Ymmärrän toki, että tämä palsta ei kerro mitään miehistä keskimäärin, koska täällä ei varmaan kovin moni mies edes palstaile. Mutta jos nyt joku sattuisi vahingossa tänne eksymään ja lukemaan tämänkin ketjun, niin todellakin - vaikka nainen olenkin - toivon, että miehet eivät jäisi rähmälleen tuleen makaamaan vaan edistäisivät asioita, joita pitävät itselleen ja lapsilleen tärkeänä.
Jos haluaa nähdä lastaan puolet ajasta, kuinka todennäköistä se on että siihen suostutaan? Tuollaista vuoroviikkosysteemiä ei aina suosita sosiaalityöntekijöiden keskuudessakaan vaikka kuinka pyytäisi, jos toinen vanhempi ei sitä halua.
Vierailija kirjoitti:
Sossutädit eivät kuitenkaan päätä lasten huoltajuutta. Jos eron tullen vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen lasten huoltajuudesta, ei päätöstä tee sossu vaan käräjäoikeus. Sen vuoksi on tärkeää, että myös miehet alkaisivat käyttää nuo hoitovapaat, alkaisivat osallistumaan lastensa elämään enemmänkin kuin vain "huvi- ja viihdekeskuksina". Mä voisin miehille esittää muutaman kysymyksen, joiden perusteella voi jo hyvin päätellä, kuinka paljon on ottanut vastuuta lapsistaan.
1. Muistatko ulkoa lastesi henkilötunnukset?
Joo
2. Tiedätkö, missä lastesi passit tällä hetkellä ovat?
En tiedä kun vaimo piilottaa ne.
3. Muistatko, mikä oli lastesi viimeinen antibioottikuuri, mihin vaivaan ja millaisia sivuvaikutuksia sillä oli?
Ei sivuvaikutksia. nuorin söi korvatulehdukseen vuosi sitten kuuri. Keskummäinen ei ole suonyt koskaan antibioteja ja vanhin 8 vuotta sitten. (Amorfis) tai jotain sinne päin tepsi.
4. Tiedätkö, paljonko lastesi tileillä on tällä hetkellä rahaa?
about. PAremmin kuin vaimo joka tapauksessa
5. Muistatko, milloin lapsesi kävivät viimeksi hammaslääkärissä ja milloin on seuraava tarkastus?
jotakuinkin
6. Muistatko, mitä vaatekokoa lapsesi nyt käyttävät?
Joo.
7. Tiedätkö, mitä vaatekokoa lapsesi todennäköisesti käyttävät ensi kesänä?
En tiedä. Kaksi murrosikäistä toinen kasvoi viime vuonna 12cm toinen 8cm kartalla kuitenkin
8. Muistatko, montako paria lapsillasi on tällä hetkellä kesäkenkiä? Entä kevättakkeja?
En tiedä
9. Kuka on lapsesi paras kaveri päiväkodissa/koulussa ja missä tämä asuu?
Kartalla
10. Tiedätkö, mikä on sen lapsen nimi, jonka sanoista lapsesi viimeksi pahoitti mielensä?
En todellakaan tiedä. En edes tiedä onko vanhimmalla tyttöystävää.
Sanoisin, että 9/10 tiedän missä mennään. Vaatehuoltoon en ole osallistunut muutakuin ostamlla vaatteita. Minun maku on lähempänä poikien makua kuin vaimon.
Me elämmekin paljon perinteisemmin. En pyykkää, en imuroi, enkä juuri siivoa. Minulla on muita askareita taloudessamme.
m41
1. Muistatko ulkoa lastesi henkilötunnukset? En muista loppu osia 100% varmuudella ulkoa. Miksi pitäisi? (kopio esim. kela kortista löytyy molemmilta vanhemmilta, josta asian voi tarvittaessa tarkistaa)
2. Tiedätkö, missä lastesi passit tällä hetkellä ovat? En 100%, mutta tiedän mistä lähden niitä etsimän.
3. Muistatko, mikä oli lastesi viimeinen antibioottikuuri, mihin vaivaan ja millaisia sivuvaikutuksia sillä oli? En muista vaikka niitä ei kovin montaa lapsilla ole ollutkaan.
4. Tiedätkö, paljonko lastesi tileillä on tällä hetkellä rahaa? Suunnilleen joo, mutta eikö huoltajuuteen vaikuta kuitenkin enemmän se että tiedän oman maksukykyni.
5. Muistatko, milloin lapsesi kävivät viimeksi hammaslääkärissä ja milloin on seuraava tarkastus? En, muista päivämääriä enkä kuukauttakaan. Tulossa ei nyt juuri ole yhtäkään, ilmoittavat sitten hammaslääkäristä seuraavan ajan.
6. Muistatko, mitä vaatekokoa lapsesi nyt käyttävät? Muistan, tosin kaikkien vaatteiden kohdalla en sitä tiedä, mutta osaan arvioida vaatteesta mahtuuko se vai ei.
7. Tiedätkö, mitä vaatekokoa lapsesi todennäköisesti käyttävät ensi kesänä? Osapuilleen joo, mutta en oikein tarvitse mihinkään tarkkaa tietoa.
8. Muistatko, montako paria lapsillasi on tällä hetkellä kesäkenkiä? Entä kevättakkeja? En, riittää että tedän että niitä on tarvittaessa ja tarvekin ilmenee yleensä hiukan ennen joten hankintoja ehtii esm. kevättakin osalta tehdä keväällä.
9. Kuka on lapsesi paras kaveri päiväkodissa/koulussa ja missä tämä asuu?Tiedän missä lapsen kaverit asuu (lapset on vielä alakoululaisia pikkukoulussa), mutta en tiedä onko niistä joku ehdottomasi parempi kuin joku toinen.
10. Tiedätkö, mikä on sen lapsen nimi, jonka sanoista lapsesi viimeksi pahoitti mielensä? En tiedä aika harvoin lapset mainitsee asiasta. Toki tiedän jos mielipaha on niin iso että se vaivaa lasta esim. vielä koulun jälkeen (jos olen kotona ennen kuin lapset ovat menneet nukkumaan)
t: sairaanhoitaja äiti
Vierailija kirjoitti:
1. Muistatko ulkoa lastesi henkilötunnukset? En muista loppu osia 100% varmuudella ulkoa. Miksi pitäisi? (kopio esim. kela kortista löytyy molemmilta vanhemmilta, josta asian voi tarvittaessa tarkistaa)
2. Tiedätkö, missä lastesi passit tällä hetkellä ovat? En 100%, mutta tiedän mistä lähden niitä etsimän.
3. Muistatko, mikä oli lastesi viimeinen antibioottikuuri, mihin vaivaan ja millaisia sivuvaikutuksia sillä oli? En muista vaikka niitä ei kovin montaa lapsilla ole ollutkaan.
4. Tiedätkö, paljonko lastesi tileillä on tällä hetkellä rahaa? Suunnilleen joo, mutta eikö huoltajuuteen vaikuta kuitenkin enemmän se että tiedän oman maksukykyni.
5. Muistatko, milloin lapsesi kävivät viimeksi hammaslääkärissä ja milloin on seuraava tarkastus? En, muista päivämääriä enkä kuukauttakaan. Tulossa ei nyt juuri ole yhtäkään, ilmoittavat sitten hammaslääkäristä seuraavan ajan.
6. Muistatko, mitä vaatekokoa lapsesi nyt käyttävät? Muistan, tosin kaikkien vaatteiden kohdalla en sitä tiedä, mutta osaan arvioida vaatteesta mahtuuko se vai ei.
7. Tiedätkö, mitä vaatekokoa lapsesi todennäköisesti käyttävät ensi kesänä? Osapuilleen joo, mutta en oikein tarvitse mihinkään tarkkaa tietoa.
8. Muistatko, montako paria lapsillasi on tällä hetkellä kesäkenkiä? Entä kevättakkeja? En, riittää että tedän että niitä on tarvittaessa ja tarvekin ilmenee yleensä hiukan ennen joten hankintoja ehtii esm. kevättakin osalta tehdä keväällä.
9. Kuka on lapsesi paras kaveri päiväkodissa/koulussa ja missä tämä asuu?Tiedän missä lapsen kaverit asuu (lapset on vielä alakoululaisia pikkukoulussa), mutta en tiedä onko niistä joku ehdottomasi parempi kuin joku toinen.
10. Tiedätkö, mikä on sen lapsen nimi, jonka sanoista lapsesi viimeksi pahoitti mielensä? En tiedä aika harvoin lapset mainitsee asiasta. Toki tiedän jos mielipaha on niin iso että se vaivaa lasta esim. vielä koulun jälkeen (jos olen kotona ennen kuin lapset ovat menneet nukkumaan)t: sairaanhoitaja äiti
Niin, eipä ne äiditkään tiedä kaikkea. Aika outoja kysymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehet tosiaan tyytyvät siihen epäonnellisuuteen, ei ole ihme että eroja tulee. Asioista voisi keskustella ja koittaa parantaa epäkohtia niin eroilta voisi välttyä, jos taas välttää ikävistä jutuista puhumista ja esittää että tämä perhe voi hyvin, voi tulla yllätys kun putoaa sieltä harhaisuuskuplasta.
Mun miespuolinen ystäväni on roikkunut liitossaan viimeiset 10 vuotta vain rahan ja lasten takia. Silmäni aukesivat viime kesänä, kun hän luetteli yhteisiä tuttujamme, joiden tietää pettävän vaimojaan. Miehet kyllästyvät kumppaniin helpommin kuin naiset. Miehille seksi ja seksikumppanin vaihtaminen on tärkeämpää kuin naisille.
Ei ne miehet tosiaan enemmän yritä suhteessa, vaan lähtevät helpommin hakemaan seikkailua muista naisista, kun kyllästyvät arkeen joka on työtä kodin, parisuhteen ja lasten eteen. Samaan aikaan vaimot yrittävät saada miehiä perheneuvoloihin yms. vaikka miestä ei perhe-elämä enää voisi vähempää kiinnostaa. Ja näin toimivat kaikenlaiset miehet, esim. oma tuttavamieheni on kiltti ja tavallinen ujo perheenisä, ei mikään pleijeri.
Minun lähipiirissäni pettäjistä 80% on ollut naisia ja moni mies kärsii vaimonpihtauksesta ja silti pysyvät uskollisena. Eli minun kokemuksen mukaan nimenomaan naiset kyllästyvät helpommin puolisoonsa ja etsivät jännitystä muualta. Enkä todellakaan ole lähipiirissäni ainoa, joka kärsii siitä, että vaimo ei ole valmis keskustelemaan parisuhteen ongelmista. En silti väitä, että tämä olisi yleinen sääntö vaan vain totuus minun lähipiiristäni. Ei pidä luulla yleistää omia kokemuksia koskemaan kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies ottaa sen puukon kyljestään ja lyö sen jalkaansa? Nainen irrottaa ne puukot ja kivireen ja jättää ne jälkeensä. Sitä kutsutaan vastuun ottamiseksi itsestään ja onnestaan. Jos mies on niin avuton ettei tajua että hei, ei sitä puukkoa tarvitse lyödä takaisin itseensä kun sen on irroittanut, tai joku on sen irroittanut (= vaimo jättänyt), niin turha on itkeä sitä että vähätellään kun ei edes yritä olla aikuinen.
Minä en onneani itsestäni löydä. En sitten varmaankaan ole tarpeeksi narsisti. Vastuun ottaminen on mun mielestä paljon suurempaa kun kantaa huolta läheisten voinnista ja toimiii itse sen mukaan jotta heihin ei ainakaan sattuisi. Pelkästä omasta onnesta välittämällä en voi ajatella toimintaa kovinkaan vastuulliseksi.
m39
Olen aivan varma, että jos mies menee naimisiin normaalin, henkisesti terveen naisen kanssa ja elää liitossaan niin, että todella pitää huolta perheestään (=hoitaa lapsia yhtä paljon kuin vaimo, tekee puolet kotitöistä, on lämmin ja rakastava vaimoa ja lapsia kohtaan, käyttäytyy vastuuntuntoisesti ja ajattelee vaimon ja lasten tunteita vähintään yhtä paljon kuin omiaan), niin eron todennäköisyys on hyvin pieni.
Ja sama toisinkin päin.
Siitä huolimatta puolet liitoista päätyy eroon. Eli ilmeisesti suuri osa menee naimisiin jonkun muun kuin normaalin ja henkisesti terveen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Yksin on mahdotonta erota. Ero voidaan vältää kun kumpikin ymmärtää ja huomioi toisen tarpeet ja näkemykset. Jos naiselle onnellisuus on tärkeämpää miksi miehet ei ottaisi sitä huomioon siinä miten kohtelevat puolisoaan. Jos miehille perheen koossa säilyminen on tärkeää ehkä he tulisivat paremmin ymmärretyiksi jos näyttäisivät sen myös parisuhteen aikana kantamalla oman vastuunsa lasten hyvinvoinnista, hoidosta ja kasvatuksesta.
Nyt en ymmärrä tuota logiikkaasi. Sinun mukaan miehen tulee toimia niin, että naisen onnellisuuden ehdot täyttyy. Miksi kuitenkin vastuu miehelle tärkeistä asioista jää myös miehelle?
Eikö vastaavasti naisen pitäisi toimia siten, että perhe säilyy, jos se kerran on miehelle tärkeää? Tai jos mennään tämän nykyään usein toistetun fraasiin "muut eivät ole vastuussa onnellisuudestasi" mukaan, niin jokainen vastaa itsestään. Silloin siis mies on vastuussa siitä, että perhe säilyy ja nainen on itse vastuussa siitä, että on onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se selvää että miehet ottavat eron raskaammin. Lapset jää lähes AINA äidille. Ja sitten äidillä on valta asema vuosikaudet. Naisten ei tarvitse pelätä eroa niin paljon.
Ja tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että miehet antavat kokonaisvastuun lasten asioista naisille. Mä olen omille pojilleni sanonut, että teidän TÄYTYY pitää kaikki lain sallimat vanhempainvapaat, teidän TÄYTYY käyttää lapsianne lääkärissä, neuvolassa jne. Teidän TÄYTYY osallistua päiväkodin vanhempainiltoihin, koulun vanhempainvartteihin jne. Teidän TÄYTYY huolehtia siitä, että tiedätte, mistä löytyy lasten mikäkin tarvike, keitä on lastenne kaverit ja missä he asuvat, mikä on lastenne lempiruokaa jne jne jne. Kun tiedättä ja huolehditte lastenne asioista vähintään yhtä paljon kuin vaimonne, niin erotilanteessa lastenne huoltajuutta ei automaattisesti määrätäkään äidille.
Toivottavasti joskus olisi noin. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin niin, että lapset menevät oletusarvoisesti äidille. Pitää olla todella hyvä syy siihen miksi lapset eivät voisi olla äidillä. Jos molemmat osallistuvat yhtä paljon lastenhoitoon, on äiti edelleen se parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se selvää että miehet ottavat eron raskaammin. Lapset jää lähes AINA äidille. Ja sitten äidillä on valta asema vuosikaudet. Naisten ei tarvitse pelätä eroa niin paljon.
Ja tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että miehet antavat kokonaisvastuun lasten asioista naisille. Mä olen omille pojilleni sanonut, että teidän TÄYTYY pitää kaikki lain sallimat vanhempainvapaat, teidän TÄYTYY käyttää lapsianne lääkärissä, neuvolassa jne. Teidän TÄYTYY osallistua päiväkodin vanhempainiltoihin, koulun vanhempainvartteihin jne. Teidän TÄYTYY huolehtia siitä, että tiedätte, mistä löytyy lasten mikäkin tarvike, keitä on lastenne kaverit ja missä he asuvat, mikä on lastenne lempiruokaa jne jne jne. Kun tiedättä ja huolehditte lastenne asioista vähintään yhtä paljon kuin vaimonne, niin erotilanteessa lastenne huoltajuutta ei automaattisesti määrätäkään äidille.
Mitäs jos äiti väittää yhtä ja isä toista? Mietitäänpä tälläistä tilannetta. Äiti haluaa lapsen itselleen ja antaa isän tavata lapsia vain joka toinen vkl koska väittää hoitaneensa lasta enemmän. Isä taas haluaa vuoroviikoin ja väittää hoitaneensa lasta ihan tasavertaisesti. Tämä on hyvin yleinen tilanne. Kumpi voittaa? Kumpaa uskotaan?
Uskotaan sitä, joka voi todistaa väitteensä. Kaikkiin lasten potilasasiakirjoihin kirjataan, kuka lapsen on tuonut lääkäriin, neuvolaan, hammashoitolaa, puheterapiaan jne jne. Myös päiväkodeissa ja kouluissa on tieto siitä, kuka oli vanhempainvartissa: isä vai äiti vai molemmat. Olkaa aktiivisia lastenne opettajiin ja päiväkodissa hoitajiin päin. Seuratkaa koululaistenne Wilmaa ja laittakaa vuorostanne opettajalle vastaukset hänen viesteihinsä eikä aina niin, että lasten äiti laittaa. Lapsenne ovat jatkuvasti tekemisissä monien eri alojen ihmisten kanssa ja kyllä nämä ihmiset hyvin nopeasti oppivat tietämään, hoitaako lapsen asioita heidän kanssaan lapsen isä, äiti vai molemmat yhdessä.
Mä muistuttaisin miehiä vielä siitäkin, että kun lapsenne tulee ksymään, missä tän lego-ukon pää on, missä mun hiuspompula on tai missä tän sukan pari on, niin älkää ikinä vastatko "kysy äidiltä". Koska näin opetatte lapsellenne, että te ette tiedä eikä teitä kiinnostakaan tietää, koska teidän perheessänne vastuun lasten asioista kantaa äiti. Jos noin teette, tulee vielä päivä, jolloin lapsi ei kysy teltä lego-ukosta, pompulasta eikä sukkaparista vaan kysyy "missä äiti on?".
Tällaiset asiat voivat kuullostaa pieniltä ja merkityksettömiltä, mutta 10 -vuotias lapsi on tarvinnut siihen astisen elämänsä aikana vanhempiensa tukea kymmenissä tuhansissa pikkuasioissa (mitä pienempi lapsi, sitä useammin). On äärettömän tärkeää, ettei se tuki tule aina äidiltä. Koska kun lapselta kysytään, kumman vanhemman luokse hän erilaisissa tilanteissa menee, isän vai äidin, niin sekin kertoo vanhemmuudesta aika paljon, jos lapsi kertoo kääntyvänsä kaikissa pulmissaan vain toisen vanhemman puoleen.
En syytä ketään vaan olen huolestunut siitä, miten helpolla miehet tänäkin päivänä antavat tilanteen liukua siihen, että nainen kantaa kokonaisvastuun lapsista ja mies osallistuu silloin tällöin vain yksittäisiin lastenhoitotapahtumiin. Kun kuitenkin suurin osa naisista toivoisi jo heti lapsen syntymästä lähtien, että kokonaisvastuu jaettaisiin tasan. Älkää miehet tehkö itsellenne tällaista karhunpalvelusta, joka viimeistään huoltajuusriitojen aikana kalahtaa omaan nilkkaanne.
Siis ihan oikeasti sinunko mielestä isiä ei syrjitä yhtään?? Kaikki on vain isien omaa syytä? Tätä asiaa on ihan tutkittukin ja saatu selville että äitejä suositaan joka tapauksessa. Ei vain Suomessa vaan on tutkittu paljon ulkomaillakin. Mutta sinä et suostu tätä asiaa myöntämään? Olen nähnyt joitakin avioeroja elämäni aikana ja aina ne lapset jää äidille vaikka isä olisikin ollut ihan täysillä mukana lasten kasvatuksessa. Vain toinen vanhempi kun voi olla lähivanhempi. Jossain vaiheessa joku sinulle läheinen mies tulee kohtaamaan saman. Ehkä sitten uskot.
En väitä, etteikö isiä syrjittäisi. Minä väitän, että muutos on mahdollinen. Eikä minun tarvitse edes väittää sitä, vaan niin on jo tapahtunut. Vielä 80-luvulla oli vakio, että äiti sai yksinhuoltajuuden, ellei isä pystynyt todistamaan äitiä kertakaikkiaan kevottomaksi vanhemmaksi. Tänä päivänä yhteishuoltajuus on vakio, ellei jompi kumpi vanhemmista pysty todistamaan toista kertakaikkiaan kelvottomaksi vanhemmaksi. Vielä 15 vuotta sitten oli vakio, että isä sai tapaamisoikeuden joka toinen viikonloppu ja kesälomalla muutaman viikon. Nykyisin alkaa olla hyvin yleistä viikko-viikko -systeemi. Ei tämä muutos ole niiden isien ansiota, jotka ovat lusmuilleet vastuustaan vaan niiden, jotka ovat kantaneet vastuunsa.
Luulisi, että myös miesten intresseissä olisi edistää tasa-arvoa vieläkin enemmän. Minä tunnen miehiä, joille on annettu lasten lähihuoltajuus, vaikka äidissä ei olekaan mitään vikaa. Ihan yksinkertaisesti siksi, että näillä isillä on ollut lasten elämän langat paremmin käsissä kuin äideillä. Mitä useampi mies osoittaa olevansa yhtä hyvä vanhempi kuin vaimonsa, sitä useampi käräjäoikeuden päätös tulee olemaan isälle myönteinen.
Miesten pitää muistaa, että kokonaisvastuu lapsista ei ole pelkästään sitä, mitä teette lastenne kanssa. Se on myös sitä, mitä tiedätte, suunnittelette ja järjestätte. Se on sitä, että teillä ei mene sormi suuhun, kun kysytään lapsen terveystietoja, lapsen päivittäiseen elämään liittyviä asioita, päivähoitojärjestelyihin tai koulunkäyntiin liittyviä asioita jne. Se on sitä, että tiedätte, milloin siitepölyallergiselle lapsellenne pitää taas tänäkin keväänä aloittaa antihistamiinit. Ja paljon, paljon muuta. On miehiä, jotka ovat jo ottaneet kokonaisvastuuta lapsistaan. Heitä tarvitaan kuitenkin lisää. Muistakaa, että jokainen teistä on isänä arvokas, mutta yhdessä teissä on joukkovoimaa. Asiaa voisi verrata vaikka siihen, että jos muutama ihminen lajittelee jätteensä, niin sillä ei ole juurikaan vaikutusta ympäristöön. Mutta jos vain muutama jättää jätteensä lajittelematta, niin sillä jo onkin vaikutusta.
Viikko-viikko-systeemi on tietääkseni vieläkin aika harvinaista. Muistaakseni vain 20% eronneista lapsista näkee vanhempiaan yhtä paljon.
No voi hyvää päivää taas! Ja tuonko vuoksi nyt sitten kannattaa lyödä hanskat tiskiin eikä yrittääkään, että se tuosta yleistyisi? Ei yksinhuoltajuus - yhteishuoltajuuskaan muuttunut yhdessä yössä. Mä olen aina pitänyt miehiä määrätietoisina, pitkäjänteisinä ja tavoitteisiin pyrkivinä ihmisinä, mutta nytkö joudunkin muuttamaan käsitystäni? Ymmärrän toki, että tämä palsta ei kerro mitään miehistä keskimäärin, koska täällä ei varmaan kovin moni mies edes palstaile. Mutta jos nyt joku sattuisi vahingossa tänne eksymään ja lukemaan tämänkin ketjun, niin todellakin - vaikka nainen olenkin - toivon, että miehet eivät jäisi rähmälleen tuleen makaamaan vaan edistäisivät asioita, joita pitävät itselleen ja lapsilleen tärkeänä.
Jos haluaa nähdä lastaan puolet ajasta, kuinka todennäköistä se on että siihen suostutaan? Tuollaista vuoroviikkosysteemiä ei aina suosita sosiaalityöntekijöiden keskuudessakaan vaikka kuinka pyytäisi, jos toinen vanhempi ei sitä halua.
Ja onneksi niin. Kyseessä on kuitenkin lasten etua ajava viranomainen, jonka toiminnan keskiössä on lasten kehityksen ja hyvinvoinnin turvaaminen eikä aikuisten vaatimuslistan noudattaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli te uskotte, että usein se on vaan nainen joka hoitaa käytännön asiat?
Miksei tuosta ole tutkimuksissa?Olisi hyvä, jos asiaa tutkittaisiin. Kuitenkin on hyvin yleistä, että nainen hoitaa käytännön asiat. Kun mies ja nainen menee parisuhteeseen, on aika tavallista, että kumpikin huolehtivat yhdessä asioista. Jos miehelle on tärkeää oman isoäitinsä 70-vuotispäivät, mies huolehtii oma-aloitteisesti siitä, että juhliin mennään (tai ainakin hän menee), hänellä on sinne puhtaat ja siistit vaatteet ja vieläpä lahja isoäidille. Vastaavasti nainen huolehtii, että hänelle tärkeät asiat hoituu ja tapahtuu.
Tilanne kuitenkin muuttuu, kun perheeseen syntyy lapsia. Naisen on vähän pakko olla raskauden seurannan aikana neuvolassa paikalla ja kuunnella ja muistaa, mitä siellä on sanottu. Mies voi olla mukana ja kuunnella, mitä siellä sanotaan, mutta miehen ei ole niin välttämätöntä muistaa asioita. Tämäkin on vielä ihan normaalia, koska vaikka mies lapsen liikkeet voikin vaimonsa vatsan päältä tuntea ja näkee lapsosensa ultraäänikuvissa, niin lapsi ei kasva hänen kehossaan. Jos mieheltä, jonka lapsi on juuri syntynyt, kysyy vaikkapa, millä raskausviikolla sikiön liikkeet tuntuivat ensimmäisen kerran, ei hän muista. Vaimo on kyllä kertonut ja äitiyskortissakin se lukee, mutta ko informaatio ei ole sellainen, jonka mies katsoisi tärkeäksi muistaa.
Kun lapsi sitten syntyy, useimmiten nainen vie lapsen neuvolaan. Mies saattaa tällöinkin olla mukana. Nainen huolehtii, että seuraava neuvola-aika on varattu, muistaa, mitä rokotuksia on annettu milloinkin ja mitä jäänyt antamatta sekä mistä syystä jäänyt antamatta. Nainen kertoo neuvolareissun jälkeen, mitä neuvolassa on tehty ja mitä sanottu. Mutta jälleen mies ajattelee, että saatu informaatio ei ole sellainen, jonka mies katsoisi tärkeäksi muistaa. Kun lapsi sitten sairastuu ja mies joutuukin syystä tai toisesta viemään lapsen yksin lääkäriin, ei hän vastaanotolla osaa kertoa, mitä rokotuksia lapsi on saanut, milloin tai onko jokin rokotus jäänyt saamatta ja mistä syystä. Koska hän ei muista. Muistaa ehkä, että jotain vaimo siitä kaksi kuukautta sitten sanoi, muttei muista, mitä. Kun lapsi sairastuu uudelleen, mies ehdottaa naiselle, että nainen veisi lapsen lääkäriin, koska nainen tietää lapsen asiat paremmin ja sen vuoksi osaa vastata lääkärin kysymyksiin.
Sama jatkuu. Nainen muistaa, milloin on päiväkodin joulujuhlat ja vanhempainillat, milloin on koululaisen vanhempainvartit, milloin pitää varata lapselle kontrollikäynti hammashoitolaan jne. Lisäksi nainen käy läpi lasten tavaroita ja vaatteita ja laittaa mieleensä, mitkä ovat ehkä käymässä pieniksi, tarpeettomiksi tai turhan huonokuntoisiksi. Niinpä nainen tietää, milloin lapselle pitää ostaa uudet lenkkarit, juhlamekko seuraaviin juhliin, milloin paripuolia sukkia on enemmän kuin parillisia ja mitä saikaan ottaa evääksi mukaan yökouluun ja mitä ei.
Vaikka miehen isoäidin synttärit olivatkin miehelle aiemmin tärkeitä ja mies huolehti niihin liittyvistä asioista, isoäidin muututtua lasten isomummiksi vastuu aikatauluista, lahjasta, lasten juhlavaatteista yms on yllättäen siirtynyt naiselle.
Kun nainen valittaa, että mies ei kanna vastuuta, niin nainen ei tarkoita vastuulla roskapussia, ruokakassia eikä pölynimuria. Mies voi luottaa siihen, että jos hän ei jotain lasten asiaa muista, ehdi tai jaksa, vaimo muistaa, ehtii ja jaksaa. Kun nainen toivoo mieheltä tasaveroista vastuunkantoa, se tarkoittaa, että nainenkin toivoisi voivansa luottaa siihen, että jos hän ei itse jotain muista, ehdi tai jaksa hoitaa, mies muistaa, ehtii ja jaksaa. Ja kun näin ei käykään, nainen miettii, miksi AINA MINUN pitää huolehtia kaikesta.
Eivät miehet tyhmiä ole. Eivätkä edes ilkeitäkään. Vastuunkanto onnistuu oikein hyvin miehiltäkin. On paljon miehiä, jotka varsin pian esim leskeksi jäätyään tai muutoin pitkäksi aikaa lasten ainoaksi vanhemmaksi jäätyään ottavat kokonaisvastuun perheestään. Mieskin huomaa, että jos minä en tätä muista, ehdi tai jaksa, ei sitä muista, ehdi tai jaksa kukaan muukaan vaan asiat jää hoitamatta. Uskoisin, että moni ero jäisi tapahtumatta, jos miehet kantaisivat vastuunsa tasaveroisesti naisen kanssa jo parisuhteen aikana. Vai onko miesten mielestä jotenkin noloa, jos heidänkin kalenterissaan lukee "varaa Jessica-Amelian hammaslääkäri" tai "tarkista lasten kesävaatetilanne"?
Tämä on monin paikoin ihan totta. Mutta oletteko miettineet, miksi se mies ei sitä vastuuta kanna? Osalla varmaan ihan laiskuutta, mutta on muitakin syitä. Aika usein miehet kyllästyvät siihen, etteivät he saa kantaa sitä todellista vastuuta. Monet naiset haluaavat säilyttää itsellään veto-oikeuden kaikkeen lapseen liittyvään, koska ovat kuitenkin lapsen äiti.
Ei paljon motivoi miestä, jos hänen tulisi vastata esimerkiksi lasten vaatteiden ostosta, mutta ei saa päättää mitä ostetaan. Käytännössä tämä johtaa siihen, että mies saa muistuttaa että tätä ja tätä pitäisi ostaa ja saa hän ostaakin, jos hyväksyttää vaatteet ensin naisella. Naisella kuitenkin on oikeus ostaa miehen mielipidettä kyselemättä. Tämähän johtaa siihen, ettei mies ostoksilla voi mennä ilman lasten äitiä, jolloin mies ei ole taaskaan kantanut vastuutaan yksin vaan naisen piti auttaa. Ja sitten ihmetellään miksi mies ajattelee, että nainen kuitenkin hoitaa lapseen liittyvät asiat.
Ihan sama asia vaikka neuvolan kanssa. Jos nainen varaa aikaa, niin pääasia on, että hän sinne pääsee. Jos mies pääsee, niin hyvä, jos ei, niin selvitään ilmankin. Jos mies varaa neuvola-ajan niin, ettei se vaimolle sovikaan, niin se ei ole pikkujuttu. Ja ainakin minä jouduin jopa neuvolassa henkilökunnallekin selittelemään miksi minä olin siellä lapsen kanssa ilman äitiä! Mies nyt vaan on lähtökohtaisesti kaikkien mielestä se huonompi vanhempi, joten hän alkaa myös käyttäytyä sen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se selvää että miehet ottavat eron raskaammin. Lapset jää lähes AINA äidille. Ja sitten äidillä on valta asema vuosikaudet. Naisten ei tarvitse pelätä eroa niin paljon.
Ja tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että miehet antavat kokonaisvastuun lasten asioista naisille. Mä olen omille pojilleni sanonut, että teidän TÄYTYY pitää kaikki lain sallimat vanhempainvapaat, teidän TÄYTYY käyttää lapsianne lääkärissä, neuvolassa jne. Teidän TÄYTYY osallistua päiväkodin vanhempainiltoihin, koulun vanhempainvartteihin jne. Teidän TÄYTYY huolehtia siitä, että tiedätte, mistä löytyy lasten mikäkin tarvike, keitä on lastenne kaverit ja missä he asuvat, mikä on lastenne lempiruokaa jne jne jne. Kun tiedättä ja huolehditte lastenne asioista vähintään yhtä paljon kuin vaimonne, niin erotilanteessa lastenne huoltajuutta ei automaattisesti määrätäkään äidille.
Kyllä voidaan määrätä. Jos äiti haluaa lähivanhemmuuden, hänestä tulee varmasti lähivanhempi ja poikasi tulevat tapaamaan lapsiaan joka toinen vkl. Sossutädit ovat vahvasti äidin puolella vaikka isä olisikin tehnyt kaiken minkä mainitsit. Sinun pitää vain toivoa että poikasit puolisot ovat reiluja ja suostuvat vuoroviikko systeemiin.
Sossutädit eivät kuitenkaan päätä lasten huoltajuutta. Jos eron tullen vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen lasten huoltajuudesta, ei päätöstä tee sossu vaan käräjäoikeus. Sen vuoksi on tärkeää, että myös miehet alkaisivat käyttää nuo hoitovapaat, alkaisivat osallistumaan lastensa elämään enemmänkin kuin vain "huvi- ja viihdekeskuksina". Mä voisin miehille esittää muutaman kysymyksen, joiden perusteella voi jo hyvin päätellä, kuinka paljon on ottanut vastuuta lapsistaan.
1. Muistatko ulkoa lastesi henkilötunnukset?
2. Tiedätkö, missä lastesi passit tällä hetkellä ovat?
3. Muistatko, mikä oli lastesi viimeinen antibioottikuuri, mihin vaivaan ja millaisia sivuvaikutuksia sillä oli?
4. Tiedätkö, paljonko lastesi tileillä on tällä hetkellä rahaa?
5. Muistatko, milloin lapsesi kävivät viimeksi hammaslääkärissä ja milloin on seuraava tarkastus?
6. Muistatko, mitä vaatekokoa lapsesi nyt käyttävät?
7. Tiedätkö, mitä vaatekokoa lapsesi todennäköisesti käyttävät ensi kesänä?
8. Muistatko, montako paria lapsillasi on tällä hetkellä kesäkenkiä? Entä kevättakkeja?
9. Kuka on lapsesi paras kaveri päiväkodissa/koulussa ja missä tämä asuu?
10. Tiedätkö, mikä on sen lapsen nimi, jonka sanoista lapsesi viimeksi pahoitti mielensä?Se, mitä yritän tässä sanoa on, että jos ja KUN miehet alkavat ottaa enemmän vastuuta lapsistaan, myös olosuhdeselvityksen jälkeen yhä useammassa tapauksessa tuomari määrääkin lasten lähihuoltajuuden isälle eikä äidille. Voidakseen olla lähivanhempi täytyy myös tuntea hyvin se oma lapsi. Älkää hyvät miehet antako naisten omia lapsia ja lasten asioita, koska tämä johtaa vain siihen, että äidit ovat edelleenkin ykkössijalla huoltajuuskiistoissa.
Kaikki nämä on pidetty/osallistuttu/tiedetty jne. Sen lisäksi päiväkotiaikana kun rouva meni töihin, minä olin se joka teki aamuisin aamupalat, pesi peput (poika 1-vuotiaana päikkyyn) yms. Minä olen se joka "paikkaa" kun tulee vammoja, minä olen se joka "korjaa". Minä olen se joka huolehtii lääkärikäynnit. Minä olen se joka lajittelee lasten pyykit ja "parittaa" sukat. Minä olen se joka huolehtii että lapset oppivat koulussa ja tekevät läksynsä. Minä olen se joka pistää lapset siivoamaan huoletimaan/tavaransa.
Silti vaimoni mielestä en tee tarpeeksi? WTF? Mitä vielä pitäisi tehdä lasten suhteen?
Joo, ero on tulossa kun huomaan olevani vain "resurssien" ja "rouvan vapaa-ajan" mahdollistaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se selvää että miehet ottavat eron raskaammin. Lapset jää lähes AINA äidille. Ja sitten äidillä on valta asema vuosikaudet. Naisten ei tarvitse pelätä eroa niin paljon.
Ja tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että miehet antavat kokonaisvastuun lasten asioista naisille. Mä olen omille pojilleni sanonut, että teidän TÄYTYY pitää kaikki lain sallimat vanhempainvapaat, teidän TÄYTYY käyttää lapsianne lääkärissä, neuvolassa jne. Teidän TÄYTYY osallistua päiväkodin vanhempainiltoihin, koulun vanhempainvartteihin jne. Teidän TÄYTYY huolehtia siitä, että tiedätte, mistä löytyy lasten mikäkin tarvike, keitä on lastenne kaverit ja missä he asuvat, mikä on lastenne lempiruokaa jne jne jne. Kun tiedättä ja huolehditte lastenne asioista vähintään yhtä paljon kuin vaimonne, niin erotilanteessa lastenne huoltajuutta ei automaattisesti määrätäkään äidille.
Toivottavasti joskus olisi noin. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin niin, että lapset menevät oletusarvoisesti äidille. Pitää olla todella hyvä syy siihen miksi lapset eivät voisi olla äidillä. Jos molemmat osallistuvat yhtä paljon lastenhoitoon, on äiti edelleen se parempi vaihtoehto.
Juuri tätä olen yrittänyt sanoa, mutta vauva palstan naiset ei millään suostu uskomaan että he ovat etuoikeutettuja. Jos molemmat vanhemmat ovat tasavertaisia ja kumpikin haluaa lähivanhemmaksi, kyllä äidistä tulee lähi. Äidin pitää hyvin selvästi huonompi vaihtoehto jotta isästä tulisi lähivanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli te uskotte, että usein se on vaan nainen joka hoitaa käytännön asiat?
Miksei tuosta ole tutkimuksissa?Olisi hyvä, jos asiaa tutkittaisiin. Kuitenkin on hyvin yleistä, että nainen hoitaa käytännön asiat. Kun mies ja nainen menee parisuhteeseen, on aika tavallista, että kumpikin huolehtivat yhdessä asioista. Jos miehelle on tärkeää oman isoäitinsä 70-vuotispäivät, mies huolehtii oma-aloitteisesti siitä, että juhliin mennään (tai ainakin hän menee), hänellä on sinne puhtaat ja siistit vaatteet ja vieläpä lahja isoäidille. Vastaavasti nainen huolehtii, että hänelle tärkeät asiat hoituu ja tapahtuu.
Tilanne kuitenkin muuttuu, kun perheeseen syntyy lapsia. Naisen on vähän pakko olla raskauden seurannan aikana neuvolassa paikalla ja kuunnella ja muistaa, mitä siellä on sanottu. Mies voi olla mukana ja kuunnella, mitä siellä sanotaan, mutta miehen ei ole niin välttämätöntä muistaa asioita. Tämäkin on vielä ihan normaalia, koska vaikka mies lapsen liikkeet voikin vaimonsa vatsan päältä tuntea ja näkee lapsosensa ultraäänikuvissa, niin lapsi ei kasva hänen kehossaan. Jos mieheltä, jonka lapsi on juuri syntynyt, kysyy vaikkapa, millä raskausviikolla sikiön liikkeet tuntuivat ensimmäisen kerran, ei hän muista. Vaimo on kyllä kertonut ja äitiyskortissakin se lukee, mutta ko informaatio ei ole sellainen, jonka mies katsoisi tärkeäksi muistaa.
Kun lapsi sitten syntyy, useimmiten nainen vie lapsen neuvolaan. Mies saattaa tällöinkin olla mukana. Nainen huolehtii, että seuraava neuvola-aika on varattu, muistaa, mitä rokotuksia on annettu milloinkin ja mitä jäänyt antamatta sekä mistä syystä jäänyt antamatta. Nainen kertoo neuvolareissun jälkeen, mitä neuvolassa on tehty ja mitä sanottu. Mutta jälleen mies ajattelee, että saatu informaatio ei ole sellainen, jonka mies katsoisi tärkeäksi muistaa. Kun lapsi sitten sairastuu ja mies joutuukin syystä tai toisesta viemään lapsen yksin lääkäriin, ei hän vastaanotolla osaa kertoa, mitä rokotuksia lapsi on saanut, milloin tai onko jokin rokotus jäänyt saamatta ja mistä syystä. Koska hän ei muista. Muistaa ehkä, että jotain vaimo siitä kaksi kuukautta sitten sanoi, muttei muista, mitä. Kun lapsi sairastuu uudelleen, mies ehdottaa naiselle, että nainen veisi lapsen lääkäriin, koska nainen tietää lapsen asiat paremmin ja sen vuoksi osaa vastata lääkärin kysymyksiin.
Sama jatkuu. Nainen muistaa, milloin on päiväkodin joulujuhlat ja vanhempainillat, milloin on koululaisen vanhempainvartit, milloin pitää varata lapselle kontrollikäynti hammashoitolaan jne. Lisäksi nainen käy läpi lasten tavaroita ja vaatteita ja laittaa mieleensä, mitkä ovat ehkä käymässä pieniksi, tarpeettomiksi tai turhan huonokuntoisiksi. Niinpä nainen tietää, milloin lapselle pitää ostaa uudet lenkkarit, juhlamekko seuraaviin juhliin, milloin paripuolia sukkia on enemmän kuin parillisia ja mitä saikaan ottaa evääksi mukaan yökouluun ja mitä ei.
Vaikka miehen isoäidin synttärit olivatkin miehelle aiemmin tärkeitä ja mies huolehti niihin liittyvistä asioista, isoäidin muututtua lasten isomummiksi vastuu aikatauluista, lahjasta, lasten juhlavaatteista yms on yllättäen siirtynyt naiselle.
Kun nainen valittaa, että mies ei kanna vastuuta, niin nainen ei tarkoita vastuulla roskapussia, ruokakassia eikä pölynimuria. Mies voi luottaa siihen, että jos hän ei jotain lasten asiaa muista, ehdi tai jaksa, vaimo muistaa, ehtii ja jaksaa. Kun nainen toivoo mieheltä tasaveroista vastuunkantoa, se tarkoittaa, että nainenkin toivoisi voivansa luottaa siihen, että jos hän ei itse jotain muista, ehdi tai jaksa hoitaa, mies muistaa, ehtii ja jaksaa. Ja kun näin ei käykään, nainen miettii, miksi AINA MINUN pitää huolehtia kaikesta.
Eivät miehet tyhmiä ole. Eivätkä edes ilkeitäkään. Vastuunkanto onnistuu oikein hyvin miehiltäkin. On paljon miehiä, jotka varsin pian esim leskeksi jäätyään tai muutoin pitkäksi aikaa lasten ainoaksi vanhemmaksi jäätyään ottavat kokonaisvastuun perheestään. Mieskin huomaa, että jos minä en tätä muista, ehdi tai jaksa, ei sitä muista, ehdi tai jaksa kukaan muukaan vaan asiat jää hoitamatta. Uskoisin, että moni ero jäisi tapahtumatta, jos miehet kantaisivat vastuunsa tasaveroisesti naisen kanssa jo parisuhteen aikana. Vai onko miesten mielestä jotenkin noloa, jos heidänkin kalenterissaan lukee "varaa Jessica-Amelian hammaslääkäri" tai "tarkista lasten kesävaatetilanne"?
Tämä on monin paikoin ihan totta. Mutta oletteko miettineet, miksi se mies ei sitä vastuuta kanna? Osalla varmaan ihan laiskuutta, mutta on muitakin syitä. Aika usein miehet kyllästyvät siihen, etteivät he saa kantaa sitä todellista vastuuta. Monet naiset haluaavat säilyttää itsellään veto-oikeuden kaikkeen lapseen liittyvään, koska ovat kuitenkin lapsen äiti.
Ei paljon motivoi miestä, jos hänen tulisi vastata esimerkiksi lasten vaatteiden ostosta, mutta ei saa päättää mitä ostetaan. Käytännössä tämä johtaa siihen, että mies saa muistuttaa että tätä ja tätä pitäisi ostaa ja saa hän ostaakin, jos hyväksyttää vaatteet ensin naisella. Naisella kuitenkin on oikeus ostaa miehen mielipidettä kyselemättä. Tämähän johtaa siihen, ettei mies ostoksilla voi mennä ilman lasten äitiä, jolloin mies ei ole taaskaan kantanut vastuutaan yksin vaan naisen piti auttaa. Ja sitten ihmetellään miksi mies ajattelee, että nainen kuitenkin hoitaa lapseen liittyvät asiat.
Ihan sama asia vaikka neuvolan kanssa. Jos nainen varaa aikaa, niin pääasia on, että hän sinne pääsee. Jos mies pääsee, niin hyvä, jos ei, niin selvitään ilmankin. Jos mies varaa neuvola-ajan niin, ettei se vaimolle sovikaan, niin se ei ole pikkujuttu. Ja ainakin minä jouduin jopa neuvolassa henkilökunnallekin selittelemään miksi minä olin siellä lapsen kanssa ilman äitiä! Mies nyt vaan on lähtökohtaisesti kaikkien mielestä se huonompi vanhempi, joten hän alkaa myös käyttäytyä sen mukaisesti.
Tuossa tulee sitten vastaan se, että mies ei ehkä osaa tehdä niitä asioita niin hyvin kuin pitäisi. Joo kyllä mieskin osaa ostaa lapsille vaatteita ja viedä hammaslääkäriin, mutta entä jos se menee jatkuvasti niin, että ostetut vaatteet ovat liian pieniä ja hammaslääkäriin ei päästä ajoissa, kun ei vain osata varata siihen lähtemiseen tarpeeksi aikaa. Tällaiset asiat toistuvat exän kanssa jatkuvasti. Eikä kyse ole todellakaan siitä, että vaatteiden pitäisi olla viimeisen päälle oikean sävyiset ja minua miellyttävät, tai että yksi myöhästyminen elämässä olisi maailmanloppu, mutta kun se kaikki mahdollinen vastuunkanto on tätä luokkaa, niin minkäs teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se selvää että miehet ottavat eron raskaammin. Lapset jää lähes AINA äidille. Ja sitten äidillä on valta asema vuosikaudet. Naisten ei tarvitse pelätä eroa niin paljon.
Ja tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että miehet antavat kokonaisvastuun lasten asioista naisille. Mä olen omille pojilleni sanonut, että teidän TÄYTYY pitää kaikki lain sallimat vanhempainvapaat, teidän TÄYTYY käyttää lapsianne lääkärissä, neuvolassa jne. Teidän TÄYTYY osallistua päiväkodin vanhempainiltoihin, koulun vanhempainvartteihin jne. Teidän TÄYTYY huolehtia siitä, että tiedätte, mistä löytyy lasten mikäkin tarvike, keitä on lastenne kaverit ja missä he asuvat, mikä on lastenne lempiruokaa jne jne jne. Kun tiedättä ja huolehditte lastenne asioista vähintään yhtä paljon kuin vaimonne, niin erotilanteessa lastenne huoltajuutta ei automaattisesti määrätäkään äidille.
Kyllä voidaan määrätä. Jos äiti haluaa lähivanhemmuuden, hänestä tulee varmasti lähivanhempi ja poikasi tulevat tapaamaan lapsiaan joka toinen vkl. Sossutädit ovat vahvasti äidin puolella vaikka isä olisikin tehnyt kaiken minkä mainitsit. Sinun pitää vain toivoa että poikasit puolisot ovat reiluja ja suostuvat vuoroviikko systeemiin.
Höpöhöpö. Lapsiensa hoitoon ja perhevapaisiin tasaveroisesti osallistunut mies on lastenvalvojan mielessä aina sankari (eikä normi).
Oikeudessakin kiistatilanteissa huoltajuus menee aikalailla fiftyfifty.
Mutta ei, eihän se naisten etulyöntiasema lapsiin eron sattuessa mitenkään liity siihen, että äidit lähes aina ovat päävastuullisia lapsista.
Ja ei, eihän miesten etulyöntiasema työelämässä mitenkään liity siihen, että miehet ovat lähes aina päävastuulisia työelämässä.
Jos miehet saavat jossain asiassa naisia enemmän niin syynä on naisiin kohdistuva syrjintä. Jos naiset ovat jossain saamapuolella, niin sehän onkin vain ansaittua. Joopa joo.
Hassua että yhtäkkiä tämä keskustelu kääntyikin niin, että miehet eivät uskallakaan erota, koska pelkäävät menettävänsä lapset. Aika harvalta niitä lapsia nyt kokonaan viedään ja kyllä minä sanoisin, että monilla miehillä se ero ja lasten "menetys" ei tunnu enää missään kun löytyy uusi nainen.
Vierailija kirjoitti:
Ja paskat, ei miehet mitään perhettä halua koossa pitää. Miehet haluaa pitää sen vaimon kotona tekemässä kotityöt ja hoitamassa lapset. Ihan itse joutuu vaimon lähdettyä hoitamaan kotinsa ja välillä jopa niitä lapsia. Se miehiä kauhistuttaa. Jos mies on löytänyt uuden naisen niin ei miestä paljon hetkauta perheen hajoaminen kun pistää hynttyyt yhteen uuden naisen kanssa.
Naiset aikansa yrittää pitää "perheen" koossa, mutta lopulta tajuavat ettei se kannata. Kukaan ei ole onnellinen, paitsi se sohvalla makaava mies. Mies joka sitten itkee kuinka olis halunnut pitää "perheen" koossa. Siis toisinsanoen olis halunnut kotipiian pysyvän hommissa.
Ei se perheen hajoaminen paljon tunnu hetkauttavan niitä naisiakaan, jotka ovat toisen miehen ja lähtevät sen perään. Osalta unohtuu lapsetkin samassa onnen huumassa ihan samalla tavalla kuin osalta miehistä. Ei itsekkyys ja kusipäisyys ole mikään sukupuoleen liittyvä ominaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se selvää että miehet ottavat eron raskaammin. Lapset jää lähes AINA äidille. Ja sitten äidillä on valta asema vuosikaudet. Naisten ei tarvitse pelätä eroa niin paljon.
Ja tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että miehet antavat kokonaisvastuun lasten asioista naisille. Mä olen omille pojilleni sanonut, että teidän TÄYTYY pitää kaikki lain sallimat vanhempainvapaat, teidän TÄYTYY käyttää lapsianne lääkärissä, neuvolassa jne. Teidän TÄYTYY osallistua päiväkodin vanhempainiltoihin, koulun vanhempainvartteihin jne. Teidän TÄYTYY huolehtia siitä, että tiedätte, mistä löytyy lasten mikäkin tarvike, keitä on lastenne kaverit ja missä he asuvat, mikä on lastenne lempiruokaa jne jne jne. Kun tiedättä ja huolehditte lastenne asioista vähintään yhtä paljon kuin vaimonne, niin erotilanteessa lastenne huoltajuutta ei automaattisesti määrätäkään äidille.
Mitäs jos äiti väittää yhtä ja isä toista? Mietitäänpä tälläistä tilannetta. Äiti haluaa lapsen itselleen ja antaa isän tavata lapsia vain joka toinen vkl koska väittää hoitaneensa lasta enemmän. Isä taas haluaa vuoroviikoin ja väittää hoitaneensa lasta ihan tasavertaisesti. Tämä on hyvin yleinen tilanne. Kumpi voittaa? Kumpaa uskotaan?
Uskotaan sitä, joka voi todistaa väitteensä. Kaikkiin lasten potilasasiakirjoihin kirjataan, kuka lapsen on tuonut lääkäriin, neuvolaan, hammashoitolaa, puheterapiaan jne jne. Myös päiväkodeissa ja kouluissa on tieto siitä, kuka oli vanhempainvartissa: isä vai äiti vai molemmat. Olkaa aktiivisia lastenne opettajiin ja päiväkodissa hoitajiin päin. Seuratkaa koululaistenne Wilmaa ja laittakaa vuorostanne opettajalle vastaukset hänen viesteihinsä eikä aina niin, että lasten äiti laittaa. Lapsenne ovat jatkuvasti tekemisissä monien eri alojen ihmisten kanssa ja kyllä nämä ihmiset hyvin nopeasti oppivat tietämään, hoitaako lapsen asioita heidän kanssaan lapsen isä, äiti vai molemmat yhdessä.
Mä muistuttaisin miehiä vielä siitäkin, että kun lapsenne tulee ksymään, missä tän lego-ukon pää on, missä mun hiuspompula on tai missä tän sukan pari on, niin älkää ikinä vastatko "kysy äidiltä". Koska näin opetatte lapsellenne, että te ette tiedä eikä teitä kiinnostakaan tietää, koska teidän perheessänne vastuun lasten asioista kantaa äiti. Jos noin teette, tulee vielä päivä, jolloin lapsi ei kysy teltä lego-ukosta, pompulasta eikä sukkaparista vaan kysyy "missä äiti on?".
Tällaiset asiat voivat kuullostaa pieniltä ja merkityksettömiltä, mutta 10 -vuotias lapsi on tarvinnut siihen astisen elämänsä aikana vanhempiensa tukea kymmenissä tuhansissa pikkuasioissa (mitä pienempi lapsi, sitä useammin). On äärettömän tärkeää, ettei se tuki tule aina äidiltä. Koska kun lapselta kysytään, kumman vanhemman luokse hän erilaisissa tilanteissa menee, isän vai äidin, niin sekin kertoo vanhemmuudesta aika paljon, jos lapsi kertoo kääntyvänsä kaikissa pulmissaan vain toisen vanhemman puoleen.
En syytä ketään vaan olen huolestunut siitä, miten helpolla miehet tänäkin päivänä antavat tilanteen liukua siihen, että nainen kantaa kokonaisvastuun lapsista ja mies osallistuu silloin tällöin vain yksittäisiin lastenhoitotapahtumiin. Kun kuitenkin suurin osa naisista toivoisi jo heti lapsen syntymästä lähtien, että kokonaisvastuu jaettaisiin tasan. Älkää miehet tehkö itsellenne tällaista karhunpalvelusta, joka viimeistään huoltajuusriitojen aikana kalahtaa omaan nilkkaanne.Siis ihan oikeasti sinunko mielestä isiä ei syrjitä yhtään?? Kaikki on vain isien omaa syytä? Tätä asiaa on ihan tutkittukin ja saatu selville että äitejä suositaan joka tapauksessa. Ei vain Suomessa vaan on tutkittu paljon ulkomaillakin. Mutta sinä et suostu tätä asiaa myöntämään? Olen nähnyt joitakin avioeroja elämäni aikana ja aina ne lapset jää äidille vaikka isä olisikin ollut ihan täysillä mukana lasten kasvatuksessa. Vain toinen vanhempi kun voi olla lähivanhempi. Jossain vaiheessa joku sinulle läheinen mies tulee kohtaamaan saman. Ehkä sitten uskot.
Mistä sinä voit tietää, miten täysillä mukana isät ovat? Ymmärrätkö, että miehet voivat liioitella omaa osuuttaan. Minunkin exäni jaksoi kyllä mainita joka ikinen kerta äidilleen kun oli tehnyt ruokaa tai tehdä päivityksen facebookiin kun oli käynyt jossain lasten kanssa. Minulle nuo asiat taas eivät olleet edes mainitsemisen arvoisia, koska tein niitä joka tapauksessa koko ajan.
Mistä tiedän? Koska tunnen eronneita isiä ihan henkilökohtaisesti. Olen nähnyt miten he hoitavat lapsiaan tasavertaisesti. Mutta jos et halua uskoa niin ei sitten.
Kuinka usein anna exäsi tavata lapsiaan? Joka toinen viikonloppu vai jopa joka viikonloppu?
Ja olet ollut paikalla katsomassa kun ne isät hoitaa niitä lapsiaan? Vai ihanko ne on sulle kertoneet kuinka he ihan varmasti hoitivat lapsiaan tasaveroisesti? Ettei tää sun juttus sittenkin perustuis vain kuulopuheisiin.
No älä usko jos et halua uskoa! Ihan sama. Selvästi sinua ei kiinnosta isien kohtaama syrjintä vaikka se on päivänselvää että sitä tapahtuu.
Taitaa taas olla joku lapseton nainen, jonka tiedot huoltajuuden jakamisista erotilanteista perustuu marttyyri-isien baari-iltojen kertomuksiin, uhoamassa. Kyllä lasten lähivanhemmuus menee Suomessa lähes aina sille huoltajalle, joka aiemmin on lapsia enemmän hoitanut.
Olen lapseton MIES. Minua nyt vain kiinnostaa tämä aihe yhtä paljon kuin feministejä kiinnostaa palkkaero. Jos joskus lapsia saan, ja eroan lasten äidistä niin miten siinä käy. Näenkö lapsia joka toinen viikko vai joka toinen viikonloppu? Onko siinä jotain väärin jos tämmöinen asia huolettaa?
Lapsen lähivanhemmuuden saa Suomessa äiti n.80-90% tapauksista. Väitätkö että noin monessa perheessä äiti hoitaa lapsia enemmän?
Itse asiassa hieman useammin: "Kotihoidon tukea käytetään 88 prosentissa perheistä vanhempainvapaan jälkeen ainakin jonkin aikaa. Lasta hoitaa lähes aina oma vanhempi, joka lähes aina (97 %) on äiti". Jos miehet haluavat tasa-arvoa huoltajuusasioissa, olisi aika alkaa ottaa vastuuta myös lapsista.
Lähde: https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/perheen-ja-…
Vierailija kirjoitti:
Hassua että yhtäkkiä tämä keskustelu kääntyikin niin, että miehet eivät uskallakaan erota, koska pelkäävät menettävänsä lapset. Aika harvalta niitä lapsia nyt kokonaan viedään ja kyllä minä sanoisin, että monilla miehillä se ero ja lasten "menetys" ei tunnu enää missään kun löytyy uusi nainen.
Kerroppa miltä sinusta tuntuisi jos saisit nähdä lastasi vain 5-6 päivää kuukaudessa?? Se varmaan kelpaisi sinulle koska eihän sitä lasta ole viety KOKONAAN sinulta? Usko pois kyllä se lasten menetys tuntuu koko loppuelämän vaikka olisikin uusi tyttöystävä. Luulenpa että se tuntuisi äideilläkin. Mutta ai niin, eihän miehillä ole tunteita lapsiaan kohtaan! Se että viettää joka toisen vkl lapsen kanssa ei ole mitään vanhemmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se selvää että miehet ottavat eron raskaammin. Lapset jää lähes AINA äidille. Ja sitten äidillä on valta asema vuosikaudet. Naisten ei tarvitse pelätä eroa niin paljon.
Ja tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että miehet antavat kokonaisvastuun lasten asioista naisille. Mä olen omille pojilleni sanonut, että teidän TÄYTYY pitää kaikki lain sallimat vanhempainvapaat, teidän TÄYTYY käyttää lapsianne lääkärissä, neuvolassa jne. Teidän TÄYTYY osallistua päiväkodin vanhempainiltoihin, koulun vanhempainvartteihin jne. Teidän TÄYTYY huolehtia siitä, että tiedätte, mistä löytyy lasten mikäkin tarvike, keitä on lastenne kaverit ja missä he asuvat, mikä on lastenne lempiruokaa jne jne jne. Kun tiedättä ja huolehditte lastenne asioista vähintään yhtä paljon kuin vaimonne, niin erotilanteessa lastenne huoltajuutta ei automaattisesti määrätäkään äidille.
Mitäs jos äiti väittää yhtä ja isä toista? Mietitäänpä tälläistä tilannetta. Äiti haluaa lapsen itselleen ja antaa isän tavata lapsia vain joka toinen vkl koska väittää hoitaneensa lasta enemmän. Isä taas haluaa vuoroviikoin ja väittää hoitaneensa lasta ihan tasavertaisesti. Tämä on hyvin yleinen tilanne. Kumpi voittaa? Kumpaa uskotaan?
Uskotaan sitä, joka voi todistaa väitteensä. Kaikkiin lasten potilasasiakirjoihin kirjataan, kuka lapsen on tuonut lääkäriin, neuvolaan, hammashoitolaa, puheterapiaan jne jne. Myös päiväkodeissa ja kouluissa on tieto siitä, kuka oli vanhempainvartissa: isä vai äiti vai molemmat. Olkaa aktiivisia lastenne opettajiin ja päiväkodissa hoitajiin päin. Seuratkaa koululaistenne Wilmaa ja laittakaa vuorostanne opettajalle vastaukset hänen viesteihinsä eikä aina niin, että lasten äiti laittaa. Lapsenne ovat jatkuvasti tekemisissä monien eri alojen ihmisten kanssa ja kyllä nämä ihmiset hyvin nopeasti oppivat tietämään, hoitaako lapsen asioita heidän kanssaan lapsen isä, äiti vai molemmat yhdessä.
Mä muistuttaisin miehiä vielä siitäkin, että kun lapsenne tulee ksymään, missä tän lego-ukon pää on, missä mun hiuspompula on tai missä tän sukan pari on, niin älkää ikinä vastatko "kysy äidiltä". Koska näin opetatte lapsellenne, että te ette tiedä eikä teitä kiinnostakaan tietää, koska teidän perheessänne vastuun lasten asioista kantaa äiti. Jos noin teette, tulee vielä päivä, jolloin lapsi ei kysy teltä lego-ukosta, pompulasta eikä sukkaparista vaan kysyy "missä äiti on?".
Tällaiset asiat voivat kuullostaa pieniltä ja merkityksettömiltä, mutta 10 -vuotias lapsi on tarvinnut siihen astisen elämänsä aikana vanhempiensa tukea kymmenissä tuhansissa pikkuasioissa (mitä pienempi lapsi, sitä useammin). On äärettömän tärkeää, ettei se tuki tule aina äidiltä. Koska kun lapselta kysytään, kumman vanhemman luokse hän erilaisissa tilanteissa menee, isän vai äidin, niin sekin kertoo vanhemmuudesta aika paljon, jos lapsi kertoo kääntyvänsä kaikissa pulmissaan vain toisen vanhemman puoleen.
En syytä ketään vaan olen huolestunut siitä, miten helpolla miehet tänäkin päivänä antavat tilanteen liukua siihen, että nainen kantaa kokonaisvastuun lapsista ja mies osallistuu silloin tällöin vain yksittäisiin lastenhoitotapahtumiin. Kun kuitenkin suurin osa naisista toivoisi jo heti lapsen syntymästä lähtien, että kokonaisvastuu jaettaisiin tasan. Älkää miehet tehkö itsellenne tällaista karhunpalvelusta, joka viimeistään huoltajuusriitojen aikana kalahtaa omaan nilkkaanne.
Siis ihan oikeasti sinunko mielestä isiä ei syrjitä yhtään?? Kaikki on vain isien omaa syytä? Tätä asiaa on ihan tutkittukin ja saatu selville että äitejä suositaan joka tapauksessa. Ei vain Suomessa vaan on tutkittu paljon ulkomaillakin. Mutta sinä et suostu tätä asiaa myöntämään? Olen nähnyt joitakin avioeroja elämäni aikana ja aina ne lapset jää äidille vaikka isä olisikin ollut ihan täysillä mukana lasten kasvatuksessa. Vain toinen vanhempi kun voi olla lähivanhempi. Jossain vaiheessa joku sinulle läheinen mies tulee kohtaamaan saman. Ehkä sitten uskot.
Niin no, esimerkiksi USA:ssa suurimmassa osassa tapauksista vanhemmat on keskenään päättänyt että lapset jää äidin luokse, isossa osassa tapauksista eroa käsitellään oikeudessa mutta isä ei hae huoltajuutta joten äiti saa lapset ja hyvin harvoin huoltajuudesta täytyy kiistellä. Uskon että äitiä suositaan näissä tapauksissa, mutta toisaalta tutkimusten mukaan isät viettävät huomattavasti vähemmän aikaa lastensa kanssa kuin äidit. Veikkaan että aika pitkälti sama pätee muuallakin.
t: eri
Unohdit mainita, että USA:ssa ei juurikaan ole kunnallisia päiväkoteja vaan yksityisiä, jonka maksut ovat sen mukaiset. Tämän takia useimmilla ei ole varaa laittaa lasta hoitoon, vaan toisen on jäätävä kotiin heitä hoitamaan. Koska miehet tienaavat paremmin, on kotiin jäävä useimmiten lasten äiti.
Monikin mies on yrittänyt saada sitä viikko-viikko-systeemiä mutta kun lasten äiti ei suostu. Tästä pitäisi säätää jokin määräävä laki jotta tästä tulisi yleisempi.