Lue keskustelun säännöt.
Siitä miesten väheksymisestä..
14.01.2016 |
Tunsin piston sydämessäni kun luin uutisen. Ehkäpä väheksyn miestäni, etkäpä nillitän ja kritisoin. Se on alkanut naimisiinmenon jälkeen ja varmasti suuri syy on väsymyksessä. Menee hermo vastuun kantamiseen. Kaikki tais alkaa oikeastaan jo häistä. Niiden järjestely jäi kokonaan mun ja mun kaasojen vastuulle, mies oli joka asiaan "ihan sama". Ei jaksanut laittaa tikkua ristiin tai mitään asioita selvitellä tai varailla. Sitten tuli raskaus ja minä olin se, joka huolehti siitä miten syödään ja mitä vauvalle pitää hankkia, miten sitä hoidetaan jne. Synnytykseen valmistauduin yksin, en ikinä nähnyt miestä lukemassa mitään oppaita tai ohjeita. Lapsi syntyi ja minä sitä hoidin, kyllä mieskin siinä osuutensa teki, mutta jatkuvasti sai olla ohjaamassa, kun tosiaan ei ollut mihinkään oma-aloitteisesti perehtynyt. Minä sitten pohdin milloin aloitetaan kiinteät ruuat, miten vuorokausirytmiä parannetaan, miten kantoliinaillaan, sormiruokaillaan, parannetaan kodin turvallisuutta, tutkin ja opiskelin. Tänään aiemmin mies oli lähdössä lapsen kanssa käymään ulkona ja no kidding, se kysyi multa, että miten lapsi pitää pukea. Se ei tiedä edes sitä! Ja joka kerta pitää sille selittää, että missä mikäkin lapsen vaatekappale ja hoitotarvike sijaitsee. Aina noi samat kyselyt ja selitykset. Ärsyttää, ettei mies KESKITY, vaan tuntuu olevan koko ajan jollain ihan omalla ufoplaneetallaan. En jaksais olla se, jonka pitää aina muistaa menot ja pidellä lankoja käsissään. Joskus jos olen antanut olla ja koittanut, josko mies ottais vastuuta, olen huomannut ettei siitä mitään tule, asiat jää roikkumaan. Varsinkaan mitkään sosiaaliset jutut ei tule hoidettua. Mies ei muista edes omien vanhempiensa syntymäpäiviä, saati, että tajuaisi onnitella ilman mun patistelua.
Miehet (ikävä yleistys) nyt vaan on useassa asiassa todella välinpitämättömiä. Ei ne sitä pahuuttaan tee, mutta jotain jännää säpäkkyyttä niiltä puuttuu, mitä taas naisilla ehkä luontaisesti on enemmän.
Koitan olla miehelläni kuitenkin kiva ja ymmärtäväinen. Koitan ajatella, että se on aika hyvä korjaushommissa, vaikka rehellisesti, ei niitä korjaushommia ole edes kerran viikossa ja tätä arkea pitäis elää joka päivä. Huumori auttaa kyllä vähän ja se, että kavereiden kanssa jaetaan samankaltaisia kokemuksia miehistämme ;).
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Väheksymisestä, nalkuttamisesta ja ainaisesta riidasta on lyhyt matka halveksuntaan. Ja halveksunta on se viimeinen naula liiton arkkuun, sanoo väestöliitto. Komppaan tuon kokeneena. Siksi oikeasti kannattaa miettiä myös niiden sohvalle jätettyjen vaatteiden lisäksi haluanko oikeasti jatkaa elämää tuon ihmisen kanssa ja jos, miten saisimme oman yhteispelin paranemaan. Kun siinäparisuhdetangossa on kaksi, toisen syyttelyllä ei pääse pitkälle, eikä kaikki syy ole vain siinä toisessa. Avioeroni jälkeen opin, että paljon terveellisempää ristiriitatilanteissa on hengähtää ja katsoa peiliin. Ja muistaa ettei millään nalkutuksella voi toista muuttaa, ihminen kykenee vain muuttamaan itseään. Rassaako oikeasti vain ne vaatteet sohvalla vai joku muu? Oma sisäinen paha olo? ONko se miehestä johtuvaa vai tulee jostain lapsuudesta? Miten minä oppisin tulemaan paremmin toimeen ITSENI kanssa, ja sen jälkeen myös niiden muiden läheisten. Jos se suurin ongelma liitossa on ettei mies askarrellut hääkoristeita niin aika pienet on ongelmat. Jos taas tuntuu ettei mies arvosta minua ja tekemisiäni on ongelma jo suurempi. Jos minäkään en paljon arvosta miestä ja hänen tekemisiä, niin...
Juurikin näin. Tässäkin ketjussa naisia, jotka luulevat nalkuttamisen ja syyttelyn johtavan johonkin. Mihin?
Korkeintaan eroon. Tämä on se jutun pointti siinä kirjoituksessakin.
Naisten tulisi tulla ensin toimeen itsensä kanssa, ja pariutua vasta sitten itsensä ja puolisonsa takia.
Peiliinkatsominen ei tämänkään ketjun naisille tunnu olevan missään nimessä vaihtoehto,
syntipukki kun on se mies, ehdottomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, on taas mammoilla pimppa vereslihalla läpikulkeneen hiekan takia. Mammat ei oikein tykkää jos näyttäytyvät huonossa valossa. Ymmärrettävää, tyrannit on aina tarvinneet laillisuuden verhon toimilleen.
Nettiaikana tuollainen käytös on kuitenkin vähän, no, huvittavaa. Kummelin sanoin, ne nauraa sulle, ne kaikki nauraa.
Miehiä varten pitäisi saada yleiseen käyttöön joku vastaava ilmaus, pippeli vereslihalla tai jotain, jonka varjolla kätevästi tehdään vastapuoli naurettavaksi. Ehkä se on miesvihan puutetta, kun sellaista ei taida olla tai ei ainakaan heti tule mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehissä on oikein uhriutumisen mestareita. Vaikka nainen on sanonut jotain 100 kertaa ja sen jälkeen vasta räjähtää miehelleen, niin sitten kommentit ovat tyyliin "mitä sä nalkutat" ja "ihmetellään että miten meillä nyt tämmöinen ongelma on". Ihme tampioita, jotka eivät usko kerralla.
Niin, jatkuva nalkuttaminen ja asiasta jankkaaminenhan on se paras kommunikaation keino, joka tuottaa tulosta hyvässä hengessä. Älä missään nimessä kokeile mitään muuta keinoa kuin nalkuttaminen. Pidä toi.
Kai se on pakko jankata jos mitään ei tapahdu?
Kerro minulle mikä on sellainen asia mistä pitää jankata ja sanoa miehelle sata kertaa,
mihin nainen ei itse kykene? Odotat siis miehen olevan sinun käskyläisesi ja antamiesi tehtävien suorittaja.
Todella terveeltä parisuhteeltahan tuollainen kuulostaa, eikö?
Vaikka se että mies ei levitä omia vaatteitaan jatkuvasti sohvalle isoihin kasoihin
Eli miehen pitää kotonaan käyttää, säilyttää ja kohdella vaatteitaan niinkuin sinä haluat? Sinun tapasi on parempi, sinä olet päättänyt miten asia tehdään ja miehen on vain toteltava?
Hei ihan maltillisesti...entä jos mies ei tee muuta kuin pelaa tietokonepelejä? Menee koneelle heti töistä tultua ja odottaa itsestään selvyytenä, että vaimo tekee kaiken työn ja hoitaa lapset ja pitää nämä hiljaisena, että mies voi rauhassa pelata.
Mitä tehdä, jos kauniisti sanominen ei auta, vaan kaikki pyynnöt ovat miehen mielestä pelkkää "nalkutusta"? Ja mies on koneella joka ilta 6-8 tuntia? On myöntänyt, että on koukussa tasopeliin, jota ei voi jättää kesken, mutta ei välitä enää mistään muusta.
Itse menen nettiin aina vasta kun lapset on nukahtaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehissä on oikein uhriutumisen mestareita. Vaikka nainen on sanonut jotain 100 kertaa ja sen jälkeen vasta räjähtää miehelleen, niin sitten kommentit ovat tyyliin "mitä sä nalkutat" ja "ihmetellään että miten meillä nyt tämmöinen ongelma on". Ihme tampioita, jotka eivät usko kerralla.
Niin, jatkuva nalkuttaminen ja asiasta jankkaaminenhan on se paras kommunikaation keino, joka tuottaa tulosta hyvässä hengessä. Älä missään nimessä kokeile mitään muuta keinoa kuin nalkuttaminen. Pidä toi.
Kai se on pakko jankata jos mitään ei tapahdu?
Kerro minulle mikä on sellainen asia mistä pitää jankata ja sanoa miehelle sata kertaa,
mihin nainen ei itse kykene? Odotat siis miehen olevan sinun käskyläisesi ja antamiesi tehtävien suorittaja.
Todella terveeltä parisuhteeltahan tuollainen kuulostaa, eikö?
Vaikka se että mies ei levitä omia vaatteitaan jatkuvasti sohvalle isoihin kasoihin
Eli miehen pitää kotonaan käyttää, säilyttää ja kohdella vaatteitaan niinkuin sinä haluat? Sinun tapasi on parempi, sinä olet päättänyt miten asia tehdään ja miehen on vain toteltava?
entä jos mies valittaa siitä, että nainen heittelee vaatteet mihin sattuu? Kuunnellaanko silloin miestä vai naista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehissä on oikein uhriutumisen mestareita. Vaikka nainen on sanonut jotain 100 kertaa ja sen jälkeen vasta räjähtää miehelleen, niin sitten kommentit ovat tyyliin "mitä sä nalkutat" ja "ihmetellään että miten meillä nyt tämmöinen ongelma on". Ihme tampioita, jotka eivät usko kerralla.
Niin, jatkuva nalkuttaminen ja asiasta jankkaaminenhan on se paras kommunikaation keino, joka tuottaa tulosta hyvässä hengessä. Älä missään nimessä kokeile mitään muuta keinoa kuin nalkuttaminen. Pidä toi.
Kai se on pakko jankata jos mitään ei tapahdu?
Kerro minulle mikä on sellainen asia mistä pitää jankata ja sanoa miehelle sata kertaa,
mihin nainen ei itse kykene? Odotat siis miehen olevan sinun käskyläisesi ja antamiesi tehtävien suorittaja.
Todella terveeltä parisuhteeltahan tuollainen kuulostaa, eikö?
Vaikka se että mies ei levitä omia vaatteitaan jatkuvasti sohvalle isoihin kasoihin
Eli miehen pitää kotonaan käyttää, säilyttää ja kohdella vaatteitaan niinkuin sinä haluat? Sinun tapasi on parempi, sinä olet päättänyt miten asia tehdään ja miehen on vain toteltava?
Yleensä tuollaiset asiat opetetaan lapsille ja aikuiset osaavat ne jo. Meillä tästä väännetään lasten kanssa. Syy sääntöön on, että sohvalle pitää mahtua istumaan. Se on kaikkien perheenjäsemten yhteinen istumapaikka, ei jonkun varasto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väheksymisestä, nalkuttamisesta ja ainaisesta riidasta on lyhyt matka halveksuntaan. Ja halveksunta on se viimeinen naula liiton arkkuun, sanoo väestöliitto. Komppaan tuon kokeneena. Siksi oikeasti kannattaa miettiä myös niiden sohvalle jätettyjen vaatteiden lisäksi haluanko oikeasti jatkaa elämää tuon ihmisen kanssa ja jos, miten saisimme oman yhteispelin paranemaan. Kun siinäparisuhdetangossa on kaksi, toisen syyttelyllä ei pääse pitkälle, eikä kaikki syy ole vain siinä toisessa. Avioeroni jälkeen opin, että paljon terveellisempää ristiriitatilanteissa on hengähtää ja katsoa peiliin. Ja muistaa ettei millään nalkutuksella voi toista muuttaa, ihminen kykenee vain muuttamaan itseään. Rassaako oikeasti vain ne vaatteet sohvalla vai joku muu? Oma sisäinen paha olo? ONko se miehestä johtuvaa vai tulee jostain lapsuudesta? Miten minä oppisin tulemaan paremmin toimeen ITSENI kanssa, ja sen jälkeen myös niiden muiden läheisten. Jos se suurin ongelma liitossa on ettei mies askarrellut hääkoristeita niin aika pienet on ongelmat. Jos taas tuntuu ettei mies arvosta minua ja tekemisiäni on ongelma jo suurempi. Jos minäkään en paljon arvosta miestä ja hänen tekemisiä, niin...
Juurikin näin. Tässäkin ketjussa naisia, jotka luulevat nalkuttamisen ja syyttelyn johtavan johonkin. Mihin?
Korkeintaan eroon. Tämä on se jutun pointti siinä kirjoituksessakin.
Naisten tulisi tulla ensin toimeen itsensä kanssa, ja pariutua vasta sitten itsensä ja puolisonsa takia.
Peiliinkatsominen ei tämänkään ketjun naisille tunnu olevan missään nimessä vaihtoehto,
syntipukki kun on se mies, ehdottomasti.
Ai jaa, miehelläkö ei sitten ole esim. mitään vastuuta kodin siisteyteen liittyen... eli vaimon vain pitää ymmärtää että mies nyt loppuelämänsä sitten levittelee niitä rojujaan, vaatteitaan ja sukkiaan sinne mihin kiinnostaa ja sitten "palvelijan" täytyy käydä ne erikseen sieltä keräämässä. On muuten ongelma useammassakin tietämässäni perheessä. Ei oikeasti pitäisi olla miehelle vaikeaa oppia 10 vuoden nalkutuksen jälkeen mihin esim likaiset vaatteet laitetaan sen sijaan että kaikki jätetään säännöllisesti miten sattuun.
Sitten jos on laittanut lattialta pesuun esim. väärän paidan, joka ei ollutkaan herran mielestä likainen niin sitten se alkaa kotiin tultuaan ulisemaan että missä hänen paitansa on kun sitä ei löydy mistään. On se vaan niin kertakaikkisen vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei ihan maltillisesti...entä jos mies ei tee muuta kuin pelaa tietokonepelejä? Menee koneelle heti töistä tultua ja odottaa itsestään selvyytenä, että vaimo tekee kaiken työn ja hoitaa lapset ja pitää nämä hiljaisena, että mies voi rauhassa pelata.
Mitä tehdä, jos kauniisti sanominen ei auta, vaan kaikki pyynnöt ovat miehen mielestä pelkkää "nalkutusta"? Ja mies on koneella joka ilta 6-8 tuntia? On myöntänyt, että on koukussa tasopeliin, jota ei voi jättää kesken, mutta ei välitä enää mistään muusta.
Itse menen nettiin aina vasta kun lapset on nukahtaneet.
Tuossa voi olla kyseessä ihan oikea ongelma, johon on etsittävä oikeaa apua.
Mutta paljon on myös näitä suhteita, joissa jos mies pelaa hetkenkään videopelejä, kun naisen mielestä pitäisi tehdä muuta, leimataan mies peliaddiktiksi, joka ei huomioi kumppaniaan. Näin olen nähnyt käyvän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väheksymisestä, nalkuttamisesta ja ainaisesta riidasta on lyhyt matka halveksuntaan. Ja halveksunta on se viimeinen naula liiton arkkuun, sanoo väestöliitto. Komppaan tuon kokeneena. Siksi oikeasti kannattaa miettiä myös niiden sohvalle jätettyjen vaatteiden lisäksi haluanko oikeasti jatkaa elämää tuon ihmisen kanssa ja jos, miten saisimme oman yhteispelin paranemaan. Kun siinäparisuhdetangossa on kaksi, toisen syyttelyllä ei pääse pitkälle, eikä kaikki syy ole vain siinä toisessa. Avioeroni jälkeen opin, että paljon terveellisempää ristiriitatilanteissa on hengähtää ja katsoa peiliin. Ja muistaa ettei millään nalkutuksella voi toista muuttaa, ihminen kykenee vain muuttamaan itseään. Rassaako oikeasti vain ne vaatteet sohvalla vai joku muu? Oma sisäinen paha olo? ONko se miehestä johtuvaa vai tulee jostain lapsuudesta? Miten minä oppisin tulemaan paremmin toimeen ITSENI kanssa, ja sen jälkeen myös niiden muiden läheisten. Jos se suurin ongelma liitossa on ettei mies askarrellut hääkoristeita niin aika pienet on ongelmat. Jos taas tuntuu ettei mies arvosta minua ja tekemisiäni on ongelma jo suurempi. Jos minäkään en paljon arvosta miestä ja hänen tekemisiä, niin...
Juurikin näin. Tässäkin ketjussa naisia, jotka luulevat nalkuttamisen ja syyttelyn johtavan johonkin. Mihin?
Korkeintaan eroon. Tämä on se jutun pointti siinä kirjoituksessakin.
Naisten tulisi tulla ensin toimeen itsensä kanssa, ja pariutua vasta sitten itsensä ja puolisonsa takia.
Peiliinkatsominen ei tämänkään ketjun naisille tunnu olevan missään nimessä vaihtoehto,
syntipukki kun on se mies, ehdottomasti.
Ai jaa, miehelläkö ei sitten ole esim. mitään vastuuta kodin siisteyteen liittyen... eli vaimon vain pitää ymmärtää että mies nyt loppuelämänsä sitten levittelee niitä rojujaan, vaatteitaan ja sukkiaan sinne mihin kiinnostaa ja sitten "palvelijan" täytyy käydä ne erikseen sieltä keräämässä. On muuten ongelma useammassakin tietämässäni perheessä. Ei oikeasti pitäisi olla miehelle vaikeaa oppia 10 vuoden nalkutuksen jälkeen mihin esim likaiset vaatteet laitetaan sen sijaan että kaikki jätetään säännöllisesti miten sattuun.
Sitten jos on laittanut lattialta pesuun esim. väärän paidan, joka ei ollutkaan herran mielestä likainen niin sitten se alkaa kotiin tultuaan ulisemaan että missä hänen paitansa on kun sitä ei löydy mistään. On se vaan niin kertakaikkisen vaikeaa.
Miksi kodin siisteyden raja-arvot ovat naisen yksipuolisen päätöksen takana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset rakastavat aloittajankin harrastamaa uhriutumista, samaan aikaan pitää tavoitella täydellisyyttä?
Mutta vika on aina miehessä. Aina.
Vähän samaa mieltä. Kun tällä palstalla tuntuu lähtökohtakin aina olevan se, että ongelmiin etsitään syy miehestä. Toisaalta syy tälle on ehkä se, että suurin osa palstalaisista on naisia, eikä omia virheitä olla valmiita tunnustamaan.
Minusta tässäkin asiassa olisi hyvä muistaa, että suurimmalla osalla tämän päivän nuorista on sen ikäiset vanhemmat, joiden nuoruudessa naiset hoitivat lapset ja kodin, mies kävi töissä ja hoiti remontit yms. Kuulun itse tähän nuorten aikuisten vanhempien joukkoon ja olen sikäli poikkeuksellinen ikäluokassani, että jo omat vanhempani jakoivat lastenhoidon, kotityöt ja vastuun arjen pyörittämisestä yhdessä. Näinpä minäkään en "uhriutunut" enkä "alistunut kohtalooni" vaan edellytin vastuunottoa myös mieheltäni. Ja ennenkaikkea olen edellyttänyt samaa lapsiltani. Olen jo leski, mutta omat lapseni - tytöt ja pojat - ovat jo teni-ikäisyyden kynnyksellä osallistuneet tasapuolisesti kodinhoitoon. En minä sanonut, että vie roskat, imuroi, laita tiskit koneeseen tms vaan lapseni tekivät nämä asiat omatoimisesti. Pyytämättä, huomauttamatta, nalkuttamatta. On vaikea tarttua toimeen tai ottaa vastuuta, jos sitä ei ole koskaan oppinut tekemään vaan aina on ollut joku - vaimo tai äiti - joka on huolehtinut kaikista asioista. Muistakaa siis, että kasvatatte lapsenne tähän, niin ei tarvitse seuraavan sukupolven enää pohtia koko asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos miehen kysely harmittaa niin varmaan harmittaa sitten lapsikin kun se alkaa kyselemään.
Ei mies kysynyt sen takia ettei osannut pukea lapsen päälle hän kysyi sen takia että mitä nainen halusi hänen pukevan lapsen ylle. Miestä oli varmaan moitittu aiemmilla kerroilla vaatevalinnoista ja mies halusi välttää tämän moittimisen kysymyksellään.
Sitten nuo kaikki menot.Lapsi voi paremmin jos niitä menoja ei niin hirveästi olisi. Isän "kotoilu" on siis lapselle hyväksi, eikä aina jotain vauvauintia sun muuta väkisin keksittyä menoa.
Eli sinäkin rinnastat miehen lapseen? Mies kyselee=lapsi kyselee? Sehän siinä monia naisia vituttaakin, kun on yhden lapsen sijasta toinen huushollissa. Jos mies olisi oikea mies ja käyttäytyisi aikuisen tavoin, ottaisi itse selvää ja osallistuisi perehtymiseen ja muuhun valmisteluun siinä missä nainenkin. Enkä mollaa tässä omaa miestäni, hän osaa käytää päätään ja googlea, jos ei jotain asiaa tiedä, mutta esim. siskojeni miehet ovat toivottomia tapauksia. Heittäytyvät ihan imbesillin tasolle, jos kyse on jostain hommasta, mitä he eivät haluaisi tehdä.
Olen monta kertaa miettinyt ja sanonutkin ääneen, että minun kanssani lapsen tasolle taantuminen ja avuttomaksi heittäytyminen ei onnistuisi. Jos mies esittäisi tyhmää lapsen kanssa ja luistaisi kaikista vastuista vedoten tietämättömyyteen, lähtisin tasan tarkkaan heti kun mahdollista kahdeksi viikkoa jonnekin matkalle ja sulkisin kännykän täysin. Siinä joutuisi se lapamato opettelemaan, kuten nainenkin on joutunut. Ilman paapomista.
Onneksi tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että mieheni on ihan aikuinen ihminen, eikä mikään iso vauva.
Vierailija kirjoitti:
Toisessa, pitkässä ketjussa naiset puhuvat vain kotitöistä ja lapsista.
Niillä ei ole mitään sen kanssa tekemistä , että naiset väheksyvät ja halveksuvat miehiä-ilmiön kanssa.
Koskee muitakin kuin lapsiperheellisiä ihmisiä.
Lapsiperheen äideilläkään ei ole siis mitään muita elämänarvoja ja kiinnostuksen kohteita tai tavoitteita elämässään kuin lapsen pukeminen ja kotityöt?
Kröhöm...mm minä puhuin myös työelämästä ja opiskeluympyröistä, joissa monet miehet ovat ihan samanlaisia vapaamatkustajia, mitä perheessä. Kummasti vaan uhriutuja nostaa sieltä ainoastaan ne kotityöt. Ihan kuin tämä samainen laiskuus ei muka heijastuisi muuallekin. Tekeehän se kipeää alitajuisesti tiedostaa, että sen oman lusmuilun näkee muutkin kuin oma vaimo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei ihan maltillisesti...entä jos mies ei tee muuta kuin pelaa tietokonepelejä? Menee koneelle heti töistä tultua ja odottaa itsestään selvyytenä, että vaimo tekee kaiken työn ja hoitaa lapset ja pitää nämä hiljaisena, että mies voi rauhassa pelata.
Mitä tehdä, jos kauniisti sanominen ei auta, vaan kaikki pyynnöt ovat miehen mielestä pelkkää "nalkutusta"? Ja mies on koneella joka ilta 6-8 tuntia? On myöntänyt, että on koukussa tasopeliin, jota ei voi jättää kesken, mutta ei välitä enää mistään muusta.
Itse menen nettiin aina vasta kun lapset on nukahtaneet.
Miehesi on silloin peliriipuvainen. Voit oikeasti miettiä haluatko tuollaista liittoa. Aina voi äänestää jaloillaan. Toista vaan ei voi muuttaa jos hän ei sitä halua. Tuliko miehestäsi isä liian aikaisin? Nuoret naiset haluavat monesti leikkiä "kotista" hyvin nuoresta ja se nuori mies lievästi pakotetaan leikkiin mukaan.
Voi hyvä ihme naiset, miksi te olette parisuhteissa kun miehet tekevät kaiki huonosti, eivät koskaan yhtä paljon kuin te? Oikeasti, olisitte onnellisempia omin päin. Todella rasittavaa valitusta. t. parisuhteeseensa tyytyväinen nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ihan maltillisesti...entä jos mies ei tee muuta kuin pelaa tietokonepelejä? Menee koneelle heti töistä tultua ja odottaa itsestään selvyytenä, että vaimo tekee kaiken työn ja hoitaa lapset ja pitää nämä hiljaisena, että mies voi rauhassa pelata.
Mitä tehdä, jos kauniisti sanominen ei auta, vaan kaikki pyynnöt ovat miehen mielestä pelkkää "nalkutusta"? Ja mies on koneella joka ilta 6-8 tuntia? On myöntänyt, että on koukussa tasopeliin, jota ei voi jättää kesken, mutta ei välitä enää mistään muusta.
Itse menen nettiin aina vasta kun lapset on nukahtaneet.
Miehesi on silloin peliriipuvainen. Voit oikeasti miettiä haluatko tuollaista liittoa. Aina voi äänestää jaloillaan. Toista vaan ei voi muuttaa jos hän ei sitä halua. Tuliko miehestäsi isä liian aikaisin? Nuoret naiset haluavat monesti leikkiä "kotista" hyvin nuoresta ja se nuori mies lievästi pakotetaan leikkiin mukaan.
Mies halusi isäksi, kuopuksen kohdalla vielä innokkaammin kuin minä ja miehellä on ikääkin on jo 43 vuotta, lapset ovat 6 ja 3-vuotiaita. Minä olen miestä 8 vuotta nuorempi. Olemme tunteneet toisemme melkein 20 vuotta, joten erota en halua. Mies innostui tietokonepeleistä viitisen vuotta sitten ja jäi koukkuun. Ymmärrän kyllä sitä että koneella pelaa vaikka 1-2 tuntia joka ilta, mutta 6-8 tuntia aina töiden jälkeen on sellaista, että muulle perhe-elämälle ei jää aikaa ja hän odottaa minun tekevän kaiken yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ihan maltillisesti...entä jos mies ei tee muuta kuin pelaa tietokonepelejä? Menee koneelle heti töistä tultua ja odottaa itsestään selvyytenä, että vaimo tekee kaiken työn ja hoitaa lapset ja pitää nämä hiljaisena, että mies voi rauhassa pelata.
Mitä tehdä, jos kauniisti sanominen ei auta, vaan kaikki pyynnöt ovat miehen mielestä pelkkää "nalkutusta"? Ja mies on koneella joka ilta 6-8 tuntia? On myöntänyt, että on koukussa tasopeliin, jota ei voi jättää kesken, mutta ei välitä enää mistään muusta.
Itse menen nettiin aina vasta kun lapset on nukahtaneet.
Miehesi on silloin peliriipuvainen. Voit oikeasti miettiä haluatko tuollaista liittoa. Aina voi äänestää jaloillaan. Toista vaan ei voi muuttaa jos hän ei sitä halua. Tuliko miehestäsi isä liian aikaisin? Nuoret naiset haluavat monesti leikkiä "kotista" hyvin nuoresta ja se nuori mies lievästi pakotetaan leikkiin mukaan.
Mies halusi isäksi, kuopuksen kohdalla vielä innokkaammin kuin minä ja miehellä on ikääkin on jo 43 vuotta, lapset ovat 6 ja 3-vuotiaita. Minä olen miestä 8 vuotta nuorempi. Olemme tunteneet toisemme melkein 20 vuotta, joten erota en halua. Mies innostui tietokonepeleistä viitisen vuotta sitten ja jäi koukkuun. Ymmärrän kyllä sitä että koneella pelaa vaikka 1-2 tuntia joka ilta, mutta 6-8 tuntia aina töiden jälkeen on sellaista, että muulle perhe-elämälle ei jää aikaa ja hän odottaa minun tekevän kaiken yksin.
Pariterapian paikka. Siellä mies ehkä huomaa ongelmansa ja sen seuraukset koko perheelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väheksymisestä, nalkuttamisesta ja ainaisesta riidasta on lyhyt matka halveksuntaan. Ja halveksunta on se viimeinen naula liiton arkkuun, sanoo väestöliitto. Komppaan tuon kokeneena. Siksi oikeasti kannattaa miettiä myös niiden sohvalle jätettyjen vaatteiden lisäksi haluanko oikeasti jatkaa elämää tuon ihmisen kanssa ja jos, miten saisimme oman yhteispelin paranemaan. Kun siinäparisuhdetangossa on kaksi, toisen syyttelyllä ei pääse pitkälle, eikä kaikki syy ole vain siinä toisessa. Avioeroni jälkeen opin, että paljon terveellisempää ristiriitatilanteissa on hengähtää ja katsoa peiliin. Ja muistaa ettei millään nalkutuksella voi toista muuttaa, ihminen kykenee vain muuttamaan itseään. Rassaako oikeasti vain ne vaatteet sohvalla vai joku muu? Oma sisäinen paha olo? ONko se miehestä johtuvaa vai tulee jostain lapsuudesta? Miten minä oppisin tulemaan paremmin toimeen ITSENI kanssa, ja sen jälkeen myös niiden muiden läheisten. Jos se suurin ongelma liitossa on ettei mies askarrellut hääkoristeita niin aika pienet on ongelmat. Jos taas tuntuu ettei mies arvosta minua ja tekemisiäni on ongelma jo suurempi. Jos minäkään en paljon arvosta miestä ja hänen tekemisiä, niin...
Juurikin näin. Tässäkin ketjussa naisia, jotka luulevat nalkuttamisen ja syyttelyn johtavan johonkin. Mihin?
Korkeintaan eroon. Tämä on se jutun pointti siinä kirjoituksessakin.
Naisten tulisi tulla ensin toimeen itsensä kanssa, ja pariutua vasta sitten itsensä ja puolisonsa takia.
Peiliinkatsominen ei tämänkään ketjun naisille tunnu olevan missään nimessä vaihtoehto,
syntipukki kun on se mies, ehdottomasti.
Ai jaa, miehelläkö ei sitten ole esim. mitään vastuuta kodin siisteyteen liittyen... eli vaimon vain pitää ymmärtää että mies nyt loppuelämänsä sitten levittelee niitä rojujaan, vaatteitaan ja sukkiaan sinne mihin kiinnostaa ja sitten "palvelijan" täytyy käydä ne erikseen sieltä keräämässä. On muuten ongelma useammassakin tietämässäni perheessä. Ei oikeasti pitäisi olla miehelle vaikeaa oppia 10 vuoden nalkutuksen jälkeen mihin esim likaiset vaatteet laitetaan sen sijaan että kaikki jätetään säännöllisesti miten sattuun.
Sitten jos on laittanut lattialta pesuun esim. väärän paidan, joka ei ollutkaan herran mielestä likainen niin sitten se alkaa kotiin tultuaan ulisemaan että missä hänen paitansa on kun sitä ei löydy mistään. On se vaan niin kertakaikkisen vaikeaa.
Niin, 10 vuotta nalkutat sukista? Elämäsi sisältö on siis nalkuttamista?
Onnea ihanaan elämääsi, sinulla on elämänarvot, tavoitteet elämässä ja käsitys muustakin elämästä kuin kodin seinien sisällä todella korkealla.
Ihailen kaltaisiasi fiksuja , maailmaa nähneitä, avarakatseisia naisia. Pahoittelen ,
että edes vihjaisin että sinussa saattaisi olla vikaa.
Kyllä 10 vuotta saa nalkuttaa, se on sitä oikeaa rakkautta ja ihanaa yhdessäeloa.
Onko ap oma-aloitteisesti niin kiinnostunut miehensä kiinnostuksen kohteista, että vapaaehtoisesti perehtyy niihin ja opettelee ne? Esimerkiksi häävalmistelut ovat suurimmalle osalle miehistä täysin samantekeviä, jos he saisivat valita, mitään juhlia ei edes järjestettäisi.
Väheksymisestä, nalkuttamisesta ja ainaisesta riidasta on lyhyt matka halveksuntaan. Ja halveksunta on se viimeinen naula liiton arkkuun, sanoo väestöliitto. Komppaan tuon kokeneena. Siksi oikeasti kannattaa miettiä myös niiden sohvalle jätettyjen vaatteiden lisäksi haluanko oikeasti jatkaa elämää tuon ihmisen kanssa ja jos, miten saisimme oman yhteispelin paranemaan. Kun siinäparisuhdetangossa on kaksi, toisen syyttelyllä ei pääse pitkälle, eikä kaikki syy ole vain siinä toisessa. Avioeroni jälkeen opin, että paljon terveellisempää ristiriitatilanteissa on hengähtää ja katsoa peiliin. Ja muistaa ettei millään nalkutuksella voi toista muuttaa, ihminen kykenee vain muuttamaan itseään. Rassaako oikeasti vain ne vaatteet sohvalla vai joku muu? Oma sisäinen paha olo? ONko se miehestä johtuvaa vai tulee jostain lapsuudesta? Miten minä oppisin tulemaan paremmin toimeen ITSENI kanssa, ja sen jälkeen myös niiden muiden läheisten. Jos se suurin ongelma liitossa on ettei mies askarrellut hääkoristeita niin aika pienet on ongelmat. Jos taas tuntuu ettei mies arvosta minua ja tekemisiäni on ongelma jo suurempi. Jos minäkään en paljon arvosta miestä ja hänen tekemisiä, niin...