Tee tähän anonyymi tunnustus itsestäsi tai elämästäsi, jota et ikinä voisi/uskaltaisi/haluaisi ääneen sanoa
Ja säännöt ovat seuraavat:
- Ei muiden haukkumista tai mollaamista
- Ei loukkaavia tai rasistisia nimityksiä
- Ei riitelyä tai jankkaamista
:)
Kommentit (686)
Täytän syksyllä 21-vuotta enkä ole myöskään ikinä suudellut tai harrastanut seksiä kenenkään kanssa. Olen jo kauan pitänyt itseäni todella säälittävänä, mutta nyt oloni hieman normalisoitui kun lueskelin teidän muiden vastaavassa tilantessa olevien kommentteja. Sen lisäksi mulla on tosi huono itsetunto, olen aina ollut hiljainen ja ujo, joten miesten iskeminen ei onnistu helposti. Näiden juttujen lisäksi en pidä itseäni lainkaan kauniina, vaikka oon koko ikäni ollut hoikka luonnostaan. Oon 177cm pitkä enkä koe olevani yhtään siro ja naisellinen vaan pikemminkin kirahvi. Itsetuntoa häiritsee myös kasvoissani teini-iästä lähtien ollut akne jota ei olla saatu kuriin edes roaccutanilla. Tämä masentaa päivittäin ja siksi on vaikeaa katsoa suoraan silmiin. Ruokavalioni on ollut tarkka jo vuosien ajan ja välillä tuntuu että se on todella pakkomielle ja ahdistaa. Syön tosi prosessoimatonta, terveellistä ja puhdasta ruokaa ilman valkoista sokeria, maitotuotteita ja vehnää mutta välillä masentaa jos syön normaalia maitosuklaata esim jouluna. En uskalla kertoa tästä kenellekään, koska pelkään että menettäisin kontrollin omaan elämääni ja alkaisin ahmimaan lihoen ylipainoiseksi. Eniten elämässä ahdistaa kun aina pitäisi olla parempi versio itsestäni ja kehittyä joka saralla. Oikeasti haluaisin vain syödä samaa peruskotiruokaa mitä äiti teki lapsena, mutta en osaa enää nauttia mistään stressaamatta onko ruoka hyväksi minulle. Usein oon miettinyt että voisin vaan sanoa itseni irti töistä ja lähteä Suomesta, ettei tarvitsisi nähdä ketään ja vastata mihinkään kysymyksiin.
Mulla oli nuorempana pakkomielle miesystävääni kohtaan. Vaikka suhde oli jo vähän ohi, en päässyt henkisesti siitä eroon.
Kiipesin kallioille ja katselin kaukaa miesystäväni taloa yöllä.
Mulla on hampaat ihan hiton huonossa kunnossa. Niitä puuttuu, ja osasta on pelkkä raato jäljellä. Pelkään hammaslääkäriä ja olen jo vuosia lykännyt lekuriin menemistä. Kukaan ei tiedä, koska kyse on takahampaista.
Kiihotun enemmän miehistä, mutta olen seurustellut vain naisten kanssa, koska pelkään miehiä.
Pelkään toisten kosketusta.
Olen itsetuhoinen, masentunut ja saamaton.
Olen alkoholisti.
Nuo tuli nyt ekana mieleen.. T. 20 nainen
Olen 23-vuotias ja erosin juuri pitkästä suhteesta. Sen jälkeen olen muuttunut taas samanlaiseksi kuin ennen suhdettani. En osaa hallita tekemisiäni humalassa ja harrastan liikaa irtosuhteita joita kadun joka ikinen kerta.
Mulla on luottotiedot menneet 7 v sitten. Muutama vuosi oli rahaongelmia. Nyt enää pari kuukautta ja viimeinenkin merkintä poistuu. Pelkään silti, miten vaikuttaa elämääni tulevaisuudessa, saanko lainaa, luottokorttia, vakuutuksia, puhelinliittymää ym. Nyt osaan kyllä käyttää rahaa, on säästöjäkin, mutta taloon ne eivät riitä. Mies voisi alkaa ihmettelemään jos kaikki vakuutukset pitäisi ottaa hänen nimelleen.
Luottokortti taas on mun mielestä asia joka vaan kuuluu aikuisen elämään, vaikkei sitä käyttäisikään.
Oon kattonu salaa mieheltäni Kardashianeja puoli vuotta! :D Siskolleni kerroin ja hän käski heti häpeemään.
Rakastan vieläkin ex-miestäni vaikka erosimme 10 vuotta sitten.
Inhoan ja pelkään sitä että uusi miesystäväni tulee hyvin juttuun siskoni miehen kanssa. Siskoni mies on kuvottava sovinisti, pilveä liikaa pössyttävä kusipää. En halua ajatella että miesystäväni on tämän säälittävän kusipään kanssa ns. samalla tasolla, kun itsekin pössyttelee jonkin verran. Muuten mies on kyllä ihana - ahkera, kohtelee minua todella hyvin, älykäs, hyvää seuraa. Pelkään nyt että siskon miehen kusipäisyys tarttuu. Ja juu, en osaa luottaa keneenkään.
Keskimmäinen lapseni tuntuu läheisemmältä kuin esikoinen tai kuopus.Kärsin tästä.
Mietin, oliko avioero virhe. Tätä en tunnusta kenellekään. Ex-mies on onnellinen uudessa suhteessaan.
Olen valemaisteri. Olen ollut alan töissä jo 17 vuotta.
Olen monesti salaa iloinen, jos jollakin tutullani menee huonosti seurustelusuhteiden kanssa ja heille tulee ero. Olen oikeasti vain katkera kun en ole ikinä itse seurustellut, ja kai se tuntuu jotenkin lohduttavalta, ettei se kaikilla muillakaan niin hyvin mene. Tai ehkä olen vain täysi kusipää.
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti salaa iloinen, jos jollakin tutullani menee huonosti seurustelusuhteiden kanssa ja heille tulee ero. Olen oikeasti vain katkera kun en ole ikinä itse seurustellut, ja kai se tuntuu jotenkin lohduttavalta, ettei se kaikilla muillakaan niin hyvin mene. Tai ehkä olen vain täysi kusipää.
Voin samaistua, vaikka tiedän, että muiden seurustelu ei ole itseltä pois. Itsestä tuntuu pahalle katsoa, kun iloiset pariskunnat kulkee kaupungilla tai vaikka kaupassa käsikädessä. Eilenkin lenkillä ollessa vastaantulevat pariskunnat aiheutti pahaa mieltä, kun olin yllätys yllätys yksin lenkillä.
Olen kahden pienen lapsen äiti. Pidän seksistä, mutta olen ns ujo hakemaan seuraa vaikka tarkolla olisi miehiä. En hae seksiä baarista koska en voi sietää alkoholia. Myyn itseäni kun lapseni eivät ole kotona.
Tunnustin että mulla on MRSA. Ja nyt se vastauskin on poistettu ikääkuin siitä voisi se pöpö tarttua. MIKSI SE MUUTEN POISTETTIIN???
Kihlasormukseni on täysin erilaista tyyliä kuin mistä pidän enkä tykkää käyttää sitä. Työpöydällä minulla on sille oma pikku kulho ja kotona vetoan yleensä mukavuusseikkoihin, mutta muuten. En saanut suutani auki silloin kun minua kosittiin ja nyt on jo myöhäistä. Siitä pidän kuitenkin huolen, että vihkisormus ei tule sopimaan yhteen kihlasormuksen kanssa... Tuntuu pahalta, koska kauhistuin sormuksen hintaa, mutta kun ei tykkää niin ei tykkää :(
Olen 16-vuotias ja minulla on ollut ihan sydäntäsärkevä vauvakuume 14-vuotiaasta asti:( poikaystävän kanssa nyt yhdessä 1,5v ja ollaan päätetty että vauvan aika olis abivuonna alkaa yrittää että ehditään valmistua mutten tiedä miten kestän:( lasken jo oikeasti päiviä, nyt vielä 636pv jotta ehkäisyn voi jättää:( en ikinä puhu tästä muille kuin poikaystävälleni negatiivisten kommenttien pelossa. Tunnen suurta kateutta teiniäitejä kohtaan ja yhden (minua nuoremman) tuttuni tullessa raskaaksi viime keväänä katkaisin kateuteni takia välit kokonaan. Unelmani on opiskella lastentarhanopettajaksi:)
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 2 vuotta. Poikaystävällä on lapsi, josta kukaan läheiseni ei tiedä.
Jatkan vielä etten siis jää kotiin sossuelätiksi vaan pidän lukion jälkeen välivuoden samalla kun poikaystävä käy armeijan ja sen jälkeisenä syksynä aloitamme kummatkin korkeakouluissa ja lapsemme päivähoidossa mikäli kaikki sujuu hyvin:) taloudellinen puoli ei ole ongelma, sillä minulla on paljon säästöjä äidin mukaan:) enkä nyt tarkoita jotain 150€ vaan >10 000€ joten en taida joutua sossussa läymäänkään kuten suurin osa teiniäideistä:) anteeksi, tuli tarve perustella:/
Mulla muuten sama, mutta elän duunarielämää ja kadehdin eräitä nuoruudesta asti tuntemiani työttömiä/syrjäytyneitä/hippejä. Eräs tällainen on viettänyt 15 vuotta kotiäitinä, saman ajan itse opiskellut ja käynyt töissä ja ostanut materiaa. Jotenkin tuntuu, että olen sittenkin vetänyt lyhyemmän korren, kun olen mukautunut tähän yhteiskuntaan ja ollut reipas ja ahkera.
Mun tuntemat syrjäytyneet ja jopapäihdeongelmaiset(!) ihmiset tuntuu elävän kaikkein vapautuneinta ja onnellisinta elämää. Aika iso merkitys varmaan on sillä, että heillä elämän sisältö tuntuu olevan kokonaan ihmissuhteissa, ei kaikessa muussa hömpötyksessä. Joku viisas on joskus sanonut, "Life is relationships. The rest is just details."