Tee tähän anonyymi tunnustus itsestäsi tai elämästäsi, jota et ikinä voisi/uskaltaisi/haluaisi ääneen sanoa
Ja säännöt ovat seuraavat:
- Ei muiden haukkumista tai mollaamista
- Ei loukkaavia tai rasistisia nimityksiä
- Ei riitelyä tai jankkaamista
:)
Kommentit (686)
wannabeteiniäiti kirjoitti:
Jatkan vielä etten siis jää kotiin sossuelätiksi vaan pidän lukion jälkeen välivuoden samalla kun poikaystävä käy armeijan ja sen jälkeisenä syksynä aloitamme kummatkin korkeakouluissa ja lapsemme päivähoidossa mikäli kaikki sujuu hyvin:) taloudellinen puoli ei ole ongelma, sillä minulla on paljon säästöjä äidin mukaan:) enkä nyt tarkoita jotain 150€ vaan >10 000€ joten en taida joutua sossussa läymäänkään kuten suurin osa teiniäideistä:) anteeksi, tuli tarve perustella:/
Kulta pieni, jos taloudenhallintasi on tasoa "minulla on paljon säästöjä äidin mukaan", et ole kypsä ottamaan vastuuta vauvasta ja perheen pyörittämisestä. Kasva rauhassa aikuiseksi, kyllä sinä ehdit vielä niitä lapsia tekemään sitten kun et ole enää itse lapsi.
Olen stalkkeri. Stalkkaan eksääni tosi monella tavalla, katsomalla Whatsappista milloin on paikalla, Facebookista, Instagramista, jne. En oikein itsekään tiedä mitä sieltä etsin.
Masturboin usein peilin edessä tuolilla.
>>>>Näky kiihottaa minua jostain syystä.
Kuvaan myös videoita masturbointisessioistani.
>>>>Niitä on kertynyt jo kymmeniä.
M47
Vierailija kirjoitti:
Olen stalkkeri. Stalkkaan eksääni tosi monella tavalla, katsomalla Whatsappista milloin on paikalla, Facebookista, Instagramista, jne. En oikein itsekään tiedä mitä sieltä etsin.
Sama täällä. Stalkkasn myös eksän kavereita ja tiedän heidänkin elämästään paljon enemmän kuin pitäisi.
- En muista äitini pitäneen minua koskaan sylissä. Lisäksi hän jätti minut puolivuotiaana isän ja ilmeisesti sukulaisten hoidettavaksi, äidiltä kysyttäessä hän ei muistanut kenen hoidettavaksi. Näin aikuisena olen järkyttynyt ja surullinen sen vauvan puolesta joka olin ja pelkään että minua on kohdeltu kaltoin, koska kaikissa vauvakuvissani olen kauhean laihan ja surkean näköinen.
- Olen isäni lähiomainen ja etäomaishoitaja. Koen sen suurena vääryytenä, koska isä ollut minulle aina etäinen ja kylmä hahmo ja nyt minun pitäisi hänen tarpeistaan huolehtia. Välillä mietin onko se karmaa vai mitä että isäni on sairastunut hitaasti tappavaan neurologiseen sairauteen. Koen että minulla ei ole antaa hänelle mitään vastavuoroisesti. Muille esitän huolehtivaa omaista. Oikeasti olen tyytyväinen että isä on laitoksessa niin pääsen vähemmällä.
- Olen melkein sairaalloisen ihastunut lähikauppamme miesmyyjään. Jos hän kysyisi, lähtisin heti pienelle retkelle kuherteluretkelle mihin vain. Olen avoimesti näyttänyt kiinnostukseni ja todennäköisesti koko henkilökunta nauraa minulle mutta en välitä.
- Minulla on profiili deittisivustolla. Nautin seksiä tihkuvista jutuista ja elän tavallaan kaksoiselämää. En tapaa miehiä mutta on sekin käynyt mielessä. Haluaisin olla haluttava femme fatale enkä tylsä aviovaimo.
Olen kamala ihminen :(
Minua on hyväksikäytetty tuttavamiehen toimesta ala-asteen alkumetreillä, muutaman kerran.
Minua on koulukiusattu yläasteella. Henkistä väkivaltaa lähinnä, mutta oli myös fyysistä kiinnikäymistä, kuten kuristamista ja tönimistä. Seksuaalista ahdistelua ja päällekäyntiä ilmeni myös.
Minulla on syömishäiriö. Ahmin, paastoan, oksentelen, joskus syön normaalisti. Paino liikkuu vain kymmenen kilon sisään, joten painon heittelyä ei kukaan huomaa. Olen sairastanut 13v saakka.
Olen ollut vaikeasti masentunut 7 vuotta. En usko voivani parantua koskaan. Suunnittelen ja toivon löytäväni hyvän keinon tehdä itsemurha. Tahdon kuolla, ihan oikeasti tahdon. Syy, miksi olen vielä täällä, ovat perheeni ja poikaystäväni. Ajoittain kuitenkin tuntuu, etteivät he riitä syyksi jäädä tänne.
Unelmoin pääsystä osastolle hoitoon. Nukkumaan, puhumaan, olemaan vaan. Ettei tarvitsisi tehdä mitään. Että joku pitäisi huolta. Olen loppuunpalanut.
Osastolle en kuitenkaan uskalla hakeutua, kulissit romahtaisivat. Käyn töissä ja jaksan käydä suihkussa, nyt on hyvä vaihe, en tahdo kenenkään koskaan tietävän, mitä oikeasti ajattelen ja kuinka voin. En jaksaisi sitä selittelyä, mistä tämä kaikki johtuu.
Töissä ja ulkona käydessä vaikutan normaalin toimeliaalta ja sosiaaliselta, minulla on paljon kavereita ja olen monessa mukana. Heti kotiin päästyäni kömmin kuitenkin aina sänkyyn enkä poistu sieltä ennenkuin seuraavana aamuna täytyy taas mennä töihin. Kirjaimellisesti, joskus samoissa vaatteissakin. Pystyn vain absoluuttiseen minimiin, joka vaaditaan kulissin ylläpitämiseksi: että pääsen työpaikalle ajoissa ja suht siistin näköisenä. Mitään muuta en jaksa tai viitsi, en yhtään mitään. Harvoina päivinä nousen sängystä edes suihkuun tai syömään, vain silloin kuin perustarpeet ylittävät uupumuksen. Viikonloputkin menevät yhtäjaksoisesti sängyn pohjalla ellei tarvitse mennä johonkin. Kahlaan asunnossa loppumattomien tavaroiden ja roskien seassa, tiskit kasvavat hometta pitkin keittokomeroa, eteisessä on vuoreksi asti mainoksia ja niiden seassa kenkiä sekä maksamattomia laskuja, perinnästäkin.
Ajattelen usein kuinka huomenna käyn ulkona että piristyisin, siivoan tai maksan laskut. Olisi helpompi alkaa saada arkea kasaan kun kotona olisi perussiistiä, tavaroilla paikat ja tilaa esim laittaa keittiössä ruokaa. Mutta en vain saa aikaiseksi. Kunhan saan ylläpidettyä ulospäin normaalia elämää, en löydä voimia tai motivaatiota korjata tilannettani. Häpeä kalvaa, kukaan ei koskaan uskoisi miten sekaisin yksityinen elämäni on tai miten laiska oikeasti olen, sillä töissä minut tunnetaan hauskana tyyppinä, supernaisena ja pärjääjänä. Ajatus "kiinni jäämisestä" kauhistuttaa.
N23
Olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta yli 4 vuotta. Edes ystäväni eivät tiedä tästä, mutta perheeni tietää. Ystävät eivät ole kyselleet mitään. Työkaverit tietävät että pidän lapsista ja heille kerron kaikenlaisia tekosyitä miksei meillä ole lasta. Olen kun en vielä haluaisi. Uusille tuttavuuksille yritän vaihtaa aihetta tai esitän etten halua omia lapsia. Olemme käyneet testeissä, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Harkitsemme vielä hoitoja...
Ostin talon lasteni isän kanssa jotta pystyin mahdollistamaan lapsille omat huoneet ja turvallisen koulumatkan. Itse äijä on mulle yhtä tyhjän kanssa mutta yksin en pystyisi tarjoamaan lapsille em asioita.
Masennuin nuorempana (n.15v.), kun kuuntelin vanhempien sisarusteni ongelmia ja sitä valitusta näistä ongelmista vanhemmiltani. Minä olin se, jolle näistä aina valitettiin ja muhun purettiin nämä ongelmat . En ikinä halunnut kuulla asioista, enkä haluaisi vieläkään. (Taustalla parisuhde ongelmia ja mielenterveys-, päihde/huumeongelmia heillä) ja ties mitä kaikkea. Olin jo etsimässä jäältä heikkoa kohtaa, kun tajusin, etten voisi tehdä sitä äidilleni.. sillä pitäähän hänellä yksi fiksu ja tervejärkinen lapsi olla. Tasan 2 henkilöä tietää näistä tapahtumista ja ajatuksistani.
Ulospäin olin siis todella tyytyväinen ja iloinen ihminen, sisällä kyti kaikkea muuta. Yhä toisinaan ahistaa nämä asiat. T. edelleen 449
En arvosta perheenjäseniäni lainkaan. Minusta he kaikki ovat juntteja, uhriutuja, itsekeskeisiä, lapsellisia, impulsiivisia, persoonallisuushäiriöisiä, laiskoja ja täysin kykenemättömiä näkemään miten omat teot vaikuttaa omaan elämään. Heille heidän elämänsä on muiden vika ja he ovat viattomia uhreja, joita minun ainoan elämässä menestyneen pitää ymmärtää ja tukea taloudellisesti. Jos en sitä tee olen itsekäs paska.
Aina kun joku sanoo että sillä on huono kielipää eikä siksi osaa (mitään) kieltä, niin nyökyttelen että joo, okei, mutta sisimmässäni tiedän että sellaiset ihmiset on oikeesti vaan järkyttävän tyhmiä, yksinkertaisia ja heikkolahjaisia ja selittelee omaa saamattomuuttaan ja tyhmyyttään sillä että se nyt vaan on synnynnäistä. Vähän samalla lailla kun läskitkin sanoo että se on niiden luontainen ruumiinrakenne.
Kaikki nää "huono kielipää"-ihmiset on jostain kumman syystä myös sivistymättömiä ja simppeleitä. Wonder why..
Minulla on 33 tonnia ulosotossa, olen masentunut,ahdistunut,viikonloppualkoholisti ja sekakäyttäjä. Kaikki rahat menee viinaan ja huumeisiin. Olen nukkunut viimeiset 5 vuotta unilääkkeillä, en pysty nukkumaan ilman niitä. Minulla on potenssiongelma enkä kiihotu normaalista seksistä. Olen nettipornoaddikti. Olen yöt töissä ja päivät nukun. Vapaapäivinä katson vain netflixiä ja pornoa. Olen koko elämäni harrastanut urheilua mutta viimeisenä kahtena vuotena olen käynyt tasan kaksi kertaa salilla. Olen pitkä ja komea mies, näin moni nainen on sanonut, mutta en halua lähteä treffeille koska ei vaan kiinnosta ja sydämeni on murtunut niin monta kertaa parisuhteissa. Esitän kaikille että elämä on ihanaa vaikka oikeasti vihaan elämääni ja itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Töissä ja ulkona käydessä vaikutan normaalin toimeliaalta ja sosiaaliselta, minulla on paljon kavereita ja olen monessa mukana. Heti kotiin päästyäni kömmin kuitenkin aina sänkyyn enkä poistu sieltä ennenkuin seuraavana aamuna täytyy taas mennä töihin. Kirjaimellisesti, joskus samoissa vaatteissakin. Pystyn vain absoluuttiseen minimiin, joka vaaditaan kulissin ylläpitämiseksi: että pääsen työpaikalle ajoissa ja suht siistin näköisenä. Mitään muuta en jaksa tai viitsi, en yhtään mitään. Harvoina päivinä nousen sängystä edes suihkuun tai syömään, vain silloin kuin perustarpeet ylittävät uupumuksen. Viikonloputkin menevät yhtäjaksoisesti sängyn pohjalla ellei tarvitse mennä johonkin. Kahlaan asunnossa loppumattomien tavaroiden ja roskien seassa, tiskit kasvavat hometta pitkin keittokomeroa, eteisessä on vuoreksi asti mainoksia ja niiden seassa kenkiä sekä maksamattomia laskuja, perinnästäkin.
Ajattelen usein kuinka huomenna käyn ulkona että piristyisin, siivoan tai maksan laskut. Olisi helpompi alkaa saada arkea kasaan kun kotona olisi perussiistiä, tavaroilla paikat ja tilaa esim laittaa keittiössä ruokaa. Mutta en vain saa aikaiseksi. Kunhan saan ylläpidettyä ulospäin normaalia elämää, en löydä voimia tai motivaatiota korjata tilannettani. Häpeä kalvaa, kukaan ei koskaan uskoisi miten sekaisin yksityinen elämäni on tai miten laiska oikeasti olen, sillä töissä minut tunnetaan hauskana tyyppinä, supernaisena ja pärjääjänä. Ajatus "kiinni jäämisestä" kauhistuttaa.
N23
Mä haaveilen taas siitä että voisin mennä suoraan töistä peiton alle nukkumaan. :(
Inhoan lähimpiä ystäviäni ja häpeän usein heidän seuraansa erityisesti nyt kun pari heistä on lihonut hirveiksi tankeiksi
Halveksin ja inhoan tavallista perhe-elämää eläviä ihmisiä
Olen Mensan jäsen ja myyjänä tunnetussa tavaratalossa. En ole kertonut jäsenyydestäni kenellekään. Olen täysin kunnianhimoton.
Tykkään eurodance-musiikista, Mr. President, Aqua, Waldo's People jne.
Olen ihan reilusti aikuinen, mutta silti ihastun TV-sarjojen hahmoihin ja luen näistä lempihahmoista/pariskunnista fanien kirjoittamia fiktiivisiä tarinoita esimerkiksi fanfiction.net sivustolta.