Tulen hulluksi tuon ihmisen kanssa! Olenko oikeasti itse täysi paska??

Tsiisus, ei mikään ihme ettei teidän suhteet onnistu. Nenä pois harlekiinista, arki astuu joka suhteeseen, halusit tai et!!!

No ensimmäiseksi sanon, että on aivan turha tehdä tällaisten tietojen perusteella diagnoosia narsismista. Nämä narsismiepäilykset kumpuavat IMO enemmän puhujasta itsestään kuin tämän aloituksen skenaariosta.

Minä epäilen enemmän sitä, että alkuhuuman takaa paljastui kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä. Sinä haluaisit huomiota, enemmän hellyyttä; tunnetta, että olisit ehdoton ykkönen hänen elämässään. Hän saattoi tarjota tätä kaikkea suhteenne alussa, vaikka se ei olisi ollutkaan hänelle luontevaa. Nyt itse asiassa näet hänet sellaisena kuin hän on... tai korjaan: näet hänet sellaisena, mitä hän on itsekin ehkä tyytymättömänä, pettyneenä ja epävarmana suhteesta. Mitä muutakaan hän voisi olla, jos te tämän tästä käytte läpi sitä, kuinka onneton sinä olet? 

Ehkä sinä odotat häneltä vain liikaa siihen nähden, mitä hän pystyy antamaan? Hän voi ihan oikeasti olla se tyypillinen, juro suomalaismies, jolle hellyydenosoitukset ja romanttiset teot eivät tule luontevasti. Hän voikin tarvita paljon henkilökohtaista tilaa yksikseen. Tai se ikävämpi vaihtoehto: hänkään ei ole suhteessanne onnellinen, eikä häntä näin ollen huvita huomioida sinua, ja haluaa vetäytyä omaan kuoreensa. Käännä asiat päälaelleen vaikka ihan ajatusleikin kannalta: mitä hän saa teidän suhteessanne, sinulta? 

Se on selvä, että suhteenne ei tuollaisenaan toimi, ja teidän molempien täytyy toimia sen muuttamiseksi - tai hyväksyä se, että ette vain ole toisillenne sopiva pari, vaikka aluksi kaikin puolin toiselta vaikutti. Kun tarkoitus ei ole se, että jomman kumman teistä pitäisi toisen tähden muuttua sellaiseksi, mitä ei yksinkertaisesti ole.

nimimerkkini_ kirjoitti:

28, olen miettinyt tuotakin, että kannattaako enää edes yrittää. On todella vaikeaa hyväksyä, että jälleen olen ongelmissa parisuhteen takia. Sellaisen asian takia jonka pitäisi tehdä minut onnellisemmaksi.

Haluaisin puhua paljon miehen kanssa. Haluaisin että hän avautuisi kunnolla asioista. Haluaisin että hän kertoisi jotain yllättävää liittyen tunteisiin. Ehkä voisin ymmärtää edes kerran.

Kertomuksesi on aivan kuin exästäni. Onneksi luovutin ja lähdin, vaikka erostakin tuli hankala, kun mies ei kyennyt kommunikoimaan. Koin suhteen vankilaksi, jossa lopulta joutui vastoinkäymisissä täysin yksin, kun mies ei kyennyt kommunikoimaan. Vain ilojen ja hyvien hetkien jakaminen kelpasi, muiden tuntemusten kanssa jäi yksin. Jos miehen toimintaa arvosteli millään tavalla, otti sen aina hyökkäyksenä itseään vastaan ja loukkaantui siitä, että häntä mukamas ei arvosteta. Mitään kritiikkiä ei sopinut esittää eikä olla hänen toiminnastaan eri mieltä. 

Käyttäytyi aina juuri kuin tuo aloituksessa kerrottu tapaus, koitti provosoida ja kiusata hiljaisuudellaan. Aika paljon joutui olemaan toisenkin seurassa itsekseen, kun mies vain tuijotti näyttöpäätettä. Jopa lenkillä räpläsi puhelintaan. Ei kyennyt olemaan läsnä, ja tosiaan, yleensä ilmekään ei värähtänyt toisen suuntaan, mitään ei voinut tehdä toisen hyväksi, mitään yhteistä tekemistä ei koskaan ehdottanut, vaikka seura kelpasikin. Toisen apu aina kelpasi, mutta mies ei osallistunut mihinkään vastavuoroisesti. 

Kun jäin yksin, olen ollut onnellisempi enkä vaihtaisi sinkkuelämääni tuollaiseen mieheen. Ei ole harmittanut, että lähdin suhteesta. Siitä aiheutui aivan liikaa stressiä. 

nimimerkkini_ kirjoitti:

Muutin yhteen ihanan miehen kanssa, miten nyt suhteet aina alkavat, on naurua ja hymyjä, huumoria, kehuja, läheisyyttä, kiusoittelua ja suuria lupauksia. Olinpa typerä ja luotin jälleen uuteen ihmiseen, ei ilmeisesti olisi todellakaan pitänyt. Tähän väliin sanoisin, että rakastan miestä oikeasti enemmän kuin mitään enkä ole koskaan tuntenut samanlaista aiemmin - ja miehiä on kyllä riittänyt. Hänessä on myös paljon hyvää ja tulen olemaan erittäin onneton ja ikuisesti yksin, jos tämä oikeasti päättyy. En voisi ikinä löytää samanlaista miestä, siis hyvien puolien osalta. Ulkonäkökin on juuri minun makuuni eikä melkein.

Nykyään mies on kuitenkin kauhean ilkeä ja etäinen. Hän näpräilee elektroniikkavehkeitään kaiken aikaa, ei enää kehu spontaanisti, ei osaa puhua mistään, ei osaa ehdottaa tekemistä, hyvä jos osaa vaihtaa ilmettäkään.

Olen yrittänyt ja yrittänyt kertoa, kuinka minuun sattuu se ettei mies panosta vaikka asioista jauhetaan loputtomiin. Kyllä meillä seksiä on, itse kun olen aika kyltymätön sen suhteen. Enpä tiedä olisiko seksiäkään, jos se olisi miehen vastuulla. Hän on masentunut ja tiedän sen, mutta on kausia kun masennus ei vaikuta mihinkään ja sitten taas vaikuttaa.

Olen tuntenut itseni surkeaksi ja olen ollut pitkään surullinen, tuntuu että kaikki on ollut valhetta ja mies ei halua muuttaa asioita lopullisesti paremmaksi.

Suuttuessaan hän tulee naamaan kiinni huutamaan, ei käy käsiksi enkä oikeastaan pelkää, mutta onhan se eleenä todella aggressiivinen. Hän on usein tullut hetken rauhoituttuaan hieromaan sovintoa ja minä olen ollut taas hetken onnellinen, kunnes sama levy on lähtenyt pyörimään jälleen.

Vihaisena mies ei vastaa ekalla kerralla vaikka kuulee kun kysyn ja puhun, tuijottaa vain konetta ja puhelinta keskittyneesti (haluaa provosoida minua) ja jos menen lähelle niin laittaa puhelimen niin etten voi katsoa.

En epäile pettämistä, tuo on miehen tapa yrittää suututtaa ja provosoida koska hän tietää, että se vaikuttaa minuun ja saa aikaan reaktion.

Mies kokee, että minä en arvosta häntä ja hänen tekojaan, en näe missään häneen liittyvässä mitään hyvää. Haluan kuulemma häneltä vain rahaa kaikesta mistä ikinä voi vain vaatia tai pyytää.

Mikään näistä ei pidä paikkaansa. Minä arvostan miestä enemmän kuin ketään, todellakin huomaan hänen hyvät tekonsa ja olen niistä onnellinen - kunnes uusi riita alkaa.

En edes koe että syy tähän kaikkeen on saman katon alla oleminen. En ole ahdistunut siitä, vaan siitä, että mies on muuttunut ja syyttelee minua siitä että olen sellainen ja tuollainen enkä arvosta enkä mitään.

Yksi asia josta olen ajan saatossa myös loukkaantunut on se, kun aikoinaan mies alkoi vaatia minulta bensarahaa yhteisistä autoreissuistamme. Minulle se oli selkeä merkki siitä, että alkuhuuma oli ja meni ja enää en ole niin erityinen, että mies haluaa tehdä minun vuokseni asioita ilmaiseksi.

Tiivistettynä koen, ettei mies halua tehdä minua onnelliseksi eikä jaksa eikä halua panostaa enää. Nyt minun pitäisi vain oppia elämään ilman romantiikkaa, mikäli suhde jatkuu?

Olenko oikeasti liian hankala ihminen? Minä olen toivonut ainoastaan rakkautta ja se on puhdas totuus! En haluaisi ketään muuta, vaan olla onnellinen miehen kanssa jota rakastan.

Ei se varmaan ikinä enää toteudu :(

Alkuhuumassa ei kannata ikinä muuttaa yhteen, kukaan ei elä alkuhuumaa lopun ikäänsä.

Omaa itsetuntoaan ei kannata rakentaa toisen kehujen tai niiden puutteettseen. 

Etkö ole itse onnellineen vaan odotata muiden tekevän sinut onnelliseksi, varsinainen prinsessa-asenne.

Aikuistu.

Vierailija kirjoitti:

nimimerkkini_ kirjoitti:

Muutin yhteen ihanan miehen kanssa, miten nyt suhteet aina alkavat, on naurua ja hymyjä, huumoria, kehuja, läheisyyttä, kiusoittelua ja suuria lupauksia. Olinpa typerä ja luotin jälleen uuteen ihmiseen, ei ilmeisesti olisi todellakaan pitänyt. Tähän väliin sanoisin, että rakastan miestä oikeasti enemmän kuin mitään enkä ole koskaan tuntenut samanlaista aiemmin - ja miehiä on kyllä riittänyt. Hänessä on myös paljon hyvää ja tulen olemaan erittäin onneton ja ikuisesti yksin, jos tämä oikeasti päättyy. En voisi ikinä löytää samanlaista miestä, siis hyvien puolien osalta. Ulkonäkökin on juuri minun makuuni eikä melkein.

Nykyään mies on kuitenkin kauhean ilkeä ja etäinen. Hän näpräilee elektroniikkavehkeitään kaiken aikaa, ei enää kehu spontaanisti, ei osaa puhua mistään, ei osaa ehdottaa tekemistä, hyvä jos osaa vaihtaa ilmettäkään.

Olen yrittänyt ja yrittänyt kertoa, kuinka minuun sattuu se ettei mies panosta vaikka asioista jauhetaan loputtomiin. Kyllä meillä seksiä on, itse kun olen aika kyltymätön sen suhteen. Enpä tiedä olisiko seksiäkään, jos se olisi miehen vastuulla. Hän on masentunut ja tiedän sen, mutta on kausia kun masennus ei vaikuta mihinkään ja sitten taas vaikuttaa.

Olen tuntenut itseni surkeaksi ja olen ollut pitkään surullinen, tuntuu että kaikki on ollut valhetta ja mies ei halua muuttaa asioita lopullisesti paremmaksi.

Suuttuessaan hän tulee naamaan kiinni huutamaan, ei käy käsiksi enkä oikeastaan pelkää, mutta onhan se eleenä todella aggressiivinen. Hän on usein tullut hetken rauhoituttuaan hieromaan sovintoa ja minä olen ollut taas hetken onnellinen, kunnes sama levy on lähtenyt pyörimään jälleen.

Vihaisena mies ei vastaa ekalla kerralla vaikka kuulee kun kysyn ja puhun, tuijottaa vain konetta ja puhelinta keskittyneesti (haluaa provosoida minua) ja jos menen lähelle niin laittaa puhelimen niin etten voi katsoa.

En epäile pettämistä, tuo on miehen tapa yrittää suututtaa ja provosoida koska hän tietää, että se vaikuttaa minuun ja saa aikaan reaktion.

Mies kokee, että minä en arvosta häntä ja hänen tekojaan, en näe missään häneen liittyvässä mitään hyvää. Haluan kuulemma häneltä vain rahaa kaikesta mistä ikinä voi vain vaatia tai pyytää.

Mikään näistä ei pidä paikkaansa. Minä arvostan miestä enemmän kuin ketään, todellakin huomaan hänen hyvät tekonsa ja olen niistä onnellinen - kunnes uusi riita alkaa.

En edes koe että syy tähän kaikkeen on saman katon alla oleminen. En ole ahdistunut siitä, vaan siitä, että mies on muuttunut ja syyttelee minua siitä että olen sellainen ja tuollainen enkä arvosta enkä mitään.

Yksi asia josta olen ajan saatossa myös loukkaantunut on se, kun aikoinaan mies alkoi vaatia minulta bensarahaa yhteisistä autoreissuistamme. Minulle se oli selkeä merkki siitä, että alkuhuuma oli ja meni ja enää en ole niin erityinen, että mies haluaa tehdä minun vuokseni asioita ilmaiseksi.

Tiivistettynä koen, ettei mies halua tehdä minua onnelliseksi eikä jaksa eikä halua panostaa enää. Nyt minun pitäisi vain oppia elämään ilman romantiikkaa, mikäli suhde jatkuu?

Olenko oikeasti liian hankala ihminen? Minä olen toivonut ainoastaan rakkautta ja se on puhdas totuus! En haluaisi ketään muuta, vaan olla onnellinen miehen kanssa jota rakastan.

Ei se varmaan ikinä enää toteudu :(

Alkuhuumassa ei kannata ikinä muuttaa yhteen, kukaan ei elä alkuhuumaa lopun ikäänsä.

Omaa itsetuntoaan ei kannata rakentaa toisen kehujen tai niiden puutteettseen. 

Etkö ole itse onnellineen vaan odotata muiden tekevän sinut onnelliseksi, varsinainen prinsessa-asenne.

Aikuistu.

 

 

Itse asiassa hemmetin hyvin sanottu tuo, ettei omaa itsetuntoa kannata rakentaa toisen varaan. Kieltämättä itsellenikin jäi kuva, että sinun on saatava tämän tästä konkreettinen varmuus, että olet ykkönen: että mies kehuu, vannoo rakkautta, paljastaa tunne-elämästään jotakin "yllättävää" (?), ja maksaa matkannekin rakkauden nimeen. Asiat näyttävät luettuina aina toisilta, kuin mitä ne ehkä oikeasti teidän elämässänne on, mutta ainakin tämän perusteella tuntuu, kuin kaipaisit häneltä kirjaimellisesti palvontaa. Ja palvontahan on aika yksipuolista: omistautuessaan toisen palvonnalle omat tarpeet jäävät vaille huomiota.

Totta kai suhteessaan on ok toivota hellyyttä ja huomiota, mutta joskus kannattaa miettiä, onko kyse oikeasti hellyyden puutteesta, vai jostakin sellaisesta, mitä mikään hellyys ei riitä täyttämään.

Voi vittu mitä prinsessadraamaa ja ylianalysointia. Ei ihme että miehet ahdistuu. Eihän tommosta jaksa kukaan.

nimimerkkini_ kirjoitti:

Muutin yhteen ihanan miehen kanssa, miten nyt suhteet aina alkavat, on naurua ja hymyjä, huumoria, kehuja, läheisyyttä, kiusoittelua ja suuria lupauksia. Olinpa typerä ja luotin jälleen uuteen ihmiseen, ei ilmeisesti olisi todellakaan pitänyt. Tähän väliin sanoisin, että rakastan miestä oikeasti enemmän kuin mitään enkä ole koskaan tuntenut samanlaista aiemmin - ja miehiä on kyllä riittänyt. Hänessä on myös paljon hyvää ja tulen olemaan erittäin onneton ja ikuisesti yksin, jos tämä oikeasti päättyy. En voisi ikinä löytää samanlaista miestä, siis hyvien puolien osalta. Ulkonäkökin on juuri minun makuuni eikä melkein.

Nykyään mies on kuitenkin kauhean ilkeä ja etäinen. Hän näpräilee elektroniikkavehkeitään kaiken aikaa, ei enää kehu spontaanisti, ei osaa puhua mistään, ei osaa ehdottaa tekemistä, hyvä jos osaa vaihtaa ilmettäkään.

Olen yrittänyt ja yrittänyt kertoa, kuinka minuun sattuu se ettei mies panosta vaikka asioista jauhetaan loputtomiin. Kyllä meillä seksiä on, itse kun olen aika kyltymätön sen suhteen. Enpä tiedä olisiko seksiäkään, jos se olisi miehen vastuulla. Hän on masentunut ja tiedän sen, mutta on kausia kun masennus ei vaikuta mihinkään ja sitten taas vaikuttaa.

Olen tuntenut itseni surkeaksi ja olen ollut pitkään surullinen, tuntuu että kaikki on ollut valhetta ja mies ei halua muuttaa asioita lopullisesti paremmaksi.

Suuttuessaan hän tulee naamaan kiinni huutamaan, ei käy käsiksi enkä oikeastaan pelkää, mutta onhan se eleenä todella aggressiivinen. Hän on usein tullut hetken rauhoituttuaan hieromaan sovintoa ja minä olen ollut taas hetken onnellinen, kunnes sama levy on lähtenyt pyörimään jälleen.

Vihaisena mies ei vastaa ekalla kerralla vaikka kuulee kun kysyn ja puhun, tuijottaa vain konetta ja puhelinta keskittyneesti (haluaa provosoida minua) ja jos menen lähelle niin laittaa puhelimen niin etten voi katsoa.

En epäile pettämistä, tuo on miehen tapa yrittää suututtaa ja provosoida koska hän tietää, että se vaikuttaa minuun ja saa aikaan reaktion.

Mies kokee, että minä en arvosta häntä ja hänen tekojaan, en näe missään häneen liittyvässä mitään hyvää. Haluan kuulemma häneltä vain rahaa kaikesta mistä ikinä voi vain vaatia tai pyytää.

Mikään näistä ei pidä paikkaansa. Minä arvostan miestä enemmän kuin ketään, todellakin huomaan hänen hyvät tekonsa ja olen niistä onnellinen - kunnes uusi riita alkaa.

En edes koe että syy tähän kaikkeen on saman katon alla oleminen. En ole ahdistunut siitä, vaan siitä, että mies on muuttunut ja syyttelee minua siitä että olen sellainen ja tuollainen enkä arvosta enkä mitään.

Yksi asia josta olen ajan saatossa myös loukkaantunut on se, kun aikoinaan mies alkoi vaatia minulta bensarahaa yhteisistä autoreissuistamme. Minulle se oli selkeä merkki siitä, että alkuhuuma oli ja meni ja enää en ole niin erityinen, että mies haluaa tehdä minun vuokseni asioita ilmaiseksi.

Tiivistettynä koen, ettei mies halua tehdä minua onnelliseksi eikä jaksa eikä halua panostaa enää. Nyt minun pitäisi vain oppia elämään ilman romantiikkaa, mikäli suhde jatkuu?

Olenko oikeasti liian hankala ihminen? Minä olen toivonut ainoastaan rakkautta ja se on puhdas totuus! En haluaisi ketään muuta, vaan olla onnellinen miehen kanssa jota rakastan.

Ei se varmaan ikinä enää toteudu :(

Teetko itse mitään suhteen eteen? Luettelet pelkästään miehen tekemisiä.

Kuulostaa siltä, että miehesi on läpikotaisin pettynyt sinuun ja on ahdistunut.

Katso på titta von peili.

Vierailija kirjoitti:

Aika jyrkästi mies täällä tuomitaan ja "diagnosoidaan" jopa narsistiksi, vaikka meillä on vain suhteen toisen osapuolen kirjoitus, joka koskee nimenomaan suhteen ongelmia.

Voihan se olla, että mies on kylmä, pettäjä tai narsisti, mutta en kyllä itse tämän aloituksen perusteella oikein noin jyrkkää johtopäätöstä tekisi.

Minusta on turha tehdä diagnooseja ja väitellä niistä. Mies käyttäytyy väärin apn kokemuksen mukaan ja suhde ei toimi. Mitä siinä jotkut leikkidiagnoosit auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jyrkästi mies täällä tuomitaan ja "diagnosoidaan" jopa narsistiksi, vaikka meillä on vain suhteen toisen osapuolen kirjoitus, joka koskee nimenomaan suhteen ongelmia.

Voihan se olla, että mies on kylmä, pettäjä tai narsisti, mutta en kyllä itse tämän aloituksen perusteella oikein noin jyrkkää johtopäätöstä tekisi.

Minusta on turha tehdä diagnooseja ja väitellä niistä. Mies käyttäytyy väärin apn kokemuksen mukaan ja suhde ei toimi. Mitä siinä jotkut leikkidiagnoosit auttaa?

Mitä paskanjauhanta auttaa yhtään mihinkään, mikäli toinen on jo tuomittu eikä omasta toiminnasta suostuta löytämään mitään väärää.

Case Closed, Bang-Bang.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vielä, että kaikki ihmiset eivät kaipaa tai osaa ottaa vastaan tai nauti hellittelyistä, silityksistä, hieromisesta tai muustakaan tuollaisesta rakkaudenosoituksena. Esim. minä itse en nauti, tulee vain sellainen ärsyyntynyt olo, että mitä sä tuut siihen hönkimään. Suhteen alussa niihin suhtautuu eri tavalla, ne ottaa aivan kuin melkein kaiken muunkin uuden kumppanissaan hänen uusina eksoottisina ominaisuuksinaan, joita on hauska kokeilla yllleen, mutta sitten kun suhde vakiintuu niin ei edelleenkään pidä niistä.

Kun en itse pitänyt niistä niin ei minulle tullut edes mieleenkään, että toinen aidosti piti, kuvittelin hänen tekevän niin vain koska on lukenut jostain että tuoreessa suhteessa kuuluisi niin tehdä. Okei, sittemmin olen oppinut.

Mutta pointtini on se, että sinun tulisi selvittää, millaista rakkautta mies haluaa, eikä olettaa että se on samanlaista kuin sinun. Ehkei se ole ollenkaan sellaista rakkautta, jota sinä haluat ja silloin sinulle ei jää alkuhuuman haavekuvia kiusaamaan, että mikset ikinä saanut sitä ihanaa rakkautta, koska sitä ei mies ole.

Miksi hän alkuun oli toisenlainen on vaikea sanoa, mutta jos saat tietää, millaista rakkautta hän oikeasti haluaa niin ei tarttis jossitella miksi suhde ei toiminut. Tai jos pystyt rakastamaan häntä hänen toiveensa mukaisesti, niin ehkei hän sitten koe tarvetta olla noin kylmä. Mutta oliko se, mitä suhteelta halusit? Ei ollut. Haluat olla suhteessa oma itsesi. Tuossa suhteessa et voi olla.

Ei tässä ole kysymys miehestä, vaan tässä on kysymys sinusta. Enkä siis puhu mistään syyllisistä, vaan kuka auttaa ja ketä. Auta itse itseäsi, hae apua itsellesi pettymyksesi käsittelemiseen ja tutustu siihen läheisriippuvaisuuteen, se mitä sieltä löydät kuulostaa varmaan tutulta. Sen ei vielä tarvitse tarkoittaa, että eroat, jos se tuntuu liian vaikealta ja pärjäilet. Enkä suosittele olemaan paha takaisin, jotta itsekunnioituksesi ei rikkoudu.

Satunnainen käyttäjä ei rek.

Niin, kaikki eivät pidä hellittelystä, se on totta. Mutta ap on kertonut omista tarpeistaan miehelle. Ei rakkautta ja läheisyyttä pitäisi joutua kerjäämään. Ja kun se silittelyn puute ei ole ainoa ongelma. Mies ei myöskään puhu hänelle kauniisti, vaan päinvastoin syyttää siipeilystä, vaatii bensarahoja yms.

Kai sellainenkin, joka ei itse nauti vaikka hellästä kosketuksesta, voi koskettaa miehell Hieroa hartioita vaikka? Ja JOKAINEN voi päättää puhua ystävällisesti ja kauniisti, eikä olla ilkeä. Ihmiset on erilaisia, sen tietää jokainen, mutta ei tartte mulkvisti silti olla.

Sinuna muuttaisin pois, ap. Voit varmasti löytää paremman. Ei ehkä yhtä hyvännäköistä ja rikasta, mutta kiltimmän ja hellemmän.

Pointtini olikin se, millaista rakkautta mies kokee suhteessa saavansa? Kokeeko ollenkaan tällä hetkellä?

Koska jos hellittely ei miehelle sitä vaikkapa merkitse ja ole, niin se ei silloin ole sitä miehelle, vaikka se antajalleen miten sitä merkitsisi.

Silloin jos mies kokee, ettei tule rakastetuksi (viesti toiselta on miehen mielestä ehkä, että "olen pettynyt sinuun") niin onko jotenkin kauhean kummallista, jos suhde ei nyt sitten toimi? Toki mies on itse vastuussa asiasta, mutta jospa on hieman kypsymätön hänkin, niin ei kykene ilmaisemaan mitä haluaa tai ei oikein tiedä itsekään.

Satunnainen käyttäjä ei rek kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vielä, että kaikki ihmiset eivät kaipaa tai osaa ottaa vastaan tai nauti hellittelyistä, silityksistä, hieromisesta tai muustakaan tuollaisesta rakkaudenosoituksena. Esim. minä itse en nauti, tulee vain sellainen ärsyyntynyt olo, että mitä sä tuut siihen hönkimään. Suhteen alussa niihin suhtautuu eri tavalla, ne ottaa aivan kuin melkein kaiken muunkin uuden kumppanissaan hänen uusina eksoottisina ominaisuuksinaan, joita on hauska kokeilla yllleen, mutta sitten kun suhde vakiintuu niin ei edelleenkään pidä niistä.

Kun en itse pitänyt niistä niin ei minulle tullut edes mieleenkään, että toinen aidosti piti, kuvittelin hänen tekevän niin vain koska on lukenut jostain että tuoreessa suhteessa kuuluisi niin tehdä. Okei, sittemmin olen oppinut.

Mutta pointtini on se, että sinun tulisi selvittää, millaista rakkautta mies haluaa, eikä olettaa että se on samanlaista kuin sinun. Ehkei se ole ollenkaan sellaista rakkautta, jota sinä haluat ja silloin sinulle ei jää alkuhuuman haavekuvia kiusaamaan, että mikset ikinä saanut sitä ihanaa rakkautta, koska sitä ei mies ole.

Miksi hän alkuun oli toisenlainen on vaikea sanoa, mutta jos saat tietää, millaista rakkautta hän oikeasti haluaa niin ei tarttis jossitella miksi suhde ei toiminut. Tai jos pystyt rakastamaan häntä hänen toiveensa mukaisesti, niin ehkei hän sitten koe tarvetta olla noin kylmä. Mutta oliko se, mitä suhteelta halusit? Ei ollut. Haluat olla suhteessa oma itsesi. Tuossa suhteessa et voi olla.

Ei tässä ole kysymys miehestä, vaan tässä on kysymys sinusta. Enkä siis puhu mistään syyllisistä, vaan kuka auttaa ja ketä. Auta itse itseäsi, hae apua itsellesi pettymyksesi käsittelemiseen ja tutustu siihen läheisriippuvaisuuteen, se mitä sieltä löydät kuulostaa varmaan tutulta. Sen ei vielä tarvitse tarkoittaa, että eroat, jos se tuntuu liian vaikealta ja pärjäilet. Enkä suosittele olemaan paha takaisin, jotta itsekunnioituksesi ei rikkoudu.

Satunnainen käyttäjä ei rek.

Niin, kaikki eivät pidä hellittelystä, se on totta. Mutta ap on kertonut omista tarpeistaan miehelle. Ei rakkautta ja läheisyyttä pitäisi joutua kerjäämään. Ja kun se silittelyn puute ei ole ainoa ongelma. Mies ei myöskään puhu hänelle kauniisti, vaan päinvastoin syyttää siipeilystä, vaatii bensarahoja yms.

Kai sellainenkin, joka ei itse nauti vaikka hellästä kosketuksesta, voi koskettaa miehell Hieroa hartioita vaikka? Ja JOKAINEN voi päättää puhua ystävällisesti ja kauniisti, eikä olla ilkeä. Ihmiset on erilaisia, sen tietää jokainen, mutta ei tartte mulkvisti silti olla.

Sinuna muuttaisin pois, ap. Voit varmasti löytää paremman. Ei ehkä yhtä hyvännäköistä ja rikasta, mutta kiltimmän ja hellemmän.

Pointtini olikin se, millaista rakkautta mies kokee suhteessa saavansa? Kokeeko ollenkaan tällä hetkellä?

Koska jos hellittely ei miehelle sitä vaikkapa merkitse ja ole, niin se ei silloin ole sitä miehelle, vaikka se antajalleen miten sitä merkitsisi.

Silloin jos mies kokee, ettei tule rakastetuksi (viesti toiselta on miehen mielestä ehkä, että "olen pettynyt sinuun") niin onko jotenkin kauhean kummallista, jos suhde ei nyt sitten toimi? Toki mies on itse vastuussa asiasta, mutta jospa on hieman kypsymätön hänkin, niin ei kykene ilmaisemaan mitä haluaa tai ei oikein tiedä itsekään.

¨Jos ei rakkauteen tule vastakaikua naisen puolelta, niin jaksaisitko itse yrittää vuodesta toiseen vai taantuisiko suhde kuten heillä on käynyt?

Vierailija kirjoitti:

Satunnainen käyttäjä ei rek kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vielä, että kaikki ihmiset eivät kaipaa tai osaa ottaa vastaan tai nauti hellittelyistä, silityksistä, hieromisesta tai muustakaan tuollaisesta rakkaudenosoituksena. Esim. minä itse en nauti, tulee vain sellainen ärsyyntynyt olo, että mitä sä tuut siihen hönkimään. Suhteen alussa niihin suhtautuu eri tavalla, ne ottaa aivan kuin melkein kaiken muunkin uuden kumppanissaan hänen uusina eksoottisina ominaisuuksinaan, joita on hauska kokeilla yllleen, mutta sitten kun suhde vakiintuu niin ei edelleenkään pidä niistä.

Kun en itse pitänyt niistä niin ei minulle tullut edes mieleenkään, että toinen aidosti piti, kuvittelin hänen tekevän niin vain koska on lukenut jostain että tuoreessa suhteessa kuuluisi niin tehdä. Okei, sittemmin olen oppinut.

Mutta pointtini on se, että sinun tulisi selvittää, millaista rakkautta mies haluaa, eikä olettaa että se on samanlaista kuin sinun. Ehkei se ole ollenkaan sellaista rakkautta, jota sinä haluat ja silloin sinulle ei jää alkuhuuman haavekuvia kiusaamaan, että mikset ikinä saanut sitä ihanaa rakkautta, koska sitä ei mies ole.

Miksi hän alkuun oli toisenlainen on vaikea sanoa, mutta jos saat tietää, millaista rakkautta hän oikeasti haluaa niin ei tarttis jossitella miksi suhde ei toiminut. Tai jos pystyt rakastamaan häntä hänen toiveensa mukaisesti, niin ehkei hän sitten koe tarvetta olla noin kylmä. Mutta oliko se, mitä suhteelta halusit? Ei ollut. Haluat olla suhteessa oma itsesi. Tuossa suhteessa et voi olla.

Ei tässä ole kysymys miehestä, vaan tässä on kysymys sinusta. Enkä siis puhu mistään syyllisistä, vaan kuka auttaa ja ketä. Auta itse itseäsi, hae apua itsellesi pettymyksesi käsittelemiseen ja tutustu siihen läheisriippuvaisuuteen, se mitä sieltä löydät kuulostaa varmaan tutulta. Sen ei vielä tarvitse tarkoittaa, että eroat, jos se tuntuu liian vaikealta ja pärjäilet. Enkä suosittele olemaan paha takaisin, jotta itsekunnioituksesi ei rikkoudu.

Satunnainen käyttäjä ei rek.

Niin, kaikki eivät pidä hellittelystä, se on totta. Mutta ap on kertonut omista tarpeistaan miehelle. Ei rakkautta ja läheisyyttä pitäisi joutua kerjäämään. Ja kun se silittelyn puute ei ole ainoa ongelma. Mies ei myöskään puhu hänelle kauniisti, vaan päinvastoin syyttää siipeilystä, vaatii bensarahoja yms.

Kai sellainenkin, joka ei itse nauti vaikka hellästä kosketuksesta, voi koskettaa miehell Hieroa hartioita vaikka? Ja JOKAINEN voi päättää puhua ystävällisesti ja kauniisti, eikä olla ilkeä. Ihmiset on erilaisia, sen tietää jokainen, mutta ei tartte mulkvisti silti olla.

Sinuna muuttaisin pois, ap. Voit varmasti löytää paremman. Ei ehkä yhtä hyvännäköistä ja rikasta, mutta kiltimmän ja hellemmän.

Pointtini olikin se, millaista rakkautta mies kokee suhteessa saavansa? Kokeeko ollenkaan tällä hetkellä?

Koska jos hellittely ei miehelle sitä vaikkapa merkitse ja ole, niin se ei silloin ole sitä miehelle, vaikka se antajalleen miten sitä merkitsisi.

Silloin jos mies kokee, ettei tule rakastetuksi (viesti toiselta on miehen mielestä ehkä, että "olen pettynyt sinuun") niin onko jotenkin kauhean kummallista, jos suhde ei nyt sitten toimi? Toki mies on itse vastuussa asiasta, mutta jospa on hieman kypsymätön hänkin, niin ei kykene ilmaisemaan mitä haluaa tai ei oikein tiedä itsekään.

¨Jos ei rakkauteen tule vastakaikua naisen puolelta, niin jaksaisitko itse yrittää vuodesta toiseen vai taantuisiko suhde kuten heillä on käynyt?

Riippuu tilanteesta. Jos toinen olisi minulle hyvä ja ystävällinen ja seksi ok, niin jaksaisin jatkaa toki. Ei siinä mitään vastakaikua sen kummemmin tarvita. Mutta ei kai tuo ole kysyjän miehen tilanne? Tai sitten hänellä olisi kiire kertoa, että minun tää ja tää on rakkaudenosoitus, ja haluan vastakaikuna tätä ja tätä.

Satunnainen käyttäjä

Lähde surkeasta suhteesta ja jätä mies mököttämään.

Tilanne on ollut surkea jo pitkään, mutta jostain käsittämättömästä syystä haluat pysyä surkeassa parisuhteessa.

Tutulta kuulostaa. Silti läksin vasta, kun selvisi, että tämä mies joka ei edes omien sanojensa mukaan ollut mikään hempeilijä sen alun esityksen jälkeen, jäi kiinni siitä että oli. Ainoastaan vaan vieraille naisille. Iskettäviä, huumattavia ja häneen ihastutettavia oli pakko saada lisää. Toki ihan viattomasti viestitellen ym. Selvisipä sekin miksi puhelimet ja laitteet oli aina tärkeämpiä kuin minä tai meidän yhteinen aika.

Monet on omia ajatuksiani kirjoitelleet ap sinulle..

Olet ahdistunut ja et TAAS halua epäonnistua suhteessa.. Ole rehellinen todellisuudelle.

haluat miellyttää ja valta valuu miehellesi.. se on johonkin asti normia parisuhde liikettä mutta tässä haiskahtaa sadismin esiintuloa mieheltä.. Hän ei anna sinun voida hyvin. Ei auta kasvamaan irti miellyttämisestä vaan vie pohjalle.

Kerro miten haavoittunut olo sinulla on, ja katso vastaako hän hylkäämällä lisää vai asetttuuko avuksi. Onnea matkaan!

Sanoisin, että alkuhuuma on loppunut ja olette tulleet huomaamaan toistenne yhteensopimattomuuden. Minulle on myös käynyt näin. Aluksi erilaisuus veti puoleensa, herätti intohimoa ja hormonimyskyjä. Huuma sai onneksi lopun kun mies päätti sen enempiä keskustelematta vaan muuttaa mun asuntooni. Myöhemmin kävi ilmi, että miehen tähtäin on aina sama: ilmainen asunto ja ruoka, omat rahat menevät juomiseen. Ihme kyllä että näitä mammoja löytyy, jotka suostuvat ja paapovat ainakin siihen asti kun mies jää kiinni pettämisestä, moni vielä sen jälkeenkin. Seurailen tämän exän elämää huvittuneena popparikulhon kera, olemme sentään fb-kavereita. 

Mutta ap:n kohdalla tilanne on toki hankalampi, kun mies ei ihan noin selvästi ole törppö. Kannattaa kuitenkin erota mieluummin kuin jatkaa. Alkuhuuma on eri kuin elämänkumppanuus, jos ette ole yhteensopivia niin eihän se muutu miksikään, pahenee vaan. 

Minä en ihan nyt allekirjoita näitä näkemyksiä, joista miehestä maalataan milloin narsistia, milloin sadistista ja milloin muuten mulkeroa, joka haluaa tehdä ap:n elämästä epämiellyttävää. Tilannehan rasittaa varmasti myös miestä itseään, jos hänen tehtävänsä on käytännössä täyttää ap:n elämä palvomalla, ihailemalla ja hemmottelemalla. On raskasta olla täysin vastuussa toisen ihmisen onnesta, eikä ole taatusti mukavaa tuntea olevansa syypää toisen onnettomuuteen (jos kerran näitä keskusteluja käydään harva se päivä). Tuplaten raskaampaa on, jos miehellä on masennus, joka on nostamassa päätään.

 

Kun valitettavasti se onni täytyy löytyä itsestä. Kukaan ei pysty täyttämään toisen elämää täysin, ei edes se täydellisin puoliso. Ja mitä enemmän pystyy itse arvostamaan itseään, sen vakaammalla pohjalla suhde on. Tämän sanon ihmisenä, joka aikanaan oli itse se huomiota alati vaativa, joka ei pärjännyt hetkeäkään ilman toista. 

Vierailija kirjoitti:

Monet on omia ajatuksiani kirjoitelleet ap sinulle..

Olet ahdistunut ja et TAAS halua epäonnistua suhteessa.. Ole rehellinen todellisuudelle.

haluat miellyttää ja valta valuu miehellesi.. se on johonkin asti normia parisuhde liikettä mutta tässä haiskahtaa sadismin esiintuloa mieheltä.. Hän ei anna sinun voida hyvin. Ei auta kasvamaan irti miellyttämisestä vaan vie pohjalle.

Kerro miten haavoittunut olo sinulla on, ja katso vastaako hän hylkäämällä lisää vai asetttuuko avuksi. Onnea matkaan!

Saman tekstin voi ilmeisesti lukea monesta eri näkölulmasta. Itselleni tuli lähinnä mieleen että ap:tä itseään pitää huomoida ja miellyttää rajattomasti... joka taas on aika raskasta, jos toista pitää koko ajan vakuutella, millainen itsetunto ap:lla mahtaa olla, ikuinen pikkutyttö vailla isin huomiota?

Bensa on kallista. Kyllä minuakin ketuttaisi jos on kummallakin omat rahat mutta minä maksaisin kaikki autokulut riippumatta siitä ketä kuskataan.

Mullakin tuli mieleen että ap on ikuinen pikkuprinsessa jota pitää helliä ja hemmotella, ja mikään tavallinen arki ei kelpaa.