Tulen hulluksi tuon ihmisen kanssa! Olenko oikeasti itse täysi paska??
Muutin yhteen ihanan miehen kanssa, miten nyt suhteet aina alkavat, on naurua ja hymyjä, huumoria, kehuja, läheisyyttä, kiusoittelua ja suuria lupauksia. Olinpa typerä ja luotin jälleen uuteen ihmiseen, ei ilmeisesti olisi todellakaan pitänyt. Tähän väliin sanoisin, että rakastan miestä oikeasti enemmän kuin mitään enkä ole koskaan tuntenut samanlaista aiemmin - ja miehiä on kyllä riittänyt. Hänessä on myös paljon hyvää ja tulen olemaan erittäin onneton ja ikuisesti yksin, jos tämä oikeasti päättyy. En voisi ikinä löytää samanlaista miestä, siis hyvien puolien osalta. Ulkonäkökin on juuri minun makuuni eikä melkein.
Nykyään mies on kuitenkin kauhean ilkeä ja etäinen. Hän näpräilee elektroniikkavehkeitään kaiken aikaa, ei enää kehu spontaanisti, ei osaa puhua mistään, ei osaa ehdottaa tekemistä, hyvä jos osaa vaihtaa ilmettäkään.
Olen yrittänyt ja yrittänyt kertoa, kuinka minuun sattuu se ettei mies panosta vaikka asioista jauhetaan loputtomiin. Kyllä meillä seksiä on, itse kun olen aika kyltymätön sen suhteen. Enpä tiedä olisiko seksiäkään, jos se olisi miehen vastuulla. Hän on masentunut ja tiedän sen, mutta on kausia kun masennus ei vaikuta mihinkään ja sitten taas vaikuttaa.
Olen tuntenut itseni surkeaksi ja olen ollut pitkään surullinen, tuntuu että kaikki on ollut valhetta ja mies ei halua muuttaa asioita lopullisesti paremmaksi.
Suuttuessaan hän tulee naamaan kiinni huutamaan, ei käy käsiksi enkä oikeastaan pelkää, mutta onhan se eleenä todella aggressiivinen. Hän on usein tullut hetken rauhoituttuaan hieromaan sovintoa ja minä olen ollut taas hetken onnellinen, kunnes sama levy on lähtenyt pyörimään jälleen.
Vihaisena mies ei vastaa ekalla kerralla vaikka kuulee kun kysyn ja puhun, tuijottaa vain konetta ja puhelinta keskittyneesti (haluaa provosoida minua) ja jos menen lähelle niin laittaa puhelimen niin etten voi katsoa.
En epäile pettämistä, tuo on miehen tapa yrittää suututtaa ja provosoida koska hän tietää, että se vaikuttaa minuun ja saa aikaan reaktion.
Mies kokee, että minä en arvosta häntä ja hänen tekojaan, en näe missään häneen liittyvässä mitään hyvää. Haluan kuulemma häneltä vain rahaa kaikesta mistä ikinä voi vain vaatia tai pyytää.
Mikään näistä ei pidä paikkaansa. Minä arvostan miestä enemmän kuin ketään, todellakin huomaan hänen hyvät tekonsa ja olen niistä onnellinen - kunnes uusi riita alkaa.
En edes koe että syy tähän kaikkeen on saman katon alla oleminen. En ole ahdistunut siitä, vaan siitä, että mies on muuttunut ja syyttelee minua siitä että olen sellainen ja tuollainen enkä arvosta enkä mitään.
Yksi asia josta olen ajan saatossa myös loukkaantunut on se, kun aikoinaan mies alkoi vaatia minulta bensarahaa yhteisistä autoreissuistamme. Minulle se oli selkeä merkki siitä, että alkuhuuma oli ja meni ja enää en ole niin erityinen, että mies haluaa tehdä minun vuokseni asioita ilmaiseksi.
Tiivistettynä koen, ettei mies halua tehdä minua onnelliseksi eikä jaksa eikä halua panostaa enää. Nyt minun pitäisi vain oppia elämään ilman romantiikkaa, mikäli suhde jatkuu?
Olenko oikeasti liian hankala ihminen? Minä olen toivonut ainoastaan rakkautta ja se on puhdas totuus! En haluaisi ketään muuta, vaan olla onnellinen miehen kanssa jota rakastan.
Ei se varmaan ikinä enää toteudu :(
Kommentit (118)
No miten se vika nyt voisi sinussa olla? Kun tilanne kerran on tuo, minkä alkuun kuvailit, eli mies on sinulle todella tärkeä, niin onpa hankala tilanne. Mies vaikuttaa jonkin sortin narsistilta, ei siis diagnostisesti, mutta hänen käyttäytmismalleissaan on narsistisia piirteitä.
Tiedostaako hän itse kuinka paljon omaa kamaluuttaan, vai onko hänen liian paha mahdollisesti sitä itselleen myöntää? Vai eikö aivan varmasti näe ja usko itsessään olevan mitään vikaa? Viimeisessä tapauksessa juoksisin ja lujaa. Muuten on sinun voimistasi kiinni, mitä jaksat.
Miehellä on eittämättä sisäisiä haavoja, jotka sieltä jostain kaukaa menneisyydestä "puhuvat". Sehän tällaisten henkilöiden kanssa niin hankalaa onkin. Mikään käskeminen olla kunnolla kun ei auta mitään, koska he eivät yksinkertaisesti tiedä, miten olla normaalisti ja kunnolla.
Mutta sinun pitää ehdottomasti ajatella myös itseäsi. Kenestäkään ei ole varsinaisesti pelastamaan toisia. Ellei se toinen itse tahdo ja tee asioita. Muista että puheet eivät riitä, tarvitset tekoja, jotta voit luottaa häneen.
Teistä tulee mieleen myös läheisriippuvaisuus, jossain määrin.
Sinulle tuo suhde on joka tapauksessa jonkinlainen oman kasvusi kulminaatiopiste, ehkä kannattaisi keskittyä siihen ennemmin, kuin miehen ongelmiin. Eli vaikka suhde päättyisikin, niin opit itsestäsi enemmän kuin moneen vuoteen "tavisten" kanssa, olisiko siitä kuitenkin anniksi, joka tuosta ottaa, eikä pakolla tavoitella enempää?
Kiitos 3! On todella lohduttavaa, että ainakin ensimmäinen vastaus on noin ymmärtävä, yleensä kun tuntuu että vika on kaikkien mielestä aina ja ikuisesti minussa :(
En todellakaan osaa sanoa mitä tuon päässä liikkuu, en saa mitään selkoa. En halua edes yrittää olla mikään parantaja, haluaisin vain huomiota ja rakkautta ja tuntea olevani ykkönen. Tässä ei ole mikään hyötymissuhdekaan kyseessä, samalla tavalla mies hyötyy minusta monin eri tavoin, jos sille kannalle halutaan lähteä.
En todellakaan haluaisi erota vaan olla onnellinen hänen kanssaan, mutta nähdä myös todellisia TEKOJA enkä kuulla vain kauniita lupauksia ja sitten tapella taas.
Olen niin pettynyt kaikkeen, miksi rakkaus ei voisi vain olla kaunista? :(
Sivusto läheisriippuvuuteen liittyen.
No se on hyvä, ettet koita parantaa toista, koska se ei yleensä johda mihinkään. Paitsi auttajan uupumiseen ja katkeruuteen :(
Olen myös huomannut ajattelevani, että on ihanaa, että mies edes huutaa vihaisena. Kun muuten hänestä ei tunnu saavan mitään tunteita irti, mutta kai hän rakastaa jos saan hänet niin vihaiseksi, että on pakko karjua?
Toki monien mielestä huuto ei kuulu rakkauteen. Mutta se on ainoa asia minkä miehestä saa irti.
Mä en jaksanut nyt lukea ihan kaikkea, mutta tulisieluinen ja mies jumittuu omiin juttuihinsa.
Sä olet jotenkin jo päättänyt, että mies haluaa jättää sut. Se varmasti näkyy aivan arjessakin äänen painoina.
Jospa hölläisit hieman ja miettisit ja antaisit miehelle tilaa tehdä niitä omia juttujaan. Eihän parisuhde ole sitä, että koko ajan pidetään toisiaan kädestä kiinni ja hellusta.
Nainen opettele rakastamaan itseäsi ja jotain itsetuntoa. Tuntuu, että sä tulkitset nyt liikaa miestä ja vaivut turhan herkästi epätoivoon.
Opetelkaa omat rahat tai meidän rahat.
Äläkä pidä miestä ilmaisena kuskina, jos olette vielä niin tuoreessa vaiheessa.
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
No se on hyvä, ettet koita parantaa toista, koska se ei yleensä johda mihinkään. Paitsi auttajan uupumiseen ja katkeruuteen :(
Totta. Olen erittäin romanttinen ihminen mutta samalla realisti. Haluan auttaa mutta en olla auttaja...
No voi :( Haluatko lapsia? Oletko ajatellut niin pitkälle? Meinaan jos et, niin sitten tuossa on enemmän ratkaisumahdollisuuksia (esim. voisitteko pitää sittenkin omat kodit?), mutta jos haluat niin...ou nou. Tai haluaako mies lapsia?
N72 kirjoitti:
Mä en jaksanut nyt lukea ihan kaikkea, mutta tulisieluinen ja mies jumittuu omiin juttuihinsa.
Sä olet jotenkin jo päättänyt, että mies haluaa jättää sut. Se varmasti näkyy aivan arjessakin äänen painoina.
Jospa hölläisit hieman ja miettisit ja antaisit miehelle tilaa tehdä niitä omia juttujaan. Eihän parisuhde ole sitä, että koko ajan pidetään toisiaan kädestä kiinni ja hellusta.
Nainen opettele rakastamaan itseäsi ja jotain itsetuntoa. Tuntuu, että sä tulkitset nyt liikaa miestä ja vaivut turhan herkästi epätoivoon.
Opetelkaa omat rahat tai meidän rahat.
Äläkä pidä miestä ilmaisena kuskina, jos olette vielä niin tuoreessa vaiheessa.
Luotan mieheen ja en luota :( Haluan avoimuutta. Nyt tuntuu, että hänellä on hänen asiansa ja minun asiani ovat se ja sama, eivät ne ainakaan mieheen vaikuta. Senkus teet ja senkus meet, tuntuu että voin tehdä mitä ikinä tahansa ja mies sanoo vain että jaa.
Kyllä minä välillä rakastan itseäni melkein liikaakin, mutta tämä suhde on erityinen siksi että tiedän, etten tulisi ikinä löytämään ketään uutta ihanampaa. Minulla on aina ollut tarkat kriteerit ja tämä mies täytti ne. Jopa ulkoiset. Rakastan kaikkea hänessä. En tiedä mitä hän rakastaa minussa, vaikeaa tulkita ja arvailla. :(
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
No voi :( Haluatko lapsia? Oletko ajatellut niin pitkälle? Meinaan jos et, niin sitten tuossa on enemmän ratkaisumahdollisuuksia (esim. voisitteko pitää sittenkin omat kodit?), mutta jos haluat niin...ou nou. Tai haluaako mies lapsia?
Mies haluaa lapsia jopa enemmän kuin minä ja on kuulemma jo pitkään halunnut. Itse en ole lapsifanaattinen, mutta toki perustan perheen ja haluan perustaa perheen sitten kun sen aika on.
Erilleen muutto voisi periaatteessa toimia, mutta siitä jäisi iso jälki :( Muistan muuttopäivän ja sen kaiken ihanuuden, kaiken hyvän mitä yhdessä asuminen on minullekin tuonut, ja sitten olisin taas yksin ja kuuntelisin hiljaisuutta :( Haluaisin vain kaiken ennalleen, en vain tiedä miten hitossa se onnistuu. En halua aina yrittää ja lopulta itkeä, kun lopputulos ei olekaan toivotunlainen.
Sama tuli mullekin mieleen muuten, mutta en osannut ilmaista sitä; ehkä oot kuin mä, en osaa luottaa että oon rakastettu ja sehän on sitten helposti sellainen itseään toteuttava ennuste. Eli ole rohkea ja luota, että mies ei jätä sinua, ole sitä ensin edes yhden päivän! Tai puoli päivää, tai tunnin!
Jos joudut erityisesti paneutumaan siihen, että "uskon ja luotan tähän suhteeseen..." niin sitten paneudut. Mantraat sitä, että kaikki on hyvin :)
Jo ensimmäinen lauseesi manailee, ettei ois pitänyt luottaa, mutta entä jos se onkin toisin päin? Toki silti säilytät omanarvontuntosi etkä ole sinisilmäinen, mutta jos et luottamallakaan saa tuosta hyvää suhdetta, niin hei; sehän ei ole sellainen. Ainakaan ei minun kriteereilläni enää olisi.
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
Sama tuli mullekin mieleen muuten, mutta en osannut ilmaista sitä; ehkä oot kuin mä, en osaa luottaa että oon rakastettu ja sehän on sitten helposti sellainen itseään toteuttava ennuste. Eli ole rohkea ja luota, että mies ei jätä sinua, ole sitä ensin edes yhden päivän! Tai puoli päivää, tai tunnin!
Jos joudut erityisesti paneutumaan siihen, että "uskon ja luotan tähän suhteeseen..." niin sitten paneudut. Mantraat sitä, että kaikki on hyvin :)
Jo ensimmäinen lauseesi manailee, ettei ois pitänyt luottaa, mutta entä jos se onkin toisin päin? Toki silti säilytät omanarvontuntosi etkä ole sinisilmäinen, mutta jos et luottamallakaan saa tuosta hyvää suhdetta, niin hei; sehän ei ole sellainen. Ainakaan ei minun kriteereilläni enää olisi.
Tämä siis N72 kirjoitukseen heijastettuna.
Raha-asioissa olemme päättäneet, että rahat ovat omia ja se sopii molemmille oikein hyvin. Itse en ainakaan haluaisi mitään yhteistiliä todellakaan. Mutta ruokakauppakäynnit olemme maksaneet suurinpiirtein puoliksi. Ei se ole ollut niin tarkkaa, kunhan molemmat maksavat.
nimimerkkini_ kirjoitti:
N72 kirjoitti:
Mä en jaksanut nyt lukea ihan kaikkea, mutta tulisieluinen ja mies jumittuu omiin juttuihinsa.
Sä olet jotenkin jo päättänyt, että mies haluaa jättää sut. Se varmasti näkyy aivan arjessakin äänen painoina.
Jospa hölläisit hieman ja miettisit ja antaisit miehelle tilaa tehdä niitä omia juttujaan. Eihän parisuhde ole sitä, että koko ajan pidetään toisiaan kädestä kiinni ja hellusta.
Nainen opettele rakastamaan itseäsi ja jotain itsetuntoa. Tuntuu, että sä tulkitset nyt liikaa miestä ja vaivut turhan herkästi epätoivoon.
Opetelkaa omat rahat tai meidän rahat.
Äläkä pidä miestä ilmaisena kuskina, jos olette vielä niin tuoreessa vaiheessa.
Luotan mieheen ja en luota :( Haluan avoimuutta. Nyt tuntuu, että hänellä on hänen asiansa ja minun asiani ovat se ja sama, eivät ne ainakaan mieheen vaikuta. Senkus teet ja senkus meet, tuntuu että voin tehdä mitä ikinä tahansa ja mies sanoo vain että jaa.
Kyllä minä välillä rakastan itseäni melkein liikaakin, mutta tämä suhde on erityinen siksi että tiedän, etten tulisi ikinä löytämään ketään uutta ihanampaa. Minulla on aina ollut tarkat kriteerit ja tämä mies täytti ne. Jopa ulkoiset. Rakastan kaikkea hänessä. En tiedä mitä hän rakastaa minussa, vaikeaa tulkita ja arvailla. :(
"Nyt tuntuu, että hänellä on hänen asiansa ja minun asiani ovat se ja sama, eivät ne ainakaan mieheen vaikuta"
Ehkä toi kylmä suhtautuminen on miehen arkuutta? Pelkää myös saavansa näpeilleen tästä, jos uskoo ja luottaa kaikkeen heti alkaa päälle? Tänne välittyy nyt myös semmoinen fiilis. Voi ne vaikuttaakin, mutta kaikki tapahtuu vain pinnan alla, kun nyt ootte pakostakin läheisempiä. Tarttee piilotella enemmän, kun pelkää.
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
Sama tuli mullekin mieleen muuten, mutta en osannut ilmaista sitä; ehkä oot kuin mä, en osaa luottaa että oon rakastettu ja sehän on sitten helposti sellainen itseään toteuttava ennuste. Eli ole rohkea ja luota, että mies ei jätä sinua, ole sitä ensin edes yhden päivän! Tai puoli päivää, tai tunnin!
Jos joudut erityisesti paneutumaan siihen, että "uskon ja luotan tähän suhteeseen..." niin sitten paneudut. Mantraat sitä, että kaikki on hyvin :)
Jo ensimmäinen lauseesi manailee, ettei ois pitänyt luottaa, mutta entä jos se onkin toisin päin? Toki silti säilytät omanarvontuntosi etkä ole sinisilmäinen, mutta jos et luottamallakaan saa tuosta hyvää suhdetta, niin hei; sehän ei ole sellainen. Ainakaan ei minun kriteereilläni enää olisi.Tämä siis N72 kirjoitukseen heijastettuna.
Tämäkin on totta, olen tottunut huonoihin suhteisiin ihan isästäni lähtien ja vaikka tiedän, että saan miehiä kiinnostumaan, on vakava suhde vaikea paikka. Vihaan arkisuutta, sellaista, että nukutaan kaukana toisesta, ei kosketeta eikä kehuta. Että ei millään ole enää sen kummemmin väliä nyt kun ollaan jo tuttuja.
Haluan vain romantiikkaa. Haluan nähdä sen päivän kun vaihteeksi itken onnesta. Tuleekohan sitäkään päivää ikinä.
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
nimimerkkini_ kirjoitti:
N72 kirjoitti:
Mä en jaksanut nyt lukea ihan kaikkea, mutta tulisieluinen ja mies jumittuu omiin juttuihinsa.
Sä olet jotenkin jo päättänyt, että mies haluaa jättää sut. Se varmasti näkyy aivan arjessakin äänen painoina.
Jospa hölläisit hieman ja miettisit ja antaisit miehelle tilaa tehdä niitä omia juttujaan. Eihän parisuhde ole sitä, että koko ajan pidetään toisiaan kädestä kiinni ja hellusta.
Nainen opettele rakastamaan itseäsi ja jotain itsetuntoa. Tuntuu, että sä tulkitset nyt liikaa miestä ja vaivut turhan herkästi epätoivoon.
Opetelkaa omat rahat tai meidän rahat.
Äläkä pidä miestä ilmaisena kuskina, jos olette vielä niin tuoreessa vaiheessa.
Luotan mieheen ja en luota :( Haluan avoimuutta. Nyt tuntuu, että hänellä on hänen asiansa ja minun asiani ovat se ja sama, eivät ne ainakaan mieheen vaikuta. Senkus teet ja senkus meet, tuntuu että voin tehdä mitä ikinä tahansa ja mies sanoo vain että jaa.
Kyllä minä välillä rakastan itseäni melkein liikaakin, mutta tämä suhde on erityinen siksi että tiedän, etten tulisi ikinä löytämään ketään uutta ihanampaa. Minulla on aina ollut tarkat kriteerit ja tämä mies täytti ne. Jopa ulkoiset. Rakastan kaikkea hänessä. En tiedä mitä hän rakastaa minussa, vaikeaa tulkita ja arvailla. :(
"Nyt tuntuu, että hänellä on hänen asiansa ja minun asiani ovat se ja sama, eivät ne ainakaan mieheen vaikuta"
Ehkä toi kylmä suhtautuminen on miehen arkuutta? Pelkää myös saavansa näpeilleen tästä, jos uskoo ja luottaa kaikkeen heti alkaa päälle? Tänne välittyy nyt myös semmoinen fiilis. Voi ne vaikuttaakin, mutta kaikki tapahtuu vain pinnan alla, kun nyt ootte pakostakin läheisempiä. Tarttee piilotella enemmän, kun pelkää.
Kun en saa mitään irti miehestä :( En siis osaa kommentoida mitään. Voi olla, että hän ylistää minua mielensä sopukoissa, mutta kun ei se välity ulospäin niin mistäpä sitäkään tietää:( Vihaan arvailla toisen fiiliksiä.
nimimerkkini_ kirjoitti:
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
Sama tuli mullekin mieleen muuten, mutta en osannut ilmaista sitä; ehkä oot kuin mä, en osaa luottaa että oon rakastettu ja sehän on sitten helposti sellainen itseään toteuttava ennuste. Eli ole rohkea ja luota, että mies ei jätä sinua, ole sitä ensin edes yhden päivän! Tai puoli päivää, tai tunnin!
Jos joudut erityisesti paneutumaan siihen, että "uskon ja luotan tähän suhteeseen..." niin sitten paneudut. Mantraat sitä, että kaikki on hyvin :)
Jo ensimmäinen lauseesi manailee, ettei ois pitänyt luottaa, mutta entä jos se onkin toisin päin? Toki silti säilytät omanarvontuntosi etkä ole sinisilmäinen, mutta jos et luottamallakaan saa tuosta hyvää suhdetta, niin hei; sehän ei ole sellainen. Ainakaan ei minun kriteereilläni enää olisi.Tämä siis N72 kirjoitukseen heijastettuna.
Tämäkin on totta, olen tottunut huonoihin suhteisiin ihan isästäni lähtien ja vaikka tiedän, että saan miehiä kiinnostumaan, on vakava suhde vaikea paikka. Vihaan arkisuutta, sellaista, että nukutaan kaukana toisesta, ei kosketeta eikä kehuta. Että ei millään ole enää sen kummemmin väliä nyt kun ollaan jo tuttuja.
Haluan vain romantiikkaa. Haluan nähdä sen päivän kun vaihteeksi itken onnesta. Tuleekohan sitäkään päivää ikinä.
Mullon niin samaa... Paitsi että arkisuus sinänsä ei ole asia, mitä vihaan. Eihän arkisuus = nukutaan kaukana toisesta, ei kosketeta eikä kehuta! Se on vain huono suhde, jos se tuntuu toisesta (tai molemmista) pahalta.
Itseasiassa mulle toisesta kaukana nukkuminen on täysin neutraali asia, enkä osaa edes kaivata kehuja tai kosketuksia, eli nuo ovat neutraaleja asioita minulle. Mutta kuten sanoin, ne ovat huonoja, jos ne saaavat sinut tuntemaan olosi huonoksi.
Toinen ei ole ajatustenlukija, kuten näet, minäkin näen nuo asiat aivvan eri lailla suhteessa, kuin sinä. Vaikka ehkä olisittekin niistä sinun toiveinasi puheet, niin onko jotain muuta mitä ette ole puhuneet?
Kuinka tarkkaan sanoitat mielentilojasi miehelle (minä-muodossa, ei syyttäen), että koska et kehu minua tunnen oloni huonoksi yms?
nimimerkkini_ kirjoitti:
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
nimimerkkini_ kirjoitti:
N72 kirjoitti:
Mä en jaksanut nyt lukea ihan kaikkea, mutta tulisieluinen ja mies jumittuu omiin juttuihinsa.
Sä olet jotenkin jo päättänyt, että mies haluaa jättää sut. Se varmasti näkyy aivan arjessakin äänen painoina.
Jospa hölläisit hieman ja miettisit ja antaisit miehelle tilaa tehdä niitä omia juttujaan. Eihän parisuhde ole sitä, että koko ajan pidetään toisiaan kädestä kiinni ja hellusta.
Nainen opettele rakastamaan itseäsi ja jotain itsetuntoa. Tuntuu, että sä tulkitset nyt liikaa miestä ja vaivut turhan herkästi epätoivoon.
Opetelkaa omat rahat tai meidän rahat.
Äläkä pidä miestä ilmaisena kuskina, jos olette vielä niin tuoreessa vaiheessa.
Luotan mieheen ja en luota :( Haluan avoimuutta. Nyt tuntuu, että hänellä on hänen asiansa ja minun asiani ovat se ja sama, eivät ne ainakaan mieheen vaikuta. Senkus teet ja senkus meet, tuntuu että voin tehdä mitä ikinä tahansa ja mies sanoo vain että jaa.
Kyllä minä välillä rakastan itseäni melkein liikaakin, mutta tämä suhde on erityinen siksi että tiedän, etten tulisi ikinä löytämään ketään uutta ihanampaa. Minulla on aina ollut tarkat kriteerit ja tämä mies täytti ne. Jopa ulkoiset. Rakastan kaikkea hänessä. En tiedä mitä hän rakastaa minussa, vaikeaa tulkita ja arvailla. :(
"Nyt tuntuu, että hänellä on hänen asiansa ja minun asiani ovat se ja sama, eivät ne ainakaan mieheen vaikuta"
Ehkä toi kylmä suhtautuminen on miehen arkuutta? Pelkää myös saavansa näpeilleen tästä, jos uskoo ja luottaa kaikkeen heti alkaa päälle? Tänne välittyy nyt myös semmoinen fiilis. Voi ne vaikuttaakin, mutta kaikki tapahtuu vain pinnan alla, kun nyt ootte pakostakin läheisempiä. Tarttee piilotella enemmän, kun pelkää.
Kun en saa mitään irti miehestä :( En siis osaa kommentoida mitään. Voi olla, että hän ylistää minua mielensä sopukoissa, mutta kun ei se välity ulospäin niin mistäpä sitäkään tietää:( Vihaan arvailla toisen fiiliksiä.
Niin. Ei hän sitä arkuuttaan varmaan paljastakaan, kun on kerran nimenomaan valinnut kätkeä sen. Arvailla ei kannatakaan, eikä tivata. Se tilan antaminen ja silleen omista tarpeista tinkiminen, ettet anna vaikutelmaa tyytymättömyydestä houkuttelisivat häntä paremminkin niitä paljastamaan, kun kokisi, että voi luottaa sinuun.
Jos kokee, että ehkä petyt häneen niin se vähentää luottamusta ja sitten hän ei ainakaan paljasta pelkojaan ja sitten sä et ainakaan saa kehumisia...ja sitten teillä on siinä semmoinen oravanpyörä :(
Unohdin mainita, että olen tulisieluinen ihminen itsekin enkä todellakaan alistu miesten edessä. Tässä suhteessa olen vain tarkoituksella tehnyt kaiken eritavoin kuin muiden kanssa. Olen pitänyt tiukasti puoleni asioissa mutta ollut hillitympi ja varonut möläyttelemästä pahoja asioita. Olen myöskin yrittänyt olla hyvällä tavalla kiltti, nähdäkseni onko vika todella minussa vai ei.