Tulen hulluksi tuon ihmisen kanssa! Olenko oikeasti itse täysi paska??
Muutin yhteen ihanan miehen kanssa, miten nyt suhteet aina alkavat, on naurua ja hymyjä, huumoria, kehuja, läheisyyttä, kiusoittelua ja suuria lupauksia. Olinpa typerä ja luotin jälleen uuteen ihmiseen, ei ilmeisesti olisi todellakaan pitänyt. Tähän väliin sanoisin, että rakastan miestä oikeasti enemmän kuin mitään enkä ole koskaan tuntenut samanlaista aiemmin - ja miehiä on kyllä riittänyt. Hänessä on myös paljon hyvää ja tulen olemaan erittäin onneton ja ikuisesti yksin, jos tämä oikeasti päättyy. En voisi ikinä löytää samanlaista miestä, siis hyvien puolien osalta. Ulkonäkökin on juuri minun makuuni eikä melkein.
Nykyään mies on kuitenkin kauhean ilkeä ja etäinen. Hän näpräilee elektroniikkavehkeitään kaiken aikaa, ei enää kehu spontaanisti, ei osaa puhua mistään, ei osaa ehdottaa tekemistä, hyvä jos osaa vaihtaa ilmettäkään.
Olen yrittänyt ja yrittänyt kertoa, kuinka minuun sattuu se ettei mies panosta vaikka asioista jauhetaan loputtomiin. Kyllä meillä seksiä on, itse kun olen aika kyltymätön sen suhteen. Enpä tiedä olisiko seksiäkään, jos se olisi miehen vastuulla. Hän on masentunut ja tiedän sen, mutta on kausia kun masennus ei vaikuta mihinkään ja sitten taas vaikuttaa.
Olen tuntenut itseni surkeaksi ja olen ollut pitkään surullinen, tuntuu että kaikki on ollut valhetta ja mies ei halua muuttaa asioita lopullisesti paremmaksi.
Suuttuessaan hän tulee naamaan kiinni huutamaan, ei käy käsiksi enkä oikeastaan pelkää, mutta onhan se eleenä todella aggressiivinen. Hän on usein tullut hetken rauhoituttuaan hieromaan sovintoa ja minä olen ollut taas hetken onnellinen, kunnes sama levy on lähtenyt pyörimään jälleen.
Vihaisena mies ei vastaa ekalla kerralla vaikka kuulee kun kysyn ja puhun, tuijottaa vain konetta ja puhelinta keskittyneesti (haluaa provosoida minua) ja jos menen lähelle niin laittaa puhelimen niin etten voi katsoa.
En epäile pettämistä, tuo on miehen tapa yrittää suututtaa ja provosoida koska hän tietää, että se vaikuttaa minuun ja saa aikaan reaktion.
Mies kokee, että minä en arvosta häntä ja hänen tekojaan, en näe missään häneen liittyvässä mitään hyvää. Haluan kuulemma häneltä vain rahaa kaikesta mistä ikinä voi vain vaatia tai pyytää.
Mikään näistä ei pidä paikkaansa. Minä arvostan miestä enemmän kuin ketään, todellakin huomaan hänen hyvät tekonsa ja olen niistä onnellinen - kunnes uusi riita alkaa.
En edes koe että syy tähän kaikkeen on saman katon alla oleminen. En ole ahdistunut siitä, vaan siitä, että mies on muuttunut ja syyttelee minua siitä että olen sellainen ja tuollainen enkä arvosta enkä mitään.
Yksi asia josta olen ajan saatossa myös loukkaantunut on se, kun aikoinaan mies alkoi vaatia minulta bensarahaa yhteisistä autoreissuistamme. Minulle se oli selkeä merkki siitä, että alkuhuuma oli ja meni ja enää en ole niin erityinen, että mies haluaa tehdä minun vuokseni asioita ilmaiseksi.
Tiivistettynä koen, ettei mies halua tehdä minua onnelliseksi eikä jaksa eikä halua panostaa enää. Nyt minun pitäisi vain oppia elämään ilman romantiikkaa, mikäli suhde jatkuu?
Olenko oikeasti liian hankala ihminen? Minä olen toivonut ainoastaan rakkautta ja se on puhdas totuus! En haluaisi ketään muuta, vaan olla onnellinen miehen kanssa jota rakastan.
Ei se varmaan ikinä enää toteudu :(
Kommentit (118)
Kiitos kaikille! Toivottavasti kommentoitte lisääkin, on mielenkiintoista lukea ulkopuolisten näkemyksiä, itse kun en saa mitään tolkkua miehen mielen liikkeistä.
Ymmärrän, että hän saattaa pelätä jotain, en vain ymmärrä että mitä ja miksi. Aina suhteiden alussa minulla on superitsevarma olo ja ihan hehkun onnea. Kun asiat sitten muuttuvat enkä saakaan sitä samaa kehuryöppyä enää, huomaan muutoksen entiseen ja se masentaa. Siten en myöskään ymmärrä, että toisella voi silti olla vahvat tunteet. Kai?
Olen aina ollut huono luopumaan omista toiveistani. Kun on tunne, että haluan puhua suun puhtaaksi nyt, on ihan mahdotonta nukkua ja odottaa aamuun. Kun ehkä joku toinen vain menisi nukkumaan ilman ongelmaa.
Haluaisin vain saada jotain irti miehestä. Haluan olla ykkönen ja tuntea niin. Mielestäni on kaukana romanttisuudesta vaatia toiselta bensarahoja. Eri asia jos se olisi ollut alusta asti tiedossa, mutta että yhtäkkiä ääni kellossa muuttuu. En voi sille mitään mutta se oli silloin minulle erittäin paha loukkaus ja isku vasten kasvoja. Ei rahan menetyksen takia vaan siksi, että on niin kylmää alkaa yllättäen vaatimaan rahaa asiasta, joka on aina aiemmin ollut välittämisen merkki:( Jos ymmärrätte.
Unohdinpa sitten vastata. Siis olen kyllä tehnyt selväksi sen ettäinuun sattuu. Olen itkenyt pahaa oloa miehen nähden ja hän on halannut ja lohdutellut. Silti aina jää se joku tyhjyyden tunne minuun. Kaipaisin enemmän huomiota, sellaista joka tulee suoraan sydämestä ja saa pakahtumaan onnesta. Haluan olla omalle miehelleni prinsessa, sellainen josta hän on ylpeä ja jonka eteen hän HALUAA nähdä vaivaa. Että se on täysin oma halu eikä minun pyyntöni.
Älkää ottako prinsessa-sanaa negatiivisena, en tarkoita ollenkaan niin.
En vain ymmärrä, mistä ihmeestä mies keksii etten mukamas arvosta mitään hänessä ja himoitsen rahaa. Rakkautta ja huomiotahan minä haluan, miten sen voikaan kääntää noin kylmäksi asiaksi.
Tulee mieleen, miten mies ehkä saattaa nähdä tilanteen: Jos kerta toisensa jälkeen itket pettymystä sulkeutuneen miehen edessä, hän todennäköisesti myös tuntee olevansa pettymys, ja sulkeutuu entisestään "ettei satuttaisi enempää", etenkin, jos miehesi on oikeasti masentunut, tämä on ajatusmalli, mihin masentunut sortuu helposti. Toinen mitä mietin on vastavuoroisuus: kerrot haluavasi voida tuntea, että olet ykkönen, prinsessa, tärkeintä miehen elämässä. Annatko tätä myös miehelle? Panostatko, kehutko, hellitkö, ja ihan aidosta tunteesta etkä vain siksi, että odotat samaa takaisin? Tuli mieleen tuosta puhelimen salailusta edessäsi, tekeekö siksi, että saisi sinusta rakkauden osoitusta, edes mustasukkaisuuden muodossa irti? Sinun on myös luotettava siihen, että mies rakastaa, vaikkei koko ajan sanoisi sitä ääneen. Rakkauden ei pitäisi olla sitä, että vuodesta toiseen vannotaan joka päivä rakkautta ääneen, annetaan lahjoja yms. vaan rentoa yhdessä olemista. Teiltä näyttää tuo rentous puuttuvan: suhde saattaa tuntua miehestä suorittamiselta, etenkin kun masentuneena hyvinkin arkiset asiat vaativat paljon energiaa. Hengitä syvään, rauhoitu, ja anna myös miehelle hengitysilmaa. Teillä on vielä aikaa tarkkailla, arvioida ja hoitaa suhdettanne. Älä kuitenkaan suostu lasten hankintaan, ennen kuin suhde on vakaalla pohjalla: lapsi ei ikinä voi olla suhteen laastari.
Minä olisin voinut kirjoittaa joskus tuon, pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta.
Jos ei teillä ei ole lapsia, valitse se tie, joka voi tarjota sinullekin paremman parisuhteen, ja onnea elämään.
Voit sinä jatkaa nykyselläänkin ilman romantiikkaa, ja myöhemmin myös ilman erotiikkaa. Mieti nyt ihan tarkkaan, riittääkö sinulle seksiksi pelkkä pano sinun aloitteesta, vai pitäisikö olla muutankin. Riittääkö sinulle se, että sinä rakastat miestä, mutta mies on suorastaan ilkeä sinulle? Jos ei riitä, niin sitten on parempi suunnata kohti uusia seikkailuja.
Varsin pitkän kokemuksen perusteella sanoisin, että luonnevikaisen, ilkeän tai sekapäisen kumppanin kanssa elämä menee todella ikäväksi ja ahdistavaksi, vaikka kuinka olisi "ihana" ja rakastaisi.
Ehdottomasti parempi kuunnella hiljaisuutta yksin omassa kämpässään kuin yhtä suurta hiljaisuutta miehen tuijottaessa puhelinta tai jotain muuta, ja aivan yhtä yksinäinen olo on parisängyn puolikkaalla, kun kumppani on kääntynyt taas vihaisena selin kuin oman kämpän sängyssä yksin. Kumpaakin olen kokenut.
25, viestissäsi oli hyviä pointteja, mutta valitettavasti en osaa vastata koska en vain tajua mitä miehen päässä liikkuu :(
Mielestäni olen osoittanut rakkautta ihan aidosta halusta, mutta en sitten tiedä, tekeekö alitajuntani jotain kieroja ratkaisuja joiden luulen olevan jotain muuta.
Minulla on kamala ikävä sitä entistä ihanaa miestä. Hänestä ei ole enää jälkeäkään missään :( Nykyään on vain erouhkailuja, kylmyyttä ja riitaa.
Puhelimen piilottelu edessäni on provosoimista, mies tietää että suutun siitä. Mutta en usko miehen kaipaavan mustasukkaisuutta. Hän haluaa vain saada minut suuttumaan.
En tiedä mistään mitään. Harmittaa että rakastan. Kunpa osaisin olla tunnekylmä ja olla kaipaamatta satumaista rakkautta jota en ikinä saa :(
Minulla samanlainen kokemus. Suhteen alku oli ihanaa, mies vaikutti siltä, että oli hyvin rakastunut ja teimme paljon asioita yhdessä. Todellista alkuhuumaa. Ihan toista kuin koskaan aikaisemmin olin kokenut.
Sitten muutimme yhteen ja miestä alkoi kiinnostaa kaikki muu paitsi minun seurani. Istuin illat pitkät itsekseni, kun miehellä oli omaa ohjelmaa, milloin mitäkin. Kun pyysin, että tehtäisiin jotain yhdessä, sain kuulla painostavani ja että aina olin ruikuttamassa ja koska nyt pyysin, että tehdään jotain yhdessä niin nyt ei ainakaan tehdä, koska minä olin sitä ruikuttanut. Että mieskin oli kuulemma ajatellut, että tehdään jotain yhdessä mutta nyt ei enää huvita ja syy on minun.
Tällaista todella kummallista vääntöä.
Aloin sitten minäkin käydä omissa menoissa. Mies valitti tästä, minun olisi pitänyt olla kotona saatavilla aina, jos hän sattui sinne tulemaan. Jatkuva valitus, kun en ollut kuin hänen äitinsä, pyykännyt ja silittänyt ja istunut valmiin ruoan kanssa häntä odottamassa.
Tätä jatkui vuosia. Olin onneton ja odotin, että se ilo ja rakkaus suhteen alkuajoilta palaisi. Yritin puhua asiasta. Miehen mielestä vaan ruikutin ja kyllä se alun ihanuus palaa, kun minä ensin muutun. Mutta vaikka olisin tehnyt mitä, aina tein väärin tai liian vähän.
Miehellä oli treffi-ilmoituksia, suhteita. Lähdin, hän järjesti ison shown, kiersi parkummassa sukulaisten ja ystävien luona, lupasi kuun taivaalta, että palaisin. Kaikki olisi taas kuin suhteemme alussa. Minä typerys uskoin.
Kaikki muuttui vähitellen vielä hirveämmäksi. Kunnes mies jätti minut ja vastasyntyneen vauvamme kuin nallin kalliolle. Ilmoitti vain, että hänellä on nyt uusi koti ja uusi elämä kiikarissa, haukkui minut vielä kerran pataluhaksi, elämän kanssani vankilaksi ja lähti.
Tällä kokemuksella, älä jää tuohon suhteeseen enää hetkeksikään. Molemmat on vastuussa suhteen toimimisesta ja jos mies ei kykene yhteiseen vastuunkantamiseen, et pysty yksin suhdetta kannattelemaan. Se syö vain oman elämänilosi.
26, tuossakin on pointtia. Kuitenkin tämä suhde on ollut aivan erilainen kuin muut, tähän olen tosissani halunnut panostaa kaikkeni. Minulle tulee paha olo pelkästä ajattelusta, että olisimme joidenkin muiden kanssa. En halua muita vaan tuon miehen. Hän osaa olla niin hankala mutta silti rakastan.
Vierailija kirjoitti:
Toinen mitä mietin on vastavuoroisuus: kerrot haluavasi voida tuntea, että olet ykkönen, prinsessa, tärkeintä miehen elämässä. Annatko tätä myös miehelle? Panostatko, kehutko, hellitkö, ja ihan aidosta tunteesta etkä vain siksi, että odotat samaa takaisin?
...
Rakkauden ei pitäisi olla sitä, että vuodesta toiseen vannotaan joka päivä rakkautta ääneen, annetaan lahjoja yms. vaan rentoa yhdessä olemista. Teiltä näyttää tuo rentous puuttuvan: suhde saattaa tuntua miehestä suorittamiselta, etenkin kun masentuneena hyvinkin arkiset asiat vaativat paljon energiaa. Hengitä syvään, rauhoitu, ja anna myös miehelle hengitysilmaa. Teillä on vielä aikaa tarkkailla, arvioida ja hoitaa suhdettanne. Älä kuitenkaan suostu lasten hankintaan, ennen kuin suhde on vakaalla pohjalla: lapsi ei ikinä voi olla suhteen laastari.
Onko tämän lainauksen kirjoittaja ikinä elänyt parisuhteessa, vai perustuuko tämä neuvo romanttiseen kioskikirjallisuuteen?
Kyllä, minä olen yrittänyt helliä miestä, kehunut ja lahjonut ... ja mitä olenkaan saanut takaisin? Muistanpa senkin illan, kun hieroin häntä nimenomaan siksi, että hänellä olisi parempi olo ja meillä molemmilla olisi hyvä olla. Ihan mukavaa oli siihen saakka, että mies taas aloitti jonkun valituksen siinä keskellä yötä, ja menin todella pahoilla mielin nukkumaan toiseen huoneeseen. Että sellaista yksinäisyyttä on parisuhteessakin.
Olen taatusti antanut miehelle "hengitysilmaa" ja vaikka asiaa kääntelisi miten päin tahansa, näitä miesten ilkeyksi ei millään voi aina kääntää naisen syyksi. Ei vaikka miten yrittäisitte.
Oman kokemuksen perusteella kannattaisi mieluummin ryhtyä äkäiseksi ja määräileväksi justiinaksi. Se toimii paremmin, ja mies on selvästi mukavampi eikä oma olo ole niin ahdistunut. Ehkä mies kokee olonsa turvatummaksi tossun alla kuin ...
En siis ole ap vaan muuan aiemmin kirjoittanut numero mikälie.
28, olen miettinyt tuotakin, että kannattaako enää edes yrittää. On todella vaikeaa hyväksyä, että jälleen olen ongelmissa parisuhteen takia. Sellaisen asian takia jonka pitäisi tehdä minut onnellisemmaksi.
Haluaisin puhua paljon miehen kanssa. Haluaisin että hän avautuisi kunnolla asioista. Haluaisin että hän kertoisi jotain yllättävää liittyen tunteisiin. Ehkä voisin ymmärtää edes kerran.
nimimerkkini_ kirjoitti:
25, viestissäsi oli hyviä pointteja, mutta valitettavasti en osaa vastata koska en vain tajua mitä miehen päässä liikkuu :(
Mielestäni olen osoittanut rakkautta ihan aidosta halusta, mutta en sitten tiedä, tekeekö alitajuntani jotain kieroja ratkaisuja joiden luulen olevan jotain muuta.
Minulla on kamala ikävä sitä entistä ihanaa miestä. Hänestä ei ole enää jälkeäkään missään :( Nykyään on vain erouhkailuja, kylmyyttä ja riitaa.
Puhelimen piilottelu edessäni on provosoimista, mies tietää että suutun siitä. Mutta en usko miehen kaipaavan mustasukkaisuutta. Hän haluaa vain saada minut suuttumaan.
En tiedä mistään mitään. Harmittaa että rakastan. Kunpa osaisin olla tunnekylmä ja olla kaipaamatta satumaista rakkautta jota en ikinä saa :(
Juuri tuolta minustakin jossain vaiheessa tuntui. Että meillä oli miehen kanssa alussa ollut satumainen vuosisadan rakkaustarina ja halusin sen takaisin.
Lopulta, kun olin ollut miehestä pidempään erossa hänen lähdettyään, aloin hahmottaa, miten kieroutunut tilanne meillä oli. Tajusin, että mitään satumaista rakkautta ei ollut, jos olisi ollut, niin ei rakastava ihminen käyttäydy kuten mieheni tai miehesi. Ihan tuollaista samanlaista peliä oli kuin teillä.
Sinä yrität pitää kiinni sellaisesta, mitä ei ole ja mikä ei tule takaisin. Lähde. Ja jos mies yrittää saada sinua takaisin sillä hurmaavalla käytöksellä, mitä hän esitti suhteen alussa, niin älä usko siihen.
28
Tosiaan en halua alkaa alistumaan kenenkään edessä, enkä halua uskotella, että ilkeys on OK koska . . .
Toisaalta osaan itsekin olla hankala jos tahdon. Ja nyt minulle on epäselvää, että olenko todellakin hankala itse vai onko mies vain ilkeä ja kuspää.
Voi ap, niin samanlaisia ajatuksia kuin minulla oli ennen. .. Eli jos vain mies puhuisi tunteistaan. Jos vain voisin ymmärtää, miksi asiat ovat näin.
Mutta noita keskusteluja ei koskaan syntynyt. Ei vaikka kuinka yritin. Ja yritin vuosia. Kokeilin sitten miehen jättämistä rauhaan. Ajattelin, että hän vain tarvitsee aikaa. Ei sekään toiminut.
Nyt hän kuulemma asuu ihmisen kanssa, joka huushollaa hänelle ja maksaa asumisen ja ruoat. Ei kysele miehen menoista eikä tulemisista, uskoo selitykset kun mies on öitä pois jne. Sellaisen naisen mies halusi. Ei minua. Enkä enää kaipaa. Koska en todellakaan halua tuollaista elämää.
Hyväksy tilanne ap. Elämä on liian lyhyt tuohon, mitä te nyt elätte.
28
Kyllä olet vaikea ihminen. Sääliksi käy miestäsi, hän on kunnon veikko. Miksi hyökkäät kuin panssarivaunu?
AP jätä se sika.
Kuinka vanhoja olette, käyttekö töissä?
Meillä on samanlaista, mutta syyllinen on muija ja lapsen takia en ole heittänyt sitä pellolle.
Tykkäisin että nainen painautuisi mua vasten, voitaisiin makailla aamuisin alasti/lähes alasti vähän hiplailua ehkä seksiä, töllöä katsella pötkötellen ym. Läheisyyttä, olisi ihan kiva jos nainenkin joskus ehdottaisi seksiä tai kävisi vaan kiinni ym.
Mutta ei, 1m on sen mielestä sopiva hajurako, lähemmäksi jos menee tönii pois, pakoilee, ahdistaa eikä ole tilaa ym.ym.
En ymmärrä miksi haluaa asua täällä?
Luulisi että on riittävästi omaa aikaa ja tilaa kun olen reissuhommissa ja harrastereissuissa.
nimimerkkini_ kirjoitti:
Tosiaan en halua alkaa alistumaan kenenkään edessä, enkä halua uskotella, että ilkeys on OK koska . . .
Toisaalta osaan itsekin olla hankala jos tahdon. Ja nyt minulle on epäselvää, että olenko todellakin hankala itse vai onko mies vain ilkeä ja kuspää.
Tuohon et saa vastausta tuon miehen kanssa. Se jää epäselväksi. Suhde ei vain toimi, sen näet siitä, jos olet yrittänyt kuten tässä kerroit. Miksi ei toimi, sitä vastausta et mieheltä saa. Se täytyy vaan hyväksyä.
Tai mies ilmoittaa aina vain, että syy on sinussa. Ja jos hän ajattelee niin, on se syy aina sinussa hänen mielestään vaikka mitä tekisit.
Minä jopa kysyin mieheltäni, miten suhteemme muuttuisi sellaiseksi kuin alussa. Hän luetteli asioita, millainen minun pitäisi olla. (Äidinkorvike, joka ei vaadi mitään, ei hänen aikaansa tai seuraansa tai edes seksiä kunhan pyöritän kotia ja tuon rahaa tilille.) Kun sanoin, että hyvä, jos elän noin, palaako tilanne sellaiseksi kuin alussa. Mies totesi, että ei heti. Mutta ehkä sitten joskus. Vuoden tai parin päästä tai niin kauan kuin hän katsoo soveliaaksi.
Nyt vasta tajuan, miten outo kuvio tuo oli. Jos toista rakastaa, haluaa hänen seuraansa ja janoaa läheisyyttä hänen kanssaan. Ei käy sillä kauppaa.
No per'le, suutu sitten jos mies sitä odottaa! Älä sentään ota kättä pitempää tai teräaseita, mutta räjähdä kerrankin perusteellisesti. Eihän sinulla ole mitään menetettävää ja sen sinä olet jo nähnyt, että kiltteys ei anna sinulle mitään.
Joo, olen kokeillut senkin. On parempi vaihtoehto kuin kiltteys, eikä se ole enää mies, joka uhkaa erolla.
Minä olen myös siivonnut, pyykännyt, odottanut ruuan kanssa, noussut aamulla tekemään eväät vaikka olisin saanut itse nukkua pitkään. Arvatkaa vaan, onko kuulunut ensimmäistäkään kiitoksen sanaa?
Ruuanlaitossa en nyt enää piittaa siitä, milloin mies sitä tulee syömään, siksi monet oharit teki huolella ja rakkaudella laitetuille aterioille. Ruokaa laitan kyllä, mutta ihan oman ja muun perheen mielen mukaan, mies on itse tapansa näyttänyt.
Tälle eräälle kyökkipsykologille, joka neuvoo sinua muuttumaan entistä paremmaksi sanoisin, että ei se elävässä elämässä noin mene vaan päin vastoin. Parisuhde on murheellisen usein kilpailua siitä, kuinka saa pidettyä toisen itseään huonompana, vaikka se pitäisi olla päin vastoin. Siinä sitten on todella ikävän parisuhteen elementit, kun toinen kilpailee toisen miellyttämisestä, toinen alistamisesta.
Aloittaja, luepa kirjoittamasi otsikko ajatuksen kanssa! Sinä näet siinä oman tulevaisuutesi. Muistan mielisairaalan suljetulla osastolla tapaamani naisen, joka pohdiskeli, onko hän varmasti se osapuoli, jonka siellä kuului olla, kun mies oli aina vähätellyt häntä. Esimerkiksi "onnennumeroni on 5" oli miehen vastauksena pilkkaaminen "mikä siitä nyt sinulle onnennumeron tekisi..."
28 kertoo ihan hyviä huomioita omasta parisuhteestaan, mutta muistathan ap näiden painavien äänenpainojen keskellä, että se on hänen suhteensa ja miehensä, ei sinun. Älä siis vedä suoria yhtäsuuruusmerkkejä, minusta tarinat kuulostavat jonkin verran erilaisilta ja sinun tapauksessasi ehkä enemmän siltä, että jos saisitte puhuttua rauhassa (ei suu puhtaaksi illalla kun toinen haluaa nukkua), niin lisäselvyyttä voisi löytyä. Toki on vaikeaa jos toinen ei puhu. Oletko koittanut ohan vaan kysyä, miltä miehestä tuntuu ja mistä tulee tunne ettet arvosta häntä? Tuo bensarahajuttu voi olla seurausta siitä, että hän on kikemut olevansa esim.itsestäänselvä kuski ja teon romanttisuus on karissut häneltä sen tunteen myötä.
Teillä muuten kaikki päin pyllyä. MuA alko ihan naurattaan bensarahat 😅. Eikä se mies ole välttämättä elämäsi rakkaus. Tuntuu että palvot nyt omaa unelmaasi 😁.
Yksi asia vielä. Vaikuttaa sille, että suhteenne kuuluu mennä eteenpäin, eikä palata ennalleen. Suhteenne muuttuu, niinhän niiden oikeastaan kuuluisi tehdä ja siihen tulee sitä kautta entistä parempia elementtejä, tai tavallaan niitä samoja, mitä siinä nyt on, mutta siten, että te olette entistäkin läheisempiä, kun se muutos suhteenne suhteen(!) on käyty läpi. Suuntaa katseesi siis muutokseen. Sanoit, ettet tiedä mikä se on, mutta se näytetään sinulle, jos katsot sitä kohti, etkä taaksepäin, jossa on jotakin vanhaa. Ehkä se huono isäsuhde...? Saat parempaa muutoksen kautta. Elämä on uuden alku, joka päivä.