Miksi naiset eivät hanki lasta yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska nainen haluaa lapselleen osallistuvan isän ja perheidyllin. Usein joutuu pettymään, mutta ainakin on sitten yrittänyt eikä kyynisenä pitänyt alusta alkaen aivan mahdollisia unelmiaan mahdottomina.

 

Mutta onko se edes mahdollista? Jos realistisesti ajatellaan. Kuinka moni mies todella olisi valmis sitoutumaan perheeseen eikä valita sen rajoittavuudesta? ja jos miettii vielä naista, koko kolmekymppinen menee helposti koulutukseen ja uranrakennukseen. Sitten kun olisi aika miettiä sitä lapsikuviota (kun vihdoin on varmistanut, että siihen perheeseen ylipäätään on varaa), on homma pelkkää onnenkauppaa: aika moni asia saa osua täysin kohdalleen, että juuri noiden kriittisten kolmen neljän vuoden aikana mukana on sellainen mies, joka perheeseen sitoutuu todella ja vielä haluaa lapsia. Itse en koskaan uskaltaisi laskea omaa taloudellista tulevaisuuttani toisen ihmisen varaan - eikä aikuisen naisen elatus tai muu olekaan tietysti kenenkään toisen vastuulla.

 

Ja haluan vielä korostaa, etten missään nimessä ole katkera. Olen onnellinen ,mutta tämä asia vain mietityttää - ehkä koska en ole itse koskaan osannut ydinperhettä edes kaivata. Olen kotoisin ydinperheestä, mutta perheeni olisi ollut ehdottomasti onnellisempi ilman isää. tämä toki vaikuttaa näkemykseeni, mutta ei silti poista noita ongelmiakohtia.

 

Ap

On aivan mahdollista. Moni mies on vastuuntuntoinen ja aidosti kiinnostunut lapsistaan. Luuletko tosiaan, että lapset ovat joku naisten oma projekti?

Jos isäsi oli huono isä ja mies, ei se tee kaikista miehistä kelvottomia.

 

Onhan se toki mahdollista. Itselläni on vain miespuoleisia ystäviä (johtuen alasta, jolla olen töissä) ja isät ovat kyllä kiinnostuneita lapsistaan. Silti arjenpyöritys on näissä kaikissa perheissä pääasiassa äidin vastuulla (järjestetään kaikki lasten synttärit, muistetaan neuvolat, hoidetaan ja kennataan vastuu kodista) - isä korkeintaan osallistuu. Ja ihan jokainen näistä ystävistäni on myös pettänyt, koska seksi ei kotona ole ennallaan. Kyse ei ole siis arviosta vain omalla kohdallani vaan myös sen osalta, mitä näen ympärilläni.

 

En sano, että miehet ovat kelvottomia, mutta onko se miehen etsiminen todella edes tarpeellista, kun ikäkin alkaa olla jo kriittinen lasten hankinnalle?

Olen kyllä samaa mieltä.  Miehistä on paljon harmia ja monesti niistä saa vain yhden"lapsen" lisää.  Ei mitään vastuun kantavaa aikuista välttämättä. Jos on hyvä tuuri voi siitä apuakin olla, mutta ei läheskään aina. Ja se arjen pyöritys todellakin jää naisen kontolle, mitä nyt mies joskus vähän "auttaa". silloinkin vain sen takia,että pääsisi vaimonsa pöksyihin.

Isä on lapselle erittäin tärkeä ja merkityksellinen kuten äitikin. Isän puute on aina suuri identiteettikriisi, joka pitää käsitellä jossain vaiheessa elämää.

Meidän kolmivuotiaalle isä on ehdoton ykkönen. Hänen tarharyhmissään lähes kaikilla lapsilla on isä, ja tilastojenkin valossa vain 1% lapsista ei tiedä/tunne isäänsä. Tällainen lapsi on aina se lapsi, jota ei isä tule tarhasta hakemaan, ei voi tehdä isälle isänpäiväkorttia ja pitää pyytää äiti tarhan isänpäivälounaalle, ei ole isää joka vie treeneihin jne. Isän puute on iso juttu, valtaosa lapsista kuitenkin asuu isänsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla on tosi ihana käsitys miehistä. Mitäpä muuten teetkin jos käy niin ikävästi, että se lapsesi sattuukin olemaan poika? Ajoitko kasvattaa sen ajattelemaan, että miehet ovat turhia ja purat siihen katkeruutesi?

Sinänsä on ihan ok, jos hankit lapsen yksin. Ihan yhtä ok ei ole, jos purhat mieskaunasi sitten tulevaan lapseesi. 

 

Ei käsitykseni miehistä ole negatiivinen. En vaan näe heille tässä kuviossa mitään välttämätöntä tarvetta ja näen myös paljon hyviä puolia olla vanhempi yksin. Enkä koe olevani katkera vaan onnellinen. Pojan tottakai kasvatan normaalisti siinä missä tytönkin. ei kai niissä mitään eroa tarvitse olla.

 

Tuota noin, muuten vain olet esimerkiksi sitä mieltä että lähes kaikki miehet pettävät, jättävät kotityöt naisen harteille eivätkä sitoudu perheeseen. Miten tämä on positiivista tai neutraalia?

No ainakin täällä(AV-palsta) miehet porukalla mesoo, miten on heti päästävä vieraisiin jos ei viikkoon tipu kotona (ja siinä ei auta,että olet eilen synnyttänyt)  tai jos vaimo on lihonut muutaman kilon jne. Kotityöt tuntuu sitkeästi oikeasti jäävän vain naisten harteille(ainakin tällä seudulla. En tiedä yhtäkään naapuria jossa ukko jotakin kotitöitä tekisi, ja tämä on tosi) Kyllä ap on ihan realisti kun meinaa ettei siitä ukosta suurempaa apua olisi.  Jos hyvä tuuri sattuisi voisi vähän apua ollakin, mutta jos huono, olisi pelkkä riesa ja mieliharmi. 

No tuota. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa melkein 20 vuotta, olimme 19-vuotiaita kun aloimme seurustella. Rakastamme toisiamme ja sovimme hyvin yhteen. Jotenkin tuntuisi oudolta, että olisin jossain vaiheessa vain päättänyt heivata hyvän miehen jota rakastan, ja kipittänyt yksinäni hedelmöitysklinikalle hankkimaan lasta. Kyllä minä ensi kädessä halusin lapsen nimenomaan tämän tietyn miehen kanssa, osana yhteistä elämäämme. Ja se ei muuten onnistu, että avo/avioliitossa asuva nainen käy yksin hedelmöitysklinikalla hedelmöittymässä lahjoitusspermalla. Ja olisihan se nyt vähän outoa, jos vaimo raahaa yhteiseen kotiin ns. vieraan miehen lapsen. En ottaisi koiranpentua, jos se ei olisi asuinkumppanille ok, lapsesta nyt puhumattakaan. Kyllähän se molempien elämiin vaikuttaa.

Tunnen kyllä useamman naisen, joka on hankkinut lapsen lahjoitetuilla siittiöillä. He ovat olleet ikisinkkuja, joista toinen totesi olevansa jo niin tottunut elämään ilman miestä, että ei aio sellaista elämäänsä hankkia, Toinen taas totesi että hän ei oikeastaan halua miestä lainkaan, pelkän lapsen, ja olisi epäreilua miehiä kohtaan pariutua jonkun kanssa ihan vain lapsensaannin takia. Niinpä he hankkivat lapsen yksin. Sopii heille... mutta ei sovi parisuhteessa oleville naisille, koska lapsi vaikuttaa aina parisuhteen kumpaankin osaan.

AP on tainnut kohdata elämässään vain wt-miehiä.

Mietin ja mietin ja mietin, ja nyt yhtäkkiä en keksi omasta kaveripiiristä yhtään isää, joka ei rakastaisi lastaan ja olisi nimenomaan isä, siis tekojen tasolla, ei vain siksi että sattui saamaan lapsen. Näillä miehillä on kyky rakastaa ja huolehtia, he ovat monessa asiassa aivan erilaisia kuin aiempien sukupolvien isät, joille perhe tosiaankin oli enemmän naisen projekti. Koska ajat olivat erilaiset. Nykyäänhän tosin papatkin ovat usein aivan hullaantuneita lapsenlapsiinsa, ja yrittävät antaa heille sen ajan ja hoivan mitä eivät omille lapsilleen joko voineet, osanneet ja hoksanneet antaa.

Mistä te noita miehiä oikein etsitte ja löydätte, jos ne on kaikki jotenkin luonnevammaisia tai tajuttoman laiskoja? 

Vierailija kirjoitti:

Isä on lapselle erittäin tärkeä ja merkityksellinen kuten äitikin. Isän puute on aina suuri identiteettikriisi, joka pitää käsitellä jossain vaiheessa elämää.

Meidän kolmivuotiaalle isä on ehdoton ykkönen. Hänen tarharyhmissään lähes kaikilla lapsilla on isä, ja tilastojenkin valossa vain 1% lapsista ei tiedä/tunne isäänsä. Tällainen lapsi on aina se lapsi, jota ei isä tule tarhasta hakemaan, ei voi tehdä isälle isänpäiväkorttia ja pitää pyytää äiti tarhan isänpäivälounaalle, ei ole isää joka vie treeneihin jne. Isän puute on iso juttu, valtaosa lapsista kuitenkin asuu isänsä kanssa.

Ja meillä mies osallistuu siinä missä minäkin. Lapsen kanssa yksin olisi rankkaa, todella rankkaa. Tämä näkyy tilastoissakin: yh-perheet ovat haavoittuvia ja niissä lapset voivat keskimäärin huonommin kuin jaetun vanhemmuuden perheessä. On aina eri asia kantaa yksin taakkaa perheen taloudellisesta ja henkisestä hyvinvoinnista kuin yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla on tosi ihana käsitys miehistä. Mitäpä muuten teetkin jos käy niin ikävästi, että se lapsesi sattuukin olemaan poika? Ajoitko kasvattaa sen ajattelemaan, että miehet ovat turhia ja purat siihen katkeruutesi?

Sinänsä on ihan ok, jos hankit lapsen yksin. Ihan yhtä ok ei ole, jos purhat mieskaunasi sitten tulevaan lapseesi. 

 

Ei käsitykseni miehistä ole negatiivinen. En vaan näe heille tässä kuviossa mitään välttämätöntä tarvetta ja näen myös paljon hyviä puolia olla vanhempi yksin. Enkä koe olevani katkera vaan onnellinen. Pojan tottakai kasvatan normaalisti siinä missä tytönkin. ei kai niissä mitään eroa tarvitse olla.

 

Tuota noin, muuten vain olet esimerkiksi sitä mieltä että lähes kaikki miehet pettävät, jättävät kotityöt naisen harteille eivätkä sitoudu perheeseen. Miten tämä on positiivista tai neutraalia?

 

No ainakin täällä(AV-palsta) miehet porukalla mesoo, miten on heti päästävä vieraisiin jos ei viikkoon tipu kotona (ja siinä ei auta,että olet eilen synnyttänyt)  tai jos vaimo on lihonut muutaman kilon jne. Kotityöt tuntuu sitkeästi oikeasti jäävän vain naisten harteille(ainakin tällä seudulla. En tiedä yhtäkään naapuria jossa ukko jotakin kotitöitä tekisi, ja tämä on tosi) Kyllä ap on ihan realisti kun meinaa ettei siitä ukosta suurempaa apua olisi.  Jos hyvä tuuri sattuisi voisi vähän apua ollakin, mutta jos huono, olisi pelkkä riesa ja mieliharmi. 

AV-palstalta jos lähtee tekemään mitään oikeaan elämään vaikuttavia päätelmiä niin ollaan jo aika lirissä. Tajuat varmaan että aika moni kirjoittaa tänne vain provosoidakseen ahdistuneita vastalauseita mammoilta. Se ei ole oikein ja on minusta aika vastenmielistä, mutta se kannattaa pitää mielessä.

Samaan tapaan aika harva varmaan oikeasti ajattelee että BMI 23 on lihava tai vaatii naiselta neitsyyttä. Nämä nyt on näitä herkkiä aiheita joilla toivotaan että saataisi joku tunnereaktio lukijassa.

Mitä tulee kotitöiden jakamiseen niin toivottavasti huomioit kotitöinä myös ne piilotyöt joita miehet tekevät. Esimerkisi halkojen hakkaaminen ei ole mikään harrastus vaan kotityö. Meillä toinen tekee vähemmän sisätöitä koska toisen vastuulla on koiran lenkitys. Voi vaikuttaa epäreilulta että toinen vain paistattelee kirpakkaa talvipäivää helmikuisessa hangessa ihanan  hauvelin kanssa, mutta tosiasia on että se jatkuva vastuu, suunnittelu, aamuherääminen ja vaihtelevat sääolosuhteet tekevät siitä ihan samanveroisen työn kuin ruoanlaitto. Pakko tehdä aina vaikka hauskaa vain joskus.

Minulla oli ensimmäiseksi parisuhde, se muuttui avoliitoksi ja sitten avioliitoksi. Sitten saatiin lapsia, meillä on mies jäänyt molempien kanssa vuodeksi kotiin hoitamaan lapsia. Eli aika tasavertaisesti oltiin kotona, sitten olemme kyllä joka toinen kerta jääty kotiin hoitamaan sairasta lasta. Tässä ei ollut mitään ongelmia, mies vei myös lääkäriin, harrastuksiin jne yhtä paljon kuin minä.

Meillä lapset ovat rakkaita, mutta me ollaan myös rakastavaisia, parhaita ystäviä ja toisen tuki ja turva. Arkikin voi olla hauska jos olet semmoisen ihmisen kanssa joka haluaa jakaa sen sinun kanssa.

Ne miehet joka ovat sinulle esimerkkejä ei kerro totuutta koko miespuolisesta väestöstä. En välttämättä olisi hankkinut lapsia yksin, pärjäisin jos tilanne olisi pakon edessä, mutta yhdessä se vasta hauskaa onkin.

Minulle ainakin hyvä parisuhde toi vauvakuumen, minulle ja miehelleni. Vieläkin 20 vuoden jälkeen saan hassuja viestejä. Yöllä heräsin siihen kun toinen pajasi minun poskea. Ne lapset lähtevä't pesästä mutta toivon että mies jäisi minun luokse.