Luetellaan ikisinkkujen tyypillisimpiä piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät edes halua parisuhdetta. Inhottaa kun aina etsitään vikoja ja syitä miksi joku on sinkku eikä koskaan löydä ketään. Kaikki eivät tosiaan halua asua parisuhteessa ja viihtyvät yksinkin.

No lähinnä tämä ketju olikin tarkoitettu avuksi niille sinkuille, jotka EIVÄT halua olla yksin. Harva varmaan kehtaa sanoa sinkkuystävälleen, joka itkee yksinäisyyttään, että "kuule sä olet liian analysoiva ja neuroottinen, ettei kukaan jaksa tuollaista naista". Itselläni kolme ystävätärtä, jotka jatkuvasti pohtivat syytä yksinäisyydelleen, eikä minulla ainakaan ole sydäntä sanoa faktoja. Ap

Outo lähestymistapa auttaa tuo pilkkaaminen. Miksi kukaan haluaisi sun apuas? Ja miksi luulet noin hyvin tietäväsi syyn kenenkään sinkkuudelle? Se, että olet vierestä seurannut ja päästäsi kehittänyt syyn ei riitä. Ei kovinkaan luotettavaa eikä faktoiksi laskettavia nämä sun syyt välttämättä. Parisuhde ei tee kenestäkään asiantuntijaa näissä asioissa.

Olenhan itsekin parisuhteessa ja saan palautetta kumppaniltani, mitkä ovat ärsyttäviä piirteitäni jne. Tottakai yritän kehittää itseäni muille ihmisille mieluisampaan suuntaan. Oletan, että sinkutkin haluavat palautetta (näin rivien välistä).Ap

Huom! Saat palautetta tasan yhdeltä ihmiseltä. Ei tee edelleenkään susta asiantuntijaa. Ja tuskin haluaa palautetta. Ensisijaisesti uskon, että kaikki haluavat elää elämäänsä onnellisina, eikä niin, että joku saa sinkkuudesta tai jostain muusta syystä muka oikeuden antaa palautetta (pikemminkin viestin siitä, miksi olet sinkkuna huonompi kuin varattu, se ajattelutapa tästä nyt paistaa aika vahvasti läpi).

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten taitojen puute. Työkaveri tällainen ja on ikisinkku. Nauraa vähän oudoille jutuille ja muka-sarkastista läppää heittää mutta ei osaa sitä ja saa vain väärinymmärrystä ja pahaa mieltä ympärilleen.

Voi olla Asperger taustalla.

Tunnen yhden (kivannäköisen) miehen, joka on oppinut vuosien varrella mm. juttelemaan seurassa ja olemaan muutenkin sosiaalisesti aktiivinen. Mutta kun huumorintaju on erilainen, eikä hän osaa kommentoida muiden juttuja -saati kehitellä niistä jotain omaa sanottavaa-, yksin on jäänyt. Hänen kanssaan ei vain saa aikaan keskustelua oikein mistään aiheesta. Lukuunottamatta työtään, mutta se onkin yksinpuhelua.

Haluaisin esimerkkejä liiasta analysoinnista, jos joku voisi antaa!

Lisäksi vinkkejä kuinka tulla rennommaksi ja huumorintajuisemmaksi.

Apua!

nainen xx vuotta

Tämäkin keskustelu asettuu oikeaan perspektiiviin, kun muistaa että melkoinen osa parisuhteista ei ole mitään aitoa rakkautta ja sielunkumppanuutta. Ja tämäkään ei välttämättä ole paha asia, sillä ilmeisesti moni (seurustelevista) ei tuollaiseen hömpötykseen usko. Tyhmää taas on se, että silloin nämä järkisuhdelaiset pilkkaavat niitä jotka haluavat aitoa rakkautta. Ja kenties odottavat kauan sellaista. 

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin esimerkkejä liiasta analysoinnista, jos joku voisi antaa!

Lisäksi vinkkejä kuinka tulla rennommaksi ja huumorintajuisemmaksi.

Apua!

nainen xx vuotta

Ap on itse esimerkki liiasta analysoinnista ja analysoinnin kohteena ovat sinkut. Rentous tulee siitä, kun ymmärtää ettei sinkkuja tai ketään muutakaan ihmisryhmää voi niputtaa samanlaisiksi. Kaikki on omia persooniaan ja kaikilla on omat syynsä taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin esimerkkejä liiasta analysoinnista, jos joku voisi antaa!

Lisäksi vinkkejä kuinka tulla rennommaksi ja huumorintajuisemmaksi.

Apua!

nainen xx vuotta

Parisuhdetta ei nähdä ystävyyden piiriin kuuluvana, kaveruuden jatkeena, vaan pidetään sitä jonain omana erillisenä ihme pyhänä saarekkeenaan. Voi olla että kauniilla ja rohkeilla on omat lainalaisuutensa suhteissaan, mutta meillä muilla se on niin, että ensin kaveriksi ja siitä sitten vähän enemmän. En tiedä yhtäkään naista jolla on miespuolisia kavereita, ja joka olisi sinkku vastentahtoisesti. Ja sama toisinpäinkin. Jos sulla on naispuolisia kavereita, on sulla pian oma nainenkin. t. mies

Mun käsitys ikisinkuista on sellainen, että ovat vahvoja ihmisiä. Parisuhde ei ole heille tavoite tai hyvän elämän mittari, vaan he tekevät mitä haluavat, harrastuksia ja ystäviä on paljon.

Ap taitaa olla niitä, joille parisuhde on joku suuri saavutus. News flash: Joillakin saattaa olla muutakin elämää, ura, harrastuksia jne.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja tuttavapiirini

-älykkäitä, nörtähtäviä, tunnollisia

-esim. tohtoreita, dosentteja, uraa yliopistolla, kausia ulkomailla, kirjoittavat artikkeleita, lukevat paljon

-kiinnostuneita filosofiasta, luonnontieteistä, scifistä

-eivät rikkaita

-eivät syty bimboista

 

Yhdellä oli just tuossa suhteenpoikasta, kun samanlainen tutkijanainen päätti palata jo pari kertaa poikki pistämäänsä suhteeseen jännäpojan kanssa. Sääli katsoa kun hyvät miehet menevät hukkaan...

Siinä taas näkee, kuinka miehet haluavat vain tuollaisia jännänaisia!

Tunnen erään ikisinkku naisen:

- asuu vielä 35-vuotiaanakin vanhempiensa luona, vaikka työpaikka ja vakituiset tulot

. epävarma itsestään ja epäileväisyys uusia asioita kohtaan

- ei uskalla heittäytyä elämän vietäväksi ja saada uusia kokemuksia (mitä sitten vaikka jokin ei toimisikaan, jostain ei tykkäisikään? mitä sitten vaikka mokaisi? ainakin olisi kokeillut!)

- ei edes etsi kumppania itselleen, koska joku voisi vaikka olla epärehellinen

- edelleen neitsyt

Vierailija kirjoitti:

- ei pääse yli 10 vuotta sitten päättyneestä suhteesta

Mikä ikisinkku on sellainen, jolla on ollut suhde, vai ovatko ikisinkkuja kaikki, jotka eivät pääse naimisiin? Sitten varmaan avoliitossa kahdettakymmenettä vuotta elävät av-mammatkin ovat ikisinkkuja.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen erään ikisinkku naisen:

- asuu vielä 35-vuotiaanakin vanhempiensa luona, vaikka työpaikka ja vakituiset tulot

. epävarma itsestään ja epäileväisyys uusia asioita kohtaan

- ei uskalla heittäytyä elämän vietäväksi ja saada uusia kokemuksia (mitä sitten vaikka jokin ei toimisikaan, jostain ei tykkäisikään? mitä sitten vaikka mokaisi? ainakin olisi kokeillut!)

- ei edes etsi kumppania itselleen, koska joku voisi vaikka olla epärehellinen

- edelleen neitsyt

 

Jotkut ovat varmasti liian herkkiä tähän tinder-aikakauteen. Että pitäisi pystyä kokeilemaan paljonkin erilaisia ihmissuhteita, selvitä pettymyksistä nopeasti ja vain olla valmis ottamaan sama riski aina uudelleen. Tuolla elämäntyylillä saattaa selvitä jos on sen verran hyvä säkä, että niistä virityksistä sitten joku osoittautuu pidempiaikaiseksi. Sillä tottahan on sekin, että varsinkin naiselle vasta nauretaankin, jos hänellä on tälläisen elämännälän seurauksena kymmeniä seksikumppaneita. 

Vaikka aika on tämä, kertakäyttökulttuuri ihmissuhteissakin, osa meistä tarvitsee enemmän aikaa tutustumiseen ja luottamukseen. Jos ei samalla tavoin ajattelevaa kumppania tapaa, niin vähissä on keinot ellei halua omaa luonnettaan vastin toimia.

Minua puistattaa tämä vastakkainasettelu varattujen ja sinkkujen suhteen. Tärkeintä on selvittää, onko ihminen onnellinen omassa elämässään ja kannustaa häntä elämään itselleen sopivaa elämää. Historiasta johtuen ulkoinen paine parisuhteeseen on jo suuri, mutta se ei tarkoita, että parisuhde olisi varsinkaan tänä päivänä jokin ainoa oikea päämäärä. Annetaan jokaisen elää itselleen sopivaa elämää ja tuetaan lähimmäisiä heidän pyrkimyksissään - oli kyse sitten halusta parisuhteeseen, sinkkunä elämisessä tai eroon huonosta ihmissuhteesta :)

Ikisinkkuhomoilla : läskejä, rumia, alimittasia ja katsovat halveksivasti toista samantasosta: " En mä nyt TOLLASTA halua "

Haluaa pysyvän suhteen, koska irtosuhteet eivät ole koskaan kiinnostaneet.

Alkoholistit tai tupakoijat eivät kiinnosta.

Tärkein: etsii älykästä ja uskollista miestä.

Nainen, ikisinkku jo pitkään

Ainakin joillakin koulutetuilla sinkkunaisilla sellainen itsepärjäämisen imago. Mies kun yleensä haluaa kokea olevansa tarvittu ja tällainen nainen näyttää ulospäin siltä, että pärjää niin hyvin itsekseen ettei miestä tarvitsekaan. Vaihtaa vaikkapa auton renkaat itse ja jos mies tarjoutuu avaamaan oven tai kantamaan painavan laukun niin nainen sanoo iloisesti saavansa asian hoidettua itsekin eikä tajua, että se ei edistä parisuhteen muodostumista. Joskus sitä voisi heittäytyä vähän autettavaksikin eikä se maailmaa kaada tai tule jotain avuttoman säälittävän tapauksen mainetta. Päin vastoin, hyvälle miehelle tuottaa iloa kun voi auttaa naista (olla tarpeellinen) ja sitä kautta rohkaistuu tutustumaan paremmin.

Tässä ainakin joitain omia ja joitakin lähipiirin kokemuksia sinkkuudesta. Itse hölläsin itsepärjäämisestä ja nyt olenkin onnellisesti naimisissa hyvän miehen kanssa.

älykäs ja vahvatahtonen nainen.älyää ettei miehiin kannata sitoutua

Vierailija kirjoitti:

30v naispuolinen ulkonäöltään keskinkertainen ikisinkku-tuttuni julisti eräissä juhlissa: "Mä haluun sellaisen miehen jota voin katsoa ylöspäin. Miehen pitää olla komea sekä älykkäämpi ja menestyneempi kuin minä."

Yllätys, yllätys, sinkkuus jatkuu vuodesta toiseen.

 

Niin ja pointti oli. Mä en ainakaan tyydy mihinkään muuhun kuin siihen mitä oikeasti haluan. On kyse mun elämästä, mä en jaa sitä yhtään vähemmän kuin omasta mielestäni täydellisen kans. Olen mieluummin yksin ja nautin näin, jollen sitä saa. Ja ei en ole miesten mielestä mikään kaunotar, mulle kelpaa vain todella komea mies.

ikisinkku:

-tekee vauva.fi ketjun jossa on ärsyyntynyt miten joku (tämäkin oma isoäiti) on saattanut edes mainita lapsista tai avioliitosta.

Tässä ketjussa olisi paremmin pitänyt erottaa ne ikisinkut, jotka ovat ikisinkkuja OMASTA HALUSTAAN ja ne, jotka eivät sitä ole omasta halustaan, mutta eivät itse huomaa/tajua, että joku heidän ominaisuuksistaan vaikuttaa ratkaisevasti ikisinkuksi jäämiseen.

Mun tuttavapiirissä on kolme ns. ikisinkkua, joista kaks ei ole koskaan parisuhdetta halunnut ja yks taas haluaa edelleenkin mutta tuskin tulee sitä koskaan saamaan.

Ensinnäkin mun 78-vuotias isotäti eli mumman sisar.  Hän on kiertänyt erilaisissa lähetystyöhön liittyvissä tehtävissä, laivakokkina ja myöhemmin pakolaistyöntekijänä maailmaa eikä ole koskaan halunnut parisuhdetta. On mieluummin halunnut kiertää maailmaa ja tehdä kaikkia erikoisia asioita ja olla aina menossa, oli kuulemma jo nuorena tyttönä hyvin erikoinen ihminen siihen maailmanaikaan. Hän ei siis ole koskaan parisuhdetta tai lapsia halunnut ja voin ihan rehellisesti sanoa, ettei ole edes mitenkään salassa katkera yksinäisestä elämästään joka ei oikeastaan edes ole yksinäistä muuten kuin siinä mielessä, että parisuhde ja jälkeläiset puuttuvat. Tälläkin hetkellä isotäti on Perussa tapaamassa tuttaviaan. On iloinen ja kaikinpuolin tasapainoinen mummeli, josta kaikki pitävät.

Toinen on mun miehen tuttavapiiriin kuuluva työmaanikko ja ns. pelimies, viisikymppinen tyyppi, joka työskentelee johtotehtävissä ja vaihtaa seuralaista/naisystävää about neljä, viis kertaa vuodessa sikäli kuin töiltään edes ehtii suhteisiin paneutua, panea ehtii sentään. :=)) Sellainen heikkilampela-tyyppi. Iloinen ja seurallinen heppu ja tosi hyvä kaveri kaikille kavereidensa perheille, on vienyt meidänkin lapsia harrastuksiin (tosin herra yksin tietää mitä se siellä kentän laidalla meidän pojille on opettanut, en ehkä edes halua tietää). Kaikki suhteet on itse pistänyt poikki ja on monta kerta sanonut, ettei hänen elämäntyylinsä siedä vakituista parisuhdetta eikä lapsia.

Kolmas on mun tuttava, ei mikään sydänystävä, mutta sellainen taviskaveri jonka voin sanoa tuntevani jokseenkin hyvin. Hän haluaisi kovasti parisuhteen, mutta ei veny siihen millään. Syitä on ulkopuolelta katsoen lähinnä kaksi: vaatii aina kaikilta kaikissa tilanteissa että asiat hoidetaan hänen tavallaan tai sitten ei ollenkaan, ja toinen syy on koirahulluus. Hänellä on kaksi koiraa, jotka menevät kaiken edelle. Ne ovat menneet jopa hänen omien vanhempiensa sairauksien edelle ja jos on pitänyt valita, lähteekö miehen kanssa treffeille vai onko koirien tiimoilta joku juttu, niin valitsee aina koirat. Lähtee myös kävelemään ristiriitatilanteista, jos ei saa tahtoaan läpi omalla tavallaan ja jos ei saa hoitaa asioita omalla tavallaan ja tämä ominaisuus on vienyt häneltä sekä pari työpaikkaa että ainakin kaksi hänelle ilmeisen tärkeää ihmissuhdetta sinä aikana, kun mä olen hänet tuntenut. Hän on jo 44-vuotias ja elänyt yksin niin pitkään omine tapoineen (ja koirineen), että todennäköisyys muuttumiselle ja kumppanin löytämiselle loppuelämän ajaksi pienenee koko ajan kun oma valmius kompromisseihin vastaavasti vähenee koko ajan. Hän ei myöskään näe vikoja itsessään, vaan ne ovat aina muissa