Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko eroaminen aina huonoksi lapsille?
03.01.2016 |
Aiheesta lukiessa tulee mielikuva, että jos ei kotona ole väkivaltaa tai pahoja päihdeongelmia niin erota ei kannata. Ero on lapselle trauma, josta ei selviä koskaan. Muistelee sitä aina, rikkoo lapsen, kukaan ei ajattele lapsia, lapset kärsii, jäävät ikävöimään jne jne.... Entä jos kotona riidellään paljon, mitään yhteistä elämää ei vanhemmilla ole? Ei harrasteta yhdessä, tehdään perheenäkään harvoin yhdessä mitään. Vanhempien välillä ei ole fyysistä läheisyyttä, parisuhdemalli siis täysin väärä. Vanhempien intressit täysin erilaiset; toinen harrastaa liikuntaa itsekseen, lasten kanssa ja pitää sosiaalisia suhteita yllä. Toinen lähinnä makoilee ja nukkuu vapaa-ajat kotona, tai lämmittelee saunaa ja ottaa olutta viikonloppuisin. Keskustelussa toinen usein aliarvioi, halveksuu puolisoaan, nostaa puolison vanhempien piirteitä esiin ja vertaa puolisonsa piirteitä niihin (ei positiivisesti), halveksuu puolison vanhempaa (joka ihan normaali ihminen) ja haukkuu häntä tuttavien kuullen. Ei juuri osallistu kotitöihin tai lasten kanssa tekemiseen, mutta on itse sitä mieltä, että tekee koko ajan jotain ja jopa enemmän kuin puoliso (joka oikeasti tekee koko ajan niitä)?
Onko ero siis aina huono vaihtoehto?
Kommentit (110)
Toisaalta ymmärrän, että kaikkia parisuhdeongelmia ei tavan kuolevaiset ihmiset vain kykene ratkaisemaan. Jos näin on, niin ero on paikallaan. Mutta lapsille pitäisi välittyä viesti, että vanhempien olisi kuulunut voida ratkaista nämä asiat, mutta aina se vain ei ole mahdollista. Ja siinä se viesti EI SAA olla se, että "sen toisen olisi pitänyt kyetä ratkaisemaan" vaan pitää puhua lapsille itsestään. Ja vain itsestään. Koska a) lapset eivät syytä. He kyllä ymmärtävät sen, ettei vanhemmatkaan pysty kaikkeen, ainakin tietyssä iässä jo. Ja b) lapset eivät ole tyhmiä. Vaikka sinusta lukija kaikki syy olisikin exässä ja lapsille puhut, että "minun olisi pitänyt kyetä ratkaisemaan tämä, mutta en kyennyt" ja ex on kuin hänessä ei olisi mitään vikaa, niin lapset kyllä näkevät molempien vanhempien viat. Lapset ovat paljon oikeudenmukaisempia kuin aikuiset keskenään. Lapset tajuavat, että sen toisenkin osapuolen päässä oli vikaa ja jos tämä ei itse sitä myönnä, niin ei teidän tarvitse olla syyttäjiä, kyllä lapset itse päättävät, mitä ovat mieltä tästä. Jotkut antavat anteeksi, jotkut eivät. Ja niin se pitää ollakin. Ei aikuinen saa masinoida ja mestaroida lapsen päätä siihen, mitä tämän tulee omasta vanhemmastaan ajatella.
Mutta eron kertominen "hyvänä ratkaisuna" on lapsen huijaamista, koska lapsi ihmettelee, että eikö se hyvä ratkaisu olekaan riitojen tai asioiden selvittäminen ja haluaisi kuulla, että se on edelleen se paras.
3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ellei vanhemmilla oo enään läheisyyttä ja kommunikointi ei enään toimi jne niin on parempi silloin erota. edellyttäen että on kaikki tehty sen eteen. Lapselle jää vanhemmat ja yleensä isä tapaa joka toinen viikonloppu ja tarvittaessa viikolla ja lomat sovitaan.
Olen keski-ikäinen. Vanhempani erosivat, kun olin ihan parin vuoden ikäinen. Ihan pienenä lapsena isä oli hiukan kuvioissa mukana. Äidillä oli hyvä koulutus ja työ, joten ei ollut puutetta. Vasta viimeisen 20 vuoden aikana olen ollut isään sittemmin uudestaan yhteydessä.
Ei minulla ollut lapsuudessa eikä myöhemminkään vanhempien erosta haittaa. Ihan normaalia elämää olen elänyt. Äiti ei ole isää haukkunut. Isä aikuisena on ollut laimeasti katkera, mutta oma uusi elämänsä on ollut ihan jees. Olen valmistunut yliopistosta.
Eli summa summarum. Vanhempien ero ei ole ollut huonoksi elämässäni lapsena eikä sen jälkeenkään. Aika yhdentekevä juttu oli sekä lapsena että nyt. En ymmärrä lapsia enkä aikuisia, jotka valittavat avioerosta.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan on. Kenenkään eronneen mielestä ei tietenkään ole.
Ei ole noin. Kyllä riitaisa toimimaton avioliitto on huono kasvuympäristö lapsille. Joskus kauan sitten kehotettiin jatkamaan huonoakin avioliittoa, mutta ei enää. Sekä lapsilla että vanhemmilla on vain yksi elämä.
Itse eronneena sanoisin, että tärkeintä on kuinka ero hoidetaan ja miten lapset hoidetaan eron jälkeen. Meillä on todella hyvät välit ex-miehen kanssa. Päätimme heti alkuun, että lasten ei tarvitse valita puolta, lapsia ei käytetä välineenä meidän riidoissa. Kumpikaan ei ole puhunut pahaa toisesta vanhemmastalasten kuullen, juhlapyhät vietetään yhdessä, lapset saavat tavata etävanhempaa eli isää aina kun haluavat, toisen vanhemman luona ollessaan saavat soittaa toiselle vanhemmalle jos on ikävä ja vaikkapa pyytää käymään lukemassa iltasadun. Joitakin reissujakin tehdään yhdessä. Me vahemmat vedämme yhtä köyttä lasten kasvatuksessa. Sanoisin, että meillä on onnelliset lapset enkä usko että mitään suurempia traumoja erosta on heille aiheutunut. Ja lapsilla on nyt myös onnelliset vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle se oli paha paikka. Mieluummin olisin kuunnellut riitelyä kuin joutunut muka valitsemaan puoleni erossa ja kuunnellut katkeria juttuja vuosikymmeniä. Valitsemaan kuka saa tulla häihin, ristiäisiin, synttäreille ym. Kamalaa vetää myös omat lapset mukaan erokuvioihin nii että mummolle ei saa sit puhua vaarista ja toisinpäin. Isäni uusi puoliso oli myös inhottava ja vioitti suhdetta isääni vuosikaudet. Äitini sitten eli yksin ja katkeroitui.
Oliko tämä kaikki _eron_ syytä? Vai sen syytä, että sun vanhemmat ei osanneet hoitaa asiaa hyvin? Olisko sun elämä ollut sen parempaa, jos olisivat pystyneet yhdessä ja tehneet teidän kaikkien elämästä paskaa siten? Samaa paskaa eri paketissa, luulisin.
Mä olen eronnut. En ikinä hauku exää lapsille (tai muille). Kunnioitan häntä lasteni isänä. Olemme samaa mieltä lasten kasvatuksesta. Vietämme juhlat yhdessä. Tykkään hänen naisystävästään. Jaamme vanhemmuuden 100 %. Mulle saa lapset puhua, että on ikävä isää. Mä lohdutan ja kerron, että iskäkin ikävöi ja rakastaa. Ja kohta taas näätte.
Pariskuntana emme olleet onnellisia, mutta nyt menee hyvin.
Ei ollut eron syytä, mutta kukaan ei ole täydellinen. Jos ero nostaakin vanhemmalla ongelmia pintaan eikä lapselle ole kotona edes toista turvallista aikuista niin se on asia, josta varoitan.
3Niin, mutta sun on helppo syyttää eroa siitä, että äiti sitä ja tätä. Äitisi olisi voinut kohdella sua vielä huonommin huonossa avioliitossa. Eikä sitäkään olisi kukaan välttämättä nähnyt. Jos kotona olisi ollut kireä ilmapiiri, olisi isäsi mahdollisesti paennut työhön/harrastuksiin/baariin/kavereille ja äiti edelleen purkanut huonon olon suhun. Ei voi tietää. Siksi ei voi syyttää sitä eroa. Vaan sitä ihmistä, joka ei osannut hoitaa eroa hyvin. Joka ei ollut hyvä äiti. Ei se olisi ollut hyvä äiti muutenkaan.
No en osaa erottaa äitiäni hänen ratkaisustaan, joka oli erota, kun itse mäkätti kaikesta toiselle, eikä toinen silti muuttunut. Paskan ihmisen ratkaisu, en nyt ymmärrä, miksi ero tässä ihan oikein oli? Oikein olisi ollut katsoa peiliin ja myöntää, että toisille huutaminen ei ole oikein ja jos ei itse siksi enää kestä toista, että pitää ero ottaa, niin se ei ole mikään kaunis teko. Ja minä olisin voinut paeta isän kanssa baareihin, vertsaalle ja ihan minne vaan. Niin me itseasiassa teimmekin, kun olin isällä. Jep, olin hänen kanssan jopa baarissa, kun hän höpötteli siellä purjehduskavereittensa kanssa lasillisella. Ja siellä oli muitakin lapsia useimmiten, liekimme pusikoissa yms. Ihan hyvät muistot.
Tosin näin saimmekin mennä baariin ja autotalliin tinaamaan (kolvilla!) ihan rauhassa, varmaan jos olisi ollut äiti tiellä, niin se ois huutanut molemmille, että minnekään baariin ette mene eikä siellä autotallissakaan tartte luuhata, kun voi pyyhkiä pölyjä!
3
Isäni ei hakannut eikä ollut alkoholisti, mutta toivoin että vanhempani olisivat eronneet ja olisin jäänyt äidille. Otti päähän äijän lähes jokapäiväinen rähjääminen ja muutamat muut tavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen keski-ikäinen. Vanhempani erosivat, kun olin ihan parin vuoden ikäinen. Ihan pienenä lapsena isä oli hiukan kuvioissa mukana. Äidillä oli hyvä koulutus ja työ, joten ei ollut puutetta. Vasta viimeisen 20 vuoden aikana olen ollut isään sittemmin uudestaan yhteydessä.
Ei minulla ollut lapsuudessa eikä myöhemminkään vanhempien erosta haittaa. Ihan normaalia elämää olen elänyt. Äiti ei ole isää haukkunut. Isä aikuisena on ollut laimeasti katkera, mutta oma uusi elämänsä on ollut ihan jees. Olen valmistunut yliopistosta.
Eli summa summarum. Vanhempien ero ei ole ollut huonoksi elämässäni lapsena eikä sen jälkeenkään. Aika yhdentekevä juttu oli sekä lapsena että nyt. En ymmärrä lapsia enkä aikuisia, jotka valittavat avioerosta.
Ero on sinulle ja minulle sikäli aivan eri juttu kuin vaikkapa 6-10-vuotiaille, ettemme muista eroa varsinaisesti, emmekä olleet tottuneet elämään muunlaisena. En mäkään osaa sanoa kärsineeni, koska olen eroperheestä. Vasta myöhemmin on tullut mieleen, että isää olisi tarvittu puolustamaan minua. Enhän minä lapsena tajunnut, että minua kohdeltiin huonosti tai kun isä ei sitä itse nähnyt, niin ei ymmärtänyt asiaa oikein ja oli kädetön etäältä puuttumaankaan. Siksihän se erokin kai tuli, kun isä oli niin kädetön (ois sanonut, että muija hiljaa) ja äiti taas jotenkin pelon takia vaativa. Pelkäsi, ettei elämä oo hyvin, ellei sitä suoriteta. Ja isä ja mä ei kelvattu sen suorittajiksi oikein sit kai.
3
Meillä ei riidelty suhteessa eikä eroan aikana lapsen kuullen. Lapsen näkökulmasta ero meni rauhallisesti. Tietenkin ero järkytti 10-vuotiasta mutta aika pian hän huomasi jo erosta hyviäkin asioita. Lapsen omin sanoin "ero oli surullista mutta siitä seurasi hyviä asioita". Hän on nyt teini ja tuntuu iloitsevan siitä että hänellä on kaksi erilaista kotia. Minun luonani hän on saanut toteuttaa rakkaita eläinharrastuksiaan. Täällä ei olla allergisia niin kuin isällään. Ei ero ole aina lapselle traumaattinen. Tärkeintä on ettei lapsen turvallisuudentunne häiriinny ja hän kokee olevansa rakastettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni ei hakannut eikä ollut alkoholisti, mutta toivoin että vanhempani olisivat eronneet ja olisin jäänyt äidille. Otti päähän äijän lähes jokapäiväinen rähjääminen ja muutamat muut tavat.
Ilmaisitko erotoivettasi vanhemmillesi? Minullakin on lapsia ja toki nämä asiat mietityttävät itseänikin, koska liittoni ei ole ongelmaton. Meillä lapset eivät ole halunneet mitään eroa jos siitä on etäisesti mainittukaan ja itsekin olen kokenut vielä elämän kumminkin siedettäväksi. Haluaisin että lapsilla olisi ehjä koti, vaikei täysin ongelmaton olekaan ja että se ettemme eroa vaan me koitamme ratkaista ongelmamme olisi arvo sinänsä. Mutta mitä vanhempasi sanoivat jos pyysit heitä eroamaan? Eivätkö he pitäneet sinun mielipidettäsi tärkeänä?
3
Itse olen kenkilökohtaisesti sitä mieltä, että ero on lapsille huono asia aina. Ei siitä mihinkään pääse. Vaikka kuinka ajattelisi, että aikoo käyttäytyä hyvin miestään kohtaan, niin totuus on yleensä se että joko mies tai nainen on hankala osapuoli ja siinä vaiheessa kauniisti käyttäytymisen lupauksesta tulee vessapaperia.
Lapset kärsii aina. Miettii, että mitä teki väärin ja miksei ollut kykenevä korjaamaan tilannetta. Parisuhteen korjaus on lasten mielestä se kolmas vaihtoehto ja jos siitä vanhempi kieltäytyy niin nähdään se itsekkäänä vanhempana loppu elämän. Lasten näkökulmasta pieni teko, vaikka ei niistä ongelmista tiedetä kaikkea.
Puhun omasta näkökulmasta, mutta en tunne ketään erojyrän alle jäänyttä lasta, joka olisi säästynyt henkisiltä vahingoilta. Kaikista huolettavinta on että harva puhuu omasta rikkinäisestä perhetilanteesta. Kaikista pahimmat ongelmat on aiheutunut niille, joiden perheet ovat eronneet kun lapset ovat juuri menossa tai olleet yläasteella.
terv. 17v tyttö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän ap:llä on ihan hyvät syyt erota. Kun äiti voi huonosti, koko perhe voi huonosti. Tietysti lapset toivoo,että vanhemmat saisivat korjattua välinsä, mutta siihen tarvitaan aina kaksi. Ja lapset kyllä tajuaa ja aistii perheen ilmapiirin, joka ei voi olla hyvä jos vanhemmilla tälläisiä ristiriitoja suhteessaan. Meillä tilanne vähän samanlainen vaikkakin lapset jo isoja. Toinen on ulkoistanut itsensä perheestä ja elelee kuin hotellissa ilman mitään vastuuta mihinkään normaaliin asiaan. Yhsin olen aina joutunut touhuamaan lasten kanssa . puolisolla on ollut omat menot. Koskaan ei käynyt lasten joulu-tai kevätjuhlissa puhumattakaan vanhempainilloista tai mistään muustakaan lapsia tai perhettä koskevia juttuja. Ei käy kaupassa, ei osallistu pyykkihuoltoon, ei ruuan laittoon, ei siivoukseen, olla möllöttää vain omissa jutuissaan ja vääntäytyy välillä katsomaan onko ruoka tehty. Sitäkään ei syö muun perheen kanssa pöydässä vaan menee olohuoneeseen syömään ja katsomaan tv:tä. Jos yritän puhua asiasta, hän suutuu ja lähtee kävelemään.Eroa olen minäkin miettinyt, ennenkuin masennun tai katkeroidun kokonaan. Nyt kotona on paha ja vaikea olla, vaikka oikeasti olen iloinen ja vähään tyytyväinen.
Jos jompikumpi vanhemmista on jatkuvasti parisuhteesta johtuvista syistä onneton, eikä asian korjaamiseen ole halua tai keinoja, kannattaa erota. Lapsetkin kärsivät vanhempien toimimattomasta suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ap:llä on ihan hyvät syyt erota. Kun äiti voi huonosti, koko perhe voi huonosti. Tietysti lapset toivoo,että vanhemmat saisivat korjattua välinsä, mutta siihen tarvitaan aina kaksi. Ja lapset kyllä tajuaa ja aistii perheen ilmapiirin, joka ei voi olla hyvä jos vanhemmilla tälläisiä ristiriitoja suhteessaan. Meillä tilanne vähän samanlainen vaikkakin lapset jo isoja. Toinen on ulkoistanut itsensä perheestä ja elelee kuin hotellissa ilman mitään vastuuta mihinkään normaaliin asiaan. Yhsin olen aina joutunut touhuamaan lasten kanssa . puolisolla on ollut omat menot. Koskaan ei käynyt lasten joulu-tai kevätjuhlissa puhumattakaan vanhempainilloista tai mistään muustakaan lapsia tai perhettä koskevia juttuja. Ei käy kaupassa, ei osallistu pyykkihuoltoon, ei ruuan laittoon, ei siivoukseen, olla möllöttää vain omissa jutuissaan ja vääntäytyy välillä katsomaan onko ruoka tehty. Sitäkään ei syö muun perheen kanssa pöydässä vaan menee olohuoneeseen syömään ja katsomaan tv:tä. Jos yritän puhua asiasta, hän suutuu ja lähtee kävelemään.Eroa olen minäkin miettinyt, ennenkuin masennun tai katkeroidun kokonaan. Nyt kotona on paha ja vaikea olla, vaikka oikeasti olen iloinen ja vähään tyytyväinen.
Oikeesti?!?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kenkilökohtaisesti sitä mieltä, että ero on lapsille huono asia aina. Ei siitä mihinkään pääse. Vaikka kuinka ajattelisi, että aikoo käyttäytyä hyvin miestään kohtaan, niin totuus on yleensä se että joko mies tai nainen on hankala osapuoli ja siinä vaiheessa kauniisti käyttäytymisen lupauksesta tulee vessapaperia.
Lapset kärsii aina. Miettii, että mitä teki väärin ja miksei ollut kykenevä korjaamaan tilannetta. Parisuhteen korjaus on lasten mielestä se kolmas vaihtoehto ja jos siitä vanhempi kieltäytyy niin nähdään se itsekkäänä vanhempana loppu elämän. Lasten näkökulmasta pieni teko, vaikka ei niistä ongelmista tiedetä kaikkea.
Puhun omasta näkökulmasta, mutta en tunne ketään erojyrän alle jäänyttä lasta, joka olisi säästynyt henkisiltä vahingoilta. Kaikista huolettavinta on että harva puhuu omasta rikkinäisestä perhetilanteesta. Kaikista pahimmat ongelmat on aiheutunut niille, joiden perheet ovat eronneet kun lapset ovat juuri menossa tai olleet yläasteella.terv. 17v tyttö
Olen hiukan samaa mieltä, varsinkin tuosta kohdasta, että me päätimme että puhumme lapsille kauniisti exästä tai että erosimme ilman riitaa. Minullekin aina hoettiin, kuinka vanhemmat erosivat ilman riitaa. Joo, no niin se tavallaan menikin, ja varsinkin kun olin pieni he pitivät ihan kivaa ja kaunistakin yhteyttä käyden kahvilla (no isä lähinnä meillä, ei toisin päin, mutta kuitenkin), mutta silti äidin puheiden välistä ei voinut olla välittymättä se, että hän mitätöi isääni.
Äiti ei itse tätä varmaan edes tajua. Eikä osaa pitää pahana, koska "onhan totuus puhuttava". Sen syyn varjolla ajatuksen, ettei lapsen isää saa mollata voi vetää tosiaan vessasta alas. "Minä olen häneatä tätä mieltä". Ai? Ja senkö pitäisi lohduttaa minua, lasta? Ja kyllä äiti halusi ulottaa ajatuksensa kauemmaskin, kertoi, miten ne ja nekään eivät näe isää hyvänä.
Äitiä kyrsi minun hyvät välit isääni ja se, että minulle isä oli aina oikeudenmukainen hahmo lapsuudessani ja kun äiti koki toisin, niin se loukkasi häntä. Että joopa joo, saa olla aikamoinen pyhimys, että todella ei jyrää lapsen kokemuksia toisesta vanhemmasta. Ja pahin jyrähti käyntiin kun isä löysikin uuden, miettikää sitä että jos exänne tekee jotain teistä tosi loukkaavaa vaikkapa 5 vuoden päässä erosta niin vaikka kaikki olisikin mennyt siihen asti hyvin, niin sitten...
Jos lapset eron aikaan hyvin pieniä, niin siinä on vielä monta vuotta aikaa kun puheet heidän vanhemmastaan voivat heitä vahingoittaa.
Ja ne riidatkin käytiin sitten oikeasti vasta 13 vuotta eron jälkeen kun isä löysikin uuden.
3
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kenkilökohtaisesti sitä mieltä, että ero on lapsille huono asia aina. Ei siitä mihinkään pääse. Vaikka kuinka ajattelisi, että aikoo käyttäytyä hyvin miestään kohtaan, niin totuus on yleensä se että joko mies tai nainen on hankala osapuoli ja siinä vaiheessa kauniisti käyttäytymisen lupauksesta tulee vessapaperia.
Lapset kärsii aina. Miettii, että mitä teki väärin ja miksei ollut kykenevä korjaamaan tilannetta. Parisuhteen korjaus on lasten mielestä se kolmas vaihtoehto ja jos siitä vanhempi kieltäytyy niin nähdään se itsekkäänä vanhempana loppu elämän. Lasten näkökulmasta pieni teko, vaikka ei niistä ongelmista tiedetä kaikkea.
Puhun omasta näkökulmasta, mutta en tunne ketään erojyrän alle jäänyttä lasta, joka olisi säästynyt henkisiltä vahingoilta. Kaikista huolettavinta on että harva puhuu omasta rikkinäisestä perhetilanteesta. Kaikista pahimmat ongelmat on aiheutunut niille, joiden perheet ovat eronneet kun lapset ovat juuri menossa tai olleet yläasteella.terv. 17v tyttö
Eli jätät vaan ottamatta huomioon, kun joku kertoo, ettei avioero ollut huono asia hänelle lapsena? Kannattaisiko miettiä asiaa analyyttisesti, eikä vaan ottaa naistenlehtien tyrkyttämää näkökulmaa täytenä totena?
t. 24
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ap:llä on ihan hyvät syyt erota. Kun äiti voi huonosti, koko perhe voi huonosti. Tietysti lapset toivoo,että vanhemmat saisivat korjattua välinsä, mutta siihen tarvitaan aina kaksi. Ja lapset kyllä tajuaa ja aistii perheen ilmapiirin, joka ei voi olla hyvä jos vanhemmilla tälläisiä ristiriitoja suhteessaan. Meillä tilanne vähän samanlainen vaikkakin lapset jo isoja. Toinen on ulkoistanut itsensä perheestä ja elelee kuin hotellissa ilman mitään vastuuta mihinkään normaaliin asiaan. Yhsin olen aina joutunut touhuamaan lasten kanssa . puolisolla on ollut omat menot. Koskaan ei käynyt lasten joulu-tai kevätjuhlissa puhumattakaan vanhempainilloista tai mistään muustakaan lapsia tai perhettä koskevia juttuja. Ei käy kaupassa, ei osallistu pyykkihuoltoon, ei ruuan laittoon, ei siivoukseen, olla möllöttää vain omissa jutuissaan ja vääntäytyy välillä katsomaan onko ruoka tehty. Sitäkään ei syö muun perheen kanssa pöydässä vaan menee olohuoneeseen syömään ja katsomaan tv:tä. Jos yritän puhua asiasta, hän suutuu ja lähtee kävelemään.Eroa olen minäkin miettinyt, ennenkuin masennun tai katkeroidun kokonaan. Nyt kotona on paha ja vaikea olla, vaikka oikeasti olen iloinen ja vähään tyytyväinen.
Eli oikeutat sitten elämänne sillä kun mies ei muutu?
Erosin perushyvästä liitosta kun 3 lasta oli 3-12v. Jos olisin jäänyt lapset olisivat luulleet parisuhteen olevan pelkkää totista puurtamista, hymytöntä elämää jossa äiti oli "pakan" alimmainen, pelkkä välttämätön paha.
Uudessa elämässä on ollut paljon naurua, iloa ja tekemisen meininkiä. Äiti onkin yllättäin ihan arvostettu uusperheessä. Tästä olen uudelle miehelleni kiitollinen: poika sai rakastavan ja arvostavan miehen mallin juuri ajoissa. Hänestä tuli upea puoliso ja isä omalle vaimolleen ja tyttärelleen. Olemme hyvin läheisiä ja viikottain tekemisissä koko sakki
Vierailija kirjoitti:
Erosin perushyvästä liitosta kun 3 lasta oli 3-12v. Jos olisin jäänyt lapset olisivat luulleet parisuhteen olevan pelkkää totista puurtamista, hymytöntä elämää jossa äiti oli "pakan" alimmainen, pelkkä välttämätön paha.
Uudessa elämässä on ollut paljon naurua, iloa ja tekemisen meininkiä. Äiti onkin yllättäin ihan arvostettu uusperheessä. Tästä olen uudelle miehelleni kiitollinen: poika sai rakastavan ja arvostavan miehen mallin juuri ajoissa. Hänestä tuli upea puoliso ja isä omalle vaimolleen ja tyttärelleen. Olemme hyvin läheisiä ja viikottain tekemisissä koko sakki
Millainen suhde pojalla on isäänsä?
Alue: Aihe vapaa
Kaikkia asioita ei voi selvittää. Mä en ole kirjoittaja, jota lainaat, mutta me yritimme vuosia. Kävimme terapiassa, yritimme muuttaa asioita, saada suhteen toimimaan. Molemmilla oli tahtoa. Mutta kun se ei vaan riittänyt eikä onnistunut. Emme saaneet edes ammattiavun kanssa suhdetta toimimaan. Opin itse siitä koulusta, että se ei todellakaan ole vain tahdon asia. Ei toista voi muuttaa ja jos se toinen ei omana itsenään suhteeseen kelpaa, niin ei siitä mitään tule.