Lue keskustelun säännöt.
Raivostuttava vaatimattomuus
02.01.2016 |
Äitini on ihminen, joka saa mut raivon partaalle, kun aina yrittää olla maan matonen... Vastaus joka kysymykseen on aina "ei mulla ole väliä", "ei mun takia kannata", "ihan kuinka teille vaan sopii" ja niin edelleen. Otatko kahvia vai teetä? "Ei oo väliä, kumpaa vaan". Mitä helvettiä? Kaikesta tulee niin hankalaa, kun ei se saa sanottua, mitä tahtoo ja sitten se on omasta mielestään niin vaatimaton, eikä taatusti kenenkään tiellä. Itsestä tuntuu täsmälleen päinvastaiselta, kaikki pyörii sen ympärillä, kun se ei saa sanottua mitään ja pitää joka asia kiskoa hohtimilla tai päättää hänen puolestaan, ja senkin jälkeen jää epävarma olo, että meniköhän nyt oikein. Aina se onnistuu pilaamaan hyvän mielen. Joskus tekis mieli puristaa pillistä ja ravistaa, kunnes tulee joku vastaus!!!
Kommentit (61)
Jos sä osaat sanoa, miten EI saisi käyttäytyä, sä varmaan osaat sanoa, miten TULISI käyttäytyä ja sitten MIETTIÄ: Miten se toimisi pidemmänpäälle käytännössä? Ei vain teoriassa..
Vai tykkäätkö vain haukkua ja louskuttaa? Tuleeko siitä sulle OIKEASTI hyvä mieli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
19 jatkaa: äitini on sellainen "älkää tehkö minusta numeroa" -ihminen mutta huomiota hän tietysti käytöksellään hakee. Olemme päivittäin tekemisissä eli läheisiä kyllä ja tunnen äitini melko hyvin. Hän saattaa soittaa ja kuulen heti hänen äänestään että joku asia on huonosti. Kysyn monta kertaa että mikä, hän vastaa venyttäen ei mikään. Loppujen lopuksi sanon että selvä, anna sitten olla jos mikään ei ole vialla ja tästä viikon päästä hän saattaa sanoa, että oli vihainen jostain omasta käytöksestäni tai hänellä oli jotain uutisia mitä olisi halunnut kertoa. Miksi sitä ei voinut sanoa heti silloin kun kysyin? Kaikki pitää lypsää ja jos ei jaksa lypsää tarpeeksi kauan, on huono tytär. Kun ei hän nyt halua tehdä itsestään numeroa. Mitä muutakaan toi käytös on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon sukupolven naiset on monet kasvaneet niin kovalla kurilla että eivät ole oppineet puhumaan.
Nykynaisilta taas puuttuu se "kuri" tyystin ja hypitään sumeilematta nenille! YÄK!!!
Itse olen saanut myös vanhankantaisen kasvatuksen ja siksi tulenkin paremmin toimeen vähän vanhempien naisten kanssa.
Silti mielestäni fyysinen kuritus on ERITTÄIN väärin!
Olen samaa mieltä, joiltakin suomalaisilta nuorilta naisilta puuttuu täysin itsehillintä ja hienotunteisuus ja kieli on kuin savotta jätkällä, kaikessa pitää olla päällepäsmärinä, joka korostuu jos seurassa on muiden maiden kansalaisuuksia. Jostakin syystä he ovat ottaneet yksinoikeudella päällepäsmärin ja pomon roolin, joka näkyy vierailulla, kotona, työpaikalla jne.
Muissa maissa jo hyvät käytöstavat edellyttävät vaatimattomuutta ja hienotunteisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä. Eikä tulisi kuuloonkaan kiroilla tai puhua omista vanhemmista tai muista iäkkäistä henkilöistä.
On täällä näköjään toinenkin (19), jolla on samanlainen äiti. Ei voi edes katettuun pöytään istua muiden kanssa, vaan jostain kaapista pitää napata joku kahvitassi, jolle napataan yks perunanpuolikas ja sille vähän kastiketta, se syödään seisten tai korkeintaan vähän toista kankkua lepuutetaan keittiöjakkaralla.
Joku tuolla taisi kuvitella, että tälläinen "vaatimattomuus" on lempeän ihmisen merkki. Ei taida tuntea minun äitiäni.
AP.
Vierailija kirjoitti:
Jos sä osaat sanoa, miten EI saisi käyttäytyä, sä varmaan osaat sanoa, miten TULISI käyttäytyä ja sitten MIETTIÄ: Miten se toimisi pidemmänpäälle käytännössä? Ei vain teoriassa..
Vai tykkäätkö vain haukkua ja louskuttaa? Tuleeko siitä sulle OIKEASTI hyvä mieli?
Mihin viestiin tämä on vastaus, alkuperäiseenkö? Ei kai? AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No morjens, on sullakin ongelma. Suosittelen psykiatrin konsultaatioon hakeutumista, sinulla on selvästi ongelmia äitisuhteessasi.
Heh, voi ollakin, mutta mulla on siihen jo lääke: En tapaa äitiäni kovinkaan usein :)
AP
On eriasia olla oikeasti vaatimaton ja kohtelias, kuin uhriutua ja loukkaantua. Jos äidilleni olisikin ihan sama ottaako kahvia tai teetä tai "kyllä minä voin kävellä" olisi tosiaan kävelyä mielellään eikä taustalla olisi "aina minä joudun kävelemään kun kukaan ei minua ajattele" niin asiat olisi ihan hyvin. Jos hän seisoisi kahvipöydän vierellä ilman hiljaista vaikerrusta. Jos hän ei hakisi huomiota hiljaisella "vaatimattomuudellaan" koko aikaa. Jos meidän muiden ei pitäisi yrittää lukea hänen ajatuksiaan väsymiseen asti. /19
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On täällä näköjään toinenkin (19), jolla on samanlainen äiti. Ei voi edes katettuun pöytään istua muiden kanssa, vaan jostain kaapista pitää napata joku kahvitassi, jolle napataan yks perunanpuolikas ja sille vähän kastiketta, se syödään seisten tai korkeintaan vähän toista kankkua lepuutetaan keittiöjakkaralla.
Joku tuolla taisi kuvitella, että tälläinen "vaatimattomuus" on lempeän ihmisen merkki. Ei taida tuntea minun äitiäni.
AP.
Et sitten ole kuullut itsestään selvästä tavasta, että "emäntä" tulee viimeisenä pöytään ja muut ruokailijat odottavat ja pitävät huolen, että "emäntä" saa parhaimman istumapaikan pöydästä.
Se on kuule näille emännille ihan sama minkä paikan jättää kun ei ne siihen pöytään tule. Ne seisoo ja pitää huolen että jokainen ottaa 5 palaa kakkua ja kahvikuppi on täynnä jälleen jokaisen hörpyn jälkeen. Ja huokailee samalla kuinka raskasta seisominen on sen verran hiljaa että kaikki kuulee mutta se ei häiritse vieraiden keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoni ja hänen siskonsa ovat juuri tuollaisia. Sitä onkin mielenkiintoista seurata kun he miettivät että keitetäänkö kahvia nyt vai myöhemmin, pitäisikö laittaa ruokaa vai ottaa pullia pakkasesta vai kenties keksejä. Voi hyvä luoja sitä jahkailun ja kursailun määrää! Koko päivän operaatio yks kahvihetki.
Ja sitten jos ovat päässeet kahvittelemaan asti, niin sitä viimeistä pullaa/kakkupalaa jaetaan puoliksi ja puolikkaita puoliksi, kunnes on yks muru jäljellä. "En minä ota, ota sinä vaan!" "En minäkään, laitetaan puoliksi!"
Vierailija kirjoitti:
Et sitten ole kuullut itsestään selvästä tavasta, että "emäntä" tulee viimeisenä pöytään ja muut ruokailijat odottavat ja pitävät huolen, että "emäntä" saa parhaimman istumapaikan pöydästä.
Mun isoäiti on kanssa tommonen ja eihän toi oikein onnistu. Sitä saa maanitella pöytään siihen saakka, että ruoka on kylmää, jos sille tielle lähtee. Yleensä sitä sitten pyydetään kerran tai kahdesti ja jos se haluaa syödä ruuan seisten leipälautaselta, niin sitten syö.
Musta tuntuu, että jotkut kommentoijat eivät ole törmänneet tähän ihmistyyppiin ollenkaan. Toi Siskonpedin sketsikin menee varmaan vähän ohi irrallisena liiotteluna. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täällä näköjään toinenkin (19), jolla on samanlainen äiti. Ei voi edes katettuun pöytään istua muiden kanssa, vaan jostain kaapista pitää napata joku kahvitassi, jolle napataan yks perunanpuolikas ja sille vähän kastiketta, se syödään seisten tai korkeintaan vähän toista kankkua lepuutetaan keittiöjakkaralla.
Joku tuolla taisi kuvitella, että tälläinen "vaatimattomuus" on lempeän ihmisen merkki. Ei taida tuntea minun äitiäni.
AP.Et sitten ole kuullut itsestään selvästä tavasta, että "emäntä" tulee viimeisenä pöytään ja muut ruokailijat odottavat ja pitävät huolen, että "emäntä" saa parhaimman istumapaikan pöydästä.
Voin sanoa, mihin johtaa tuon yrittäminen. Kukaan ei ole syönyt, ruoka on kylmää ja äiti itkee. Sen verran on jo kokemusta. Jos on tuon mallin oppinut ja sitä vuosikymmenet noudattanut, niin poisoppiminen on mahdotonta tai ainakin hirveän ahdistavaa. AP
Olen kokenut jollain tasolla vastaavaa ja nimitän itse sitä "kiltteydellä alistamiseksi." Olen sitä mieltä, että vastaavasti käyttäytyvä henkilö on aikamoinen manipuloija, vaikkei ehkä sitä itse tajua tai tarkoita. Samaa suosittelen kokeilemaan kyläillessäsi äitisi luona. Tunnet tietysti äitisi jos olet samassa taloudessa lapsuutesi viettänyt. Elikkä mietinkin, onko tämä tapettiin "piiloutumisvietti" tullut nyt vasta esille kun hän vierailee sinun kotonasi.
Onko kovin iäkkäästä henkilöstä kyse? Itse antaisin vastaavassa tilanteessa vain yhden vaihtoehdon, mikäli kahvi maisuu niin esitän kysymyksen kahvia koskevaan muotoon.
En myöskään kestä sitä vanhakantaista "kursailua." Moneen kertaan olen pyytänyt ihmisiä tarjoilupöydän ääreen, jollei mitään elettä tapahdu, niin olen sanonut, että mulla on ainakin nälkä joten täytyy sitten aloittaa itse. Joskus turhauttaa niin, että meinaa ruokahalu mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen millä ihmeen oikeudella ap. kuvittelee muuttavansa äitinsä käytösmallin mieleisekseen. Ja on ap. oma käytösmalli edes se ainoa ja oikea ja yleisesti hyväksytty, vaikka hän hakee tukea ja hyväksyntää mammapalstalta.
Onko ap kuulut sanontaa: antaa kaikkien kukkien kukkia.
Jokainen meistä on oma persoona ja jokainen käyttäytyy toisten seurassa ja elämässä omine heikkouksineen ja vahvuuksineen ja niillä eväillä mitä on elämäänsä saanut. Eikä toinen ole parempi toista, vaan on hyväksytty erilaisuus, sillä se on elämän rikkaus.
Ja mistä ap. tietäisi oman erinomaisuuden ja täydellisyyden, jos ei voisi vertailukohteeksi ottaa läheisiään, jotka ovat vajavaisia omine heikkouksineen ja vikoineen.
Voi pyhä jeesus. Haluaako joku oikeasti käydä päivittäin alla olevan keskustelun:
(hiljaista valitusta)
-istu alas vaan
-ei, kyllä minä joudan seistä
-eiku istu vaan, kyllä tähän mahtuu hyvin
-ei kyllä minä tässä seison (hiljaista valitusta)
-sattuuko sua jalkoihin?
-ei tässä mitään (hiljaista valitusta)
-eikun istu oikeasti alas (nousee ottamaan kahvia)
-älä nouse minä laitan! (kovempiäänistä valitusta)
-sua hei selkeästi sattuu jalkoihin, mä nousen ja otan ite
-ei nyt istut siinä minä annan
-hei mä nousen nyt, sua sattuu ja tämä on naurettavaa
-SINÄ ISTUT NYT SIINÄ (au au au)
jne.
Voi että kun ei ole nyt mitään tarjottavaakaan. Ei ole kuin pullaa, joulutorttuja, kahta kuivakakkua, kääretorttua ja karjalanpiirakoita. Voi että kun ei mitään parempaa, ihan tälläisiä joutavia vaan. Aamulla kun soitit että tulet kylään niin äkkiä vaan jotain leipasin. Eihän nuo kummoisia ole kun on nämä molemmat kädet poikki ja silmät poistettu. Ei, ei sinun tarvitse auttaa, hyvin tämä tarjoilu sujuu pelkällä nenällä, hyvin mahtuu yksi kuppi kerrallaan siihen. Istukaa alas vaan ja koittakaa nyt jotain vähän jotain saada vatsan täytteeksi vaikka ihan tuollaista turhaa ja pahaa särvintä on. Istukaa siinä vaan, älkää minusta välittäkö vaikka tämä jalka putosi juuri tuohon lattialle. Voi kauhea mikä sotku, ei hätää minä äkkiä tässä siivoan nuo veret ja suolenkappaleet pois. Voi voi.
Vierailija kirjoitti:
Voi pyhä jeesus. Haluaako joku oikeasti käydä päivittäin alla olevan keskustelun:
(hiljaista valitusta)
-istu alas vaan
-ei, kyllä minä joudan seistä
-eiku istu vaan, kyllä tähän mahtuu hyvin
-ei kyllä minä tässä seison (hiljaista valitusta)
-sattuuko sua jalkoihin?
-ei tässä mitään (hiljaista valitusta)
-eikun istu oikeasti alas (nousee ottamaan kahvia)
-älä nouse minä laitan! (kovempiäänistä valitusta)
-sua hei selkeästi sattuu jalkoihin, mä nousen ja otan ite
-ei nyt istut siinä minä annan
-hei mä nousen nyt, sua sattuu ja tämä on naurettavaa
-SINÄ ISTUT NYT SIINÄ (au au au)jne.
Miksi sitä menee mukaan keskusteluun jota ei halua käydä? Tässäkin tapauksessa olisi toisen voinuy antaa seistä ensimmäisen kieltäytymisen jälkeen. Toinen istuu sitten kun itse haluaa. Muutenkin jos tietää että toinen ei kehtaa, niin miksi ylipäätänsä kysyä kahvista, sanoo vain että nyt keitän kahvit ja keittää kahvit. Piste.
Jossain perheissä on sairas vuorovaikutusdynamiikka, mutta se ei korjaannu vain toista osapuolta haukkumalla ja syyttämällä. Ratkaisu lähtee aina itsestä, vain omaa käytöstään voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Esität kysymyksesi väärin. Älä anna vaihtoehtoja, joista vastaaja pääsee luistamaan "ei oo väliä"-vastauksella. Ilmoita sen sijaan esimerkiksi: "Minä keitän nyt kahvia, jos haluat mieluummin teetä niin ilmoita." Jos hän ei ilmoita haluavansa teetä, niin silloinhan hän haluaa kahvia. Ja tämän jälkeen lakkaat miettimästä, olisko hän sittenkin halunnut teetä. Pyyhit sen ajatuksen ihan kokonaan mielestäsi. Hän olisi saanut teetä, jos olisi sitä halunnut ja vaivautunut sen kertomaan. Ongelma on hänen, ei sinun.
Mummoni on ap:n äitiä vastaava vaatimattomuushirviö, ja vaikka menetelmä kuulostaa nerokkaalta se ei toimi. Ollaan kyllä hiljaa siinä vaiheessa kun mainitaan "Minä keitän nyt kahvia, jos haluat mieluummin teetä niin ilmoita.", mutta annas olla kun kahvi/teehetki tulee niin kyllä kuuluu että 'Minulle kelpaa kyllä kahvikin, mutta mitä jos joku olisikin tahtonut teetä eikä ole uskaltanut sanoa mitään?'
Ja tosiaan, mummoni juo kahvia joten asetelma olisi hänelle ihan sopiva, mutta tuollaisesta lausahduksesta riittäisi varmasti valitusta ainakin puoleksi vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon sukupolven naiset on monet kasvaneet niin kovalla kurilla että eivät ole oppineet puhumaan.
Nykynaisilta taas puuttuu se "kuri" tyystin ja hypitään sumeilematta nenille! YÄK!!!
Itse olen saanut myös vanhankantaisen kasvatuksen ja siksi tulenkin paremmin toimeen vähän vanhempien naisten kanssa.
Silti mielestäni fyysinen kuritus on ERITTÄIN väärin!
What? Mistä fyysinen kuritus tuli mukaan kuvaan? Seurustelusi vanhempien henkilöiden kanssa ei sinänsä kiinnosta ketään.
No tuostahan sä voit lukea selvällä suomen kielellä, että siitä ei todellakaan ole kyse!
Ja kumma, kun mulle ei tule ylpeä vaikutelma vaan osaan AJATELLA vähän syvemmin asiaa.
Mihin teidän nykynaisten aivot on jäänyt, sinne narikkaanko!?